Jatkoajan leffakerho

[finnjewel]

Välittömästi tästä riennänkin valitsemaan jo seuraavaa elokuvaa, eikä valinta tule olemaan helppo. Syvennynkö vielä korealaiseen tuotantoon, vai sivistänkö itseäni katsomalla vihdoinkin Pulp Fictionin, Goodfellasin tai Taxi Driverin?

Suosikkilistan perusteella et tule pettymään Pulp Fictioniin. Todennköisesti huomaat, miten monet ko. leffan jutut ovat päätyneet viittauksina tai matkimisena myöhempiin leffoihin.

 

[godspeed]

@MrTriangle

70-luvun USA:ssa tehtiin parhaat leffat. Sieltä kannattaa mahdollisuuksien mukaan jatkaa. Tietysti aina pitää katsoa myös paskaa, jotta tietää mitä hyvä on. Eli nykyaikaa kun seuraa, niin tietää mihin ei pitäisi "cineman" mennä. Martin Scorsesen sanoin: huvipuistoajeluita.

 

[Tarinankertoja]

Koska kaikki SciFi:t

65

Vaikka koko premissi jo etukäteen vaikutti typerältä, ajattelin, ettei Adam Driverin tason näytteliä lähde huonoon kässäriin. Toisaalta tosiaan jo alkuasetelma on niin typerä että kai siihen joku hieno koukku on kirjotettu? Kliseinen tytärkuvio ja vaellustarina lapsen kanssa ei kyllä uutta genreen tuonut. Ainoa erikoisuus oli siis pistää vaellus dinosaurusten keskelle.

Driverin näyttelemä Mills siis haaksirikkoutuu Maapallolle 65 miljoonaavuotta sitten. Onnettomuuden aiheuttaa asteroidiparvi, joka lähestyy maata. Mitäköhän tapahtuu leffan lopussa? Dinosaurukset? Asteroidi? Anyone?

65 on kaikilta osin täysin ennalta-arvattava elokuva. Jostain syystä koko premissi viä paljastetaan etukäteen leffan alussa. Syy lienee se, että alkukohtaus ja tekstiselitykset on lisätty mukaan studion toimesta.tyhmille ameriikkalaisille. Koko premissin paljastamisessa ei ole mitään järkeä. Takaumat kertovat samat faktat leffan aikana toistamiseen mielenkiintoisemmalla tavalla, tyttären isälleen lähettämien videoviestien muodossa.

Elokuvan kässäri on kuitenkin Hiljainen paikka leffan Scott Beck ja Bryan Woods käsialaa, mutta leffasta ei ole minkään sortin jännitettä, Leffan leikkaus on amatöörimäistä ja rytmitys tökkii.

Yhtään en ihmettele miksi tää pariksi vuodeksi hyllytettiin. Typerä ja huono elokuva.. tulipa tuhlattua


I Wanna Dance – The Whitney Houston Movie

Laulajasta tehdyn elämäkertaelokuvan pääosassa nähdään Naomi Ackie. Elokuvan elokuva on tasapaksusti juoksutettu elämäkertaelokuva, joka toistaa tapahtumia Houstonin elämän varrelta pystymättä syventymään oikeastaan mihinkään tai antamaan niille mitään merkityksellisyyttä suhteessa toisiinsa.

Toki Whitney Houstonin upea ääni ja se että Naomi Ackie onnistuu erinomaisesti huulisynkkaamaan diivan esiintymisiä, on jonkinnäkönen syy tää katsoa. Mutta kyllä Kevin McDonaldin dokkari Whitney (2018) on biljoonasti parempi

...ja nykytyyliin leffa on liian pitkä..

 

[Bob Sacamano]

@MrTriangle

70-luvun USA:ssa tehtiin parhaat leffat. Sieltä kannattaa mahdollisuuksien mukaan jatkaa. Tietysti aina pitää katsoa myös paskaa, jotta tietää mitä hyvä on. Eli nykyaikaa kun seuraa, niin tietää mihin ei pitäisi "cineman" mennä. Martin Scorsesen sanoin: huvipuistoajeluita.

Parhaat USA:ssa tehdyt vai parhaat ylipäänsä? Tehtiin sielläkin silloinkin tietysti hyviä.

 

[godspeed]

Parhaat USA:ssa tehdyt vai parhaat ylipäänsä? Tehtiin sielläkin silloinkin tietysti hyviä.

Parhaat elokuvat ns yleisesti. Kovat taiteelliset arvot vuodesta toiseen, oikeanlainen asenne kaikissa genreissä ja vapaus tehdä omanlaistaan filosofista, älykästä, rosoista ja toiminnallista elokuvaa. Ei mitään hienopieruilua tai pelleilyä. Kaikki löytyy mitä tarvitsee elokuvalta. En itse ainakaan tunnista tätä samaa miltään muulta vuosikymmeneltä, mikä ei tietysti tarkoita, että olisin kaiken nähnyt jo. Pitkä tie on vielä.

 

[Bob Sacamano]

Parhaat elokuvat ns yleisesti. Kovat taiteelliset arvot vuodesta toiseen, oikeanlainen asenne kaikissa genreissä ja vapaus tehdä omanlaistaan filosofista, älykästä, rosoista ja toiminnallista elokuvaa. Ei mitään hienopieruilua tai pelleilyä. Kaikki löytyy mitä tarvitsee elokuvalta. En itse ainakaan tunnista tätä samaa miltään muulta vuosikymmeneltä, mikä ei tietysti tarkoita, että olisin kaiken nähnyt jo. Pitkä tie on vielä.

Vähän noita omia arvostelujani selailin ja kyllähän jenkeillä tuossa 70-luvulla mukava piikki on noissa mestariteoksissa. Jos siitä ottaa kolmen vuosikymmenen otannan 60-80 niin hollywoodilla on suhteellisen heikkoa tossa ympärillä kun taas vaikkapa jossain Ranskassa tulee 60- & 70-luvut aika tasaisena virtana. Kasarilla jopa siellä oli vähän hiljaisempaa, mutta missäpä ei.

Hollywoodin ysärihän myös aika vahva vuosikymmen.

Nykyään tehdään erinomaista elokuvaa siinä missä aina ennenkin, pitää vaan jaksaa vilkaista niiden huvipuistoajeluiden vaihtoehtoja. Ei ne menestyselokuvat välttämättä oo ennenkään sitä syvällisintä cinemaa olleet: Domestic Yearly Box Office

 

[godspeed]

Nykyään tehdään erinomaista elokuvaa siinä missä aina ennenkin, pitää vaan jaksaa vilkaista niiden huvipuistoajeluiden vaihtoehtoja. Ei ne menestyselokuvat välttämättä oo ennenkään sitä syvällisintä cinemaa olleet: Domestic Yearly Box Office

Katson yleensä monien vuosikymmenten elokuvat jälkijunassa eli sitten kun ovat jo kehut ja haukut saaneet aikaa sitten. Sitten vasta aletaan perkaan missä mennään. En siis osallistu esimerkiksi lainkaan uusien parhaiden elokuvien äänestyksiin, koska en yksinkertaisesti katso niitä elokuvia kuin vasta vuosien päästä. Tämän takia saatan olla ankara uutuuksille. Tiedostan kuitenkin, että ennen oli paremmin ei sinällään pidä koskaan paikkaansa, jos vaan haluaa ja kykenee pinnan alta tonkia. Elokuvaharrastajana kaikki opastus minulle ärsyttää aina, mutta et sinä nyt ihan vielä sitä rajaa rikkonut :)

 

[Tarinankertoja]

Joku vuosikymmen on täysin keinotekonen tarkastelu. Aivan yhtä hyvin se ajanjakso voisi olla 67-77 tai 73 - 83. Ei ne tyylilajit ja genret missään vuosikymmenvaihteissa muutu, eikä ylipäätään mitenkään kerralla ja äkisti.

Onhan se toki kiva tehdä vertailuja, mutta mitään varsinaista merkitystä tommosilla ei ole. Tai vertaillaan elokuvia 1800 1900 ja 2000 luvuilla. Jos merkkiteokset jaetaan tusinateoksilla, niin varmaan 1800 luku on kovin leffavuosisata.

 

[godspeed]

Joku vuosikymmen on täysin keinotekonen tarkastelu. Aivan yhtä hyvin se ajanjakso voisi olla 67-77 tai 73 - 83. Ei ne tyylilajit ja genret missään vuosikymmenvaihteissa muutu, eikä ylipäätään mitenkään kerralla ja äkisti.

Onhan se toki kiva tehdä vertailuja, mutta mitään varsinaista merkitystä tommosilla ei ole. Tai vertaillaan elokuvia 1800 1900 ja 2000 luvuilla. Jos merkkiteokset jaetaan tusinateoksilla, niin varmaan 1800 luku on kovin leffavuosisata.

Ja sieltä tulikin sitten se opastus. Kiitän tästä.

 

[Bob Sacamano]

Katson yleensä monien vuosikymmenten elokuvat jälkijunassa eli sitten kun ovat jo kehut ja haukut saaneet aikaa sitten. Sitten vasta aletaan perkaan missä mennään. En siis osallistu esimerkiksi lainkaan uusien parhaiden elokuvien äänestyksiin, koska en yksinkertaisesti katso niitä elokuvia kuin vasta vuosien päästä. Tämän takia saatan olla ankara uutuuksille. Tiedostan kuitenkin, että ennen oli paremmin ei sinällään pidä koskaan paikkaansa, jos vaan haluaa ja kykenee pinnan alta tonkia. Elokuvaharrastajana kaikki opastus minulle ärsyttää aina, mutta et sinä nyt ihan vielä sitä rajaa rikkonut :)

Juu, ei tarkoitus ollutkaan opastaa. Elokuvaharrastuksessa, ja varmasti taideharrastuksissa ylipäänsä, on se hienous, että mitä syvemmälle menee sitä paremmin havahtuu siihen kuinka paljon on vielä näkemättä tai kokematta. Siitä on ollut helppo huomata, että omat tietoni ovat joka tapauksessa aina melko vajavaisia.

Alkuperäisen viestisi "nykyään kaikki on paskaa" kärjistykseen en malttanut olla tarttumatta, enkä taida malttaa jatkossakaan kun joku tuon ilmoille heittää.

 

[godspeed]

Alkuperäisen viestisi "nykyään kaikki on paskaa" kärjistykseen en malttanut olla tarttumatta, enkä taida malttaa jatkossakaan kun joku tuon ilmoille heittää.

No itseasiassa tästä kärjistyksestä olen kyllä tuota mieltä, jos puhutaan mainstream-elokuvasta, niin kuin yleensä puhutaan. Mutta pakko myöntää, että aikaisemman viestini mukaisesti kuvani tästä ihan just nyt vireillään menevästä ajasta on hapero, ja vasta ehkä noin 10 vuoden päästä tiedän millaista meininkiä tarjoiltiin.
Mutta osaan kärjistää kuitenkin nimenomaan tällä tasolla, kun katselen uutisista, että näitä markkinoita hallitsevia supersankarielokuvia on tullut liukuhihnalta nyt niin perkeleen monta vuotta ja niitä jengi katselee.

Tässähän periaatteessa on hyvä muistaa, että suuresti ihailemani kasaritoiminta oli aikanaan joidenkin mielestä tätä "huvipuistoajelua", mutta minä en ole nyt omassa asiassani mikään seniili, joka katsoo vaan taide-elokuvaa.

 

[Bob Sacamano]

No itseasiassa tästä kärjistyksestä olen kyllä tuota mieltä, jos puhutaan mainstream-elokuvasta, niin kuin yleensä puhutaan. Mutta pakko myöntää, että aikaisemman viestini mukaisesti kuvani tästä ihan just nyt vireillään menevästä ajasta on hapero, ja vasta ehkä noin 10 vuoden päästä tiedän millaista meininkiä tarjoiltiin.
Mutta osaan kärjistää kuitenkin nimenomaan tällä tasolla, kun katselen uutisista, että näitä markkinoita hallitsevia supersankarielokuvia on tullut liukuhihnalta nyt niin perkeleen monta vuotta ja niitä jengi katselee.

Saattavathan nuo tosiaan dominoida katsojalistoja jopa isommin kuin vastaavat aiemmin, mutta ei ne sormusten herrat (sikäli kun 00-vuosikymmen on jo jotain mennyttä aikaa) tai tähtien sodatkaan onneksi koko aikakautensa elokuvataidetta määrittäneet. Vaikka kai ne samaan aikaan kertovat, että minkälaista kamaa se keskimääräinen katsoja pitää milloinkin parhaana tarjontajana. Spielbergin veroinen tekijä tekisi hyvää tämän päivän hollydoowin megatuotannoille.

 

[godspeed]

Spielbergin veroinen tekijä tekisi hyvää tämän päivän hollydoowin megatuotannoille.

Meillä on Denis Villeneuve ja Christopher Nolan. Kylmäkiskoista ja tunteetonta elokuvaa. Ihan päinvastaista kuin Spielbergillä, vaikka tuollainen elokuvankielen ymmärtäminen ja tekninen virtuositeetti olisikin samalla tasolla :)

 

[LikainenLegenda]

Kysytään nyt vaikka täältä, kun en itse osaa etsiä ja olen reissussa ulkomaisissa WiFi-verkoissa, jotka sotkevat asiaa, mutta onko City of God -elokuvaa nähtävissä jossain Suomen suoratoistopalvelussa suomalaisilla tekstityksillä?

Ilmeisesti Amazonilla on, mutta kaiketi vain Yhdysvalloissa, eikä toki täten suomitekstityksillä.

 

[godspeed]

Kysytään nyt vaikka täältä, kun en itse osaa etsiä ja olen reissussa ulkomaisissa WiFi-verkoissa, jotka sotkevat asiaa, mutta onko City of God -elokuvaa nähtävissä jossain Suomen suoratoistopalvelussa suomalaisilla tekstityksillä?

Ilmeisesti Amazonilla on, mutta kaiketi vain Yhdysvalloissa, eikä toki täten suomitekstityksillä.

Jumalan kaupunki - elokuva: suoratoista netissä

Onko Jumalan kaupunki striimattavissa Netflixissä, HBO Nordicissa tai iTunesissa? Kerromme missä voit katsoa elokuvia netissä!

www.justwatch.com

 

[Nosebleed]

The Super Mario Bros. Movie

Nyt oli kyllä sellainen nostalgiapaukku Nintendo-fanille et ei toista. Ei tämmöisestä olisi voinut silloin ysärillä N64-aikoina uneksiakaan. Easter eggiä toisensa perään. Juoni nyt oli aika perus, mutta niinhän ne on yleensä Mario-peleissäkin. Pääasiallinen yleisöhän tälle on kuitenkin lapset, mutta huumori oli kaikenikäisille sopiva, joten aikuisetkin varmaan viihtyy leffan parissa.

 

[MrTriangle]

Muutama elokuva jälleen vahdattu.

Eräs leffasovellus heitti suositukseksi elokuvan Gone Girl, ja kun katsoin että kyseessä Fincherin tuotos, niin tuli tuollaisena herätekatseluna vahdattua. Sain sitä mitä hain; pirteän trillerin parilla twistillä ja mielenkiintoisella lopetuksella. Oikein katselukelpoinen kokemus.

Kauhun saralta katseluun päätyi kaksi uutta tuotosta. Get Out ei niinkään pelottanut, vaikka mysteeri olikin vahvasti läsnä. Lopputulos oli mielestäni enemmän nerokas ja pohdintaa herättävä, tietyllä tapaa verrannollinen aiemmin katsomaani The Menuun. Ei ehkä ihan yhtä mielekäs itselleni, mutta hyvä silti, pidin! The Autopsy of Jane Doe oli sitten perinteisempää kauhua, ja tästä lyhyehköstä pätkästä ensimmäiset 2/3 pitivät kyllä koukussa, mutta sitten kyllä lässähti. Tämä tosin onkin mielestäni tyypillistä kauhuleffoille, joten annettakoon anteeksi. On kovin vaikeaa tehdä kauhuelokuvalle hyvää loppua.

Tässä ketjussa aiemmin mainittu 70-luvun Hollywood innosti palaamaan siihenkin maailmaan. Taxi Driver tuli ensimmäiseksi elokuvaksi, jonka näin kehutulta Robert De Nirolta. Kyllähän näissä "vanhemmissa" (itselleni kaikki ennen 2000-lukua tuotetut kuuluvat tähän kategoriaan ;D) elokuvissa on omanlainen, kiehtova tunnelmansa ja elokuva muutenkin upposi. Kuitenkin vielä kovempi oli One Flew Over the Cuckoo's Nest. Ei elokuvassa mitään varsinaisesti tajunnanräjäyttävää ollut, mutta jokainen sekunti oli vaan todella kiinnostavaa katseltavaa. Ehdottomasti kärkilistoille tämä teos.

Täytyy vielä hieman pureskella ennen kuin uskallan lyödä kärkilistaleimaa korealaiselle väkivaltamässäilylle I Saw the Devil. Korea, kostoelokuva, toimii. Oldboy oli yksi suosikeistani ihan kaikkia elokuvia miettiessä. Ei tämä nyt ihan samaan pääse; hiukan suoraviivaisempi ja tietyiltä osin mielestäni laiskempi teos kyseessä, mutta jokatapauksessa todella toimiva. Oldboyn lopputekstien rullatessa teki mieli oksentaa, tässä oli todella sekavat fiilikset - onko nyt kummelisittain "todella hyvä fiiwis" vai jotain ihan muuta? Helkkarin toimiva tarina joka tapauksessa.

Tänään lyödään taas uutta liikkuvaa kuvaa näytölle, kunhan tässä kouluhommista joutaa. Olen yrittänyt ottaa tavaksi katsoa ennen nukkumaanmenoa elokuvan; toimii vähän kuin kirjan lukeminen, eli ei auta nukahtamista ollenkaan mutta eipähän pode huonoa omaatuntoa siitä että olisi kännykkä kädessä :D

 

[Endboss]

Ajattelin täällä mainostaa häpeilemättä elokuva-aiheista youtube-kanavaamme, jossa kaverin kanssa länkytämme elokuvista, hyvistä, huonoista ja tuntemattomista. Jos kiinnostaa kuunnella kahden keski-ikäisen jampan sanojen vaihtoa lempi-elokuvistaan, niin kannattaa suunnata tänne:

https://www.youtube.com/@elokuvapodcalypsenyt

 

[Tarinankertoja]

Länkkäreitä tehdään harvakseltaan, joten otinpa nyt sellasen tuoreen katsontaan

The Old Wayn tarinassa ei ole yllätyksiä saati kikkailevia käänteitä.

Simppelissä kostowesternissä Cage näyttelee pyssymies Colton Briggsia, joka iän myötä on asettunut aloilleen, perustanut perheen ja ryhtynyt pyörittämään kauppaa.

Mutta tietty tulee kosto ja tilien tasaaminen aika. Tässä on otettu teemaksi se tosiasia, että pyssysankarit on psykopaatteja, tunteetomia ihmisiä. Briggs opettaa itsensä kaltaselleen tyttärelle, että feikkaa itkut ja naurut, jos aiot olla hyväksytty. Harmi ettei teemaa viedä ihan loppuun asti, mutta pienen mielenkiinnon se saa kuitenkin pysyyn yllä, vaikka ite tarina nyt on hyvin ennalta arvattava.

Tollanen b-länkkäri illan viihteex. Ei kummonen, mutta kyllä sen katto

 

[VilleLeino]

Tuli vihdoin nähtyä tämä uusi Avatar.
Päällimmäisenä mielessä on leffan aivan hirveä ja ärsyttävä dialogi. 3 tuntia sai kuunnella jatkuvaa "bro" ja "cuz" hokemista. James Cameron saisi tulla välillä pois vedenalta ja ihmisten ilmoille, jos kuvittelee että ihmiset puhuvat näin.

Ekan Avatarin menestys perustui pitkälti "leffojen tulevaisuuteen" 3D:hen, jota ihmiset menivät teatteriin ihmettelemään. Tarinaltaan eka Avatar ei kummoinen ollut, vaan ainoa kehuttava asia oli leffassa käytetty aikansa huippua ollut teknologia, vaikka se 3D uutuuden viehätys kyllä katosi nopeasti kun heti tuli selväksi ettei 3D todellakaan ole leffojen tulevaisuus, kun ei tuo mitään lisäarvoa, vaan päinvastoin haittaa kokemusta.

James Cameron sanoi että Avatarin jatko-osat saavat katsojat "shit their pants". No eipä todellakaan siinä onnistunut ensimmäinen jatko-osa. Tarina ei taaskaan kummoinen ole ja CGI on toki taas näyttävää, mutta ei mitään uutta tajunnan räjäyttävää.

Ei kyllä pysty mitenkään ymmärtämään tämän menestystä ja onhan se ihan naurettavaa että tämä tekele sai Oscar-ehdokkuuden, mutta esim. The Batman ei. Kertoo kyllä tämäkin taas kaiken tuosta organisaatiosta, jossa enempi on sääntö kuin poikkeus että palkinnot/ehdokkuudet menee vääriin osoitteisiin.
The Batman on ihan joka alueella (tarina, dialogi, näyttelijät, äänimaailma, kuvaus, musiikki...) paljon parempi elokuva. The Batman, jossa ei taidettu käyttää lainkaan CGI:tä, on myös kauniimpi elokuva kuin Avatar. Laadukkaasti tehdyt practical effectit tulevat aina voittamaan CGI:n, oli se kuinka upeaa tahansa.

 

[alwahla]

Tuli vihdoin nähtyä tämä uusi Avatar.
Päällimmäisenä mielessä on leffan aivan hirveä ja ärsyttävä dialogi. 3 tuntia sai kuunnella jatkuvaa "bro" ja "cuz" hokemista. James Cameron saisi tulla välillä pois vedenalta ja ihmisten ilmoille, jos kuvittelee että ihmiset puhuvat näin.

Jotenkin kummasti näissä suurimmissa blockbustereissa nuo dialogit ja tietyt sanonnat ovat usein monta vuotta ajastaan jäljessä ja liian usein toistettuna särähtävät pahasti korvaan. Käsikirjoituksen luomisen aikaan nuo sanonnat ovat saattaneet olla kuuminta kamaa tai sitten käsikirjoittajat eivät vaan ole viitsineet käydä tsekkaamassa tilannetta ns. oikeassa elämässä vaan kuvittelevat ihmisten edelleen puhuvan samalla tavalla kuin vuosia sitten.

Surkea leffa tuo uusin Avatar, josta tulee mieleen sanonta "moni kakku päältä kaunis, sisältä täysin paska". Ilmeisesti vielä surkeampaa tavaraa on tulossa, jos ja kun Cameronin lupaus (lue = uhkaus) pitää paikkaansa.

 

[disco-stu]

Niin, eihän tuosta Avatarista kai kukaan ole elokuvana tykännyt, mutta markkinointikoneisto jauhaa ja kyllähän minäkin sen kävin elokuvateatterissa katsomassa, kun piti olla visuaalisesti ja muutenkin jotain päräyttävää. Noh, pari näyttävää kohtausta juu ja sitten tarina on kolme tuntia pelkkää kierrätettyä paskaa, surkeaa dialogia ja epäloogisia hahmoja. Mutta noin tehdään box office hit, täysin samaa roskaahan ovat lähes kaikki marvelit ja muut hömpät.

Avataristahan sanottiin, että jos ei olisi ikinä nähnyt yhtään elokuvaa, niin se voisi olla hyvä leffa. Kunnes näkisi jonkun muun elokuvan (paitsi Sharknadon) ja tajuaisi että paskaahan tuo.

 

[Nosebleed]

No kun kyseessä oli elokuva kolme metrisistä sinisistä ukkeleista niin teinijonnehahmojen brotelu oli varmaan se uskottavin osa elokuvaa. Tuollaisia hokemia ja toisteluja sitä kuulee ihan Suomessakin kaupungilla teinien suusta. Enemmänhän nämä tämän tyyliset blockbuster-elokuvat tosiaan on huvipuistolaiteita kuin mitään Kummisetiä.

 

[Zodiac]

Netflixissa tuo kovin hehkutettu The Last Kingdom: Seven Kings Must Die oli kyllä pettymys vaikka meidän Pekka Strang siinä tekee hienon roolisuorituksen.

Pikkasen kun olisi kässärissä ollut enemmän tilaa niin..

 

[Buster]

Liittyen Avatar-keskusteluun, niin mielestäni nykyajan blockbusterit ovat liian paisuneita. Liian kiinnostuneita maailmojen rakentamisesta verrattuna kunnon juoneen panostamiseen. Jos yksinkertaisesti tarkastelee pelkästään sanaa "juoni", niin sehän kuulostaa vähän pahaenteiseltä: juoni, joku juonii, tämä on juoni. Ja jos otetaan tämä yksinkertainen sanan "juoni" merkitys ja juostaan sillä, niin aika monen modernin blockbusterin juoni on juurikin juonimista. Eli ne rakentuvat harkituista kylmistä teoista, jotka purkautuvat sarjana yhteenkytkeytyviä fatalistia tapahtumia. Tarkoittaen että juoni on niin selvästi rakennettu, että se vaikuttaa mekaaniselta.

Sitten jos ajatellaan sanaa "tarina", niin sehän viestii heti jotain inhimillistä. Sarjaa tapahtumia, jotka purkautuvat luonnollisina reaktioina sankarin halujen ja tunteiden mukaan, sekä miten ne vuorovaikuttuvat muiden hahmojen tunteiden ja halujen kanssa. Ja noiden tunteiden asteittainen rakentaminen sitten vuorostaan kasvattaa panoksia ja tärkeyttä. Parhaiden tarinoiden parissa ei katsojana edes ajattele juonta, vaan ne tarinat tuntuvat vain olevan olemassa. Ja tuollainen näkymätön tarinakerronta sallii katsojan orgaanisesti uppoutua itse tarinaan. Tällöin emme ainoastaan katso elokuvaa, vaan me elämme sen elokuvan maailmassa.

Jostain järkyttävästä syystä "kohtalo" on harmistuttavan olennainen osa nykyelokuvien tarinankerrontaa. Hahmot tapaavat ja liittyvät yhteen toteuttaakseen tietyn homman, koska niin kuuluu tapahtua. Mutta siinä välissä nämä hahmot usein haluavat kieltäytyä kutsumuksestaan. Ja sitten he kuitenkin sitoutuvat täyttämään kohtalonsa. Kohtaloa käytetään laiskana keinona yhdistämään kaikki pisteet, kun ei viitsitä tai pystytä käsikirjoittamaan tarinaa, jossa hahmo saisi tehdä itse oikeasti orgaanisen valinnan, joka perustuu hahmon persoonallisuuteen, tavoitteeseen, tai mihin tahansa oikeasti tärkeään. Liian usein näissä isoissa elokuvissa hahmot tekevät niin, koska niiden kuuluu tehdä niin. Tällöin juonen logiikka kyllä toimii, mutta tunne ja tarkoitus jäävät vajaaksi.

Ne pystyvät kyllä keinotekoisesti luomaan jännittäviä hetkiä, mutta ne eivät pysty tekemään merkityksellistä. Usein kun tapahtuu hyvin vähän jotain, jolla olisi jotain pysyvää vaikutusta hahmoihin. Ja kuinka harvoin hahmojen tunnetilat ulottuvat/kantavat myös seuraaviin kohtauksiin. Asioita tapahtuu ja hetkeä myöhemmin, niillä ei ole merkitystä. Joku kuolee ja siinä hetkessä huudetaan, ja sillä on vaikutusta. Mutta sitten kun se on ohi, niin se on ohi ja ei vaikuta enää käytännössä. Kaikki toteutetaan huutomerkillä, mutta kun kaikki on hetkellistä, niin lopputulos on painoton ja merkityksetön elokuva. Hetkellinen, viihdyttävä kertakäyttöelokuva. Tai sitten huvipuistoajelu.

Blockbustereilla on sairas tarve vaikuttaa vaikuttavalta. Teknisellä tasolla se on ihailtava ja sopiva tavoite, mutta tarinatasolla myrkkyä. Tarinankerronnassa kyse ei ole vaikuttavuudesta, vaan vakuuttavuudesta. Ei twisteistä, petoksista ja kaikista monimutkaisuuksista, vaan toteutuksesta ja selkeydestä. Ei voi pantata Nemon menneisyyttä isänsä kuolemasta elokuvan loppuun. On vietettävä aikaa Wall-E:n yksinäisessä maailmassa ennen kuin tuot EVA:n sisään, koska tällöin katsoja ymmärtää, mitä EVA merkitsee päähahmolle ja miksi tämä menee vaikka helvettiin ja takaisin tämän perässä. Mitä jos Up - kohti korkeuksia olisi tarinan kuluessa useina flashbackeina esittänyt Carlin mukavan elämän rouvansa kanssa ja lopulta heidän lapsettomuutensa sen sijaan, että alussa lyödään pöytään koko hahmomotivaatio, mikä selittää täydellisesti Carlin yrmyn käytöksen partiolaislasta kohtaan luoden tarkoituksen heidän yhteiselle matkalleen.

Mitä tulee Cameroniin, niin Jim on showmies. Sellaisella vanhalla sirkusjohtajan tavalla haluaa luoda vaikuttavia spektaakkeleita ja pystyy myymään teknisen mambo jambonsa ja testosteroni-dialoginsa. Jim on aina halunnut puskea teknisellä tasolla kohti uusia vesiä. Jim on yhtäältä sellainen tekninen näpertelijä kuin puunhalaaja. Äijä ja nössö. Tarinat eivät koskaan ole olleet sataprosenttin originelleja, kun niiden merkittäviä palasia voi halutessaan jäljittää aiempiin elokuviin. Mutta riittävän hyvin toteutettua ja melko yksinkertaista perussettiä naiiveilta juoniltaan höystettynä vaikuttavilla set pieceilla. Mutta tämä Avatar 2 oli kyllä melko tuskallinen kolme tuntia. Ykkönen oli ensimmäisenä kuitenkin jatkuvasti liikkuva ja aivan luurankoon asti leikattu, ja pienemmällä hahmomäärällä.