Hyvä teksti. Näistä asioista puhuttiin jo kauden aikana.
"Pelaajamateriaali ei ollut riittävä Jalosen pelitapaan."
"Jalosen pelitapa oli liian 'vaikea' joukkueelle."
Molemmat totuuksia. Tässä jää kaksi vaihtoehtoa valmentajalle:
1) Muutetaan pitkään harjoiteltu pelitapa joukkueen mukaiseksi ja yritetään sopeutua uuteen tilanteeseen. Kauden jälkeen yritetään uudestaan.
2) Yritetään sitkeästi ajaa sisään valmentajalle tuttua pelitapaa ja toivotaan, että sitä voidaan toteuttaa riittävän hyvin ratkaisupeleissä.
Kohdassa 1 voidaan sitten ihan yhtä hyvin potkia valmentaja pihalle ja palkata sellainen valmentaja, jonka ominaisin pelitapa sopii tämänhetkiseen joukkueeseen. Jatkuvuus? Ei ole. Varsinkaan jos kauden aikana tehdyt hankinnat tulevaisuutta varten on tehty istuvan päävalmentajan pelin ehdoilla (ks. hifk Nokka Jalosen jälkeen).
Tästä tullaankin kohtaan kaksi ja ihan mielenkiintoiseen filosofiseen kysymykseen: pitääkö valmentajan muuttaa pelitapaansa täysin, vai voiko valmentaja peluuttaa "oman näköistä lätkää"? Mielestäni iso osa hyvän valmentajan itseluottamuksesta ja osaamisesta tulee määrätietoisesta tekemisestä oman pelillisen identiteetin eteen.
Valmentajan pitää päästä valmentamaan mahdollisimman paljon oman identiteettinsä mukaisesti. Vain silloin voidaan saada joukkueesta maksimisuoritus irti. Esimerkiksi TsSKA pelaa Kvartalnovin näköistä lätkää ja jengi on rakennettu Kvartalnov-kiekkoa varten. Siinä on iso pohjatyö, josta GM, scoutit, ja mielestäni myös valmentaja, ovat vastuussa. Sen jälkeen tulee valmennusjohdon rooli. Heidän tulee laittaa palaset oikein päin ja oikeille paikoilleen; pitää joukkue ruodussa ja jokainen pelaaja sitoutuneena pelitapaan ja yhteiseen tekemiseen.
___________________
Jos tullaan Jokereihin ja tähän kauteen, niin epäonnistumiset sattuivat pahoille paikoille. Jalosen pelitavasta saatiin ulosmitattua vain osa, kun kiekolliseen rooliin hankitut isot pelaajat epäonnistuivat surkeasti. Jo aika aikaisessa vaiheessa Niemi nostettiin turhankin kiekolliseen rooliin, mutta se johtui Keräsen, Salmisen ja Hishonin epäonnistumisista. Tämän vuoksi ykkösketjua lukuunottamatta oikein kukaan ei päässyt täysin pelaamaan siinä roolissa, johon heidät oli hankittu. Luojan kiitos O'Neill heräsi tähän kauteen. Muuten playoff-paikka olisi jäänyt saavuttamatta; uskallan väittää.
Nelonen ei voinut olla vain nelonen, koska joukkue tarvitsi kipeästi maaleja jne. Ja ei joku Gymer nyt ole mikään 4. ketjun pelaaja. Muutaman avainpelaajan epäonnistumisella oli siis pieni vaikutus jokaiseen pelaajaan ja sitä kautta iso vaikutus koko joukkueeseen.
Tavallaan tästä kaikesta voisi syyttää Kurria ja Vuorista. Toisaalta heidän onnistumisprosenttinsa on ollut erinomainen, eikä em. pelaajissakaan ollut ennalta mietittynä kovinkaan suurta floppivaaraa. Toki paremmalla scouttauksella nämäkin olisi voitu tietää ennestään. Tällä kertaa se aina olemassa oleva riski vaan realisoitui. Jos joku flopanneista olisi ollut "tasollaan", olisi koko kausi voinut näyttää ihan toiselta.
Osittain taas em. pelaajien floppaaminen on valmennusjohdon syytä. Välillä joku saa pelaajasta enemmän irti, kuin toinen.
Joku toinen saattaa taas kysyä: treenasivatko em. pelaajat riittävästi kesällä?
Lopulta tullaan yhtälöön, jossa on todella paljon muuttujia eri riippuvuuksilla. Niinpä ei voida - ilman ylemmän tason pseudotiedettä - nimittää yhtä tiettyä kohtaa tässä ketjussa, jossa epäonnistuttiin, vaan lopputulos on osien summa.
Summaten: Jalosen pelissä johtavien kiekollisten pelaajien onnistumisen tärkeys ylikorostuu. Näihin hankintoihin tulee laittaa enemmän scouttaustunteja ja rahaa.
Optimistina todettakoon vielä, että ensi kaudella jatkavien pelaajien on nyt helpompi lähteä uuteen kauteen Jalosen opein. Ehkä juuri edellämainituista syistä Jalosen menestys on tullut lähes poikkeuksetta vasta ensimmäisen kauden jälkeisenä aikana.