Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 589 485
  • 15 788

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
On vissiin tehty modetiimissä uudenvuodenlupauksia tai jotain. Jo ennen jouluakin ovat olleet tosi kilttejä, toivottavasti saivat lahjalistalta tarpeellisen määrän toteutettuja toivomuksia. Mutta selkeä ryhtiliike on tapahtunut ainakin tiedottamisen suhteen. Ruusuja!
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleen pitäisin hyvänä uudistusta, missä me tavalliset käyttäjät emme näkisi toisista kirjoittajista kuin pelkän viestin, ei nimimerkkiä, ei allekirjoituksia ei mitään millä identifioida kirjoitettua tekstiä. Hyvä teksti on hyvää tekstiä kirjoittajasta riippumatta.
Tämähän vain lisäisi trollailun määrää, kun kuka tahansa voisi nokitella vaikka omia argumentteja vastaan.

Nimittelyongelma ei ole kuin pikku oire sairaudesta. Kourallinen nimimerkkejä saa länkyttää politiikkaketjuissa samoja juttuja vuodesta toiseen. Tämä on jääkiekkopalsta, mutta silti täällä saa päivästä toiseen rellestää nimimerkit, joiden kiinnostus jääkiekkoon on kyseenalaistettavissa.
Tämä on jääkiekkoaiheinen palsta, jossa jääkiekko-osioista on rajattu erilleen vapaa puoli sitä varten, että kukin voisi valita, haluaako lukea politiikka-aiheisia keskusteluja vai ei. Jos politiikka ei kiinnosta, miksi vaivautua avaamaan sitä käsittelevät ketjut?

Puolivakava ratkaisuesitys: vapaan kirjoitusoikeudet pois kaikilta, jotka ovat tuottaneet noihin politiikkaketjuihin vähintään 100 viestiä viimeisen vuoden aikana. He ovat saaneet maailmankuvaansa esitellä riittämiin jo, tiedämme heidän mielipiteensä. Jos politiikkaketjut kuolevat siihen, hyvä! Jos eivät niin ainakin areena vapautuu uusille nimimerkeille ja uusille ideoille.
Tämä ainoastaan hiljentäisi vapaan puolen keskusteluja. Mahdollisesti myös laajempi kiinnostus foorumia kohtaan laskisi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kolmoseen kutenkin sen verran, ettei näiden ikiliikkujanimimerkkien keskinäisten vääntöjen keskelle kukaan halua. Jos sinne joku joskus meneekin niin hänet vittuillaan ei-kenenkään-maalta ennen pitkää jompaan kumpaan bunkkeriin. Minä en usko, että politiikkaketjujen ilmapiiriä voi enää parantaa millään näpertelyllä vaan ainoastaan radikaaleilla toimenpiteillä. Niin syvät kaunat kirjoittajilla on toisiaan kohtaan.

Esitin jokin vuosi sitten, että vapaan puolen voisi lopettaa. Perusteena juurikin sama, johon usein viitataan: tämä on kiekkopalsta. Itse aktivoiduin Vapaan puolella enemmän kun turvapaikanhakijoiden aalto vuonna 2015 käynnistyi ja vallalla oli rasmuslaista naivismia siitä, mitä tapahtuu. Tällöin oli koviakin vääntöjä, mutta ne ajat ovat ohi kun faktat alkoivat selvitä. Aiempaan verrattuna melkein kaikki Suomessa ovat tästä asiasta lähes samaa mieltä. Tämä tilanne näkyi Jatkoajassa myös kaikissa muissa politiikan ja yhteiskunnan ketjuissa.

Joten olenko aivan väärässä jos väitän, että politiikkaketjuissa (sis. maahanmuutot yms) ei juuri enää väännetä? Koitin selailla lyhyesti, ja jos vääntämisellä vääntämistä tarkoitetaan, kovin on hiljaista. Ja aivan mitätöntä vastakkainasettelua, jos verrataan mm. NHL:n joihinkin pelaajaketjuihin, joissa on sallittu ihan käsittämätöntä menoa.

Vapaan puolen ketjut taitavat olla taloudellisessa mielessä Jatkoajalle tärkeitä. Iso osa viesteistä tulee sinne ja lukijoiden määrä on merkittävä.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Puolivakavia kysymyksiä:

4. Mitataanko kiinnostus jääkiekkoon kirjoitettujen viestien laadulla, määrällä, osiolla vai ehkä kuitenkin sillä, että vähäisestä kirjoittamisesta huolimatta kiekkoketjuja luetaan ja palstalle ilmestyy yhä uusia nimimerkkejä?

Oma puolivillainen ehdotukseni on poistaa kirjoitusoikeudet kaikilta niiltä, jotka ovat kirjoittaneet vähintään sata viestiä jääkiekkoketjuihin, sillä he ovat saaneet esitellä näkemyksiään ja suosikkijoukkuettaan riittämiin.

Joten olenko aivan väärässä jos väitän, että politiikkaketjuissa (sis. maahanmuutot yms) ei juuri enää väännetä? Koitin selailla lyhyesti, ja jos vääntämisellä vääntämistä tarkoitetaan, kovin on hiljaista. Ja aivan mitätöntä vastakkainasettelua, jos verrataan mm. NHL:n joihinkin pelaajaketjuihin, joissa on sallittu ihan käsittämätöntä menoa.

Ihan käsittämätöntä ehdottaa (en tarkoita sinua) vapaan puolen sulkemista vain, koska ei pidä siellä olevasta tyylistä. Samaan aikaan kiekkopuolella kaivetaan vallihautoja jopa maajoukkueosiossa vain sen perusteella, mitä seuraa joku pelaaja Suomessa edustaa. Jos maajoukkueen yhteishenki olisi yhtä huono kuin esimerkiksi Nuorten MM-kisoista kirjoittavilla nimimerkeillä, ei Suomi pääsisi koskaan mitalipeleihin. Politiikkaketjuissa väännetään, jos väännetään, kuitenkin niinkin isoista asioista kuin arvoista ja muista vakavista näkemyksistä. Toisin kuin jossain ketjussa, jossa pahimmillaan toivotaan vakavaa loukkaantumista jollekin pelaajalle vain, koska tällä on erilainen paita kuin jollain toisella.

We cheer for clothes (Seinfeldin monologi Youtubessa)
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Minä kyllä lukisin mieluummin sellaista palstaa missä @Moderaattorit laittaisi ne työrukkaset käteen ja potkisivat lomalle vaikka ne 100 nimimerkkiä, kuin että aletaan veteleen tuollaisella Liigan tuomarilinjalla, että pojat pelaa ja otetaan vaan se räikein kamppi sieltä ja täältä. Siinähän vapaa puhdistuisi kummasti, kun sieltä kerran pistettäisiin porukka ruotuun. Tästä syystä olen @karotenoidi kanssa samaa mieltä, että ei tuota keskinäistä vääntämistä jaksa kukaan, kun se jatkuu ketjuista toiseen, ihan liittymättä enää edes kyseisen ketjun aiheeseen. Kun joskus sanoo jotain jossain ketjussa yhdestä asiasta, niin seuraavaksi sillä tullaan vittuilemaan muualla, vaikka ei liittyisi asiaan millään tavalla. Saati jos jossain on mielipide jonkun mielestä väärä, niin se on täysin toisessa ketjussa taas lyömäaseena, kun ei argumentit kyseisessä riitä. Tuohon päälle nämä kaikki rinkirunkkaamiset ja nasse, rasse, suvakki jutut, niin itseaiheutettu tilanne.

Tekisi hyvää lyödä nollatoleranssi koko paskalle ja oikeasti alkaa hommiin noiden karsimiseksi. Niin ne pelaajatkin sitten oppii pelaamaan sääntöjen mukaan, kun tarpeeksi istuvat jäähypenkillä. Tai sitten valita sellainen linja ettei mitään linjaa ole, mutta sitten ei pidä rankoa myöskään niistä ylilyönneistä, jos kerran viihdettä halutaan.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Modet täällä ovat kuin seeproja kaukalossa, aina saa paskaa niskaan. On helppoa tuomita ja haukkua, mutta loppujen lopuksi he kuitenkin osaavat. Ainakin suurimmaksi osaksi, heh. Modet, teille suuri peukku! (Ja tämä ei ole mitään nuoleskelua, en nuole ketään. Tai kaunista naista korkeintaan...no joo, menee vähän...)
 
Haluatko moderaattoriksi?

* Tarvitsetko hyvän syyn kuluttaa aikaasi Jatkoajan keskustelupalstalla vielä nykyistäkin enemmän?
* Haluatko viilata pilkkua tai nipottaa yhdyssanavirheistä?
* Reputitko sinäkin oikeustieteellisen pääsykokeissa?
* Tykkäätkö kurista ja järjestyksestä?

Jos vastauksesi johonkin näistä kysymyksistä on ”kyllä”, niin mikset liittyisi joukkoomme hilpeään?

Haemme lisää moderaattoreita valvomaan Suomen suosituimpiin kuuluvan keskustelupalstan viestejä, opastamaan käyttäjiä ja pitämään muutoinkin yllä palstan hyvää tasoa.

Edellytämme moderaattoreilta yhteistyökykyisyyttä, täysikäisyyttä ja ainakin jonkin asteista täyspäisyyttä. Moderaattorin ei tarvitse päivystää palstalla kellon ympäri, mutta odotamme kaikilta tiettyä aktiivisuutta.

Jatkoajan keskustelupalsta toimii vapaaehtoisvoimin. Moderaattoreille ei makseta palkkaa tai korvauksia, mutta he saavat liittyä Jatkoaika Ry:n jäseniksi ja pääsevät osallistumaan yhdistyksen jäsenilleen järjestämiin tapahtumiin.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 31.1.2019 mennessä joko yksityisviestinä Moderaattoreille tai sähköpostitse osoitteeseen moderaattorit(at)jatkoaika.com. Mainitse hakemuksen yhteydessä keskustelupalstalla käyttämäsi nimimerkki, mitä palstan osioita seuraat aktiivisimmin sekä miksi haluaisit tai sopisit moderaattoriksi.

Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä sopivimpiin ehdokkaisiin seulottuamme kaikki hakemukset läpi.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vaikuttaako moderaattoriksi pääsemisessä se, jos kertoo julkisesti lähettäneensä hakemuksen? Tai jos pääsee moderaattoriksi, onko kiellettyä kertoa olevansa moderaattori?
Tai onko sääntöjen vastaista kertoa olevansa moderaattori, vaikkei ole? Jos esim tulee liikaa pillua, niin tuon kertominen varmaan auttaisi.
 
Vaikuttaako moderaattoriksi pääsemisessä se, jos kertoo julkisesti lähettäneensä hakemuksen?

Ei vaikuta.

Tai jos pääsee moderaattoriksi, onko kiellettyä kertoa olevansa moderaattori?

Ei ole.

Tai onko sääntöjen vastaista kertoa olevansa moderaattori, vaikkei ole?

On kiellettyä esiintyä moderaattorina. Jo ihan siitä syystä, että tällöin voisi yrittää huijata jotain toista käyttäjää. Tässä yhteydessä voisikin muistuttaa, että moderaattorit ottavat yhteyttä käyttäjiin vain Moderaattorit-nimimerkillä tai sähköpostiosoitteesta moderaattorit@jatkoaika.com. Emme myöskään koskaan kysy pankkitunnuksianne tai pyydä lähettämään alastonkuvia.

Jos esim tulee liikaa pillua, niin tuon kertominen varmaan auttaisi.

Ei ole ollut tarvetta kokeilla.

T: Modet
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Kun sinne polliisikouluunkaan ei pääse, jos on aiempia rötöstuomioita alla, niin onko mahdollista päästä moderaattoriksi, jos on saanut JA:ssa pelikielloin tai pari?
T: haukipuuro-viestillä kuukausi huilia...
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Minusta tärkeämpi kysymys on, että tietääkö moderaattorit, että keitä ne muut moderaattorit on?
 
Kun sinne polliisikouluunkaan ei pääse, jos on aiempia rötöstuomioita alla, niin onko mahdollista päästä moderaattoriksi, jos on saanut JA:ssa pelikielloin tai pari?
T: haukipuuro-viestillä kuukausi huilia...
Arvostamme lyhyttä rikehistoriaa, mutta rikosrekisterin ei tarvitse olla puhdas. Emme myöskään suorita kuulotarkastusta, tarkista koulutusta tai vaadi B-luokan ajokorttia.
 
Pitääkö olla ei värisokea, reservin aliupseeri ja vähintään 175 cm pitkä. Kysyy ei niin pätkä.

Värisokeus voisi olla puolueettomuuden suhteen hyvä valtti... Mutta ihan vakavasti puhuen: tehtävään ei ole mitään muita tiettyjä yksiselitteisiä kriteerejä kuin ilmoituksessa mainitut yhteistyökykyisyys, täysikäisyys ja -päisyys.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Arvostamme lyhyttä rikehistoriaa
Voiko siis päästä modeksi jos on ihan puhdas rikehistoria? Kaverin puolesta kyselen.

Kyllähän Amerikassa konkurssin tehnyttä, mutta sittemmin pärjännyttä, arvostetaan jopa enemmän kuin niitä toisenlaisia. Kokemuksia hei.

PS. Nytpä muistinkin, että tänään on päivälleen 4 vuotta siitä kun vapauduin edellisestä bannistani. Niin se aika rientää.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
ei ole mitään muita tiettyjä yksiselitteisiä kriteerejä kuin ilmoituksessa mainitut yhteistyökykyisyys, täysikäisyys ja -päisyys.
Täyttääkö jokainen nykyinen nykyinen mode nuo kriteerit? Entä onko jollekin modelle jouduttu antamaan kenkää, kun on huomattu, ettei hän täytä täyspäisyyden kriteeriä?
 
Modeksi voi päästä puhtaalla rikehistorialla.

Aktiivimallin ehtoja tämä homma tuskin täyttää.

Nykyiset modetiimin jäsenet ovat aivan vapaaehtoisesti suostuneet tähän hommaan, joten täyspäisyys lienee vähän siinä ja siinä.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olen ihan varma, että ilmoituspalkissa luki haluatko miljonääriksi... Pieni pettymys, kun haluttiin vain modeja, se ei taida tehdä minusta miljonääriä...
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Muuten kyllä mutta rikehistoria on sitä tasoa ettei varmaan kannata hakea. Pitkässä pelikiellossa olevien nimimerkkien tukihenkilöksi voisin kyllä ryhtyä vrt. kris ja muut vastaavat lafkat.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Hymyilyttää jo nyt ajatus siitä, millainen lista odottamassa kevään playoffien aikaan noista erinäisistä loukkaantumis-, trollaus ja muista vastaavista viesteistä porukalle. Itse tullen ainakin samaan, mikäli Ilves niitä tosipelejä pelaa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Nyt täytyy nostaa hattua Moderaattoreiden suuntaan.

Sain eilen ilmoituksen sieltä suunnalta että nyt on tärähtänyt rikepiste ja kyseessä olisi kolmas sellainen vuoden sisään ja tästä johtuen palstasofta löi automaattisesti viikon pelikiellon päälle. Perustelut oli aiheelliset ja siitä ei valitettavaa ollut, kuten ei pari viikkoa sitten aiemminkaan tulleesta rikepisteestä ollut.

Sen sijaan hämmästelin sitä kun tämän mainittiin olevan kolmas rikepiste, vaikka minulle on tullut ilmoitus ainoastaan kahdesta rikepisteestä viimeisen 12kk aikana. Yksi piste oli tullut vuonna 2014, mutta se oli jo vanhentunut. Kysäisin moderaattoreilta tästä ja ihmettelin että miten on mahdollista tämmöinen että on tullut rikepiste ilman että siitä on minulle ilmoitettu. Toukokuussa minulle tuli noottia otteluseurannan kieliasusta, mutta tuolloin ei annettu mainintaa rikepisteestä. Kuitenkin silloin oli minun tietämättäni rikepiste tärähtänyt, mutta tässä oli siis moderaattoreiden moka ja minulle ei tuota ilmoitettu.

Tämän seurauksena tuo toukokuussa otettu rikepiste otettiin pois koska siitä ei tietoa ole kulkeutunut ja annettu pelikielto siis peruttiin. Perusteluissa pelikiellon suhteen ei olisi ollut mitään valitettavaa jos se olisi tullut, mutta periaatteesta en sen vuoksi tuota hyväksynyt kun minulle ei oltu ilmoitettu siitä että tällä hetkellä ollaan liipaisimella. Yhteydenottoni jälkeen sain asiallisen vastauksen ja siellä nostettiin käsi ylös virheen merkiksi.

Tämä ainakin omalta osaltani vakuutti minua siitä että modetiimistä osataan myöntää myös omat kämmit ja tästä siis ehdottomasti kiitokset @Moderaattorit -tiimin suuntaan.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen sijaan hämmästelin sitä kun tämän mainittiin olevan kolmas rikepiste, vaikka minulle on tullut ilmoitus ainoastaan kahdesta rikepisteestä viimeisen 12kk aikana.
Ja kannattaa olla tyytyväinen siitä että kuulut siihen porukkaan, joka selviää virheistään rikepisteillä. Itse olen selvästikin joutunut siihen sakkiin, jolle kirjoituskielto isketään päälle suoraan ilman mitään varoitteluita. Eipä ole vaikea arvata, että kirjoitteluani on moderaattori tai pari ottanut turhan henkilökohtaisesti...
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ja kannattaa olla tyytyväinen siitä että kuulut siihen porukkaan, joka selviää virheistään rikepisteillä. Itse olen selvästikin joutunut siihen sakkiin, jolle kirjoituskielto isketään päälle suoraan ilman mitään varoitteluita. Eipä ole vaikea arvata, että kirjoitteluani on moderaattori tai pari ottanut turhan henkilökohtaisesti...
On minullekin tullut muutaman kerran pelikielto ihan suoraan ilman varoituksia. Rikepisteitä sitten pienemmistä rötöksistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös