Ei ollut hassumpi tuo Halloween ja mukavasti seurasi enemmänkin alkuperäisen jalanjälkiä kuin nykykauhua. Kylmät väreethän siinä menee kun tunnari rävähtää soimaan ja ensimmäisenä tekstinä piirtyy esiin Moustapha Akkad presents. Tai tällä kertaa poika Malek Akkad. Sai samalla viimeinkin sen syyn katsoa tuon Halloween -kokoelman, vaikka tämä uusinhan on ainoastaan jatkoa ensimmäiselle osalle. Enkä sitten lopulta ehtinyt kaikkia katsoakaan ennen kuin teatteriin menin.
Muistan kun joskus mukulana tuo Halloween jäi kesken heti siinä hourula-kohtauksessa. Ei kestänyt katsoa, kun niin karmivan ringmaisesti paineli se "ihminen" auton katolle. Ensimmäinen kohtaushan on aivan uskomaton ja läpi elokuvan pidetään hienosti jatkuvaa uhkaa ilmassa turvautumatta halpoihin ja ylikoviin ääniefekteihin. Tavallaan pidin myös kakkososasta ja vaikka kolmonen on ehkä vähän brändin, sekä katsojien odotusten päälle virtsaamista, niin senkin katsoi ihan kiinnostuneena. Kahdeksatta osaa lukuunottamatta jokaisessa on kuitenkin pyritty tekemään jonkinlaista henkilölähtöistä tarinaa. Matkan varrella on ilo myös nähdä esimerkiksi nuori Paul Rudd kutososassa, vaikka vähän autopilotilla vaikutti menevän luottaen ulkonäköönsä. Seiskasta taas löytyy Josh Hartnett, Michelle Williams, Joseph Gordon-Levitt, joten aika kehuttavaa työtä castingin kanssa tehty. Jamie Lee Curtis myös tuolloin kolmatta kertaa mukana ja Janet Leigh saatu suhteilla myös mukaan toiseksi viimeiseen elokuvaansa. Viihdyttävää tavaraa oli kokonaisuutena ihan kaikki, myös Busta Rhymesin naurettava roolisuoritus viimeisessä. Hyvällä huumorilla meni sekin osa läpi.
Nämä Rob Zombien tuotokset sen sijaan saivat jäädä ihan omaan arvoonsa. Ensimmäinen alkoi lupaavasti, mutta sitten jälkimmäinen puolisko oli pelkkää kehnompaa remakea alkuperäisestä. Vieläpä sotien täysin alkuperäisen arvoja vastaan, kun elokuva luotti pelkkään väkivaltaiseen ja ylimitoitettuun shokkikuvastoon, mikä ei onnistunut luomaan minkäänlaista jännitystä. Sitten tietysti kakkosessakin vielä piti matkia Halloween 2:sta ja sitä ei jaksanut kuin vähän alusta. Ehkä joku päivä uudestaan, mutta epäilen.
Semmoinen maininnan ansaitseva sexploitaatio leffa tullut katsottua kuin Blind Beast. Sokea miespuolinen kuvanveistäjä kidnappaa suositun naismallin, josta kuvanveistäjä aikoo luoda mestariteoksensa, johon hän aikoo vangita naisvartalon kaiken sensuaalisuuden. Sokea kun hän on, niin veistäjän on pakko kosketella perinpohjaisesti malliaan. Elokuva on tarinankerronnassaan ja himojen kuvaamisessaan niin intensiivinen, että se tasapainoilee karmivuuden ja hauskuuden rajalla. Puolivälin jälkeen elokuva alkaa ottaa uutta muotoa, joka on kuin Markiisi de Saden villeimmistä kuvitelmista ja jonka luulisi lipuneen Nagisa Oshimankin silmien editse, kun hän on Aistien valtakunnan tehnyt vajaat kymmenen vuotta myöhemmin.
Kyseessä ei ole mikään likainen elokuva, vaan visuaalista taidetta ja alastomuuden kuvaamisen suhteen elokuva on hyvinkin pidättäytyvä. Se on täynnä symbolismia ja kuvanveistäjän studion seiniä toimittavat tableau-henkiset teokset naisen eri ruumiinosista. Tilan taas jakaa studion keskellä olevat massiiviset patsaat selällään makaavista alastomista naisvartaloista, jotka ovat läsnä useassakin kohtauksessa olennaisessa osassa kun näyttelijät mm. kiipeilevät niillä. Studio saadaan tarpeen mukaan tuntumaan klaustrofobiselta, tai kuin omalta loppumattomalta maailmaltaan.
Leffan on siis muuten ohjannut Yasuzo Masumura, joka oli japanilaisen uuden aallon avainnimiä ja opiskeli elokuvaa Roomassa Viscontin, Fellinin ja Antonionin siipien alla. Sen jälkeen toimi Japanissa esimerkiksi Kon Ichigakawan ja Keiji Mizoguchin apuohjaajana, joten ei mikään turha kaveri. Masumura tuli urallaan tunnetuksi mm. sulavana liikkujana eri genrejen välillä. Blind Beast sisältää melkoisen paljon symbolismia, mutta elokuva oli sen verran uniikki ja tapahtumiltaan kiehtova tuttavuus, että ainakin minun ensimmäinen katsomiskertani meni täysin tapahtumia lumoutuneena seuratessa.
Ei mitään hajua, mistä tässä leffassa on lopulta kysymys. Erityisesti siis tuon lopun osalta. Leffaa voisi ainakin klassisesti tarkastella kuvauksena vaikkapa japanilaisen, sekä länsimaisen yhteiskunnan kohtaamisesta. Osaltaan se käsittelee naisten esineellistämistä jne. Ehkä se kertoo ihmisten ristiriitaisuudesta, sillä me palvomme kauneutta ja olemme kuitenkin valmiita turmelemaan omia kehojamme ohikiitävän, hetkellisen mielihyvän nimissä. Tai ehkä se on sitä miltä näyttääkin, eli kuvaus seksuaalisesta intohimosta ja pakkomielteestä sadomasokismiin, sekä tällaisten asioiden tavoitteluun liitetystä häpeästä.