Satuin lukemaan hiljattain jonkinlaista mainetta konservatiivien parissa keränneen Jordan Petersonin teoksen 12 elämänohjetta, sillä olen avarakatseinen ja utelias ihminen. Ja kun herran nimi on tämänkin palstan keskusteluissa useasti mainittu kuin todisteeksi jostakin, niin halusin saada tietää, että miten ko. Kanadalainen psykologi pystyy teesejään perustelemaan. Lukukokemus olikin suhteellisen mielenkiintoinen ja jos en nyt suoraan suosittelekaan sitä, niin en myöskään kadu siihen käytettyä aikaa. Asiaa auttoi että kirja oli ilmainen.
Kirja on melkoista vuoristorataa. Meinasin jo esipuheen aikana jättää sen kesken. Ensimmäisissä luvuissa kirjailija esitteli kuitenkin mielenkiintoisia havaintoja eri tieteenalalta ja jätti lukijat odotukseen, että näistä kiedotaan mullistava lopputulos. Odotus oli kuin Lost-sarjassa ekoina kausina. Sitten kirja taantui turhaksi diibadaabaksi, jossa kerrottiin itsestäänselvyyksiä, joissa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Lopuksi Kirja lässähtää keskustelupalsta postaukseksi jossa esitetään kovia väitteitä, joilta puuttuu todisteet ja joiden perustelutkin oli varsin puolivillaisia. Vähän siis niinkuin Lostkin.
Kirjan pohjanoteerausia oli varmasti ohjeistukset miten kovaa lapsia tulee lyödä, koska ilman väkivallan uhkaa kasvatuksella ei ole tehoa (vastaus: ei tietenkään täydellä voimalla). Samaten psykologin ...anteeksi psykopaatin kuvaus, että miten koulukiusaaminen on arvokasta toimintaa, jossa karsitaan tarpeeton erilaisuus ja naismaisuus pojista on varsin ...virkistävä. Vittuilu on ilmeisesti välittämistä.
On mielenkiintoista miten kirjailija voi samaan aikaan olla sekä oppinut mies, taitava propagandan tehokeinojen käyttäjä, että kapeakatseinen ja logiikaltaan vajavainen ajattelija. Tämä tosin pitää oletuksen, että hän on rehellisesti sitä mieltä mitä kirjassaan esittää, eikä vain pahantahtoinen kansankiihottaja. Uskon että hän uskoo aidosti ismiiinsä. Kaikesta lukemasta tulee kuva, että Peterson on ollut vakaumuksellinen uskovainen koko ikänsä ja konservatiiviset arvot kumpuavat sieltä. Tulee väkisinkin olo, että opiskellessaan hän on jatkuvasti pohtinut, miten minkäkin tiedon saisi parhaiten tukemaan uskomustaan, poiminut joukosta sopivat ja unohtanut loput.
Hän peittää uskonnollisuuden taustalla ihailtavasti koska tietää, että sillä rajaisi yleisöksi vain marginaalisen joukon uskiksia. Jordie puhuu taitaen ja varsinkin valikoiden evoluutiosta, muista uskonnoista, konservatiivisuudesta ja kulttuuurista vaikka tämä ovat nähdäkseni vain savuverhoa kristinuskon buffaamiselle.
Jos nämä Petetsonin arvot haluaisi tiivistää oleelliseen, niin Twitterin 140 merkillä esitettynä pointti olisi, että akat on pilanneet tämän maailman kun eivät anna pillua kaikille ja tämä aiheuttaa katkeruutta torjutuissa miehissä.
Naiset aikaansaavat siis kaiken sekasorron ja epäjärjestyksen, kuten sodat ja miehet rakentavat, korjaavat ja tekevät kaiken hyvän. Tätä ei tietenkään sanota aivan näin suoraan.
Kirjailija ei ole tyhmä ja hän selvästi tuntee monenlaiset propagandan keinot. Hän viittaa lukuisiin historian älyköihin, poimii kirsikoita sieltä täältä ja asettelee sanansa niin ettei jää löperöistä väittämistä jatkuvasti kiinni vaan on perustelevinaan pointtinsa. Hän ei käytä sanoja kuten ”todistaa” jotta kukaan ei voi puuttua siihen, vaan ympäripyöreästi liittää väitteisiinsä muiden sanomisia tai kokonaisia teoksia, niin kuin ne tukisivat hänen pointtejaan. Hän leimaa eri mieltä olevat tahot ja ideologiat, mutta omien näkemyksien puolusteluksi kelpaa välillä suorastaan naurattavan kevyet perustelut. Kuten esimerkiksi se on osoitus, ettei naisia sortava kulttuuri voi johtua miehistä, koska tampoonin keksijä mr tampax oli mies. Mykistävää. Tämän sortavan kulttuurin olemassaolon hän kuitenkin yllättäen myöntää tosiasiaksi, mutta perustelee sen vain luonnolliseksi olotilaksi.
Ristiriitoja ja epäloogisuuksia kirjassa on lukuisia, mutta ne Jordy ohittaa ihailtavan ja vakuuttavan huomaamattomasti, jolloin yksinkertaisempi lukija ei edes huomaa mitä juuri tapahtui. Esimerkkinä hän ensin hehkuttaa miten aikojen saatossa säilyneet kertomukset ovat muodostuneet suusta suuhun liikkuessa kerrottaessa, että niissä ei ole mitään ylimääräistä vahingossa ja siksi ne sisältävät niin paljon kollektiivista viisautta. Sitten hän pari lausetta myöhemmin toteaa, että jumala ilmeisesti unohti ettei näe pensaiden läpi Aatamia kertomuksessa syntiinlankeemuksesta. Hän hehkuttaa raamattua ja sen opetuksia, koska ne edellisen perusteella sisältää niin paljon viisautta, mutta sitten esittelee yhtä päteviä opetuksia myös Disneyn saduista kuten Prinsessa Ruususesta. Toiset sadut ovat sitten propagandaa, kuten Frozen. Varsin vakuuttavaa.
Toinen kantava ajatus on, että yhteiskunnan kehittyminen sellaiseksi kun se nyt on, on jotenkin todiste, että nämä perinteiset arvot ovat jotenkin ylivertaisia. Ajatus on itsestään täysin paradoksaalinen varsinkin kun ymmärtää, että kehitys on mennyt eniten eteenpäin kun olot ovat liberalisoituneet ja kirkon ja yhteiskunnan ote yksilöstä vapautunut. Niin Euroopassa kuin Aasiassa (lähi-idässä).
Kirjan silmänkääntötemppu on siinä, että Jordan käyttää pitkiä puheenvuoroja kuvatessaan miten kaikki ideologiat ovat pahoja, mutta kuitenkin hänen oma ajatusmaailmansa on ideologia sekin. Ideologia joka vastustaa ideologioita kuulostaa vähän Monty Pythonilta.
Hyökkäykset moniarvoisuutta ja avioerojen vapauttamista vasteen on ihan puhtaita tölväisyitä ilman perusteita.
Samaten Itse lasken jopa olkiukkoiluksi epäsuorat väitteet että konservatismin vastakohta liberalismi on vastuussa about kaikesta pahasta, kuten kommunismista, täysin vapaasta kasvatuksesta tai jopa kasvatuksen laiminlyönnistä.
Siinä missä joku Dawkins pystyy lataamaan pöytään kiistämättömät argumentit, niin Peterson on kuin öljytty painija, joka näennäisesti puhuu paljon, muttei sano paljon josta saisi kiinni. Jos kirjailijalle jostain syystä tarvittaisiin Suomeen pr-edustaja, niin ehdottaisin tehtävään ehdottomasti Paavo Väyrystä.
Kirja on melkoista vuoristorataa. Meinasin jo esipuheen aikana jättää sen kesken. Ensimmäisissä luvuissa kirjailija esitteli kuitenkin mielenkiintoisia havaintoja eri tieteenalalta ja jätti lukijat odotukseen, että näistä kiedotaan mullistava lopputulos. Odotus oli kuin Lost-sarjassa ekoina kausina. Sitten kirja taantui turhaksi diibadaabaksi, jossa kerrottiin itsestäänselvyyksiä, joissa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Lopuksi Kirja lässähtää keskustelupalsta postaukseksi jossa esitetään kovia väitteitä, joilta puuttuu todisteet ja joiden perustelutkin oli varsin puolivillaisia. Vähän siis niinkuin Lostkin.
Kirjan pohjanoteerausia oli varmasti ohjeistukset miten kovaa lapsia tulee lyödä, koska ilman väkivallan uhkaa kasvatuksella ei ole tehoa (vastaus: ei tietenkään täydellä voimalla). Samaten psykologin ...anteeksi psykopaatin kuvaus, että miten koulukiusaaminen on arvokasta toimintaa, jossa karsitaan tarpeeton erilaisuus ja naismaisuus pojista on varsin ...virkistävä. Vittuilu on ilmeisesti välittämistä.
On mielenkiintoista miten kirjailija voi samaan aikaan olla sekä oppinut mies, taitava propagandan tehokeinojen käyttäjä, että kapeakatseinen ja logiikaltaan vajavainen ajattelija. Tämä tosin pitää oletuksen, että hän on rehellisesti sitä mieltä mitä kirjassaan esittää, eikä vain pahantahtoinen kansankiihottaja. Uskon että hän uskoo aidosti ismiiinsä. Kaikesta lukemasta tulee kuva, että Peterson on ollut vakaumuksellinen uskovainen koko ikänsä ja konservatiiviset arvot kumpuavat sieltä. Tulee väkisinkin olo, että opiskellessaan hän on jatkuvasti pohtinut, miten minkäkin tiedon saisi parhaiten tukemaan uskomustaan, poiminut joukosta sopivat ja unohtanut loput.
Hän peittää uskonnollisuuden taustalla ihailtavasti koska tietää, että sillä rajaisi yleisöksi vain marginaalisen joukon uskiksia. Jordie puhuu taitaen ja varsinkin valikoiden evoluutiosta, muista uskonnoista, konservatiivisuudesta ja kulttuuurista vaikka tämä ovat nähdäkseni vain savuverhoa kristinuskon buffaamiselle.
Jos nämä Petetsonin arvot haluaisi tiivistää oleelliseen, niin Twitterin 140 merkillä esitettynä pointti olisi, että akat on pilanneet tämän maailman kun eivät anna pillua kaikille ja tämä aiheuttaa katkeruutta torjutuissa miehissä.
Naiset aikaansaavat siis kaiken sekasorron ja epäjärjestyksen, kuten sodat ja miehet rakentavat, korjaavat ja tekevät kaiken hyvän. Tätä ei tietenkään sanota aivan näin suoraan.
Kirjailija ei ole tyhmä ja hän selvästi tuntee monenlaiset propagandan keinot. Hän viittaa lukuisiin historian älyköihin, poimii kirsikoita sieltä täältä ja asettelee sanansa niin ettei jää löperöistä väittämistä jatkuvasti kiinni vaan on perustelevinaan pointtinsa. Hän ei käytä sanoja kuten ”todistaa” jotta kukaan ei voi puuttua siihen, vaan ympäripyöreästi liittää väitteisiinsä muiden sanomisia tai kokonaisia teoksia, niin kuin ne tukisivat hänen pointtejaan. Hän leimaa eri mieltä olevat tahot ja ideologiat, mutta omien näkemyksien puolusteluksi kelpaa välillä suorastaan naurattavan kevyet perustelut. Kuten esimerkiksi se on osoitus, ettei naisia sortava kulttuuri voi johtua miehistä, koska tampoonin keksijä mr tampax oli mies. Mykistävää. Tämän sortavan kulttuurin olemassaolon hän kuitenkin yllättäen myöntää tosiasiaksi, mutta perustelee sen vain luonnolliseksi olotilaksi.
Ristiriitoja ja epäloogisuuksia kirjassa on lukuisia, mutta ne Jordy ohittaa ihailtavan ja vakuuttavan huomaamattomasti, jolloin yksinkertaisempi lukija ei edes huomaa mitä juuri tapahtui. Esimerkkinä hän ensin hehkuttaa miten aikojen saatossa säilyneet kertomukset ovat muodostuneet suusta suuhun liikkuessa kerrottaessa, että niissä ei ole mitään ylimääräistä vahingossa ja siksi ne sisältävät niin paljon kollektiivista viisautta. Sitten hän pari lausetta myöhemmin toteaa, että jumala ilmeisesti unohti ettei näe pensaiden läpi Aatamia kertomuksessa syntiinlankeemuksesta. Hän hehkuttaa raamattua ja sen opetuksia, koska ne edellisen perusteella sisältää niin paljon viisautta, mutta sitten esittelee yhtä päteviä opetuksia myös Disneyn saduista kuten Prinsessa Ruususesta. Toiset sadut ovat sitten propagandaa, kuten Frozen. Varsin vakuuttavaa.
Toinen kantava ajatus on, että yhteiskunnan kehittyminen sellaiseksi kun se nyt on, on jotenkin todiste, että nämä perinteiset arvot ovat jotenkin ylivertaisia. Ajatus on itsestään täysin paradoksaalinen varsinkin kun ymmärtää, että kehitys on mennyt eniten eteenpäin kun olot ovat liberalisoituneet ja kirkon ja yhteiskunnan ote yksilöstä vapautunut. Niin Euroopassa kuin Aasiassa (lähi-idässä).
Kirjan silmänkääntötemppu on siinä, että Jordan käyttää pitkiä puheenvuoroja kuvatessaan miten kaikki ideologiat ovat pahoja, mutta kuitenkin hänen oma ajatusmaailmansa on ideologia sekin. Ideologia joka vastustaa ideologioita kuulostaa vähän Monty Pythonilta.
Hyökkäykset moniarvoisuutta ja avioerojen vapauttamista vasteen on ihan puhtaita tölväisyitä ilman perusteita.
Samaten Itse lasken jopa olkiukkoiluksi epäsuorat väitteet että konservatismin vastakohta liberalismi on vastuussa about kaikesta pahasta, kuten kommunismista, täysin vapaasta kasvatuksesta tai jopa kasvatuksen laiminlyönnistä.
Siinä missä joku Dawkins pystyy lataamaan pöytään kiistämättömät argumentit, niin Peterson on kuin öljytty painija, joka näennäisesti puhuu paljon, muttei sano paljon josta saisi kiinni. Jos kirjailijalle jostain syystä tarvittaisiin Suomeen pr-edustaja, niin ehdottaisin tehtävään ehdottomasti Paavo Väyrystä.
Viimeksi muokattu:
