Mainos

Jordan Peterson

  • 39 789
  • 160

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Saman voisi ajatella koskevan myös esim. jääkiekkoaiheisen foorumin yleistä keskustelua niiden osalta, jotka hääräävät aktiivisesti vaikkapa ilmastonmuutosta, politiikkaa, autoilua, taloutta, sotahistoriaa ja koronarokotuksia käsittelevissä ketjuissa. Yli-itsetuntoisia huuhaamiehiäkö siis?
Varmasti ihan yhtä turvallista on arvioida, että kyseiset keskusteluihin osallistujat eivät ole maailmanluokan asiantuntijoita näissä kaikissa asioissa, joten siinä mielessä vertaus oli oikein onnistunut.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Jordan puhuu paljon ja sanoo vähän

Bullshit

Tuossa varsinkin se kolmas argumentointi: väitä jotain älytöntä ja puolusta jotain vähemmän älytöntä -tuntuu olevan miehen MO.
 
Viimeksi muokattu:

Sj991

Jäsen
Henkilökohtaisesti tutustuin ensimmäisen kerran Petersoniin kun jossain suomalaisessa mediassa oli juttua kuinka jotkut opiskelijat pyrkivät estämään hänen puheensa jossain maassa (saattoi olla pohjoismaassa). Tässä jutussa häntä kutsuttiin vaaralliseksi äärioikeistolaisten messiaaksi. Itse kiinnostuin ottamaan selvää millaista paskaa hän sitten esittää ja millä tavalla se on niin hirveää, että häntä pitää estää puhumasta. Muutaman päivän videoiden ja haastatteluiden katselun jälkeen pystyiki toteamaan, että kyseessä olikin aika tavallinen konservatiivi ja että hänen päälleen olikin heitetty aikamoinen mustamaalaus operaatio. En voi ymmärtää miten jotkut voivat nähdä hänet hirveän pahana ihmisenä tai äärioikestolaisena.

Mielestäni on tärkeää Petersonia kuunnellessa erottaa milloin hän puhuu psykologiasta ja milloin filosofiasta tai politiikasta. Varsinkin psykologiasta puhuessaan hän puhuu enimmäkseen muiden historiallisesti tärkeiden psykologien havannoista kuten: Jung tai Nietzsche. Hänen kirjansakkin 12 Rules for life on aika perus psykologiaa ja elämänohjeita siitä miten laittaa elämänsä järjestykseen, mutta mitä muutakaan sitä pitäisi odottaa? Jotain taikatemppuja tai voodoota, kuten hiero taika amulettiasi aina täydenkuun aikaan niin sinusta tulee rikas? Minusta Peterson on parhaimmillaan selittämään miten ja miksi sinun pitäisi laittaa elämäsi järjestykseen, ottaa vastuuta ja alkaa elämään moraalisesti ja selvästi hän on siinä auttanut satoja tuhansia ellei miljoonia.

Politiikassa ja filosofiassa vuorostaan kaikki pitävät idiootteina kaikkia, jotka ovat itsensä kanssa erimieltä, joten sitä en ihmettele ettei vasemmisto hänestä siinä tykkää. Mutta mielestäni hän on vahva yhteiskunnallinen keskustelija vaikka en kaikessa olekkaan hänen kanssaan samaa mieltä.

Syy miksi Petersonista on tullut kuuluisampi kuin joistain muista huippu psykologeista johtuu minusta osittain siitä, että hän on hyvä artikuloimaan, mutta paljolti siitä että hän on sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja joistakin vasemmisto toimittajien törkeistä mustamaalaus yrityksistä, kuten esimerkiksi Cathy Newmanin haastattelu (tämä teki hänestä ilmeisesti maailmankuulun).

Kritiikkinä antaisin Petersonille sen että hän tekee joskus kevein perustein päätelmiä, mutta mielestäni samaa tekee todella moni muukin tärkeä yhteiskunnallinen vaikuttaja poliitikoista kaiken maailman asiantuntijoihin. Myöskään hänen mielipiteitään en jaksa kuunnella ilmastonmuutoksesta tai uskonnosta.

Henkilökohtaisesti hänen opetuksensa ovat auttaneet itseä suunnattomasti. Esimerkiksi olen nykyään paljon paremmassa fyysisessä kunnossa, olen vähentänyt juomista huomattavasti, tienaan enemmän, en enää juurikaan valehtele ja ihmissuhteeni ovat parantuneet huomattavasti ja elän paljon moraalisempaa elämää. En pidä häntä absoluuttisena nerona tai guruna, mutta mielestäni suurinosa maailman ihmisistä voisi hyötyä huomattavasti mikäli tutustuisivat hänen viestiinsä.

Ylläoleva linkki vie Youtubeen yhteen Petersonin haastatteluista, missä hän kertoo näkemyksistään.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En voi ymmärtää miten jotkut voivat nähdä hänet hirveän pahana ihmisenä tai äärioikestolaisena.

Petersonin saama oletettavasti miljoonissa laskettava "seuraajajoukko" vaikuttanee asiaan ja juuri tämän massan "vihervasemmistolaiset" näkevät uhkana. Mikäli kyseessä olisi vain jokin tuiki tuntematon yliopiston lehtori tai somekanavilla pienen yleisön saava aktivisti, tuskin juuri ketään kiinnostaisi.

Itse en ole ihan viime vuosina paljoa miehen viimeisimpiin näkemyksiin perehtynyt, vaikka "klassikot" ovatkin tuttuja. Varsinaiseksi faniksi en tunnustaudu, mutta myönnän joskus ~2016-2017 saaneen motivaatiota oman elämäni kulminaatiopisteissä juurikin Petersonin luennoista.
 
Tottahan tuo on että suuri seuraajajoukko luo erillaisia ongelmia. Varsinkin kun jotkut Petersonin faneista on kaivanut itsensä ylös esimerkiksi päihdeongelmista tai muista erittäin vakavista ongelmista Petersonin oppien avulla. Niin onhan se oikein luonnolista alkaa vastaavan muutoksen jälkeen pitää miestä jumalasta seuraavana.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...mHenkilökohtaisesti hänen opetuksensa ovat auttaneet itseä suunnattomasti. Esimerkiksi olen nykyään paljon paremmassa fyysisessä kunnossa, olen vähentänyt juomista huomattavasti, tienaan enemmän, en enää juurikaan valehtele ja ihmissuhteeni ovat parantuneet huomattavasti ja elän paljon moraalisempaa elämää. En pidä häntä absoluuttisena nerona tai guruna, mutta mielestäni suurinosa maailman ihmisistä voisi hyötyä huomattavasti mikäli tutustuisivat hänen viestiinsä.

Ylläoleva linkki vie Youtubeen yhteen Petersonin haastatteluista, missä hän kertoo näkemyksistään.

Miten Peterson auttoi sinua sinun elämämuutoksessasi?
 
Sj991

Jäsen
Miten Peterson auttoi sinua sinun elämämuutoksessasi?
Isoin asia oli varmasti itsekurin kehittäminen. Jossakin hänen haastatteluissaan hän kertoi yksityiskohtaisesti miten kehittää itsekuria ja se toimi itsellä erinomaisesti.

En jaksanut nyt kiireessä kirjoittaa asiasta tarkemmin, mutta tuossa on joku toinen video samasta asiasta, vaikka onkin paljon lyhyempi (linkki vie Youtubeen). Tämän tyyppisillä asioilla opin huomaamaan mitä asioita teen väärin ja miten ne vaikuttavat minuun negatiivisesti. Ja tietenkin ensimmäistä kertaa elämässä onnistuin pitkäjänteisesti nostamaan omaa itsekuria tasolle mihin en olisi uskonut kykeneväni. Nykyään tulee käytettyä töitten jälkeen yli 2 tuntia päivässä itseni kehittämiseen, kuten kuntoiluun, uusien taitojen ja tietojen opetteluun. Eli itsellä ainakin toiminut paremmin kuin mikään muu. On meinaan itsekuria yritetty opetella aika monta kertaa elämässä.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Isoin asia oli varmasti itsekurin kehittäminen. Jossakin hänen haastatteluissaan hän kertoi yksityiskohtaisesti miten kehittää itsekuria ja se toimi itsellä erinomaisesti.
Hienoa että sinulla toimi, profeetta itse ei välttämättä noudata omia oppeja:

Sj991

Jäsen
Hienoa että sinulla toimi, profeetta itse ei välttämättä noudata omia oppeja:

Eli hän tuli lääkärin määräämistä lääkkeistä riippuvaiseksi ja meni hoitoon sen jälkeen. Eikös tuo ole juuri sitä mitä hän opettaa? Varsinkin lääkärin määräämiin lääkkeisiin voi jäädä riippuvaiseksi kuka vaan ihan vahingossa. Ja minun mielestäni ihan kova suoritus varsinkin kun ottaa huomioon että hänen vaimonsa oli kuolemaisillaan noihin aikoihin.

Jordan Peterson finishes "lengthy" treatment for addiction | Windward Way Recovery

Ja jos jollakin on suositella joitakin parempia psykologeja itsensä kehittämiseen niin vinkatkaa. Ihan aidosti oikeasti kiinnostaa. Luulisi niitä muutaman löytyvän kun täällä aika moni osannut hänet tyrmätä täydeksi huuhaaksi.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT

En ole gynegologi (vaan DI), mutta vain katsoa. Varmaan se suurin moderni klassikko on Daniel Kahneman Thinking Fast and Slow johon viittaillaan vähän sieltä sun täältä usein. Paljon asiaa josta saa ahaa elämyksiä tyyliin "tämän takia tunnen tuolla tavalla tietyssä tilanteessa". Myös uudempi kirja Noise on asiaa, mutta ehkä vähemmän viihdyttävä. Edelleen Steven Pinkerton ja Paul Bloom, joka on tieten Petersonin lailla töissä Toronton yliopistolla, tuntuvat olevan nyt aika pinnalla. Kirjojen lisäksi ovat monessa suositussa podcastissa käyneet vieraana, joten siinä on helppo tapa hieman tutustua. Yksi "itsensä kehittymiskategoria", josta julkaistaan paljon self-help kirjoja on tapojen kehittäminen. James Clearin Atomic Habits on tästä aiheesta. Se oli viime vuonna Amazonin myydyin kirja kaikista aiheista. Luin sen tuossa äskettäin. Tapani eivät ole parantuneet ollenkaan, mutta voin silti suositella. Jonkun verran tuli samoja juttuja vastaan mitä olin itse empiirisesti havainnut, kun vaikka salitreeni harrastus oli aiemmin katkennut välillä ja sitten huomasin miten sain sen jatkumaan pysyvästi. Evoluutiopsykologian puolella tullut seurattua twitterissä hyvän aikaa Steve Stewart-Williams. Kirjansa "Ape that Understood the Universe" lienee siitä näkökulmasta aika kärkeä. Tässä ainakin jotain mitä tullut itselle vastaan. Pitäisi avata erikseen oma psykologia ketju, kunhan jaksaisi kirjoittaa riittävän hyvän alustuksen.
 
Kiitoksia vinkeistä tuossa olikin pari uutta tuttavuutta. Pinkerin olenkin nähnyt muutamissa podcasteissä. Atomic Habits on myös tuttu youtuben kautta vaikka kirjaa en ole lukenut. Peterson puhuukin samasta asiasta usein vaikkei asiaan niin syvälle pureudu. Tuo pitäisikin varmaan lukea ensiksi, sillä noilla opeilla olen saanutkin eniten aikaiseksi. Thinking Fast and Slow nimen olen kuullut, mutta kirjan nimi on ollut niin tylsä etten ole siihen enempää perehtynyt, mutta ilmeisesti pitäisi.

Ja laita ihmeessä psykologia ketju pystyyn!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Zeic

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Sananvapauden lähettiläs postasi vainmielipiteensä Sports Illustratedin kannesta, tuli kannatusta ja vastareaktio, ja nyt Peterson kertoi poistuvansa Twitteristä.

Tässä videoketjussa on hyvä kokoelma Petersonin käsityksiä elämästä, Jumalasta ja todellisuudesta. Jo ennen hermoromahduksia, addiktiota ja ns. syvään päätyyn hyppäämistä. Aika syvässä päädyssä sitä on oltu jo pitkän aikaa. Se, mikä kaverissa itseäni häkellyttää ja kiinnostaa on, miten kaikki tällainen joko menee omistautuneemmalta seuraajakunnalta ohi tai se jostain syystä sivuutetaan.

Ymmärrän että monet kokevat niistä säännöistä ja yksinkertaisista elämänohjeista saavansa rakennetta, itsekuria ja hallintaa elämäänsä, mutta että miksi niiden pitää tulla tällaiselta profeetan kaltaiselta henkilöltä, että ne uppoavat. Tämä on kysymys, mikä ihmetyttää koko self-help -genressä. Lienee samanlainen juttu, kuin että tietää mitä pitää tehdä laihtuakseen tai rakentaakseen lihasta, mutta kun personal trainer (josta on maksettu) tekee selkeän ohjelman, sitä on helpompi suorittaa ja pitää yllä.

Jordanilla on selvästi magneettinen persoonallisuus ja taito puhua yleisönsä pyörryksiin, mutta kun oikeasti seuraa mitä hän sanoo (silloin kun se on ensinkään selvitettävissä), mies vaikuttaa usein sisäisesti ristiriitaiselta ja puhuvan välillä ihan mitä sylki suuhun tuo.

Käytössä on usein juuri aiemmin linkittämäni Motte-and-Bailey -keino retoriikassa, jossa esitetään todella vahva väittämä ja odotetun vastalauseen jälkeen asetutaankin puolustamaan selvästi heikompaa väitettä ja asemaa. Tätä jos onnistuneesti puolustaa, se voi jättää yleisölle käsityksen, että alkuperäinen vahva väite on onnistuneesti todistettu tai vähintään puolustettu.

Mieleen tulee lähinnä kultin johtaja ja samoilla tavoin lahjakas puhuja kuin muuan itävaltalainen nälkätaiteilija 20-luvulta. Pakko myös huomauttaa, etten viittaa tässä seuraajien osalta keneenkään ketjuun kirjoittaneeseen; täällä on hyvin perustellen avattu mikä se juttu Petersonissa kellekin on, ja se itseäni kiinnostaakin, eikä kaverista saatu apu ole keneltäkään pois.

Se Petersonin faniporukka mitä Twitterissä tai YouTubessa tulee vastaan on ihan eri planeetalta. Sekä ulosannin että fanaattisuuden osalta. SoMe:ssa tuntuukin olevan enemmän sytykkeenä miehen status ns. anti-SJW, anti-woke ja kristillisen konservatismin lähettiläänä kuin minään arkipäivän apuna.
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ymmärrän että monet kokevat niistä säännöistä ja yksinkertaisista elämänohjeista saavansa rakennetta, itsekuria ja hallintaa elämäänsä, mutta että miksi niiden pitää tulla tällaiselta profeetan kaltaiselta henkilöltä, että ne uppoavat. Tämä on kysymys, mikä ihmetyttää koko self-help -genressä. Lienee samanlainen juttu, kuin että tietää mitä pitää tehdä laihtuakseen tai rakentaakseen lihasta, mutta kun personal trainer (josta on maksettu) tekee selkeän ohjelman, sitä on helpompi suorittaa ja pitää yllä.
Personal trainer on hyvä vertaus ja ehkä se myös osoittaa, ettei näiden ohjeiden oikeasti tarvitsekaan tulla "profeetoilta". Ehkä ongelma on se, ettei näistä yksinkertaisista ja samalla tärkeistä elämiseen liittyvistä asioista puhuta riittävästi kotona, koulussa ym. mikä sitten avaa sauman "profeetoille". PT:n kohdalla toki yksi iso tekijä onnistumisessa ja hommaan sitoutumisessa on tilivelvollisuus jollekin muulle henkilölle.
 
Sj991

Jäsen
Ymmärrän että monet kokevat niistä säännöistä ja yksinkertaisista elämänohjeista saavansa rakennetta, itsekuria ja hallintaa elämäänsä, mutta että miksi niiden pitää tulla tällaiselta profeetan kaltaiselta henkilöltä, että ne uppoavat. Tämä on kysymys, mikä ihmetyttää koko self-help -genressä. Lienee samanlainen juttu, kuin että tietää mitä pitää tehdä laihtuakseen tai rakentaakseen lihasta, mutta kun personal trainer (josta on maksettu) tekee selkeän ohjelman, sitä on helpompi suorittaa ja pitää yllä.
Mielestäni kyse onkin juuri siitä, että miten saada viesti uppoamaan niin että viesti oikeasti muuttaa ihmistä. Kaikkihan ovat kuulleet elämän neuvon: "tee kovasti töitä niin menestyt", mutta siitä huolimatta se ei juurikaan muuta ihmisten käyttäytymistä vaikka sen kuulisi tuhat kertaa. Mutta jotkut osaavat puhua ja ymmärtää ihmisiä sen verran hyvin, että he osaavat esimerkiksi uusien näkökulmien avulla oikeasti muuttaa ihmisten käyttäytymistä.

Esimerkiksi moni menestynyt urheilija on kertonut, että joku valmentaja on muuttanut heidän uransa suunnan ja saanut heidät ymmärtämään vaikka sen kovan työn merkityksen. Eihän tuossakaan tilanteessa ole kyse siitä että kukaan ei ole koskaan kertonut urheilijalle että kova työnteko on tie menestykseen. Eikä niitä valmentajia kutsuta yleensä guruiksi eikä heidän valmennettaviaan huruhtaneiksi hölmöläisiksi.

Sama asia kuin miksi insinöörit ovat huonompia myymään kuin myyjät. Vaikka insinööri voi ymmärtää tuotetta vaikka 10 kertaa paremmin kuin myyjä niin insinööri ei vain osaa selittää tuotteen hyötyjä niin tehokkaasti ihmiselle, jonka elämä ei pyöri tuotteen ympärillä. Tai hän ei ymmärrä mikä on asiakkaalle tärkeää. Samaa asiaa esiintyy, joka puolella yhteiskuntaa, kuten politiikassa, tieteissä, ihmissuhteissa ja urheilussa.

Ja tietysti kun ihmisten aika ei vaan mitenkään riitä perehtymään edes marginaalisen pieneen osaan kaikesta maailman tiedosta niin tiedonvälittäjiksi valikoituu erittäin pieni osa ihmisistä.

Voinkin jatkaa omaa näkökulmaani myöhemmin paremmalla ajalla kun oli ihan asiallinen ja mielenkiintoinen viesti.
 
Byvajet

Jäsen
Ymmärrän että monet kokevat niistä säännöistä ja yksinkertaisista elämänohjeista saavansa rakennetta, itsekuria ja hallintaa elämäänsä, mutta että miksi niiden pitää tulla tällaiselta profeetan kaltaiselta henkilöltä, että ne uppoavat.
Koska ihminen on uskonnollinen ja kaipaa auktoriteetteja. Juuri uskonnollisuus on ollut evoluutiossa ihmislajin sopeuma, joka on tehnyt meistä niin menestyksekkäitä. Uskonnollisuuteemme perustuu moraalimme ja kykymme yhteistyöhön.

Yksikään meistä ei ole sillä tavalla rationaalinen, että punnitsisi kaikki näkökohdat, jättäisi avoimet kysymykset avoimiksi ja sanoisi, että en tiedä, vaan jokainen meistä tahtoo vastauksia ja esikuvia. Silloinkin kun esitämme olevamme kriittisiä, emme todellisuudessa etsi vastauksia vaan haluamme luoda niitä. Ihmislajille epätiedoisuudessa eläminen on lähes ylivoimaista. Me tarvitsemme yhteisen sosiaalisen todellisuuden riippumatta siitä, onko se totta vai ei. Tuota todellisuutta pitävät yllä auktoriteetit.

Yritän vähän joka ketjuun tarjota esimerkiksi markkinataloutta. Asiantuntijat kertovat, että markkinamekanismein ympäristötuhoa ei pystytä estämään, mutta silti esimerkiksi Ekomodernistien insinöörisieluista suuri osa vannoo tekniikan pelastavuuteen. Ei auta korkea koulutus eikä kyky matemaattiseen ajatteluun, koska usko järjestelmään on lujempi kuin kyky myöntää tosiasiat.

Vuosikymmen toisensa perään kuluu, mutta vaikka kokonaiskuva menisi koko ajan huonompaan, niin silti insinöörisielut vetoavat yksittäisiin parannuksiin. Työssään he voivat olla vaikka kuinka hyviä, mutta heidän arkista ajatteluaan ohjaa uskonnollinen tunne, joka tässä tapauksessa kohdistuu uskoon markkinatalouden ylivertaisuudesta.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Eikä niitä valmentajia kutsuta yleensä guruiksi eikä heidän valmennettaviaan huruhtaneiksi hölmöläisiksi.

Allekirjoitan oikeastaan kaiken viestissäsi, mutta näytä minullle valmentaja joka tekee ns. työnsä lisäksi noin messiaanisia julistuksia kuin Jordan. Siis kaveri puhuu aivan pehmoisia.

Jumalan olemassaolo on todistettu koska ihmiset lopettavat tupakoinnin? Vastaväite -ja sitten puhutaan taas jostain ihan muusta. Taidetta ei olisi ilman Jumalaa? Really?! Naisten ei pitäisi meikata töihin koska punaiset huulet/posket viittaavat seksin haluamiseen, ilmeisesti biologisesti.

Puhutaan kuitenkin kaverista, joka tuli valtavirtaan -jos ei nyt ateistina- niin hyvin larppaavana ainakin. Sittemmin hän puhui Raamatun kirjallisista, kulttuurisista ja vaikka mistä arvoista, kunnes yhtäkkiä ilmeisesti onkin teisti. No problem. Tosin tästäkin on vaikeaa saada minkäänlaista konkreettista vastausta. Nykyään sanasto tosiaan koostuu siitä "woke, cultural marxism, post-modernism, totalitarianism, free-speech" -jargonista, joka käsittääkseni sinne alt-right piiriin uppoaa. Ja oma kutina on että jos pyydettäisiin viitenä iltana määritelmä kulttuurimarxismille, saataisiin vähintän neljä eri määritelmää.

Ja edelleenkään en ole kutsumassa hölmöläisiksi, no, oikeastaan ketään. Jatkoajassa Jordania enemmän seuranneet tuntuvat tosiaan hyötyneen miehen kirjoituksista ja politiikka on pysynyt hyvin erossa tästä, eikä se poliittinen riitahuuto edes kiinnostaisi, noille jutuille on omat ketjunsa.

Ja oikeastaan tässä kirjoittaessani oivalsin että liekö tuo sen kummempaa kuin oma Mel Gibson -syndroomani. Suosikkitaiteilijoitani ja täysi antisemitisti ja kusipää, joka ei siltikään varmasti ole niin paha kuin pahimmat juttunsa antaisivat ymmärtää.
 
Sj991

Jäsen
Tässä videoketjussa on hyvä kokoelma Petersonin käsityksiä elämästä, Jumalasta ja todellisuudesta. Jo ennen hermoromahduksia, addiktiota ja ns. syvään päätyyn hyppäämistä. Aika syvässä päädyssä sitä on oltu jo pitkän aikaa. Se, mikä kaverissa itseäni häkellyttää ja kiinnostaa on, miten kaikki tällainen joko menee omistautuneemmalta seuraajakunnalta ohi tai se jostain syystä sivuutetaan.

Jostain syystä menetin aikaisemmin kirjoittamani pidemmän luonnoksen, mutta pitää sitä nyt jotain vastata kun meni lupaamaan.

Paha sanoa miten muut ohittavat tai sivuuttavat tietyt asiat, mutta ainakin itselle asia on hyvin yksinkertainen: Voin ihan hyvin kuunnella ja oppia eri ihmisiltä eri asioita vaikka pitäisin osaa heidän ajatuksistaan tyhminä tai väärinä. Esimerkiksi voin ihan hyvin kuunnella Dalai-Lamaa tai Paavia ja ottaa opiksi sen minkä koen hyödylliseksi vaikka en ole uskonnollinen. Varsinkin tuon uskonnon kanssa on niin että jos lopettaa uskonnollisten ihmisten kuuntelemisen niin voi vaan suoraan lopettaa suurimman osan maailman ihmisten kanssa keskustelun.

Tuohon videoon kommentoiden ei tuossa mielestäni nyt sen ihmeellisempää ole. Petersson lähtee puolustamaan hyvin yleistä libertaani näkemystä, että ihmisiä ei pitäisi pakottaa mihinkään, mutta haastattelija perustelee asian hyvin ja lopulta Jordan vaihtaa mielipidettään.

Ymmärrän että monet kokevat niistä säännöistä ja yksinkertaisista elämänohjeista saavansa rakennetta, itsekuria ja hallintaa elämäänsä, mutta että miksi niiden pitää tulla tällaiselta profeetan kaltaiselta henkilöltä, että ne uppoavat. Tämä on kysymys, mikä ihmetyttää koko self-help -genressä. Lienee samanlainen juttu, kuin että tietää mitä pitää tehdä laihtuakseen tai rakentaakseen lihasta, mutta kun personal trainer (josta on maksettu) tekee selkeän ohjelman, sitä on helpompi suorittaa ja pitää yllä.

Tähän tuossa aikaisemminkin jo vastasin, mutta vielä pitää lisätä, että mikä on sitten self-helpin vaihtoehto, jos haluaa parantaa elämäänsä? Tukkia Mannerheimintie ja vaatia itselleen lisää etuja ja tulonsiirtoja? Kun periaatteessa melkein kaikki ihan parisuhdeterapiasta psykologin vastaantotolle on self-helppiä vaikka sitä ei siksi yleensä kutsutakkaan. Tuotahan se Peterssonin kirjakin 12 Rules for life on. Se on hänen ohjeensa elämään, joka perustuu länsimaiseen filosofiaan ja hänen työhönsä psykologina.

Minun puolestani ihmiset voisivat kuluttaa vaikka enemmänkin self-helppiä vaikka sen telkkarin tilasta (tietysti sopivalla kriittisyydellä). Koska lähes kaikilla on jotain merkittäviä heikkouksia jollakin elämän alueella.

Käytössä on usein juuri aiemmin linkittämäni Motte-and-Bailey -keino retoriikassa, jossa esitetään todella vahva väittämä ja odotetun vastalauseen jälkeen asetutaankin puolustamaan selvästi heikompaa väitettä ja asemaa. Tätä jos onnistuneesti puolustaa, se voi jättää yleisölle käsityksen, että alkuperäinen vahva väite on onnistuneesti todistettu tai vähintään puolustettu.

Tuosta olen samaa mieltä ja varsinkin noissa uskonto ja ilmastonmuutos asioissa.

Se Petersonin faniporukka mitä Twitterissä tai YouTubessa tulee vastaan on ihan eri planeetalta. Sekä ulosannin että fanaattisuuden osalta. SoMe:ssa tuntuukin olevan enemmän sytykkeenä miehen status ns. anti-SJW, anti-woke ja kristillisen konservatismin lähettiläänä kuin minään arkipäivän apuna.
Twitteristä en osaa sanoa oikeastaan mitään, koska en ole siellä koskaan ollutkaan, mutta varmasti se noin on. Mutta eikös siellä nyt ole ihan samaa meininkiä melkein asiassa kuin asiassa?

Ja tämä loppu ei ole kohdistettu sinulle @laalki. Se mikä itseäni häiritsee Peterssoniin liittyvässä kritiikissä on, että se keskittyy lähes pelkästään kahteen asiaan: Seuraaja kritiikki ja mustamaalaaminen.

Varsinkin tuo seuraaja kritiikki on sellaista, että samalla tavalla voi kumota minkä tahansa älykön tai vaikka poliittisen liikkeen. Esim näin: "feminismi on täyttä paskaa, koska jotkut feministit uskovat kaiken mitä feminismi sanoo". Tai: "Petteri Orpo on huuhaa guru, koska osa hänen kannattajistaan on idiootteja."

Ja tuohon mustamaalaamiseen liittyen täälläkin on nyt käyty jo 5-sivua asiasta keskustelua ja suurinosa viesteistä on vain sen toitottamista, että Petersson on pseudotieteilijä tai jotain vastaavaa (sama juttu mediassa) ja vain muutama on antanut edes jonkun esimerkin miksi näin ajattelee. Tuosta ainakin itsellä herää epäillys että onko oikeasti edes perehtynyt koko kaveriin jotain yhtä lehti artikkelia enempää.

Tiivistäen mielestäni Peterssoniin liittyvä mustamaalaaminen menee yli varsinkin kun sen tueksi annetaan aika vähän todistusaineistoa ja sekään ei oikeastaan keskity ydinviestiin vaan joihinkin yksityiskohtiin.
 
Jeffrey

Jäsen
Sehän olisi helppoa, jos olisi suotavaa arvostaa vain niitä auktoriteettejä joiden kanssa on kaikesta samaa tai lähes samaa mieltä. Eipä tarvitsisi silloin miettiä ketä arvostaa, koska ei arvostaisi ketään.

Ainakin omaan inhimillisyyteen kuuluu se, että kykenen arvostamaan ihmisiä myös osittain. Toki mitä useampaa ulostuloa pidän hyvänä, niin sitä enemmän sitä arvostusta varmasti suon. Ja voi sitä arvostusta kerryttää myös muilla kriteereillä vaikka en oikein yhdestäkään ulostulosta sinällään pitäisi, tästä esimerkkinä vaikkapa Janne Immonen.

Kuten @Sj991 hienosti tiivistää, myös omaan silmään miehen kritiikki menee vähän ohi ja siinä on havaitakseni melko selkeä pyrkimys leimakirveen käyttöön. On meille noussut myös pääministeriksi henkilö, joka on esimerkiksi vastustanut influenssapandemian ratkaisemista rokotteilla. Monet meidän historian suurimmista tiedemiehistä taasen ovat metsästäneet lohikäärmeitä Alpeilla. Lista näistä huuhailuista on varsin loputon ja niitä voi kaivaa lähes jokaiselta tieteilijältä, valtionmieheltä tai muulta auktoriteetilta. Uskonnollisuudesta tai mielenterveysongelmista jos aletaan tieteilijää rankaisemaan niin melkoinen lista on heitäkin.

Tulisiko kaikkien tieteilijöiden kaikki ulostulot vaijentaa ja leimata leimakirveellä, jos joku ulostulo on leimattavissa? Peterson toki on osin myös agitaattori ja häneltä löytyy samoista asioista myös keskenään eriäviä mielipiteitä. Tottakai Petersonilla menee myös monesti yli rajojen, tosin niin käy kun niitä rajoja pyrkii hakemaan ja muuttamaan.
 
Viimeksi muokattu:

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tiivistäen mielestäni Peterssoniin liittyvä mustamaalaaminen menee yli varsinkin kun sen tueksi annetaan aika vähän todistusaineistoa ja sekään ei oikeastaan keskity ydinviestiin vaan joihinkin yksityiskohtiin.
Mielestäni Petersonin ydinviesti on oikeistokonservatiivinen maailmankuva kaikkine Raamatun jumalineen. Hän on erittäin sujuva kauppamies, jolta voisIn ostaa -89 Corollan kymppitonnilla.
Kiitti vaan mutta ei kiitti. Taidan edelleen olla vihervasuri.
 
Tuo on minusta ihan reilu kuvaus johon voisin päättää tämän keskustelun. Itsekkin pidän häntä uskonnollisena oikeisto konservatiivina. Jatka vaan vihreänä ei siinä mitään vikaa.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Tähän tuossa aikaisemminkin jo vastasin, mutta vielä pitää lisätä, että mikä on sitten self-helpin vaihtoehto, jos haluaa parantaa elämäänsä? Tukkia Mannerheimintie ja vaatia itselleen lisää etuja ja tulonsiirtoja? Kun periaatteessa melkein kaikki ihan parisuhdeterapiasta psykologin vastaantotolle on self-helppiä vaikka sitä ei siksi yleensä kutsutakkaan. Tuotahan se Peterssonin kirjakin 12 Rules for life on. Se on hänen ohjeensa elämään, joka perustuu länsimaiseen filosofiaan ja hänen työhönsä psykologina.

Self-helpiä on nimenomaan se, ettei "tarvita" psykologeja tai muita ammattilaisia apuun, vaan ostetaan kirja ja ratkotaan sen ohjeilla omatoimisesti omia ongelmakohtia. Näkisin mielelläni jonkinlaisen tutkimuksen, josta saisi edes käsityksen, miten hyvin nämä ratkaisut toimivat. En tiedä onko sellaista olemassakaan, tai miten koko tutkimus edes järjestettäisiin. Self-help on vain niin teollinen kirjallisuuden ala, että sille on kirjakaupoissa oma osastonsa, mikä mielestäni viittaa siihen, ettei kovin toimivista/pysyvistä ratkaisuista ole kyse. Kukin valitsee sen kirjan mikä itselle sopii ja mistä tykkää, aivan kuten muussakin kirjallisuudessa, mutta uskallan väittää ettei näillä oikeaa ammattiapua korvata, lähellekään.

Sehän olisi helppoa, jos olisi suotavaa arvostaa vain niitä auktoriteettejä joiden kanssa on kaikesta samaa tai lähes samaa mieltä. Eipä tarvitsisi silloin miettiä ketä arvostaa, koska ei arvostaisi ketään.

Omasta puolestani voin sanoa, että auktoriteetti ansaitaan ja on tiettyjä kynnyskysymyksiä jotka ovat vähimmäisvaatimuksia. Ehkä ensimmäisenä on rehellisyys, jota en pysty Jordanin hyveeksi laskemaan. Mies käyttää tarkoituksella harhauttavaa ja provokatiivista kieltä ja on ollut useaan kertaan ristiriidassa itsensä kanssa, mikä johtaa minut ajattelemaan että hän puhuu koko ajan tilanteeseen sopeutuen, suhteessa yleisöönsä sanoen mitä sylki suuhun tuo. Itse asiassa se on vaikeimpia asioita Jordanissa: saada selville, mitä hän oikeasti ajattelee ja uskoo.

Monet meidän historian suurimmista tiedemiehistä taasen ovat metsästäneet lohikäärmeitä Alpeilla.

Ja Newton uskoi alkemiaan jne. Tuollaiset jutut ovat vain muiden ihmisten osalta harmittomia kuriositeetteja. Peterson ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja tämä vaikuttaa miehen legioonaan seuraajia. Tästä syystä kai ne seuraajat yleensä otetaan keskusteluun mukaan. Esimerkkinä vaikka se Kanadan trans bill, jota hän vastusti joko tietämättä mitä se sisältää tai sitten tapansa mukaan liioittelemalla.

Tulisiko kaikkien tieteilijöiden kaikki ulostulot vaijentaa ja leimata leimakirveellä, jos joku ulostulo on leimattavissa? Peterson toki on osin myös agitaattori ja häneltä löytyy samoista asioista myös keskenään eriäviä mielipiteitä. Tottakai Petersonilla menee myös monesti yli rajojen, tosin niin käy kun niitä rajoja pyrkii hakemaan ja muuttamaan.

Hyvä kysymys. Sanoisin ettei missään tapauksessa vaientaa, mutta sanomisilla on seurauksia ja vähällä pääsee jos seuraukset ovat lähinnä kritiikkiä internetissä. Leimakirves on myös välillä aivan käypä työkalu. Tämä on tietysti kustakin henkilöstä kiinni, mutta kyllä Jordan omissa kirjoissani on tietyssä lokerossa ja sieltä poispääsy vaikuttaa epätodennäköiseltä. Ei niinkään se sisältö tai sen puute, vaan yksinkertaisesti se että minulle miehestä jää vilpillinen kuva.
 
Stigu

Jäsen
Ei niinkään se sisältö tai sen puute, vaan yksinkertaisesti se että minulle miehestä jää vilpillinen kuva.
Tähän sinulla on tietysti oikeus, mutta voisitko Laalki mainita vaikkapa kolme nykyistä psykologia tai auktoriteettia, joista sinulla ei jää vilpillinen kuva?
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Self-helpiä on nimenomaan se, ettei "tarvita" psykologeja tai muita ammattilaisia apuun, vaan ostetaan kirja ja ratkotaan sen ohjeilla omatoimisesti omia ongelmakohtia. Näkisin mielelläni jonkinlaisen tutkimuksen, josta saisi edes käsityksen, miten hyvin nämä ratkaisut toimivat. En tiedä onko sellaista olemassakaan, tai miten koko tutkimus edes järjestettäisiin. Self-help on vain niin teollinen kirjallisuuden ala, että sille on kirjakaupoissa oma osastonsa, mikä mielestäni viittaa siihen, ettei kovin toimivista/pysyvistä ratkaisuista ole kyse.
Tietokirjallisuudelle on myös oma osastonsa, ja niin myös keittokirjoille ja koulukirjoille. Eivätkö nämä tarjoa oikeaa tietoa/toimivia reseptejä/toimivia oppimateriaaleja siksi, että näille on oma osastonsa?

Jotkut kokevat tarvitsevansa psykologeja ja erilaisia terapioita kokeakseen saavansa apua, kun taas toisille riittää oma pohdinta. Miksei self-help voisi siis toimia? Itse ne ongelmat kuitenkin viime kädessä ratkaistaan ammattilaisen avulla tai ilman. Apu voi tulla erilaisista paikoista, eikä sen tarvitse automaattisesti olla ammattiapua.

Omasta puolestani voin sanoa, että auktoriteetti ansaitaan ja on tiettyjä kynnyskysymyksiä jotka ovat vähimmäisvaatimuksia. Ehkä ensimmäisenä on rehellisyys, jota en pysty Jordanin hyveeksi laskemaan. Mies käyttää tarkoituksella harhauttavaa ja provokatiivista kieltä ja on ollut useaan kertaan ristiriidassa itsensä kanssa, mikä johtaa minut ajattelemaan että hän puhuu koko ajan tilanteeseen sopeutuen, suhteessa yleisöönsä sanoen mitä sylki suuhun tuo. Itse asiassa se on vaikeimpia asioita Jordanissa: saada selville, mitä hän oikeasti ajattelee ja uskoo.
Ihan jokainen ihminen on ollut lukemattomia kertoja ristiriidassa itsensä kanssa, sillä aika nyt vaan kuluu ja näkemykset muuttuvat. Kun asiaa mietin, niin en tunne montakaan sellaista ihmistä, joista aidosti tietäisin, mitä nämä ajattelevat tai uskovat. Jälleen näyttää siltä, että kun nimi on Jordan Peterson, niin yhtäkkiä kaikkea tämän sanomaa tulee arvioida ankarin akateemisin standardein, jatkuvasti ja takautuvasti. Mikäli löytää yhdenkin ristiriidan, koko jätkän ja kaiken, mitä tämä on koskaan sanonut voi heittää välittömästi roskikseen. Jes!

Kuka ei sopeudu tilanteeseen ja yleisöön? Ihan jokainen ihminen sopeutuu näihin olosuhteisiin, mitä helvettiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös