Jere Karalahti, IFK ikoni!

  • 987 090
  • 3 929
Tila
Viestiketju on suljettu.

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti Johannes

Minä en usko, että kukaan moralisoi Jeren osalta muutaman kaljan ottamista (tai vaikka 12 tuopin) noin rentoutumismielessä aina joskus.

En usko minäkään, mikäli se jää 1-2 kaljaan. Tuntuu vain siltä, että Jere on juuri niitä, jotka EIVÄT VOI ottaa yhtään - valitettavasti.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
7 kirjainta

Parahin Jere. Jotta kaikki voisimme paremmin, tässä ehdotus sinulle: a-n-t-a-b-u-s

On auttanut alan miehiä ennenkin hoitamaan työnsä. Esimerkkejä löytyy mm. kevyestä musiikista runsaasti. Jotainhan tässä tarttis tehdä kuitenkin. Yleensä tällaisilla kaarilla on aina tietynlainen suunta mallia Nykäs-Masa & co.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Kaikki jutut täällä lähtevät siitä perusolettamuksesta että Jere on ollut halmeissa ja siksi rikkonut kätensä. Mikä saattaa olla totta, kai hän sen itse tietää. Mutta saattaa ehkä olla niin, ettei olekaan ollut.

Muistini syövereistä kaivoin esiin tapauksen jossa olin silminnäkijänä. Enkä nyt väitä että tällä mitään yhteyttä olisi ao. tapaukseen, kunhan tuli mieleen. Ok, kaveri oli ollut hyvän aikaa ilman kuppia, vaikka kaikki tiesivät että se maistuisi. Eräänä makoisana iltapäivänä vaan kaikki räjähti kun hemmolle sanottiin yksi väärä, poikkipuolinen sana väärään aikaan väärässä paikassa. Samassa silmänräpäyksessä vasuri heilahti, mutta oletettu vastaanottaja väisti ja nyrkki osui oven karmiin. Ja karmi päreiksi. Ja nyrkki paskaksi.

Tuli vaan mieleen. Enkä puolustele Jereä, mikäli alkoholilla on osuutta asiaan. Sen verran on liian läheltä seurattu niitäkin juttuja.
 
Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä ketjussa on nyt sivukaupalla keuhkottu Karalahden toilailuista, luettu viimeisiä tuomioita ja annettu hyviä neuvoja, ja pohdiskeltu syvällisesti miehen pulmien luonnetta. En vain vieläkään ole missään nähnyt tietoa siitä mitä itseasiassa tapahtui. Kun kuitenkin noin moni normaalisti asioista perillä oleva taho kirjoittaa samoilla nuoteilla, niin ilmeisesti virallinen totuus on siis itseaiheutettu huono työkunto, eli töppäily humalapäissä?

Asiaa vierestä seuratessa on kyllä vaikea käsittää kuinka JK ikinä voi pelata normaalia kautta liigassa. Kun kaikenkarvaiset lööpinmetsästäjät jahtaavat tilaisuutta saada miehestä kuva viinakaupan kohdalla vaikka olisi matkalla bussista kotia, Matikainen kurkistelee pisuaarin ovesta perään sopimuspaperi kourassa ja lukemattomat intohimoiset (huolella valittu neutraali adjektiivi) IFK-kannattajat odottavat JAssa henkeä pidätellen tilaisuutta kommentoida jumalansa liikahduksia, niin miten edes suhteellisen normaali ja tasapainoinen ihminen voisi moisesta täysijärkisenä selvitä. Puhumattakaan sitten perskärpäsistä yhtäällä ja hyeenoista toisaalla, valmiina ulvomaan typerimmät solvauksensa.

Karalahdelle pitäisi kyllä määrätä rauhoitusaika, mutta jääkiekkoilijoiden rauhoitusaika taisi mennä jo ohi. Noinkohan tuosta voi selvitä muuta kuin vaikeimman kautta?
 
RedFox

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuomokin...

Kamalaa, meillä on kohta jo kaksi huonosti käyttäytyvää NHL –uransa viinanpirulla pilannutta. Tuomo Ruutu kertoo omilla kotisivuillaan, miten oli rankan talkoopäivän aikana ollut ihan ruohossa ja sen jälkeen nauttinut kunnon grilliruokaa ja paljon… Ei ihme, että ei sopimusta meinaa irrota, mahtaakohan viisumiakaan enää saada?

http://www.tuomoruutu.com/news/files/5241.html
 
Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: 7 kirjainta

Viestin lähetti JHag
Parahin Jere. Jotta kaikki voisimme paremmin, tässä ehdotus sinulle: a-n-t-a-b-u-s

On auttanut alan miehiä ennenkin hoitamaan työnsä. Esimerkkejä löytyy mm. kevyestä musiikista runsaasti. Jotainhan tässä tarttis tehdä kuitenkin. Yleensä tällaisilla kaarilla on aina tietynlainen suunta mallia Nykäs-Masa & co.

Tämä ratkaisu on yksi monista mutta usein hyväksi havaittu.
Kannattaisi kokeilla. Ei ole häpeällistä kokeilla parantua ongelmistaan eikä ole häpeällistä myöntää ongelmiaan. Sanoisin, että päin vastoin, on tosi miehekästä myöntää ongelmansa vaikka vain itselleen.
Valitettavaa on, ettei tämä aine estä juomasta se tekee vain olotilan vielä vittumaisemmaksi mikäli juo (pahoinvointia, sydämen tykytystä, oksentelua, kramppeja...) ja pahimmassa tapauksessa saattaa viedä hengenkin, mutta todellakaan ei estä juomasta. Olen seurannut vierestä useita vuosia.
 
Viimeksi muokattu:

Shamaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, now and forever!!!
Jere Iltasanomissa:

"Karalahti uskoo ehtivänsä liiga-avaukseen

HIFK:n Jere Karalahti on vaitonainen siitä, miten hän vasemman kätensä teloi. Karalahti vitsaili aluksi, että iso hauki puri.

- Näkisitpä, miten hauelle kävi, hän heitti.

Jerehän vietti viime viikon lomaa perheensä kanssa ja viihtyi muun muassa Naantalin kylpylässä. Jossain vaiheessa hän kuitenkin ehti käydä katselemassa myös pääkaupungin menoa ja siellä se cityhauki kuulemma tuli vastaan.

- No, en mä nyt muuta sano ku että käsi meni. Siinä on murtumia, mutta olen erittäin toiveikas paranemisen suhteen, Jere kommentoi.

Karalahti ei pääse tällä hetkellä harjoittelemaan täydellä teholla, sillä hän ei voi pitää mailaa kädessä. Jääharjoituksissa mies kuitenkin käy ja hän huomauttikin eilen olevansa tosissaan kätensä kuntoutumisen suhteen. Häntä harmittaa tapahtuma, mutta hän ei voi nyt muuta kuin keskittyä käden paranemiseen.

- Ensin pitää tietysti saada kipsi pois. Uskon kuitenkin olevani mukana sarjan aloitusmatsissa Jokereita vastaan 12. syyskuuta, jos kaikki menee hyvin."

Eli ei sen kummempaa selvyyttä tapahtuneesta...
Ei muuta kuin pikaista paranemista!
 
JanJ

Jäsen
Re: 7 kirjainta

Viestin lähetti JHag
Parahin Jere. Jotta kaikki voisimme paremmin, tässä ehdotus sinulle: a-n-t-a-b-u-s
Muistatko mitä se oikea Matti Nykänen sanoi antabuksesta?
"En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa tulee ryypätessä ihan kammottava olo."
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JanJ:

*Muistatko mitä se oikea Matti Nykänen sanoi antabuksesta?

"En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa tulee ryypätessä ihan kammottava olo."*

Ei kovin yllättävää, että Nykäsmasa ihmettelee noinkin kummallista asiaa.

Lohduttavaa sen sijaan on päivän uutisoinnissa Jeren oma luottamus käden kuntoutumiseen jo kauden alkuun. Kunhan nyt muistaa sitten olla potkimatta mitään tai ketään, että pysyy edes jalat kunnossa. Olisi treenaaminen helpompaa.
 
tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
IltaSanomien mukaan Jere veikkaili olevansa kunnossa sarjan alkuun menessä. Tässähän pitää yrittää järjestää matkaa Suomeen syyskuun alulle, eka paikallismatsi on varmaan kiinnostavaa kamaa. Ei sillä, että pelin taso on varmaan ihmeellistä tuossa vaiheessa kautta, mutta onpahan ko. matsisa tarjolla useampikin persoona kaukalossa ja sen laidalla.

Tsemppiä Jerelle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Senior
Lohduttavaa sen sijaan on päivän uutisoinnissa Jeren oma luottamus käden kuntoutumiseen jo kauden alkuun. Kunhan nyt muistaa sitten olla potkimatta mitään tai ketään, että pysyy edes jalat kunnossa. Olisi treenaaminen helpompaa.

No jaa, sama kun sanoisi että lähtee luottavaisena kauteen eli ei tarkoita mitään. Allekirjoittanut on kyllä jotenkin pessimistinen koko miehen suhteen tällä hetkellä. Toivottavasti se on täysin perusteetonta. Onhan?
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Sledge Hammer!
No jaa, sama kun sanoisi että lähtee luottavaisena kauteen eli ei tarkoita mitään. Allekirjoittanut on kyllä jotenkin pessimistinen koko miehen suhteen tällä hetkellä. Toivottavasti se on täysin perusteetonta. Onhan?

No se tästä vielä puuttuisi, ettei mies itse uskoisi asiaansa ja tekemiseensä.

Näihin on Jeren kanssa hyvä tottua niin kauan, kun mies kaukaloissa vaikuttaa. Toinen vaihtoehto on lapsenusko, että Jere muuttuu yksillä unilla kiltiksi rivikiekkoilijaksi. Your choice. Tällaiset näyttävät vain kuuluvan 'lipun hintaan' ja mikäs siinä, väriä ainakin riittää. Kiekkoiluunsa voimme ottaa kantaa nähtyämme miehen tositoimissa.
 
lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oli mukavaa katsoa kun kalliossa erään olutravintolan terassilla mies (siis ei Jere) istui Jere-paita päällään vetämässä bisseä alas kovaan tahtiin, ;-). Miten niin ihmiset eivät seuraa suosikkejaan?
 
Alfred

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noista Jeren vertauksista Nykäsen Masaan sen verran että taitaa miesten välillä olla aika kova kamppailu iltapäivälehtien etusivupaikoista. Jeren lyötyä kätensä paskaks reagoi Masa lyömällä vaimoaan, varmistaen täten 16-13 etumatkansa.

Mitä tulee Ole Fartin huoleen siitä, kuinka Jere kestää kaiken hullunmyllyn, uskon että Jere nauttii tilanteesta, huomionkipeä kun mies on.

ps. sori OF, koitan vastaisuudessa olla sekaantumatta keskusteluihisi.
 
punisher

Jäsen
Aivan totta Alfred. Moukaripää Jere on helvetin huomionkipeä narsisti ja erittäin lapsellinen jätkä. Tämä viimeinen tempaus oli aivan sama kun hän olisi kussut faniensa ja koko IFK organisaation päälle. Kaudella nähdään vaikutukset tästä ja edellisistä sähläyksistä, siis jos hänestä enää boksiin on. Sekin on vähän helvetin suuri ja kallis kysymys merkki, oli jo ennen käsirikkoa.
 
Old School

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti punisher

No huh huh!! Aika kovaa textiä punisheriltä tulee...
Ota vähän happea ja ota herne pois nenästä. Jeren loukkaantuminen edelleen tapahtui yksytyiselämässä ja samanlaisia vahinkoja on sattunut muillekkin! ja yksi loukkaantuminen ei kaada jereä, IFK:ta ei IFK:n faneja.Mun päälle ei ole tullut tippaakaan pissiä niinkuin itse tossa mainostit.
 
Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti punisher
Aivan totta Alfred. Moukaripää Jere on helvetin huomionkipeä narsisti ja erittäin lapsellinen jätkä. Tämä viimeinen tempaus oli aivan sama kun hän olisi kussut faniensa ja koko IFK organisaation päälle. Kaudella nähdään vaikutukset tästä ja edellisistä sähläyksistä, siis jos hänestä enää boksiin on. Sekin on vähän helvetin suuri ja kallis kysymys merkki, oli jo ennen käsirikkoa.

No älä nyt pientä päätä viitsi moisella vaivata. Antaa tyhmän ja tyhmän kannattajien rypeä omassa sopassaan, hei se kuuluu asiaan. antaa nyt olla ja kusta meidän tyhmien päälle, tätähän me kai halutaan, antaa muiden selviytyä tästä.
 
bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Viestin lähetti tumba17
Ei sillä, että pelin taso on varmaan ihmeellistä tuossa vaiheessa kautta, mutta onpahan ko. matsisa tarjolla useampikin persoona kaukalossa ja sen laidalla.

Jere kapteeniksi. Siinä olisi lehdistöllä jutuntynkää, sillä narreillahan on jo valittu rattijuoppo kapteeniksi. Aiai sitä vinkumisen ja moralisoinnin määrää.
 
tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Bambamcam: Ei huono idea ollenkaan, ties vaikka tuolla vedolla saataisiin Alko sponsoriksi vaikka ärrä-cupiin. Sen voisi sitten ristiä vaikka Kossu-Cupiksi.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilinen juttu Ilta-Sanomissa oli huolestuttava vain siltä osin, että sen oli kirjoittanut julkkis/hömppätoimittaja Rita Tainola, eikä urheilutoimitus. Jollain tavalla rivien välistä kävi kuitenkin ilmi, että Jeren itsensäkään mielestä tämä ei ollut enää kovin hauska tapaus. Toivon, että Jere on katsonut peiliin, ja nähnyt siellä ongelman aiheuttajan. Ottaisi nyt käyttöön sen päättäväisyyden, jonka kaveri omaa, ja näyttäisi meille hienon kauden.
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Old School:
Ihmettelen puolusteluasi kun kyseessä on IFKn kallispalkkaisin mies. Kyllä minä näkisin Jeren toiminnan omaan pesään kusemisena. Jos kaverilla on selkeä päihdeongelma ja vuoden paussi takana kiekosta niin kyllä viinanperkeleeseen pitäisi suhtautua tavallista hillitymmin tiukimman harjoituskauden aikana - terve järkihän sen sanoo (tai pitäisi sanoa). Eiköhän alkukesästä ja viime talvena Jerellä ole ollut muutama mahdollisuus vetää nuppi turraksi.
 
red nec

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä viinanperkeleeseen tulee suhtautua tulevaisuudessa vieläkin hartaammin,hinnat laskee ja kipukasvaa jerelläkin,oi niitä aikoja:-)
Toisaalta onhan mukavaa,että iltalehdillä on mattinsa ja jatkoajassa on jere,joten kaikilla täytyy olla mukavaa.
Vakavasti ottaen,uskon että monella muulla urheilijalla on enemmän ongelmia juomisensa suhteen kun kyseisellä kukkakepilla.(olettamus,arvaus)Nyt on vaan käynyt niin,että mediakiinnostava persoona on "nähty"julkisesti repivän kalsarikännejä,joten diagnoosi on pultsari ja rikollinen.
Itselleni on se ja sama ottaako hemmo bissee ja hoitaa hommansa loorassa niinkuin ennen,koska ei sm-liiga ole päiväkoti tai stainerluokka.
 
Carlos

Jäsen
Viestin lähetti red nec
Kyllä viinanperkeleeseen tulee suhtautua tulevaisuudessa vieläkin hartaammin,hinnat laskee ja kipukasvaa jerelläkin,oi niitä aikoja:-)

Jaa meinaat että Jere ryyppää enemmän sitten kun hinnat laskevat? En ihan olisi vakuuttunut että Jeren liksoilla on hirveästi väliä mitä mikäkin juoma maksaa.

Viestin lähetti red nec

Toisaalta onhan mukavaa,että iltalehdillä on mattinsa ja jatkoajassa on jere,joten kaikilla täytyy olla mukavaa.
Vakavasti ottaen,uskon että monella muulla urheilijalla on enemmän ongelmia juomisensa suhteen kun kyseisellä kukkakepilla.(olettamus,arvaus)Nyt on vaan käynyt niin,että mediakiinnostava persoona on "nähty"julkisesti repivän kalsarikännejä,joten diagnoosi on pultsari ja rikollinen.
Itselleni on se ja sama ottaako hemmo bissee ja hoitaa hommansa loorassa niinkuin ennen,koska ei sm-liiga ole päiväkoti tai stainerluokka.

Jutun pointti on juuri siinä että miten kaveri hoitaa hommansa loorassa. Aivan sama meikäläiselle miten paljon joku kiekkoilija ryyppää omillaan, mutta jos siitä kärsii minun suosikkijoukkueeni, niin sitten minä otan siitä herneen nenään. Noin periaatteessa kai ennen peliä pitäisi olla 48h ilman sen suurempia alkohomaliineja, jos meinaa olla täysin timmissä kondiksessa.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti Carlos

Jutun pointti on juuri siinä että miten kaveri hoitaa hommansa loorassa. Aivan sama meikäläiselle miten paljon joku kiekkoilija ryyppää omillaan, mutta jos siitä kärsii minun suosikkijoukkueeni, niin sitten minä otan siitä herneen nenään. Noin periaatteessa kai ennen peliä pitäisi olla 48h ilman sen suurempia alkohomaliineja, jos meinaa olla täysin timmissä kondiksessa.

Juu, kuten veli Carlos sanoo, juokoon kukin niin paljon kuin lystää. Hommat kaukalossa, johon kuuluu myös treenaaminen, eivät saa dokaamisesta kuitenkaan kärsiä.
 
Conda

Jäsen
Täältä löytyy luottoa!

Mä luotan nyt Jereen ja häpeän niitä, jotka oikeasti edes viitsivät verrata Jorea johonkin M. Nykäseen!

Jorella on välillä vähän hankalaa, mut nyt paketti pysyy kasassa siihen asti kunnes pelikunto on taas kohdallaan - ja sit pelirytmi, harkat ym. pitää loppukauden homman aisoissa.
Ens kesä on sitten toinen juttu, mutta silloinhan ei lätkää pelata - ja oppia ikä kaikki(?).

Luottamus ei varmaan olis hirveen pahasta sekään.

Jore on juuri sellainen pelaaja, joka täyttää kaikki mahdolliset IFK-ikonin vaatimukset.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös