Jatkoajan parhaat letkautukset, läpät ja muut vastaavat kirjoitelmat

  • 3 278 776
  • 7 386

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Miksei löytyisi?

Tobiaksella on kaikki hyviä pointteja paitsi toi, että on muita naisia. On tehnyt mieli kysyä Tobiakselta, että mistä kelvollisia löytyy. Ei sitä saa slaikkaa pydeen, jos joka urpoo tulee sönköttää ja useimmiten on perusvittumaismeininkui päällä, joten ei ne uskalla edes tulla.

Muissa pointeissa olen täysin samaa mieltä kuin Tobias. Varsinkin tuo perheen perustamiskysymys lämmittää todellakin.

Scholl oli muuten tänään kaatopaikalla. Ei ollut tarkoitus lähteä viihteelle ollenkaan kun saakelin aikataulu venyi. Joku 15-18 meni päiväpeiteoperaatiossa. Oli yksi mimmi messissä, jonka luulin olevan asiantuntija, mutta seinäänhän koko reissu meni kun scholl mother ei ollut mukana. Pahaa sönkötystä terminologiasta ja sen lisäksi ongelmia oli mm. siinä, että kankaat eivät ole yksivärisiä, vaan urpoja kuvioita. No anyway, tikkaus maksanee 54 e/m2 ja sen lisäksi kangas 50-200 e/m2. Suht pätevä sängyn päiväpeite maksanee sellaiset 1200e, jos löytyy jostain sopivia kankaita. Ongelma, että toimitusaika on joku 6vkoa. Mietin, että jos ostaisi väliaikaiseksi jonkun valmiin peitteen, vaikka ne eivät sovikaan, mutta niitä saa heti ja alle 300eurolla. No anyway sitten scholl meni lenkille ja sen jälkeen alkoi satamaan.

Edellisenä vuonna tuli oltua oopperan takana viiniteltassa, jossa sai vetää vähän drinkkiä ja kuunneltua/katsottua oopperaa samalla. Nyt aika meni himaan tulon jälkeen tuohon lenkkiin ja siihen, että yksi asiakas maksaa kuusinumeroisen summan käsirahaa. Sitten vähän duunia tassuun ja klo 23 liikenteeseen. Espalla oli esityksiä koneistossa ja touhu oli ihan ok, kun katsoi Kappelin terassin suunnalta. Jossain vaiheessa kuitenkin siirryttiin Wanhalle ja siellä kehissä olevat baarifestivaalit olivat mahtava juttu. Mm. Finlandia Vodkalla oli jäästä tehty baaritiski. Ite en ollut sillai Wanhalla ennen pyörinyt, mutta tapahtuma oli ok.

Sen jälkeen siirryttiin mutkan kautta Carlssoniin ja vaikka siellä oli todella kammottavaa jengiä. Porukka oli todella kammottavaa demaria ja se koko olemus lähtien pukeutumisesta kulkien yleiseen fiilikseen, oli kaatopaikkaa niin silti meillä pysyi lippu korkealla. Pahinta oli se, kun siellä näkyi jotain samassa opinahjossa olleita urpoka huonolaatuinen puku, skraga ja kengät päällä. Olisivat menneet nyt vaihtamaan kamat ennen viihdettä ja parempaa laatua päälle. En ymmärrä miten joku voi pukeutua täysin moskalaatuun. Melkein laatta lentää, kun näkee sellaista.

Mutta se syy miksi Herr Scholl käyttää puheenvuoron tässä ketjussa on se, että näin unelmieni/ihanne naisen kaverin siellä samassa kaatopaikkadiskossa. Vaikka scholl-repertuaariin ei luonnollisestikaan kuulu se, että menisi sönköttämään ihan mitä sattuu niin kun tuo insidentti tapahtui melkein heti kun olin tullut inesteriin siinä 1.30 niin asiaa piti lykätä. Muutama sönkötyssana teki mieli heittää, mutta sekin otus osoittautui mitä ilmeisemmin duunispedeksi ja lähti chileen todella aikaisin, koska en häntä enää nähnyt. En kertakaikkiaan tajua, miksi joku tulee keitolle, jos siihen ei panosta. Ite käyn keitolla harvemmin (1-3krt vkossa, useimmiten pe ja la vain) ja silloin keitotan full. No ihan miten vain ns.

Oli muuten aika jees jauhaa saksalaisten mimmien kanssa Wanhalla. Se on aina hienoa, kun mimmit osaa saksaa. Hyvä fiilis.

*Patrick Bateman tykkää tästä*
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Täytyy olla sukua Ben Bloodille.

En jaksa tarkistaa onko tässä ketjussa jo mainittu ukrainalainen uimahyppääjä Iryna Pissareva?

Tämä oli nyt kuudes kerta.

Iryna Pissareva

Ei taida olla täällä aiemmin mutta hoksasin sellaisen kun Iryna Pissareva

En halua, enkä jaksa, enkä viitsi selata ketjua. Aikanaan tuli vastaan sellainen ukrainalainen (?) uimahyppääjäköhän se nyt oli, Iryna Pissareva. Toi nauratti aika kovasti silloin kun sen näin. Sori jos oli mainittu.
*tirsk*
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Liigan siirtohuhuista löytyi helmi, joka ansaitsee mainintansa täällä.

Kouvolan KooKoo on Instagram: “Kouvola kiinnostaa: @sergeibobrovsky kävi pari viikkoa sitten vierailulla... Kaksinkertainen Vezina-voittaja tutustui Kouvolassa…”

Bobrovskylla on sopimus katkolla ja Kouvolassa on harjoituksissa todettu Haukeland riittämättömäksi? Monta tähteä annetaan tälle "huhulle"?
Kova on meno. Mitä se onkaan kun kuuluisa osake on maksettu näillä jengillä??? Sama lopettaa Lappeenrannassa pelaaminen kokonaan ja liittyä Kouvostoliittoon.
Sergei sanoi viihtyneensä Kouvolassa, oli kuulemma kuin olisi palannut ajassa takaisin lapsuutensa Novokuznetskiin.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
NHL-osiossa (Kaupat, waiverit ja uudet sopimukset 2019–2020) on yön hämärinä tunteina pohdittu, minkälaisella nimellä maalivahdin kannattaa lähteä luomaan uraa NHL:ssa. Erityisesti nämä kaksi viestiä saivat jopa naurahtamaan:

Nimi. Tuo Binnington ei ole mikään lätkäveskanimi, vaan sopii mieluummin jollekin kaakkois-englantilaiselle postinjakajalle tai halvaksi brändiksi brittioluelle. Aidoilla tähtiveskoilla ja legendoilla on särmikäs ja/tai ytimekäs nimi, kuten Hextall, Fuhr, Roy, Brodeur, Hasek, Kipper, Price, Rinne, Rask, Bobrovsky... Skotlantilaiselta yläkoulun opettajalta kuulostava McElhinney on ikuinen kakkosveska, Lehtonen ei lahjakkuudestaan huolimatta koskaan breikannut aivan tähdeksi ja vaikkapa tuo nuottien toinen veskari Allen on yhtälailla keskitasoa, kaikkien nimet tosiaan sellaisia kämmenenlämpöisiä ja samantien unohtuvia. Lindbergh ehkä oli nousemassa legendaksi, mutta hänkään ei kestänyt keskinkertaisen nimensä aiheuttamaa ristiriitaa, vaan ajoi Vezina-huuruissaan itsensä hengiltä.

Huijausta et Kiprusoff on muka Kipper. Kiprusoff ei ole iskevä, särmikäs ehkä, mutta samalla täytyy muistaa myös että se on myös Marko Kiprusoffin sukunimi ja se pilaa oitis koko nimen.

Tästähän voi kattoa myös suoraan ketkä suomalaiset tulee vielä tulevaisuudessa maalivahtihommissa loistamaan. Saros, siinä on ehdottomasti potentiaalia. Luukkonen, ei tuu onnistumaan. Husso, hiinä ja hiinä, Husok ois parempi mut ei pelkkä Hussokaan ihan menetetty tapaus oo. Vehviläinen, maitojunaan jo sieltä, ihan mahdoton lähtötilanne. Lankinen, eijeijei, ellei sit väännä ittestään Kipperin tapaan joksku Lankkeriksi. Kähkönen, aivan kamala, pois sieltä jo.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Hieman huvitti kun joku random-käyttäjä yritti päästä pätemään liigajoukkueiden voimasuhteita käsittelevässä ketjussa ja yritti vielä huudella moderaattoreita apuun:

Vaihtakaa jo levyä. Ei ole tämän kauden voimasuhdeketjun asioita nämä "Mannerit" ja "Oulun Kärpät 2000-luvulla."

Vai mitä sanoo @Moderaattorit ?
Moderaattorit olivatkin sitten ystävällisiä ja antoivat oman näkemyksensä keskusteluun:

Näyttää siltä, että hyvältä täällä näyttää pl. yksi hivenen itsemoderointiin kallellaan oleva viesti.

Moderaattorit
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Hieman huvitti kun joku random-käyttäjä yritti päästä pätemään liigajoukkueiden voimasuhteita käsittelevässä ketjussa ja yritti vielä huudella moderaattoreita apuun:


Moderaattorit olivatkin sitten ystävällisiä ja antoivat oman näkemyksensä keskusteluun:

Vaasan Sport sieltä tietenkin paljastui.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Tää on hieno.

Tuli mieleen ajatus, että pelaiskohan Pate lätkää, jos se voittaisi lotossa yli 20 miljoonaa? Veikkaan, että ei ainakaan nykyisessä Jetsissä pelaisi. Varmaan pelaisi pari kautta Barkovin kanssa, sitten jäisi eläkkeelle lätkähommista noin 26-vuotiaana. Sitten se muuttaisi Tampereelle ja ostais pinta-alaltaan suurimman tarjolla olevan huoneiston. "Mulla on enemmän neliöitä kuin sulla euroja", olisi vastaus aikaista eläköitymistä ihmetteleville.

Tässä onkin ne kolme sanaa, jolla voitaisiin aloittaa jokainen kommentti tässä ketjussa. Jos tulee joku hullu ajatus ihan kenellä meistä tahansa, niin käydään kirjoittamassa tähän ketjuun ja aloitetaan se noilla sanoilla. Tulisi varmasti hienot tulevat sivut tähän ketjuun!

Voi että, mitähän tähän sanoisi.

Tuli mieleen ajatus, että on pelaajia kuten Aho, joka allekirjoittaa sama mihin joukkueeseen offer sheetin, kunhan vain voisi lähteä äkkiä Hurricanesista ja sitten on pelaajia kuten Laine, joka ei kirjoita mitään offer sheetia, kun haluaa sitoutua Jetsiin. Kaikki muut johtopäätökset kuin tämä, on sun omia asenteellisia mielipiteitä, joissa ei ole yhtään sen enempää todellisuusperää kuin yllä olevassa väitteessä.

Tuli mieleen ajatus, että ehkä Laine onkin humanoidi. En tiedä miten se liittyy mihinkään koskaan, mutta koska sellainen ajatus tuli mieleen, niin se piti kirjoittaa tähän ketjuun. Mutta jos Pate on humanoidi, niin sitten sillä ei pitäisi olla ihmisoikeuksia ja tällöin on suoranainen velvollisuus keksiä mitä typerämpiä jatkoskenaarioita.

Hei tosi hyvä juttu tää ”tuli mieleen ajatus” -aloitus! Mulla se ainakin on lisäksi niin harvinainen tapahtuma, ettei tuota mitään lisävaivaa suoltaa niitä tähän ketjuun.

Tuli mieleen ajatus, että nämä ketjuun aiheeseen liittymättömät typeryydet voisi jättää taas kirjoittamatta.

Moderaattorit

Tuli mieleen ajatus Jatkoajan meemiksi, sanon minä.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jokereiden mainokselle eilisessä hesarissa. Punaisella taustalla oleva teksti on otsikoitu ”Enemmän pelissä”.

Niin varmaan on, mutta kenen rahoja ja millä hinnalla?

Tuu kuitenki tsiigaa, koska ”jokerit on aina raivannu oman polkunsa”.

Nauran rauman lukolle. Niiden kotisivuilla on seuraava otsikko "Menestystekijät taustalla -hierojat tärkeä osa taustatyötä". Kysyn vaan, milloin viimeksi toi joukkue on menestynyt? Siinä on niin harhaanjohtava otsikko kuin vaan voi olla. Kiitos lukko hyvistä nauruista, tästä on kiva jatkaa päivää hymy huulilla ja mieli iloisena.

Pidän tätä komboa viihdyttävänä muuna vastaavana kirjoitelmana kolmesta syystä:

1. Kenellä menee omalle suosikkijoukkueelle naureskelu niin tunteisiin, että menee aamuseiskalta varta vasten tämän naureskelijan suosikkijoukkueen kotisivuille etsimään jotain, mistä voisi kuitata takaisin?
2. Kuitti oli kuitenkin osuva, hymyilytti.
3. Ihmiset, jotka kirjoittavat muiden, kuin kannattamiensa joukkueiden nimet (tai vaikka kaupungit) pienellä, ovat hellyyttäviä.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pidän tätä komboa viihdyttävänä muuna vastaavana kirjoitelmana kolmesta syystä:

1. Kenellä menee omalle suosikkijoukkueelle naureskelu niin tunteisiin, että menee aamuseiskalta varta vasten tämän naureskelijan suosikkijoukkueen kotisivuille etsimään jotain, mistä voisi kuitata takaisin?
2. Kuitti oli kuitenkin osuva, hymyilytti.
3. Ihmiset, jotka kirjoittavat muiden, kuin kannattamiensa joukkueiden nimet (tai vaikka kaupungit) pienellä, ovat hellyyttäviä.

Toi ykköskohta nauratti itseänikin. Voit vaan kuvitella kuinka tohinalla näppäilin kyseiset kotisivut auki ja lähdin etsimään jotain mihin tarttua. Toki pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin. Onneksi Walrus 21:llä oli se suosikkijoukkue merkittynä.....
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tämä sananvaihto Dohan MM-kisaketjussa tiivistäköön Suomen nyky-yleisurheilun tilan ja kisojen kohokohdat:
Hämeenlinnahan on muuten etelä-suomen pääkaupunki. Löytyiskö sieltä ketään
Oli, nyt ollaan tarkkana niiden faktojen kanssa. Ei ole enää läänejä, joten ei ole läänien pääkaupunkejakaan, mutta kyllä sillon hesessä meni muutamilla kasetti.
Mut joo hei Hannele Pokka on joskus ollut Lapin läänin johtajatar
Pelkästään boldatun osuuden vuoksi parhaat MM-kisat pitkiin aikoihin! :D
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Kirves -> kaivo
Herne -> nenä
Minä -> kirjoitus- ja jalkapallonseuraamistauko.


Vittuuuuuuuuuu!
Niin paljon kuin Tottenhamin tilanne surettaa minuakin, niin tämä viesti pisti väkisinkin hymyilyttämään käytyäni Spursin ketjua lukemassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös