Mainos

Jokerien pelaajakehitys – tie juniorista KHL-joukkueeseen

  • 93 574
  • 340

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Surulliselta näyttää, onko Suomi todella niin suomettunut, ettei yksikään joukkue halua yhteistyösopimusta meidän kanssa? Mikäli asia on näin, voisi liigan haastaa oikeuteen kartellista. Ymmärrän kyllä liigan ajatusmaailman yritystoiminnan kannalta, mutta YT heidän toimintansa estää suomalaisen jääkiekon kehitystä.

Toivottavasti tämä on lyhytaikainen vaihe ja saamme hyvän yhteistyökumppanin löydyttyä kundeja takaisin kotiin.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Osaako joku paremmin junnujen/nuorten asioista perilläoleva kertoa missä hengessä pääosin on pelaajat lähteneet Jokereista viime kauden aikana ja jälkeen? Yhteistyöseuraa kun ei näytä löytyvän niin näyttäähän toi toiminta oman junnutoiminnan ja pelaajapolun kannalta heikolta, mutta toisaalta paljon riippuu nimenomaan siitä miten lähtö on tapahtunut. Faktahan kuitenkin on se, että junnuista hyppääminen suoraan KHL:ään on 95% junnuista liian iso askel ja näinollen tarvitaan se väliaskel. Jos tiet on eronneet hyvässä hengessä ja pelaaja ymmärtänyt kehityksen vaativan askelta toiseen joukkueeseen ja Jokereitten antaneen siihen täyden tuen ja mahdollisuuden, niin en mä nää mitään syytä etteikö kyseisiä pelaajia saisi takas Jokereihin, kun aika on kypsä ja kehitystä tapahtunut.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Petrus Palmu

suuntaa hokkarinsa kohti OHL.ää (Ontario Hockey League) ja siellä Owen Sound Attack nimistä seuraa. Onnea valitsemalleen tielle , potentiaalia löytyy . Nyt on tekojen aika.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Onnea Petrukselle rapakon taakse. Eli nyt on selvinnyt Palmun ja Turusen ensi kauden osoitteet. Mites tietääkö joku Mäkisten veljesten kohtalosta ensi vuoden osalta?
 

Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnea Petrukselle rapakon taakse. Eli nyt on selvinnyt Palmun ja Turusen ensi kauden osoitteet. Mites tietääkö joku Mäkisten veljesten kohtalosta ensi vuoden osalta?
Olivat vielä keväällä lähdössä tulevaksi kaudeksi Minnesotan kulmille opiskelemaan+pelaamaan. Nykyisistä suunnitelmista ei ole tietoa, mutta tuskin ovat mieltään muuttaneet.

Ovat ainakin kesätreenejä vetäneet Kiekko-Vantaan mukana.

Edit: Siis Mäkisen veljekset.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Pitsiturnausta katsellessa kiinnitin erityisesti huomiota ex-Jokerijunnuihin tai täältä ponnistaneisiin pelaajiin. Tässä hieman listaa ja mietteitä, lopussa varovaisen tai erittäin optimistinen ennustus pelaajan potentiaalista tai mahdollisesta KHLään siirtymisestä, mikäli kehitys jatkuu samanlaisena. Täytyy muistaa, että joka kaudella näitä yllättäviäkin läpimurtopelaajia löytyy useammasta liigajoukkueesta:

Ilves:

Joonas Korpisalo - Korpisalolla on nyt loistava paikka ottaa ykköstorjujan paikka Liigasta. Nappikauden jälkeen on toki mahdollista, että Pohjois-Amerikka kutsuu, jonne Korpparilla eittämättä onkin kaikki rahkeet päästä pelaamaan. Kaveria kannattaa kuitenkin pitää silmällä ihan Jokereidenkin kannalta, sillä potentiaalia isompien liigojen maalinsuulle löytyy. Ennustus: KHL:ssä tai AHL/NHL:ssä 3 vuoden sisään.

Tommi Kivistö - "Stoney" pääsi pelaamaan Erkan maajoukkueessakin, joten olin hieman ihmeissäni, ettei miestä kotiutettu vielä tälle kaudelle. Kivistön kannalta on toisaalta hyvä vetää vielä kausi Liigassa, varinkin kun pääsee pelaamaan käytännössä Ilveksen ykköspakkina. Turnauksessa yksi parhaita pakkeja, jatkuvasti oikeuta ratkaisuja niin kiekottomana, kuin kiekollisenakin. Kivistön kiekollinen pelaaminen on monipuolistunut hurjasti Jokereista lähdön jälkeen! Hyvä kausi alle, niin olen lähes varma, että Kivistö kotiutetaan Jokereihin vuoden kuluttua, viimeistään. Ennustus: KHL kutsuu 1-2v päästä.

Saku Salmela - Vaikkei Salmela puhtaasti Jokerien junnu olekkaan, niin ansaitsee erityismaininnan. Seuratkaa tätä kaveria liigassa. Ei herkuttele pisteillä, mutta on kaikin puolin taistelun ruumiillistuma. Ennustus: Ei tulevaisuutta KHL:ssä.

Aleksi Mustonen - Odottelee vielä täydellistä läpimurtoa liigakaukaloissa. Potentiaalia keskimääräistä kovemmaksi liigajyräksi löytyy, mtta KHL:ää varten muutamia ominaisuuksia saisi kehittää vielä todenteolla eteenpäin. Pienikokoisena Mustosen vahvuuksia ovat olleet nopeus ja luistelutaito. Tällä saralla on tultava vielä eteenpäin, kohti maailman parhaita luistelijoita, mikäli mielii KHL:ään kolmeen kärkiketjuun. Nuorella kaverilla toki aikaa kehittyä. Ennustus: KHL 3-4 vuoden kuluttua.

Alexander Ruuttu - Ihan pirteää peliä, mutta kehitys tuntuu vähän junnaavan paikallaan, tai askeleet ovat ainakin melko pieniä. Nyt kyseessä on alemman keskikastin jengin kolmos-kakkosketjun liigapelaaja, jolla toki kehityspotentiaalia löytyy. Mikään erikoistaito vaan ei oikein nouse esiin. Seurataan mielenkiinnolla Akun otteita, kaikki eväät läpimurtoon löytyy, ja varmasti tuleekin pelaamaan pisteiden valossa taas edellistä paremman kauden. Saa nähdä mitä Tuokkola saa kaverista parhaimmillaan irti. Ennustus: Ei tulevaisuutta KHL:ssä

Lukko:

Henrik Koivisto - Dufvan pelitapa ei ole ehkä kaikista sopivin Koiviston tyyppiselle sentterille, mutta eväät ja ketjukaveri läpimurrolle löytyy. Kokonaisvaltaisen pelin tulee kuitenkin kehittyä, mikäli mielii isompiin liigoihin oman roolinsa vakiomiehistöön. Ennustus: KHL:ssä vanhemmalla iällä.

Olavi Vauhkonen - Vahkosesta on kehittynyt todella hyvä maskipelaaja ja rooliinsa nähden parin viimekauden tehot ovat olleet ihan siedettävän hyvät. Suurimpana heikkoutena kankeahko luistelu. Tähtien osuessa kohdalleen kaikki mahdollisuudet Jesse Joensuumaiseen rooliin NHL:ää heikommissa sarjoissa, joskaan kiekollinen pelaaminen ei ole yhtä hyvää. Ennustus: Alemman ketjun rooli KHL:n heikossa joukkueessa 3-5 vuoden päästä mahdollinen.

Pelicans:

Nico Manelius - Dataa kaverin otteista, meni ihan ohi? Ennustus: NHL kolmen viikon kuluessa.

Sport:

Petteri Lindbohm - Tomekin luottopakki Lindbohm pelannee melko isossa roolissa Sportissa tulevalla kaudella. Isokokoiselta omanpään luudalta löytyy yllättävänkin hyvät kiekolliset taidot, joskaan ylivoimalle ei ole asiaa. Ennustus: Kokonaisvaltaisella tasaisella kehityksellä kolkuttelee KHL:n ovia 2-3 vuoden kuluttua.

Oskari Manninen - Ei tulevaisuutta KHL:ssä, mutta mielenkiintoinen seurattava tulevalle liigakaudelle.

Teemu Henritius - Kärsinyt pahoista loukkaantumisista viimevuosina ja kehitys ottanut takapakkia. Nyt paikka ottaa vakiokokoonpanon rooli liigasta. Kiekollisesti hyvä pelaaja, joka kykenee hyvään kahdensuunnan peliin. Ennustus: Loukkaantumisen takia KHL on todella kovan duunin takana.

Joel Kiviranta - Jokerien A:ssa viimekaudella kovat tehot heittänyt Kiviranta voi hyvin päästä murtautumaan ennakkoon heikohkossa Sportin jengissä vakiokokoonpanon mieheksi, mutta pitsin perusteella ylivoimavastuuta ei ainakaan vielä ole tulossa ihan riittävästi. Potentiaalia löytyy, eria asia kuinka hyvin Tomek saa sen valjastettua. Ennustus: Tulee breikkaamaan Liigassa 3 vuoden sisällä. KHL 5 vuoden päästä.

Aleksi Rekonen - Aloitusekspertti ja loistava alivoimapelaaja. Olisin puhtaasti nimenä pitänyt Rekosin mielummin jengissä, kuin hankkinut Sillanpään, mutta Ehdottoasti Rekosen itsensä kannalta tärkeää päästä pelaamaan vakiomiehityksessä Liigassa. Potentiaalia, kiekollisessakin pelissä löytyy, vaikkei mikään Datsyuk olekkaan. Tulevaisuuden henriheino liigassa? Ennustus: KHL:n nelosen sentteri 4 vuoden kuluttua.

Ässät:

Esa Lindell - Pitsiturnauksessa vielä jokseenkin näkymätön, mutta isoa roolia tiedossa Liigassa, jonka myötä läpimurto todennäköinen parin kauden sisään. Kiinnostanee NHL:ssä asti. Ykkösvahvuushan Esalla on kiekollinen peli, mutta osaahan tuo myös käyttää kokoaan hyväkseen ja esim. taklata. Rankkarispesialisti. Ennustus: AHL/NHL tai KHL 2-3 vuoden kuluttua.



Muista liigajengeistä tulee mieleen seuraavia kavereita, joiden otteita kannatta seurata ihan jo taustankin perusteella ja mahdollisesti KHL mielessä (boldatut suuremman KHL potentiaalin omaavia):

Otso Rantakari (Blues), Timi Lahtinen (Blues), Kevin Lankinen (hifk), Matti Lamberg (hifk), Markus Hännikäinen (JYP), Jere Karjalainen (Tappara)


Juniorien pelaajapolusta semmoinen huomio, että Vaasan Sport näyttää aika vahvasti olevan tuleva "yhteistyöseura". Mietteitä tästä ehkä hieman myöhemmin.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Yrjänheikki avasi eilen radiossa vähän Jokereiden junioritoimintaa ja pelaajapolkua. Tällä hetkellä mennään siis sellaisella kuviolla, että Kurri ja Vuorinen etsivät tapauskohtaisesti potentiaalisimmille pelaajille peliaikaa Mestiksestä ja liigasta (ja tällä hetkellä myös Ruotsista). Joka tapauksessa Jokereilla on hyvät resurssit panostaa junioreihin ja tarkoitus on jatkaa panostusta myös tulevaisuudessa. Jatkoa ajatellen tuntuisi kuitenkin järkevältä, että Jokereilla olisi selkeä farmisopimus esim. johonkin Mestis-joukkueeseen, jossa parhaat junnut saisivat hyvin peliaikaa ilman raskasta byrokratiaa ja siten, että saisivat paljon pelejä niin farmijengissä kuin junnuissakin. Parhaat junnut pääsisivät myös sitten haistelemaan KHL-tunnelmaa junnukiintiössä, jota Jokerit ei toistaiseksi ole vielä mitenkään hyödyntänyt. Ilmeisesti niin hyviä junnuja ei vain ole tällä hetkellä systeemissä, että rahkeet riittäisi edes tuohon kiintiöön. Kaikki parhaat taisivat vaihtaa maisemaa viime kauden päätteeksi.

Linkki juttuun ja ohjelmaan:
http://yle.fi/urheilu/jokereiden_ju..._suurin_ero_ruotsin_ja_suomen_valilla/7554912
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
En nyt parempaakaan ketjua tälle keksinyt, joten otetaan tänne vähän katsausta Jokerien viime kesänä "dräftäämiin" pelaajiin:

1. Aleksi Saarela (Lukko

NHL-draftin top-5 nimeksikin alunperin pedattu, huikean laukauksen omaava, Allu Saarela ei ole tällä kaudella juurikaan saanut aikaan liigassa. Takana 22 peliä tehoilla 3+2. Seitsemässä u20-pelissä tehoja on syntynyt pyöreät nolla (0). Kyseessä on kuitenkin kova talentti, joka on käsittääkseni kärsinyt loukkaantumisista viime aikoina. Miten kesätreenit; en tiedä. Huika talentti siis, ja kaudessakin voi tapahtua ihmeitä ks. Laku Hännikäinen.

2. Julius Nättinen (JYP)

Ikäisekseen miehekkään kokoinen (187/85) Nättinen on skulannut liigassa Jypin paidassa 3 peliä tehoilla 0+2, Mestistä Akatemiassa 10 peliä tehoin 2+7 ja alle 18v harjoituspeleissä on syntynyt tehot 4+11=15 / 7peliä. Kypsyessään voi olla hyvinkin käyttökelpoinen kaveri Jokereille. Saa nähdä hankkiiko Jokerit a-junnuihin jossain vaiheessa näitä varaamiaan nuorukaisia. Näkisin, että pelit Liigassa toki kehittävät enemmän.

3. Jens Lööke (SHL - Brynäs)

Verrattain isokokoinen Lööke on iskenyt Ruotsin SuperElit junnusarjassa kuuteen peliin viisi pistettä (3+2=5) ja on nyttemmin päässyt pelaamaan SHL:ää Brynäsin edustuksessa 21 pelin verran. Näissä peleissä on syntynyt tehot 2+4=6.

4. Veeti Vainio (Blues)

Bluesin a-junnuiisa varakapteenina vetävä Vaino on iskenyt tehot 4+13=17 pelaamassaan 14 ottelussa. +/- tilasto kivasti 14 pykälää plussan puolella.

5. Vili Saarijärvi (USHL - Green Bay Gamblers)

Kärppien a:ssakin viimekaudella edustanut Saarijärvi pelaa tätänykyä USHL-sarjaa ja on oman joukkueensa tehokkain pakki (3+5=8 / 16 peliä).
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Saa nähdä hankkiiko Jokerit a-junnuihin jossain vaiheessa näitä varaamiaan nuorukaisia. Näkisin, että pelit Liigassa toki kehittävät enemmän.

Ei varmasti kukaan noista varatuista pelaajista siirry Jokereiden A-junnuihin pelaamaan Nuorten SM-Liigaa. Eihän siinä pelaajan kannalta olisi mitään järkeä.

Enemmänkin kannattaa pohtia miten Jokerit saa omissa junnuissa pelaavat timanttinsa koulittua KHL-tasolle. Missä esim. Olli Juolevi pelaa ensi kaudella?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Ei varmasti kukaan noista varatuista pelaajista siirry Jokereiden A-junnuihin pelaamaan Nuorten SM-Liigaa. Eihän siinä pelaajan kannalta olisi mitään järkeä.

Enemmänkin kannattaa pohtia miten Jokerit saa omissa junnuissa pelaavat timanttinsa koulittua KHL-tasolle. Missä esim. Olli Juolevi pelaa ensi kaudella?

Nimenomaan näin, tuskimpa noista kukaan siirtyy edes ollenkaan Jokereihin. Onhan tuo KHLn drafti muutenkin vähän tekemällä tehty tapahtuma.

Todennäköisesti ei mitenkään, ja sitten pelaajat siirtyvät muihin joukkueisiin, nythän entisiä jokerijunnuja on lähes jokaisessa liigajoukkueessa muutamia. Lupaavimmat juniorit ovat ilmeisesti siirtyneet jo muutenkin pois, kuka minnekin. Tuohon A-junioreiden/Kiekko-Vantaan jälkeen pitäisi saada joku järkevä ratkaisu ennen KHL-Jokereita. Mikä se sitten on, jos kerta liigajoukkueiden keskuudessa joku päätös on tehty, sitä en tiedä. Yritetäänkö näitä Hännikäisiä yms. sitten muutaman vuoden päästä kysellä takaisin, kun taso saattaa KHLään riittää?
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
erku kirjoitti seitsemän kuukautta takaperin tässä samaisessa ketjussa näin:

Vaikka se aika rumalta ehkä kuulostaakin, niin juniorityön merkitys tulee olemaan KHL-Jokereille hyvin vähäinen. Ne äärimmäisen harvat lupaukset, jotka ovat parikymppisenä aidosti KHL-tasoa, lähtevät liki poikkeuksetta siinä iässä Pohjois-Amerikkaan. Ja ne jotka eivät ole junnuiän päättyessä KHL-tasoa, tekevät sopimuksen jonnekin muualle eivätkä Jokereihin, jossa olisivat välillä KHL:ssä tuuraamassa, välillä varamiehenä katsomossa ja välillä "farmissa" Liigassa. Harva kehittyvä pelaaja haluaa sellaista epävakautta, mitä Jokerit tarjoaisi.

Arvioni mukaan Jokereiden juniorityö tulee jatkossa olemaan enemmänkin PR-työtä eikä niinkään suoranaisesti hyödyllistä edustusjoukkueen kannalta.

Hyvin pitkälti noinhan siinä on käynyt. Ei tosiaan ole realistista odottaa että Nuorten SM-liigasta nousisi pelaajia suoraan KHL:ään.

Tärkeintä kai olisi pitää hyvät välit A:sta maakuntiin lähteviin pelaajiin ja kun kehitystä tapahtuu niin toivon mukaan joku joskus palaa takaisin Jokereihin pelaamaan KHL:ää.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Hyvin pitkälti noinhan siinä on käynyt. Ei tosiaan ole realistista odottaa että Nuorten SM-liigasta nousisi pelaajia suoraan KHL:ään.

Tällaisen odottaminen noin muutenkin kertoo enemmän realismin puutteesta kuin mistään muusta. Jo pelkästään nousu Liigaan on vaikeaa, varsinkin kärkijengeihin. Jos vaatimustasoa nostetaan vielä ennestään kovemman pelitason, raaemman kilpailun ja kasvavan reissaamisen muodossa, niin koko Suomen mittakaavassa tuohon steppiin pystynee vain yksittäisiä pelaajia per ikäluokka. Vanhempi Granlund olisi tuohon ehkä pystynyt, mahdollisesti myös Pulkkinen ja Teräväinen. Tuosta jos rimaa pudotetaan vielä hieman, niin pelaajalle paikan ottaminen KHL:sta vaatii "pohjatyötä" vähintään Mestiksessä, todennäköisesti myös Liigassa. Ja jos vielä miettii näiden granlundien ja vastaavien omaa uraa, niin todennäköisesti kynnys lähteä Jokereihin taistelemaan pelipaikasta kriittisessä iässä on melko korkea, varsinkin jos Liigassa on paremmat mahdollisuudet saada peliaikaa, kehittyä ja ottaa se seuraava steppi.

Kyllä, Erku puhuu tässä asiaa, aivan kuten sinäkin. Omalla kohdallani sisäinen urheiluromantikko toivoisi mahdollisimman monelle pelaajalle nousemista Jokerien A:sta KHL:aan, mutta sisäinen realisti sanoo tämän olevan enemmän poikkeus kuin sääntö. Jokerit ei pysty tarjoamaan tällä hetkellä A-junnuikäisille sellaista pakettia, että tänne olisi välttämättä mukava jäädä tai tulla.

Tärkeintä kai olisi pitää hyvät välit A:sta maakuntiin lähteviin pelaajiin ja kun kehitystä tapahtuu niin toivon mukaan joku joskus palaa takaisin Jokereihin pelaamaan KHL:ää.

Juuri näin. Parhaiden A-junnuikäisten pelaajien kanssa pitäisi pystyä pitämään välit siinä kunnossa, että pelaajan olisi mieluista palata (tai jopa tavoitteena!) narripaitaan kun oma taso siihen riittää. Jos suhteet liigajengeihin saataisiin toimivalle tasolle, niin tämän voisi hoitaa vaikka koko kauden kestävien lainojen suhteen. Käytännössä tuo voisi toimia niin, että pelaajalle tehdään parivuotinen pahvi ja jo allekirjoitushetkellä on tiedossa, että hän tulee pelaamaan koko seuraavan kauden Liigassa seurassa X ja toisen kauden kohdalla katsotaan onko mikä paikka oikea ja molempia osapuolia tukeva. "Tulevalle kaudelle emme pysty takaamaan mielekästä ja urasi kannalta tarpeellista roolia. Olemme kuitenkin kiinnostuneita palveluksistasi ja toivoisimme, että pelaisit ensin kauden Liigaa Kyröskosken Pärskeessä isoilla minuuteilla". Näin toimii muun muassa moni NHL-seura ja pelaaja jää NHL-sopimuksesta huolimatta vielä kaudeksi lainaan joko kasvattajaseuraan tai muuhun jengiin (vrt. Lindbohm+Sport) tarpeen vaatiessa. Vaikka NHL-unelma on varmasti suurempi kuin KHL-unelma, niin uskoisin tuollaisen käytännön olevan ainakin johonkin pisteeseen asti mahdollinen.

Mä tahdon nähdä Jokerit Jokerien näköisenä niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Tämä sisältää myös sen, että meillä on rosterissa jokeritaustaisia pelaajia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meiltä Liigaan kehittymään lähtevät ja myöhemmin palaavat olisi narreja. Esimerkiksi moni noista Powerplaymakerin listaamista pelaajista olisi tarpeeksi narritaustaisia mun makuun ja tervetulleita jengiin jos pelaajat itse niin haluavat ja taso riittää.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Juuri näin. Parhaiden A-junnuikäisten pelaajien kanssa pitäisi pystyä pitämään välit siinä kunnossa, että pelaajan olisi mieluista palata (tai jopa tavoitteena!) narripaitaan kun oma taso siihen riittää. Jos suhteet liigajengeihin saataisiin toimivalle tasolle, niin tämän voisi hoitaa vaikka koko kauden kestävien lainojen suhteen. Käytännössä tuo voisi toimia niin, että pelaajalle tehdään parivuotinen pahvi ja jo allekirjoitushetkellä on tiedossa, että hän tulee pelaamaan koko seuraavan kauden Liigassa seurassa X ja toisen kauden kohdalla katsotaan onko mikä paikka oikea ja molempia osapuolia tukeva. "Tulevalle kaudelle emme pysty takaamaan mielekästä ja urasi kannalta tarpeellista roolia. Olemme kuitenkin kiinnostuneita palveluksistasi ja toivoisimme, että pelaisit ensin kauden Liigaa Kyröskosken Pärskeessä isoilla minuuteilla". Näin toimii muun muassa moni NHL-seura ja pelaaja jää NHL-sopimuksesta huolimatta vielä kaudeksi lainaan joko kasvattajaseuraan tai muuhun jengiin (vrt. Lindbohm+Sport) tarpeen vaatiessa. Vaikka NHL-unelma on varmasti suurempi kuin KHL-unelma, niin uskoisin tuollaisen käytännön olevan ainakin johonkin pisteeseen asti mahdollinen.
Tässä olisi se paras vaihtoehto. Mielestäni olisi hyvä idea jos A:n ja Liigan kynnyksellä olevan lupaavan pelaajan kanssa keskusteltaisiin erikseen kasvotusten tavoitteista ja halusta edustaa Jokereita tulevaisuudessa KHL:ssä. Näin tehtäisiin selväksi se, että Jokereiden suunnalta oltaisiin kiinnostuneita kyseisen pelaajan palveluksista tulevaisuudessa KHL-Jokereille. Jos vain tosiaan voisi tehdä sen esim. yhden kauden laina-sopimuksen jonkin Liiga joukkueen kanssa, niin siinä olisi kaikista paras vaihtoehto. Pitää vain hoitaa välit kuntoon Liigan kanssa, tosin se on vain ja ainoastaan Liigasta kiinni, siellä kun sitä mökötystä on harrastettu.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Parhaiden A-junnuikäisten pelaajien kanssa pitäisi pystyä pitämään välit siinä kunnossa, että pelaajan olisi mieluista palata (tai jopa tavoitteena!) narripaitaan kun oma taso siihen riittää. Jos suhteet liigajengeihin saataisiin toimivalle tasolle, niin tämän voisi hoitaa vaikka koko kauden kestävien lainojen suhteen. Käytännössä tuo voisi toimia niin, että pelaajalle tehdään parivuotinen pahvi ja jo allekirjoitushetkellä on tiedossa, että hän tulee pelaamaan koko seuraavan kauden Liigassa seurassa X ja toisen kauden kohdalla katsotaan onko mikä paikka oikea ja molempia osapuolia tukeva.

Näinhän tämä pitäisi saada toimimaan. Tuo ei ole mikään erikoinen tai ihmeellinen ratkaisu, vaan hyvinkin yleinen käytäntö juurikin NHLssä tai vaikka jalkapallossa, jossa tuota käytetään erittäin paljon nuorien pelaajien kohdalla. Suomessa sellainen ei vaan tahdo onnistua. Onko kyse sitten suomalaisten kateudesta vai mistä? Ei haluta auttaa toista suomalaista joukkuetta ottamalla lainapelaajaa kehittämään itseään toista joukkuetta varten? Toki myös Hjallis hölmöili liigasta lähdön kanssa, ja tämäkin asia olisi huomattavasti helpompaa liigaseurojen kanssa, jos lähtö KHLään olisi hoidettu hiukan paremmin.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko lainasopparien toivomisessa mitään muuta takana kuin se että halutaan lupaavien junnujen olevan jatkuvassa sopimussuhteessa juuri Jokereihin?

Jos junnu on tarpeeksi kova löytyy peliaikaa Liigasta A:n jälkeen. Ja jos kehittyy liigassa niin Jokerit pystyy tällä hetkellä keräämään rusinat pullasta. Meneekö pelaaja "pilalle" jos skulaa kauden tai kaksi ihan sopimuksenalaisesti maakunnissa (tai jopa julleissa)? Vai miksi tuon liigasopimuksen pitäisi Jokereiden näkökulmasta olla juuri laina? Kasvattajakorvauksen vuoksi? Vai etteivät muut pääsisi omimaan meidän kundeja?
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Varmaan ihan hyvä muistaa asia myös niinpäin, että lupaavan juniorin kohdalla Jokereitten edustus ja KHL ei välttämättä ole se asia, mikä on tavoitteena ja ajaa omaa etua, vaikka täällä palstalla tietysti haluttaisiinkin lahjakkaimpien jatkavan Jokereissa. Suurimmalle osalle nuorista lätkänpelaajista kuitenkin NHL on se unelma ja tavoite. Liigasta kuitenkin pääsee kansainvälisten siirtosääntöjen myötä lähtemään kesken sopimuksenkin NHL:ään mikäli kutsu käy, mutta jos junnulla on Jokereitten KHL-sopimus taskussa, niin asia on huomattavasti monimutkaisempi. Esim Lindbohm tuskin olisi päässyt lähtemään NHL:ään, mikäli jatkosoppari olisi ollut Jokereihin tälle kaudelle.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Onko lainasopparien toivomisessa mitään muuta takana kuin se että halutaan lupaavien junnujen olevan jatkuvassa sopimussuhteessa juuri Jokereihin?

Jos junnu on tarpeeksi kova löytyy peliaikaa Liigasta A:n jälkeen. Ja jos kehittyy liigassa niin Jokerit pystyy tällä hetkellä keräämään rusinat pullasta. Meneekö pelaaja "pilalle" jos skulaa kauden tai kaksi ihan sopimuksenalaisesti maakunnissa (tai jopa julleissa)? Vai miksi tuon liigasopimuksen pitäisi Jokereiden näkökulmasta olla juuri laina? Kasvattajakorvauksen vuoksi? Vai etteivät muut pääsisi omimaan meidän kundeja?

Jotta pelaajat pysyisivät Jokereina, kun ns napanuora emo Jokereihin ei koskaan katkeaisi vaan varsinainen sopimus olisi Jokereiden ja pelaaja olisi sopimuksellisesti Jokeripelaaja vaikka pelaisikin lainalla muussa seurassa, aivan kuten meneteltiin vielä liigassa kun mestistä ja KiVaa käytettiin astinlautana liiga-Jokereihin nousuun. Nykyisellä käytännöllä periaatteessa Jokereiden ja lupaavan junnun tie kuljetaan ns loppuun kun askel KHL-Jokereihin on liian suuri, vaikka se paluu Jokeripaitaan sitten tulisikin jossain vaiheessa KHL:ssä. Kun polku olisi selvä aina KHL-Jokereihin asti auttaisi myös pitämään omat lupaavat junnut loppuun asti Jokereissa, eikä niin että kaikista lupaavimmat karkaa pääkaupunkiseudun muihin junnuseuroihin koska eivät näe että Jokerit pystyisi tarjoamaan parasta mahdollista kehityspolkua kohti NHL-unelmaa. Liigasta on kautta aikain päässyt hyvin NHL:ään ja tätä mahdollisuutta Jokerijunnuille ei tällä hetkellä ole kuin irtautumalla Jokereista. Tämä on imagollinen asia kuin myös sellainen että ainakin minä toivoisin että Jokerit ei menetä juniorityönsä fokusta eikä hyvää track recordia pelaajien kehittäjänä jollaisena se on pystynyt Suomessa jo pidemmän aikaa toimimaan ennen tätä KHL-siirtoa.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Vai miksi tuon liigasopimuksen pitäisi Jokereiden näkökulmasta olla juuri laina?

Koska tällöin Jokereilla on painava sana sanottavanaan ja pelaajalle viestitään selkeästi tämän kuulumisesta osaksi suunnitelmia. Tuolloin onnistuneen liigakauden jälkeen pelaaja ei jää "uuteen kotiinsa" yhtä helpolla, vaan Jokerien on helppo kutsua pelaaja takaisin "ylös", jatko on pelaajalle mahdollisimman selvä jo varhaisessa vaiheessa ja liigaseuran kanssa ei tarvitse nokitella esimerkiksi palkkatarjousten tai roolilupausten takia. Pelaaja on kummasti helpompi saada onnistuneen liigakauden jälkeen (takaisin) meille silloin, kun pelaajan oikeuksista (vrt. suora sopimus Liigajengiin ja vapautuminen "markkinoille) ei tarvitse taistella ja pelaaja on jo lähtökohtaisesti valmistautunut paluuseen.

Toki tervetulleita ovat nekin, joilla ei syystä tai toisesta (pelaajan oma halu, tason riittämättömyys lähtöhetkellä, jne.) ole lainasopparia muualle. Ei Jokerien tarvitse täysin elää lainasopparien varassa, mutta joukkueelle nuo antavat enemmän siimaa.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Liittynee osittain tämän otsikon alle, eli ISS on rankannut A-junnujen Olli Juolevin (-98) kesän 2016 draftiin sijalle 8. Iskenyt A:ssa tällä kaudella 25 pistettä 29 pelissä ja taitaa olla 16-vuotiaana pakkien pistepörssin kolmas. Saas nähdä miten kaverille käy, kun olisi aika ottaa seuraava askel uralla. Uskaltaako Kurri antaa pojalle mahiksen KHL-Jokereissa?

Linkki draft-listaukseen: http://www.hockeysfuture.com/articl...s-matthews-tops-iss-hockey-december-rankings/
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kiekko-Vantaasta Jokereiden virallinen yhteistyöseura | Jokerit.com

Jokerit ja Kiekko-Vantaa syventävät yhteistyötä. Tämän myötä K-Vantaata voi kai alkaa kutsua Jokerien viralliseksi farmiksi, koska siellä, junnujen ohella, tulee pelaamaan (taas) Jokerien pelaajia, joilla on 2-suunnan sopimus.

Etenkin A-junnujen ja K-Vantaan välinen vapaa liikkuvuus on hyvä asia pelaajapolun kannalta. Edelleen puuttuu se linkki Liigan ja KHL:n välillä, mutta eiköhän sekin pato ala piikuhiljaa murtumaan tapaus Keräsen myötä. Parhaimmillaan tuosta olisi kuitenkin hyötyä koko sekä Liigalle, että Jokereille.

Jokerien kahden suunnan sopparit:

MV:

Wouter Peeters
Eetu Mäkiniemi

H:

Lucas Andersen
Erik Embrich
Julius Rantaeskola

P:

Juho Rautanen
Niko Nurmikanta

Näistä Juho Rautanen on suht valmis KHL-pelaaja, jota varmaan tullaan näkemään rosterissa enemmänkin. Andersen on lupaavimpia Tanskalaisia ikäluokassaan, joten ilmasilta siihen suuntaan toimii. Hänen voidaan olettaa tekevän KHL-debyytin viimeistään vuoden päästä.

Edit: Linkkien kuvaukset: johdattavat sinun Eliteprospects.com -sivustolle.
 
Viimeksi muokattu:

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Hyvä juttu tämä. K- Vantaalla pyyhkii hyvin ja tämän yhteistyön kautta sinne voidaan saada potentiaalisia nuoria pelaajia. Pelaajat kehittyvät ja tulevat saamaan todennäköisesti loukkaantumissuman keskellä myös muutaman ottelun "ylhäällä". Rantaeskolalla on ollut lähellä varmasti liigasoppari ja Embrichillä sellanen näköjään ässiin on ollut. Tanskalaisia ei ikinä liikaa ole. :)
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko noista jannuista mitään käsitystä? Onko edes liiga-tason pelaajia? Kisuleista näyttää olevan taustaa liiankin kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös