Jokerien valmennus 2012–2013: Lämsä, Valtonen, Virta & Ketterer

  • 420 728
  • 1 182

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Pitääköhän IS:n Videotuomareiden tänään uusimmassa jaksossaan esittämä väite paikkansa, että Jokerien valmennusjohto ei millään tavalla skoutannut Lukon peliä poffeja ajatellen? (vaan keskittyivät pelkästään oman pelin kehittämiseen)

Kuulostaa ihan käsittämättömältä, ottaen huomioon Jokeri-organisaation kovan hingun huipulle, ammattimies Kekäläisen tuoman tekemisen meiningin seuraan jne..

No ainakin Rudi kertoi haastattelussa kaksi päivää ennen ensimmäistä matsia, ettei Lukosta olla puhuttu vielä mitään. Tämä lienee perua Erkalta, joka keskittyi oman pelin valmentamiseen enemmän kuin vastustajan scouttaamiseen. Toki Erkkakin peluutti jarruja tähtiä vastaan, eikä esimerkiksi Ovi saanut juurikaan tilaa 2006 olympialaisissa. Lämsä on monella tasolla vienyt Erkan pelitapa-ajattelua omaan, uuteen suuntaansa (pelipaikattomuus jne.). Nyt maksettiin oppirahoja, kun liika innovatiivisuus yhdistyi kokemattomuuteen. Lämsä toivottavasti huomaa, ettei voi keksiä pyörää täysin uudelleen, vaan tulee uusissa ajatuksissaan maltillisemmaksi ja palaa samalla osittain "vanhaan" tapaan.
 
baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo

Erkkahan skouttasi vuosi sitten HIFK:n äärettömän tarkkaan ja tämä oli yksi keskeinen syy siihen miksi Jokerit oli niin ylivoimainen sarjassa ja vei sen 4-0. Jokerit löysi HIFK:n kaikki heikkoudet ja voisi sanoa että se onnistui niissä peleissä täydellisesti taktiikassaan.
 
Totta sinänsä, mutta siinäkin sarjassa keskeisintä oli Hahlin ketjun täydellinen onnistuminen teidän ykköskorin päällystakkina. Se keskialueen trap, jolla teidän hyökkäyksiinlähdöt onnistuttiin myrkyttämään oli käytössä samanlaisena jo aiemmin kaudella. Mutta kyllä, Erkka keskittyi myös vastustajaan, Lämsä näyttäisi keskittyvän vähemmän.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ihan sama, mitä Erkka teki Hifkiä vastaan, mutta JOS pitää kutinsa, ettei Lämsä skoutannut kunnolla RD:n kiekkoa (sopivasti olisi ollut jo poff-materiaalia Kärppä-sarjan muodossa!) niin ei voi kuin ihmetellä.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Toisaalta mitä tuossa Lukossa olisi ollut oikein skoutattavaa? Vehanen ja Azevedo?

Lukko oli käytännössä koko sarjan jyrän alla, mutta silti teki tarvittavat maalit. Ainoa mitä olisin itse muuttanut, niin olisin painottanut enemmän puolustuspeliä ja pelannut pari napsua maltillisempaa hyökkäyspeliä. Nyt pari pahaa vastahyökkäystä koitui kohtaloksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ihan sama, mitä Erkka teki Hifkiä vastaan, mutta JOS pitää kutinsa, ettei Lämsä skoutannut kunnolla RD:n kiekkoa (sopivasti olisi ollut jo poff-materiaalia Kärppä-sarjan muodossa!) niin ei voi kuin ihmetellä.

Ehkä Jokerit keskittyi liikaakin vain omaan peliin. Perusongelma noin pelitapamielessä ei silti ollut tässä. Suurin ero Jokerien pelaamisessa vrt runkosarja oli siinä, että Filppula ei pystynyt lainkaan hakemaan kiekkoa keskeltä. Jokerien pelissä (ilman Karlssonia) oli tyypillistä se, että omista lähdettiin syötöin joko laidan tai keskustan kautta. Filppulan polvivamma esti tämän ja Jokerien avauspelaaminen yksinkertaistui liikaa ensimmäistä ottelua lukuun ottamatta. Tähän saumaan Lukko iski.

Olen edelleen samaa mieltä kuin olin Jokerien ollessa tappiolla otteluvoitoin 1-2, että nyt äkkiä Filppula laitaan ja jos ei sekään onnistu, sitten vähäksi aikaa katsomoon. Tällä tavalla olisi saatu 1-sentteriksi pelaaja (Hahl, Teräväinen tms), joka olisi voinut rakentaa Jokerien peliä monipuolisemmin. Kovin isoja pisteitä en sen takia Jokerien valmennukselle voi antaa, sillä Lukko pystyi torpedoimaan täysin Jokerien ykkösen tehot. Muista playoff-joukkueista Tappara pystyi vaihtamaan 1-senan yhteen otteluun, HIFK kierrätti senttereitä ja pelaajia jne. Jokereissa valmennus hirttäytyi niin 1-sentterin kuin 1-maalivahdin osalta ja vei joukkueensa aikaisella kesälomalle.

En tiedä ovatko Lämsä ja Valtonen sittenkään sopiva pari. Lämsä voisi olla OK, mutta Tomekille on näitä ongelmia kasaantunut yhden vuoden aikana liikaa:

1. A-junnujen täysi sulaminen playoffeissa 2012
2. Höntä-turnauksen Jokerit-HIFK käskytys
3. U20 maajoukkueen täysi sulaminen 2013
4. Jokerien täysi sulaminen playoffeissa 2013.

Olisiko Tomekilla peilin lisäksi syytä katsella muita hommia?
 
Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Olen edelleen samaa mieltä kuin olin Jokerien ollessa tappiolla otteluvoitoin 1-2, että nyt äkkiä Filppula laitaan ja jos ei sekään onnistu, sitten vähäksi aikaa katsomoon

Juuri näin en voisi olla enempää samaa mieltä tästä. Kyllä valmennus teki omat virheensä, mutta nyt on oppirahat toivottavasti maksettu. Valmennuksen olisi pitänyt reagoida paremmin, mutta uskon että nämä oppirahat kannatti maksaa nyt. Jos nämä virheet toistuvat sitten pitää arvioida uudestaan valmentajien asemaa. Ketterer on epäonnistunut mielestäni eniten valmentajista, mutta antaa nyt Makenkin vielä yrittää. Silti näyttää että parempaa maalivahtivalmentajaa olisi hyvä harkita jos maalivahtien epätasaisuus jatkuu. Yksilöt on toki itse vastuussa tekemisestään, mutta sm-liigassa myös maalivahtivalmentajalla on suuri rooli, koska sm-liiga on kumminkin pitkälti kasvattaja-liiga.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Olen edelleen samaa mieltä kuin olin Jokerien ollessa tappiolla otteluvoitoin 1-2, että nyt äkkiä Filppula laitaan ja jos ei sekään onnistu, sitten vähäksi aikaa katsomoon. Tällä tavalla olisi saatu 1-sentteriksi pelaaja (Hahl, Teräväinen tms), joka olisi voinut rakentaa Jokerien peliä monipuolisemmin.

Ja minä olen edelleen sitä mieltä että tuo ratkaisu olisi Jokereiden sentteritilanteessa ollut typerä, koska jos oltiin tilanteessa jossa on pakko peluuttaa Tyrväistä 2.ketjun keskellä niin ei se sentteripeli ainakaan ainoan hyökkäävän sentterin katsomo tai laitaan komennuksella parane. Tyrväinen olisi voitu Filppulan ollessa edelleen toisen hyökkäävän ketjun johtajana korvata ehdottomillasi Hahlilla tai Teräväisellä. Teräväinen tosin ei ole vielä urallaan pelannut yhtään hyvää peliä SM-liigassa joutuessaan sentterin haastavaan rooliin. Hahl varmasti olisi kyennyt johtamaan hyökkäävääkin ketjua, rikkovan sijaan. Jostain syystä kuitenkin tyydyttiin siihen että Tyrväinen pelaa kakkosessa ja Hahl johtaa rikkovaa kolmosta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
jos oltiin tilanteessa jossa on pakko peluuttaa Tyrväistä 2.ketjun keskellä

Ei mitään tällaista tilannetta ollut. Hahl-Heino-Mäki-Tyrväinen tai Hahl-Heino-Tyrväinen-Mäki olisi sentterinelikko, joka olisi sentterien osalta aivan riittävä. Tässä paletissa kahden ensimmäisen ketjun sentterit olisivat luultavasti kyenneet pelaamaan sentterinä kuten on harjoiteltu. Polvivaivainen Filppula ja Tyrväinen eivät playoffeissa kyenneet. Näin se vaan oli kun pelejä katsoi.

Mutta se tästä. Katseet kohti uusia voittoja - tai pettymyksiä.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ei mitään tällaista tilannetta ollut. Hahl-Heino-Mäki-Tyrväinen tai Hahl-Heino-Tyrväinen-Mäki olisi sentterinelikko, joka olisi sentterien osalta aivan riittävä.

No tämä on tematiikkaa oliko vai ei, tosiasia on että valmennus peluutti Hahlia ja Heinoa läpi kauden 3. ja 4.senttereinä. Hahl pelasi jokusen pelin kakkosessakin mutta Heino ei alempia kenttiä ylemmäksi noussut koko kautena. Ja suurimman osan kautta Tyrväinen oli Jokereiden 2.sentteri. Tottakai ehdottamasi sentterinelikko olisi ollut mahdollinen, mutta näitä ei kokeiltu ja vaikea uskoa että Filppulan laitaan/katsomoon siirtäminen olisi johtanut siihen että sentterinelikko olisi keikautettu noin päälaelleen vaan todennäköisemmin Hahl olisi hypännyt Filppulan paikalle mutta Tyrväinen olisi jatkanut silti kakkosen keskellä. Tyrväinen oli paljon Filppulaa isompi ongelma Jokereiden hyökkäyspelille pudotuspeleissä, Ilari sentään sai ketjuineen aikalailla paineen hyökkäyspäähän, eikä ainakaan minun papereissani Ilari ollut ketjunsa heikoin lenkki.

Mitä tulee itse valmennukseen niin Säilynojahan tuossa infosi että valmennus on ja pysyy, kaikilla neljällä valmentajalla on sopimus ensi kaudeksi ja näillä on tarkoitus jatkaa.
 
S Gagnon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Rangers FC, HJK
Veskarivalmentaja

Ketterer on siis valmentanut Kilpeä. Onko Make tarpeeksi hyvä valmentaja? Jos saataisi kovan luokan veskarivalmentaja, olisi tämä huomattavasti halvempaa kun uuden ykkösveskarin hankkiminen. Sen lisäksi siitä hyötyisi myöskin muut veskarit.

Viime kaudella Kilpi nosti tasoaan keväällä, tänä keväänä taso laski. Käsittäkseni on kuitenkin ominaisuuksiltaan hyvällä tasolla.

Näiden lisäksi Kilpi oli osan kaudesta loukkaantuneena. Ettei vaan olisi jotain vammaa alla?
 
Viimeksi muokattu:

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Ettei vaan olisi jotain vammaa alla?

Olihan sillä. Latinankielinen nimikin löytyy vammalle: akuutti Nervis Proditus joka johti krooniseen Liquescens effectum:iin.
 
Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Ketterer on siis valmentanut Kilpeä. Onko Make tarpeeksi hyvä valmentaja? Jos saataisi kovan luokan veskarivalmentaja, olisi tämä huomattavasti halvempaa kun uuden ykkösveskarin hankkiminen. Sen lisäksi siitä hyötyisi myöskin muut veskarit.

Niin, osaako kukaan ottaa kantaa mikä on Kettererin Maken kopmpetenssi maalivahtivalmentajana...?

Näytöt hieman kaksijakoiset. Ei Kilpeläinen tai Tuohimaa kai kauheasti takapakkiakaan ole ottaneet joskaan eivät myöskään mitään harppausaskeleita ottaneet eteenpäin.

Ainakin henkisen puolen valmentamisessa Makella ei kaiketi ole kauheasti annettavaa. Senverran pahasti Eeron kasetti sekosi poffeissa... =(
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors

Niin ,Ketterer hoitaa myös JoJon hommia joten ei hänellä ole riittävästi aikaa paneutua maalivahti koutsaamiseen. Kettererin tasosta olen kuullut yhdeltä henkilöltä jolla on jonkin näköistä hantsia hommaan. Hän sanoi että ei Make huono ole mutta jos vertaa vaikka Lehtosen Kariin (ei NHL veskari) niin ero on huima. Kettererin kuulemma yksi iso ongelma on se että niin sanottu jatkuva itsensä kehittäminen ei ole hänen kohdallaan ihan kohdillaaan.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Sekin on syytä mainita, että Make toimii myös Jokereiden joukkueenjohtajana. Tässä toimessa jatkaessaan voisi todellakin harkita pelkästään maalivahtien koordinoinnista vastaavan pätevän maalivahtivalmentajan hankkimista. Ketterer on kuitenkin käsittääkseni painottanut tasapuolisesti kumpaakin tehtäväänsä, mikä taas on johtanut siihen, että mies tulee joka päivä hallille aikaisin aamulla ja lähtee myöhään illalla. Luulisi, ettei energiaa jää riittävästi asioiden täysinäiseen hoitoon. Joskin ilmeisen hyvää työtähän tuo on joukkueenjohtajana tehnyt. Ja voisihan MV-koutsin tehtävätkin jakaa jos niikseen tulee.

edit. tulipas samanlainen viesti kuin edellisellä :D
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nyt kun olette maalivahtivalmentajista puhuneet (ja Kettererin pätevyydestä), niin sellainen ylimääräinen huomio, mitä moni ei tunnu tietävän/muistavan:

huippuluokan mv-valmentaja skouttaa myös vastustajan veskaria ja usein löytääkin sieltä heikkouksia.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Huh huh. Todella säälittävä esitys Lämsältä tämä jatkoajan kommentointi menneestä kaudesta. Nosti itseään ylös väittämällä että pelasivat parasta peliä koko kaudella Lukko-sarjassa. Uuh! Voiko enempää enää itseään kehua sillai sopivan ovelasti ja haukkua pelaajia, etunenässä Kilpeläistä. Jos olisin pelaaja tossa jengissä niin en nyt ihan kauheasti arvostais koutsia. Kaipas myös Karlssonia ylivoimiin. Voi tsiisus! Voiko pahemmin antaa epäluottamusta Erosille ja Dehnereille?? Karri Kivikin varmaan kaipaa takkuavalle ylivoimalle Malkinia ja Crosbyä?
Valmentaja ansaitsee ja saa arvostuksen olemalla pelaajien puolella vaikka mitä tapahtuisi. Tuollaisilla kommenteilla saattaa naivi valmentaja luulla saavansa armahduksen Hjallikselta, mutta uskosin että Lämsän valmentelut on ensi kaudella valmennettu. Joku karismaattinen johtaja sinne tarvitaan joka hankkii pelaajia jotka taistelee siellä jäällä, eikä tollaista pullamössön näköstä poikaa. Erikoisen helpolla hän pääsikin ison seuran ohjaimiin.
 
Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor

Huhhuh mitä ulinaa. Respectiä Lämsälle siitä, että ei alkanut voivottelemaan. Jokerit todellakin pelasi parasta kiekkoaan tällä kaudella pleijjareissa, mutta luokaton viimeistely ja surkea maalivahtipeli tiputti jatkosta. Ensi kaudella pitää toki menestyä paremmin. Mutta tosiaan upea haku Kekäläiseltä ja Westerlundilta. Edessä loistava tulevaisuus.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Huh huh. Todella säälittävä esitys Lämsältä tämä jatkoajan kommentointi menneestä kaudesta. Nosti itseään ylös väittämällä että pelasivat parasta peliä koko kaudella Lukko-sarjassa. Uuh! Voiko enempää enää itseään kehua sillai sopivan ovelasti ja haukkua pelaajia, etunenässä Kilpeläistä. Jos olisin pelaaja tossa jengissä niin en nyt ihan kauheasti arvostais koutsia. Kaipas myös Karlssonia ylivoimiin. Voi tsiisus! Voiko pahemmin antaa epäluottamusta Erosille ja Dehnereille?? Karri Kivikin varmaan kaipaa takkuavalle ylivoimalle Malkinia ja Crosbyä?
Valmentaja ansaitsee ja saa arvostuksen olemalla pelaajien puolella vaikka mitä tapahtuisi. Tuollaisilla kommenteilla saattaa naivi valmentaja luulla saavansa armahduksen Hjallikselta, mutta uskosin että Lämsän valmentelut on ensi kaudella valmennettu. Joku karismaattinen johtaja sinne tarvitaan joka hankkii pelaajia jotka taistelee siellä jäällä, eikä tollaista pullamössön näköstä poikaa. Erikoisen helpolla hän pääsikin ison seuran ohjaimiin.
Joko luit uutisen huolimattomasti, valmiiksi mielipiteen muodostaneena tai sitten pointti niiden juttujen takana jäi vain ymmärtämättä.

Lämsä sanoi 5v5-pelin olleen maalipaikkojen muodossa tehokkainta ja ylivoiman sekä maalivahtipelin puolestaan sakanneen. Joukkuetta koko kauden seuranneena on helppo ymmärtää ko. asioiden olevan faktoja. Kauden paras peli on väitteenä ehkä vähän raflaava, sillä maalipaikkojen määrään ja pelien hallintaan vaikutti oleellisesti vastustajan paskuus. Kauden aikana ei kertaakaan pelattu kuuden ottelun putkea noin paljon pelillisesti jäljessä olevia vastustajia vastaan.

Lämsä ei missään nimessä ole syytön hävittyyn sarjaan, sillä varsinkin ylivoimapeli on päävalmentajan vastuulla ja se ei ollut ratkaisuhetkillä tarpeeksi tehokasta. Ei se nyt siltikään tarkoita, että kausi olisi kokonaisuutena ollut paska, tai että putoamiselle ei olisi ollut muitakin syyllisiä. Kyllä niitä oli ja mun mielestä sen saa sanoa ääneen, kun asiasta kerran kysyttiin. Pääosan kaudesta Jokerit pelasi hienoa hokia ja siitä on iso kiittäminen koko valmennusryhmää.

Itse kyllä olet ulkonäkökommentteinesi ja onttoine argumentteinesi varsinainen class act.
 
SamTheMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Huh huh. Todella säälittävä esitys Lämsältä tämä jatkoajan kommentointi menneestä kaudesta. Nosti itseään ylös väittämällä että pelasivat parasta peliä koko kaudella Lukko-sarjassa. Uuh! Voiko enempää enää itseään kehua sillai sopivan ovelasti ja haukkua pelaajia, etunenässä Kilpeläistä. Jos olisin pelaaja tossa jengissä niin en nyt ihan kauheasti arvostais koutsia. Kaipas myös Karlssonia ylivoimiin. Voi tsiisus! Voiko pahemmin antaa epäluottamusta Erosille ja Dehnereille?? Karri Kivikin varmaan kaipaa takkuavalle ylivoimalle Malkinia ja Crosbyä?
Valmentaja ansaitsee ja saa arvostuksen olemalla pelaajien puolella vaikka mitä tapahtuisi. Tuollaisilla kommenteilla saattaa naivi valmentaja luulla saavansa armahduksen Hjallikselta, mutta uskosin että Lämsän valmentelut on ensi kaudella valmennettu. Joku karismaattinen johtaja sinne tarvitaan joka hankkii pelaajia jotka taistelee siellä jäällä, eikä tollaista pullamössön näköstä poikaa. Erikoisen helpolla hän pääsikin ison seuran ohjaimiin.

Mahdoitkohan edes lukea tuota artikkelia? Otsikon ainakin vilkaisit, mutta se viekin sopivasti ohi siitä aiheesta, mihin Lämsä viittasi. Sopivasti pätkäisty tuo lause kesken ja pistetty otsikoksi. Lauseen pointtina ei ollut se, että Jokerit pelasivat kauden parhaat pelinsä Lukkoa vastaan pleijareissa, vaan se, että Jokerit rakensivat eniten maalipaikkoja tasakentällisin juuri tuossa sarjassa. En tiedä oletko nähny ainuttakaan ottelua kyseistä ottelusarjasta, mutta hyvin pitkälti se meni juurikin näin, että Jokerit rakensivat maalipaikkoja, Lukko puolusti tiiviisti, Vehanen seisoi päällään, Jokeri-hyökkääjät eivät osuneet edes tyhjään maaliin ja Lukko rankaisi todella kovalla prosentilla. Mitä helvettiä Lämsän olisi pitänyt sanoa tuossa haastattelussa? Mieshän myöntää, että peliesityksillä ei ole yhtään mitään väliä, kun Lukko vei sarjan rehdisti pelaamalla.

Lämsä ottaa esiin myös Kilpeläisen sulamisen, mutta aika hellävaraisesti osoittaa Eeroa. Erikoistilannepelaaminen ei kuulemma toiminut, joten senkään takia ei voitu voittaa. Totta, mutta miksei sitä laitettu kuntoon missään vaiheessa? Karlssonista kysyttäessä Lämsä vastaa heti: "Ei Jokerien menestys ollut siitä kiinni, oliko takalinjoilla Erik Karlsson vai ei, Lämsä kuittaa, mutta myöntää, että keväälläkin maailman parhaalle olisi ollut käyttöä." Missä kohtaa tuo lausahdus on epäluottamuslause Erosta tai Dehneriä kohtaan. Eikö Lämsä nimenomaan totea, että menestys ei ollut siitä kiinni, oliko meillä Karlsson vai ei? Totta kai olisi varmasti ollut käyttöä hänelle, ihan jokaisella joukkueella maailmassa olisi käyttöä hänelle...

Ihme vinkumista saatana jostain haastattelusta, jonka anti on lähestulkoon nollakamaa. Käytännössä tuossa haastattelussa ei puhuta yhtään mitään erikoista. Ihan pelkkää tavallista spekulointia kauden jälkeen.

Onneksi Karri Kivi on vähintään Jumalasta seuraava ja niin edelleen. Nauttikaa.

Edit. En ollutkaan ainoa, joka otti kiinni huonoon provoon.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Uutisen voi lukea monella tapaa. Joko Jokerilasien takaa tai sitten puolueettomana kuten minä. Jokerien tämän kevään floppaus oli yksi isoimpia mitä on ollut vuosiin. Ulkonäollä on tutkimusten mukaan merkitystä näissä asioissa, karismaattista johtajaa arvostetaan enemmän, mutta ei siitä sen enempää. Pelitausta olisi kanssa kiva jos haluaa arvostusta pelaajilta. Saatana että ottas pelaajana päähän lukea tollasen jätkän vierittävän syyn yksistään molarin syyksi. Mutta hyvä haku tosiaan Kekäläiseltä, vastustajien kannalta ainakin...
Miksi muuten toimittaja ei ole kysynyt suoraan. "ok, pelasitte parasta peliä, miksi tipuitte heikolle vastustajalle" Tollasia kysymyksiä olis kiva joskus nähdä eikä pelkkää diipadaapaa missä nuori valmentaja puolustelee itseään.
No Kilpeläinen ei ainakaan Jokereissa voi tämän jälkeen jatkaa. Valmentaja on mielipiteensä kertonut.
 
SamTheMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Uutisen voi myös lukea jokerilasien takaa kunnolla ja ajatuksella tai puolueettomana ja vilkaista sen päällisin puolin läpi, jonka jälkeen on hyvä tulla vaahtoamaan tänne. Mieti kumpaan ryhmään sinä kuulut.
 
Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Lämsä kyllä puhuu asiaakin. Itse olen ollut oikein tyytyväinen Lämsän duuniin. Tulokasvalmentaja ja heti tulee runkosarjan voitto, vaikka mestaruus olikin se suurin tavoite, niin nyt on oppirahat maksettu ja uutta kautta kohden. Aina tiettyjä osia voi valmentajakin itsessään ja toiminnassaan parantaa, mutta ei Lämsä pöllösti pärjännyt mielestäni. Ehdottomasti Lämsällä on hyvä tulevaisuus valmentajana ja kaikki edellytykset Lämsällä on olemassa mitä hyvällä valmentajalla kuuluukin olla. Itse tykkään Lämsän asenteesta voitetunkin pelin jälkeen ei ala leijumaan, vaan löytää parantamisenkin varaa. Todella teoreettinen valmentaja joka tietää lätkästä todella paljon kokemukseensa nähden. Hyvä tästä vielä tulee!

Pakko vielä lisätä semmoinen seikka mikä myös nosti pisteitä Lämsän osalta: hävityn pelin jälkeen Lämsä sanoi haastattelussa, että ei lähde pelaajia moittimaan vaan hän on päävalmentaja ja otan yksin vastuun tästä tappiosta. Jos Suomessa kaikki olisi yhtä vastuuntuntoisia, niin poliiseilla loppuisi työt. Hyvä Lämä! Multa saat täydentuen ensikaudellakin.

Kelatkaa joku homo Tamminen olis haukkunut suomennuoret, valtion, yhteiskunnan jokaista mummoa myöden ja tietysti tuomarit aina kun sen jengi häviää. Tamminen on kyllä niin vastakohta Lämsälle ja Tamminen häpäisee Suomi-lätkän. No se siitä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös