Jere Karalahti, IFK ikoni!

  • 985 137
  • 3 929
Tila
Viestiketju on suljettu.

karalahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sen verran on hakusessa perus IFK:n ryminä peli, että lienee paikallaan avata ryminäkiekon ikonille oma ketju.

Eräänä synkeänä iltana antaa eräs "teatterinjohtaja" suunsa taas laulaa televiisiossa ja lehdissä. Minua hävettää! Ei suinkaan siksi, että olisin suuri teatterin ystävä, enkä ole muuten liiemmin viininkään ystävä, tosin punainen menee värinsä puolesta.
Tekisi mieli painaa pää jonnekin naapureiden näköpiiristä pois. Ennen kun tämä "teatterinjohtajan" orkesteri oli julkisuudessa, johtui se tapahtumista kaukalossa, joissa orkesterilla oli ennen pääosa. Nyt ainoa paikka, jossa agrea purutaan on lehdistötilaisuus.

...Ai että miten tämä Jereen liittyy? No minäpä selitän: "Minulla on veren punainen sydän", "IFK on kotini, sopimus on valmis lähiaikoina". Tässä muutama otos kyseisen herran sanallisesta arkusta. Niin sanotusti vähän, mutta miten tällaisilla lauseilla voikin saada vanhan paatuneen punaisen kissasydämmen liekkeihin. On käsittämätöntä, että vaikka mies ei ole pelannut peliäkään tällä kaudella... ja eihän kaverilla ole edes sopimusta vielä(TAI WHO KNOWS)... on hän aiheuttanut ainakin minulle suurimmat ilon aiheet IFK kaudella 2002-2003.

JERE! Hoida lehdistötilaisuudet Alpon puolesta...sitä sinulta ei Predatorit kiellä!

Kiitos! Verenpunainen sydämmeni vaikenee hetkeksi.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei nyt ehkä ihan suurimmat ilon aiheet tällä kaudella mutta ainakin yksi suurimmista. Jere laatikkoon ens kaudella ni laidat alkaa kolisee taas!
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Väkivaltajaoston puheenjohtajana(?) vastaan koko uljaan ryhmämme puolesta, että Jere on juuri sellainen Äijä jota IFK tarvitsee.

Jere and HIFK lived happily ever after...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
En kuulu väkivaltajaokseen, mutta silti näen jo silmissäni Jeren päivystämässä oman maalin edustalla ottamassa katsekontaktia irtokiekkoa tavoittelemaan tuleviin anttiaaltoihin. Mmmm....
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti Sledge Hammer!
En kuulu väkivaltajaokseen, mutta silti näen jo silmissäni Jeren päivystämässä oman maalin edustalla ottamassa katsekontaktia irtokiekkoa tavoittelemaan tuleviin anttiaaltoihin. Mmmm....

Tuli hyvät naurut ja kylmät väreet (hyvällä tavalla) kun luin ton Sledgen heiton. Oli kyllä hyvää tekstiä tuolla Snickersillä. Samaa mitä minä ja moni muu on toitottanut täällä JA:ssa moneen kertaan. Päättäjät ei vaan oikeesti oo ihan tilanteen tasalla.

Eli Jeren sanomaa Snickersin sivuilta:

-Se on aika surullinen….. kaikella kunnioituksella jääpalloo ja kaukalopallooki kohtaan, mutta jääkiekko on ruvennu näyttään vähän samalta. Ei sitä, mitä mä käsitän lajiin kuuluvaks oo pahemmin näkyny. Se on kontaktipeli, jota ei nyt sallita… turhan tiukalla kädellä on taklauksiiki karsittu.

-Jos jotain vähä sattuu, niin heti on hirveet pelikiellot ja muut. Kovaa ku pelataan, niin siinä voi välillä jotain tapahtuukki, mutta ne on osa tätä lajia, kuten mitä tahansa muutakin urheilua.

-Ollaan menty väärille linjoille…. toivottavasti tulee parannuksia… nykyään kaiken maailman psykologit… lääkärit ja kansanedustajatki ottaa kantaa lätkään, eiköhän niillä oo tärkeempääki tekemistä?
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Sopimus on ok

No niin, nyt se sitten varmistui. 3+2 -vuotinen diili, joka alkaa muuten heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Sopimuskiemuroiden takia, ilmeisesti. Pääasia, että Jere on kotona.

Saamieni tietojen mukaan Jerellä oli tiedotustilaisuudessa erittäin mielenkiintoinen paita päällään (joka olisi tulossa myyntiin): punainen paita, jossa etupuolella on pieni petologo ylempänä ja alempana teksti "Keep your head up, I´m back!". Selkäpuolella lukee JERE ja numero 10.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Toveri Apassi viestitteli jo huolestuneena, oli nimittäin tsekannut tiedotustilaisuuden annin Ylen teksti-tv:stä, jossa ylimalkaisesti todettiin vain Aravirran tehneen sopimuksen IFK:n kanssa, muista nimistä ei ollut mainintaa. En tiedä, ovatko jo ehtineet lisätä päivitettyä tietoa sinne. Joka tapauksessa, Apassi oli jo varsin huolissaan, notta missäs se Joren diili viipyy. Häpeä, YLE, kun tuolla tavalla aiheutat harmaita haivenia nöyrille faneille!

Jore jatkaa näemmä tutulla linjalla ja se jos mikä on hyvä juttu. Nyt vain odotellaan, että äijä saa itsensä taas kondikseen, jottei paluukaudesta tule pannukakkua suurten odotusten jälkeen. Tsemiä Jere!
 

bull

Jäsen
Re: Sopimus on ok

Viestin lähetti redcat
Saamieni tietojen mukaan Jerellä oli tiedotustilaisuudessa erittäin mielenkiintoinen paita päällään (joka olisi tulossa myyntiin): punainen paita, jossa etupuolella on pieni petologo ylempänä ja alempana teksti "Keep your head up, I´m back!". Selkäpuolella lukee JERE ja numero 10.

Itse meinaan tuollaisen paidan hankkia jos tulevat myyntiin! Oliko t-paita vai jokin muu malli? :o)
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Re: Re: Sopimus on ok

Viestin lähetti bull
Itse meinaan tuollaisen paidan hankkia jos tulevat myyntiin! Oliko t-paita vai jokin muu malli? :o)

T-paita se oli. Itsekin ostan sellaisen heti kun niitä vain saa. Näytti muuten upealta.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
The One and only... HE'S BACK

V*ttu, nyt olen onnellinen. Melkein tulee tippa linssiin. Harvoin pääsee näin lyhyen ajan sisällä kaksi kertaa sanomaan: KIITOS IFK. Ensin Vopatin jatko ja nyt kaikista tärkein... Tyytyväisempi ei voisi olla, Jere on tullut takaisin.
 

Kalba

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuntuu niin mahtavalta saada Jere takaisin. Työkaverit tarjoaa mulle jo sitruunaa, mutta ei se tätä hymyä naamalta mihinkään kadota.

Ajatelkaa ensi syksyn ekaa kotimatsia " IFK nro 10, tervetuloa takaisin kotiin, JERE KARALAHTII"
Kylmät väreet menevät jo nyt pitkin selkää.

btv, milloin nuo paidat tulee myyntiin?, tahtoo tahtoo tahtoo semmoisen...
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Re: Re: Sopimus on ok

Viestin lähetti bull
Itse meinaan tuollaisen paidan hankkia jos tulevat myyntiin! Oliko t-paita vai jokin muu malli? :o)

Laittakaas sitten infoa peliin heti kun joku saa tiedon mistä noita paitoja saa tilata. Minun ostoslistaani tuli sitten jatkoa tältäkin osalta.
 
Viimeksi muokattu:

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Pidetään se pää pystyssä!

Perkele, noin hienoa paitaa en ole nähnyt IKINÄ!! Tulen ehdottomasti ostamaan tuollaisen. Kelpaa sitä sitten lipitellä tuoppeja Länsimäen terasseilla. Ja pidän ehdottomasti oman pääni pystyssä, muuten loppuu tarjoilu. ;o)
 

takatolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nopeasti tulivat myyntiin... :o)

”Keep Your Head Up! I´m Back” –paitaa myydään Jäähallin KSB Sportin myymälässä. Paidan hinta on 20 euroa.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Miken ääni värisee

... kun hallin valot ens syyskuussa on sammutettu ja kentälle luistelee IFK.

Hyvät naiset ja herrat!!
IFK tänään, IFK idag.... TERVETULOA TAKAISIN, VÄLKOMMEN TILLBAKA, numeroXX JERE KARALAHTIIIIII !!

Tarttee ottaa muutama nitro messiin heti ekas kotimatsissa.
Taidanpa ottaa jo nyt.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Viestin lähetti Svante


IFK tänään, IFK idag.... TERVETULOA TAKAISIN, VÄLKOMMEN TILLBAKA, numeroXX JERE KARALAHTIIIIII !!

Numero 10. Ainakin näin tänään ilmoitettiin, että Jere pelaa kymppipaidalla.

Joo, eivät aikailleet IFK-fanituotteista vastaavat. Kuten eivät ole tällä kaudella muutenkaan. Stadissa kun kävelee, niin IFK-pipoja ja muita näkyy niin pirusti. Naapurin tuotteita ei juurikaan. Pakko hakea oma "I´m back"-paita jo tänään.
 
Viimeksi muokattu:

J.Pursey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NyR, Chelsea
KIITOS HIFK!

Hienoa HIFK! Pitkästä aikaa joukkoja johtaa mies! Vaikka Jorman paluu oli odotettavissa, niin parin viime vuoden ansiosta sitä pelkäsi loppuun asti, että tämäkin sössitään. Onneksi näin ei käynyt, KIITOS HIFK!

Tämä on synkkä torstai Rauteelle ja muille surffaajille!
 

twenty

Jäsen
Suosikkijoukkue
hpk
Karalahti...

Jere karalahti, ensi kaudella sm-liigan MVP ja ehdoton profiilipelaaja nro 1!!!

Vielä kun se Kultanen palaa eikä jää vitkutteleen ameerikkaan ni teillä on kunnon pohja menestykselle....! Onnea tulevaan!
 

Banhammer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Mystinen mies
Onnittelut Kamalahden kanssa tehdystä sopimuksesta. Lisää väriä suviurpo-liigaan
 

karalahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Voi näitä kommentteja taas... tuntuu kun oltais mestaruus voitettu kun lukee näitä!

-Tarkoitus on, että takalinjoille tulisi uusi päällikkö. Pukukoppiin ainakin tulee uusi päällikkö ja musat muuttuu.

-On upeaa palata HIFK:n leiriin. Olen aina sanonut, että sydämeni on verenpunainen ja sykkii HIFK:lle. Mikään ei ole muuttanut sitä ajatusta.
-Kolmen vuoden sopimus on loistava juttu. Eiköhän ne kaksi optiovuottakin ole jo hakattu johonkin papereihin. Ainakin mun ajatuksissa. NHL on nähty ja koettu. Sinne en enää palaa. Jatkossa pelaan aina HIFK:ssa, Jere lupaa.
-Olen todella tyytyväinen, että Ara tuli valmentamaan HIFK:ta. Olemme kahlanneet monet MM-kisat yhdessä ja hänen pelityylinsä on ihan OK, Jere pudottelee.
-Pidän Aravirtaa eräänä maailman parhaana valmentajana. Hän muuttaa HIFK:n pelityyylin taas tuttuun kuosiin. Eiköhän pelityyli muuta, mulla on ainakin iso rooli jengissä. On ollut paha katsella liigamatseja, kun tuomarit eivät salli enää kunnon kontaktia. Samoin taklauspelikin on kuin rusettiluistelussa. Mutta homma muuttuu, Jere lupaa.
Olen kyllä treenannutkin HIFK:n mukana, mutta nyt olisi tarkoitus pisti body kiekkokuosiin. Voi olla, että Hirvosen Jussi (=HIFK:n kuntovalmentaja) ei hypi riemusta, kun näkee ensi kerran mun kuntotulokset. Mutta hei. Liigahan alkaa vasta syyskuussa. Ei kai siellä tarvitse ylikunnossa olla, Jere naurahtaa.

aijaijaijaijai kun tekee hyvää!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös