Mainos

Jokereihin liittyvät pelin ulkopuoliset asiat

  • 444 189
  • 2 369

msg

Jäsen
Mistä tytäryhtiön toimitusjohtaja sen tietää saako emoyhtiö hyötyjä Venäjällä sen takia kun omistaa ja rahoittaa Jokereita. Raha varmasti kyllä tulee Suomesta sillä muuten toiminnassa ei olisi mitään järkeä. Ihan samalla tavalla se kuitenkin on venäläisen omistajan taskuista pois.

Luetko lainkaan mihin vastaat vai tuuppaatko vastauksia urakkapalkalla?
Jos uskomme sinua ja miksi emme uskoisi, niin silloinhan päätös sponsoroinnista ei perustu konsernin saamaan hyötyyn, niin kuin @powerplaymaker väittää vaan että Suomessa tehty ihan itsenäinen päätös vaan sattuu samalla hyödyttämään konsernia.

Mutta totta kai uskon edelleen Hautojärveä, Kurria ja sitä uutta toimaria, jotka sanovat että kaikki raha tulee suomalaisten päättämänä suomalaisita tahoilta eikä senttiäkään tule Venäjältä eikä minkään venäläisomisteisen suomalaisen yhtiön rahoituspäätöstä ole tehnyt venäläinen omistaja vaan kaikki päätöksen on tehty ja jatkossakin tehdään Suomessa.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Kohonen kiistää IS:n väitteet tuossa jatkoajan jutussa. Lempinen kirjoitellut vaihteeksi omiaan.

Kumpikohan muuten puhuu omiaan Kurri vai Kohonen?

Taannoisessa tiedotustilaisuudessa Kurri ilmoitti että Kohonen jatkaa mutta nyt Kohonen ilmoittaa että hänen lähtöään on valmisteltu jo puoli vuotta. Kohonen sanoo että omistajanvaihdoksen jälkeiset asiat eivät kuulu hänelle, koska tiedettiin ettei hän ole mukana.

Vahvaa suorittamista.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielenkiintoista uutta ulostuloa Jokerien johdolta sitten edellisen viestini jälkeen. Joten jussista huolimatta lyhyt kommentti on paikallaan. Kysyin eräältä tutulta ja ammattijohtajalta (tässä salanimellä Jussi), miten viestejä pitää tulkita ja näin se hänen mukaansa menee:

Kurri 5/2019: Kohonen jatkaa Jokerien toimitusjohtajana.
Kohonen 6/2019: Lähtöäni Jokereista oli valmisteltu pitkin talvea ja oli tiedossa, että en ole mukana uuden johdon aikana.

Miksi ulostulot ovat tällaisia, hyvin ristiriitaisia? Jussin mukaan yleensä siksi, että yhtiö on tehnyt syystä tai toisesta viime hetkellä uusia päätöksiä, eikä yhtiöllä ole toimivaa mediastrategiaa. Jos olisi, tarina ulos toimisi yhteisesti. Nyt tarinaa, ainakaan yhteistä sellaista, ei näytä edes olevan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vielä toinen.

IS:n mukaan Kohonen lähti Jokereista, koska yhteistä markkinointi- ja viestintästrategiaa ei löytynyt. Yksi kulminaatiopiste oli avoimuus NN Harjavallan tulo osaomistajaksi. Kohonen olisi IS:n tietojen mukaan halunnut, että Jokerien johto olisi kertonut julkisuudessa avoimesti Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n venäläisomistuksesta ja siitä, että seura tarvitsee jatkossakin venäläisrahoitusta elääkseen suurkustannuksellisessa KHL:ssä.

Kohonen toteaa julkisuudessa IS:n uutista seuraavana päivänä Jatkoajan Pärnäsen jutussa, ettei hän tunnista tuollaista. En voi vahvistaa [tietoja].

Onko IS väärässä vai valehteleeko Kohonen? Jussin mukaan suuremmissa yrityksissä on aina johtajasopimuksissa velvoite, jonka mukaan työnantajan sisäisistä asioista ei voi puhua kuin yrityksen johto. Entinen toimitusjohtaja ei siten voi kommentoida mitään. Kohosen lausunnosta ei voi sen takia päätellä, mitä mieltä hän oli tai ei ollut Jokerien tilanteesta. Kohonen toteaa kyllä aika mielenkiintoisesti "en voi vahvistaa", jonka voi tulkita monella tavalla.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Onko IS väärässä vai valehteleeko Kohonen? Jussin mukaan suuremmissa yrityksissä on aina johtajasopimuksissa velvoite, jonka mukaan työnantajan sisäisistä asioista ei voi puhua kuin yrityksen johto. Entinen toimitusjohtaja ei siten voi kommentoida mitään. Kohosen lausunnosta ei voi sen takia päätellä, mitä mieltä hän oli tai ei ollut Jokerien tilanteesta.

Tämän takia jäinkin miettimään miksi Kohonen nyt kertoi että hänen lähtönsä on ollut tiedossa jo pitkään. Kyllähän hän tiesi että se asettaa Kurrin lausunnon Kohosen jatkamisesta outoon valoon.
 
Luetko lainkaan mihin vastaat vai tuuppaatko vastauksia urakkapalkalla?
Jos uskomme sinua ja miksi emme uskoisi, niin silloinhan päätös sponsoroinnista ei perustu konsernin saamaan hyötyyn, niin kuin @powerplaymaker väittää vaan että Suomessa tehty ihan itsenäinen päätös vaan sattuu samalla hyödyttämään konsernia.

Mutta totta kai uskon edelleen Hautojärveä, Kurria ja sitä uutta toimaria, jotka sanovat että kaikki raha tulee suomalaisten päättämänä suomalaisita tahoilta eikä senttiäkään tule Venäjältä eikä minkään venäläisomisteisen suomalaisen yhtiön rahoituspäätöstä ole tehnyt venäläinen omistaja vaan kaikki päätöksen on tehty ja jatkossakin tehdään Suomessa.
Joo tuskin kukaan uskoo, että päätös on itsenäisesti Suomessa tehty, vaan on totta kai omistajan tahto. Jos summat ovat tuollaisia mitä oletetaan niin vaatisi mahdollisesti yhtiökokouksen hyväksynnän, jolloin päätöksen olisi väkisinkin tehnyt omistaja.

Konsernia, tai ainakin sen omistajaa, kyseinen päätös voi silti Venäjällä hyödyttää vaikka tytäryhtiön omistaja siitä (muka) olisikin tietämätön tai väittäisi muuta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämän takia jäinkin miettimään miksi Kohonen nyt kertoi että hänen lähtönsä on ollut tiedossa jo pitkään. Kyllähän hän tiesi että se asettaa Kurrin lausunnon Kohosen jatkamisesta outoon valoon.

Kyllä. Myös tämä on omiaan lisäämään spekulointia.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Konsernia, tai ainakin sen omistajaa, kyseinen päätös voi silti Venäjällä hyödyttää vaikka tytäryhtiön omistaja siitä (muka) olisikin tietämätön tai väittäisi muuta.

On 100 prosenttisesti varmaa, että päätöksen on tehnyt omistaja. Muussa tapauksessa yhtiön johto olisi asettunut osakkaiden etua vastaan.

Kyllä on outoa menoa Jokereissa. Missä on osaaminen viestinnässä? Keurulainen on erinomainen, mutta urheiluun liittyvässä viestinnässä. Yritysviestinta on erilainen taitolaji, jolta on nyt veneen tappi auki.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

msg

Jäsen
Väitetäänkö täällä että Hautojärvi valehtelee? Kyllä minä uskon kun mies niin sanoo ja varmaan myös @YamahaGPR ja moni muu tällä palstalla.
Ja myös Kurri ja Kohonen puhuvat molemmat totta. En tosin ole vielä keksinyt miten se on mahdollista mutta eiköhän joku tähän ketjuun selityksen kirjoita.

Mietin vain että kuinka hankalaa on selittää kaikki parhain päin kun koko ajan pukkaa mediaan ristiriitaisia lausuntoja.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun lukee tätä osiota tai lehtien kirjoituksia asian tiimoilta, sekä annettuja lausontoja, niin ei voi tulla kuin yhteen lopputulokseen. Venäläisille tuttu strategia toimi. Kukaan ei enää tiedä mikä on totta. Ja samalla, kun totuutta ei tiedetä, hämärtyy oikean ja väärän raja. Huomio vähän, mutta riittävästi, siirtyy olennaisesta epäolennaisuuksiin. Tässä tapauksessa huomio on siirtymässä ristiriitaisiin lausuntoihin ja Jokereiden huonoon mediahallintaan siitä, että oikeasti Jokereiden tilanteessa ei mikään ole juhlavasta ulostulosta huolimatta muuttunut.

Näin minä tämän näen ja koen.
 
Kyllä se näin voi mennä. Sumutus olisi silloin tarkoituksellista ja hämärtää faktoja Venäjän viestinnästä tutuin tavoin. Olisi kyllä uskomaton lopputulos "nyt suomalaiset omistaa ja sijoittaa" puheille!
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä tapauksessa huomio on siirtymässä ristiriitaisiin lausuntoihin ja Jokereiden huonoon mediahallintaan siitä, että oikeasti Jokereiden tilanteessa ei mikään ole juhlavasta ulostulosta huolimatta muuttunut.

Näin minä tämän näen ja koen.

Yhtä asiaa ihmettelen, kun Jokereillakin on niin valtava yhteisö, niin nyt ei asian eteen tehdä mitään. Ennen vanhaan porukka olisi noussut barrikadeille ja vaatinut johdolta totuutta. Nyt nöyrrytään kaikkeen ja hiljaa hyväksytään sekoilu sekä valehtelu, kunhan pelataan vähän koohooällää.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä minä näitä lukenut niin muutama äänekäs KHL-kannattaja löytyy, mutta suuri joukko ei myöskään lämpene tälle KHL-kuvioille. Itse näen, että on helpompi vaan mennä virran mukana kuin nousta barrikaadeille. Ovatko nämä jotkut jokerikannattajat sitten tarpeeksi äänekkäitä ja/tai pitäisikö heidän tehdä enemmän..? Jaa-a. Ei varmasti helppoja kuvioita.

Kyllä Eteläpääty tietääkseni vielä toimii ja näiltä ei ole mitään kannanottoja tullut. Capokin siellä puolustelee vain Kurria ja NN Harjavaltaa ja hyökkää arvostelijoiden päälle. Eiköhän tämä ole sitten EP:n kanta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yhtä asiaa ihmettelen, kun Jokereillakin on niin valtava yhteisö, niin nyt ei asian eteen tehdä mitään. Ennen vanhaan porukka olisi noussut barrikadeille ja vaatinut johdolta totuutta. Nyt nöyrrytään kaikkeen ja hiljaa hyväksytään sekoilu sekä valehtelu, kunhan pelataan vähän koohooällää.

Kyllä sille tehdään. Menemättä yksityiskohtiin, puolin ja toisin on yhteyksiä Jokerien johtoon. Paljon tulee myös vastauksia kysymyksiin, joita ei voi tänne sellaisenaan laittaa. Kannattajan näkökulma voi olla erilainen kuin seuran näkökulma. Ehkä pari sanaa seuran näkemyksistä, joita on tullut eri jutuissa itselleni vastaan. Tiivistäen ne tähän:

KHL:ssä Jokereista on tullut Suomen suurin urheiluseurabrändi tai brändi on vahvistunut merkittävästi. Vuodenajasta riippumatta Jokerit on esillä mediassa ja kiinnostus seuraan ylittää kaikki odotukset. Jokereita seurataan ulkomailla ja Suomessa enemmän kuin koskaan ja lähetykset eivät rajoitu vain Suomeen, Venäjään ja Kiinaan, vaan Jokerien otteluita on näytetty myös USA:ssa kaapelissa sekä tietenkin Ruotsissa yms. Jokerit myy kausikortteja jo lähes saman verran kuin myi SM-liigassa ja Eteläpäätykin on virinnyt vähitellen uudelleen iskuun. Jääkiekon taso Arenalla on kovempi kuin ikinä ja jatkossa Jokerit taistelee Euroopan kovimman sarjan mestaruudesta parempana kuin koskaan. Jokerien pelaaminen KHL:ssä on upea osoitus suomalaisen jääkiekon voimasta.

Kun Jokerit on aina ollut yhden miehen sirkus (tirehtöörit Mäkinen, (Kummola), Harkimo ja nyt Kurri), siihen on totuttu, että omistaja kertoo mitä tehdään. KHL vaikutti hyvältä vaihtoehdolta Harkimon hallin ja Jokerien konkurssille ennen Ukrainan sotaa, joten vastustus KHL:ään lähdölle oli silloin heikkoa, vaikka sitä oli vanhojen fanien osalta paljonkin. Halliton nykyinen Jokerit on tilanteessa, jossa Nordiksen kiekkoilun loppuessa, Jokerit ei ole palaamassa koskaan Liigaan. Se ei ole mahdollista. Toinen asia on, että Jokerien logon ja nimen omistus on ry:llä, ja sitä kautta uusi seura "Jokerit" voi toki ponnistaa, jos ry sellaiseen päätyisi. Mitä itse kuulin, ovat tyytyväisiä nykytilanteeseen ja Kurrin tulon jälkeen vielä enemmän. Rahaakin tulee junnuille useilla eri tavoilla enemmän kuin aiemmin. KHL vaikeuttaa junnujen nousua A:sta edustukseen, mutta kuulemani mukaan A:sta alas on lisätty resursseja ja ne myös näkyvät erään Jokereissa toimivan mukaan vähitellen.

Itse haluaisin Jokerit Liigaan tai Eurooppalaiseen sarjaan tai kun KHL:ssä jatketaan, ilman Putinin lähipiirin minkäänlaista osuutta rahoitukseen. Toin silti esille faktoja myös KHL-Jokerien kannalta, koska avoimuus on parasta.
 
PunaKelta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yhtä asiaa ihmettelen, kun Jokereillakin on niin valtava yhteisö, niin nyt ei asian eteen tehdä mitään. Ennen vanhaan porukka olisi noussut barrikadeille ja vaatinut johdolta totuutta. Nyt nöyrrytään kaikkeen ja hiljaa hyväksytään sekoilu sekä valehtelu, kunhan pelataan vähän koohooällää.
Entisenä Eteläpäätyläisenä hävettää ja surettaa nykyinen meininki. Ennen oltiin Suomen suurin ja kaunein.
 
torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Jokerit pelaa venäjän liigaa venäläisellä rahoituksella. Kuviossa nimet muuttuivat mutta periaate pysyi samana, Ei aihetta sen suurempaan parranpäristämiseen.

Tuollaisella ulkopuolisella organisaatioon pumpatulla rahalla pyörivällä himmelillä on vain yksi lopputulos. Ainoa kysymysmerkki on sillä milloin sugardaddy laittaa rahahanat kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juttelin eilen pitkän tovin todella hyvin Kurrin tuntevan henkilön kanssa. Ehkä itselleni se mielenkiintoisin asia oli, että Kurrin visio on nostaa pelaajabudjetti 12 miljoonaan euroon 20-21 kaudelle. Tämä voisi puoltaa Kurrin näkemystä, että tavoite on nousta KHL:n kärkijoukkueeksi.

Budjetti nousee mikäli pakotteiden poistuminen tuo suunnitellun kassavirran ensi kaudella.

Ja kuten tiedämme, faktaa ei ole saatavilla vielä, mutta kirjoitinpahan vain.
 
Kassavirta ja Kurrin nostama budjetti? Huumoria?

Puhutko nyt tsuhna-jokereista, tuosta oligarkkien lelusta, jonka tehtävänä on osoittaa kuinka ylivertaisia puna-armeijan urheiluseurat ovat verrattuna itäblokin satelliittikansoihin?

Budjetilla, kassavirroilla ja Kurrillla ei ole mitään merkitystä tai virkaa, kun Jokereihin käytettäviä rahoja räknätään tuolla idässä. Eihän niillä ole yhdellekään KHL-joukkueelle merkitystä.

Sen verran propagandaosaston rahaa tulee, että saadaan pikkuisen hiki matkalla venäläisten joukkueiden venäjänmestaruusotteluihin. Ja Suomi nujerrettua. Tsuhnat.

"Kurri on päättänyt nostaa Jokereiden budjettia. Muita uutisia: Eduskunta on päättänyt nostaa suomalaisten keski-ikää.."

Silkkaa Pahkasikaa.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tästä voimmekin päätellä, että rybyt antoivat lainat anteeksi. Harkimohan niitä ei maksanut, joten "kyllä kuitattiin" viittaa anteeksiantoon enemmänkin.

Minne Jokerien hirmuinen laina katosi? Jari Kurri esitti tietämätöntä, jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: ”Ei pitäisi olla yhtiön ostaneelle henkilölle mitenkään epäselvää”

Mikä tuossakin nyt olisi ollut Kurrille vaikea sanottavaksi, että lainat on kuitattu? Mikä ihme tää turpa kiinni-linja on. Mun puolesta olkoot hiljaa medialle, niille ei tarviikkaan sanoa mitään tai puhua totta, mutta kannattajille pitäisi puhua.
 
JPL

Jäsen
Pääomalainojen osalta media taitaa yrittää tehdä tikusta asiaa. Itse en usko, että noiden osalta olisi mitään epäselvää. Jonkun verotukseen tms. liittyvän asian takia asiasta vain ei haluta puhua tässä vaiheessa. Jos ne olisi taseessa edelleen, niin sitten toki voisi kyseenalaistaa oikeastaan kaiken mahdollisen.

Turhaa vääntöä tämä.
 
spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Uskon että pääomalainoilla on kuitattu vanhoja tappioita. Sitä ennen on yhtiökokous päättänyt suunnatusta osakeannissa samoille tahoille ja käyttöön on otettu eri osakelaji näitä varten. Kurri ei ole ollut paikalla yhtiökokouksessa koska ei omistanut aiemmin mitään. Toki hän olisi voinut sanoa että ostaessaan Jokerit lainoja ei taseessa ollut. Kai hän nyt sentään tutustui kauppoja tehdessään yhtiön taloustietoihin ....
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aikaa kun kuluu, niin kukaan ei muista mistä rahat ovat alkuperin peräisin.

"Sen, minkä kuulet, unohdat pian. Sen, minkä näet muistat vähän kauemmin. Mutta: Se, mitä koet, kulkee aina mukanasi."

Kurri loi uskoa puheillaan kotimaisuudesta niille kannattajille, jotka ovat olleet siinä rajalla, että mennäkö hallille vai ei omistajakuvioiden tähden. Alle kuukaudessa veti maton omiltaan ja lyötyä lyötyyn kenties viimeisen kerran ja enää ei poskea vaan käännetä.

Siinä olet oikeassa, että valtaosa tuskin muistaa ja asia ei edes kiinnosta, kunnes se mediassa tuodaan taas pöydälle. Kuitenkin Kurrilla oli elämänsä tilaisuus korjata asioita kannattajien kesken, tai edes lieventää seuraamuksia olemalla avoin. Päätti kuitenkin vetää puukolla selkään ja suolaa päälle.

Nämä kulkevat varmasti mukana vanhan liiton kannattajien mukana. Mutta mitäs niistä, koska KHL.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös