Mainos

Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

  • 1 395 229
  • 7 200

Koppipelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Muutamalla lähisukulaisella käynyt niin kuin varmaan monelle. Ysärillä nuorena kausarilaisia, 2000-luvulla varttuneempana satunnaiskatsojia, KHL tappoi rakkauden ja uusi tuleminen on tuonut halliin muutaman hassun kerran, mutta aito syttyminen odottaa itseään. Tuleeko sitä koskaan, en tiedä. Jotenkin tämä tarina pitäisi näillekin ihmisille saada myytyä. Varsinkin nyt, ensimmäisen kauden jälkeen, kun kuherrukset on kuherreltu.

Ehkä vähän kaukaa haettuja juttuja, mutta kun alusta saakka tuntunut, että tässä uuden tulemisen kiimassa yritetään olla vähän liikaa kaikkea. Retroilu se vaan jatkuu ja jatkuu hopeisilla kattiloilla, KHL-assosiaatioita joka ilta aiheuttava kuuluttaja. On sitten kiimapeli Espoota vastaan tai ennakolta väsyneempi Hokki-peli puolityhjälle hallille, juontajat pumppaa kannustamaan kesken pelin (tästä luojan kiitos päästy tällä kaudella eroon, iso kiitos siitä kaikille asiaan vaikuttaneille).

Pieniä juttuja, mutta pitäisi aina muistaa konteksti, millaista showta rakentaa. Halutaanko olla juurille palanut "kannattajien seura" vai tehdäänkö muovisempaa showta 'koska taistellaan ihmisten vapaa-ajasta'?

Ja onko uusi, joidenkin mielestä huono, joidenkin mielestä ei niin huono viestintä, mutta ainakin täysin erilainen viestintä myös pieni osasyy heikkoon lippukauppaan? En tiedä, pohdin vain.

Tiettyä maturiteettia tämä seura ehkä kaipaisi. Ja Aki Kallion tai Tomi Tuomisen ääntä.

Dj:lle kyllä iso käsi, siitä ei varmaan kenenkään mielestä jää kiinni.

Torstaina kuullaan taas Baker Streetin aikana, kun minä-me-Jokerit kohtaa hallitsevan mestarin... Punakeltaiset, it's hockey time.
 
Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ymmärrän täysin pointin ja se on juuri näin.

Toisaalta tartun siihen, että vastustajien arvostus lähtee myös ihan täältä palstalta alkaen näkymään. Jos palstalla puhutaan maalaisseuroista halventavasti, niin ei niiden arvostus ainakaan kasva lajin parissa. Tottahan maalaisseuroja saa alistaa kuten aina, mutta noin niin kuin muuten.
Jokerit on tehnyt mielestäni tällä kaudella lähes kaiken oikein - löytyy nimekästä pelaajaa, valmentajaa ja avoimuutta.

Mutta vastakkainasettelu puuttuu. Puolet ottelukokemuksesta syntyy siitä, että oman joukkueen lisäksi vastustaja ja vastustajien kannattajat herättävät tunteita. Jos vastapuolella ei ole sitä tarjota, niin jäljelle jää oma seura. Se riittää vain tiettyyn pisteeseen saakka, eikä vastakkainasettelua pysty keinotekoisesti synnyttämään.

Ei leijonatkaan MM-kisoissa sytytä vaikka siellä pelaisi Barkovit ja Rantaset, jos vastustajina on aina Itävalta ja Unkari.
 
Perandori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Juuri näin. K-Espoo toi tämän lisän viime kaudella. Ja tietenkin se uutuuden viehätys.
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Lyhyellä matikalla Saarnin kommenteista voi laskea 1200 kausaria myydyksi. Onko se pettymys? Varmasti ja nyt pitää myydä irtilippuja isosti.

Saarnin ulostulo on hätähuuto ja hyvä niin, sillä näky marras-joulukuulle lipunmyynnin osalta on huono, jos ei mitään tehdä, oletan. Nyt Saarni tekee.

Tulkaa hallille, tekosyyt voitte jättää pois. Hoidetaan tämä!
 
pappi

Saarnilta tosiaan hyvä ulostulo. Itselläni on kausari ja aina ei töiden tähden pääse paikalle. Mutta torstaina tulen taas Lappeenrannasta.
 
hoedown

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä saattaa olla ainakin osin myös ihan puhdasta mediatilan hallintaa toimiston väeltä.
@Elli Masi-Merkki Hyvin päätelty, täyttä asiaa koko teksti.

Avunhuudon lisäksi Saarni kertoi samalla, medioiden välityksellä ilmaiseksi, lippujen kohtuullisesta keskihinnasta 16 €. Nyt ei enää pitäisi olla epäselvää kenellekään, että matseihin pääsee myös alle 60 eurolla. Ja kun hän mainitsee asiasta jo artikkelin alussa, eikä siellä jossain keskivaiheilla, lienee tämäkin ollut yksi syy ulostuloon.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit, Luleå HF, Florida Panthers
Ehkä vähän kaukaa haettuja juttuja, mutta kun alusta saakka tuntunut, että tässä uuden tulemisen kiimassa yritetään olla vähän liikaa kaikkea. Retroilu se vaan jatkuu ja jatkuu hopeisilla kattiloilla, KHL-assosiaatioita joka ilta aiheuttava kuuluttaja
Tuo retroilu on kyllä ainakin omassa porukassa tuonut vaan helvetisti lisää innostusta uudesta tulemisesta. Ja väitän myös että kuuluttaja ei kyllä kenellekkään tavantallaajalle tai vähemmän seuraavalle tuo minkäänlaisia KHL-assosiaatioita.

Kävin itsekin jokusessa KHL-ottelussa enkä todellakaan muistanut ääntä sieltä.
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Filppulan lisäksi suurin puheenaihe Jokerien ympärillä omalla duunipaikalla on ollut 60 euron liput johonkin mestis-matseihin. Pahasti jäi mielikuva kalliista lipuista tuulareille.
 
Viimeksi muokattu:

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tämä meidän lipunmyynnin systeemi on kyllä sitä tuttua Ticketdisasteria, joka ruokkii edelleen mielikuvaa korkeista lipunhinnoista. Irtolipun ostaja menee ostamaan torstain peliin lippuja ja tutkii lippujen hintoja ja tuo näyttää ensimmäisenä tuon kalliin Hodaribuffet -lipun alakatsomon parhaille paikoille. Ei tuosta kovin moni jatka eteenpäin ja klikkaa tuosta paikkavalintaa löytääkseen sieltä kohtuullisemman 31€ lipun ilman buffaa. Yläkatsomon ja päädyn lippujen kohdalla tätä ongelmaa ei toki esiinny.
 
Liitteet

  • Ticketdisaster.jpg
    Ticketdisaster.jpg
    107,3 KB · kertaa luettu: 157

Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tämä oli nähtävillä. Kun ekasta pelistä alkaen lähdettiin hinnoittelemaan euron kuvat silmissä, iso kuva jää huomaamatta. Se on se, että tavikset ei ole valmiita maksamaan mestis-peleistä sitä summaa, minkä liput tällä hetkellä maksaa, eikä tavikset lähde mestispeleihin yhtä innokkaasti kuin liigamatseihin. Nyt on syytä suorittaa vahva korjausliike erityisesti mielikuvissa. Jokereiden vakaa fanipohja hoitaa sen 2-3k katsojaa peliin, ja loput pitäisi tulla satunnaiskävijöistä.
 
SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä meidän lipunmyynnin systeemi on kyllä sitä tuttua Ticketdisasteria, joka ruokkii edelleen mielikuvaa korkeista lipunhinnoista. Irtolipun ostaja menee ostamaan torstain peliin lippuja ja tutkii lippujen hintoja ja tuo näyttää ensimmäisenä tuon kalliin Hodaribuffet -lipun alakatsomon parhaille paikoille. Ei tuosta kovin moni jatka eteenpäin ja klikkaa tuosta paikkavalintaa löytääkseen sieltä kohtuullisemman 31€ lipun ilman buffaa. Yläkatsomon ja päädyn lippujen kohdalla tätä ongelmaa ei toki esiinny.
Tätä samaa ihmettelin aikaisemmin itsekin! Aivan karsea toteutus ja ihan varmana on joitain lippuja jäänyt myymättä tuon takia! Ruudulla kun edes vilahtaa hinta 57,00 € torstain Mestis-peliin iippeekkoota vastaan, niin aika nopeasti mahdollinen ostaja miettii "Juu, ei kyllä oikein nappaa tuolla hinnalla!". Ja potentiaalinen katsoja on menetetty jo heti alkuunsa.

Totta munassa sen halvimman lipun hinta pitäisi olla aina näkyvillä ensin ja ylimpänä, ihan perussettiä. Sitten alapuolella vasta kaiken maailman hodari- ja muut liput. Kuluttajat ovat laiskoja ja jokainen extraklikkaus on mahdollisuus menettää potentiaalinen ostaja. Sen vuoksi jokaisessa verkkokaupassa tulisikin ostokokemuksen olla mahdollisimman jouheva ja sisältää mahdollisimman vähän työtä kuluttajan puolelta. Joka kerta kun kuluttaja joutuu klikkaamaan tai syöttämään mitään tietoa edetäkseen ostoprosessissa, on se tutkitusti riski menettää asiakas. Eivät ihmiset jaksa kaivaa ja tonkia mitä kaikkia lippuja siellä nyt olikaan saatavilla, jos jo heti ensivaikutelma on se, että ensimmäisenä tarjottu lippu, jonka voisi kaiken järjen mukaan olettaa olevan se "normaali lippu", maksaa jo melkein kuuskymppiä. Moni sanoo jo siinä vaiheessa, että pitäkää tunkkinne, vaikka ei olisikaan tutustunut edes kaikkiin mahdollisiin myynnissä oleviin lippuihin.

En tiedä onko tästä Ticketmaster vai Jokerit vastuussa, mutta kyllä minä toimistolla olisin ihan välittömästi Ticketmasteriin yhteydessä, että korjaavat tuon. Etenkin nyt kun mediassakin on pyörinyt heti kauden kotiavauksesta lähtien tuo 63 euron hinta, niin nyt olisi tärkeää saada kaikkialle levitettyä tietoa niistä oikeista hinnoista ja oikein tyrkyttää sitä normaalin lipun hintaa. Etenkin verkkokaupassa, josta katsojat ostavat ottelulippunsa, MY GOD!!!

Pieni asia, jolla on iso vaikutus ja joka ihan varmasti vaikuttaa lipunmyyntiin negatiivisesti.
 
Voi vittu että pitää olla taidetta tuo lippujen osto.

Eli lanseerataan uus hodaribuffet lipputyyppi ja laitetaan se mahdollisimman piiloon, ettei kukaan vahingossakaan näe?

Kai nyt ihmiset osaa hiukan skrollata? Ei näitä alle kouluikäiset varaile!

Aivan käsittämätöntä tämä valituksen määrä nykyään.
 
Viimeksi muokattu:

SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi vittu että pitää olla taidetta tuo lippujen osto.
Voi vittu, että se on nykyaikaa, että mietitään ja tutkitaan sitä, miten kuluttajat käyttäytyvät verkkokaupassa, josta kaikki ottelun katsojat ostavat ottelulippunsa, jotta saadaan realisoitua kaikki potentiaaliset asiakkaat ja siten myös ottelutapahtumasta syntyvät tuotot.

Ihan perus juttua tänä päivänä, jonka kuka tahansa ikinä verkkokaupan edes nähnytkään, ymmärtää. Jos tuota ei ole mietitty kuntoon, niin se korreloi aivan täysin menetettyjen tulojen kanssa.
Faktaa ja tutkittua tietoa, pidit siitä tai et.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tämä oli nähtävillä. Kun ekasta pelistä alkaen lähdettiin hinnoittelemaan euron kuvat silmissä, iso kuva jää huomaamatta. Se on se, että tavikset ei ole valmiita maksamaan mestis-peleistä sitä summaa, minkä liput tällä hetkellä maksaa, eikä tavikset lähde mestispeleihin yhtä innokkaasti kuin liigamatseihin. Nyt on syytä suorittaa vahva korjausliike erityisesti mielikuvissa. Jokereiden vakaa fanipohja hoitaa sen 2-3k katsojaa peliin, ja loput pitäisi tulla satunnaiskävijöistä.

Miten mä muistan, että ekojen pelien mainoksissakin mainittiin, että liput alkaen 19€? Ja nyt IPK-peliin liput on alkaen 17€. Ei tuo mielikuva kalliista lipuista syntynyt mistään muusta kuin siitä, että Iltalehti teki siitä jutun. Ja se, että se mielikuva on jäänyt ihmisten mieliin, kertoo joko siitä, että nämä henkilöt eivät lue uutisia otsikkoja pidemmälle tai sitten siitä, että todellista halua ei ole edes Jokereiden peleihin tulla. Kunhan vaan vedotaan johonkin 60€ lippuun, jotka edelleen myytiin Filppulan paluupeliin lähes loppuun, kunhan löydetään joku negatiivinen asia Jokereihin liittyen.

Itse näkisin, että Jokerit on Suomessa pelaavista joukkueista tällä hetkellä vaikeimmassa asemassa, mitä tulee lipunmyyntiin.

  • Pelataan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, jossa joukkueiden fanipohjat eivät ole laajudessaan lähellekään Liiga-jengejä
    • vieraskannattajia saapuu hyvässä lykyssä vain kourallinen
  • Mestis ei houkuttele yrityksiä samassa mittakaavassa, kuin Liiga
    • ei siis lähellekään niin paljon ns. katkarapukansaa
  • Mestis ei houkuttele tuularia, kuten Liiga
    • ei siis satunnaiskatsojia samassa mittakaavassa
  • Samalla alueella pelaa kaksi Liiga-jengiä, jotka ilmeisesti vielä harrastavat tuota ilmaislipuilla ja alennuskampanjoilla hallin täyttämistä (K-Espoosta en ole varma).
    • Miksi tuulari lähtisi katsomaan Mestistä omalla rahalla, jos voisi hakea Ruoholahden cittarista ilmaislipun IFK-peliin?
Näistä lähtökohdista lippuja pitäisi siis myydä 2700 per peli. Ei kovin helppoa sanoisin ja kuten moni muukin on tuonut esiin, sanoisin, että Saarnin haastattelu oli jonkinlaisen hätähuudon ja mainoksen hybridi ja ennen kaikkea yritys muuttaa tuota mielikuvaa kalliista lipuista tuularikansan keskuudessa. Tällä hetkellä hallissa olevista katsojista varmaan valtaosa on sellaisia, jotka hallissa ovat joka tapauksessa, eli hc-faneja.
 
Viimeksi muokattu:

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En halua ketään sen enempää lähteä sormella osoittelemaan ja toivottavasti en sohaise muurahaispesää, mutta toki tuossa sellainenkin tulokulma kävi mielessä, että miten on mahtanut markkinointi onnistua tälle syksyä. Joku täällä laitteli aiemmin kaudella noita saavuttavuustilastoja somesta, jolloin määrästä ei varsinaisesti pitäisi jäädä kiinni. Onko sitten sisältö ollut sellaista, joka houkuttelee hallille?

Toinen sitten mikä itselläni on saattanut mennä ohi: hoidettiinko noiden kohuotsikoiden jälkeen ns. damage controlia mitenkään? Vastattiinko niihin mielikuvan jättäviin otsikoihin mitenkään? Voi hyvinkin olla kyse siitä(kin), että mielikuva vain kalliista lipuista elää omaa elämäänsä niinkun täällä moni epäilee.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Miten mä muistan, että ekojen pelien mainoksissakin mainittiin, että liput alkaen 19€? Ja nyt IPK-peliin liput on alkaen 17€. Ei tuo mielikuva kalliista lipuista syntynyt mistään muusta kuin siitä, että Iltalehti teki siitä jutun. Ja se, että se mielikuva on jäänyt ihmisten mieliin, kertoo joko siitä, että nämä henkilöt eivät lue uutisia otsikkoja pidemmälle tai sitten siitä, että todellista halua ei ole edes Jokereiden peleihin tulla, vaan vedotaan johonkin 60€ lippuun, jotka edelleen myytiin Filppulan paluupeliin lähes loppuun.
Tämä, ketkä noista kuudenkympin lipuista marmattaa niin en usko että kovin montaa katsojaa on menetetty vaikka ilmaiseksi peliin pääsisivät.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Luleå HF, Florida Panthers
En myöskään ymmärrä miksi noita myöhäisempiä otteluita pitää pantata niin ettei niihin vielä voi ostaa lippuja? Olen tulossa joulukuussa Suomessa käymään ja haluaisin ostaa liput muutamaan peliin. Ehkä menenkin sitten naapurin matsiin, kun niihin näyttää kaikkiin olevan liput jo myynnissä.. (en nyt sentään oikeasti.)
 
Perandori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi vittu, että se on nykyaikaa, että mietitään ja tutkitaan sitä, miten kuluttajat käyttäytyvät verkkokaupassa, josta kaikki ottelun katsojat ostavat ottelulippunsa, jotta saadaan realisoitua kaikki potentiaaliset asiakkaat ja siten myös ottelutapahtumasta syntyvät tuotot.

Ihan perus juttua tänä päivänä, jonka kuka tahansa ikinä verkkokaupan edes nähnytkään, ymmärtää. Jos tuota ei ole mietitty kuntoon, niin se korreloi aivan täysin menetettyjen tulojen kanssa.
Faktaa ja tutkittua tietoa, pidit siitä tai et.
Tuossa vertauksena kuvat kun valkataan Jokereiden ja HIFK:n matseihin liput.

Julleilla ei näy yhtään mitään. Meillä kun skrollaa hiukan alas niin tulee muutkin lipputyypit.

En tiedä ehditkö nähdä editoitua viestiäni. Eli jos lanseeraat jotain uutta, eikö se pidäkin olla kaikkien silmien edessä alkuun? Tämä on myös tutkittu juttu.?
 
Liitteet

  • Screenshot_20241008_103046_Ticketmaster.jpg
    Screenshot_20241008_103046_Ticketmaster.jpg
    413 KB · kertaa luettu: 129
  • Screenshot_20241008_103002_Ticketmaster.jpg
    Screenshot_20241008_103002_Ticketmaster.jpg
    415,9 KB · kertaa luettu: 130

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tämä, ketkä noista kuudenkympin lipuista marmattaa niin en usko että kovin montaa katsojaa on menetetty vaikka ilmaiseksi peliin pääsisivät.
Siinä yhdessä otsikossa luki, että Jokerit pyysi lipuista jopa 60 euroa. Jos joku on nähnyt yhden otsikon jossa indikoitiin, että halvempiakin lippuja on tarjolla, ei ole avannut juttua ja on sen jälkeen elänyt ajatuksessa että kaikki liput on törkyhintaisia ilman että itse asiaa käy tarkistamassa, niin ihan hirveällä intohimolla hän ei ollut matsiin tulossa muutenkaan. Tämä on ihan tekosyy.

Arkipäivä, tuntematon vastustaja (=vastakkainasettelun puute) ja huomattavasti edelliskautta useammin pelattavat pelit Nordiksella ovat asioita jotka kokonaisuuteen vaikuttavat. Niiden ulkopuolella kaikki on sitten kiinni Jokereiden kannattajapohjan koosta ja sen aktivoinnista. Ylimääräisiin tekosyihin keskittyminen vie fokusta oikeasti tärkeiltä asioilta, eli uusien kannattajien haalimiselta ja olemassaolevien houkuttelusta takaisin/useammin hallille.

Sekin kannattaa ottaa huomioon, että ainakin Liigassa on vuosikausia katsojamäärät nousseet merkittävästi kevättä kohti. Edelliskausi oli Jokereilla kaikkinensa poikkeus, mutta ihmettelisin jos meidän yleisömme ns. normitilanteessa eroaisi merkittävästi muusta markkinasta. Tämä on ongelma koko suomalaisessa urheilussa, mutta sen perusteella on silti helppo ennustaa Jokereillekin suurempia yleisömääriä keväälle varsinkin jos joukkue menestyy hyvin.

Nostan joka tapauksessa hattua Saarnille tässäkin asiassa. Ihan poikkeuksellista avoimuttaa ja rehellisyyttä suomalaisessa urheilukentässä. Yksittäiset pelaajat ovat kyllä avanneet omia haasteitaan avoimesti, mutta seurat todella harvoin. Todella hyvää julkisuudenhallintaa toimistolta. Tälläkin tempauksella saatiin todella paljon ansaittua mediaa ja luotua kuvaa todella läpinäkyvästä ja rehellisestä organisaatiosta. Ihan takuulla auttaa esimerkiksi kumppaneiden hankkimisessa kun voidaan näin selvästi näyttää millaisilla arvoilla seura toimii.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Faktaa ja tutkittua tietoa, pidit siitä tai et.

Nyt kun sulla kerran on jotain faktaa olemassa, niin miten veikkaat hodaribuffalippujen myynnin korreloivan sen kanssa, että ne siirretään johonkin piiloon? Ja kuinka yleistä tuo ihan yleisesti on, että käydään katsomassa ensimmäinen hinta mikä vastaan tulee ja tehdään ostopäätös sen perusteella?
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
En myöskään ymmärrä miksi noita myöhäisempiä otteluita pitää pantata niin ettei niihin vielä voi ostaa lippuja? Olen tulossa joulukuussa Suomessa käymään ja haluaisin ostaa liput muutamaan peliin. Ehkä menenkin sitten naapurin matsiin, kun niihin näyttää kaikkiin olevan liput jo myynnissä.. (en nyt sentään oikeasti.)

Näkisin kaksi potentiaalista ideaa tämän taustalla:

1. Yritetään keskittää ihmisten mielenkiinto niihin seuraaviin kotimatseihin ja toivottavasti sen myötä saada porukkaa paikalle enemmän.

2. Halutaan pitää mahdollisimman joustava mahdollisuus miettiä hinnoittelumalleja kauden aikana, kun ei julkaista kaikkia pelejä hintoineen jo 4-5kk ennen peliä. Nyt voidaan käytännössä kerätä kokemuksia ja palautetta syksyn peleistä sekä tarvittaessa sitten tehdä muutoksia matkalla esim. hintatason osalta.

Ja onhan tuo kuluttajankin kannalta mukavampi ettei tarvitse rahoja makuuttaa kiinni lipuissa kuukausikaupalla etukäteen vaan voi pitää rahan tekemässä tuottavampaa työtä sen aikaa.
 
SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eli jos lanseeraat jotain uutta, eikö se pidäkin olla kaikkien silmien edessä alkuun? Tämä on myös tutkittu juttu.?
Ei mielestäni kannata olla lippukaupassa ykkösvaihtoehtona, jos on noin paljon korkeampi hinta verrattuna normaaliin lippuun. Etenkin kun Saarni juuri eilen sanoi, että pitäisi saada enemmän myytyä 16 euron keskiarvohintaisia lippuja. Silloin kannattaa keskittyä myymään niitä normaaleja lippuja enemmän, kuin tyrkyttää ylihintaista hodarilippua ensimmäisenä, jonka nähdessään mahdollinen tuulipukukatsoja kaikkoaa pelästyttyään hintaa. 31 euroa myydystä lipusta on enemmän tuottoa kuin 57 euroa myymättömästä hodarilipusta.

Hyvä, että keksitään uutta ja hodarilippuja onkin hyvä mainostaa. Mutta, silti Ticketmasterin verkkokaupassa normaalihintaisen lipun tulisi olla automaattisesti ensimmäinen vaihtoehto, jonka kuluttaja näkee.
 
Eri mieltä ollaan mutta ei anneta sen haitata :) samaa joukkuetta kannatetaan.
 
Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tuossa vertauksena kuvat kun valkataan Jokereiden ja HIFK:n matseihin liput.

Julleilla ei näy yhtään mitään. Meillä kun skrollaa hiukan alas niin tulee muutkin lipputyypit.
Kannattaa otta samanlaiset kuvakaappaukset molemmista, eli viedä se kursori sinne halutun paikan päälle. Hifkillä A3:n irtolippu irtoaa hintaan 47€, meillä tuo ensimmäisenä näkyvä hinta samaan katsomoon on 57€.

Tässä on kyse käyttäjäkokemuksesta ja siitä ensivaikutelmasta. Se ensimmäinen mielikuva meidän IPK-matsiin lippua hommaavalle on tuo kallis lipun hinta. Väitän, että aika harva satunnainen lipunostaja siitä lähtee eteenpäin tuosta klikkailemaan ja löytää tuolta sen hieman halvemman vaihtoehdon.

Ihan sama näiden ottelulippujen mainoistamisien kanssa, eli liput alkaen 17€. Mielikuva on vaan turhan monelle jo muodostunut Jokereiden kalliista hinnoista.
 
Harva käyttää kursoria nykyään.

Sovelluksella klikkasin paikkaa ja sen jälkeen kaappaus mitä tapahtuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös