Jere Karalahti – tilanneseuranta ja spekulointi

  • 206 780
  • 1 179
Suosikkijoukkue
HIFK
Iltalehti kertoo, että Karalahti olisi Thaimaahan muuttamassa.
350 000 euron huvila tilauksessa Seiskan mukaan.
Aiemminkin ollut aikeita rakennusprojekteille tuolla, mutta peruuntuneet. Tyylikkäästi jätti Karalahti jo alkaneen projektin laskutkin maksamatta.

Eikös tämä juuri mainostanut, että lapsetkin kasvatetaan yhdessä? Ei muuta kun Thaimaahan paineita poistamaan.
No eipä tältä aikuisjonnelta voi muutakaan odottaa. Äijä!11 ja tosi mies!1 toki uppoaa junttikansaan.
 
Valmetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Bruins

Surullista että tämän sankarin toimintaa on "kansa" rahoittanut jo vuosikaudet. Ja käsittämätöntä että tämä mikälie Nanna on lähtenyt tollasen ikuisen narsistisen paskanpuhujan kelkkaan, toivottavasti edes häpeää omaa typeryyttään.. Raha-asiat ihan perseellään vaikka massia on tullut vuosien aikana ovista ja ikkkunoista. Kakaroita aka ruokkoja pitkin poikin ja jätkää kiinnostaa vaan lähteä poikien kanssa thaikkuihin. Oksettava hahmo..
 
Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Kauan sitä onnea sitten kestikin. Ehkä Nanna tuli järkiinsä ja katsoi parhaakseen lähteä menemään. Ei ole vaikea arvata tässä tapauksessa kumman vastuulle lapsi tulee jäämään.

Jaa vai on Jere thaikkuihin lähdössä. Alkaakohan taas rakennuttamaan kartanoa ja jättää laskut maksamatta. Hieno mies kaikin puolin. Rehti ja suoraselkäinen Tapulikaupungin kasvatti!

Eikai nyt helvetti tuolle kukaan maksa jostain blogin kirjoittamisesta 100 000 euroa? Jos se on sama blogi mitä pari kertaa luin, niin ei helvetti. Kirjoitusasu ihan karmea. Siis pakkohan tuon summan on olla joku vitsi!

Mutta loistavaa jos muuttaa thaikkuihin. Mitä vähemmän tämä pelle saa julkisuutta niin sen parempi. Huikeaa kekkulointihan nämä pari vuotta on tällä äijien äijällä ollut julkisuudessa. Turhuuden turhuus. Tätä tulevaa kirjaa en kyllä edes periaattesta osta. Penniäkään en tämän äijien äijän taskuun halua laittaa. Vai olisiko sen kirjan pitänyt jo tulla?
 
444

Jäsen
Iltalehti kertoo, että Karalahti olisi Thaimaahan muuttamassa.
350 000 euron huvila tilauksessa Seiskan mukaan.
Aiemminkin ollut aikeita rakennusprojekteille tuolla, mutta peruuntuneet. Tyylikkäästi jätti Karalahti jo alkaneen projektin laskutkin maksamatta.

Eikös tämä juuri mainostanut, että lapsetkin kasvatetaan yhdessä? Ei muuta kun Thaimaahan paineita poistamaan.
No eipä tältä aikuisjonnelta voi muutakaan odottaa. Äijä!11 ja tosi mies!1 toki uppoaa junttikansaan.
Toki uppoaa junttikansaan. Senhän huomaa jo siitä, kuinka paljon jengi jaksaa täälläkin spekuloida keltaisesta lehdistöstä löytämiään artikkeleita ko. tyypistä. Puhutaan nyt kuitenkin pelaajauransa lopettaneesta entisestä jääkiekkoilijasta, joka ei ole pitkän uransa aikana koskaan voittanut mitään. Ja jengi linkkaa artikkeleita Thaimaahan muuttamisesta, erosta, lapsista yms.
Toki uppoaa junttikansaan.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos Jere ois viittinyt pari vuotta pitää korkkia kiinni kun änärissä oli niin ei ehkä olisi niin paljon rahahuolia. Uus Pirkkohan sille oli ilmeisesti kainaloon löytynyt niin siksi ero tuli. Rahat toki menee Nannan kanssa jakoon mikäli nyt mitään on jäljellä. Rehti Suomalainen lädi
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jere on uus Nykänen. Rahan takia tulee olemaan jatkuvasti lööpeissä ja juorupalstoilla. Nykänen on edes vähän sympaattinen.
 
mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Jere on uus Nykänen. Rahan takia tulee olemaan jatkuvasti lööpeissä ja juorupalstoilla. Nykänen on edes vähän sympaattinen.

Nykänen nyt on eri kastia, vaikka toki samanlaista normaalielämään kykenemätöntä reppanaa on molemmissa. Oli kuitenkin voittaja eikä pane jokaista muijaansa paksuksi, mikä Jerellä näkyy olevan tapana.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Nykänen nyt on eri kastia, vaikka toki samanlaista normaalielämään kykenemätöntä reppanaa on molemmissa. Oli kuitenkin voittaja eikä pane jokaista muijaansa paksuksi, mikä Jerellä näkyy olevan tapana.
Toki myös toilailut on Nykäsellä hieman eri kaliiberia kuin mitä Jerellä ollut. Ainakin vielä. Kyllähän Jere tässä kerkeää vielä.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Toki myös toilailut on Nykäsellä hieman eri kaliiberia kuin mitä Jerellä ollut. Ainakin vielä. Kyllähän Jere tässä kerkeää vielä.

Karalahti kuitenkin nuorempana piikitti heroiinia suoneen, ei ole ihan tyypillisen sekoilun rajoissa. Tämän lisäksi kokaiinikuvat MC-porukoiden tiloista sekä epäselvät rahakuviot, joissa epäiltiin Karalahden rahoittaneen huumekauppaa. Onko unohtunut kahdeksan päivää koomassa teho-osastolla, kun haima sanoi poks ryyppäämisen seurauksena?

Kaliiberi ei ole ihan kauheasti eri luokkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105

Tämä EI ole Jeren puolustuspuhe, mutta pysytään nyt ihan oikeasti edes faktoissa. 1. EI piikittänyt 2.Mikä kokaiini? 3. Rahakuviot selvitetty ja kaikki ok?
Kahdeksan päivän koomahan on kaikkien tiedossa ja tulee ilmi jokaisessa haastattelussakin. Eri kaliiberiin Nykäsen kanssa viitattiin varmaankin siihen, että Jere ei ole ollut vankilassa muijansa tapon yrityksestä tai pahoinpitelystä. Henkilökohtaisesti en ko tyyppiä tunne ja paljon on elämässään mokaillut ja säätänyt, eikä loppua näytä tulevan niillekkään, mutta pienenpienen littipeukun annan kaverille joka tapauksessa, sillä täällä eletään vain tasan yhden kerran ja se kannattaa jokaisen vetää kuten itse parhaaksi näkee. Jos tuntuu rajulta vetää kellokorttielämää maanantaista perjantaihin 8-16 ja sitten pullo viinaa niin siitä vaan, antaa jokaisen valita oma tiensä.
 
Eihän nämä kaksi mainittua herraa ole kovinkaan vertailukelpoisia oikeastaan missään muussa kuin kyvyttömyydessä kantaa vastuuta omista teoistaan, nais-seikkailuissaan ja nautintoaineiden väärinkäytössä. Urheilullisesti toinen on edelleenkin kautta aikain maailman paras ja menestynein mäkihyppääjä ja toisella ei sitten ole yhtään mitään paitsi menetettyjä mahdollisuuksia. Ja se kyllä myös yhdistää että massit on palaneet ja rehellinen työnteko ei oikein maistu. Matti sentään saa palkaa esiintymisistään mutta Jere ei vielä ole päivätyöhön päätynyt. p.s. raksalle pääsee edelleenkin appariksi, 12 €/h ja lomakorvaukset päälle.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Tämä EI ole Jeren puolustuspuhe, mutta pysytään nyt ihan oikeasti edes faktoissa. 1. EI piikittänyt 2.Mikä kokaiini? 3. Rahakuviot selvitetty ja kaikki ok?

1. Seison korjattuna, ainoastaan poltti heroiinia. Nyt ollaan ihan oikeasti sitten faktoissa tämän nyanssin oikaisun jälkeen.

2. Kokaiinikuva. Tai kaksihan näitä tapauksia on. Jokainen voi vetää omat johtopäätökset, sinä varmasti uskot, että Jere oli leipomassa muffinseja.

3. Kaikki ok, tuli tuomio avunannosta törkeään huumausainerikokseen.

CV on aika kova jo uran aikana. Yksi tuomio huumekauppaan osallistumisesta. Toisenkin kerran epäilty, mutta tämä päätyi ainoastaan käyttörikokseen. Entäs nyt, kun pelaamisesta ei enää saa rahaa ja tuttavapiiri on mitä on? Kaliiberi ei ole kovinkaan erilainen kuin toisella sankarilla.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
1

2. Kokaiinikuva. Tai kaksihan näitä tapauksia on. Jokainen voi vetää omat johtopäätökset, sinä varmasti uskot, että Jere oli leipomassa muffinseja.

Hitto. Olen itsekin nyt syntinen ja rikollinen, koska olen ollut joitain kertoja moottoripyöräkerhon tiloissa ja pöydällä on ollut jotain jauhetta. En tosin haistanut, enkä maistanut mitä siinä oli, mutta kunhan nyt sattui silmään oluenjuonnin ohessa. Ehkä hienointa kuitenkin tässäkin keississä, että enää ei tarvitse lööpeistä lukea, kuinka Nanna-rakas sitä ja tätä jonninjoutavaa diibadaabaa:)
 
Hitto. Olen itsekin nyt syntinen ja rikollinen, koska olen ollut joitain kertoja moottoripyöräkerhon tiloissa ja pöydällä on ollut jotain jauhetta. En tosin haistanut, enkä maistanut mitä siinä oli, mutta kunhan nyt sattui silmään oluenjuonnin ohessa.

Siinä kuvassa taisi olla nenä putsaamatta... mutta oli varmasti juuri haistanut, että onkohan jauhot vielä hyviä.
 
Tässä ketjussa kyllä hyvin näkee miten moraalisesta närkästymisestä 1% on moraalia ja 99% närkästymistä. Kyllä se varmaan kaivelee kun joku saa rutkasti rahaa sellaisen blogin kirjoittamisesta kun mitä Karalahden blogi nyt on, vääryyttä lisää että naisia on riittänyt ja sosiaaliset suhteetkin sen verran kunnossa että kokaiinia voi pyyhkiä moottoripyöräkerhon tiloissa.

Ei ole oikein se että toinen hoitaa asiansa näin, koska urheilukulttuurimme julkisuudessa on sitä suolla risti kaulassa juoksua ja Supertähtiä kertomassa Teemu Selänteelle romahduksestaan suorassa lähtetyksessä.
 
JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Karalahti on kyllä surkuhupaisa hahmo.

Tämä on kyllä pirullisen hyvin kiteytetty kuvaus kaverista. Kuuntelin aikoinaan töissä paljonkin Yle Puheen arkistosta Tuija Pehkosen henkilöhaastatteluja. Ne avasivat todella hyvin tunnettujen ihmisten sielunmaisemaa (ah, mikä klisee) ja ainakin itse sain todella paljon uutta tietoa ja näkökulmaa vieraana olleista ihmisistä. Itse asiassa näin taisi käydä Karalahdenkin kohdalla, joskin negatiivisessä mielessä. Kaveri tuntui vain ylpeilevän holtittomilla elämäntavoillaan. Vaikka mies kuinka huumeista nauttisikin, niin ne yksinkertaisesti vain ovat lähes jokaisessa maailman maassa laittomia, enkä itse ainakaan keksi mitään hyviä puolia niistä. Silti Jere vain pokkana selitti, kuinka hänelläkin on oikeus juhlimiseen ja kuinka hän on vaan "Tapulin jätkä". Ei puhettakaan, että olisi voinut kuunnella kyseistä haastattelua vajaata kymmentä minuuttia pidemmälle. Todella vastenmielinen ihminen.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ja se kyllä myös yhdistää että massit on palaneet ja rehellinen työnteko ei oikein maistu.

Siitä sama mieltä, että urheilijoina Nykäsestä ja Karalahdesta ei saavutusten, ja oikeastaan minkään muunkaan osalta, voi puhua samana päivänäkään, mutta tästä on pakko hieman aiheen ohitse nillittää. Se on toki jokaisen oma asia minkä katsoo ns. rehelliseksi työksi, mutta kyllähän Matti keikkaa painaa ja siellä jonkinlaisia tulojakin hankkii.

Matti Nykäsen tulot 2006-2015 kirjoitti:
2015 71 904 €
2014 191 252 €
2013 242 221 €
2012 91 692 €
2011 46 983 €
2010 66 664 €
2009 110 379 €
2008 130 236 €
2007 97 168 €
2006 158 221 €

Tuon @JJT mainitseman Tuija Pehkosen haastattelun voi muuten kuunnella Areenasta ja tehdä omat johtopäätöksensä, jos siltä tuntuu, kymmestä tai viidestäkymmenestä minuutista.

Aiheesta ei oikein ole mitään erikoista sanottavaa. Pakko vain todeta, että yksityiselämän fight card alkaa olla Jerguksella kyllä jämäkkää luettavaa, ei kun keep on rockin' ja morjestellaan kun tavataan! Viimeeksi näin on käynyt vuonna 2003 Kalliossa, kun autoin miehen kadusta ylös liikennemerkkiin törmäämisen jälkeen. Good times.

Jos Jere tulee, Jere pelaa. Ja jos Jere ei tuu, se on loukkaantunut. - Pena
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka mies kuinka huumeista nauttisikin, niin ne yksinkertaisesti vain ovat lähes jokaisessa maailman maassa laittomia, enkä itse ainakaan keksi mitään hyviä puolia niistä..

Se nyt ei tietysti tarkoita mitään tässä suhteessa jos sinä et pidä jostain ja joku on laitonta. Onko joku asia hyvä vai ei. Itseäni ei ainakaan kiinnosta muiden mielipiteet tai muiden keksimät lait vaan teen mitä tykkään.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Ne "muiden keksimät lait" ovat tosin yhteiskuntamme peruspilareita ja yksi olennainen syy siihen, että Karalahden kaltainen reppana ylipäänsä pystyy elämään muulla kuin mopoporukoidensa avustuksilla.
Mutta ei siinä, jokainen tyylillään. Osa meistä vetää alusta loppuun kunnialla, toiset jättää jälkeensä pelkkää virtsavanaa.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kertoo kaiken tästä reppanasta, joka on sekoilustaan edelleenkin ylpeä kuin ensikännejään vetävä teini.

Jere Karalahti päihteiden ja jääkiekon yhdistämisestä Radio Novalla: ”Koittakaa perässä”

Alkuun Karalahti sai vastata kysymykseen päihteiden huuruisesta urastaan jääkiekon parissa.

- Jos olen pelannut NHL:ssä jääkiekkoa, niin kyllä mun päihteiden käyttökin oli NHL:n tasolla, Karalahti totesi.

- Koittakaa perässä. 23 vuotta huipulla ja tolla elämäntyylillä.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Jere kertoo, että hänestä on vuosien saatossa kirjoitettu paljon paskaa ja nyt on aika kertoa mitä oikeasti tapahtui. Itselleni ei nyt ihan vielä ole auennut, että mitä se paska on, joka on aiemmin kirjoitettu. Siis niinkö, että kyllä ryyppäsi ja veti huumeita vielä paljon enemmän kuin kukaan on koskaan kirjoittanut?

Mahtava homma, on se kova.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Niin, jos nyt vaikka lukee tämän vuonna 2002 perustetun ketjun alkupäätä tai vaikka lopulta Karalahden NHL-uran päättänyttä pelikieltoa koskevaa ketjua ( Karalahti 6kk:n pelikieltoon | Jatkoajan keskustelupalsta ), niin se Karalahden mainitsema paska lienee tosiaan ollut, että ihmiset ovat enimmäkseen tyhmänä uskoneet Jeren olleen joku nipotuksen uhri joka nuoruudessaan hairahti pari kertaa huumeisiin ja se stigma sitten seurasi loppu-uran ajan torpedoiden NHL-haaveetkin parin saunakaljan jälkeen, vaikka todellisuudessa viinaa ja huumeita on mennyt vuosien aikana niin paljon, että tekee oikein mieli sanoa, että "tehkääpä perässä"
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu että vituttaa lukea edes otsikoita tästä paskakasasta. Päihderiippuvuus ja siihen liitttyvät ongelmat ovat yksi asia, ja sitten Karalahden mikä lie persoonallisuushäiriö ja sen aiheuttamat hölmöilyt ja joukkueen päälle kuseminen toinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös