Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

  • 1 730 452
  • 8 198
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Olen myös itse ihmetellyt samaa, aina pitää kaivaa jotain negatiivista mussuttamalla jotain käsittämätöntä paskaa. Sitten kun tulee vähänkin negatiivisia uutisia julki KHL:stä, niin ollaankin jo keskustelemassa siitä että milloin Jokerit kaatuu ja sekä että Harkimo myy Jokerit on avain ajankysymys tai Jokerit kaatuu kohta yms.

Jokerit suurimpana ja kauneimpana luonnollisesti kiinnostaa koko Suomea. Porilaisilla on omat tapansa näyttää ihastuksensa. Muistathan kun esikoulussa heitit sen yhden tytön pipon lätäkköön vaikka tykkäsit siitä. Tämä vaihe on jäänyt porilaisilla ja muilla työttömillä hitsareilla junnaamaan.
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013
Missä ihmeen haavemaailmassa nämä ns Jokerifanit tällä foorumilla oikein elävät? Tuntuu, että porukka on tällä hetkellä kilpaa julistamassa miten hieno ja mahtavan tulevaisuuden takaava sarja KHL on ja samalla suljetaan silmät ja korvat kaikilta ikäviltä asioilta. Optimismilla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi Eltonin kaltaisten KHL-fanaatikkojen juttujen kanssa vaan kysymys on joko siitä, että suljetaan ne omalle agendalle epämieluisat asiat pois mielestä tai sitten vain ihan silkasta tyhmyydestä.

Sarja on tälläkin hetkellä siinä pisteessä, että se voi hajota käsiin kokonaan tai vaihtoehtoisesti kutistua sitä edeltäneen Venäjän sarjan tasolle. Kyllähän tuo laajentuminen on niin hallitsematonta, että taustalla on selvästi Venäjän isotteluun perustuvat poliittiset motiivit. Vaikka se paljon hehkutettu pelin taso olisi kuinka hyvä niin se ei poista taustalla olevia ongelmia. KHL on edelleen poliittisilla voimilla pyörivä kömpelösti kasattu venäläisten yritys haastaa NHL. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva toki näkee, että tämä ei tule onnistumaan vaan koko liiga osoittautuu vain isoksi kuplaksi. Ja tästä syystä Jokerit on nyt todella pahassa tilanteessa sillä paluu kotimaan sarjoihin tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin ja sitä ei ainakaan edesauteta polttamalla siltoja Liigan kanssa.

Sitä en myöskään oikein ymmärrä miksi täällä leimataan aiheesta kirjoittavat muiden seurojen kannattajat trolleiksi tai muuten vain turhien uhkakuvien maalailijoiksi. Koko tämän tiedotustilaisuuden jälkeisen ajan on ollut suorastaan järkyttävää huomata miten sinisilmäistä ja jopa vähä-älyistä väkeä valitettavan iso osa ns omista on. Vaikka täällä muutama jullinicki juokseekin provoilemassa milloin mistäkin niin suurimmaksi osaksi juuri muiden joukkueiden faneilta on tullut sitä järkevää ja ainakin lähempänä neutraalia kantaa olevaa settiä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Minua ihmetyttää suuresti näiden muutamien eritoten ässäfanien valtava tarve hämmentää täällä Jokeriosiossa ja aina, ihan aina vaan ja ainoastaan negatiivisessä mielessä. Nämä samat nimimerkit ovat olleet alusta asti "huolissaan" milloin mistäkin ja kaivavat negatiivisiä seikkoja vaikka kiven alta. Minua optimistisena ihmisenä vituttaa tuollainen, mutta kai siitä joku saa kiksejä kun koittaa mustamaalata kaikkea. Kukin tyylillään, meitä mahtuu moneen junaan. Mutta synkkää täytyy olla ihmisen elämä kun jaksaa ja jaksaa negailla...

Jaa mää vai? Tänää kyl kirjotin, mut e negatiivises miäles, iha uteliaisuuttani vaa. Täytyy siis tul oikomaan, jos siis mua tarkotit.

Mun miälest ainaki tää Jokereitten KHLään loikkaaminen on erittäin mielenkiintoinen asia, niinkuin myös KHL kokonaisuudessaan. Kyl sitä onki jo odottanu, että joku suomalainen seura sinne menis pelailee, ja Jokrut ny o aika looginen vaihtoehto mun miälest.

Ite tuun 100% varmasti seuraamaan ens vuonna Jokereitten pelejä netistä, ja ihan varmasti tulee käytää Jaffalassa kattomassa pelejä.
 
Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Rakas palstaveli max, sulle varmaan Putin on kaiken pahan alku ja juuri sekä Yhdysvallat on aina oikeassa puolustaessaan demokratiaa.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja se, että on eri mieltä kanssasi ei tee toisesta yksinkertaista tai naiivia. Jos et tykkää olla kehityksen kärjessä, niin ei muuta kuin vaihda seuraa.
 
Kehityksen kärjessä? Tähän sopisi nyt joku huutonaurua kuvaava hymiö. Jo pelkästään jenkkikortin käyttäminen osoittaa sen kuinka pihalla nämä KHL:n kannattajat ovat. Seuran vaihtaminen tuppaa muuten olemaan varsin vaikeaa kannattamiseen intohimoisesti suhtautuvalle ihmiselle joten se on poissuljettu vaihtoehto. Samalla tavalla on vaikea katsoa vierestä, kun juuri se seura jota kannattaa häpäistään käytännössä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jokerit on ja tulee aina olemaan mulle se oma joukkue mutta en myöskään halua tukea sellaista toimintaa, joka nöyryyttää ja häpäisee tätä hienoa seuraa kuten KHL-siirto tekee.

Tämä Venäjän toimien puolustaminen täällä Jatkoajassa on siinä mielessä hauska ilmiö, että ilman Jokerien siirtymistä itäblokin kyhäelmään ei varmasti yksikään näistä nimimerkeistä sanoisi juuri mitään positiivista Venäjän valtion touhusta tällä hetkellä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Missä ihmeen haavemaailmassa nämä ns Jokerifanit tällä foorumilla oikein elävät?...

Niin, edellisessä viestissäni tähän ketjuun ihmettelin juuri tätä ristiriitaa. Tällä palstalla löytyy näitä yyberpositiivisesti KHL:n ja venäläisten rupliin suhtautuvia Jokeri-nickejä, mutta tosielämässä en ole tavannut vielä yhtään näin ajattelevaa Jokeri-fania.

Joukossa myös tälle palstalle aktiivisesti kirjoittavia nimimerkkejä, joiden kunniaksi on sanottava, että ulkomaailmassa ja kirjoitukset tänne menevät kuitenkin suht yks yhteen.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olen myös itse ihmetellyt samaa, aina pitää kaivaa jotain negatiivista mussuttamalla jotain käsittämätöntä paskaa. Sitten kun tulee vähänkin negatiivisia uutisia julki KHL:stä, niin ollaankin jo keskustelemassa siitä että milloin Jokerit kaatuu ja sekä että Harkimo myy Jokerit on avain ajankysymys tai Jokerit kaatuu kohta yms.

Esitetäänpä kysymys:

Milloin KHL:stä on tullut ei-urheilulliselta puolelta viimeksi positiivisia uutisia? Lukuun ei lasketa Jokereiden siirtymistä KHL:ään, mitä joku voi pitää negatiivisenakin uutisena.

Kun todellakin miettii viimeisimpien kuukausien uutisointia KHL:n tiimoilta niin en todellakaan ihmettele sitä, että moni hämmentää soppaa ja on - osa jopa aidosti - huolissaan siitä, että mikä liigan tulevaisuus on.

Olen seurannut KHL:ää jo vuosien ajan, tiennyt sen ongelmakohtia ja kritisoinut niitä tälläkin palstalla, mutta sanotaanko että tämän kevään aikana tilanne on minunkin silmin katsoen mennyt olennaisesti huonompaan suuntaan. Todellinen huoli liigan kehittymisestä on siis aivan aiheellinen.

vlad.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Milloin KHL:stä on tullut ei-urheilulliselta puolelta viimeksi positiivisia uutisia?

No ainakin itse pidin Norjan liiton antamaa siirtolupaa Vålerengalle KHL:n kannalta positiivisena uutisena. Samoin sitä, että talousvaikeuksissa ollut Atlant sai rahoituksen kuntoon ensi kaudelle ja tästä osoituksena on sainannut varsin kovia pelimiehiä. Samoin se lienee positiivinen uutinen, että Omsk solmi erittäin mittavan sponsorisopimuksen jonkun valtionyhtiön kanssa, jonka nimeä en nyt muista. Toki tällaisista asioista ei varmaan jossain Ilta-Sanomissa uutisoida, koska se ei sovellu kyseisen lafkan kiekkotoimituksen linjaan, jonka mukaan KHL:n kaatuminen on vain ajan kysymys.
 
Vålerengan saaman siirtoluvan jätin tarkoituksellisesti mainitsematta, koska se on a) liian näkyvä uutinen jonka jokainen lajia hiukankin seurannut on huomionut b) haluan nähdä että realisoituuko siirto lopulta vai käykö jotain aivan odottamatonta ja seura ei liitykään KHL:n tulevaisuudessa tai silloin kun on suunniteltu.

Omskin sopimus on toki positiivinen, mutta toisaalta siihen sisältyy se riski, että sponsoriyhtiö on juuri valtionyhtiö. Mielelläni kun näkisin sponsoreina sellaisia yhtiöitä jotka eivät ainakaan enemmistöltään ole valtionyhtiöitä, koska tällöin minusta toiminta monipuolistuu eikä olla niin paljon sidoksissa siihen kuinka valtioyhtiöiden sponsorointipolitiikkaa mahdollisesti ohjaillaan.

Atlantin rahoitus on minun silmissäni sitten ehdottomasti positiivinen uutinen. Toisaalta toivottavaa olisi, että nämä talousvaikeuksista kärsivät joukkueet oppisivat operoimaan toisella tavalla, jotta niitä ei tarvitsisi jatkuvasti olla pelastamassa. Joskus on parempi antaa sen seuran mennä nurin ja aloittaa toimintansa puhtaalta pöydältä kuin pumpata siihen rahaa säännöllisesti. En nyt kohdista krittiikiä Atlantin pelastamiseen vaan yleisesti KHL:n tilaan, jossa aivan liian usein kauden jälkeen tilanne on se, että osa seuroista on kuilun partaalla.

vlad.
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Millä fiiliksillä te olette KHL:n viime aikaisista pois jäänneistä ja eteenkin Lev Prahan pois jäämisestä?

Voisiko joku samalla valaista millä pohjalla on KHL Jokereiden talous ja mistä tuo mediassa pyöriny 10miljoonan pelaajabudjetti revitään? Ei tainnut kuitenkaa KHL:n myötä lippujen hinnat juuri nousta?

Anteeksi tänne huutelu jo tässä vaiheessa.

Minua ihmetyttää suuresti näiden muutamien eritoten ässäfanien valtava tarve hämmentää täällä Jokeriosiossa ja aina, ihan aina vaan ja ainoastaan negatiivisessä mielessä. Nämä samat nimimerkit ovat olleet alusta asti "huolissaan" milloin mistäkin ja kaivavat negatiivisiä seikkoja vaikka kiven alta. Minua optimistisena ihmisenä vituttaa tuollainen, mutta kai siitä joku saa kiksejä kun koittaa mustamaalata kaikkea. Kukin tyylillään, meitä mahtuu moneen junaan. Mutta synkkää täytyy olla ihmisen elämä kun jaksaa ja jaksaa negailla...

Sun on pakko olla jonkun moderaattorin lähisukulainen tai avo/aviopuoliso, kun sulla on ihan omat säännöt täällä. Sä olet koko tämän palstan pahin hämmentäjä ja ihan joka ikisessä osiossa.
 
kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Jokereilla täytyy olla ollut mykistävä sponsoroinnin lisäys, kun lippuhinnat ovat alhaiset ja samalla kulut moninkertaistuvat. Tai sitten Areenakujan öljyputkesta herutetaan. Itse uskon jälkimmäiseen.

Kokonaisuutta ajatellen ei voi olla suomalaisen ammattikiekkoilun etu, että samoilla markkinoilla temmeltää kilpailija, joka ei pelaa niiden kaupallisten sääntöjen mukaan, joille suomalainen kiekkoskene on rakentunut. Esimerkkejä tästä on esim. em. hintojen polkeminen. Tämä on liigajoukkueilta pois ja heikentää siten suomalaista kiekkotoimintaa.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, edellisessä viestissäni tähän ketjuun ihmettelin juuri tätä ristiriitaa. Tällä palstalla löytyy näitä yyberpositiivisesti KHL:n ja venäläisten rupliin suhtautuvia Jokeri-nickejä, mutta tosielämässä en ole tavannut vielä yhtään näin ajattelevaa Jokeri-fania.

Joukossa myös tälle palstalle aktiivisesti kirjoittavia nimimerkkejä, joiden kunniaksi on sanottava, että ulkomaailmassa ja kirjoitukset tänne menevät kuitenkin suht yks yhteen.

Mitä luulet, saadaanko sinulta lukea tuolla meidän mediaketjussa jotain vastauksia tuohon Hjalliksen ja Sanoman oikeustaisteluun nyt kun siitä saatiin ensimmäinen päätös ulos? Tajuat varmasti itsekkin kuinka naurettavaan valoon asetat itsesi räksyttämällä aina paikan tullen negatiivisia asioita, mutta sitten kaikkioat paikalta kun asiasta löytyykin jotain positiivista. Olet muuten kirjoittanut siihen ketjuun samana päivänä vähän ennen tuon oikeuden päätöksen julkaisua, joten et voi edes vedota siihen ettet ole sitä seurannut.

Olen myös aika varma, että sinun ja mm. nimimerkki kamratin(vaikka näköjään uusin viestinsä onkin ihan järkevä, mutta puhun yleisestä tasosta) tyylisten kirjoittajien takia löytyy enemmän näitä Eltoneita, jotka eräänlaisena vastareaktiona keskittyvät täysin pelkästään positiivisiin asioihin. Kumpi sitten on naurettavampaa on jokaisen oma päätöksensä, molemmat ääripäät voisi pysyä kaukana ketjuista joita tykkään seurata.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kokonaisuutta ajatellen ei voi olla suomalaisen ammattikiekkoilun etu, että samoilla markkinoilla temmeltää kilpailija, joka ei pelaa niiden kaupallisten sääntöjen mukaan, joille suomalainen kiekkoskene on rakentunut. Esimerkkejä tästä on esim. em. hintojen polkeminen. Tämä on liigajoukkueilta pois ja heikentää siten suomalaista kiekkotoimintaa.

Minusta se on todellakin suomalaisen jääkiekon etu, että huippukiekkoilua pääsee seuraamaan edulliseen hintaan. Nythän esimerkiksi HIFK:n lippujen hinnat ovat sillä tasolla, että monien lapsiperheiden, työttömien tai opiskelijoiden on liki mahdotonta mennä paikan päälle peleihin, koska hinnat ovat niin suolaiset. Jääkiekosta on hyvää vauhtia ollut muovautumassa yhä enenevissä määrin eliitin laji ja se on erinomainen asia, että KHL-Jokerit on häiritsemässä tätä kehitystä.

Ja mitkä ovat ne kaupalliset säännöt, joiden mukaan Jokerit ei toimi? Se tuskin on mitenkään uusi asia suomalaisessa palloilussa, että seuran omistajat tai "kummisedät" pumppaavat omia rahojaan, jotta seura saisi laadukkaamman rosterin ja sitä myötä menestyisi paremmin.
 
ARGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit?
Kokonaisuutta ajatellen ei voi olla suomalaisen ammattikiekkoilun etu, että samoilla markkinoilla temmeltää kilpailija, joka ei pelaa niiden kaupallisten sääntöjen mukaan, joille suomalainen kiekkoskene on rakentunut. Esimerkkejä tästä on esim. em. hintojen polkeminen. Tämä on liigajoukkueilta pois ja heikentää siten suomalaista kiekkotoimintaa.
Eipä ole mulle ikinä tullut mieleen että menenpä katsomaan joukkue X:n peliä koska heillä on halvemmat pelit kuin jokereilla.

Suurin osa lätkäfaneista menee katsomaan omaa joukkuetta jos näkevät ottelutapahtuman lippunsa arvoisena. Jos lippu on liian kallis he eivät mene katsomaan toista peliä eivätkä menisi katsomaan toista peliä vaikka niihin pääsisi ilmaiseksi.

Jokaisessa tapauksessa täytetty penkki on parempi kuin tyhjä.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Jokereilla täytyy olla ollut mykistävä sponsoroinnin lisäys, kun lippuhinnat ovat alhaiset ja samalla kulut moninkertaistuvat. Tai sitten Areenakujan öljyputkesta herutetaan. Itse uskon jälkimmäiseen.

Mistä yhteistyökumppani maksaa? Siitä, että hän saa loppujen lopuksi rahalleen vastinetta lisääntyneen myynnin kautta. Jokerit pystyy tarjoamaan kanavan Venäjän sisämarkkinoille, toisin kuin muut suomalaiset jengit. Käytännössä saman yleisön tavoitti aiemmin sponssaamalla Jokereita tai HIFK:ta, muiden jengien osalta samat asiakassegmentit saatiin "kontaktoitua" hieman vajavaisemmin ja todennäköisesti hieman halvemmalla. Sen sijaan KHL:ssa Jokerit tarjoaa kanavan näkyä suurempien markkinoiden äärellä ilman kotimaisia kilpailijoita. Tämä nostaa varmasti kansainvälisten toimijoiden kiinnostusta samalla kun samoista sponssirahoista kilpailevien seurojen määrä putoaa.

Tuossa jo pelkästään Pietarissa on se 5m ihmistä, Riian ja Bratislavan yhteinen kokonaismäärä huitelee millin päällä ja Minskissä on se vajaa parimilliä. Tämä varmasti kiinnostaa sellaisia tahoja, jotka toimivat monikansallisessa ympäristössä. Näkyvyys on sitä luokkaa, että kirstuun pitäisi tulla myös aneita pelkkien iltarukousten sijaan.

Ja toki, mä en kiellä KHL:n tiettyjä ongelmia, viimeisimpien uutisten huonoa vaikutusta tai Jokerien rajattuja menestymismahdollisuuksia. Tuolla on paljon paskaa, mutta toisaalta ei Liigakaan ollut täydellinen. Mä itse harkitsen vakavissani ensimmäisen kausarin hankintaa, ensimmäinen kiekon motivoiva ulkomaanreissu (fanin roolissa, omat pelireissut ovat asia erikseen) oli varausta vaille jo sovittu ja niin päin pois. Mahdollisuudet ovat suuret, mutta samoin paskan osuessa tuulettimeen tulos on pahempi kuin se kotimaassa olisi ollut.

Paremmin otsikon aiheeseen voin parata jokusen päivän sisällä, nyt ei jaksa. Ja kohta mulla on varmaan jo helsinkiläisten keskuudessa mitalisija hallussa tämän ketjun postauksia mitatessa.
 
J.Rita

Jäsen
Hesarissa Kohonen avaa ensi kauden budjettia.

Ensi kauden budjetti "jossain 25 miljoonan euron alla" ja "siitä lähdetään, että bisnes on taloudellisesti terveellä pohjalla".

Sponsoroinnilla pyritään saamaan kolmannes (noin 8 miljoonaa) kasaan ja lipputuloilla noin puolet (noin 12 miljoonaa). Muut tulot ilmeisesti pääosin TV-sopimuksesta.

Sponsoroinnilla saadaan varmaan enemmän tuloja kuin liigasta, mutta kahdeksan miljoonaa kuulostaa kunnianhimoiselta.

Ihmetellä täytyy 12 mijoonan lipputuloja, ottaen huomioon, että tavoitellaan 11.000 katsojan keskiarvoa, hinnat suunnilleen viime kauden tasoa ja otteluita vähemmän kuin liigassa. Kuka avaisi tätä?

Ostavatko Rotenberg, Timtshenko ja Putin miljoonan arvoiset superkausikortit?
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mitä luulet, saadaanko sinulta lukea tuolla meidän mediaketjussa jotain vastauksia tuohon Hjalliksen ja Sanoman oikeustaisteluun nyt kun siitä saatiin ensimmäinen päätös ulos? Tajuat varmasti itsekkin kuinka naurettavaan valoon asetat itsesi räksyttämällä aina paikan tullen negatiivisia asioita, mutta sitten kaikkioat paikalta kun asiasta löytyykin jotain positiivista. Olet muuten kirjoittanut siihen ketjuun samana päivänä vähän ennen tuon oikeuden päätöksen julkaisua, joten et voi edes vedota siihen ettet ole sitä seurannut...

Eiköhän minun tärkein kontribuutioni tuohon keskusteluun ollut näiden asioiden tuominen ilmi palstalla, jonka jälkeen tietojani epäiltiin ja lopulta ynisten todettiin kaikilta kohdin paikkansapitäviksi.

Olen muuten kirjoitellut aika paljonkin positiivista Jokereista, mm. siitä useampia viestejä, että joukkue ensi kautta varten näyttää ihan hyvältä jne.

Sen sijaan venäläisten "liikemiesten" bisneksistä ja KHL:stä poliittisena instituutiona minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, on pakko pitää tiukkaa linjaa palstalla lymyilevien putleristien vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Onko muilla KHL-joukkueilla kv. sponsseja? Jokerit ilmeisesti olisi ensimmäinen joukkue jossa sponsorointi perustuu markkinaehtoisuuteen eikä mesenaattitoimintaan. Tuo on samalla iso mahdollisuus mutta myös iso haaste. Venäjän markkinoilla kontaktihinta on tv-mainonnan kautta aika olematon joten suorakuluttajamainonta jääkiekkojoukkueen kautta on hyvin kallista ja tehotonta. Venäjän B2B-mainonnan rakenteesta en tiedä, mutta sen mitä paikallista toimintatapaa tunnen niin Jokereiden tukeminen voi avata Kremlin hyväksynnän yritykselle ja sitä kautta vähentää markkinoille tulon kynnystä.

Mielenkiintoista nähdä miten sponsoriprojekti onnistuu.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Millä fiiliksillä te olette KHL:n viime aikaisista pois jäänneistä ja eteenkin Lev Prahan pois jäämisestä?

Eihän se missään nimessä hyvä ole, että joukkueita lähtee pois sarjasta. Toisaalta pitää myös nähdä ja miettiä syitä sarjasta lähdölle ja verrata niitä Jokereitten tilanteeseen.

Onhan toi nyt täälläkin monesti kerrottu kuinka Lev Praha on rakennettu täysin tyhjän päälle kaupunkiin, jossa on vahva kannattajapohja jo perinteisillä joukkueilla. Ei se nyt kummoinen ihme ole, että katsojia on tyhjästä vaikea nyhjästä. Lev Prahaa voisi verrata vaikka siihen, että Helsinkiin perustettaisiin kokonaan uusi joukkue KHL:ään "Helsinki Spartak", kun samaan aikaan Jokerit ja IFK pelaisi liigaa. Uskoisitko sen olevan menestys katsojamääriltään? Niinpä.. Eikä Levin tilanteeseen varmaan yhtään auttanut todella isoksi kasvatettu budjetti ilman edes kohtuullista tulovirtaa sisäänpäin.

Donbass nyt on oma lukunsa ja sitä ei varmaan tarvii hirveesti selitellä miksi ensi kausi jää väliin. Ei kovin verrannollinen Jokereihin.

Moskovan alueella taas joukkueita on niin paljon, että voisi jopa sanoa olevan täysin odotettua, että joku niistä tippuu pois, kun ei yksinkertaisesti riitä riittävästi katsojia/maksajia/sponsoreita kaikille.

Voisiko joku samalla valaista millä pohjalla on KHL Jokereiden talous ja mistä tuo mediassa pyöriny 10miljoonan pelaajabudjetti revitään? Ei tainnut kuitenkaa KHL:n myötä lippujen hinnat juuri nousta?

Jokereilla täytyy olla ollut mykistävä sponsoroinnin lisäys, kun lippuhinnat ovat alhaiset ja samalla kulut moninkertaistuvat. Tai sitten Areenakujan öljyputkesta herutetaan. Itse uskon jälkimmäiseen.

Kokonaisuutta ajatellen ei voi olla suomalaisen ammattikiekkoilun etu, että samoilla markkinoilla temmeltää kilpailija, joka ei pelaa niiden kaupallisten sääntöjen mukaan, joille suomalainen kiekkoskene on rakentunut. Esimerkkejä tästä on esim. em. hintojen polkeminen. Tämä on liigajoukkueilta pois ja heikentää siten suomalaista kiekkotoimintaa.

Tossa yllä on jo hyvin heitetty linkkejä esim Kohosen haastatteluun asiasta. Ei kai kukaan usko, että mikään joukkue pyörittää bisnestään pelkillä lipputuloilla? Niin ei tee liigassa yksikään joukkue eikä niin tee KHL:ssä. Budjetin kasvaessa näin paljon, on myös selvää, että sponsoroinnin määrän on noustava tai vaihtoehtoisesti omistajien kaivettava omaa kukkaroa. Jokereitten tapauksessa todennäköisesti molempia ainakin ensimmäisillä kausilla. Lipunhintoja ei myöskään ole laskettu viime kaudesta, eli turha sitä nyt purnata kuinka epäreilua kilpailua Jokerit harrastaa lippujen hinnoilla. Vai mitä hintoja Jokerit polkee arvon Kamrat? Se, että IFK haluaa asettaa lippujen hinnat järjettömälle tasolle, ei meinaa sitä, että kaikkien muidenkin pitäisi niin tehdä. Varmasti asiaa on myös mietitty siltä kantilta, että mikä on kokonaistulo mitä halutaan lipputuloista ja sen jälkeen mietitty miten siihen päästään: enemmän katsojia edullisemmalla hinnalla vai vähemmän katsojia kalliimmalla hinnalla. Suurempi määrä katsojia tuo myös enemmän sivutuloja hallin palveluiden kautta, joten halvemmat liput todennäköisesti merkkaa suurempia kokonaistuloja. Ja kun hallin kapasiteetti antaa siihen myöden, niin miksi ei käyttäisi tota korttia?

Jokainen pelaa myös niiden kaupallisten sääntöjen mukaan mihin omat rahkeet riittää, oli se tulo sitten lipputuloista, sponsoreilta tai omistajilta. Joillakin joukkueilla se on isompi halli ja enemmän lipputuloja, joillain varakkaammat omistajat tai suuremmat sponsoritulot, joillakin kaikki edellämainitut ja joillakin ei mitään niistä. Niin se nyt vain tässä maailmassa valitettavasti menee. Oletko myös sitä mieltä, että Jokereitten ensisijainen tehtävä on edelleen miettiä Liigan bisnesmalleja ja pärjäämistä, vai kenties pitää huoli omasta bisneksestään ja taloudestaan? Ei se Liigakaan ole mikään tasa-arvon kehto, vai kuinka paljon uskot IFK:n ja Kärppien maksavan kompensaatiota KalPalle ja SaiPalle, että budjetit pysyisi joukkueiden kanssa yhtäläisinä? Marginaalit ovat vain pienempiä sarjassa missä pelataan pienemmillä budjeteilla.

Kokonaisuutta ajatellen voi myös olla suomalaisen ammattikiekkoilun etu, että samoilla markkinoilla temmeltää kilpailija, joka pelaa kovempaa sarjaa ja tarjoaa mahdollisuuksia suomalaisille kiekkoilijoille päästä pelaamaan kyseistä sarjaa. Pelaajille, joilla ei vielä välttämättä muuten olisi kysyntää ja mahdollisuutta lähteä pelaamaan kyseistä sarjaa.
 
Jokeri82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Millä fiiliksillä te olette KHL:n viime aikaisista pois jäänneistä ja eteenkin Lev Prahan pois jäämisestä?

Kyllähän nuo pistää mietityttää kuin koko homman käy. Niin kuin moni muukin sanonu niin Praha olisi ollu ihan must fanimatkakohde. Lisäksi näiden suomalaisten siirtyminen änäriin tuo mustia pilviä koko homman ylle. Muuten kyllä kovasti odotan kauden alkua
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kovalta kuulostaa kyllä tuo Jokereiden 11.000 katsojan tavoite ottaen huomioon että liigassa keskiarvo ei ole tainnut olla lähelläkään tuota. Jotenkin minä en vaan nimittäin jaksa uskoa siihen että suomalaiset hirveästi tästä KHL:stä innostuisivat vaan yleisökeskiarvo voi jäädä jopa liigapelejä huonommaksi. Ehkä alussa voi olla näitä satunnaisia katsojia jotka haluavat nähdä mistä on kyse mutta pitkässä juoksussa en jaksa uskoa että pelit kiinnostavat kovin suurta joukkoa.
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Fiilikset ovat vaihtuneet positiivisesta aika lailla negatiivisen puolelle.

Syitä:

- Ukrainan tilanne

- Joukkueiden tippuminen pois ennen kauden alkua. Etenkin Prahan reissua odoteltiin aika kiimassa.

- Parhaat suomalaiset änäriin.

-Jokereiden olematon markkinointi. Toimisto lomailee elokuun alkuun saakka, joten mitään tuskin tapahtuukaan ennen sitä. USKOMATONTA.

- Ei mitään tietoa otteluiden televisioinnista.

- Jotenkin koko KHL:n yllä leijailee sellainen negatiivisuuden paskapilvi koko ajan.

Varmasti se kiima kuitenkin nousee kun kausi lähestyy.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Tilanne vaatisi Teemun sopparin. Sillä saataisiin fiilikset positiivisen puolelle. Nyt on aika tyhjän päällä seisova olo.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Joo kyllä vähän surettaa Hjalliksen puolesta, kun hänen mahtava KHL-projektistaan uhkaa tulla täydellinen katastrofi. KHL:än yliarvostus on vihdoin kääntynyt ansaittuun laskuun ja se tapahtuu juuri sillä hetkellä, kun Hjallis liittyy remmii. Kun mahtavat MM-kisasankarit pelaavat vastaisuudessa NHL:ssä niin KHL:än näkyminen mediassa tulee tippumaan todella runsaasti.

No antaa pelien näyttää ja kun Liigan puuhastelukerho pääsee taas kesäloman jälkeen kunnolla vauhtiin niin ehkä fiilikset tästä paranevat, mutta juuri tällä hetkellä kiinnostukseni Jokereita kohtaan on täysin pohjamudissa. Eikä tohon espoolaiseen palkkasoturilaumaa ei vaan pysty hetkessä rakentamaan tunnesidettä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös