Jatkoajan leffakerho

[Zous]

Tuli tuossa äsken katsottua Nälkäpeli. Juonessahan ei ole mitään järkeä ja sen takia kyseistä leffaa kohtaa oli hieman ennakkoluuloja. Kun leffaa alkoi katsoa, niin ei siinä juonessa edellenkään ollut mitään järkeä, mutta kaikessa kokonaisuudessa elokuva toimi. Olihan noista kaadoista jotkut aika karuakin katsottavaa, mistä esimerkkinä tuo suhteellisen pienen pojan niittaus. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä leffa, joka kannatti mielestäni katsoa. Jatkoakin vissiin on luvassa.

 

[Jupe]

Tuli tuossa äsken katsottua Nälkäpeli. Juonessahan ei ole mitään järkeä ja sen takia kyseistä leffaa kohtaa oli hieman ennakkoluuloja. Kun leffaa alkoi katsoa, niin ei siinä juonessa edellenkään ollut mitään järkeä, mutta kaikessa kokonaisuudessa elokuva toimi. Olihan noista kaadoista jotkut aika karuakin katsottavaa, mistä esimerkkinä tuo suhteellisen pienen pojan niittaus. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä leffa, joka kannatti mielestäni katsoa. Jatkoakin vissiin on luvassa.

Oletko nähnyt Battle Royalin?
Itse en ole nähnyt Nälkäpelia ja monet ovat vetäneet yhtäläisyyksiä näiden kahden välille, Battle Royale oli ihan vakuuttava leffa kun joskus 10 vuotta sitten näin sen. Takeshi Kitano toimii aina.
Battle Royale (2000) - IMDb

_

 

[fat of the land]

Oletko nähnyt Battle Royalin?
Itse en ole nähnyt Nälkäpelia ja monet ovat vetäneet yhtäläisyyksiä näiden kahden välille, Battle Royale oli ihan vakuuttava leffa kun joskus 10 vuotta sitten näin sen. Takeshi Kitano toimii aina.
Battle Royale (2000) - IMDb

_

Tässä ketjussahan on ollut se legendaarinen viesti joka vapaasti lainattuna menee näin:

-Mikä on Nälkäpeli ranskaksi?

-Battle Royale with cheese

Eli niin paljon samasta ideasta kyse. Battle Royale on oikeasti todella tiukka leffa. Sitä (hienoa) aikaa kun Japanilaisia leffoja alkoi puskemaan maailmanmarkkinoille aina BR:stä, Ichi the Killeriin, Ringuun, Kaunaan ja Dark wateriin. Niistä sitten ollaan kyhätty melkein kaikista joku jenkkiversio, toiset onnistuneempia kuin toiset. Pistää miettimään sitä, mitä japanilaisilla on lapsia ja vettä vastaan.

Katselin taannoin Chernobyl Diariesin, olipa muuten aika tiukka leffa. Siis yllättävän ahdistava tunnelma. Todella suuri ihme, ettei Privjatia ole aikaisemmin käytetty leffan kulisseina. Hienosti tehty leffa, vähän sellaisella Hostelin hengellä.

 

[Saasta]

Katselin taannoin Chernobyl Diariesin, olipa muuten aika tiukka leffa. Siis yllättävän ahdistava tunnelma. Todella suuri ihme, ettei Privjatia ole aikaisemmin käytetty leffan kulisseina. Hienosti tehty leffa, vähän sellaisella Hostelin hengellä.

Idea ja lähtökohdathan tuohon oli aivan mahtavat, mutta toteutus jäi vähän köykäiseksi. Näyttely oli melko huonoa ja juonessa oli ihan liikaa epäkohtia. Ei tuo nyt varsinaisesti huono ollut, mutta parempaankin olisivat helposti pystyneet.

Sitten pitkästä aikaa yksi arvostelu:

Itse sain tuossa viimeinkin katsottua tuon V/H/S nimisen aivan hirveää hehkutusta viimeaikoina saaneen kauhuelokuvan. Kyseessä siis usean eri ohjaajan tarinoista koostuva lyhytelokuvakokoelma, joka on nivottu kiinni pääjuonen avulla. Idea oli mielenkiintoinen ja minua ainakin kiinnosti kovasti nähdä mitä saadaan aikaan kun yhdistetään monta eri nykykauhussa kohtuullisesti menestynyttä ohjaajaa. Kaikki ohjaajat siis olivat tehneet oman osuutensa tietäen vain kehystarinan, tietämättä mitä muilta ohjaajilta on tulossa. Kehystarinassa kaveriporukka myy erilaisille tahoille kuvattuja videoita kaikenlaisesta arveluttavasta. Tarinasta en sen enempää viitsi spoilata.

Itse elokuva on melkoisen sekava, kuten ehkä odottaa saattaa. Käsikamera ei tuo oikeastaan mitään uutta, vaikka tähän onkin tavallaan koottu suurin osa käsikamerakuvauksen hyvistä puolista. Kuitenkin ainakin suurin osa noista on hyvin pitkälle nähty joko Blair Witch Projectissa tai viimeistään jossain sitä seuranneissa käsikameralla kuvatuissa kauhupätkissä. Tasoltaan nämä elokuvan sisältämät lyhytelokuvat ovat kyllä todella vaihtelevia. Osa on älyttömän yllättäviä (kts. varsinkin 1. "kasetti") ja osa todella puuduttavia. Nuo hyvätkään pätkät eivät oikein pääse tässä oikeuksiinsa, kun koko toteutus on niin sekava ja huonommat osiot latistavat todella pahasti tunnelman. Lisäksi elokuva on melkein kahden tunnin mittainen ja mielenkiinto ei meinaa millään riittää asennoitua aina uuteen pätkään, kun ei tiedä mitä sieltä tulee. Tässä olisi ollut huomattavasti enemmän potentiaalia jos vaikka ensimmäisen nauhan pätkästä olisi tehty kokopitkä, eikä tuhlattu sitä tähän. Ei tätä oikein voi suositella kenellekään. 1/5.

 

[pernaveikko]

Katselin taannoin Chernobyl Diariesin, olipa muuten aika tiukka leffa. Siis yllättävän ahdistava tunnelma. Todella suuri ihme, ettei Privjatia ole aikaisemmin käytetty leffan kulisseina. Hienosti tehty leffa, vähän sellaisella Hostelin hengellä.

Pidin itsekin varsinkin, kun olen Pripyatissa käynyt (missä elokuva ei todellakaan ole kuvattu), mutta eihän tuo silti kummoinen ollut. Juuri semmoinen vähän köykäinen, mutta ihan kiva.

Uusi Die Hard tuli vihdoinkin laittomaan jakoon muutama päivä sitten. Tämä ketju lienee liian kultturelli siihen, mutta onko siitä ollut silloin kun tuli ensi-iltaan?

Vaikka olenkin kolmen ensimmäisen osan suuri ystävä ja nelonen meni joten kuten, niin tätä roskaa ei pystynyt katsomaan. Yritin eilen enkä päässyt ihan edes puoleen väliin. Täytynee joskus kännissä katsoa loppuun, jos muistaa. Nolla tähteä ensimmäisestä puolikkaasta, siinä ei ainakaan ollut mitään mistä voisi jonkun plussan saada.

No onhan se Johnin tytär ihan hyvännäköinen niissä parissa kohtauksissa.

 

[Zous]

Oletko nähnyt Battle Royalin?

En ole kyllä tätä kyseistä leffaa ikinä katsonut. Voisi katsastaa joskus.

 

[sonnychiba]

Juoppohullun päiväkirja. Tuhlasin eilen neljä euroa tähän paskaan. Miten ollaan osattukaan tehdä noin paska elokuva. Ei mitään hyvää sanottavaa. Jos olette harkinneet sen katsomista niin älkää katsoko.

 

[ms.qvist]

Sergio Corbuccin Django ei minusta noussut suurimpien spagetti westernien joukkoon vaikka yritys olikin hyvä. Se ei tavoittanut kuin paikoin sen karun upeuden jollaisena länsi Leonen westerneissä esiintyi vaikka on puolustukseksi sanottava, että kyllä Corbuccikin maalaili perin ankean ja masentavan kuvan lännestä jossa niitä todellisia sankareita oli lopulta todella vähän. Heistä parhaimmankin eteenpäin pistävä voima kumpusi tavalla tai toisella itsekkäistä lähtökohdista ja yhteisen hyvän saamisen ohella oman edun ajaminen oli motivaattoreista suurimpia.

Leonen westerneihin verrattuna Corbuccin Django oli tarinaltaan yksinkertaisempi ja monin paikoin juoni oli selkeämmin ennakoitavissa ja sen saattoi jo mielessään arvata, että mihin siirtoihin seuraavaksi päädytään. Kaipaisin lisää yllätyksellisyyttä ja ennalta-arvaamattomuutta. Eräässä merkityksellisessä kohtauksessa ehdin juuri tuumailla, että "tässä jos olisi käytössä konekivääri..." ja eikös seuraavaksi sellainen kaivettukin arvoituksellisesta arkusta esille. Samoja arvattavia tapahtumia oli muitakin. Toisaalta parhaimmillaan - tai pahimmillaan, ihan miten vaan - Corbucci ylti melkomoiseen komiikkaan pistäessään "ilolinnut painimaan".

Tarantinon mielestä kyseessä voi olla "yksi kolmesta parhaasta spagetti westernistä" mutta tässä kohdin en kyllä allekirjoita tätä. Leone on ohjannut enemmän kuin kolme parempaa spagetti westerniä kuin tämä. Mutta suosittelisin tätä kaikesta arvostelusta huolimatta italo-westernien faneille ja tietenkin kaikille jotka haluavat katsoa elokuvan, josta Tarantino sai inspiraationsa hänen Djangoonsa.

vlad.

 

[Zous]

Tulipa katsottua tuossa tylsän Perjantai illan päätteeksi komedia nimeltä Ted. Kyseinen elokuva tarjosi kyllä ehdottomasti päivän parhaat kaksi tuntia. Sai oikeasti moneen kertaan nauraa oikein kunnolla. Kyseisen elokuvan huumorihan on sellaista, että se joko nappaa tai sitten ei todellakaan nappaa yhtään ja itseeni se upposi. Alapää huumoria oli aikas paljon, mikä sai ainakin allekirjoittaneen nauramaan. Kokonaisuus oli muutenkin hyvä kaiken sen huumorin takana. Jos toinen päähenkilö on nallekarhu, niin ei ihan äkkiä odottaisi saavan näin hyvää elokuvaa kuin Ted on. Nallekarhu on ihan hemmetin hyvin tehty ja tosiaan se huumori meikään upposi. Ehdottomasti yksi parhaista komedioista pitkään aikaan.

 

[Isle of Man]

Tulipa katsottua tuossa tylsän Perjantai illan päätteeksi komedia nimeltä Ted.

Fuck you thunder, you can suck my dick!

Ihan kelpo komedia, joskin överiksivetämispotentiaalia oli vielä enemmän kuin mitä sitä aktualisoitui.

 

[Swearengen]

Sergio Corbuccin Django ei minusta noussut suurimpien spagetti westernien joukkoon vaikka yritys olikin hyvä.

-klip-

Tarantinon mielestä kyseessä voi olla "yksi kolmesta parhaasta spagetti westernistä" mutta tässä kohdin en kyllä allekirjoita tätä. Leone on ohjannut enemmän kuin kolme parempaa spagetti westerniä kuin tämä. Mutta suosittelisin tätä kaikesta arvostelusta huolimatta italo-westernien faneille ja tietenkin kaikille jotka haluavat katsoa elokuvan, josta Tarantino sai inspiraationsa hänen Djangoonsa.

Eipä tuo Django mikään ihan loistaspagu olekaan, eikä edes Corbuccin paras. Epäilemättä omana aikanaan ollut kova toimintaraina, mutta nykykatsojalle originaali-Djangolla on aika vähän annettavaa tiettyjen tyyliseikkojen lisäksi. Myöskään spagulänkkäreille (ja italialaiselle genreleffalle yleisestikin) ominaisen persoonallinen soundtrack ei ole tuossa mikään säväyttävä.

Sergio Corbuccin paras italowestern (ja muutenkin hänen paras työnsä) on selvästi Il Grande Silenzo / The Great Silence (1968). Paksussa lumihangessa tarpovat hevoset ja ihmiset Morriconen melankolisen tunnarin säestyksellä tekevät aina syvän vaikutuksen. Eurooppalaisista "taidedraamoista" tuttu Jean-Louis Trintignant on pääosassa omanlaisensa näky täysmykkänä kostajana Mauser-pistoolin kanssa. Koko homman varastaa kuitenkin Klaus Kinski, joka tekee tällä kertaa viileän ja hallitun roolityön ovelana pahis-palkkiksena. Länkkärikliseitä (myös italowesternkliseitä) paikotelleen raskaasti rikkovassa kässärissä kyynisyysnapit väännetään genressä usein tutun kympin sijaan yhteentoista, mikä oli aikanaan joillekin katsojille liikaa. Esim. jossain etelässä ammuttiin valkokangas tohjoksi, vaikka kyseessä ei ole mikään raaka exploitaatiopläjäys, vaan audiovisuaalisestikin lähes Leone-tason pätkä.

Hellbenders ja Navajo Joe ovat Djangon lisäksi niitä Corbuccin spaghettilänkkäreitä, mitä Quentin Tarantino kai tapaa hehkuttaa, mutta Mercenary (1968) ja Compañeros (1970) menevät tasoltaan edelle. Kaksi kovin samankaltaista zapata-alagenren spagua, missä Franco Nero tekee pääosassa hieman pökkelöön Djangoon verrattuna huomattavasti karsimaattisemmat roolisuoritukset. Molemmissa Nero näyttelee eurooppalaista (polakki ja svedu) ase-experttiä, joka opettaa tyhmille meksikaanirahvaille teknisen sodankäynnin saloja.

Zapatojen vallankumousromantiikalla leikkivä kommarirellestely on temaattisesti yleensä väsyttävää, mutta Compañeros ja Mercenary ovat kuitenkin tuotantoarvoltaan riittävän laadukkaita, jotta mielenkiinto jaksaa pysyä välillä laahaavassa kerronnassa mukana. Companeros on näistä parempi, koska Morriconen elokuvan henkeen täydellisesti sopiva (jälleen kerran) tunnarirallatus ja Tomas Milianin koomikonlahjat. Myös Jack Palancen omituinen häröily pilveä polttavana pahiksena jäi mieleen. Kaiken kaikkiaan hyvä toimintakomedialänkkäri, mitä vaivaa pieni joutokäynti keskivaiheella. Myöhemmin Corbucci siirtyikin jotakuinkin lopullisesti komedian pariin, tehden mm. letkeitä "Terence Hill & Bud Spencer" turpaanvetohassutteluja.

 

[Lexaa]

Tulipa katsottua tuossa tylsän Perjantai illan päätteeksi komedia nimeltä Ted

Yksi parhaista komedioista pitkiin aikoihin! Todella loistava. Yleensä kun tulee joku komedia, niin siihen on tungettu ne tutut Adam Sandlerit ja elokuva on ihan kuraa. Ted oli loistava poikkeus siihenkin rintamaan. Wahlberg, joka on muuten todella aliarvostettu näyttelijä, sopi tuohon leffaan tosi hyvin tuon rääväsuisen nallen kanssa. Jos jotain komediaa pitää suositella, niin olen usein juuri Tediä suositellut.

 

[Ruttusen oikosulku]

Ihan samaa mieltä kuin Isle of man. Tedissä on hyvä idea, ja leffa on ihan hauska mutta vaisuksi jäi. Juoni on liiankin tuttu ja karhu tylsänä muistuttaa melko nopeesti jotain kaverisuhderiippakiveä. Ei mitään uutta, hyvin sössitty lupaava aihio.

 

[pehtoori]

Eilen tuli väijyttyä tuo James Francon pääosittama 127 hours (rottentomatoes) joka kyllä osui meikäläisen leffamakuun. Aina pudonnut hyvin tuollaiset tositapahtumiin perustuvat selviytymistarinat, eikä tämäkään tuottanut pettymystä. Hyvin pitkälti yhden miehen show, mutta ei tullut aika pitkäksi, Franco vetää hienon roolisuorituksen. Rotten tomatoesissa saanut ihan "mukiinmenevät" 93%, eli on tästä joku muukin diggaillut. Suosittelen jos on väliin sattunut jäämään ja tulee tylsä hetki.

Viikolla kollasin myös Liam Neesonin tähdittämän elokuvan Grey - imdb. Jos tosiaan tykkää näistä selviytymistarinoista, niin ehdottomasti myös katsomisen arvoinen pläjäys.

 

[rytky]

Viikolla kollasin myös Liam Neesonin tähdittämän elokuvan Grey - imdb. Jos tosiaan tykkää näistä selviytymistarinoista, niin ehdottomasti myös katsomisen arvoinen pläjäys.

Itse pidän paljon juuri tämän tyyppisistä selviytymistarinoista, joten kysynkin, tuleeko palstaveljillä vastaavia mieleen? Periaattessa siis sellaisia leffoja, joissa keskiössä on yksi henkilö tai korkeintaan muutama henkilö, kuten nämä molemmat pehtoorin mainitsemat leffat, Grey ja 127 Hours. Jotkut tukalasta paikasta selviytymiset, esim metsään eksymiset etc. Muita tämän genren edustajista tuleekin mieleen esimerkiksi Moon, Frozen, The way back, Life of Pi, se Viggo Mortensenin postapokalyptinen pätkä jonka nimeä en millään saa mieleeni ja miksei vaikka hiukan erilaista genreä edustava Operation Rescue Dawn, jossa keskiössä on kuitenkin selviytyminen. Ja melkein unohdin top 5-leffoihini pääsevän Into the wild - Erämaan armoille!

 

[ChosenTwo]

Itse pidän paljon juuri tämän tyyppisistä selviytymistarinoista, joten kysynkin, tuleeko palstaveljillä vastaavia mieleen? Periaattessa siis sellaisia leffoja, joissa keskiössä on yksi henkilö tai korkeintaan muutama henkilö, kuten nämä molemmat pehtoorin mainitsemat leffat, Grey ja 127 Hours. Jotkut tukalasta paikasta selviytymiset, esim metsään eksymiset etc.

Eräs suosikkigenreistäni. Ja heti tulee mieleen ainakin pari: The Edge ja Alive. Mortensenin pätkä lienee The Road. Linkit IMDb:n sivuille.

 

[Saasta]

Itse pidän paljon juuri tämän tyyppisistä selviytymistarinoista, joten kysynkin, tuleeko palstaveljillä vastaavia mieleen? Periaattessa siis sellaisia leffoja, joissa keskiössä on yksi henkilö tai korkeintaan muutama henkilö, kuten nämä molemmat pehtoorin mainitsemat leffat, Grey ja 127 Hours. Jotkut tukalasta paikasta selviytymiset, esim metsään eksymiset etc. Muita tämän genren edustajista tuleekin mieleen esimerkiksi Moon, Frozen, The way back, Life of Pi, se Viggo Mortensenin postapokalyptinen pätkä jonka nimeä en millään saa mieleeni ja miksei vaikka hiukan erilaista genreä edustava Operation Rescue Dawn, jossa keskiössä on kuitenkin selviytyminen. Ja melkein unohdin top 5-leffoihini pääsevän Into the wild - Erämaan armoille!

En tiedä ihan tarkkaan mitä ominaisuuksia haetaan, mutta Syvä joki lienee tuttu? No todennäköisesti, mutta ei voi olla mainitsematta. Toinen joka tulee mieleen on Surviving the Game, joka sekin on vähän erityylinen. Erämaa syö miestä menee jo kauhun puolelle. The Edge on muistaakseni todella samantyylinen kuin Greyn alku. Sitten on tietysti vielä erikseen ne kymmenet ysärillä tehdyt tulivuorielokuvat kuten Volcano ja Dante's Peak, jotka ovat aika kaukana, mutta tunnelma on hyvin samantyylinen.

Siinä nyt jokunen.

 

[Tim Callahan]

Myöskin kovilla nimillä varustettu The Way Back on juuri tuohon kategoriaan kuuluva leffa ja mun mielestä yksi parhaista. Tässä 2010 tehdyssä leffassa siis paetaan Siperialaisesta vankilasta jalkapatikalla kohti turvaa ja pois Venäjältä. Todella hyviä kemioita hahmoilla ja hienoa näyttelyä, etenkin Colin Farrelilta, joka esittää venäläistä kelmiä.

 

[rytky]

En tiedä ihan tarkkaan mitä ominaisuuksia haetaan, mutta Syvä joki lienee tuttu? No todennäköisesti, mutta ei voi olla mainitsematta. Toinen joka tulee mieleen on Surviving the Game, joka sekin on vähän erityylinen. Erämaa syö miestä menee jo kauhun puolelle. The Edge on muistaakseni todella samantyylinen kuin Greyn alku. Sitten on tietysti vielä erikseen ne kymmenet ysärillä tehdyt tulivuorielokuvat kuten Volcano ja Dante's Peak, jotka ovat aika kaukana, mutta tunnelma on hyvin samantyylinen.

Siinä nyt jokunen.

No, juurikin näitä ominaisuuksia haetaan. Kuten tuohon viestin loppuut sanot tuosta tunnelmasta, se minulla olikin pääpointtina. Syvä joki toki on tuttu, voisiko sitä pitää jopa tämän genren edelläkävijänä? Huikea leffa yhtäkaikki. Surviving the game ja Erämaa syö miestä menee listalle, kumpaakaan en ole nähnyt ja kauhulisä on vain plussaa! The Edgen unohdinkin, siinäkin kelpo leffa. Yksi tuli vielä mieleen, Adrien Brodyn tähdittämä Wrecked. Mielestäni parempi kuin IMDB:ssä 5.1:ksi arvosteltu.

 

[Sundance]

Itse pidän paljon juuri tämän tyyppisistä selviytymistarinoista, joten kysynkin, tuleeko palstaveljillä vastaavia mieleen? Periaattessa siis sellaisia leffoja, joissa keskiössä on yksi henkilö tai korkeintaan muutama henkilö,

Ranskalainen scifikauhu Eden Log menee tähän kategoriaan. Mies herää jostain pimeästä luolasta tms. eikä tiedä kuka on ja missä ja miksi, siitä se sitten lähtee. ;) Parempi kun ei muuta tiedä, niin asiat selviää (jos selviää...) samaan tahtiin päähenkilön kanssa.

Ei takuulla kelpaa kaikille mutta kannattanee kokeilla.

 

[Saasta]

No, juurikin näitä ominaisuuksia haetaan. Kuten tuohon viestin loppuut sanot tuosta tunnelmasta, se minulla olikin pääpointtina. Syvä joki toki on tuttu, voisiko sitä pitää jopa tämän genren edelläkävijänä? Huikea leffa yhtäkaikki. Surviving the game ja Erämaa syö miestä menee listalle, kumpaakaan en ole nähnyt ja kauhulisä on vain plussaa! The Edgen unohdinkin, siinäkin kelpo leffa. Yksi tuli vielä mieleen, Adrien Brodyn tähdittämä Wrecked. Mielestäni parempi kuin IMDB:ssä 5.1:ksi arvosteltu.

Okei. Lisätään vielä Pandorum, joka on ehkä enemmän scifi-kauhua ja tyyliltään jo aika lähellä ekaa Alienia (sekin?) sellaisella selviytymistwistillä. Itse ainakin tykkäsin aivan älyttömästi. Toinen aika mielenkiintoinen oli Hell, joka taas tuo mieleen Texas chainsaw massacren post-apokalyptisenä versiona, mutta sisältää "sen" pakokauhutunnelman. Loistavassa Children of Menissäkin on jälleen hyvin samantyylinen fiilis. Sitten vielä pari vähän huonompaa, mutta kuitenkin saman tyyliseen tunnelmaan perustuvaa lähiaikoina katsomaani, eli Sanctum ja Apollo 18.

Taitaa alkaa jo karata aika kauas alkuperäisestä aiheesta, mutta mukava palautella näitä mieleen. Yllättävän hyviä tuotoksia tuohon selviytymis/selviytymiskauhu-genreen sisältyy, vaikka aika väsähtänyt genre onkin.

Kiitos muuten vinkistä tuon Wreckedin kohdalla. En olekaan kyseistä pätkää nähnyt. Täytyypä katsoa, kun jostain saan käsiini.

 

[Murmeli]

Okei. Lisätään vielä Pandorum, joka on ehkä enemmän scifi-kauhua ja tyyliltään jo aika lähellä ekaa Alienia (sekin?) sellaisella selviytymistwistillä.

Katselin minäkin tämän kun vähän aikaa sitten töllöstä tuli ja pitää sanoa, että oli todella kehno esitys. Juoni oli mitä oli, suurin osa näyttelijöistä pökkelöitä ja efektit.. no, ihan hienot avaruuslaiva -kuvat oli saatu mutta muutoin eivät nekään loistaneet. En ihmettele laisinkaan, että elokuva teki 13 miljoonaa dollaria tappiota 33:n miljoonan budjetilla.

Mutta tämän suhteen olen taipuvainen myöntämään, että moni voi pitääkin, koska lajityypissään on monia elokuvia, jotka eivät välttämättä menesty arvosteluissa mutta saavat silti laajahkon kannattajakunnan. Yksi esimerkki on peräti yli 30:n miljoonan tappiot tehnyt Event Horizon, joka kuuluu ehdottomiin scifisuosikkeihini.

Niin, jos Saasta pidit Pandorumista, katso ihmeessä Event Horizon.

Children of Menistä pitää sanoa, että siinä on kyllä loistava elokuva.

 

[Saasta]

Katselin minäkin tämän kun vähän aikaa sitten töllöstä tuli ja pitää sanoa, että oli todella kehno esitys. Juoni oli mitä oli, suurin osa näyttelijöistä pökkelöitä ja efektit.. no, ihan hienot avaruuslaiva -kuvat oli saatu mutta muutoin eivät nekään loistaneet. En ihmettele laisinkaan, että elokuva teki 13 miljoonaa dollaria tappiota 33:n miljoonan budjetilla.

Mutta tämän suhteen olen taipuvainen myöntämään, että moni voi pitääkin, koska lajityypissään on monia elokuvia, jotka eivät välttämättä menesty arvosteluissa mutta saavat silti laajahkon kannattajakunnan. Yksi esimerkki on peräti yli 30:n miljoonan tappiot tehnyt Event Horizon, joka kuuluu ehdottomiin scifisuosikkeihini.

Niin, jos Saasta pidit Pandorumista, katso ihmeessä Event Horizon.

Children of Menistä pitää sanoa, että siinä on kyllä loistava elokuva.

Onhan tuossa Pandorumissa ehdottomasti omat heikkoutensa, mutta tunnelma on ahdistava. Ei varmasti kelpaa kaikille. Ehkä se on tämä Alien-fanitus mikä tekee tuollaisesta vähän heikommastakin kauhuscifi-elokuvasta mielenkiintoisen. Event Horizonin olen katsonut. Mainio elokuva sekin, mutta kaikkia ei voi listata, eikä aina muistakaan. Vinkkejä saa ehdottomasti laittaa lisääkin tulemaan.

 

[Tinke-80]

Tuli eilen katsottua The Man with the Iron Fists koska oletin että tämä voisi olla mielenkiintoinen nykyaikainen Kung Fu filmatisointi hyvillä näyttelijöillä. Ja paskat! Elokuva osoittautui aloittelevan ohjaajan räpiköinniksi syvässä meressä. Hyvät näyttelijät ja mukamas näyttävät kohtaukset eivät pelasta tätä elokuvaa siltä että kyseessä on surkea elokuvan tekele. Toki tämä elokuva voisi toimia vanhojen Kung Fu elokuvien ystäville yrityksenä olla kunnianosoitus näille vanhoille klassikoille. En ole vanhojen Kung Fu elokuvien asiantuntija joten en osaa sanoa miten hyvin tämä tekele kunnioittaa vanhoja kung fu -elokuvia. 4/10 ja nämäkin pisteet tulivat hyvästä musiikista ja Russell Crowesta sekä Lucy Liun näyttelijäsuorituksista.

The Man with the Iron Fists (2012) - IMDb


-Tinke

 

[ms.qvist]

Sergio Corbuccin paras italowestern (ja muutenkin hänen paras työnsä) on selvästi Il Grande Silenzo / The Great Silence (1968). Paksussa lumihangessa tarpovat hevoset ja ihmiset Morriconen melankolisen tunnarin säestyksellä tekevät aina syvän vaikutuksen. Eurooppalaisista "taidedraamoista" tuttu Jean-Louis Trintignant on pääosassa omanlaisensa näky täysmykkänä kostajana Mauser-pistoolin kanssa. Koko homman varastaa kuitenkin Klaus Kinski, joka tekee tällä kertaa viileän ja hallitun roolityön ovelana pahis-palkkiksena. Länkkärikliseitä (myös italowesternkliseitä) paikotelleen raskaasti rikkovassa kässärissä kyynisyysnapit väännetään genressä usein tutun kympin sijaan yhteentoista, mikä oli aikanaan joillekin katsojille liikaa. Esim. jossain etelässä ammuttiin valkokangas tohjoksi, vaikka kyseessä ei ole mikään raaka exploitaatiopläjäys, vaan audiovisuaalisestikin lähes Leone-tason pätkä.

Pitänee hankkia tämä Corbuccin teos käsiini, olen sen vast' ikää Anttilassakin nähnyt ja sitä "hiplaillut" mutta jättänyt ostamatta. Mielenkiintoisen viestisi luettuani tuli suorastaan pakottava tarve hankkia tämä elokuva osaksi kokoelmiani ja kirjoittamasi perusteella teos voi olla juuri sellainen josta pidän ja jota osaan arvostaa todella korkealle. Paljon mahdollista, että laitan hankintalistalle myös esille nostamasi Mercenaryn ja Compañeros'in ja oikeastaan lähinnä siksi, että näen millaisen roolityön Nero näissä teoksissa tekee. Djangossa hän oli - kuten kuvailit - hiukan pökkelö. Django ei ollut hahmona sellainen johon minä olisi suuresti samaistunut ja jossa olisi ollut syvyyttä ja moniulotteisuutta, se oli sanalla sanoen varsin ohut hahmo.

***

Tulipa katsottua Richard Bater Jr:n esikoisohjaus Excision - viiltävä nuoruus ja tunnelmat leffan jälkeen ovat hiukan kahtiajakoiset - aivan kuin olisin kokenut pienen kirurgisen toimenpiteen. Parhaimmillaan leffa oli hieno kuvaus teinin seksuaalisuuden ja minuuden heräämisestä tai epätoivoisesta kamppailusta perheen ja yhteisön luomia rajoja vastaan mutta vastaavasti surkeimmillaan leffa oli kehnohko yritys kuvailla jotain nuoruudesta kumpuavaa omaperäisyyttä ja oman minuuden (kuviteltua) neroutta.

Leffa on paikoin kompastua omaan näppäryyteensä mutta pääosin ohjaaja kykenee ohittamaan pahimmat vaaranpaikat ja pelastamaan tilanteesta sen mikä pelastettavissa on. Paulinen ja Adamin nussintakohtaus on minusta tällainen jossa ollaan sortumassa mahdottomuuksiin mutta lopulta kaikesta hoipertelusta huolimatta ohjaaja saa kursittua kohtauksesta kasaan kohtuullisen toimivan pätkän, jossa Pauline saa toteutettua fantasiansa ja karulla tapaa Adam kokee tämän. Minusta ohjaaja oli valinnut liian osoittelevan tien kuvatessaan Paulinen fantasian toteutumista, minusta kuvattiin liiankin päälleliimaten sitä, että toteutui fantasia jossa kuukautisilla oli oma erityinen roolinsa. Toisaalta hiukan osoitteleva ja provosoiva tyylilaji on paikoin leffan voimavara, joten kaikkiaan lopputulos on siellä positiivisella puolella - toisinaan kenties makaaberilla tapaa.

Paulinen roolissa AnnaLynne McCord on oivallinen valinta ja hän ilmentää Paulinea pääosin oikein mainiosti. Mutta loppujen lopuksi suurin osa näyttelijöistä suoriutuu rooleistaan korkeintaan kohtuullisesti, valopilkkujakin ja hetkittäistä loistamista mahtuu kuvioon, vastaavasti sitten kovin teennäisenoloista "pökkelöintiä", tähän Paulinen äitiä näytellyt Traci Lords sortuu paikoin. Osalle meistä Traci Lords on tuttu aikuisviihteen saralta, 80-luvulla hän oli mukana suuressa joukossa seksileffoja, mutta nyttemmin hän on siirtynyt - joidenkin mielestä - vakasti otettavamman leffatuotannon pariin. Sanoisin ettei Traci Lords kuitenkaan kovinkaan karismaattisena loistanut perheen äidin roolissa, kuten ei Roger Bart isänäkään - joskin Traci Lords oli äitinä huomattavasti persoonallisempi ja lähestyttävämpi vaikka hahmona olikin hiukan "tiukka"". Bart isänä oli - no hän nyt sattui vaan olemaan olemassa - ja hänen työnsä oli lausua muutamia dialogeja ja siinäpä melkein leffan loppua lukuunottamatta hänen antinsa elokuvalle olikin. Paulineen oli paikoin saatu hyvin tunnetta ja hänen kautta elokuvaa elettiin, kuten oli tarkoituskin, mutta muu perhe ja yhteisö jäi liiankin etäiseksi. Tosin leffa oli pituudeltaankin sellainen ettei kovinkaan syvälliseen ja laaja-alaiseen draamaan ollut sijaa.

Sanoisin, että kyseessä on kaikkiaan keskitasoinen kuvaus nuoruuden ongelmista ja seksuaalisuuden heräämisestä ja kasvusta kohden aikuisuutta mutta eihän tätä teosta voi kuitenkaan verrata Carrieen (S. King) vaikka samojen teemojen ympärillä pyörittiinkin ja lähestymistapa oli hyvinkin samankaltainen ja tuli jopa tunne, että muutamissa kohdin kohtauksia oli mukailten lainailtu Carriesta.

vlad.