Jatkoajan leffakerho

  • 2 315 374
  • 11 999

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Hugo-elokuvassa oli naispääosassa viehkeä nuori neito Chloe Grace Moretz, joka oli jälleen onnistuneessa roolissa. Hyvin hän on uransa aloittanut ja edennyt lapsirooleista kohti vanhempien hahmojen esittäjiä kuten tuore uusioversio Carrie-klassikosta osoitti. Tiedä mitä on vielä luvassa, kunhan Moretzista tulee nuori aikuinen.

En ole vielä tuota Chloen tulkintaa Carriesta nähnyt, joten en voi sanoa mielipidettä siitä. Alkuperäinen Carrie oli ainakin minusta se kaikkein parhain King-filmatisointi, joten kovat odotukset tuosta uusimmasta ovat. Tuskin se kuitenkaan on edes niissä rauhallisissa kohdissakaan yhtä kaaottinen kuin Rage 2, joka oli niin hirveä, että ihan pahaa teki.
Chloë on leffassa kuin leffassa äärimmäisen hurmaava ja taitava. Niin myös tässä. En vaan halunnut tunkea lyhyeen raporttiini kaikenlaisia hänelle ja hänestä osoittamiani ylisanoja.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Selänne. Hattu pois päästä. Yksi kaikkien aikojen urheilijoista jopa maailman mittapuulla. Kaikkien urheilufanien on tämä leffa nähtävä.

Tämä. Tultiin just leffasta kotiin pojan kanssa ja nyt toi pikku lätkäjätkä tykittää Youtubesta Teemu-aiheisia pätkiä pää märkänä. Muutaman kerran tuli kyllä pala kurkkuun ja kokovartalomulkut á la Kal€rvi, Hjöördis tai Sulpo Ahonen eivät vituttaneet pätkääkään, jopa päinvastoin. Varsinkin Apen kommentit olivat loistavia, hienoa juttua kyllä. Oli hienoa, että Apenkin mainitsema Phil Housley oli huomioitu.

Jos ette ole käyneet tuota katsomassa, menkää tai hävetkää perkele!
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Thor The Dark World käyty tsekkaamassa. Ei ihan niin timanttinen kuin ykkösosa ja muutenkin jäi aika valjuksi. Mutta silti Chris Hemsworth on kyllä hyvä näyttelijä ja sopii Thoriksi kuin nyrkki silmään.

Mutta ei pidä paljoa kirjoitella ettei spoilaa, jos kuitenkin supersankari leffoista tykkää, on tämä nähtävä. Juonellisesti yllättävänkin paljon irrallaan The Avengersista, kun esim. Iron Man 3 pohjautui aika hyvin siihen Avengersin jälkipuinteihin Tony Starkin kohdalla.

Luulen seuraavan Captain Americankin olevan pienoinen pettymys, koska The Avengersin jälkeen kaikki nämä irralliset tuntuu juuri siltä, eli liian paljon irrallisilta ja pelkästään rahan kuva silmissä tehdyiltä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Luulen seuraavan Captain Americankin olevan pienoinen pettymys, koska The Avengersin jälkeen kaikki nämä irralliset tuntuu juuri siltä, eli liian paljon irrallisilta ja pelkästään rahan kuva silmissä tehdyiltä.

Luulen Kapu kakkosen liittyvän vähän enemmän seuraavaan Kostajat-elokuvaan, tai ainakin viittaavan siihen. Ja olihan Thor 2:ssakin lopputekstien jälkeen kaksi lisäkohtausta, joista toinen viittasi Marvelin tulevaan Guardians Of The Galaxy -elokuvaan. Tämä jälkimmäinen vain taitaa olla animaatioelokuva.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
En ole vielä tuota Chloen tulkintaa Carriesta nähnyt, joten en voi sanoa mielipidettä siitä. Alkuperäinen Carrie oli ainakin minusta se kaikkein parhain King-filmatisointi, joten kovat odotukset tuosta uusimmasta ovat. Tuskin se kuitenkaan on edes niissä rauhallisissa kohdissakaan yhtä kaaottinen kuin Rage 2, joka oli niin hirveä, että ihan pahaa teki.


Uudesta ja vanhasta Carriesta kirjoitinkin edelliselle sivulle sanasen. Vanha on viiden tähden klassikko, ja siihen uusi ei yllä, mutta ei ole tarkoituskaan sillä uusi elokuva on omanlaisensa sovitus alkuperäiskirjasta ja ansaitsee ihan olemassaolonsa oikeuden, toisin kuin valtaosa ns. remake-elokuvista. Chloen ja Julianne Mooren roolisuoritukset olivat erinomaisia kauttaaltaan.

Ollapa vain itselläni Carrie-tason telekinesia, niin saattaisi mennä paikkoja päreiksi tarvittaessa, samalla kun käytännön arki olisi helpompaa. Ei tarvitsi turhaan itseään rasittaa, kun TK hoitaisi homman.

Sekä Carrie että Tulisilmä muistuttavat omalla tavallaan Kingin versioita Marvelin mutanteista, todella uniikkeja versioita ihmisistä, joilla on syntyessään supervoimia, jotka puhkeavat murrosiässä täyteen mittaan. Eivät liity nämä henkilöt mihinkään Xavierin ryhmään vaan vähän traagisemmin tuppaa käymään.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ja olihan Thor 2:ssakin lopputekstien jälkeen kaksi lisäkohtausta, joista toinen viittasi Marvelin tulevaan Guardians Of The Galaxy -elokuvaan. Tämä jälkimmäinen vain taitaa olla animaatioelokuva.

Pyöriihän siellä seassa tietokoneella luotuja hahmoja, mutta ei leffa sentään ihan animaatiota ole.

On muuten aika vakuuttava näyttelijälista Guardiansilla. Mm. Benicio Del Toro, Bradley Cooper, Glenn Close, Zoe Saldana, Michael Rooker, John C. Reilly, Djimon Hounsou, Lee Pace, Karen Gillan ja Vin Diesel on kiinnitetty elokuvaan.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pyöriihän siellä seassa tietokoneella luotuja hahmoja, mutta ei leffa sentään ihan animaatiota ole.

On muuten aika vakuuttava näyttelijälista Guardiansilla. Mm. Benicio Del Toro, Bradley Cooper, Glenn Close, Zoe Saldana, Michael Rooker, John C. Reilly, Djimon Hounsou, Lee Pace, Karen Gillan ja Vin Diesel on kiinnitetty elokuvaan.

Valtaosa kosmisista hahmoista on kyllä lähtökohtaisesti niin "ufoja", että niiden on väkisinkin oltava tietokoneella tehtyjä tai näyttelijöiden roolisuoritukset on korvattava Klonkku-henkisellä kuvausteknologialla, jossa näyttelijän suorituksen päälle animoidaan örrimörri.

Komea kaarti näyttelijöitä ja ääninäyttelijöitä kuitenkin. Hieman kaksijakoiset tuntemukset elokuvasta. Hienoa, että Marvel astuu ns. mukavuusalueensa ulkopuolelle ja kokeilee jotain todella omituista ja marginaalista. Kosminen avaruusvääntö alien-päähahmoilla on sitä jos mikä.

Toisaalta tässä piilee myös kova riski, sillä yhtäkkiä voi olla käsissä parinsadan miljoonan floppi, mikä vaarantaisi yhtiön muut elokuvaprojektit. Jokainen yleissivistynyt länsimaalainen ihminen tietää Kapteeni Amerikan ja hänen tähtikilpensä, mutta vain minimaalinen määrä friikkejä tietää jonkun Rocket Raccoonin eli älykkään, sädepyssyä heiluttavan pesukarhun avaruudesta.

Mutta aina sitä tulee valitettua, että riskejä ei oteta ns. franchise-elokuvissa, joten parempi olla nyt valittamatta. Katsotaan, mitä sieltä sitten oikein tulee.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Thor: The Dark World oli tosiaan ihan viihdyttävä, mutta heittäytyi vähän liikaa onelinereiden varaan ja koheltamisen puolelle ajoittain, sillä tapaa vähän turhan äkkinäisesti tapahtuvia suunnanvaihtoja ja mutkien oikomisia (tietty rajattu elokuvan kesto edellyttää). Hiukan vakavempaa otetta odotin. Ensimmäisessä osassa oli draama paremmin rakennettua ja samalla Lokin suhde veljeensä ja vanhempiinsa vaikuttavempaa. Tässä osassa Loki oli aikaisempia elokuvia enemmän hepsankeikka jotenkin. Se sellainen luihumaisuus ei ollut niin läsnä. Toki tässä osassa Loki ei ollutkaan sillä tapaa varsinaisesti pahan pojan roolissakaan. Hiukan enemmän odotin juuri Hiddlestonin puolelta.

Guardian of Galaxyyn tosiaan viitattiin odotetusti. Elokuva tulee olemaan sillä tapaa merkityksellinen koko saagassa, koska siinä luultavasti Thanosta nähdään jo enemmän. Ei silti vielä tuossakaan ole pääkelmi, vaan sitä hommaa venytetään vuosien päähän.

Kieltämättä aika riskialtis projekti. Parhaimmillaan voi kuitenkin olla mielenkiintoinen sci-fi supersankarielokuva. Ei sellaisia liikaakaan ole. Täytyy kyllä sanoa, että nuo hahmot tuossa elokuvassa on aika tuntemattomuuksia minulle. En muista sarjakuvissa törmänneeni koskaan.

Ja ei se nyt animaatio suoranaisesti ole, mutta totta kai sisältää paljon cgi-hahmoja. Eiköhän mocap ole runsain mitoin käytössä, sekä liikkumisessa että ilmehtimisissä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko tuo Europa Report vaivan arvoinen? Tykkään kaikista avaruusjutuista, mutta edes vähän pitäisi olla jotain etäisesti realismiin viittaavaa eikä ihan tolkutonta sci-fiä, vaikka nyt Jupiteriin ei tietenkään nykytaidoilla ihan helpolla mennä ilman sci-fiä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Onko tuo Europa Report vaivan arvoinen? Tykkään kaikista avaruusjutuista, mutta edes vähän pitäisi olla jotain etäisesti realismiin viittaavaa eikä ihan tolkutonta sci-fiä, vaikka nyt Jupiteriin ei tietenkään nykytaidoilla ihan helpolla mennä ilman sci-fiä.

Pitäisi olla kuulemma ihan kelvollista viihdettä, joskaan ei mitään elämää suurempaa. Itse kuulun myös maltillisemman ja pohdiskelevamman scifin ystäviin, mutta valitettavan harvoin tuntuu nykypäivänä laadukasta scifiä tulevan. Moon oli hyvä ( Kuu (2009) - IMDb ), eikä myöskään Another Earth mikään huono ollut ( Toinen maailma (2011) - IMDb ). Alfonso Cuaronin Gravity ( Gravity (2013) - IMDb ) pitäisi tsekata kunhan tänne rantautuu!
 
Onko tuo Europa Report vaivan arvoinen? Tykkään kaikista avaruusjutuista, mutta edes vähän pitäisi olla jotain etäisesti realismiin viittaavaa eikä ihan tolkutonta sci-fiä, vaikka nyt Jupiteriin ei tietenkään nykytaidoilla ihan helpolla mennä ilman sci-fiä.

Tuo oli juuri sellainen eli realismiin kovastikin viittaava, joskin tietty ei ihan loppuun saakka. Vaivan arvoinen, mutta itselleni kerrontatyyli oli hieman ikävä. En pidä aikajanan poukkoiluista, vaikka joskus se lystiä onkin.

Ei mitään elämää suurempaa, mutta tästä voi tosiaan tykätä mikäli natsaa. Omalle asteikolle 0-10 osui jonnekin 7-8 välille.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
8-pallo tuli eilen väijyttyä ja taitaa olla ensimmäinen kotimainen aikoihin mistä ei oikein osaa mielipidettä muodostaa. Taisin katsoa liian nollat taulussa tuon, mutta paljon jäi outoja kysymyksiä pintaan. Lähinnä Pirkka-Pekan roolihahmo motiiveineen ja kyllähän herra Petelius jotenkin outoa oli nähdä tuollaisessa roolissa. Tykkäsin ja en tykännyt. Leppilampikin ihmeen siedettävästi suoritti.

Rat King ehkä tätä edellinen mikä jätti vähän sekavia fiiliksiä pintaan.
 

Vemps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks & Barca
Tuli katsottua elokuva Trance (imdb).

Kovasti tykkäsin ja voin suositella ihmisille, jotka tykkäävät leffoista, joissa katsojaa kusetetaan kokoajan. Ihmettelen, miten IMDB:ssä noinkin huono arvosana, mielestäni yksi vuoden kovimpia leffoja.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Waking life (linkki imdb.comiin) tuli eilen katsottua ja olipas taas hieno uusi tuttavuus! Imdb:n kuvaus varmaan kertoo varmaan riittävästi, mutta sanotaan vaikka että elokuva on siis vähän tuommoista filosofista pohdiskelua unista ja todellisuudesta. Tietysti omituisella animoinnilla höystettynä. Alkuun en ollut ihan myyty ja animointikin hyppi turhaan silmille, mutta jossain vaiheessa sitten vei kyllä leffa voiton ihan täysin. Paljon, paljon pureskeltavaa jättää jälkeensä ja selkounistakin innostuin taas lueskelemaan.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Pari leffaa tullut näidenkin päivien aikana nähtyä. Tasoltaan ja laadultaan nämä kaksi tosin menevät arvosteluasteikon ääripäihin.

Akira Kurosawan Seven Samurai oli juuri niin erinomainen, kuin aavistelinkin sen olevan. Eeppinen tarina yhdistettynä ensiluokkaiseen näyttelijätyöhön, huikeisiin lavasteisiin sekä hienoon musiikkiin tekivät tämän elokuvan seuraamisesta erään sykähdyttävimmistä ja unohtumattomimmista kokemuksista miesmuistiin. Ylisanat loppuvat kesken, kun yrittää kuvailla näkemäänsä.

Jos nyt pitää nimetä ne roolihahmot, jotka tekivät suurimman vaikutuksen, niin Kyūzō on ylivoimaisena ykkösenä. Haudanvakava, mutta äärimmäisen taitava taistelija, jollaisen jokainen haluaisi hädän hetkellä puolelleen ja jota vastaan kukaan ei haluaisi sotia.

Toisena nimenä nostan ylös Katsushirō Okamoton, joka nuoresta iästään huolimatta tai ehkä juuri siksi oli eräitä mielenkiintoisimpia hahmoja koko leffassa. Hänen kasvunsa pojasta mieheksi leffan aikana oli todella vaikuttava kokemus.

Kambei Shimada eli samurai-porukan pomo teki myös lähtemättömän vaikutuksen. Hymyilevä ja viisas elämää ja lukuisia taisteluita nähnyt veteraani toimi esimerkkinä ja tukipylväänä ei pelkästään kylän asukkaille, vaan myös muille samuraille.

Kikuchiyon absurdi huumori meni usein ohi ja yli, mutta muutaman kerran hän yllätti oikeasti hauskoilla tempauksillaan. Alun rasavillistä kukkoilijasta muotoutui hiljalleen varteenotettava taistelija, joka varsinkin leffan viimeisen tunnin aikana nousi hyvällä tavalla esiin.

Jos tästä mestariteoksesta nyt yrittää väen vängällä etsiä jotain negatiivista, niin mieleen tulee Yohei. Roolissa ei ollut vikaa, vaan näyttelijässä, sillä Bokuzen Hidari tuntui ylinäyttelevän ainakin puolet kohtauksistaan. Mikäli Yohein rooli olisi annettu jollekin toiselle näyttelijälle, olisin luultavasti laskenut myös Yohein suosikkieni joukkoon. Näin ei valitettavasti ollut päätetty.

*****

Sitten se toinen leffa eli Around the World in 80 Days vuodelta 2004. On erittäin vaikea sanoa, mikä tässä leffassa oli edes kelvollista, sillä niin paska maku jäi suuhun. Olihan tämä toki parempi kuin aika moni Tom Greenin elokuva, mutta ero noihin elokuviin ei ole mikään suuren suuri.

*
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Gravity nähty, visuaalisesti oli kyllä todella upea, kerrankin 3D pääsi oikeuksiinsa. Mutta kyllä silti olisin toivonut leffaan edes jotain juonta tai ideaa.

Silti leffa kannattaa käydä katsomassa, tosin itse olin vain nähnyt trailerit, joten odotin hieman erilaista pläjäystä.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
G.I Joe: The Rise of Cobra

Luulin, että en ole koskaan nähnyt, mutta kun alun jälkeen leffa rupesi eteneen, niin muistin, että olenkin nähnyt. No ei se varsinaisesti haitannut, kun ei kuitenkaan kovin hyvin muistanut.

Itse leffana tykkäsin. IMDb antaa arvosanaksi 5,7, mikä on tälläiselle toiminta elokuvalle ihan hyvä. Itse tykkäsin ja mukaan mahtui ainakin yksi todella mielenkiintoinen juonen käänne, jota en olisi osannut odottaa. Sellaisista tykkään yleensä. Muutenhan leffa oli aika normaali toimintapläjäys, eli juuri ainakin minulle sopiva elokuva. G.I Joethan on vissiin alunperin jotain leluja, minkä pohjalta tämä on tehty. Siinäkin mielessä tehty hyvää duunia ja saatu hyvä lätty aikaiseksi.

Huomenna sitten tuo kakkonen.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Pitkästä aikaa asiaa tähän ketjuun - yllättävän pitkä paussi tulikin aikomattani.

Paul Chinan Crawl oli minusta yllättävän hyvä ja lyhyydestään huolimatta oivallisen viipyilevällä otteella ohjattu trilleri. Se ei ollut paahtavaa toimintaa ja tapahtumia vaan tarinaa kerittiin auki maltilla ja annettin näyttelijöiden kasvaa rooleissaan täyteen mittaansa. Ohjaajana China onnistui myös kasvattamaan sivurooleissa vierailleiden näyttelijöiden persoonista yksilöllisiä eivätkä he jääneet vain "ruuduntäytteeksi".

Tarinan keskiössä oli Georgina Haigin näyttelemä blondi, joka kodissaan joutui psyykkiseen ja loppua kohden entistä rajummin fyysiseen kamppailuun tunkeutujaa ja palkkatappajaa vastaan, joka ikävän ja traagisen oikun kautta sattui juuri Georginan oven taa. Yhteenotto oli lopulta raju ja brutaali eikä siitä puuttunut makaabereja piirteitäkään. Sen epäonninen kihlattukin sai kokea, kuin myös vastenmieliseltä vaikuttava pomo - joka samalla oli mitä inhimillisin olento omine oikkuineen ja puutteineen.

Toki elokuva herätti kysymyksiä sen suhteen miksi tarinankerronnassa päädyttiin tiettyihin ratkaisuihin mutta missään nimessä nämä pienet puutteet eivät suuren suuria olleet. Oikeastaan näistä silmääni selkeiten osunut kohta oli vähäisyydeltään pieni, miksei poikaystävä vaan jättänyt rotiskoa tienvarteen ja lampsinut tulevan kihlattunsa luo matka kun ei pitkä ollut. Mutta kas ihminen toisinaan tekee epäloogisilta vaikuttavia ratkaisuja ja se on osa inhimillistä ihmismieltä.

Kaikkiaan oikein hyvä esikoiselokuva tämä Crawl oli ja Chinalla on loistava tulevaisuus edessään.

vlad.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
G.I Joe: Kosto

Itse tykkäsin tästä hieman enemmän kuin ykkösestä. Kummatkin itselleni nappasi, mutta jollakin tapaa tämä meni hieman kokonaisuudessa edelle.

Aika perus toiminta mättöähän nämä ovat, mutta eipä mitään ihmeellisyyksiä tarvitakaan. Kolmonen tosiaan on tulossa ja siitä on hyvät fiilikset. Kunhan saisi tuon kokoonpanon sellaiseksi, että se olisi hieman sekoitettu ykkösestä ja kakkosesta. Muutama hahmo olisi hauska nähdä uudestaan kolmosessa, jotka ei olleet kakkosessa. Katsellaan minkälaista settiä siitä alkaa kuulumaan jossain vaiheessa, mutta oikein hyvä toimintaleffa sarja. Tykkäsin.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Kun nuo Korealaiset leffat tuntuu olevan lähellä sydäntä niin nyt vuorossa oli leffa nimeltä Chugyeogja eli lontooksi The Chaser. Tarinassa entinen kyttä parittaa huoria ja niitä alkaa sitten salamyhkäisesti hävitä. Kissa hiiri leikki alkaa kun selviää mitä oikeasti tapahtui. Hieno tarina mutta ei välttämättä hyvän fiiliksen leffa. Arvosana 8.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Megan Griffithsin Eden perustuu Chong Kimin tarinaan (elokuvassa hahmon nimi Hyun Jae), kuinka tämä nuori amerikankiinalainen kidnapataan seksiorjaksi ja kuinka hän lopulta onnistuu karkaamaan kaappaajiltaan vuosien kuluttua. Tarinan perusta on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen mutta Griffiths onnistuu muodostamaan tarinasta monisyisen kertomuksen, jossa Jamie Chung nimiroolissa tekee hyvän roolityön eikä häntä juuri nosteta suuren sankarin rooliin vaan ennemminkin hänet kuvataan henkilönä, joka tekee kaikkensa pelastaakseen itsensä - ja elokuvassa kohtalonsa jakaneista tytöistä läheisimmän.

Hyun Jae ei siis ole mikään puhtoinen sankari vaan paikoin hyvin laskelmoiva henkilö mutta toisaalta ei häntä voi tästä syyttää vaan eiköhän itsekukin meistä toimisi samalla tavalla muutamaa "gandhia" lukuunottamatta. Lopulta tärkeintä on oma henki ja tarvittaessa sen eteen voidaan uhrata joku vähemmän tärkeä tai läheinen henkilö - vielä helpompaa jos tämä on etäinen ja tavallaan vihamieheksi luettava. Tarinasta olisi saanut vieläkin raadollisemman jos olisi uhrattu täydellisen viaton ja syytön vaikka tällä rajalla Hyun Jae liikkuikin.

Leffan merkittävimmissä rooleissa Jamie Chung, Matt O'leary ja Beau Bridges tekivät tahollaan hienon työn.

Miellyttävä (ei siis tarinana) pienimuotoinen draamatrilleri tämä Griffithsin Eden.

vlad.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Tuli eilen katsottua Clint Eastwoodin, Amy Adamsin ja Justin Timberlaken tähdittämä Takaisin pelissä (2012) - IMDb.
Elokuva sijoittui baseball maailmaan, mutta silti tykkäsin leffasta kovasti.
Suosittelen tutustumaan, jos tykkäsit elokuvasta Elämä pelissä (2009) - IMDb, vaikka ensinmainittu ei perustunutkaan tositapahtumiin.
Leffa löytyy mm. Netflixistä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viikonloppuna tuli käytyä katsomassa Edgar Wrightin The World's End jonka päärooleissa on mm. Simon Pegg, Nick Frost, Martin Freeman, Rosamund Pike sekä Pierce Brosnan. Ihmeemmin tuosta ei nyt halua ja voi kertoa, ettei spoilaa. Oli kuitenkin varsin pätevä komedia, jos nyt en ihan monen muun lailla minnekään ylistyskuoroon heittäydy. Sen kyllä sanon, että jos oluen ystävä on, niin tuo elokuva aiheuttaa kyllä janontunnetta. Sen verran mehustellaan oluen suhteen miesköörin baarikierroksen aikana.

Kyllä tuota uskaltaa suositella jos brittihuumori putoaa. Nokkelaa sanailua ja hyvät näyttelijät.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Gravity oli kyllä hieno kokemus ja jännityselokuvaa parhaasta päästä. 3d sopi erinomaisesti avaruusympäristöön, ja jo ilman sitä tämä on varmasti visuaalisesti komeaa katsottavaa, mikä ei tietysti yllätä Alfonso Cuaronin ollessa ohjaajana. Mukavan intensiivinen puolitoistatuntinen oli tämä, ja taisipa samalla olla vuoden paras leffa.

Gravity nähty, visuaalisesti oli kyllä todella upea, kerrankin 3D pääsi oikeuksiinsa. Mutta kyllä silti olisin toivonut leffaan edes jotain juonta tai ideaa.

Tämä kyllä pisti silmään aiempia kommentteja selatessa. Mitä ihmettä tarkoitat Gravityn juonettomuudella tai ideanpuutteella?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös