Mainos

Jatkoajan leffakerho

  • 2 421 270
  • 12 317

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No johan pomppasi. Otin eilen amazon primen ilmaiskokeiluun ja olen vähän väliä käynyt sovellusta vilkaisemassa että joko on nähtävissä mutta ei ole etusivulla näkynyt.

Kun luin viestisi niin menin taas katsomaan eikä mitään näkynyt joten laitoin hakuun "Borat2" ja sieltä löytyi....

Ajattelin että tästä tulee Amazon Primen sisäänheittotuote joten odotin että sitä näytetään isolla heti joka puolella sovellusta mutta mitä vielä. Trump-hakkerit piilottaneet sen;D

Joo ei näkynyt etusivulla ei, mutta haulla löytyi heti. Selkee rebujen salajuoni!
 

Buster

Jäsen
Katsoinpa tämän uuden Boratin. Täytyy kyllä ihmetellä kaverin pokkaa. Oli taas muutama kunnon "mitä vittua?" - kohtaus jossa lyödään aika surutta amerikkalaisia ja etenkin rebuja.
Jagschemash. Very nice.

Jo pelkästään ajankohtaisen sisältönsä vuoksi ei jääne samalla tavalla klassikoksi kuin alkuperäinen (tehtiin silloin lukiossa oma "Borat"), mutta kyllähän tuosta nautti suunnattomasti. Myötähäpeä parissa kohtaa oli niin korkealla, että juuri ja juuri pystyi katsomaan. Kestovirne naamalla läpi elokuvan. Ei kai tuosta voi sanoa muuta kuin, että vedättämisestä on tehty taidetta ja hyvin lypsää ihmisiltä ne halutut asiat ja reaktiot. Tyttären näyttelijä valmistunut vissiin jostain Bulgarian teatterikorkeasta 2019, melko vakuuttavaa touhua häneltäkin, jopa vähän parodisuudesta huolimatta lievää sydänalusen kutittelua tapahtui elokuvan aikana.

Olisi jännä tietää onko tässäkin elokuvan loppu - kuten perinteistä - filmattu ensin ja siihen vetäisty tarinaa ympärille. Ja miten tuota on covid-aikana tehty, milloin kuvaukset on tarkkaan ottaen aloitettu. Ympäri kesäähän siitä on tullut jotain huhuja ja juttuja, miten Cohen on milloin missäkin koijaillut, mutta ne on vissiin alunperin oletettu olevan materiaalia lähinnä Who Is American huhuttuun kakkoskauteen.

Mutta joo, harvemmin sitä enää pitää jotain elokuvaa päästä katsomaan välittömästi. Nyt piti. Odotukset oli kovat ja ei tarvinnut pettyä.

Tässä on kahden viime päivän aikana Youtubesta katsottu, että onko sinne tullut jotain Borat-mainosklippejä ja ahmittu Jimmy Kimmel, David Dobrik ja jonkun pelaajan -ohjelmissa tapahtuvat Borat vierailut. Toivottavasti vielä tippuisi jotain vastaavia videoita. Tässä pitäisi alkuperäinen kyllä katsoa, siitä on aikaa. Mietin, että pitäisikö katsaista ennen tätä toista elokuvaa, mutta en sitten viitsinyt. Olisi pian saattanut huomata keskittyvänsä johonkin epäolennaiseen, kuten jossain YT-videoissa kommentoitiin, ettei Cohen puhunut ainakaan noissa promoesiintymissä yhtä korkealla nasaaliäänellä.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Tässä on kahden viime päivän aikana Youtubesta katsottu, että onko sinne tullut jotain Borat-mainosklippejä ja ahmittu Jimmy Kimmel, David Dobrik ja jonkun pelaajan -ohjelmissa tapahtuvat Borat vierailut. Toivottavasti vielä tippuisi jotain vastaavia videoita.
Ensi maanantaina (eli tiistaina saatavilla tuubista täällä) Colbertin vieraana.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Katsoinpa tämän uuden Boratin. Täytyy kyllä ihmetellä kaverin pokkaa. Oli taas muutama kunnon "mitä vittua?" - kohtaus jossa lyödään aika surutta amerikkalaisia ja etenkin rebuja.

Ehkä hiukan häiritsi että kaikki "kazakit" puhuvat romaniaa, mutta niin se taisi olla ensimmäisessäkin elokuvassa.

Ei tämä nyt mitään Oscareita voita, mutta demokraatit sais tästä ihan hyvän kampanjavideon.
Tulihan katsottua, ykkös-Boratia ei voita koska se on mahdotonta, eihän tämä huono ollut tokikaan, tätähän voisi pitää jopa kasvutarinana. Kohu on noussut tuosta Giulianin haastattelun jälkeisestä jutusta, jos on tietämätön eikä halua tietää ennen leffan näkemistä, laitan spoilerin taakse:

No, saattoi tunkea paitaa housuihin tai siirrellä kikkeliä puolelta toiselle, vain Rudy tietää. Mutta oli siinä muutakin, ei haitannut yhtään lähteä nuoren toimittajan kanssa makuuhuoneen puolelle ottamaan drinkit, oli puhelinnumeron ja osoitteen perään samalla taputellen sedällisesti likimain pyllylle. Muutenkin oli lipevän oloinen äijä, kuin krokotiili olisi hymyillyt kun läväytti irvistyksen esille.

Toinenkin spoilerin arvoinen juttu leffasta, COVID-19 tiimoilta.

No perkeleen kazakstanilaiset sen onkin tehnyt, Borat oli levittäjä. Minä niin tiesin tämän!
 

Buster

Jäsen
Tulihan katsottua, ykkös-Boratia ei voita koska se on mahdotonta, eihän tämä huono ollut tokikaan, tätähän voisi pitää jopa kasvutarinana.
Joo. Ja ensimmäinen oli muistaakseni vähän sellainen paljastusretki, jossa esiteltiin Ameriikan pimeää puolta. Tämä toinen näyttää enemmän sitä, miten huolimatta mielipide-eroista ja muista demonisoinneista, niin sieltä vastakkaisesta leiristä löytyy pohjimmiltaan kunnollisia, kilttisydämisiä ihmisiä. Siinä vaan kaiken maailman johtajat ja vaikuttajat lietsoo ihmisiä toisia vastaan istuttaen kaikenlaista tyhmää ajatusta itämään.

Elokuvan sanoma varmaankiin tiivistyy kohtausten osalta
niihin kahteen asehulluun etelän republikaaniin, joiden kanssa Borat lähtee eristäytymään ja myöhemmin siihen covid-eristäytymisen vastaiseen kokoontumiseen. Joo, kaksikko luulee Clintoneiden olevan viruksen takana tai jotain, mutta toisaalta ovat ihailtavan hyväsydämisesti heti ottamassa vieraan Boratin kattonsa alle ja sitten jeesaamassa Boratia etsimään tytärtään.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Don't Breathe katsottu. Olihan tämä erityisen hyvä kauhuelokuva ja erityisesti näyttelijöille pitää antaa kunniaa. Pari twistiä ja ahdistava tunnelma miltei koko elokuvan ajan, vaikka olin spoilaantunut lopusta ja muutamasta muusta detaljista.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kirjava lintu. Vaikuttava eurooppalainen elokuva jonka tekijöille nostan hattua, mutta en halua nähdä elokuvaa enää koskaan. Tämä elokuva oli ilmeisesti saanut Venetsian elokuvajuhlilla osan juhlayleisöstä syöksymään paniikissa kohti uloskäyntiä. Voi kun tuosta vauhkoontumisesta olisi ollut loppukevennyksenä videokuvaa elokuvan lopussa.

Lieviä juonipaljastuksia seuraa.

Elokuva siis kertoo juutalaispojasta, joka siirtyy "huoltajalta" toiselle episodimaisessa elokuvassa, ja joutuu siinä todistamaan ihmisen pahuutta kaikissa muodoissaan. Julmuutta niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan, ennakkoluuloja ja taikauskoa, raakoja murhia ja pahoinpitelyjä, seksuaalista hyväksikäyttöä. Jotkut niistä poikaan itseensä kohdistuen, toisiin hän on mykkä sivustaseuraaja. Hyvyys (kuten Harvey Keitelin pappi) esiintyy elokuvassa heikkona ja naiivina.

Elokuva alkaa heti pojan kiinniotolla, mukiloinnilla ja hänen kantamansa karvaisen lemmikkieläimen (lajia en tunnistanut) elävältä polttamisella tuntemattomaksi jäävien pahantekijöiden toimesta. Ei se muutu siitä helpommaksi katsottavaksi myöhemminkään - elokuva on muuten lähes kolmituntinen. Silti ainoa oikea tapa katsoa se on mielestäni elokuvateatterin hiljaisuudessa kännykkä sammutettuna (tai vastaavat olosuhteet), jotta elokuvan tarkoituksellisen voimakas ahdistusvaikutus pääsee oikeuksiinsa. Muutoin sitä ei ole järkeä katsoa ollenkaan.

Elokuvassa on tuollaista kauhuelokuvien kuvastoa, ja hirveyksien vyöry on pariin otteeseen liiaksi siihen suuntaan tyyliteltyä mielestäni. Ristiriitaisen vastaanoton elokuva on saanut myös kriitikoilta, ja siinä mielessä varmaan kritiikkiin yhdyn, että elokuvan juonessa ja sanomassa ei ehkä kovin kummoisia nyansseja ole. Kauheudet seuraavat toisiaan, sota on julmaa ja ratsuväki raakaa. Myös alkuperäinen teos (Jerzy Kosinskin vuoden 1965 romaani) on ollut kiistelty, ilmeisesti kirjailija vihjasi tapahtumien olleen omaelämäkerrallisia, mutta todellisuudessa kai nämä hirveydet eivät ole ainakaan Kosinskia itseään kohdanneet.

Ai niin, 2. maailmansodan aikaan tämä tosiaan sijoittuu, vaikka etenkin elokuvan alkupuolella meno pienissä eurooppalaiskylissä on sen verran primitiivistä, että mietin hetken ollaanko nyt jossain keskiajalla vai 1800-luvulla. Sota ei myöskään suoraan näy noissa episodeissa, jotka tapahtuvat jonkun slaavilaisen maan kylissä tai maaseuduilla. Natseja elokuvassa esiintyy suht vähän, ja niinpä elokuvassa vilahtavat kansainväliset filmitähdetkin (Stellan Skarsgård, Udo Kier, Harvey Keitel, Julian Sands ja Barry Pepper) puhuvat jotain slaavilaista kieltä, ilmeisesti yleis-slaavia.
 

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
Kirjava lintu. Vaikuttava eurooppalainen elokuva jonka tekijöille nostan hattua, mutta en halua nähdä elokuvaa enää koskaan.

Katsoin tämän Night Visionsissa ja petyin. Todella komean näköinen, mutta kärsii mielestäni "juhavuoris-efektistä" eli siitä, että kaikkea on liikaa: tässä murhia, raiskauksia, pahoinpitelyjä, eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa... Itse turrun tällaisiin tosi helposti ja kiinnostus putoaa nopeasti nollaan.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Once Upon a time in Hollywood viimein katsottu ja olihan se juuri niin hyvä kuin olin sen toivonutkin olevan. Jumalauta että on ilo katsoa elokuvaa missä ns kaikki toimii ja on priimaa.
Loppu sai lähes hihkumaan ilosta, kun koko leffan kestänyt rauhallisuus ja päämäärättömyys heitettiin kerralla roskikseen ja pantiin haisemaan.
Upea elokuva ja pidän tuossa elokuvassa erityisesti sen pituudesta, ei ole kiire minnekään ja kohtaukset tehdään huolella.
Olen varmaan kyllästymiseen asti tällä palstalla puhunut musiikin tärkeydestä tv-sarjoissa ja elokuvissa. Tarantino ei petä, tälläkään kertaa, oikeanlainen musiikki nostaa tunnelmaa entisestään. Kävin tämän elokuvissa katsomassa ja nyt voisi katsoa kohta toistamiseen ja kuulokkeet päässä nauttien kaikista nyansseista. Kympin leffa ja viimeisen vuoskymmenen parhaita tältä tyylisuunnalta.
 

Buster

Jäsen
Itsekin ostin nuo boksit ja tarkoitus olisi käydä läpi molemmat aikajärjestyksessä. Nihkeästi on alkanut, sillä on vasta päässyt Pohjalaisiin - mykkäversio on sen verran tuoreessa muistissa, että kynnys ääniversion katsomiseen on turhan korkea. Ehkä pitäisi vain skipata ja jatkaa matkaa seuraavaan.
Ihan mielenkiinnosta kysyn näin jälkeenpäin, jos sullakin on Fennadan, Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi Filmin täydelliset kokoelmat, että onko siellä joukossa ollut rikkinäisiä levyjä? Rikki siinä mielessä, ettei kaikkea levyn materiaalia ole pystynyt toistamaan loppuun saakka.

Olen tässä nyt viimein Fennadan-kokoelmaa (2016 painettu levyt) plärännyt läpi, joka oli jo poistunut kaupoista, mutta jonka ostin huuto.netistä ihan muoveissa olevana. Ja tuossa on jo kolme levyä ollut rikki, niin ettei ainakaan tietokoneella ole pyörinyt kaikki materiaali loppuun saakka. Jotain minimaalisia ihme jälkiä saattaa olla lukupuolella takana, eikä lämpimällä vedellä lähde, eivätkä ole naarmuja.

Tässähän ei malta edes odottaa, että miten nuo kaksi isompaa kokoelmaa... Ne tosin olen itse kaupasta ostanut, mutta jo aiemmin oli jo kaupasta kaksi vuotta sitten ostamani Raidin tv-sarja mennyt samaan kuntoon. Sama julkaisija kaikissa... Vieläkö kehtaisi ottaa yhteyttä, kun selviää rikkinäisten levyjen yhteismäärä. Miten kummassa voi olla näin... Samaan aikaan jo viisitoista vuotta vanhat Kummelit pyörii ja naurattaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
niin ettei ainakaan tietokoneella ole pyörinyt kaikki materiaali loppuun saakka.

Tämä tapahtuu myös vanhemmille CD:lle ja kyse on siitä tietokoneasemasta, joka lienee BluRay tai ainakin sinisen laserin DVD. Ne ei tuppaa lukemaan vanhoja levyjä loppuun. Kun taas vanhempi DVD soitin toistaa ne ongelmitta. Juuri vanhaa CD:tä koitin ripata, mutta loppuun ei päässyt, sen sijaan DVD soitin soitti levyn moitteetta (joten tein "vanhanaikaisesti" ja äänitin ..optisen tulon kautta.. loppulevyn). Myös joillekin vanhemmille DVD:lle on käynyt näin, DVD soitin toistaa, BR asema tietsikassa ei.
 

Buster

Jäsen
Tämä tapahtuu myös vanhemmille CD:lle ja kyse on siitä tietokoneasemasta, joka lienee BluRay tai ainakin sinisen laserin DVD. Ne ei tuppaa lukemaan vanhoja levyjä loppuun. Kun taas vanhempi DVD soitin toistaa ne ongelmitta. Juuri vanhaa CD:tä koitin ripata, mutta loppuun ei päässyt, sen sijaan DVD soitin soitti levyn moitteetta (joten tein "vanhanaikaisesti" ja äänitin ..optisen tulon kautta.. loppulevyn). Myös joillekin vanhemmille DVD:lle on käynyt näin, DVD soitin toistaa, BR asema tietsikassa ei.
Ok, kuulostaa hyvin järkeen käyvältä ja näin sen on pakko olla. DVD-asema tuossa on. Yleensä olen pleikkareilla näitä katsellut, mutta nyt on ollut eri viritykset vasta vähän aikaa kiinni. Eikä tietysti viitsinyt näitä levyjä koittaa toisella koneella tai pleikkarilla, koska eihän vika nyt voi olla kompuutterin asemassa. Tässä jo pieni olemassaolon kyseenalaistus oli kytemässä. Eiköhän ne ongelmalevyt lähde pelaamaan noilla muilla, kun ehtii kokeilla.

Anteeksi julkaisija.
 

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
Ihan mielenkiinnosta kysyn näin jälkeenpäin, jos sullakin on Fennadan, Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi Filmin täydelliset kokoelmat, että onko siellä joukossa ollut rikkinäisiä levyjä? Rikki siinä mielessä, ettei kaikkea levyn materiaalia ole pystynyt toistamaan loppuun saakka.

Olen katsonut Filmiteollisuuden js Suomi-Filmin 1930-luvun loppuun sekä Fennadaa että Tuliota sieltä täältä. Toistaiseksi ei ole tullut rikkinäisiä levyjä vastaan, mutta skeptikkona uskon, että näin tulee käymään jo pelkästään levyjen määränkin takia.

Sonyn Blu-ray-soitin käytössä.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Tullut internetin syövereistä vastaan muutama elokuva, kyllä jotka nimellään pelkästään kertovat minkälaisia klassikoita ovat.

The Man Who Killed Hitler and Then the Bigfoot (2018) - IMDb

The Man Who Killed Hitler and Then Bigfoot
Ensimmäinen reaktio oli, että mitä vittua. Ja toinen oli miksi. Ja miten ovat saaneet Sam Elliotin suostumaan tuohon?

The VelociPastor (2018) - IMDb

The VelociPastor

Tämä sitten vaikuttaa, että on sanottu Sharknado mutta vielä huonompi.

"Hagan Reviews" Gayniggers from Outer Space (TV Episode 2012) - IMDb

Tästä sitten sitten ei mitään sanottavaa.

Saisikohan jostain katsottua nämä klassikot?
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks




Coppola julkaisee Kummisetä III:sta uuden ohjaajan version alkuperäisellä nimellä.

Coppola said of the title: “[It’s] an acknowledgement of Mario’s and my preferred title and our original intentions for what became The Godfather: Part III.”

He added: “For this version of the finale, I created a new beginning and ending, and rearranged some scenes, shots, and music cues.

“With these changes and the restored footage and sound, to me, it is a more appropriate conclusion to The Godfather and The Godfather: Part II.”



 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
The VelociPastor (2018) - IMDb

The VelociPastor

Tämä sitten vaikuttaa, että on sanottu Sharknado mutta vielä huonompi.
En tiedä saako laillisesti (ilmeisesti jenkkien Primessä olisi), mutta Internetin ihmemaailmasta löytää. Niin ainakin kaverit sanoivat *köhköh*.

Ja... teoriassa premissihän vaikuttaa ihan parhaudelta - katollinen pappi jotenkin saa voiman, että muuttuu dinosaurukseksi. Alkaa sitten "työläistytön" kanssa tappelemaan rikollisia (ja ninjoja) vastaan.

Mutta teoria ei välttämättä ole parempi kuin käytäntö, ei tuota jaksanut loppuun saakka. Hattua pitää silti nostaa siitä, että efektit pääosin eri ole CGI:tä vaan ihan perinteistä "practical effects". Mikä tällä budjetilla ei ole välttämättä niin hyvä asia, mutta hattu nousee silti.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Tuli katsottua vihdoin leffa "95" ja yllätyin positiivisesti. En oikeastaan ollut mitään hyvää kuullut tästä ennakkoon, parit arvostelut olin lukenut ja isän sekä parin frendin kommentit kuullut eikä mitään hyvää tosiaan. Itse kyllä tykkäsin. 7 cameo roolia bongasin ja juoni lätkän ympärillä oli ihan ok. Musiikki toimi erinomaisesti ja lapsuuden ensimuistot osuvat juurikin noille kuukausille niin ihokarvat nousee pystyyn ku miettii.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tulipa vilkaistua areenasta totutun järkyttävällä suomennoksella varustettu Electra Glide in Blue. Olipa hyvä leffa! Monesti ennenkin on tuntunut siltä, että 1970-luvun kuvakieli ja ohjaustyylit puhuttelevat ja tämä kyllä osui jonnekin estetiikkahermoon itselleni tosi kovaa. Hyvin teemoitettu ja ennen kaikkea visuaalisesti hämmentävän hyvännäköinen pätkä ottaen huomioon, että aavikolla kuvataan.

Areena on muutenkin melkoinen aarreaitta tarjoillessaan vanhoja elokuvia säännöllisesti kaupallisten suoratoistopalvelujen keskittyessä mieluummin uuteen tusinakamaan. Fellinin tuli myös katsottua männä viikolla ensimmäistä kertaa ja yllätti suoraviivaisuudellaan leffaan maineeseen nähden. On kyllä klassikkomaineensa ansainnut!
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuli katsottua pitkästä aikaa "Il buono, il brutto, il cattivo" eli "Hyvät, pahat ja rumat". (Siinä on leffan suomentajalle käynyt kyllä moka kun senhän pitäisi olla "Hyvä, paha ja ruma"). Tästä leffastahan on pari eri pituista versiota ja tää nyt oli lähemmäs kolmea tuntia. Jotain lyhempää versiota olen aikaisemmin katellut joten tässäkin oli sitten jotain uutta. Sen verran monesti leffan olen katsonut että joitain uusia kohtauksia bongasin, mutta eipä niissä kyllä ollut mitään ihmeellistä. Vaikka sen loppuhipennuksen on nähnyt niin monesti niin kyllä se taas kolahti. Seuraavaksi kattelen "Per qualche dollaro in più" eli "Vain muutaman dollarin tähden", joka on oma suosikki dollaritrilogiasta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
En nyt tiedä onko tuossa suomennoksessa käynyt moka..
No se nimi tulee siitä että tarinassa on kolme pää hahmoa joista yksi on ruma (Tuco), yksi on paha (Angele Eyes) ja yksi on hyvä (Blondie). Sekä leffan alussa että lopussa tehdään selväksi kuka oli kukin. Eli sikäli ne kyllä pitäis olla yksikössä kun puhutaan tietystä rumasta, pahasta ja hyvästä henkilöstä. Mutta ei tää tosiaan ole karsein leffan nimi käännös mitä on vastaan tullu.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks




Warner Bros aikoo julkaista kaikki vuoden 2021 teatteriin saapuvat elokuvat samanaikaisesti myös Suomeenkin ensi vuonna tulevaan HBO MAX palveluun USAssa. Ensi vuoden Warner Bros leffoja mm. Dune, The Matrix 4, The Suicide Squad, The Little Things, Judas And The Black Messiah, Tom & Jerry, Godzilla Vs. Kong, Mortal Kombat, Those Who Wish Me Dead, The Conjuring: The Devil Made Me Do It, In The Heights, Space Jam: A New Legacy, Reminiscence, Malignant, The Many Saints Of Newark, King Richard, ja Cry Macho.

Edit. Korjattu USA only
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Warner Bros aikoo julkaista kaikki vuoden 2021 teatteriin saapuvat elokuvat samanaikaisesti myös Suomeenkin ensi vuonna tulevaan HBO MAX palveluun.
Max tulee kyllä Suomeen, mutta ensi-iltaelokuvat eivät tule Suomen Maxiin. Ainakin Warnerin tiedotteen mukaan tuo koskee vain USA-julkaisua.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Leffat ovat siis katsottavissa palvelussa kuukauden ajan. Ihan mielenkiintoinen tempaus, jonka motivaattorina uskon olevan Warner Brosin strategia saada lisää käyttäjiä palveluunsa. Tuossa on aika laaja kattaus erilaisia elokuvia ja pärjätäkseen striimauspalvelussa tulee olla paljon erilaisia elokuvia.
 

Buster

Jäsen
Tässähän ehti jo innostua, kun tuon uutisen näki, mutta tosiaan kyse vissiin Yhdysvalloista yksinomaan. Mutta valtavan iso uutinen tuo on ja vaikka kyse on vain yhden vuoden poikkeussuunnitelmasta, niin mistä sitä ikinä tietää, mitä tapahtuu tulevaisuudessa nyt kun näitä perinteisiä kiveen hakattuja sääntöjä ja strategioita on jouduttu rikkomaan. Ja miten reagoivat muut studiot. Ei nyt varmaan isotkaan puljut ihan loputtomiin noita arvokkaita elokuviaan hyllyllä voi istuttaa, eikä vieläkään ole selvää kuinka kauan nämä olot kestää. Jenkkilässä tosiaan valtaosa teattereista operoi rajoitetulla yleisömäärällä, eikä kaikki ihmiset halua teattereihin lähteä. Joten tavallaan heti jokin vod-vaihtoehto teatterilevityksen kylkeen on se paras vaihtoehto.

Kaikki varmaan seurasi tota Warner Brosin Tenetiä, mutta sehän on jäämässä lievästi tappiolle lippuluukuilta. Ei ole sen jälkeen näkynyt isoja elokuvia ja jopa Peruna, sekä Muumipeikko ja Pyrstötähti on siirtyneet.

Paramountilta tulossa omaan palveluunsa tulevaisuudessa Kummisedän kuvauksista kertova elokuva. Samalla ovat kuulemma avoimia Kummisetä 4:lle, mikäli oikea tarina sattuu kohdalle. Nämä on nyt näitä taas, kun vähän on franchisen nimi pinnalla, niin alkaa studioita kutitella. Vaikka mitäpä väliä, jos tekevät. Ei se alkuperäisten sadekehää minun silmissäni vähennä. Coppolan kolmosen uutta cuttia kolmosesta odotellessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös