Mainos

Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 514 613
  • 15 310

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Eihän tuossa edes tarkoitettu, että SDP ja ay-liike olisivat Sinn Fein ja IRA. Se oli analogia siitä, että on parlamentaarinen puolue ja ulkoparlamentaarinen poliittinen liike, joilla on häpäilemättömän kiinteät siteet toisiinsa.

Naurettava kirjoituskielto siis taas. Etenkin siihen peilaten, että toista eduskuntapuoluetta saa palstalla natsitella ihan miten lystää. Ei silti yllätä yhtään.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kärppärille ansaittu pidempi huili sairaasta sekoilustaan ja pakkohan se on antaa kehuja myös tuon hiihtäjäpainijan nopealle poistolle muonavahvuudesta, vaikka ainahan se jaksaa väsätä uuden hakemuksen kerta toisensa jälkeen ja lopputulos on joka kerta sama.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mites vuoden lopussa näin paljon yhtäkkistä pahaa oloa oli?
Kieltämättä itseltänikin vähän putosi leuka, kun en tätä Ritchie-keskustelua ollut seurannut juuri lainkaan. Siellä lähti ihan kunnolla lapasesta, näemmä. Hyvä että eletään tunteella, ja rapatessa tietysti roiskuu, mutta nämä halvaantumistoiveet ovat kyllä ihan next level perseilyä.

Onneksi siellä oli muutamat woke-pelkoreaktiot sitten huumoripitoisempana vastapainona.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Juuri tuollaisten aivopierujen vuoksi Liigan ketjuissa tulee käytyä todella harvoin ja vielä harvemmin sinne tulee mitään kommentoitua. Jääkiekko on edelleen eniten seuraamani laji ja arvostan innokkaita faneja, jotka ovat valmiita seisomaan oman joukkueensa ja siinä pelaavien pelaajien takana, mutta jotenkin kummasti Liigan ketjuissa tuntuu aina olevan niitä, jotka menettävät totaalisesti malttinsa ja juuri se tekee keskustelukulttuurista niin kovin toksista.
 
godspeed

Jäsen
...jotenkin kummasti Liigan ketjuissa tuntuu aina olevan niitä, jotka menettävät totaalisesti malttinsa ja juuri se tekee keskustelukulttuurista niin kovin toksista.

Liiga on niin lähellä ihmisiä, että se tekee heistä helposti erittäin negatiivisia ja raskaita kommentoijia. NHL-puolen juttuja lukiessa en ole havainnut useinkaan samaa. On siis aika helppo valinta tehdä sen suhteen mihin suuntaa lukemaan juttuja.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Persuja/kokkareita/vihreitä/vassareita on haukuttu ties millä nimillä ja vertailtu ties mihin, mutta auta armias jos menet SDP:tä tönimään. Häkki heiluu varmasti.

Onkohan tässä syksyn aikana tapahtunut muuttoliike Turengista Hakaniemeen?
Menet nauramaan Ovetskinille niin ihan varmana joku tulee siihen antamaan moraalista häkkiä!! En viitsi spesifikoida kuka käyttäjä tulee moralisoimaan...
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Menet nauramaan Ovetskinille niin ihan varmana joku tulee siihen antamaan moraalista häkkiä!! En viitsi spesifikoida kuka käyttäjä tulee moralisoimaan...

Siis häh? Miten tämä nyt liittyy moderaattoreihin?

Ja kuka käyttäjä on Ovechkinille nauraneille antanut moraalista bannia? Eikös se ole mennyt enemmänkin toisinpäin, että ne Ovechkinille nauravat tahot mielellään kertovat muille ketä on oikein fanittaa ja ketä ei..?
 
peksa

Jäsen
Kärppärille ansaittu pidempi huili sairaasta sekoilustaan ja pakkohan se on antaa kehuja myös tuon hiihtäjäpainijan nopealle poistolle muonavahvuudesta, vaikka ainahan se jaksaa väsätä uuden hakemuksen kerta toisensa jälkeen ja lopputulos on joka kerta sama.

Mikähän kristallipallo moderaattoreilla on kun en mä ainakaan tuon tyypin viestejä lukiessani olisi arvellut että on palstan vanha tuttu.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hiihtäjäpainija oli siis nimimerkki Juntta. Vanhat nimimerkit löytyy listattuna HIFK-osiosta.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mikähän kristallipallo moderaattoreilla on kun en mä ainakaan tuon tyypin viestejä lukiessani olisi arvellut että on palstan vanha tuttu.
Vanha tuttuhan tuo oli joka tekee about kerran vuodessa reinkarnaation HIFK-palstalle. Yleensä tunnettu hiihtäjiin viittaavista nimimerkeistä, mutta tällä uudelleen syntyi painitermillä, koska osaa nekin hommat.
Sitkeä kaveri ei voi muuta sanoa.
 
On se silti fresh air vähäksi aikaa keskusteluun. Kyllä @Moderaattorit voisivat antaa kaikille potkituille mahdollisuuden jos sellaisen huomaavat ja mikäli on parantanut tapansa niin ei silloin syytä kenkiä ole. Jos on saanut jo second changen niin silloin seula sopiikin olla tiukempi.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Tietääkseni kaikilla pois potkituilla on mahdollisuus paluuseen (ainakin kertaalleen), jos onnistuu vakuuttamaan modet. Tämä paluu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti saa tapahtua uudella nimimerkillä tai keskustelematta modejen kanssa ensin.
 
Siksihän tuo ulos heitettiin, kun mikään ei ollut muuttunut. Kannattaa käydä lukemassa ne tämänkertaiset satutarinat ilmasilloista ja Kimmo Heinosta, jonka jälkimmäisen voisi jättää jo rauhaan kun ei osallistu enää millään lailla HIFK:n toimintaan ja on vakavasti sairas.
 
Juu, ei ollut Hiihtäjäpainija päivittänyt pelikirjaansa yhtään. Tavallaanhan ko. kirjoittajan tarinaa on ihan hauskakin huumorimielessä seurata. Siis lähinnä sitä, että kuinka monta kertaa lentää pellolle ja tulee aina takaisin ja vain jatkaa siitä, mihin edellisen kerran jäi. Nimimerkit ovat myös ihan hauskoja, joten tuskin ihan täysin reikäpää kyseessä kuitenkaan. Kirjoitukset itsessään ovat sitten vain aika heikkolaatuisia ja on valinnut seikkailuihinsa avainrooliin henkilön, joka on jo menneisyyttä ja jonka soisi jätettävän rauhaan.

Toisaalta, vaikka huumoriarvoa välillä vähän olisikin, on samaan aikaan vähän surullistakin, miten kovasti joku näkee vaivaa päästäkseen trollaamaan tänne.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Elvis Presley - Heartbreak Hotel
Tämä viesti on johtanut pelikieltoon sääntöjen 10.1 § perusteella.
Tietääkseni kaikilla pois potkituilla on mahdollisuus paluuseen (ainakin kertaalleen), jos onnistuu vakuuttamaan modet. Tämä paluu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti saa tapahtua uudella nimimerkillä tai keskustelematta modejen kanssa ensin.

Mistä sä sen voit tietää? Miksi sanot "tietääkseni"? Onks sulla jotakin sisäpiiritietoa? En arvuuttele, vaan KYSYN, että ootko itse mode?, tai oletko joskus ollut? Vai miksi sulla on niin tarkkaa tietoa? Joo jonkun mielestä kerjään verta nenästäni, mun mielestä vaan haen avoimuutta tähän hommaan. 70% varmuudella saan tästäki viestistä kuukauden bannit, 30% varmuudella porttikiellon jollaki "sama kulli sama laulu-tekosyyllä". Sain tai en, haastan veljen @Nelfor vastaamaan mun kysymyksiin.

On muutenki naurettavaa paskaa tän palstan moderointi.

Ja edelleen painotan, että en epäile enkä arvuuttele yhtään ketään modeksi.

Rakkain pakkasterveisin

- aina auktoriteettejä pelkäämätön pikkuvaimo
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Varmaan siitä mitä esimerkiksi Johnny B. Goode ja Evil ovat kertoneet kun ovat palstalle palanneet saatuaan kerran kenkää. En nyt muista ovatko Modet itse kertoneet asiasta myös tässä ketjussa, mutta jos tätä ketjua käyttää useammin niin luulisi jotain jäävän mieleen sisällöstä.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Elvis Presley - Heartbreak Hotel
Varmaan siitä mitä esimerkiksi Johnny B. Goode ja Evil ovat kertoneet kun ovat palstalle palanneet saatuaan kerran kenkää. En nyt muista ovatko Modet itse kertoneet asiasta myös tässä ketjussa, mutta jos tätä ketjua käyttää useammin niin luulisi jotain jäävän mieleen sisällöstä.

Kyllä tätä luettua tulee, mutta yleensä aina samat nimimerkit rupeaa väittelemään samoista asioista, niin jää se lukeminen.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
En nyt muista ovatko Modet itse kertoneet asiasta myös tässä ketjussa, mutta jos tätä ketjua käyttää useammin niin luulisi jotain jäävän mieleen sisällöstä.

En satavarmaksi sano onko tässä ketjussa ollut, mutta jollei tässä, niin sitten tuossa kyselyketjussa.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Ja edelleen painotan, että en epäile enkä arvuuttele yhtään ketään modeksi.

Et epäile etkä arvuuttele, mutta haastat kuitenkin toisen käyttäjän vastaamaan kyllä tai ei kysymykseen onko moderaattori? Asia kunnossa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mistä sä sen voit tietää? Miksi sanot "tietääkseni"? Onks sulla jotakin sisäpiiritietoa? En arvuuttele, vaan KYSYN, että ootko itse mode?, tai oletko joskus ollut? Vai miksi sulla on niin tarkkaa tietoa? Joo jonkun mielestä kerjään verta nenästäni, mun mielestä vaan haen avoimuutta tähän hommaan. 70% varmuudella saan tästäki viestistä kuukauden bannit, 30% varmuudella porttikiellon jollaki "sama kulli sama laulu-tekosyyllä". Sain tai en, haastan veljen @Nelfor vastaamaan mun kysymyksiin.

On muutenki naurettavaa paskaa tän palstan moderointi.

Ja edelleen painotan, että en epäile enkä arvuuttele yhtään ketään modeksi.

Rakkain pakkasterveisin

- aina auktoriteettejä pelkäämätön pikkuvaimo
En muista tarkalleen missä olen modeilta kommentteja tähän liittyen bongannut, mutta sieltä minun käsitykseni asiasta on peräisin. Jotain puhetta taisi olla oman varjomodekeikan aikana.

Sulla on kyllä erikoinen käsitys siitä, mitä on epäily ja arvuuttelu. Jos ensin avoimesti epäilee ja arvuuttelee, niin sitä ei voi kumota sanomalla, että en epäile enkä arvuuttele.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Jopa legendaarinen sateenkaari-kriitikko mixu sai kirjoitusoikeudet takaisin, mutta taistelu perinteisten arvojen puolesta johti pian uuteen poistamiseen palstalta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Jopa legendaarinen sateenkaari-kriitikko mixu sai kirjoitusoikeudet takaisin, mutta taistelu perinteisten arvojen puolesta johti pian uuteen poistamiseen palstalta.
mixu lienee @scholl in tapaan käytettävissä, jos vaan Team Moderators tajuaisi kutsua hänet takaisin tänne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös