Mainos

Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 513 641
  • 15 309

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muistaakseni tais skriivaa aika henkilökohtaisuuksiin menevän mesitsin juuri ennen VIIMEISTÄ TUOMIOTA. Oliko tuo sitten syy nimimerkin ulostukseen, siitä ei mitään hajua.

Vastasin nimimerkin -OO- viestiin samalla mitalla. Toiselle viikko, toiselle ikuinen pelikielto. Se miksi tästä nousi suuri haloo oli se, kun schollia rankaistiin kertarysäyksellä koko viestihistoriastaan. Poikittaisesta mailasta ikuinen kilpailukielto.

Koska olen kirjoitellut aiheesta melkoisen paljon, minun lienee syytä kuvata motiivejani. Olen ihminen, jolle epäoikeudenmukaisuus nostaa aina niskakarvat pystyyn. En ollut koskaan schollin fani, en muista edes keskustelleeni hänen kanssaan koskaan. En kuitenkaan pidä siitä, että Jatkoaika ei koskaan (kertokaa, jos olen väärässä) ole muuttanut jo tehtyjä päätöksiään moderoinnissa ja "tarkistetaan videolta" -tyyppinen oikeuskäytäntö puuttuu kokonaan.

Samoin koen, että moderaattoreiden tulisi osallistua tähän keskusteluun. Valitettavasti he valitsevat aina vaikenemisen tien, jos jostakin päätöksestä syntyy keskustelua.

Minulla on samoin oma historiani tuomioiden suhteen ja siksi koen, että jos täällä tapahtuu jotakin, mille haluaisi kuulla hiukan parempia perusteluja, me muut nimimerkit olemme ainoita, joilla on mahdollisuus näitä tivata - scholl kun ei haudastaan pääse paikalle itse kyselemään perään. Rangaistun nimimerkin huutelu koetaan muutenkin helposti "itkemiseksi", kun yrittää itse puolustaa omia oikeuksiaan. Näin kävi minullekin aikanaan "tuplaviestijupakassa".

Tämä on muuten hieno keskustelupalsta, toivon ettei kukaan tulkitse omaa toimintaani asiassa muuten kuin palstan kehittämisen motiivit taustalla. Parantamisen varaa nimenomaan rangaistuskäytännöissä ja niistä viestimisessä on paljon. Jokin sellainen "olemme tarkistaneet käytäntöjämme...keskusteltuamme aiheesta scholl" -tyyppinen kunnon vastine olisi moderaattoreilta koko palstan lukijoille ja kirjoittajille mielestäni tarpeen.

Peace siis täältä,

Jupa
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...En kuitenkaan pidä siitä, että Jatkoaika ei koskaan (kertokaa, jos olen väärässä) ole muuttanut jo tehtyjä päätöksiään moderoinnissa ja "tarkistetaan videolta" -tyyppinen oikeuskäytäntö puuttuu kokonaan.
On tänne palstalle muutamia nimimerkkejä päässyt takaisin ikuisen pelikiellon saamisen jälkeenkin.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Vai olisikohan tämä pitänyt laittaa johonkin HuuHaa-ketjuun muiden etiäisten joukkoon?
Moderaattorit 29.11.2013 kirjoitti:
Nimimerkit Prague 220406, Löfferström ja perunii kirjoitusoikeudet ovat poistettu § 1 perusteella.
Aika outoa - siis ei poisto vaan omat aavistukseni!

Prague 220406 on rekisteröitynyt palstalle alle kaksi kuukautta sitten 06.10.2013 ja kirjoittanut yhteensä 69 viestiä. Pääasiallisesti tekstit löytyvät HPK-osiosta tai Otteluketjufoorumin puolelta. HPK-osiota en ole tainnut avatakaan viime aikoina, mutta jostain syystä nimimerkki syöpyi mieliini - todennäköisesti viime viikonlopulta HPK-TPS -matsin yhteydestä.

Nimimerkki vaikutti välittömästi "uudelta" ja "sopivan erikoisena" se myös painui muistilokeroihini. Jostain syystä hyvin nopeasti mulle tuli mieleeni, että tämä kaveri ei kauaa palstalla tule vaikuttamaan. Niinhän siinä sitten kävikin. Todennäköisesti olen lukenut tietoisesti kaksi hänen tuotostaan HPK-TPS -otteluketjusta sekä tiedostamatta muutamia muita ulostuksia Pe 22.11.2013 Otteluseurantaketjusta. Jo näiden perusteella mulle siis tuli ajatus, että palstaura ei tule olemaan pitkäikäinen.

22.11.2013 - Viesti 1
23.11.2013 - Viesti 2

Omat tuotokset eivät olleet missään järkevissä suhteissa lainauksiin nähden, mutta en usko, että tuo etiäiseni olisi tullut pelkästään tuosta. Joku noissa Prague 220406:n teksteissä (erityisesti Viesti 1 + Otteluseurantaketju) tökki alusta lähtien, ettei kovin pitkää ja menestyksekästä Jatkoaika-uraa voinut veikata.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kiitokset koko Ässät-osion puolesta yhdestä kolmen kuukauden bannista ja yhdestä oikeuksien poistosta. Vaikkei Joulupukkia olekaan olemassa, joku järki sentään näköjään on.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Mitä sääntöjen astaista Scholl on tehnyt?

Jotain hän on ilmeisesti tehnyt todella väärin, koska lienee yksi eniten pelikielloissa istuneista JA-kirjoittajista.

Ja jotain hän on myös tehnyt todella oikein, koska moderaattorit antoivat hänelle huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin monille muille kirjoittajille, ennen kuin päätyivät tähän lopulliseen ratkaisuun.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin ja oppineet myös keskustelemaan sillä tavoin, että täällä myös jatkossa pysyvät. schollin kohdalla en jaksa uskoa mihinkään muutokseen.

Sama juttu. Schollin oikeuksien palauttaminen vaatisi todennäköisesti sääntömuutoksia, sillä palatessaan herra luultavasti lataisi täyslaidallisen moderaattorimafian suuntaan ja jatkaisi muutenkin kirjoittelua entiseen malliin. Minulla ei mitään sitä vastaan olisi, mutta tiedostettavahan se on.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vastasin nimimerkin -OO- viestiin samalla mitalla. Toiselle viikko, toiselle ikuinen pelikielto. Se miksi tästä nousi suuri haloo oli se, kun schollia rankaistiin kertarysäyksellä koko viestihistoriastaan. Poikittaisesta mailasta ikuinen kilpailukielto.
Sama asia tapahtui tänäänkin:
"Nimimerkit Fat Jesus, SJK10 ja Dimebag ovat viikon pelikiellossa § 9 perusteella.

Zalmonella tienasi kolmen kuukauden kakun § 9 perusteella ja toivottavasti miettii vakavasti palstauransa jatkoa. Aiempi rikehistoria toimi rangaistuksessa koventavana tekijänä."

Yhdelle 3kk ja muille 1vk samasta rikkeestä. Erona vain aiempi rikehistoria.

Olisihan se vähän hassua sekin, että A muuten saisi historiansa ansiosta rikkeestä 6kk, mutta koska samaan aikaan B olisi rikkeen tehnyt, niin A:n rangaistukseksi pehmennettäisiin vain 1 vk:ksi.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Yhdelle 3kk ja muille 1vk samasta rikkeestä. Erona vain aiempi rikehistoria.

Olisihan se vähän hassua sekin, että A muuten saisi historiansa ansiosta rikkeestä 6kk, mutta koska samaan aikaan B olisi rikkeen tehnyt, niin A:n rangaistukseksi pehmennettäisiin vain 1 vk:ksi.
Eli käytännössä rangaistaan historiasta - ei itse teosta! Eikö tällä ilmiöllä ole muuten omat lempinimetkin jääkiekkopiireissä? Jarkko Ruutu -lisä, HIFK-lisä jne.

Itse asiassa tämä rangaistusmallihan auttaisi huomattavasti nollatoleranssin toteuttamisessa. Uran viisi-kymmenen kahvaamista tai koukkaamista kuitattaisiin kaksiminuuttisilla. Näiden jälkeen sanktio olisi jo 2+2 parista seuraavasta kahvasta tai koukusta. 2+2+2 (6min), 2+2+2+2 (8min) ja 2+2+2+2+2 (10min). Jos vieläkään ei ole oppi mennyt perille, että sitä mailaa ei tungeta sinne vastustajan kainaloon, niin sitten otetaan käyttöön erärangaistukset. "Seuraavasta koukusta istut loppuerän sekä seuraavan erän jäähypenkillä." Mä epäilen, että siinä rupeaisi kovakalloisinkin kahvakiekkoilija miettimään kannattaako sitä virveliä lyödä sinne kainaloon.

Kovimmat kahvaajat istuisivat sitten yhdestä kahteen erää jäähypenkillä. Mun mielestäni vain siinä vaiheessa aletaan puhua melkoisesta pelleilystä, jos toinen pelaaja saisi samasta rikkeestä 2min ja toisen kohdalla alettaisiin puhua jo ottelurangaistuksista. Onhan se vähän merkillistä, kun rangaistuksia langetetaan rikehistorian - EI ITSE TEON - perusteella! Mutta tätähän tämä progressiivinen rangaistusasteikko kai tarkoittaa. Kyllä sillä ollaan Jatkoaika saatu kliinisen siistiksi - miksei sama siistimistoimenpide voisi onnistua kaukalossakin?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olen ihminen, jolle epäoikeudenmukaisuus nostaa aina niskakarvat pystyyn.
Minäkin olen ihminen, jolle epäoikeudenmukaisuudet nostavat niskavillat pystyyn, mitä se nyt ikinä konkreettisesti tarkoittaakaan. Tässä schollin tapauksessa ei kyllä värähtänyt sen kummemmin. Eli kumpi on väärässä? Vai onko ehkä niin, että meillä on kuitenkin aika subjektiiviset näkemykset oikeudenmukaisuudesta, eikä vetoaminen omiin niskavilloihin hirveästi auta moderaattoreiden päitä pölkylle vaadittaessa.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
heavy kirjoitti:
On tänne palstalle muutamia nimimerkkejä päässyt takaisin ikuisen pelikiellon saamisen jälkeenkin.

Olen eri mieltä. Noissa kirjoitusoikeuksien poistoissa on eroa sanamuodossa. Vuosia sitten, kun minut poistettiin oli sanamuoto, "Nimierkki Olkun kirjoitusoikeudet on poistettu". Ilmoitettiin, että on mahdollisuus takaisin, kuten 5 kuukauden jälkeen pääsinkin, silloin kun ei vielä jaettu 6kk ym. pelikieltoja. Toinen ilmoitusmuoto on "Nimimerkin sejase kirjoitusoikeudet on poistettu pysyvästi. Yhtään jälkimmäisen muodon poistoa en ole nähnyt palaavan.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
En kuitenkaan pidä siitä, että Jatkoaika ei koskaan (kertokaa, jos olen väärässä) ole muuttanut jo tehtyjä päätöksiään moderoinnissa ja "tarkistetaan videolta" -tyyppinen oikeuskäytäntö puuttuu kokonaan.
On tänne palstalle muutamia nimimerkkejä päässyt takaisin ikuisen pelikiellon saamisen jälkeenkin.
Olen eri mieltä. Noissa kirjoitusoikeuksien poistoissa on eroa sanamuodossa. Vuosia sitten, kun minut poistettiin oli sanamuoto, "Nimierkki Olkun kirjoitusoikeudet on poistettu". Ilmoitettiin, että on mahdollisuus takaisin, kuten 5 kuukauden jälkeen pääsinkin, silloin kun ei vielä jaettu 6kk ym. pelikieltoja. Toinen ilmoitusmuoto on "Nimimerkin sejase kirjoitusoikeudet on poistettu pysyvästi. Yhtään jälkimmäisen muodon poistoa en ole nähnyt palaavan.
Heh... sattuipa sopivasti!

Kävin läpi joitain wanhoja muistitikkuja etsiessäni joitain ~3-4 vuotta vanhoja tiedostoja ja samalla törmäsin sattumalta erääseen mielenkiintoiseen kuvankaappaukseen. Onhan sitä meikäläinenkin saanut ikuisen pelikiellon palstalle. Valitettavasti en muista enää yhtään mistä syystä tai edes milloin kyseinen tapaus on sattunut. Saattaa olla, että pelikielto tuli ns. "sigu-gaten" yhteydessä. Muistitikulla kuvan ominaisuuksista selvisi vain, että se on tallennettu joskus syyskuussa 2012. Kuvan täytyy kuitenkin olla joitakin vuosia vanhempi.

Jatkoajan keskustelupalsta ilmoitti mulle tuolloin yksioikoisesti seuraavaa:

"Olet saanut kirjoituskiellon keskustelupalstalle, syy:
Viestien olematon taso.
Pelikielto päättyy: Ei ikinä
"

Taidatkos sitä sitten enää sen paremmin sanoa!

(...ja jos jotakuta kiinnostaa: mä olen nyt käynyt läpi yhden läppärin kovalevyn sekä noin tusinan verran erilaisia muistitikkuja enkä ole vielä toistaiseksi löytänyt hakemiani tiedostoja...)
 

Liitteet

  • JA - ikuinen pelikielto.jpg
    JA - ikuinen pelikielto.jpg
    59,2 KB · kertaa luettu: 588

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Lisäksi tuolta toisesta Moderaattori-ketjusta poimittuna vastauksia Jupan kysymyksiin:
1. Lähetetäänkö rikkeistä nimimerkille ilmoitus YV:llä?

2. Lähetetäänkö nimimerkeille varoituksia YV:llä?

3. Kysymys lukijalle: oletko saanut rikkeestä ilmoituksen tai varoituksen YV:llä?
En edelleenkään ole Moderaattori, mutta uskoisin osaavani vastata näihin kysymyksiin.

1. Näin Moderaattorit ovat useampaan kertaan todenneet, että rikkeistä lähetettäisiin tieto varoitetulle. Itselläni ei ole ensimmäistäkään pukkia rikkinäisistä lainauksista (ja mistä muista näitä rikepisteitä jaettiinkaan), joten täysin kokemusperäistä kommenttia mulla ei ole. Uskoisin kuitenkin ilmoitukseen!

2. Kyllä lähetetään! Kuten yhdessä vastauksessa tuli jo ilmi, niin niistä pyydetään vielä lähettämään lukukuittaus.

3. Olen saanut varoituksen (itse asiassa useampiakin) YV:llä. Uskoisin myös, etten riko mitään julkaisusääntöä yksityisviestien suhteen, sillä peitän teksteistä oleelliset osat. Tässä kuitenkin pari esimerkkiä sulle, että saat käsityksen noissa YV-varoituksissa käytetyistä sanamuodoista. Kuten sanottua: näistä myös pyydetään lähettämään lukukuittaus.

Moderaattorit helmikuussa 2005 kirjoitti:
Varoitus
- - - -ketjussa selviää tällä kertaa varoituksella. Lisäksi saat varoituksen harrastamastasi itsemoderoinnista. Moderointi ja päätökset tällä palstalla eivät kuulu yksittäisten kirjoittajien spekuloinnin kohteisiin.

Terveisin
Moderaattorit
Moderaattorit kesäkuussa 2011 kirjoitti:
Varoitus
Hei,

emme luonnollisestikaan halua tyrehdyttää keskustelua - - -, päinvastoin, mutta nyt kehotamme kuitenkin lopettamaan - - - -ketjussa. Asia ja pointtisi on varmasti tullut kaikille selväksi joten samasta asiasta jankkaaminen voi nyt ketjussa loppua, kiitos.

Ole hyvä ja lähetä lukukuittaus tästä viestistä.

Moderaattorit
Eli todennäköisesti näissä molemmissa tapauksissa mun viestieni raportointinappuloita ollaan hakattu aivan urakalla. Olin liikkunut vasta sillä harmaalla alueella, jolloin varsinaista sääntörikettä ei ollut vielä tapahtunut. Moderaattoreilta ei varmastikaan olisi ollut huutava vääryys lätkäistä jo tuossa vaiheessa viikon pelikieltoa, mutta vielä toistaiseksi he katsoivat varoituksen riittävän. Jos homma olisi jatkunut, niin todennäköisesti viestini olisivat muuttuneet vähintään viikon tai jopa kuukauden arvoisiksi. Mainitaan nyt vielä selvyyden vuoksi: kummastakaan tapauksesta en saanut pelikieltoa. Otin opikseni noista varoituksista!

Mä uskon siihen, että Moderaattorit tekevät paljonkin tällaista "ennaltaehkäisevää" varoittelua. Eli näissäkin tapauksissa ilmeisesti mun viestejäni oli raportoitu oikein urakalla. Moderaattorit päättivät kuitenkin lähettää "vain" varoituksen. JOS varoituksesta huolimatta olisin jatkanut samalla linjalla, niin tuloksena olisi ollut viikon tai jopa kuukauden pelikielto. Tällöin kanssalukijat olisivat takuuvarmasti ihmetelleet, että mistä se Kettuherra tällä kertaa tuon pelikieltonsa sai. Mun viestihistoriastani ei nimittäin olisi löytynyt sitä yhtä "kuuluisaa" viestiä, joka selkeästi olisi rikkonut jotain sääntöä. Rangaistus oli tullut ennemminkin siitä, että varoituksesta huolimatta olin jatkanut samoilla linjoilla. Tässähän ilmiselvästi liikutaan tietyn kaavan mukaisesti:

Toimintaa sääntöjen rajamailla => useita raportointeja => Moderaattorien varoitus asianosaiselle

Tämän jälkeen on kaksi polkua kuljettavana - KIRJOITTAJAN VASTUU:
Asianosaisen toiminta sääntöjen rajamailla jatkuu edelleen => viikon/kuukauden pelikielto
Asianosaisen toiminta sääntöjen rajamailla päättyy varoituksen jälkeen => ei pelikieltoa

Samahan toistuu kaukalossakin! Eihän yleisöllä ole tietoa siitä, kuinka monta kertaa päätuomari on jo varoittanut jotain pelaajaa vaikkapa kiinnipitämisestä. Sitten tulee vielä se yksi pieni laitapaini, josta kyseinen pelaaja lentää boxiin. Yleisön joukossa ihmetellään: "- Miten helvetissä tuosta nyt voi tulla kiinnipitämisjäähy? - Todella heppoinen puhallus! - Tuossahan oli samassa ja edellisessä vaihdossa jo paljon pahempia kiinnipitämisiä samalta kaverilta ja nyt sitten tosta se lähti ulos!"

Niinpä... sitä ei aina suuri yleisö voi tietää kuinka monta ja minkälaisia varoituksia siellä oli jo taustalla.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Minulla on samoin oma historiani tuomioiden suhteen ja siksi koen, että jos täällä tapahtuu jotakin, mille haluaisi kuulla hiukan parempia perusteluja, me muut nimimerkit olemme ainoita, joilla on mahdollisuus näitä tivata - scholl kun ei haudastaan pääse paikalle itse kyselemään perään. Rangaistun nimimerkin huutelu koetaan muutenkin helposti "itkemiseksi", kun yrittää itse puolustaa omia oikeuksiaan. Näin kävi minullekin aikanaan "tuplaviestijupakassa".

Uudenvuoden lupauksena lupaan olla Jupa tukenasi yhtä hienosti kuin olet Schollin tukena, jos taas tulee bänniä(aiheetonta) playoffien aikana. Muistaakseni pari tai kolme viime kevättä on Jupalle tärähtänyt bannia milloin mistäkin hölmöstä syystä(ei aiheesta).

Omallekin kohdalle on paukahtanut muutama viikon banni, mutta yleensä aiheesta toisin kuin Jupalle. Saatan jopa harkita tukibannien ottoa, jos taas keväällä monkey house paukkuu Jupalle ilman syytä.

Schollista pidin kirjoittajana, mutta ilmankin on pärjättävä. Tosin kiinnostavuus tätä palstaa kohtaan on muutenkin romahtanut, joten ei haittaa vaikka bannaisitte kaikki top10 kirjoittajat.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitos Moby, tällaista palstaveljeyttä arvostan ja sitä yritän täällä itsekin edustaa.

Mr. Fox ja muut, kiitokset vastauksista, olen nyt infooikeudethienoa!

Mr. Fox olikin mun arvostetuimpien nimimerkkien listoilla, joten tämäkin alleviivaa sanomaani: hyville sisäklöntuottajille sallisin laveammat oikeudet.

Tässä samalla edustetaan kukin tahollamme omaa persoonaamme. Toiset ovat värikkäämpiä kuin toiset. Kukaan ei ole väärässä, koska sanalla on maassamme vapaus.

Jupa
 

Nick Neim

Jäsen
Onhan se vähän merkillistä, kun rangaistuksia langetetaan rikehistorian - EI ITSE TEON - perusteella! Mutta tätähän tämä progressiivinen rangaistusasteikko kai tarkoittaa. Kyllä sillä ollaan Jatkoaika saatu kliinisen siistiksi - miksei sama siistimistoimenpide voisi onnistua kaukalossakin?

Mun on ihan pakko kysyä, etkö todellakaan näe eroa tahallisen vahingoittamisen, ja peliä tai maalintekoa estävien/häiritsevien rikkeiden välillä? Sinähän rinnastat tuossa aiemmin esimerkiksi päähän kohdistuneet taklaukset ja kampitukset yks yhteen, ja sinun mallisi mukaan myös kampituksista pitäisi jakaa useampia rangaistuksia, koska niin tehdään tahallisista (osa myöskin tahattomista toki) vahingoittamisyrityksistä.

En todellakaan näe asiaa noin mustavalkoisena, miten asiasi esität. Rikehistorian - jos pysytään edelleen jääkiekkoaiheisissa esimerkeissä - tarkoituksena on taata pelaajien turvallisuus. Ei ole minkään näköinen sattuma, että osa pelaajista "epäonnisesti" tekee samanlaisia temppuja useamman kerran kaudessa. Korotetut pelikiellot, ja ainakin joissain tapauksissa myös pidätetyt palkat pelikiellon ajalta varmasti pistää osan pelaajista miettimään, nostaako sitä kyynärpäätä ensi kerralla, hyppääkö taklatessa tai vetääkö suoraan numeroihin tahallisesti. Kaikkiin pelaajiinhan tuo ei vaikuta, kuten huomata saattaa. Tahallisissa vahingoittamisyrityksissä huomioidaan, ja pitää huomioida myös jatkossa pelaajan rikehistoria. "Vahingot" eivät voi jatkuvasti osua samalle pelaajalle, jonka takia menneisyyttä katsotaan korottavana tekijänä.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Kuka sen hyvä sisällön sitten määrittää? Itse sivuutan Mr.Foxin viestit niitä pääosin lukematta.

Meinasin kirjoittaa täsmälleen samansisältöisen viestin.

En muutenkaan jaa täällä ilmeisesti johonkin kivitauluun taottua käsitystä Jatkoajan "parhaista" kirjoittajista kuin vladin osalta.

Esimerkiksi moneen otteeseen syvimpään helvettiin haukutut TosiFani ja mjr ovat kummatkin mielestäni palstan ansiokkaimpien kirjoittajien joukossa.

Edit:
Ja keskustelupalstan moderoinnissa kumulatiivinen (eli kirjoittajan toimillaan ansaitseman pärstäkertoimen mukainen) rankaiseminen on ainoa oikeudenmukainen tapa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itselläni ei ole ensimmäistäkään pukkia rikkinäisistä lainauksista (ja mistä muista näitä rikepisteitä jaettiinkaan), joten täysin kokemusperäistä kommenttia mulla ei ole. Uskoisin kuitenkin ilmoitukseen!

Olen saanut rikepisteen "rikkinäisestä" lainauksesta ja siitä tuli ilmoitus yv:llä. Lisäksi moderaattorit olivat korjanneet lainauksen kyseiseen viestiin ja laittaneet asiasta maininnan tuohon viestin edit-kenttään.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En muutenkaan jaa täällä ilmeisesti johonkin kivitauluun taottua käsitystä Jatkoajan "parhaista" kirjoittajista kuin vladin osalta.

Esimerkiksi moneen otteeseen syvimpään helvettiin haukutut TosiFani ja mjr ovat kummatkin mielestäni palstan ansiokkaimpien kirjoittajien joukossa.

Täsmälleen samaa mieltä.

Tietty runkkurinkihän täällä pyörii aamusta iltaan ja osa yölläkin hirnumassa toistensa nokkeluuksille, mutta harvoin se että itsellä on kivaa tarkoittaa yhtälaista kivaa jollekin laajemmalle joukolle.

Periaatteessa minäkin voisin tietysti julistautua Jatkoajan parhaaksi kirjoittajaksi ja vaatia sen perusteella mitä hyvänsä, mutta melko todennäköisesti löytyisi joku joka väittäisi vastaan.

Eiköhän se nyt ole kaikille helpointa että on yhdet säännöt joita noudatetaan.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Mää en saanut mitään huomautuksia viime viikolla, suora viikon nakki eli ei mitään rikkeen muodossa yv-boksissa näkynyt.

Josta tuli mieleen.. Me ollaan jääkiekkopalstan keskustelufoorumilla, joten miksei pelikiellot voitaisi jakaa muodoissa 2 min eli viikko, 2+2 min eli kaksi viikkoa, 10 min eli kuukausi, 20 min eli 2-6 kuukautta ja 25 min or eli näkemiin?
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Esimerkiksi moneen otteeseen syvimpään helvettiin haukutut TosiFani ja mjr ovat kummatkin mielestäni palstan ansiokkaimpien kirjoittajien joukossa.

En jaa mjr:n arvoja monissakaan asioissa, kuten en myöskään TosiFanin, mutta tästä huolimatta - ja kenties juuri tämän takia - osaan arvostaa heidän mielipiteitä vaikka toisinaan ne ja esittämistapa voivatkin aiheuttaa hammastenkiristelyä, mutta ei sen suurempaa negaatiota.

TosiFanin kanssa en kovinkaan montaa kertaa ole aidosti keskustellut palstalla, mutta mjr:n kanssa olen käynyt useita keskusteluja moraalisista kysymyksistä ja voin sanoa nauttineeni kyseisistä keskusteluista vaikka hyvin herkällä ja aralla alueella olemme monasti seisoneet.

Mitä tästä palstastakin tulisi jos me kaikki olisimme yes-yes-miehiä? Minusta on vaan hyvä, että täällä on erilaisia persoonia ja erilaisia tyylejä käydä keskustelua. Jos ei muuta niin se vähintäänkin aiheuttaa itsepohdiskelua jos jonkin tyyli keskustella ärsyttää. Toisinaan kannattaa katsoa peiliin ja miettiä, että onko omassa tyylissä jokin syy miksi toinen kirjoittaa kuten kirjoittaa. Ja kuten kirjoitin, on erilaisia tyylejä kertoa sanottavansa ja minusta se on rikkaus tälle palstalle, ja pyrin olemaan avoin jopa sellaisille tyyleille jotka toisinaan minua ärsyttävät.

vlad.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Mitä tästä palstastakin tulisi jos me kaikki olisimme yes-yes-miehiä? Minusta on vaan hyvä, että täällä on erilaisia persoonia ja erilaisia tyylejä käydä keskustelua. Jos ei muuta niin se vähintäänkin aiheuttaa itsepohdiskelua jos jonkin tyyli keskustella ärsyttää. Toisinaan kannattaa katsoa peiliin ja miettiä, että onko omassa tyylissä jokin syy miksi toinen kirjoittaa kuten kirjoittaa. Ja kuten kirjoitin, on erilaisia tyylejä kertoa sanottavansa ja minusta se on rikkaus tälle palstalle, ja pyrin olemaan avoin jopa sellaisille tyyleille jotka toisinaan minua ärsyttävät.

Niinpä. Mielestäno scholl-casessa moderaattoreita on arvosteltu täysin väärin perustein. Erilaisista tyyleistä, mielenkiinnon kohteista, kirjoitustaidoista ja arvomaailmoista riippumatta jokaiselta kirjoittajalta tulee vaatia yhtä selkeää asiaa:

kunnioitusta keskustelua kohtaan

Tämä schollilta puuttui. Ja tästä syystä on ymmärrettävää, että kuppi ennen pitkää meni nurin.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kiitokset koko Ässät-osion puolesta yhdestä kolmen kuukauden bannista ja yhdestä oikeuksien poistosta. Vaikkei Joulupukkia olekaan olemassa, joku järki sentään näköjään on.

Kiitoksia myös Lukko-osion puolesta yhdestä 3kk kiellosta... Veikkaampa että tässä puhutaan samasta hahmosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös