Jatkoajan Winter Classic 2009

  • 268 500
  • 1 786

Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Sen verran voin paljastaa, ettei mikään näistä em. harhautuksista ole sama, kuin Pavel Datsyukilla.

Juurikin tätä harhautusta tarkoitan oman pelaajaprofiilini kohdassa "erikoisliike". Viimeksi maanantain harjoituksissa testattu ja toimii. Tänään ja huomenna onkin sitten pelit, että pääsee ihan tositilanteessakin kokeilemaan. Pitäisi ensin jollain fiilunkilla saada itselleen turvallinen etumatka läpiajoon.
Treenimäärä on nyt nostettu noin 5 kertaan/viikko ja kuntohuipun ajoitus näyttää osuvan kohdalleen. Kaikki näyttää niin hyvältä, että eiköhän tässä joku raaja katkea ennen 7.2. Myös jälkipeleissä vaadittavaa kestävyyttä tulee harjoiteltua tehokkaasti.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Huomasin myös, että on huomattavasti mukavampaa luistella teroitetuilla luistimilla. Suosittelen!
Tätä on pakko kompata oman tämän aamuisen aamujään jäljiltä. Teroituksen lisäksi maallikolle kokonaan uusi asia eli terien muotoilu tuntui auttavan gasellimaisen liukuni aivan uudelle tasolle. Heille kutka käyvät vain ulkojäillä on pakko varoituksen sanana mainita että jäähallin jää on ihan oikeasti perkeleesti liukkaampaa ja kovempaa, eli teroituksesta tosiaan on hyötyä. Myyrmäen jäähallilla maksaa teroitus vitosen ja muotoilu + teroitus kympin. Arkisin 16:15 - 20:00, viikonloppuaikoja en muista.

Luistelunäytökseni ja klassisen 0+0 ohella sain ottelussa kaukalopallosta ohimoon. Jos se sattuu noinkin paljon kypärästä huolimatta niin kiekon kumausta en tahdo kokeilla. Taidanpa kuitenkin nöyrtyä ja hakea kaupasta visiirin sillä ne ovat uskoakseni halvempia kuin silmät.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Kaikki näyttää niin hyvältä, että eiköhän tässä joku raaja katkea ennen 7.2.

Tässä elän itse melko jännittäviä aikoja. Viikko takaisin tuli kiekko tuonne polvitaipeen sivulle/alapuolelle melkoisella vauhdilla ja siitä asti astuminen on tehnyt kipeetä. Huomenna olis lääkärille varattuna aika, kun ei meinaa millään parantua.

Kyllä tolla jalalla on silti töissä käyty ja yksi kiekkopelikin pelattu tehoin 0+2, joten osallistumistani peliin vamma ei estä. Olis se kiva kuitenkin pelata terveellä jalalla. Muutenkin olen niin hidas, ettei ylimääräinen kipu ainakaan auta siihen.

Onko meidän huoltaja-lääkärillä hyvät rohdot mukana?
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Heille kutka käyvät vain ulkojäillä on pakko varoituksen sanana mainita että jäähallin jää on ihan oikeasti perkeleesti liukkaampaa ja kovempaa, eli teroituksesta tosiaan on hyötyä.

Tämähän riippuu täysin lämpötilasta ulkona (ja miksei halleissakin). Jos on pakkasta 15 tai 20, niin ulkojää on varmasti kovempi ja silloin todella tarvitsee terävät luistimet. Vastaavasti nollassa tai plussalla ulkojää on todella pehmeä ja terävistä luistimista on aika tavalla haittaa. Siitä luonnollisesti samaa mieltä, että hallissa jää on liukkaampi, ellei sitä ulkojäätä ajeta zambonilla ja lasketa vettä.

Se siitä ja nyt luistelemaan. Jospa pääsisi jo ampumaankin ensimmäistä kertaa uudella mailalla, kun viime kerralla ei ollut kaukalo vapaana.
 

Simba

Jäsen
Oliko siellä nyt joku teroituskykyinen henkilö tulossa, vai pitääkö luottaa jonkun urheiluliikkeen idiootin olemattomiin kykyihin? Missä muuten Hämeenlinnassa kannattaa käydä teroituttamassa?

Itseäni lainaten:
Jotain puhetta oli muistaakseni luistinten teroittamisesta, ja isäni lupasi tulla halille teroittamaan luistimet niille, jotka tarvitsevat. Ei nyt tietenkään 30 kaverin luistimia ehdi vetämään, mutta eiköhän siellä aika monta paria tarvittaessa ehdi vetämään. Mielellään sitten tietenkin ajoissa paikalle, jos tarvitsee teroitusta.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Tämähän riippuu täysin lämpötilasta ulkona (ja miksei halleissakin). Jos on pakkasta 15 tai 20, niin ulkojää on varmasti kovempi ja silloin todella tarvitsee terävät luistimet.
Varmastikin totta, tuollaiset ajat olen jo unohtanut.
 

tutzba

Jäsen
Sellainen huomio vaan, että sinä jonka perse kesti maksaa junnuille tietyn summan rahaa, ottaisitko yhteyttä yv:llä. Et kirjoittanut viitteeseen nimimerkkiäsi, enkä siis tiedä kuka olet.
 

Ferris

Jäsen
No niin, nyt alkaa pahasti näyttää siltä, että myös allekirjoittanut saapuu Wareenalle pelipäivänä. Pakkohan minun on GM:n roolissa tulla ihastelemaan monimutkaisten pelaajakauppojen ja ällistyttävän draftaamisen kautta luomaani hirviöjoukkuetta ja sen väistämätöntä menestyskulkua.

Aika näyttää kuuluuko rooliini lähinnä vip-tiloissa pyöriminen & kausikorttilaisten viihdyttäminen vai joudunko venäläiseen tyyliin laittamaan valmentajat pihalle kesken pelin ja ottamaan joukkueen komentooni Penamaisin ottein? Taidankin itse asiassa varata itselleni vaihtoaitiosta porttivahdin tehtävän, jotta matka penkin taa valmentajaksi olisi mahdollisimman lyhyt!

Amerikan maalla muuten Nerf Herder-bändikin on jo tajunnut HC Bonersin vetovoiman. Ovat sitten tehneet oikein Boners-aiheisen kappaleen. En oikein tuota enklantia ymmärrä, mutta laulun täytynee tuttavallisesti kertoa siitä, kun fani saa joululahjaksi Boners-pelipaidan?
 
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, PS Kemi Kings
Onko meidän huoltaja-lääkärillä hyvät rohdot mukana?

Käärmekeitto on kiehunut jo muutaman viikon ja autossa on ensiapulaukku, joten näillä mennään... Jälkipeleissä on sitten vasta "oikeat" lääkkeet käytössä.
 

tutzba

Jäsen
Nyt on tullut kaksi maksua ilman Jatkoajan nimimerkkiä. Saako täällä huudella etunimiä, niin tietäisivät sitten niiden perusteella ilmoittautua?
 

M10

Jäsen
Ferris kirjoitti:
No niin, nyt alkaa pahasti näyttää siltä, että myös allekirjoittanut saapuu Wareenalle pelipäivänä.

Ferris Bonereissa ja GA Andersenissa. Saa nähdä mahtuvatko miehet enää samaan Caps-ketjuun 7. päivän jälkeen.

***

Jarzki #10 - kentsu #13 - proffa#8 #33
Saikka#7 - smasa #38


= Ihmettelyketju

Iggy #12 - tutzba#32, A - FutureHockey #74
B1 #8, C - passenger #93


= Kalsarikänniketju

Hespeler #16 - d2uce #45, A - Jiri #24
repe_joke #27 - Simba #4


= Vitutusketju

"Mikä on kun ei taidot riitä..
 

Ferris

Jäsen
Ferris Bonereissa ja GA Andersenissa. Saa nähdä mahtuvatko miehet enää samaan Caps-ketjuun 7. päivän jälkeen.

Kyllä mahdutaan, en usko että GA pelimiehenä kauheasti antaa Andersenien tappion häiritä kirjoittamistaan tulevaisuudessakaan. GA tietää hyvin, että Andersenit ovat kuin Caps vuosimallia 2003-2007, kun taas Boners on hyvin pitkälti tarkka kopio tämän kauden Capitaaleista niin pelityyliltään kuin mentaliteetiltään.

Siitä olen iloinen, että GA on kuulemma luvannut kunnioittaa Caps-perinteitä pelaamalla Andersenin takalinjoilla kuin Joel "Kiwi" Kwiatkowski yhdistettynä Bryan Muiriin. Minä taas lupaan puolustaa tarpeen vaatiessa makfimaisesti pelaajiani, jos rosterinne on täynnä pelkkiä gooneja. Toki pidätän oikeuden vetää lupaukseni puihin, mikäli teidän GM on kovastikin isompi ja vahvempi. ;)

(Niille jotka eivät Änäriä seuraa kovin tarkasti, niin kerrottakoon, että Caps-GM Makfi paukutti aikanaan Chicagon koutsi Lorne Mollekenia turpaan harkkakaudella kun tämä pisti kaikki gooninsa kokoonpanoon, vaikka oli sovittu taitopelaajien peluutuksesta).
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Kaikki eivät ole vielä paitoja maksaneet
Eräpäivä oli tänään. Joku viitsii nähdä vaivaa että järjestää tapahtuman ja hoitaa rahaliikenteen sekä kaikki muutkin käytännönjärjestelyt ilman mitään omia taloudellisia etuja. Miettikää nyt hyvät ihmiset että onko tämä se lasku jonka maksupäivää venytetään.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Eräpäivä oli tänään. Joku viitsii nähdä vaivaa että järjestää tapahtuman ja hoitaa rahaliikenteen sekä kaikki muutkin käytännönjärjestelyt ilman mitään omia taloudellisia etuja. Miettikää nyt hyvät ihmiset että onko tämä se lasku jonka maksupäivää venytetään.

Toivotaan tosiaan, että noita maksamattomia on mahdollisimman vähän. Jotain kunnioitusta nyt järjestäjää kohtaan. Ja pahimmassa tapauksessa käy vielä niin, että nuo maksamattomat paidat joutuu maksamaan Tutzba ja sen kautta me kaikki muut. Eihän tuo lasku Tutzballe yksin kuulu.

Joten maksakaapas ne laskut pois!

Paljonko noita maksamattomia muuten on?
 

tutzba

Jäsen
Kyllähän tästä nyt itseänikin saan syyttää kun en kauhean hyvin ole promonnut tätä maksua.

Maksakaa 42 euroa pelipaidoista seuraavalle tilille 22.1.2009 mennessä: Nordea 116335-137455

Maksun viestistä tulee käydä ilmi Jatkoaika-nimimerkki, että tiedän kuka on maksanut ja kuka ei.

--

Huomio kaikki, keille paita tulee postin kautta. Halvin mahdollinen postitusvaihtoehto on 8,70€, joten eiköhän mennä sillä. Liittäkää tämä sitten mukaan siihen 42 euroon.

Olisihan tätä voinut enemmänkin luukuttaa, nyt vain panin sen tuohon infoketjuun.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
No itsehän maksoin tänään. Muistakaa myös, että jos pankki ei oo sama kuin tutzballa niin tullee parin päivän viive niiden siirtymisessä. Valitettavasti itsekään en ajatellut tätä, mutta tosiaan rahat on ainakin siirtymässä...
 

tutzba

Jäsen
Haetaan seuraa tositarkoituksella. Kaikki, keiden nimi on Jukka tai Hannu ja olette paitanne maksaneet, ottakaa yhteyttä. Tuon nimisiltä kavereilta on nimittäin jäänyt Jatkoajan nimimerkki kokonaan pois viestistä, ja nyt en sitten tiedä kenen nimeä lähtisin yliviivaamaan listasta.

G-junnuille kerättynä tällä hetkellä 300,09 euroa. Loistavaa!
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Toi kyydin puute tässä vaiheessa vähän pelottaa. No rahat laitoin tutzballe menemään juuri nyt eli toivotaan, että tämäkin soturi jotenkin saapuu gladiaattoreiden areenalle.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Jäi itselläkin viime tippaan, mutta maksettu. Nordean tili molemmilla, joten pitäisi olla samantien tilillä.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hienoa jos niitä oli vain muutamia jotka ei olleet maksaneet. Se on paremmin kuin voi toivoa. Mutta uusia maksuja taisi jo tulla niin näyttää todella hienolta. Nyt ei tarttee enää kuin hieroa oven karmia turpaan, niin päästään JWC:n tunnelmaan. Eikun pitäähän siinä muutama viikko ootella, oi miksi et jo ole JWC?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös