Jatkoajan leffakerho

  • 2 336 769
  • 12 066

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
[REC] Spoiler-varoitus!

Elokuva on tyylilajiltaan kauhu/(trilleri) - näin sitä markkinoidaan. Siinä oli kyllä piirteitä kummastakin lajityypistä, enemmän kyllä kauhusta ja sellaisena sitä voitaneen kuitenkin pitää. Minuun elokuvan kauhu ei tehnyt alkupuolella suurtakaan vaikutusta, olen enemminkin psykologisen kauhun ystävä, joten tässä suhteessa elokuva tavoitti minut paremmin loppupuolella - se sai olon sopivan ahdistuneeksi. En olisi pistänyt pahakseni vaikka tätä psykologisempaa osuutta olisi ollut hivenen enemmänkin leffassa. Kokonaisuudessaankin kuitenkin katsottava leffa, ja päästyään vauhtiin varsin intensiivinen ja paikoin aika raju.


Perskutarallaa, ilmeisesti täytyy katsoa elokuva loppuun töiden jälkeen ennen kuin sen palauttaa videovuokraamoon. Loistavan realistinen alku, jossa tehtiin dokumenttia palomiesten arjesta pisti odottamaan mitä elokuvassa tuleekaan tapahtumaan, mutta zombivirushäröily ei sitten oikein kolahtanut, niin kuin ei mitkään muutkaan zombielokuvat.

Katsotaan nyt vielä se psykologinen osuus, jos se sattuisi pelastamaan edes jotain elokuvasta.

edit: olipa vaan harvinaisen huono loppuun asti. Kannattaa katsoa The Descent, jos tuosta piti.
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Se on sitten tulevan Bondin tunnari julkaistu ja kuunneltavissa tuolta: http://www.thirdmanrecords.com/

Ainakin ensimmäisellä kuuntelulla kuulosti todella hirveältä eikä ollenkaan Bondiin sopivalta, mutta maltan mieleni ja kuulostelen miltä biisi tuntuu alkukuvien kanssa ennen kuin ihan täysin teilaan.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Sopivasti USA:n presidentin vaalien alla tuli katsottua Man of the Year. Komedia, jossa koomikko (Robin Williams) asettuu ehdolle USA:n presidentin vaaleissa. Varsinkin vaaliväittelyissä tulee ihan hyviä pointteja ja piikittelyä oikeastakin elämästä sekä jenkkipolitiikasta stand up-komiikalla höystettynä. Ehkäpä leffan parasta antia on nuo vitsit ja heitot, mukavasti niitä viljellään sinne tänne. Toinen syy miksi jäin kanavalle oli Robin Williams. Häntä en ole nähnyt hauskassa roolissa pitkiin aikoihin.
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuli testattua Vantaalla Jumbon kupeessa olevassa uudessa leffateatterissa U2 3D kolmiuloitteinen konserttitaltiointi. Täytyy sanoa että aika siisti homma ja kyllähän musakin soi aika hyvällä sykkeellä teatterissa. Suosittelen, varsinkin jos diggaa bändin musasta. Kyllä siinä välillä tuli sellainen fiilis että oli ite messissä ko konsertissa. Onneksi en sentään lipsahtanut mukaan niihin huudatuksiin...
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Eikös kukaan ole vielä katsastanut Kummelin Alivuokralaista? Heikot arvosteluthan tuo on saanut joka puolella, mutta kiinnostaisi tietää kansan syvien rivien mielipide, ennenkuin päättää katsomisesta tai katsomatta jättämisestä.
 
Eikös kukaan ole vielä katsastanut Kummelin Alivuokralaista? Heikot arvosteluthan tuo on saanut joka puolella, mutta kiinnostaisi tietää kansan syvien rivien mielipide, ennenkuin päättää katsomisesta tai katsomatta jättämisestä.

Todella huono. Ei ollut yhtään normi Kummelijuttua, vaan tylsää huumoria.

Jackpot pieksee tämän 100-0. Kultakuumeesta puhumattakaan.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Todella huono. Ei ollut yhtään normi Kummelijuttua, vaan tylsää huumoria.

Jackpot pieksee tämän 100-0. Kultakuumeesta puhumattakaan.

Samaa sanoi todelliseksi Kummeli-faniksi luettava ystävänikin. Mistähän tämä johtuu? Onko käsikirjoitus/ohjaus saman porukan käsialaa kuin ennenkin?

edit: Niin voihan sitä itsekin tarkistaa:

"Kummeli Alivuokralainen on toistaiseksi uusin ja neljäs Kummeli-elokuva, joka tuli elokuvateattereihin 12. syyskuuta 2008. Elokuva perustuu Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen käsikirjoitukseen Tampereen Teatteriin tehtyyn farssinäytelmään nimeltä Alivuokralainen.

Elokuvan ohjaajana toimii kahdesta ensimmäisestä Kummeli-elokuvasta tuttu Matti Grönberg."

Mitenkähän tuolta luottotiimiltä on moinen pökäle päässyt syntymään?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ehkä ihmiset vain ovat heränneet ja tajunneet, ettei hassuissa vaatteissa huutelu ole välttämättä hauskaa. Ainakaan, jos sitä on tehty puolitoista vuosikymmentä samalla kaavalla.

---

Freemanin ja Nicholsonin Nyt tai ei koskaan oli varsin miellyttävä elokuva. Hyvän mielen leffa Ms. Sunshinen ja Junon tyyliin, tosin pari pykälää kiltimpi. Kilttiys teki tarinasta samalla hiukan arvattavan, mutta mielestäni paketti pysyi silti hyvin kasassa, eikä turhaa vetistelyä ollut havaittavissa missään vaiheessa. Molemmilta konkareilta oikein hyvä suoritus, erityisesti Nicholsonista jopa pidin, mikä ei ole selviö minulle miehen jokaisessa leffassa.
 

spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noniin! Nyt on pitkä odotus palkittu, ja tänään se sitten viimeinkin julkaistiin! Kyseessä siis tietenkin elokuva nimeltään Zombie Strippers, pääosassa suuri luonnenäyttelijä Jenna Jameson, joka saattaa olla jollekin tuttu hieman erityyppisistä "elokuvista". Kyseessähän on siis todella suuri aikuisviihdetähti tuolta ameriikan maalta.

Tänään uusia elokuvia hyllyttäessäni törmäsin tällaiseen tuotokseen ja meinasin lentää perseelleni. Itse pätkää en ole ikävä kyllä nähnyt, mutta juoni nyt meni pääpiirteittäin niin, että stripparit muuttuvat zombeiksi, ja tekevät sitten perus zombiekamaa eli tappavat verisesti jne... K18 näytti lukevan takakannessa, mutta nopeasti asiaa eri palstoilta tutkiessani tuo rajoitus ei ole tainnut tullakaan tuon kauhun takia, vaan elokuvassa ilmeisesti myös paljastellaan paikkoja melkoisen rohkeasti.

Itse taidan nyt kuitenkin vielä odotella tuon päätymistä johonkin ale-laarin pohjalle, sillä tuo 14,95€ tuollaisesta pätkästä on minulle hieman liikaa.
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Haja-huomioita

Hirveä pökälehän se Jackpotkin oli, ei naurattanut sitten ollenkaan. Tätä uutta en ole nähnyt, eikä suurta intoa ole nähdäkään.

Jackpotkin oli pökäle, mutta jos (kuten olen lukenut) uudessa leffassa hauskuutta koetetaan repiä mm. siitä että joku hahmo on suomenruotsalainen homo, aika syvällä siellä Tampereella kynnetään. Mitäs jos värväisivät seuraavan leffaan kässäriä väsäämään kolmikko Helminen-Pietilä-Ojanen?

R&A:ssa tuli nähtyä erinomainen Los Cronocrímenes ('Aikarikokset'), jossa mies matkustajaa ajassa tunnin taaksepäin ja joutuu ongelmiin. En viitsi kertoa enempää. Ei uusi aihe, mutta hieno leffa ja takuuvarmasti mietintämyssy päähän seuraavaksi yöksi.

Katselin eilen ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan elokuvan Conan Barbaari, ihan yleissivistyksen vuoksihan pitää. En oikeastaan edes tiennyt mitä odotin, mutta petyin joka tapauksessa. Muutamat hyvät naurut tuli kyllä. James Earl Jonesin esittämä Thulsa Doom on elokuvahistorian naurettavimman näköinen pahis, ehkä Raul Julian Street Fighterissä esittämän lentävän natsin ohella.
 

tutzba

Jäsen
Elokuva: Cloverfield.

Pitkään olin odottanut, että näkisin tämän elokuvan. Tänään sitten tarjoutui tilaisuus ja huomasin, että odotukset ja itse elokuva eivät kohdanneet.

Ja millaisesta syystä! Elokuva oli alusta loppuun ankaraa tykitystä! Huh, ei voi muuta sanoa kuin että loistava. Odotin tämän olevan jotain suhteellisen hyvää, muttei kuitenkaan sellaista, että toistamiseen jaksaisi katsoa. Mutta ei ei, tämä on pakko ostaa omaksi.

En nyt isompaa analyysia pysty antamaan tässä innostuksessa, mutta suosittelen ehdottomasti kaikille salaliittoteorioiden ystäville.

Annetaan viisi tähteä viidestä! It's still alive!
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Viime sunnuntaina kävin katsomassa Wall-E:n. Aivan ihana, jos voi käyttää näin vähemmän maskuliinista termiä. Upean näköinen ja monessa paikassa kehutut ensimmäiset puoli tuntia ovat kyllä aika loistavaa settiä. Hauska, koskettava (aidosti), hyvän sydämen omaava elokuva. Suosittelen vaikkapa tyttöystävän, vaimon, lasten tai mahdollisen tulevan tyttöystävän kanssa katsottavaksi.
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Oscar-ehdokkaiden ulkopuolelle jääneistä Into the Wild oli tosi kova, Diving Bell and the Butterfly oli myös kova. Zodiac on vielä katsastamatta ja tsekataan huomenna. Se, että Juno oli ehdolla parhaaksi elokuvaksi on kyllä aika LOL.
 

scholl

Jäsen
Ehkä ihmiset vain ovat heränneet ja tajunneet, ettei hassuissa vaatteissa huutelu ole välttämättä hauskaa.

Kummeli sopii vain tamperelaisille. Tuskin kukaan muu niitä on koskaan katsonut. Ainoa oikeasti hauska Tampereelta tullut juttu oli Reinikainen. Kummeli on paskaa.

Leffassakäynti on hyvä vaihtoehto baari-illoille. Kävin tällä viikolla katsomassa Maxwell Smart ja Oikeuden kasvot -leffat. Ihan hauskaa oli, vaikka onhan toi vähemmän sosiaalista kuin viihteellä käynti. Jossain Tennispalatsissa ei paljon kavereita näy, vaan sinne ajaa himasta nopeasti, katsoo leffan ja tulee takas.
 

tutzba

Jäsen
Wall-E:n. Aivan ihana -- Hauska, koskettava (aidosti), hyvän sydämen omaava elokuva.

Täysin samaa mieltä. Pitkästä aikaa oli sellainen elokuva, joka sai kyllä raavaan miehenkin herkistymään. Saattaa kuulostaa kenties omituiselta, sillä kyseessähän on animaatio, mutta kun jumalauta niistä hahmoista oltiin saatu niin koskettavat! Kannattaa tosiaan katsoa.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Pieni trivia. Mikä leffa tuotti toiseksi eniten rahaa vuonna 1977 Star Warsin jälkeen?

Katsoin ko. pätkän juuri äsken HD-formaatissa. Tätä leffaa voidaan todella pitää ultimate KK-leffana, eli mistään taidepläjäyksestä ei nyt puhuta.

Smokey and the Bandit on todella viihdyttävä elokuva. Vaikka dialogi on putsattu jenkkityyliin pahimmista kiroiluista, on Jackie Gleasonin ja Burt Reynoldsin taistelua mukava katsoa pienissä kalsarikänneissä.

Ainoa mikä vähän ihmetyttää,on se että Trans-Amissa on manuaaliloota ja hoodissa lukee 6.6 litre... Mitä vittua. Kukaan redneck ei ajaisi tuollaisella europirssillä. Pitäisi olla automaatti ja hoodiissa lukea big block 403...
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Iron Man. En oikein tiennyt, mitä odottaa tältä elokuvalta. Trailerin olin nähnyt ja jonkun positiivisen maininnan elokuvan soundtrackistä lukenut, mutta muuten en ollut aiheeseen perehtynyt, kuten usein tulee tehtyä joidenkin odottamieni leffojen osalta. Ehkä se juuri sen vuoksi yllätti positiivisesti. Ehdin jo Fantastic Fourin myötä kyllästyä koko supersankarigenreen, mutta Batman Begins oli synkän erilainen ja tämä taas vilpittömän jätkämäinen. Juoni oli perinteinen ja reikäinen, mutta kai tuo nimellisen yliluonnollisuuden puuttuminen teki tästä riittävän kiehtovan. Ja musiikit tukivat jätkämäisyyttä.

Uusi Hulk vaikuttaa myös siltä, että sen ehkä jaksaisi katsoa loppuun.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Borat ****
- En ole elokuvaa katsellessani nauranut näin paljoa..

Tulipa katsottua leffa vihdoin ja en nauranut kertaakaan. Mikä tässä leffassa oli hauskaa? Ehkäpä mun huumorintajussa sitten on jotain vikaa, pari kertaa vähän naurahdin ja pari kertaa ehkä korkeintaan hymyilin leffan aikana.

Sacha Baron Cohenin toisesta roolihahmosta (Ali G) pidän kyllä ja tullut naureskeltua sarjalle, joskin tuo leffa aikanaan jäi kesken kun oli niin paska.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Uusi Hulk vaikuttaa myös siltä, että sen ehkä jaksaisi katsoa loppuun.
Jees, eilen katsoin, ja ihan loppuun saakka. Mielestäni parempi kuin ensimmäinen ja muutenkin genressään hyvä. En nyt ala juonta käymään lävitse, kun samaa kaavaahan ne pääasiassa toistavat. Mielenkiintoisesti näyttäisi muutamat leffat silti linkittyvän toisiinsa ja tähän liittyen heitän kysymyksen, joka kannattaa jättää lukematta mikäli pienimpienkin jippojen paljastuminen haittaa:

Kuinka lopussa ollut Tony Starkin piipahdus tulisi ymmärtää? Kai nuo Hulkin tapahtumat tapahtuivat ennen Starkin Iron Man-identiteettiä, mutta onko kellään tarkempaa tietoa tuosta? Jatko-osaahan Hulkille selvästi vihjailtiin leffan lopussa.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kuinka lopussa ollut Tony Starkin piipahdus tulisi ymmärtää? Kai nuo Hulkin tapahtumat tapahtuivat ennen Starkin Iron Man-identiteettiä, mutta onko kellään tarkempaa tietoa tuosta? Jatko-osaahan Hulkille selvästi vihjailtiin leffan lopussa.

SPOILER ALERT Iron Manin ja Hulkin tapahtumiin:

Iron Manin lopussa (lopputekstien jälkeen) SHIELDin johtaja Nick Fury kävi juttelemassa Starkille Avengers-projektista, ja sitten Hulkin lopussa Stark kävi kyselemässä Bannerin kiinnostusta samaiseen hommaan. Avengers on Marvel-diggareille tuttu superhyvisten porukka, jonka johtaja Fury on ja mm. Iron Man, Captain America, Thor ja Hulk ovat aikojen saatossa kuuluneet tiimin rosteriin. Leffat siis nivoutuvat yhteen ja joskus lähivuosina on Avengers-leffakin tulossa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kostajista tulossa elokuva joskus muutaman vuoden päästä.

Viitteitä antaa tosiaan sekin, että esim. Kapteeni Amerikka ja Thor saavat elokuvansa. Nämä parsitaan sitten yhteen elokuvaan Kostajien muodossa.

Edit. Näemmä Ant-Man, eli Muurahaismies on saamassa myös oman elokuvansa parin vuoden päästä. Siinähän alkaa sitten tosiaan olla Kostajat kasassa. Wasp varmaan esiintyy myös tuossa leffassa, joten tuo sitten sitä pakollista naiskauneutta mukaan tiimiin.
 
Viimeksi muokattu:

tutzba

Jäsen
Olen varmaan arvosteluni kanssa myöhässä, mutta minkäs teet.

Muutama päivä sitten katsoin elokuvan 1408. Kovinkaan paljoa en kauhuelokuvista tykkää, mutta kun tuo tuli ostettua niin eihän sitä katsomattakaan voinut jättää.

Alusta noin puoleen väliin 1408 tarjosi ihan mukavaa jännitystä, välillä jopa kauhuakin, mutta puolen välin jälkeen tapahtui jotain. Siitä eteenpäin homma vähän väsähti, eikä mitään ihmeellistä tapahtunut, kunnes oltiinkin jo aivan lopussa. Loppuratkaisu oli yllättävänkin hyvä, siitä täytyy antaa kiitosta.

Arvosana olisi 2,5/5, mutta lopun ansiosta se pyöristyy mukavasti tulokseen 3/5.

Suosittelisin sellaisen henkisen kauhun ystäville.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hetkonen! Eihän Kapteeni Amerikasta voi tehdä elokuvaa, kun hän kuoli jossain sarjiksessa, jonka satuin lukemaan hammaslääkärin jonossa.
Varmaan heität huumoria, mutta eihän elokuvilla tarvitse olla mitään tekemistä sarjakuvien kanssa? Noiden hahmojen kuolemiset sarjakuvissakin niin ja näin. Aina silloin tällöin joku palaa henkiin ja Marveleissa nyt on muutenkin näitä eri sarjoja, joissa asiat menee eritavoin kuin toisessa.

Vaikuttaisi, että tuo Kostajat perustuu jossain määrin Ultimate Marveliin. Sen enempiä en osaa sanoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös