Olisi suomalaiselle jääkiekolle parempi ja kaikille kaikin puolin helpompaa, jos Jokerit vaan jatkaisi itse valitsemallaan tiellä pelaamista Venäjän sarjassa ja Venäjän mannekiininina.
Jokerit on osa Venäjää ja kuuluu sinne.
Ja miksi Kurria maalitetaan? Ei hän hylännyt Suomea ja siirtänyt Jokereita Venäjän hallinnon mannekiiniksi.
Milloin aletaan tutkia Jokerit RY:n viime vuosien rahavirtoja?
Suomen liiga ei tarvitse Jokereita. Oli sitten keulakuvana tai bulvaanina kuka/ketkä tahansa.
Olen pikkuisen eri mieltä. Jokerien junioreista vuosien varrella on tullut upeita pelaajia ja he ansaitsisivat juniorijoukkueiden rinnalle myös edustusjoukkueen, ettei tarvitsisi etsiä peliaikaa muualta Suomesta.
Onhan jääkiekko melko pääkaupunkihenkistä ja median väsymätön Jokerihehkutus on jotain todella ärsyttävää. Taitaa kuitenkin Jokerit Liigassa tuoda Liigalle mainosarvoa ja palstametrejä, jota se kaipaa. Välillisesti aikaa myöden tämä sataa jokaisen joukkueen laariin.
KHL oli oma seikkailunsa ja oma tarinansa, jossa Jokerit oli mukana. Yksi aikakausi, jota koskaan ei olisi saanut edes olla. Pari viimeistä KHL kautta osoittivat, että Jokerit joutui Suomen ja Venäjän etujen välikappaleeksi ja pelit loppuivat ennen sarjan päättymistä. Poliittinen välikappale.
Olisi helpoin aloittaa uudella nimellä jne. Jokerit lähti Liigasta aikanaan ovet paukkuen. Näytti Harkimon ohjaamana takapuoltaan ja lähti suureen maailmaan Rotenbergien ohjastaessa kelkkaa. Lähti areenat, joukkue ja ohjaksetkin rajan taakse poliittiseksi välikappaleeksi. Tuskin tulee sitä päivää, että ilolla katsoisin sellaisen joukkueen nousua Liigaan, jonka olisin jo aikaa päivää sitten toivonut kuopattavan.
Kaikesta huolimatta Jokereilla organisaationa olisi käyttöä Liigassa ja varmasti Jokerit auttaisi mm. maajoukkuetta uusiin urotekoihin omalla työllään. Varmasti ennen pitkää Liiga taas kiinnostaisi uudella tavalla, kun ei ole kaksi kotikenttää, jossa suomalaisjoukkueita pelaa sarjaa.