Tuo on vähän kuin sanoisin Tuksulla olevat paksut huulet ja tuomio tulisi n-sanan käytöstä.
Kyllä ja ei. En ole itse koskaan moderaattorina ollut, mutta olen ollut sellaisella palstalla missä moderaptorit ovat ihan nimimerkeillään mukana keskusteluissa. Periaatteessa ihan ok ei siinä mitään, mutta hyvin usein näki sitä että keskustelun yltyessä se moderaattorin vastapari saattoi alakynteen jäädessään heittää jotain ihmeellisiä "mode-kortteja" pöytään. Jotkut siis ottivat sen niin että ei ole soveliasta jos moderaattori tuo vaikka liian kärkkäästi omaa mielipidettään esille yms. Toki nimenomaan vika on niiden toisten käyttäjien puolella, mutta ymmärrän kyllä sinänsä moderaattorinkin näkökulmasta sen että keskusteluun osallistuminen on hankalaa jos toiset ei kykene moden kanssa normaaliin keskusteluun.mutta olisi silti mun mielestä ihan tasapuolista että nuo kerrottaisiin. Koska kyllähän fakta kuitenkin on se että sellaisen kanssa kinastelusta saa helpommin pelikieltoa kuin tavan kirjoittajan kanssa kinastelusta.
Väännetään rautalangasta: tuomio kuului "jatkuva yksittäisen nimimerkin ryssittely" - yhtään "ryssittelyä" ei kuitenkaan löydy. "Ryssittely" on toimintaa, josta oikeudessa tuomitaan kunnianloukkauksesta sakkoihin. Se ei ole mitenkään synonyymi esim. "venäjän trollille".
Jeps, nyt täytyy sanoa, että @Moderaattorit ja minun välilläni on suuri loukkauskivi - min'en kyllä ryssittele yhtään ketään. Jonkinlaisen käsityksen Venäjä-suhteestani saa esim. oheisesta vuosien takaisesta kirjoituksesta:
Botanist on Alp: S Novym godom - svetom - kraem - krovom!
Ja se että nimimerkki @BlackWolf välillä horjuu kieliopisssa, esittää alkeellisen geneerisiä mielipiteitä ja on obsessiivisen Nato-vastainen ei todellakaan edes vähän alusta tarkoita sitä, että hän olisi maksettu ulkomainen trolli. Se että veljellisesti välillä hieman kiusoittelen häntä johtuu siitä, että kyseinen nimimerkki pavlovilaisesti reagoi noihin viattomiin kiusoitteluihin ja eksyy pois (yleensä) tyhmistä mielipiteistään. Ja tämä jos mikä on todiste siitä, ettei hän ole maksettu trolli vaan täysin puhdas amatööri. Notta sellaasta.
Trollin leiman saa tällä sivustolla helposti. Sellainen minäkin olen, jos on jokerifaneja uskominen. Riittää kun arvostelee khlän päästämistä Suomeen. Tämän sivuston käytäntö tuntuu olevan, että se joka provosoituu on aina oikeassa. Ja Pasilassa provosoidutaan helposti. Venäläisten arvostelu on henkilökohtaisuuksiin menemistä eikä ironiaa osata lukea. Jokerifaneille khlään osallistuminen tuntuu olevan kuin Tallinnnan laulujuhlille osallistuminen 70-luvulla; Pelkkää helvetin korkeatasoista laulamista eikä mitään kotimaista säälittävää hoilotusta tai poliittista kannanottoa.Ja tämä jos mikä on todiste siitä, ettei hän ole maksettu trolli vaan täysin puhdas amatööri.
Onhan tämä moderoinnin taso vajonnut todella alas, tämä täysin keksityllä syyllä tehty rangaistuksesi oli kyllä sellainen rimanalitus ettei siihen keksi mitään sanomista enää.Jeps, nyt täytyy sanoa, että @Moderaattorit ja minun välilläni on suuri loukkauskivi
Lisää märkää Euran juopolle! Vielä ei olla päästy edes kirkkasiin!
Oskarille maistuu kyllä. Viski taikka viina. Nam nam!!
No, ajattelin vaan notta eikö sinun pitäisi keskittyä enemmän siihen leipälajiisi eli Rodinan puolustamiseen. Mutta tokihan on mukavaa, että olet tuollainen todellinen moniosaaja ja rikastat näin maatamme entisestään.
Moikka - tai privet, ihan miten vaan. Ihankos vakavissasi kysyt, etteikö satojatuhansia ääniä saaneen eturivin poliitikon esiinnostama "vihapuhe" herättäisi laajaa someraivoa? Eikä mitään väliä sillä, että kysymyksessä oli alaikäisten koululaisten opettajan ohjauksessa tekemä koulutyö. Olisi edes peittänyt nuo tekijöiden etunimet julisteessa. Ei hyvä päivää.
Olen muuten aiemminkin huomannut tämän että kun kiihdyt niin suomen kielen oikeinkirjoitustaitosi kärsii... Anyway, about jokainen vähänkin ajatteleva ihminen ymmärtää, ettei kiihkeään someväittelyyn tule vetää keskenkasvuisten koulutöitä vaan - ja vielä tämäkin tietyllä pieteetillä - kritisoida heidän opettajiaan ja koulujaan. Vain ideologiset fanaatikot (ja/tai palkatut vierasmaalaiset trollit) ajattelisivat ihan oikeasti tästä toisin.
Hmm, lukihäiriösi on peräti niin ajoittainen, että ihminen erehtyy luulemaan sitä ihan joksikin toiseksi jutuksi. Hymiö. Mitä tuohon lainaukseen sitten tulee niin yritä nyt pohtia sen merkitystä tosi hartaasti vaikka suomi ei ehkä olisikaan se paras kielesi. Hymiö.
Hyvä ystäväni Черный волк, enhän edes puolella sanalla ajattele, että olisit venäläinen palkattu trolli - todellakin suuret pahoittelut, jos olet jostain syystä saanut tämän käsityksen! Anyway, minusta tuo lainaamani teksti oli itsessään aika paljon puhuva. Avainsana siinä lienee aikuinen, hmm, tuota, jos siis ymmärrät mitä tuo sana tarkoittaa?
Jep, toveri, juuri näin.
Jeps, hienosti trollattu normoja, tokikin. Pitää vaan tarkkailla hieman pidempää aikaväliä kuin kahden tviitin - ja jos näin tekee niin huomaa että Trump systemaattisesti toimii heikentääkseen USA:n toisen maailmansodan jälkeen huolella pystyttämiä monikansallisia rakenteita, mikä pelaa suoraan Kremlin pussiin. Voimme vain arvailla miksi, ehkä tyhmyyttään, ehkä sitten jostain muusta syystä. Sinä toki hurraat ja puolustat, ilmeisistä syistä, enkä mitenkään paheksu isänmaallisuuttasi, kaikki vaan Rodinan puolesta...
Enhän nyt minään kätyrinä - oikeastaan jopa ihailtavaa olla patrioottinen ja puolustaa omaa kotimaatansa vaikka se kotimaa onkin häikäilemättömien gangsterien hallussa. Mutta kukaan rehellinen keskustelija ei voisi kyseenalaistaa jo etabloituja tosiseikkoja Venäjän toimista, kuka sen tekee, tekee sen joko ammattimaisuuttaan tai typeryyttään. You takes your pick.
Ymmärtäisin että sinun omalla kotimaallasi on paljonkin kokemusta tälläisistä etnisistä kansansiirroista - löytyisiköhän joltakin oligarkilta sopivaa konsulttifirmaa?
Lasketko että lähiulkomaalaisena kuuluu vielä Rodinaan?
Mietin pitkään teenkö vai en, mutta tehdään nyt sitten.
Tässä mitä nyt nopeasti jaksoin kaivaa, samalta herralta näitä löytyy nyt jo yli vuoden ajalta joka kerta kun lainaus kohdistuu allekirjoittaneeseen.
Mikäli tämä on palstalaisten mielestä sitä rakentavaa ja hyvähenkistä keskusteua, niin joko vikaa on allekirjoittaneessa tai keskustelukulttuurissamme ja pahasti. Ja jos nyt joku väittää että tälläinen on hyvähenkistä kuittailua, niin menisitte itseenne.
Mietin pitkään teenkö vai en, mutta tehdään nyt sitten.
No jos nyt palstayypillisesti haluaa tehdä tahallista väärintulkintaa. Olisi toki voineet moderaattorit toisellakin termillä sen syyn ilmaista mutta eiköhän tuosta nyt tule aika selväksi miksi ko. henkilö sen kakkunsa sai. Minä en edes jaksa hänen mukahauskoihin itsensä puolusteluhin puuttua. Menee jo säälittäväksi uhriutumiseksi. Asiallisesti yritin asiasta pariin otteeseen sanoa, mutta sama meno jatkui missä juoksee ympäri palstaa otteluketjut, politiikka ketjut yms. läpi ja aina sama vittuilu jatkui. Ihan itse on näppikseltään paskansa suoltanut.Mutta kun ei ryssitelty ja siitä tuli penaltti! (hymiö)
Tälle on jokin filosofinen termi, virhepäätelmällä nimi, mihin osa palstaveljistä on ajautunut, eli ei kai tuossa pelikiellossa ollut kysymys ryssittelystä vaan yleisemmin jatkuvasta vihjailusta ja siihen puuttumisesta. Moderaattorien virhe oli niputtaa kaikki "ryssittelyn" alle. Kyllä täälläkin saa tarkkana sanojen kanssa olla!
PS: Rodinasta mulle tulee mieleen se kaunoluistelijatar.
PS2: jos joku mua ryssitt... siis vihjaisi että olen ryss... venäläinen ja / tai ryss... venäläisten trolli niin kyllä vituttaisi ja ankarasti.
Mutta joo, tsemiä kaikille!
Minä en edes jaksa hänen mukahauskoihin itsensä puolusteluhin puuttua.
Jos sinä olet keskustelupalstalla ihan oikeasti tuota mieltä, niin se kyllä kertoo enemmän sinun henkisestä kapasiteetistä ja älykkyydestä kuin mistään muusta. Vai oikein pitää ihmisiä kurmoottaa keskustelupalstalla, kun eivät jaa sinun kanssa samoja mielipiteitä. No hyvä että laitoit tuon avoimesti tänne ketjuun, niin @Moderaattorit osaavat sitten suhtautu toimiisi palstalla oikeassa valossa. Melkoista settiä.Ollakseni pedantti, rakas palstaveli, niin en ole puolella sanalla puolustellut tai pahoitellut irvailujani. Se ei ole kehu todeta, että kirjoitat kuin venäläinen trolli edes olematta sitä. Ja ihan ilman mitään hassuttelua, edes vähän alusta, totean että ansaitset kaiken sen kurmoottamisen tällä palstalla minkä saat - ja vielä enemmän.
Samaa mieltä.Siellä on taas annettu tärkeitä pelikieltoja siitä, kun joku on kehdannut olla samaa mieltä toisen käyttäjän kanssa ja sen ääneen sanonut. Hyvä, että tällaista terroria ei meillä suvaita.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ne mainiot tykkäysnapit poistaisivat tämän ongeman lähes tyystin. Ei toki kokonaan, koska aina on joku, joka ei pelaa täydellä pakalla.Olisipa jääkiekkoaiheista keskustelupalstaa missä 90% viesteistä olisi jotain rinkirunkkaajien lauseenmittasia "olen samaamieltä'", tai "peukku tälle" tyylisiä viestejä. Kiva olisi lukea kun tuhat käy kertomassa tuon erittäin tärkeän viestin joka ketjuun, missä joku samanmielinen sanoo jotain omaan kuplaan, tai ajatusmalliin sopivaa.