Mainos

Joonas Rask HIFK:ssa

  • 293 985
  • 1 507

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Historia on hallussa ja hyvin tiedossa miten Frank Jereä aikanaan suojeli. Pointtini olikin se miten tästäkään asiasta ei koidu pelaajalle mitään sanktiota. Jereltä edes vietiin iso osa liksaa veks. Rask sai suullisen varoituksen, mikä on yhtä kuin ei mitään. Seuraavaksi kerrotaan kuinka yhteisö ei jätä pelaajaa yksin ja ollaan tukena. Toimi hienosti esim. Jeren (ja jokusen muunkin) pelaajan kohdalla. Munatonta touhua sanon minä!
Miten työnantajan siis suomessa pitäisi työntekijän perseilyn jälkeen (tämän esimerkin myötä) toimia?
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eliteprospectsin mukaan pelannut Kolleissa 2 peliä kaudella 92-93.

Jyväskylästä kuitenkin lähtöisin.

Varmaan sitten ollut joskus luukkuvahtina Sakelle ja muistan jotain alkulämmittelysessioita. Ei noita right puolen veskareita ihan hirveästi ole meillä pelannut. Ei tule mieleen muita kuin imuri Vokoun. Vokoun cleaner.

No nyt meni off topicin puolelle. Raskin sopimus päättyy tämän kauden jälkeen ja taitaa IFK ura loppua siihen. Luulisi, että Pesonen haluaa nuorentaa joukkuetta varsinkin, kun 25-26 joukkueessa on jo varmuudella Pakarinen, Jasu, Lindbohm ja Mieho tuomassa sitä ikää ja kokemusta joukkueeseen.
 
Viimeksi muokattu:

Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten työnantajan siis suomessa pitäisi työntekijän perseilyn jälkeen (tämän esimerkin myötä) toimia?
Aikalailla näin kuten kävi, koska työoikeus rajoittaa työnantajan (työntekijän suojaamisen takia) toimia, kun työntekijä tekee jotain ja tietenkin tehty sopimus pelaajan ja seuran välillä vaikuttaa ja siinä varmasti mainitut purkuperusteet (seuran maineelle tullut haittaa, lääkärintarkastuksesta hylky) jne ja sehän erityisesti hankaloittaa asiaa, kun tapahtunut asia on tapahtunut vapaa-ajalla koska silloin työnantaja ei ole vastuussa työntekijästään tosiasiallisesti, mutta tässähän tapauksessa Rask edustaa IFK:ta tietynlaisena julkisuuden henkilönä myös vapaa-ajalla. Mutta mitä ilmeisimmin mikään purkuperuste ei ole täyttynyt esim. sen takia koska asianomistaja ei ole tehnyt rikosilmoitusta eikä Raskia epäillä rikoksesta (vaikka on argumentoitavissa, että syyllistyi seksuaaliseen ahdisteluun ja/tai kajoamiseen mitkä on rikoslaissa kirjattu rikokseksi). Eli periaatteessa kovimmat keinot mitä IFK:lla on juridisesti ollut käytettävissä on käytetty, koska hankalaa on lähteä palkkaa pidättämään kun saa osallistua joukkueen toimintaan normaalisti hoitoon menemisestä huolimatta. Sori jos on pieniä tulkintavirheitä mutta oikeustieteen kursseja käyneenä päädyn tähän lopputulokseen.

Ja edit. Sopimuksen purkamiseen tarvitsee erittäin painavan syyn, eli pitäisi perustella ja todistaa selkeästi, että työsuhteen jatkumiselle ei ole edellytyksiä. Tässä tapauksessa on hankala argumentoida, että työsuhteella ei ole edellytyksiä jatkua, koska asia hoidettiin verrattain hyvin ja asianomistajat ovat tyytyväisiä ratkaisuun ja ainakin he uskovat Raskin aidosti katuvan tekoaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Historia on hallussa ja hyvin tiedossa miten Frank Jereä aikanaan suojeli. Pointtini olikin se miten tästäkään asiasta ei koidu pelaajalle mitään sanktiota. Jereltä edes vietiin iso osa liksaa veks. Rask sai suullisen varoituksen, mikä on yhtä kuin ei mitään. Seuraavaksi kerrotaan kuinka yhteisö ei jätä pelaajaa yksin ja ollaan tukena. Toimi hienosti esim. Jeren (ja jokusen muunkin) pelaajan kohdalla. Munatonta touhua sanon minä!

Jere kyllä sai tehdä aika paljon asioita ennen kuin sanktiota tuli. Kaikki tiesi missä kondiksessa treeneissä oli ja mitä touhusi vapaa-ajalla. Nyt Rask sai seurauksen heti ja saatiin asia poikki. Jos ei lopu niin Rask tietää mikä seuraus on. Uran kannalta aika raskasta jos toistaa temput.

Asiassa ei myöskään piiloteltu kun Frankin ja Kifen aikana vaan suoraan kerrottiin miten asiassa tullaan toimimaan. Kaukana munattomasta touhusta.

Jeren toistuvat toilailut jossa jo olisi ansainnut useamman kerran monoa jengistä, ei ole mitenkään verrattavissa tähän tapahtumaan. On aivan oikein, että Raskille annetaan mahdollisuus asia korjata omassa käytöksessä.
 
Silläkin uhalla, että sama on sanottu n. kiljoona kertaa, niin tämä keissi varmaankin käsiteltiin niin hyvin kuin vain oli mahdollista.
HIFK on Raskin työnantaja. Mikäli tämä on ensimmäinen kerta, kun Raskia ohjataan kuntoutukseen tai vastaavaan päihteiden osalta, niin paljon muuta ei työnantaja lain puitteissa voi tehdä. Olettaen, että tapahtumien kuvailu on edes suunnilleen sitä mitä on myös oikeasti tapahtunut. Työsopimuksen purkaminen olisi helposti rosiksessa, jos Rask olisi sen riitauttanut, ja siihen työnantajalla tuskin on intressejä. Hoitoon ohjaus on kuitenkin vähintä, mitä työnantaja voi tilanteessa tehdä. Tällöin myös työntekijä sitoutuu hoitoon, ja tulokset nähdään sitten myöhemmin. Mikäli työnantajalla on syytä epäillä, että hoito ei toimi, eli työntekijä ilmestyy työpaikalle esim. krapulassa tai taso on muuten heikko, niin voidaan ottaa kovemmat keinot käyttöön.
Toki sekin mahdollisuus on, että ViPe ei katsele tällaista ollenkaan hyvällä ja Raskille on jatkossa luvassa vain jämäminuutteja ja vilttiä. Tässäkään ei ole lain näkökulmasta mitään väärää, kunhan palkanmaksu jatkuu ja työntekijää ei syrjitä esim. estämällä treenaamasta muiden kanssa tai jättämällä muuten yhteisen toiminnan ulkopuolelle. Mikäli vastuu putoaa riittävästi, niin siinä saattaa työntekijä itse olla aloitteellinen sopimuksen purkua kohtaan.

Toimiston puolelta asia hoidettiin mielestäni hyvin. Ei lähdetty julkisesti spekuloimaan eikä antamaan hätäisiä kommentteja. Todettiin, että asia selvitetään, annettiin aikataulu selvitykselle ja tultiin lopputuloksen kanssa selkeästi ulos. Se mitä muuta on puhuttu osapuolten välillä ei oikeastaan edes kuulu muille.

Hääparia ymmärrän täysin. Jonkinlainen šokkireaktio jälkeenpäin, mikä piti saada ventiloitua johonkin. Sitten kirjoitus alkoi saada nopeasti hyvin paljon huomiota, minkä seuraksena päivitys poistettiin. Oli syy mikä hyvänsä, ymmärrän hyvin. Tarkoitus ei ollut kerätä huomiota itseensä, vaan puhkua pettymys jonkinlaiseen idoliin pihalle. Ehkä kokemus ei ollut sellainen, että haluttiin lähteä rikosilmoitusta tekemään. Haluttiin ehkä mieluummin vain unohtaa koko episodi, etenkin kun seura ja pelaaja olivat yhteydessä. Sovittiin asia, ehkä jopa annettiin anteeksi.

Joonas Rask. Aivoton tonttu, joka veti todella överiksi. Median hallinnasta kouluarvosana 4-. Asteikolla 4-10. Sä et vain vittu voi mennä mölisemään edes maailmanlopun darrassa tuollaista medialle. ”Vittu sori ny jos joku pahoitti mielensä.” ”Tuli otettuu brenkkuu ja hauskaa oll, ihan kaikkee ei voi muistaa.” Tossa tilanteessa sanot vaikka mieluummin, että ”en kommentoi”. Ja sen jälkeen ryhdyt selvittämään asiaa omatoimisesti toisen osapuolen kanssa. Etsit vaikka mistä ne yhteystiedot ja pyydät ihan aidosti anteeksi. Sekään ei poista tapahtunutta, mutta kertoo paljon ihmisestä, että pystyy ottamaan vastuun teoistaan oma-aloitteisesti. Tuo ensimmäinen ”anteeksipyyntö” on kaikkea muuta kuin anteeksipyyntö. Siinä ei oteta kantaa siihen, mitä on itse tehnyt, vaan ainoastaan leimataan toinen osapuoli herkkähipiäiseksi nillittäjäksi. Nyt tarvittiin seuran toimitusjohtaja puuttumaan asiaan. Ehkä siinä vaiheessa Raskillakin syttyi lamppu pään päällä ja valkeni, että tällä kertaa ei taideta selvitä ”pojat on poikia” -tyylisellä vähättelyllä. Toivottavasti oikeasti tällä kertaa ottaa opikseen ja lopettaa sen viinalla läträämisen, ottaa itseään niskasta kiinni. Kännissä on varmasti kivaa, mutta kivaa olisi, jos muillakin olisi silloin kivaa. Jos ei pysty kännissä pitämään vaatteita päällään ja olemaan käymättä naisiin käsiksi, niin kannattaa varmaan muuttaa viini vedeksi ja yrittää löytää iloa elämään ilman alkoholia.
 
Marleau

Tässä erittäin hyvä kirjoitus, ihan täyttä asiaa joka sana.
 
Pankinjohtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hauskaa, että aina kun jokin tällainen keissi nousee esiin, niin löytyy tyyppejä, jotka ovat ”läheltä seuranneet samaa touhua aiemmin” mutta eivät koskaan ole kirjoittaneet asiasta mitään, edes nimimerkillä palstalle. Ja tämä ei ollut kohdistettu sinuun, vaan yleisenä huomiona. Toistuu aina tämänkaltaisissa tapauksissa.
Näin se valitettavasti aina menee, oli aihe mikä tahansa. Yleensä jos joku julkisuuden henkilö jäänyt kiinni jostain, niin alkaa tupsahdella muitakin asioita kyseisestä henkilöstä.

Silloin kun olin lähellä seuraa ja pelaajia, niin tiesin että eräiden henkilöiden toiminta ei kestä päivänvaloa, mutta en nähnyt syytä silloin kirjoitella siitä minnekään. Nykyään toimin henkilökohtaisesti eri tavalla kun silloin.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Onkohan kesän mokat vaikuttaneet Raskin pelaamiseen noin paljon? Ollut todella näkymätön.
Ei Rask ennenkään ole ollut se pelaaja (pois lukien keväät), joka yksin nostaa ketjunsa tasoa vaan on tarvinnut hyvät ketjukaverit. Nyt sentterinä on Hartikainen, joka ei Liigatasolla tulosta pysty tekemään ja toinen laitahyökkääjä vaihtunut tiuhaan. Rasselle olisi hyvä löytää oma tutkapari kolmoseen ja itse lähden siitä, että sellaisen Kalastaja meille vielä hankkii.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Onkohan kesän mokat vaikuttaneet Raskin pelaamiseen noin paljon? Ollut todella näkymätön.
Harkkapeleissä kuitenkin joukkueen paras maalintekijä yhdessä Vesalaisen kanssa. Veikkaan, että nuo noubadi-ketjukaverit eivät ole hedelmällinen tuki kenellekään tehoja tavoittelevalle hyökkääjälle.
 
PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Harkkapeleissä kuitenkin joukkueen paras maalintekijä yhdessä Vesalaisen kanssa. Veikkaan, että nuo noubadi-ketjukaverit eivät ole hedelmällinen tuki kenellekään tehoja tavoittelevalle hyökkääjälle.
Kyllähän tuo noubadi-Hartikainenki harkkapeleissä tehoili. Tänäänkin tarjoili ainaki yhden todellisen laatutontin mistä ois pitänyt tehdä.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko tää se suihinottokone?
On, ja vieläpä tasonsa mukainen, eli "tehottomin tehokkaista" imumiehistä - tiedän, että olen yksin mielipiteeni kanssa, mutta "jos IFK pelaa Raskin kanssa niin parempi kuin ei pelaisi Raskin kanssa". Aina tullu kuraa, kun vähänkään disauttaa tätä kulma- ja keski-myyrien (kyllä Raskin pystyy pelaamaan myyräpeliä ilman kulmaa!) isomöyryäjää, joka osuu kyllä ihanasti joskus, mutta yleensä ei koskaan. Pukeutuu Bille-Bongiin ja on muutenkin imu päällä aina.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onkohan kesän mokat vaikuttaneet Raskin pelaamiseen noin paljon? Ollut todella näkymätön.

Eikös tuo ihan samalla tavalla pelannut viime kaudellakin? Ei juuri näkynyt eikä kuulunut. 13 minuutin peliajalla ihan hyvät pisteet 11+9.

Nyt pelannut keskimäärin 12 minsaa. Tuohon kun tänään Saipaa vastaan tekee yhden maalin, niin on aivan samassa tahdissa.

Edelleen kelpo pienen roolin, alaketjujen pelaaja. En tiedä minkä verran päihteitä menee, mutta kentällä hoitaa hommansa. Ei toki ole enää nuoruusvuosiensa tasolla.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mä heittäisin Raskin kakkosketjuun Komarovin tilalle. Minusta Komarov ei siinä mitenkään erityisesti ole onnistunut, vaikka moni on kehunut. Rask toisi ketjuun vielä lisää taitoa, ja kyllähän Rask ehtii Komarovia paremmin.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä heittäisin Raskin kakkosketjuun Komarovin tilalle. Minusta Komarov ei siinä mitenkään erityisesti ole onnistunut, vaikka moni on kehunut. Rask toisi ketjuun vielä lisää taitoa, ja kyllähän Rask ehtii Komarovia paremmin.

Rask voisi tosiaan tuoda tuohon ketjuun jotain lisää. Komarovin kanssa vaihto taas voisi mennä miinusmerkkiseksi kun kolmosen taso laskisi parilla pykälällä.

Komarov pysyy nyt heikkouksineen kohtuullisesti piilossa kakkosketjussa.
 
sixpack

En uskaltanut tuota ehdottaa koska anti-lex olis tullut. Jossain välissä vois kokeilla.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Joonas Rask 10 pelatun ottelun jälkeen:
- Peliaikaa 14:12 / ottelu.
- L+- tilastossa lukema +24 (IFK:n hyökkääjistä 3. paras)
- Corsi % 57,06 (IFK:n hyökkääjistä 3. paras)
- Kaksinkamppailuissa 67 voitettua ja 51 hävittyä.
- Tehopistetilasto näyttää lukemaa 0+2.
- 1,8 laukausta per ottelu maalia kohti.

Eli tiivistettynä: puolustussuuntaan Rask on edelleen erinomainen, mutta hyökkäyssuuntaan ei tapahdu tällä hetkellä yhtään mitään.
 
shells

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Eli tiivistettynä: puolustussuuntaan Rask on edelleen erinomainen, mutta hyökkäyssuuntaan ei tapahdu tällä hetkellä yhtään mitään.
Ketjukaverit varmasti jonkin verran vaikuttaneet. Nyt loukkantumisten takia vastuun kasvaessa pitää tulostakin alkaa tulemaan.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Joonas Rask 10 pelatun ottelun jälkeen:
- Peliaikaa 14:12 / ottelu.
- L+- tilastossa lukema +24 (IFK:n hyökkääjistä 3. paras)
- Corsi % 57,06 (IFK:n hyökkääjistä 3. paras)
- Kaksinkamppailuissa 67 voitettua ja 51 hävittyä.
- Tehopistetilasto näyttää lukemaa 0+2.
- 1,8 laukausta per ottelu maalia kohti.

Eli tiivistettynä: puolustussuuntaan Rask on edelleen erinomainen, mutta hyökkäyssuuntaan ei tapahdu tällä hetkellä yhtään mitään.
Hyvä tiivistys. Mun mielestä Rask on aiempina kausinaan IFK:ssa (etenkin keväisin) saanut tehtyä tulosta hyökkäyspäähän suurelta osin huikean fysiikkansa turvin, jolla on saanut puristettua ratkaisevan edun itselleen kamppailutilanteissa sekä laidoissa että maalinedustalla. Nyt on jäänyt vähän tunne, että ikä on syönyt räjähtävyyttä sen ratkaisevan murto-osan, ettei saa luotua enää itselleen etua fysiikallaan samalla tavalla kuin aiemmin.

Mutta kuten todettua, myös roolitus vaikuttaa. Aikoinaan ketjukavereiksi oli heittää Thorellia, Ramstedtia ja Zaborskyä. Hieman jopa ihmetyttää, ettei Peltonen ole tämän enempää kokeillut rakentaa Raskille vastaavaa ”tilaa tekevää” roolia kärkiketjuihin vaan nyt hän on jumiutunut tuonne alaketjuihin.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Peltonen ole tämän enempää kokeillut rakentaa Raskille vastaavaa ”tilaa tekevää” roolia kärkiketjuihin vaan nyt hän on jumiutunut tuonne alaketjuihin.
Tätä ihmettelen itsekin. Oman silmähavainnoinnin ja tilastojen pohjalta on helppo sanoa, että Rassesta saa kaikkein eniten irti kahden selkeästi offensiivisen pelaajan rinnalla. Kun ketjukaverit ovat mallia panumieho, niin homma menee pelkäksi puurtamiseksi, koska Rask itse ei pysty olemaan ketjun kiekollinen moottori.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös