Mainos

Jere Karalahti Jokereihin

  • 657 971
  • 1 664
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Kannattaisi ensin katsoa sitä omaa rosteria ennen kuin tulet tänne brändistä puhumaan. 170cm mikkihiiriä on siellä teidän leivissä ihan jonoksi asti, tosin toki he sopivat todella hyvin siihen nykyisiin IFK:n imagoon, jossa keskitytään lähinnä ison ja pahan Jokereiden pelkäämiseen.


Näinhän se on. HIFK brändättiin syksyllä Jokereiden toimesta uudelleen ja linja näyttää pitävän. On kyllä helvetin hauskaa, että SM-liigan suurimman muukalaislegioonan fanit tulevat tänne ruikuttamaan. Se, että HIFK ei kiinnosta edes taustan omaavia pelaajia ei missään nimessä voi olla häpeäksi Jokereille.
 

Jindebyne

Jäsen
Aiheeseen liittyen: Jere Karalahti on mielenkiintoista nähdä pelaamassa Sm-Liigaa Jokeri-paidassa vuonna 2013, olin jopa hieman pettynyt kun ensin uutisoitiin, että soppari olisi kariutunut.

Asiaa sivuten: Hjallis on kyllä velmu kaveri, todella kylmäpäinen liideri Jokereissa. Nousi arvostus herraa kohtaan tämän episodin myötä; eihän tälläistä showta olisi voinut kuvitellakaan ennenkuin se alkoi. Epäilen, että tämä oli fanien adressin jälkeen jopa laskelmoitu kuvio, muutenhan Jere Karalahdessa asuu tatuointien alla pieni Jonne Virtanen, joka tekee sopimuksia sinne ja tänne.

Fanien tunteisiin puolesta tai vastaan en oikein "aidan tältä puolen" osaa samaistua. Ymmärrän molempia osapuolia.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
No mutta mitäs Eteläpääty? Vai kuka sen Karalahti vastarintaliikkeen perusti?

Sent from my GT-I9305 using Tapatalk 2
 

Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
No mutta mitäs Eteläpääty? Vai kuka sen Karalahti vastarintaliikkeen perusti?

Sent from my GT-I9305 using Tapatalk 2

No mutta mitäs päädystä? Protesti varmaan nähdään ja sen jälkeen Pääty hiljenee koko kaudeksi. Ja varmaan iäksi.

Kun Karalahden siirto helsinkiläisseuraan alkoi näyttää selvältä, Jokerit järjesti 17. heinäkuuta Hartwall-areenalla tapaamisen, johon osallistui niin Eteläpäädyn kuin Jokereiden toisen virallisen kannattajayhdistyksen Old Chiefs ry:n edustajia. Paikalla olivat myös Jokereiden toimitusjohtaja Hjallis Harkimo, joukkueen kapteeni Ossi Väänänen sekä Jere Karalahti. Tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa Karalahden mahdolliseen palkkaukseen liittyvistä uhkakuvista katsomotoiminnan kannalta. Kaikkien osapuolten tavoitteena oli ja on mahdollisimman vahva, yhtenäinen ja suuri Eteläpääty

Justiinsa joo. Painu hjallis vittuun.
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Eiköhän tämä ole osa Hjalliksen "koko Suomen Jokerit"-projektia.
Nyt kun on hommattu IFK/Blues-ikoni Jere, niin on liki jokaiselle pääkaupunkiseudun kendojanarille oma suosikki Jokereissa.
Seuraavaksi kotiutetaan Jokeri/Kärppä kasvatti Janne Niininimaa, niin saadaan puoli-Suomea narrien tukijoukkoihin ja plussana saadaan vielä paikallisiin Raimolle kaveri ihon alle.
 

Filosofem

Jäsen
Mun silmissä Jere Karalahdessa yhdistyy monet mielikuvat IFK:sta:

"Iso", "paha" ja "ilkeä", epäurheilullinen, kohuttu, mutta ei taitojensa takia, näyttävä, ruma, pelkän "kovan jätkän" olemuksen takia kaikenmaailman juntit möyhöävät tämän tyypin puolesta, taklaa epäpuhtaasti ja kovaa, äijä, luovuttaja, show, asennevammainen, punainen, ei yritä tosissaan, olisi voinut joskus olla jotain, mutta ei napannut.

Täydellisesti brändin näköinen pelaaja. Helsingin IFK.

Sen sijaan Karalahden huumetausta ei mua haittaa, enkä ole ikinä nostanut sitä pilkkaavaana asiana esille. On loistava juttu, että Karalahti on kuivilla ja IFK tuki Karalahtea esimerkillisesti ongelmien aikana.

Mä en olisi ikinä uskonut vuonna 1997, enkä 2005, enkä edes 2011, että jompi kumpi, Jarkko Ruutu tai Jere Karalahti, pelaisi Jokereissa. Saati, että molemmat! Mä olen katkera IFK:lle, että seura ei kotiuttanut näitä täydellisiä ikoneitaan, päästä varpaisiin brändin näköisiä pelaajia.

Mun ei tarvitsisi yrittää ymmärtää Jarkko Ruudun typeriä, jääkiekkoon kuulumattomia temppuja, joita IFK-fanit ovat puolustaneet, hyväksyneet ja ymmärtäneet yli 10 vuoden ajan. Mun ei tarvitsisi katsoa kun Karalahti taklaa vastuuttomasti kyynärpäällä, naapurileirille se on helpompaa, kun siellä fanit kävelevät t-paidoissa, joissa lukee Keep your head up, I'm back.

Okei, Karalahti on ongelmalapsi, joka on polttanut joitain siltoja kasvattajaseuraansa, eikä hän ole enää välttämättä kuin ainoastaan taustaltaan IFK. Karalahti on pelannut myös Bluesissa ja Kärpissä, joten sinänsä häntä ei voi puhtaaksi brändimannekiiniksi mieltää, vaikka näyttääkin täysin IFK:lta.

Mitä tulee Jokereiden heinäkuussa järjestämään fanitapaamiseen Karalahden kanssa, niin mä en voi ymmärtää miten jotkut näkevät asian naurettavana edes jälkeenpäin? Seurana Jokerit on toiminut esimerkillisesti, kun fanit protestoivat Karalahden siirtoa, niin Jokerit kutsuivat fanit keskustelemaan asiasta vakavasti Hjalliksen ja Väänäsen ollessa myös läsnä. Mielestäni tämä asia hoidettiin erinomaisesti, jossa joukkueen tärkein sidosryhmä huomioitiin parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Jos sä sanot, että mitä väliä koko tapaamiselle, koska Karalahti kuitenkin palkattiin, niin ei se nyt jumalauta ole meidän kannattajien tehtävä päättää pelaajahankinnoista. Loistava asia kuitenkin, että kannattajien mielipide otettiin vakavasti.

Jere Karalahti pelaa Jokereissa. Suurin osa Jokereiden kannattajista ei tykkää, mutta asian kanssa on elättävä. Seura on suurempi kuin kukaan yksittäinen pelaaja, eikä Karalahden sopimus muuta tätä kokonaiskuvaa millään tavalla.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Näinhän se on. HIFK brändättiin syksyllä Jokereiden toimesta uudelleen ja linja näyttää pitävän. On kyllä helvetin hauskaa, että SM-liigan suurimman muukalaislegioonan fanit tulevat tänne ruikuttamaan. Se, että HIFK ei kiinnosta edes taustan omaavia pelaajia ei missään nimessä voi olla häpeäksi Jokereille.

Kyllähän IFK:n muutos on ollut käsittämättömän nopea ja uskomaton. Liigan pelätyimmästä joukkueesta suoraan samaan alimpaan kastiin KalPan itkijöiden kanssa. Nybari ja Peltonen taisivat sitoa sen marttyyrin viitan vähän liian tiukalle viime kaudella.

Itse kunnioitin IFK:ta vastustajana paljon enemmän silloin kun se oli voimissaan ja piti kiinni perinteistään. Nykyään seura on täysin tuuliajolla identiteettinsä kanssa. Ei tota mikkihiirilaumaa voisi edes IFK:ksi kutsua. Pelaavat vain IFK:n paita päällä.

Kyllähän se jotain kertoo että seuran historian suurimpiin legondoihin kuuluvat pelaajat eivät enää tunnista seuraa omakseen vaan harhautuvat muihin seuroihin. Ja mikä pahinta jopa meidän leipiin. Jarkko Ruudusta olen aina pitänyt, mutta hänenkin paikkansa olisi kuulunut olla siellä naapurissa, Karalahdesta puhumattakaan. IFK:n kannattajat voivat toki aina heittää jo vanhoiksi kuluneita selittyksiään tuplaliksoista sun muista, mutta jos seura ei kotiuta entisiä tai nykyisiä huippupelaajia niin se on sitten IFK:n ongelma eikä sen uuden seuran, jotka nämä tyypit palkkasi.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Fakta: Jere halusi tulla Jokereihin.
Fakta: Joukkue halusi Jeren Jokereihin.
Fakta: Lämsä halusi Jeren Jokereihin.
Fakta: Kyseessä on kova puolustaja.

Ymmärrän edelleen miksi monia vituttaa, mutta kyllä tuossa taustalla ihan hyviä perusteita kuitenkin on. Toivon, että asian kanssa opitaan elämään. Karalahtea ei tarvitse hyväksyä, mutta joukkue tarvitsee tukea silti.

Ihan helvetin hauskaa kyllä, että täällä on puolet palstasta taas murjomassa vitsejä ja ottamassa osaa. Kiitos, me pärjätään kyllä ilman teidän panostanne tässä ketjussa.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Kiitos, me pärjätään kyllä ilman teidän panostanne tässä ketjussa.

Osanotot ovatkin niille, jotka selvästi ovat niiden tarpeessa. Ehket sinä, mutta monta itkuvirttä on tämänkin keissin myötä taas tilitetty jokerifanien toimesta. Empatia on luonnollista, toivon Jokereille pelkkää hyvää (paitsi TPS:ää vastaan). Mutta joo, ehkä pärjäättekin - pahoitteluni, että olin yksi niistä, jotka ainakin yrittävät osoittaa jotain tyylitajua tällä palstalla. Ehkä se ei sitten ole haluttua eikä arvostusta haluta ottaa vastaan.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
En mä kyllä ymmärrä miksi Karalahtea sen kummemmin olisi tarvittu tämän kauden Jokereihin. Puolustus oli ihan hyvässä tikissä, ja kun nuoriakin pitäisi pystyä ajamaan sisään systeemiin niin tämä oli heillekin isku vyön alle. Muunmuassa Lindbohm olisi voinut olla vähän samantyylinen pelaaja jolle pelit liigavauhdissa tekisivät enemmän kuin eetvarttia. Kuitenkin Karalahti on hidastunut jo parhaista päivistään ja kovuutta sekä uhrautumista isolla sydämellä tuolla tarjoilee jo Väänänen. Karalahti ehkä tiputtaa sitten Niemen pois tuosta rosterista, mutta en kyllä näe tätä hankintaa millään lailla pelillisin seikoin perusteltuna. Ihan kiva lisä, mutta ei todellakaan välttämättömyys.
 
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Quebec Nordiques
"Jokerit kuuntelee fanejaan". - Tuota sai kuunnella aika moneen kertaan pari viikkoa sitten. Tässä nähtiin että ei niitä kiinnosta toimistolla vittuakaan se, mitä fanit ajattelevat.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Mutta joo, ehkä pärjäättekin - pahoitteluni, että olin yksi niistä, jotka ainakin yrittävät osoittaa jotain tyylitajua tällä palstalla. Ehkä se ei sitten ole haluttua eikä arvostusta haluta ottaa vastaan.

Sinä ja muut kaltaisesi asiakirjoittajat ovat enemmän kuin tervetulleita vierailemaan täällä.
 
Mulle IFK-tausta tai muu menneisyys ei ole ongelma, joten tervetuloa Jokereihin Jere. Ammattilaisurheilussa ei ole enää pitkään ollut käsitettä seurauskollisuus, joten mielensäpahoittajat voivat mennä itseensä ja kelailla nauhoja jostain 70-luvun peleistä.

On mullakin inhokkipelaajia, mutta se johtuu pelityylistä/henkilöstä. Esimerkiksi Janne Pesosen hankinnasta tulisi erittäin paska maku suuhun.

Jere taas on kovaa pelaava yv-pelote, jollaisia on aina hauska seurata jäällä.
 
Hyvä vahvistus! Olin jo aiemmalla kerralla (heh) siirron puolesta. Joku tuossa ylempänä listasikin, että kiinnostus oli molemminpuoleista sekä Jeren ja koko Jokerijoukkueen ja -johtoportaan suhteen. Seura tulee aina olemaan suurempi kuin yksi pelaaja. Aina. Henkilökohtaisesti ärsyttää nämä itkijät ja "kausarin repijät", jätkä on ammatiltaan jääkiekkoilija ja skulaa siellä, missä maksetaan hyvä palkka.

Jos fanien mielipide vaikuttaisi aina seuran toimintaan, olisi Jokerit täysi katastrofi. Arvostan sitä, miten paljon Hjalliksella on munaa. Olen todennut tämän jossain aikaisemmassakin viestissä, mutta toivon taas että kaikki siirtoa vastaan olevat eivät sitten tuuleta yhtäkään maalia, jossa Jere on osallisena. Olisi ainakin helvetin hankalaa omalta osalta, koska seura > pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit suomalaisessa sarjassa
Vai että tälläinen jääkiekkokesä jatkuu :)

Jeren hankinnassa tuntuu kyllä, että taustalla on painanut paljon halu saada Jokereille lisää näkyvyyttä. Ja hyvinhän tuo on toiminut, taas ollaan lööpeissä sekä keskustelun keskipisteenä täälläkin. Tuota näkyvyyttä nimenomaisesti tarvitaan KHL:n budjettia ajatellen.

Ja kuka on väittänyt että kaikkien tulisi kannattaa koko Suomen Jokereita? Riittää että ollaan joukkue jonka tekemiset kiinnostaa!

Omalta osalta toivon että Jereä ei aleta psyykkaamaan huonoihin peliesityksiin omien kannattajien toimesta, vaikka itsellekin tämä tuli pienenä järkytyksenä. Mielummin kohdennetaan protestit palkkaajia kohtaan ja ei ainakaan hankaloiteta oman jengin menestymismahdollisuuksia.

Nyt kun tilanne on joka tapauksessa tämä, niin itse aion antaa Jerelle mahdollisuuden voittaa arvostus peliesityksillään ja uhrautumisillaan joukkueen puolesta.
 

RaveN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Itsekin henkilökohtaisesti puollan Jeren siirtoa. Ja 100-prosenttisesti pelillisiin asioihin perustuen. Ei kyllä paljoa kiinnosta mitä on tapahtunut joskus menneisyydessä. Ne on menneitä ja itse ainakin olen vain ja ainoastaan kiinnostunut tulevaisuudesta. Mitä Jerestä saadaan on v*tusti kokemusta, kovuutta, varmuutta ja rightin viivamiehen. Ei siinä pitäis paljoa menneisyys painaa jos jätkä laittaa ittensä likoon joukkueen puolesta illasta toiseen. Kyllä täälläkin moni kirjoittajista ajattelee toisin, kuin kirjoittaa. On se netti-imago kyllä tärkeää säilyttää. Ootellaan vaan ku Jere pyyhkii naapurin Harilla ja Blockilla persettään.

Ihmisenä Jere ei kyllä kiinnosta.
 

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Ammattilaisurheilussa ei ole enää pitkään ollut käsitettä seurauskollisuus, joten mielensäpahoittajat voivat mennä itseensä ja kelailla nauhoja jostain 70-luvun peleistä.

Henkilökohtaisesti ärsyttää nämä itkijät ja "kausarin repijät", jätkä on ammatiltaan jääkiekkoilija ja skulaa siellä, missä maksetaan hyvä palkka.

Minua taas ärsyttää nämä, jotka käskevät tai määrittelevät mitä kannattajan pitäisi tuntea ja reagoida.

Jääkiekkoseuran kannattaminen on suurimmaksi osaksi tunteella mukana elämistä. Kulloinenkin joukkue on olennainen osa seuraa ja pelaajat ovat olennainen osa joukkuetta, näin ollen tunteiden näyttäminen pelaajasiirtoihin sallittakoon.

Olisihan se nyt ollut helvetisti hienompaa, jos Jokerit olisi hankkinut jonkun Milan Jurcinan, mikäli rightin ja omassa päässä isännän otteita käyttävä pakki piti hankkia.

Ehkä tästä yön yli nukuttua tunnekuohu laantuu, mutta juuri nyt vitutus on päällimmäisin fiilis.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
On kyllä aivan uskomatonta, että jotkut jokerifanit hurraavat tälle siirrolle! Noh, tosta vaan näkee sen, kenellä on pelisilmää ja kenellä ei.

Kun miettii Jokereiden fanitoimintaa yleisesti, niin onneksi (teidän kannaltanne) näitä "kaikki käy" -tyyppejä on vaan osa, ja isoin osa kuitenkin ymmärtää lajista ja kannattamisesta vähän enemmän.
 

ilu

Jäsen
Itse kunnioitin IFK:ta vastustajana paljon enemmän silloin kun se oli voimissaan ja piti kiinni perinteistään. Nykyään seura on täysin tuuliajolla identiteettinsä kanssa. Ei tota mikkihiirilaumaa voisi edes IFK:ksi kutsua. Pelaavat vain IFK:n paita päällä.

Kyllähän se jotain kertoo että seuran historian suurimpiin legondoihin kuuluvat pelaajat eivät enää tunnista seuraa omakseen vaan harhautuvat muihin seuroihin. Ja mikä pahinta jopa meidän leipiin. Jarkko Ruudusta olen aina pitänyt, mutta hänenkin paikkansa olisi kuulunut olla siellä naapurissa, Karalahdesta puhumattakaan. IFK:n kannattajat voivat toki aina heittää jo vanhoiksi kuluneita selittyksiään tuplaliksoista sun muista, mutta jos seura ei kotiuta entisiä tai nykyisiä huippupelaajia niin se on sitten IFK:n ongelma eikä sen uuden seuran, jotka nämä tyypit palkkasi.

Vaikka tämä silkkaa provoa olikin, korjataan sen verran, että ne suurimmat legendat ovat aivan muita pelaajia kuin Ruudut ja Karalahdet.

HIFK ilmoitti jo vuosia sitten, että Karalahti ei tule joukkueessa enää pelaamaan. Ja se päätös pitää. Jokerit muuten ilmoitti ihan samaa muutama viikko sitten ja... nojoo.
 

JAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon entiset SM-liigajoukkueet
Jokseenkin rajusti vitutti pari vuotta sitten, kun Karalahti tuli Bluesiin. Äkkiä se kuitenkin siitä hälveni. Jere oli sillä kaudella joukkueen tärkein kenttäpelaaja ja Bleg meni finaaliin saakka.

Ei ole epäilystäkään, etteikö Karalahti vahvistaisi Jokereiden puolustusta. Voi olla jopa sen tärkeimpiä palasia.

Vaikka Hjallis tämän tiedotuksellisesti on päin persettä hoitanutkin, onnittelut loistavasta hankinnasta!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös