Mainos

Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 514 926
  • 15 310

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos jonkun kommentissa havaitsee mahdollisuuden kääntää keskustelu poliittiseksi ja kokee tarpeen näin toimia, on se viesti mahdollista lainata sinne poliittiseen vääntöön varattuun ketjuun.
Eli sun mielestä pitäisi vaihtaa ketjua kesken keskustelun, jos tulee esiin sellaisia nyansseja, joissa on poliittisia puolia? Mielestäni tämä on aika erikoinen kanta sikäli, että laadukasta keskustelua on nimenomaan sellainen, jossa näkökulmia tuodaan esiin monipuolisesti. Jos keskustelun sabotoiminen, eli siis fokuksen vieminen väkisin vaikka nyt politiikan puolelle ilman perusteita on ykköstavoite, sen huomaa kyllä välittömästi, mutta tätä ei Jokereiden ketjuissa ole vielä koskaan tapahtunut.

Nyt on aika paksua. Nämä Jokerikasvatti Lepistön "ominaisuudet" kuvastavat mitä mainioimmin niitä arvoja joilla Jokerit toimii, sillä Jokereiden arvot ovat ensisijaisesti kasvatuksellisia. Eivätkä ne ole muuttuneet miksikään KHL:n myötä.
Tämähän sen keskustelun aihe olikin: siis se, ovatko arvot muuttuneet vai eivät ja millä tavoin kapteenin tulisi niitä edustaa. Yhden näkemyksen mukaan Jokereiden arvot muuttuivat täysin KHL:n myötä, toisen mielestä eivät. Se oli se keskustelu. Eli kun puhutaan Lepistön ketjussa siitä, miten tämä kykenee ilmentämään seuran arvoja, voi aivan hyvin puhua myös siitä, mitä ne arvot ovat. Näin ollen myös näkökulma, jossa otetaan huomioon seuran kokonaistilanne poliittisine tarkoitusperineen, on täysin kelvollinen.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots

Se viesti millä hän aloitti oli seuraava:

Lihavointi minun. Mitä arvoja KHL-Jokerit mielestäsi edustaa? Siis muitakin, kuin esimerkiksi pankkien rahanpesusta tai Venäjä-pakotteista epäillyn rahaliikenteen siirtäminen EU:n alueelta Sveitsiin?

Selkeästi ohjaa keskustelun sinne politiikkaan. Sitten kun vastataan että joukkueen arvot niin todetaan että "KHL-Jokereilla ei ole samanlaisia yhteiskunnallisia arvoja, kuten urheiluseroilla yleensä on." Eli kyse olikin yhteiskunnallisista arvoista, jälleen selkeästi aihe johon halutaan viedä on siis poliittinen arvokeskustelu. Kuitenkin sitten heti perään lisää myös "Muiden seurojen tarkoitus on kasvattaa ennen kaikkea hyviä ihmisiä" mikä taas viittaa kasvatusarvoihin ja ilmeisesti siihen että Jokereissa jollain tapaa nämä olisi vinksallaan. Tähän puoleen ei saatu yhden yhtä perustetta kylläkään.

Selkeästi poliittisen väännön haku tarttumalla yksittäiseen kommenttiin siis kyseessä ja silloin on omasta mielestäni kyllä aiheellista lainata toiseen ketjuun. Joskus keskustelu rönsyilee pikkuhiljaa aiheen vierelle mutta tässä oli selkeät piirteet mitä haettiin eikä ollut ensimmäistä kertaa asialla.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Selkeästi ohjaa keskustelun sinne politiikkaan. Sitten kun vastataan että joukkueen arvot niin todetaan että "KHL-Jokereilla ei ole samanlaisia yhteiskunnallisia arvoja, kuten urheiluseroilla yleensä on." Eli kyse olikin yhteiskunnallisista arvoista, jälleen selkeästi aihe johon halutaan viedä on siis poliittinen arvokeskustelu. Kuitenkin sitten heti perään lisää myös "Muiden seurojen tarkoitus on kasvattaa ennen kaikkea hyviä ihmisiä" mikä taas viittaa kasvatusarvoihin ja ilmeisesti siihen että Jokereissa jollain tapaa nämä olisi vinksallaan. Tähän puoleen ei saatu yhden yhtä perustetta kylläkään.
Tässä on aika paljon tulkintaa. Jokerit ei suoraan missään ilmaise omia arvojaan, joten sikäli kysyminen on ihan paikallaan. Kaikki selkeästi esillä olevat arvot liittyvät KHL:ään ja sen taustoihin. Muiden arvojen edustamiseen kaipailtiin lisätietoja. Tuosta KHL-arvopuolestahan tulikin sitten vittuilua, johon Cobol vastasi erittelemällä yhteiskunnalliset arvot (jotka ovat jossain määrin julkisuudesta tulkittavissa) sekä kasvatukselliset arvot, joista ei ole mainintaa. Edelleen: kysymys kuului "Mitä arvoja Jokerit edustaa?"

Se, että Cobol antoi oman näkemyksensä siitä, ettei Jokereilla ole KHL-joukkueena kovinkaan uskottavia länsimaisia arvoja, suututti riittävän määrän palstalaisia, jotta moderaattorien oli annettava viikko pelikieltoa. Cobol ei ollut se, joka toi arvot mukaan Lepistö-keskusteluun, joten mielestäni tuossa ei ainakaan mitään vakavaa OT-rikkomusta tapahtunut. Enemmän syy tuohtumukselle taisikin olla tuo sinänsä perusteeton "politiikka-allergia".
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Tässä on aika paljon tulkintaa. Jokerit ei suoraan missään ilmaise omia arvojaan, joten sikäli kysyminen on ihan paikallaan. Kaikki selkeästi esillä olevat arvot liittyvät KHL:ään ja sen taustoihin. Muiden arvojen edustamiseen kaipailtiin lisätietoja. Tuosta KHL-arvopuolestahan tulikin sitten vittuilua, johon Cobol vastasi erittelemällä yhteiskunnalliset arvot (jotka ovat jossain määrin julkisuudesta tulkittavissa) sekä kasvatukselliset arvot, joista ei ole mainintaa. Edelleen: kysymys kuului "Mitä arvoja Jokerit edustaa?"

Ei vaan kysymys kuului muita arvoja kuin pankkien rahanpesua ja rahaliikenteen siirtämistä pakotteiden ulottumattomiin Jokerit edustaa. Siinä on iso ero. Jos kysyisi yksistään mitä arvoja Jokerit edustaa, ohjaamatta suuntaa, se antaisi toiselle mahdollisuuden vastata siihen mitä hän tässä yhteydessä tarkoitti.

Nyt tarkoitus oli selkeästi hakea vääntö sinne poliittiselle puolelle ja vaikka alunperin arvot maininnut vastasi "Joukkueen sisäisä arvoja ehkä? Puhutaan urheilusta ja urheilullisista asioista." jatkoi Cobol tähän Lepistön ketjuun "yhteiskunnallisista arvoista". Viimeistään tässä kohti oli se paikka lainata ja jatkaa sinne toiseen ketjuun, sillä kuten alkuperäinen kirjoittaja sanoi puhutaan urheilusta ja urheilullisista asioista eikä hän tarkoittanut sitä mistä Cobol halusi vääntää.

Se, että Cobol antoi oman näkemyksensä siitä, ettei Jokereilla ole KHL-joukkueena kovinkaan uskottavia länsimaisia arvoja, suututti riittävän määrän palstalaisia, jotta moderaattorien oli annettava viikko pelikieltoa. Cobol ei ollut se, joka toi arvot mukaan Lepistö-keskusteluun, joten mielestäni tuossa ei ainakaan mitään vakavaa OT-rikkomusta tapahtunut. Enemmän syy tuohtumukselle taisikin olla tuo sinänsä perusteeton "politiikka-allergia".

Kuten sanottua arvot oli mainittu ketjussa kapteenin valintaan liittyen. Luulisi sekä Cobolin että sinun ymmärtävän että tässä yhteydessä on kyse joukkueen sisäisten arvojen johtajasta ja myös seuran sisäisestä esikuvasta . Esikuvasta niihin kasvatuksellisiin arvoihin nähden joihin Jokereissa junioreita ohjataan, eikä siitä edistääkö joukkueen kapteeni imagollaan ja tekemisellään tavoitteita joita seuran (osa-)omistajilla mahdollisesti on (eli niitä poliittisia/yhteiskunnallisia arvoja). Eli edelleen kyseessä oli aivan selkeä keskustelun kääntäminen poliittiseen puoleen ilman yritystäkään tehdä sitä oikeassa ketjussa.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuten sanottua arvot oli mainittu ketjussa kapteenin valintaan liittyen. Luulisi sekä Cobolin että sinun ymmärtävän että tässä yhteydessä on kyse joukkueen sisäisten arvojen johtajasta ja myös seuran sisäisestä esikuvasta . Esikuvasta niihin kasvatuksellisiin arvoihin nähden joihin Jokereissa junioreita ohjataan
Jos luit Cobolin pointin, se oli, että Jokereiden arvoja ei ole missään näkyvillä ja nuo kapteenin valintaan liittyvät asiat olivat ominaisuuksia, eivät arvoja. Alkuperäisessä viestissä puhuttiin seuran arvoista. Niistä puhuminen oli Cobolin mielestä typerää, koska kyseessä on KHL-, ei perinteinen länsimainen seura. Niinpä hän kysyi mitä nämä arvot oikein ovat, kun todellisuudessa seuran arvomaailma liittyy venäläisen edun ajamiseen.

Tämä on pohjimmiltaan näkökulma-asia: on ilmeistä, että Jokerit on ennemmin poliittinen kuin urheilullisia periaatteita varten olemassa oleva laitos. Sen vuoksi on perusteltua valita näkökulma, jossa otetaan huomioon tämä asetelma. Ja vaikka Sami Lepistö onkin tämän kuvion ulkopuolinen osa, voi seuran arvoista keskustellessa hyvinkin tuoda esiin myös sellaisen näkökulman, jossa huomioidaan tämä Jokereiden tilanne. Ja tokihan se on selvää, että Cobol halusi näpäyttää tästä arvoasiasta, mutta mitä sitten, koska se oli perusteltua?

Ja ainahan voi olla välittämättä viesteistä jos näkökulmavalinta ei miellytä. Enhän minäkään jaksa kiinnostua korjaamaan jokaista simpletonia, joka unelmoi KHL:n mestaruuteen yltävistä ketjukokoonpanoista luullen että Jokerit on KHL:ssä urheilullisista syistä.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Voisitteko @DTremens ja @V-G- siirtyä Jokerien ulkopelillisistä asioista johonkin ketjuun mikä käsittelee Jokerien ulkopelillisiä asioita? Löytyisi esimerkiksi tällainen ketju:
Jokereihin liittyvät pelin ulkopuoliset asiat

Ystävällisin terveisin,
Moderaattorit

Yritin mielestäni omalta osaltani pitää asian mahdollisimman lähellä annettua pelikieltoa ja sen syytä sekä, tätä tapausta esimerkkinä käyttäen, selittää miksi joskus asiasta sivuun menevä keskustelu on järkevää aloittaa lainaamalla toisen ketjun puolelle. Pahoitteluni jos en onnistunut riittävästi. Tuohon itse asiaan minulla ei ole mitään lisättävää siihen mitä juurikin tuohon mainitsemaanne ketjuun kirjoitin siinä vaiheessa kun keskustelu oli saatu sinne siirrettyä (mutta ennen kuin @Cobol lähti pelikieltoon).

Ei kai siinä ketjussa sentään keskusteluun osallistuneen pelikiellosta kuulu kirjoittaa?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos luit Cobolin pointin, se oli, että Jokereiden arvoja ei ole missään näkyvillä ja nuo kapteenin valintaan liittyvät asiat olivat ominaisuuksia, eivät arvoja. Alkuperäisessä viestissä puhuttiin seuran arvoista. Niistä puhuminen oli Cobolin mielestä typerää, koska kyseessä on KHL-, ei perinteinen länsimainen seura. Niinpä hän kysyi mitä nämä arvot oikein ovat, kun todellisuudessa seuran arvomaailma liittyy venäläisen edun ajamiseen.

Vaikka en arvokeskustelua aloittanut, kapteenin ja seuran arvoista Venäjän KHL:ssä tällä kertaa viikko. Olisiko viides viikko samasta syystä jotain vuoden sisällä, kun otan keskusteluun mukaan Venäjän. Fakta vaan on, että Venäjän ja KHL:n erilaisista arvoista johtuen Jokerit on ongelmissa. Venäjän arvot on juurisyy sillekin, että Harkimo ei saa Jokereita myytyä ja mm. Selänne kieltäytyy ostamasta. Näistä olisi hyvä puhua samassa keskustelussa seuran ja/tai kapteenin arvojen kanssa. Nyt se on mahdotonta.

Toisaalta ymmärrän modenäkemyksenkin. Kiekkokeskustelu saattaisi jäädä vähiin, kun Venäjän yhä aggressiivisempi politiikka olisi osa jokaista ketjua. Jokerien KHL-taipaleen aikanahan on Venäjän osalta paljon muuttunut, ja huonompaan suuntaan. Niinpä osaltani pyrin jatkossa huomiomaan paremmin politiikan pitämisen varsinaisen kiekkokeskustelun ulkopuolella. Tämä on kyllä haastavaa, koska KHL-fanit reagoivat esimerkiksi Liigan G7 väärään jäähyyn hieman uhriutuen todetessaan, että olisi meteliä riittänyt, jos tämä olisi tapahtunut KHL:ssä. Olisin vastannut, että kun Suomi on korruptiovertailussa kärkimaita ja Venäjä jossain 150 sijan paikkeilla, vain harva uskoo lapsenomaisesti KHL:n tuomaroinnin olevan vapaa Venäjän korruptiosta. Korruptiota siis epäillään Venäjän osalta aina. Silti näin ei voi nyt Jatkoajassa muiden aloittamaan keskusteluun vastata, mutta Liigan tuomarivirhettä voi käyttää uhriutumiseen.

Minusta todella outoa, mutta osaltani noudatan jatkossa modelinjaa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Juuri tämän perustelun takia Moderaattorien päätöstä kritisoinkin. Siinä annettiin periksi näille tietyille huutajille, joiden mielestä mitään poliittista ulottuvuutta ei saa mainita muissa kuin niiden aiheille varatuissa ketjuissa. Se on - kuten osoitin - täysin väärä näkemys.
Itse taas olen sitä mieltä, että jääkiekko ja politiikka tulisi erottaa. Ehkä kannattaisi tehdä kokonaan oma ketju esimerkiksi KHL osioon tyyliin: "KHL ja Venäjän vaikuttaminen jääkiekon kautta", koska itseäni ei hirveästi kiinnosta lukea jossain Jokerit ketjuissa muusta kuin jääkiekosta. Urheilu ja politiikka pitäisi saada omiin ketjuihin.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Aika poikkeuksellinen oli tämä juhiksen poisto siinä mielessä että pienempiä kakkuja ei tainnut juuri istua. Noh, en varsinaisesti jää kaipaamaan...
Kun tässä yhden miehen kuplassa elelee, niin Jatkoaika on välillä ihan hyvä muistutus siitä, että ihmisiä toden totta on erilaisia. Tuota Juhiksen tapaa käydä jääkiekkokeskustelua en koskaan oikein ymmärtänyt, mutta ehkä se, että hyppäsi milloin mihinkin vankkureihin ja löi samalla omaa jengiä kuin vierasta sikaa, helpotti jääkiekkojännärin ajottain haasteellista taivalta. :)
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Modet sitten vähän ennakoivat tulevaa spämmäystä Amorellalta:

"Nimimerkki Johnny B. Goode on kirjoittanut jatkuvasti viestejä, jotka ovat enemmän tai vähemmän mauttomia. Nimimerkin heikon kokonaistuotannon vuoksi tuomaristo on päättänyt laittaa hänet viikon huilitauolle."

Ehkä Johnny kirjoittaa päiväkirjaa laivalla ja kopioi koko tuotannon palstalle viikon päästä. Tai risteily venähtää parin viikon mittaiseksi ja saamme kuulla ördäyksistä vielä ihan livenä. Jään saatanan malttamattomana odottamaan.

Itsessään tuo pelikielto on malliesimerkki boksista nimen takia.

Onhan hänellä melko erikoisia kirjoituksia mutta en ainakaan ole löytänyt mitään syödään lapsia ja poltetaan Turenki tason juttuja. Enemmänhän tuolla tuntuu olemaan erikoista pissakakkapillukulli tyylisiä juttuja mutta melko usein tuommoisen sallivissa ketjuissa.

Ehkä se homoperformanssi @sämpylä89 ja @Turha Kaukalo kanssa kannattaa lopettaa mutta harmittomia viestejä nuo mielestäni ovat ja todennäköisesti piristävät enemminkin.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja nyt sitten esimerkkejä kehiin, mitkä @Johnny B. Goode n viesteistä oli liian mauttomia. Tietää vaan itse sitten vältellä samanmoisia mauttomuuksia. Omasta mielestä ihan turha pelikielto.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Emmää tiä. Mutta jos juutalaiset saavat joskus puhtaasti oman valtionsa, niin heille ehdotan Popedan Kaasua, komisario Peppone!- hymniä. Ja jos ja kun Suomen sisällä operoi joskus islamilainen kalifaatti, niin Reetun Sheikki Ali-Hassan (käänsi kansan kassan) on ykköskandidaatti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc
K

Kiekkokatsoja

Ja nyt sitten esimerkkejä kehiin, mitkä @Johnny B. Goode n viesteistä oli liian mauttomia. Tietää vaan itse sitten vältellä samanmoisia mauttomuuksia.
Joo olisi hyvä tuo tietää, sillä olen itsekin kierrätyskeskuksessa mauttomuuden rajamailla kulkenut. Tai mulle ja ehkäpä muutamille muille se on ollut huumoria, osalle varmasti mauttomia.
Lisäys. @MacRef taisikin juuri lisätä jonkin jäähyä saaneen mauttoman esimerkin yläpuolelleni. En siis ole lukenut kuin vain osan, jäähyä saaneen kirjoituksista.

Saikohan hän varoituksen ensin, ennen jäähyä?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Nyt mielestäni aika herkällä on ollut, kun FASlapsi on kakkua saanut. Otteluseurannassa se keskustelu on paikka paikoin rönsyillyt aika paljonkin eikä Breivik tai muslimit ainakaan minun silmissäni ole sellainen aihe, että kokisin mitään kansanryhmää kohtaan kiihottumista, tai oikeastaan mitään muutakaan tunnetta.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Nyt mielestäni aika herkällä on ollut, kun FASlapsi on kakkua saanut. Otteluseurannassa se keskustelu on paikka paikoin rönsyillyt aika paljonkin eikä Breivik tai muslimit ainakaan minun silmissäni ole sellainen aihe, että kokisin mitään kansanryhmää kohtaan kiihottumista, tai oikeastaan mitään muutakaan tunnetta.
Lieköhän modetiimiin soluttautunut peppukipeä vihervassari? Senverran herkällä mennään.

Peppukipeitä oululaisia siellä ainakin on jos Kärpät-IFK ja Kärpät-HPK sarjojen otteluseurannasta jaetuista pelikielloista voi jotain päätellä.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se Breivik-juttuhan oli hauska sketsi. Vähän niin kuin South Parkissa on ollut näitä tunnettuja henkilöitä Saddam, Jeesus ja Saatana tekemässä omia juttujaan. Tai Fingerporissa Mustanaamio ym. En kanssa ymmärtänyt mikä siinä niin pahaa oli.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Joo, samaa mietin, että sketsinä jossakin hulvattomassa sarjassa olisi ollut varsin mainio. Mutta elämme nyt hyssyttelin aikakautta.

Vaan ihan sikahan se FAS on, joten loppujen lopuksi, kun tarkemmin ajattelee, se oli sille mulkerolle ihan oikein.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös