Ja varmaan vituttaa, kun jotkut pelaa puolivaloilla.
Ketkä pelaa puolivaloilla?
Ja varmaan vituttaa, kun jotkut pelaa puolivaloilla.
Ketkä pelaa puolivaloilla?
Tykkään tosi paljon tästä hankinnasta. Kärsii nyt aika paljon siitä, ettei ne jätkät, joiden kuuluisi heiluttaa verkkoa, sitä tee.
Pikku hiljaa sitä alkaisi tältä kaverilta odottaa jotain. Toistaiseksi näyttää jäällä pehmeältä ja flegulta. Ei tarvitse ihmetellä, että miksi ei ole onnistunut nappaamaan pelipaikkaa tarunhohtoisesta.
Joo, vähän on epätasainen tasoltaan.Pikku hiljaa sitä alkaisi tältä kaverilta odottaa jotain. Toistaiseksi näyttää jäällä pehmeältä ja flegulta. Ei tarvitse ihmetellä, että miksi ei ole onnistunut nappaamaan pelipaikkaa tarunhohtoisesta.
Kiekon kanssa perusvarma muttei todellakaan mikään kiekollinen liideri tai viivapeloite. Ja kun käsittääkseni tehoja tältä kaverilta haettiin sekä on kyllä uskomattoman antifyysinen niin miinuksen annan Tobbarille tästä hankinnasta.
Ei ole tainnut tehoja odottaa kuin fanit kun katselee edellisvuosien tehopisteitä.
Eiköhän siellä Salmelainen ja Peltonen odota ihan muita asioita ja peilaten viime kauteen, on tuloksellisesti paremmassa vauhdissa.
Kyllä täällä nimenomaan nämä seuran "puolustusvoimat" hehkuttivat yhdeksi liigan parhaiksi pakeiksi, veikkasivat 25-30 pisteen kautta, kehuivat miten kova laukaus hänellä on, vertasivat Södeen ja naurunalaistivat puheet siitä, että tarvittaisiin vielä viivapelote eli kiekollinen puolustaja, kun kuulemma tämä Schmaltz on jumalasta seuraava ja täytyy vain antaa aikaa eikä voi kesällä etukäteen dumata. Kyse oli koko ajan kiekollisen puolustajan tontista, ja sen tontin täyttämisen kyseenalaistin, mutta vastalauseryöppy oli musertava ja yhteen ääneen huusi jordanista juuri kiekollista messiasta.
Milloin saa dumata kiekollisuuden osalta?
Jos joskus olisin toivonut olleeni väärässä, niin tämän jätkän kohdalla. Vaan en taaskaan.
Schmaltz olisi varmasti tehnyt enemmän pisteitä mikäli HIFK olisi joukkueena pelannut paremmin. Nyt kun jokaisen maalin tekemiseen tarvitaan +30 laukausta ja YV sakkaa, niin ei myöskään oma henk. koht. pistetili kartu. Toki mikäli olisi Ylikylän-jätkä, niin karttuisi.
Itselläni on sellainen tapa, että katson pelaajia, että miten he suorittavat, kun joukkueen peli tökkii. Sehän on tämän kauden aikana ollut helppoa. Schmaltz on varmasti HIFK:n paras kiekollinen puolustaja, jos sitä mitataan sillä, että miten esim. paineen alta pääsee pois: pystyy lähtemään jalalla ja syötöt ovat tarkkoja ja kovia eikä. Myös hyökkäysalueen viivapelaamisessa on oivaltava eikä roiski kiekkoa monen pelaajan tapaan ränniin tai roikkokiekkona maalille. Toki voisi olla fyysisempi, mutta kaikki puolustajat eivät pelaa niin: Söderholm, Numminen esim. puolustivat enemmän älyllään.
Uskon että lähtee vielä, kun joukkueen peli alkaa rullaamaan. Olen jo oppinut kantapään kautta sen, että en ala heittelemään yksittäisiä pelaajia bussin alle, elleivät he erikoisen typerästi/huonosti pelaa. Esim. Jääskän pitää jättää typerät jäähyt pois. Tällä hetkellä IFK:n jengistä voisi kriittisesti arvioida oikeastaan kaikki kärkijätkät. Silloin vika on muualla, kuin yksilöissä. Vertaisin Scmaltzia tietyin osin Quinceyhyn. Koko kausi odotettiin, että koska lähtee, mutta ei isolle laukalle lähtenyt oikeastaan missään vaiheessa, vaikka kaikesta näki, että pelimies. Schmaltz ei niin kova pelimies ole, mutta jos lähemmäs potentiaaliaan pääsisi.
Auvitu tulee muuten vielä, jos pystyy kasassa. Liike parantunut ja tukee jo hyvin hyökkäyksiä sekä ehtii mukaan paineistamaan. HIFK:lla tulee olemaan hyvä pakisto, kun Lyytinen palaa ja HIFK:n yksi pakkihankinta osuu.
Paljon oli ennen kautta puhetta miten paljon ollaan Tapparaa perässä pakiston osalta. Ei se enää ihan niin kurjalta näytä.
Quincey on hyvä verrokki.Schmaltz olisi varmasti tehnyt enemmän pisteitä mikäli HIFK olisi joukkueena pelannut paremmin. Nyt kun jokaisen maalin tekemiseen tarvitaan +30 laukausta ja YV sakkaa, niin ei myöskään oma henk. koht. pistetili kartu. Toki mikäli olisi Ylikylän-jätkä, niin karttuisi.
Itselläni on sellainen tapa, että katson pelaajia, että miten he suorittavat, kun joukkueen peli tökkii. Sehän on tämän kauden aikana ollut helppoa. Schmaltz on varmasti HIFK:n paras kiekollinen puolustaja, jos sitä mitataan sillä, että miten esim. paineen alta pääsee pois: pystyy lähtemään jalalla ja syötöt ovat tarkkoja ja kovia eikä. Myös hyökkäysalueen viivapelaamisessa on oivaltava eikä roiski kiekkoa monen pelaajan tapaan ränniin tai roikkokiekkona maalille. Toki voisi olla fyysisempi, mutta kaikki puolustajat eivät pelaa niin: Söderholm, Numminen esim. puolustivat enemmän älyllään.
Uskon että lähtee vielä, kun joukkueen peli alkaa rullaamaan. Olen jo oppinut kantapään kautta sen, että en ala heittelemään yksittäisiä pelaajia bussin alle, elleivät he erikoisen typerästi/huonosti pelaa. Esim. Jääskän pitää jättää typerät jäähyt pois. Tällä hetkellä IFK:n jengistä voisi kriittisesti arvioida oikeastaan kaikki kärkijätkät. Silloin vika on muualla, kuin yksilöissä. Vertaisin Scmaltzia tietyin osin Quinceyhyn. Koko kausi odotettiin, että koska lähtee, mutta ei isolle laukalle lähtenyt oikeastaan missään vaiheessa, vaikka kaikesta näki, että pelimies. Schmaltz ei niin kova pelimies ole, mutta jos lähemmäs potentiaaliaan pääsisi.
Auvitu tulee muuten vielä, jos pystyy kasassa. Liike parantunut ja tukee jo hyvin hyökkäyksiä sekä ehtii mukaan paineistamaan. HIFK:lla tulee olemaan hyvä pakisto, kun Lyytinen palaa ja HIFK:n yksi pakkihankinta osuu.
Paljon oli ennen kautta puhetta miten paljon ollaan Tapparaa perässä pakiston osalta. Ei se enää ihan niin kurjalta näytä.
Loputtomasti ei voi vain heittää tuota samaa argumenttia, että potentiaalia on ja kritiikkiä ei saa antaa koska hän mahdollisesti ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa saattaa osan tästä potentiaalista lunastaa. Ei näytä todennäköiseltä.
...
...
Auvitu tulee muuten vielä, jos pystyy kasassa. Liike parantunut ja tukee jo hyvin hyökkäyksiä sekä ehtii mukaan paineistamaan. HIFK:lla tulee olemaan hyvä pakisto, kun Lyytinen palaa ja HIFK:n yksi pakkihankinta osuu.
Paljon oli ennen kautta puhetta miten paljon ollaan Tapparaa perässä pakiston osalta. Ei se enää ihan niin kurjalta näytä.
Itse olen seurannut meidän pakistoa erittäin suurella mielenkiinnolla ja mielipiteeni on, että meillä on todella laadukas puolustus.
Itse olen sitä mieltä, että nimenomaan puolustus on meidän joukkueen heikkous. Kun eilen studiossa vertailtiin Tapparan tämän ja viime kauden pakistoa, niin Sami Kapanen nosti esiin, että se oli viime kaudella enemmän pelaavampi kuin tänä kautena. Sattumaako, että Tapparalla on ollut Liigassa näin tahmeeta nyt? Heille sentään on tulossa kuitenkin Rantakari kohta puolin. Meidän pakisto on ollut jo monta kautta se heikoin osa-alue. Auvitu on parhaat päivänsä jo nähnyt ja Schmaltz on vain tasoa ok. Motinin kuuluisi olla ns. kutospakki ei mitään enempää ja Ahosen ei kuuluisi olla puolestaan ollenkaan kokoonpanossa. Sanoisin, että IFK:lta puuttuu kokonaan ykköspakkipari ja ikävä kyllä Schmaltz ei ole tuonut mitään kärkiosaamista joukkueeseen.
Minkälainen olisi mielestäsi liigaan ok pakisto?