Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 256 370
  • 13 719

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Kiinnostaa kuin kilo paskaa raportoida. Tällä palstalla saavat tietyt nimimerkit ja tiettyjen joukkueiden kannattajat haukkua muita esim. pedofiileiksi jne. sanktioita ei tule, vaikka ko. henkilöillä ei ole mitään annettavaa palstalle, kuten esim. nimim. TOJ:lla on. Mielenkiinnolla olen lukenut TOJ:n ja parin muun asiantuntevan nimimerkin kirjoituksia KHL:sta.

No about saman verran kiinnostaa minuakin, koska tiedän, minkä verran se mihinkään vaikuttaa. Mutta jos joka päivä tuon voimakolmikon viesteistä generoituu useampi sata raporttia, niin ehkä asialle aletaan jossain vaiheessa tekemään jotain. Tai sitten ei aleta, koska nuohan synnyttävät erittäin paljon keskustelua, eli siis saavat viestien määrän kasvamaan, ja sehän näyttää vain hyvältä mainostajia houkuteltaessa. Ei mainostajia kiinnosta viestien sisältö, vaan niiden määrä.

Aikanaan luin TOJ:n kirjoituksia venäläisestä jääkiekosta mielelläni, koska hän selvästikin tietää, mistä kirjoittaa. Enää viime aikoina en ole tuon kirjoituksia lukenut, kun ei kiinnosta seuloa sitä asiaa sieltä sonnan seasta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kiitos!
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinne lähti Elton lopultakin, hyvä homma. TOJ sai ainoastaan puolen vuoden kirjoituskiellon, taas. Olikohan mones kerta kysymyksessä? Puolen vuoden päästä taas odotettavissa noin vuorokauden ajan vapaan puolella melkosta menoa...
 
hellcop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Elton ja TOJ joutuivat Jatkoajan fascistisen moderaattorijuntan uhriksi. Tervehdin tätä ilolla ja nyt voi taas toivottavasti keskittyä asiaan ja pysyä siinä!
Schollin haluaisin kyllä takaisin meitä viihdyttämään..
 
Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Elton on nyt sitten lopullisesti jättänyt tämän harrastelija keskustelupalstan taakseen. *hymiö*

Harvoin tulee mitään mielipidettä muiden kirjoittajien pelikielloista muodostettua, mutta tämä pisti kyllä hymyn huulille. Jatkoaika on taas hiukan parempi paikka, joten iso kiitos täältäkin.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
En voi väittää vastaan etteikö poisto ja pelikielto olisivat olleet aiheellisia. Mutta tulipahan jännällä tavalla.

Nyt todistettiin, että kun tarpeeksi nostetaan meteliä, voidaan kenestä vaan päästä eroon.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Nyt todistettiin, että kun tarpeeksi nostetaan meteliä, voidaan kenestä vaan päästä eroon.

Tämä ei itsessään ole hyvä asia, vaan pikemminkin päin vastoin. Jo aiemmin käyttämääni vertausta (ja luutnantti Lammiota, hymiö) mukaillen: tämä ei ole mikään punakaarti, jossa osallistujat valitaan huutoäänestyksellä.

That said: tuskinpa ketään kovasti harmittaa, että Elton aiheellisesti palstalta poistettiin.
 
kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Tämä on hyvin mielenkiintoinen linjaus kieltämättä Jatkoajan moderoinnissa. Kenestä me halutaan seuraavaksi eroon, laitetaanko kysely pystyyn?

Tämähän on vain seurausta siitä, että moderointi ei lähtökohtaisesti toimi. Mikä ihme sitä TOJ:a täällä roikottaa. Nytkin jäi langoille, ja puolen vuoden päästä taas mennään.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En voi väittää vastaan etteikö poisto ja pelikielto olisivat olleet aiheellisia. Mutta tulipahan jännällä tavalla.

Nyt todistettiin, että kun tarpeeksi nostetaan meteliä, voidaan kenestä vaan päästä eroon.

Miten niin muka? Jos täällä olisi huutoäänestetty esim. JHag pihalle, voitaisiin näin sanoa. Nyt kaksi kenties eniten sääntöjä rikkovaa nimimerkkiä heitettiin vihdoin ansaitusti banaania nauttimaan. Toinen lopullisesti. En tiedä miksi modejen reaktio oli niin hidas, mutta erittäin aiheellisia ratkaisuja ja ehkä tämä ketjussa noussut vastarinta avasi heidänkin silmiään siihen, ettei herroilla ole edes liiemmin "ihailijoita", kuten schollilla oli. Silti TOJ saa schollia enemmän siimaa jostain syystä.

Hyvä ratkaisu ja mielestäni nämä täällä siinneet "outoa että lähtee huutoäänestyksellä" voidaan kuitata tuulen huminana.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt todistettiin, että kun tarpeeksi nostetaan meteliä, voidaan kenestä vaan päästä eroon.

Onhan se ihan mahdollista, että tämän ketjun myötä noita heidän sääntöjä rikkovia viestejään on raportoitu huomattavan paljon. Kuinka todennäköistä tämä on, siihen en ota kantaa. Mutta mahdollista se joka tapauksessa on.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Tanssiminen toisten banaanien päällä on hiukan arveluttavaa kun ei se toinen osapuoli ole vastaamassa. Eltonin rooli palstalla on minulle aika tuntematon, mutta tämän poiston jälkeen päätin hiukan tutustua selaisiin ketjuihin joita ei ilmeisesti ole juuri tullut luettua kun Elton on vieraaksi jäänyt.

Täytyy kyllä sanoa että käsittämätön määrä oli kaverilla viestejä joissa vedettiin täysin motiivina kanssakirjoitajien ärsyttäminen.
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämähän on vain seurausta siitä, että moderointi ei lähtökohtaisesti toimi.

Juurikin niin. Jos moderointi toimisi oma-aloitteisesti edes auttavasti, niin moisia paskamyrskyjä ei tarvitsisi kenenkään kohdalla toteuttaa.

Mikä ihme sitä TOJ:a täällä roikottaa. Nytkin jäi langoille, ja puolen vuoden päästä taas mennään.

Samaa ihmettelee tod.näk. moni muukin. Kyllähän tässä tietyt ajatukset tulevat väkisin mieleen, mutta ei niistä sen enempää.

En voi väittää vastaan etteikö poisto ja pelikielto olisivat olleet aiheellisia. Mutta tulipahan jännällä tavalla.

Miten niin jännällä tavalla? Oma olettamukseni on, että tuo poisto olisi tullut joka tapauksessa. Eltonin viestejä on varmaan raportoitu niin paljon, että modeilla ollut piuhat solmussa. Päätöksen teko vain kesti liian kauan, ja täällä me malttamattomat kerkisimme nostaa älämölön.

Nyt todistettiin, että kun tarpeeksi nostetaan meteliä, voidaan kenestä vaan päästä eroon.

No ei todellakaan. Vai päästiinkö nyt "kenestä vaan" eroon? Ja TOJ:sta ei edes päästy lopullisesti eroon, vielä.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En voi väittää vastaan etteikö poisto ja pelikielto olisivat olleet aiheellisia. Mutta tulipahan jännällä tavalla.

Nyt todistettiin, että kun tarpeeksi nostetaan meteliä, voidaan kenestä vaan päästä eroon.
Minä taas uskon, että syy-seuraus näyttelee paljon suurempaa roolia tässä. Jos tuo SM-liigan taso -ketju ei olisi mennyt noiden janttereiden kohkaamisen takia täysin kuralle, mitään taktisia poistojakaan ei olisi tarvinnut tehdä. Mutta saahan sitä uskoa ihan mihin lystää.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Hyvät päätökset moderaattoreilta! Nostan esille myös tuon Nelssonin pelikiellon, koska kyseessä on harvinaisen luupäinen provoilija. Silti pääasia, että Elton kengittiin, vaikka Jokeripuolella olikin ihan ok.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
That said: tuskinpa ketään kovasti harmittaa, että Elton aiheellisesti palstalta poistettiin.

Ainahan täällä niitä on, joita täysin päivänselvät poistot harmittavat niin paljon, että peruutusvaatimuksille perustetaan omia ketjujakin, vaikka kyseessä olisi harkittu tai ainakin tietoinen ikibannien haku karitynittämällä niin kauan, että poisto tulee.

Kuka perustaisi siis ketjun "tässä ketjussa vaadimme Eltonin kirjoitusoikeuksien palauttamista?"
(Toivottavasti ei perusteta, vaikka yhtään en tosiaan ihmettelisi.)

TOJ-tapaus on sikäli kyllä mielenkiintoinen, että esimerkiksi schollin poisto oli melko kohtuuton, varsinkin kun kyseessä oli täysin häikäilemätön provokaatio, johon scholl sitten lankesi, käytti vähän kirosanoja ja huis vaan lensi kokonaan palstalta.

TOJ sen sijaan jatkaa jollain ikuisuusmandaatilla propagandaansa ja meuhkaamistaan. Aina välillä tulee se puolen vuoden kakku, mutta niitä on tullut aika monta eikä tuo mitenkään vaikuta kirjoituksien tasoon eikä näin ollen toimi mitenkään varoittavana toimenpiteenäkään. Eiköhän sitä taas helmikuussa sama ruljanssi käynnisty uudestaan. Toki noihinkin vääntöihin tarvitaan aina kaksi tai useampia, eli ei TOJ yksinpuhelua ketjuissa pidä.

TOJin tapauksessa vankka tietämys venäläisestä jääkiekosta varmaan antaa siimaa, mutta olihan schollillakin kova asiatietämys monesta eri asiasta silloin kun hän niistä kirjoitti eikä langennut toisten asettamiin ansoihin tai vähän päästänyt mölyjä mahastaan. Ja olisihan palstalla TOJin tilalle jo toinen saman tyylilajin Venäjä/KHL-kirjoittaja, joka ei nyt saanut kakkua ollenkaan eli erku.

Tuota Nuorempaa Nelsonia en tunne, hänkin sai näköjään kunnolla kakkua. En toisaalta mitään HIFK-ketjuja tai vastaavia seuraa, joten ehken ole menettänyt mitään.
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Aikanaan luin TOJ:n kirjoituksia venäläisestä jääkiekosta mielelläni, koska hän selvästikin tietää, mistä kirjoittaa. Enää viime aikoina en ole tuon kirjoituksia lukenut, kun ei kiinnosta seuloa sitä asiaa sieltä sonnan seasta.

Tähän sama. TOJ on fiksu janari, mutta mä en ainakaan jaksa enää sen kirjoituksia, kun siellä on selvästi jäänyt levy päälle pahasti tuossa trollausvaihteessa. Ei jää ikävä jos poistuu palstalta lopullisesti.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Minä taas uskon, että syy-seuraus näyttelee paljon suurempaa roolia tässä. Jos tuo SM-liigan taso -ketju ei olisi mennyt noiden janttereiden kohkaamisen takia täysin kuralle, mitään taktisia poistojakaan ei olisi tarvinnut tehdä. Mutta saahan sitä uskoa ihan mihin lystää.

Korjaan kommenttiani:

Jäi vaikutelma että poistot tulivat jännällä tavalla.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
..
esimerkiksi schollin poisto oli melko kohtuuton, varsinkin kun kyseessä oli täysin häikäilemätön provokaatio, johon scholl sitten lankesi, käytti vähän kirosanoja ja huis vaan lensi kokonaan palstalta.
Tästä schollin potkujen syystä on ilmeisesti muodostunut palstatotuus, vaikka jos vähääkään muistaa schollin kirjoittelua, niin tietää ettei hahmo montaakaan sääntökohtaa jättänyt rikkomatta.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä schollin potkujen syystä on ilmeisesti muodostunut palstatotuus, vaikka jos vähääkään muistaa schollin kirjoittelua, niin tietää ettei hahmo montaakaan sääntökohtaa jättänyt rikkomatta.

Samaten tästä kannastasi tuntuu osalle muodostuneen palstatotuus. Jos palstan sääntöihin tutustuu, huomaa ettei scholl niistä rikkonut yleensä kun yhtä-kahta pykälää, joista etenkin toisen tulkinnanvaraisuus aiheuttaa harmaita hiuksia modeille selkeästi nykyäänkin.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Saanee ehdottaa, pistäkää arvon moderaattorit jo nyt punakynällä iso merkintä kalenteriin helmikuun puolenvälin tiimoille: TOJ:n kirjoituskielto loppuu, muista tarkistaa onko ovi Vapaan keskustelun puolelle lukossa ja avaimet tallessa.

Ei tartte sitten hävetä että miten tässä taas kävi näin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... TOJ on fiksu janari...

Minun mielestäni TOJ tietää paljon jääkiekosta, mutta kovin fiksuksi häntä en kyllä sanoisi. Hän elää omaa rinnakkaistodellisuuttaan, kirjoitukset muistuttavat monesti sellaisia, mitä netistä tapaa erilaisten ääriryhmien kirjoittamana.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
TOJin tapauksessa vankka tietämys venäläisestä jääkiekosta varmaan antaa siimaa, mutta olihan schollillakin kova asiatietämys monesta eri asiasta silloin kun

No "varmaan". Jatkoaika on kuitenkin ensisijaisesti jääkiekkopalsta, joten eiköhän se ole kaikille selvää, että ainoa syy miksi TOJ on saanut vuosienkin jälkeen vielä edes osittain kirjoittaa Jatkoaikaan on vankka lajitietämys melko huonosti tunnetusta venäläiskiekosta.

Toisaalta KHL-puolella on jo muitakin venäläisestä- ja KHL-kiekosta asiantuntevasti kirjoittavia, joten eiköhän TOJ saanut viimeisen pitkän kakkunsa ja siiman antaminen alkaa olla lopussa. Näin ainakin uskon.

TOJ-tapaus on sikäli kyllä mielenkiintoinen, että esimerkiksi schollin poisto oli melko kohtuuton, varsinkin kun kyseessä oli täysin häikäilemätön provokaatio, johon scholl sitten lankesi, käytti vähän kirosanoja ja huis vaan lensi kokonaan palstalta.

Scholl on sikäli huono vertailukohde, koska hän ei kyllä omannut jääkiekkokontekstissa mitään vastaavaa etua kuten TOJ ja tämä on edelleen ensisijaisesti lätkäpalsta. On mielestäni myös hyvin naiivia kuvitella, että pitkään omilla säännöillä pelannut nimimerkki scholl lensi pihalle jonkun yksittäisen provosoitumisen tai purkauksen takia. Lisäksi mainittu scholl oli myös kirjoitustahtinsa puolesta ihan oma lukunsa ja "schollaili"(hyvässä ja huonossa mielessä) ympäri palstaa, eikä vain muutamassa osiossa.

Hyvät penaltit ja poistot kuitenkin, enkä jaksa uskoa, että asiaan vaikutti punakaartin huutoäänestys, vaan palstajärjestys.
 
Viimeksi muokattu:

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Kyllähän tuo TOJ:n pelikielto on sinällään harmillinen, että hän on niitä harvoja, joiden kanssa pystyy jauhamaan syvällisesti KHL:n joukkueista ja pelaajista. Hänen panoksensa KHL-osiolle on erittäin merkittävä, mutta välillä vain jutut lähtevät lapasesta. Eihän TOJ muuten ollut lähellekään aina se, joka aloitti nuo "sodat" täällä, kun olen hänen viestejään seurannut KHL-osiossa.

Olisit TOJ vain pysynyt asialinjalla, sillä teikäläisellä on todella paljon annettavaa KHL-keskusteluissa.

Jatketaan näillä, mutta iso osa KHL-tietoutta lähti palstalta.
 
Helmikuussa on taas täysi tohina päällä ja tosipelit alkaa lähestymään. Jaksat kyllä odotella kuusi kuukautta TOJ:n paluuta palstoille pariksi viikoksi, kunnes taas mopo alkaa keulimaan ja puolen vuoden istunto edessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös