Mainos

Jatkoajan leffakerho

  • 2 422 525
  • 12 320

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Arnoldin uusin elokuva Sabotage oli ihan katsottava, itse asiassa paremmasta päästä Arnoldin 2000-luvun "omia" elokuvia (The Expendablesit ovat enemmän tiimileffoja). Juoni oli anastettu vapaasti lainaten Agatha Christien klassikkoromaanista Kymmenen pientä neekeripoikaa, ja siihen päälle oli höystetty tuimaa ja veristä väkivaltaa.

Elokuva valitettavasti floppasi pahasti jenkeissä ja sitä haukuttiin liian tylyksi ja veriseksi. Jos tämä olisi tehty 1980-luvulla, se olisi varmaan osa Arnoldin elokuvien kovaa ydintä, mutta nykyään ei näköjään voi tehdä toimintaelokuvaa joka olisi sen verran tyly, että koko perhe ei sitä pääse katsomaan. Lisäksi elokuvassa ei ollut juuri ollenkaan Arnoldin hassuja onelinereita, mikä oli hyvä kehityssuunta. Aksenttikaan ei kovin paksu ollut.

Koska tämä tyyli ei purrut, niin todennäköisesti Arnold joutuu jatkossa sitten tekemään koko perheen toimintaleffoja, heittämään itävaltalaisaksentilla jotain hauskaa läppää ja esiintymään Terminatorin turhissa jatko-osissa vaikka Terminator-elokuvat ovat olleet ensimmäisen elokuvan jälkeen kaikki tarpeettomia, erityisesti lattean pullisteleva T2.

Ei Sabotage mikään klassikko ollut, mutta sujuva ja toimiva toimintatrilleri kumminkin. Ainoastaan se hieman haittasi elokuvaan uppoutumista, että Arnoldin työkaverit (DEA-tiimi) olivat kaikki niin paskiaisen oloisia, että heidän kohtaloistaan ei välittänyt. Mutta kuten sanottua, juonikuvio oli lainattu dame Agathalta eikä Kymmenessä neekeripojassakaan juuri sympatiaa tuntenut ketään kohtaan, eikä ollut tarkoituskaan.
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Varmaan väärä topikki tämä kun ei ole suoranaisesti elokuva-asia, mutta kun en löytänyt täältä muutakaan vastaavaa niin heitetään nyt sitten hölömö kysymys jos joku tietäisi seuraavaa TV- sarjaa seuranneena: Tämä sarja the leftovers, miksi siinä on se valkoisiin pukeutuvien ihmisten ryhmä, onko ne niistä kadonneista 2 % maapallon väestöstä jotakin pelastunutta porukkaa ja miksi kaikki muut vihaa niitä ja viskelee kivillä?
Olen koettanut töllöttämästä töllöttää ja päästä sarjaan sisään, mutta nuo asiat ei aukene millään vaikka katsoisi kuinka monta osaa. Vituttaa katella illasta toiseen kun ei saa mitään selvää, tavallisesti katsoja palkitaan jollain tapaa pikkuhiljaa paljastelemalla juonen ideaa mutta tässä en saa auki millään. Tai sitten mie oon ollu senverran konjakissa ettei ole tarttunu kupoliin, tiärä häntä.

Eri asia se oli aiemmin leffoissakin kun oli vaikkapa Alien VS predator kakkoset, jo vuokra- DVD:n kannessa luvattiin reilusti enemmän verta ja suolenpätkiä koko elokuvan vuokrarahalla ja oli kuinka konjakkipäissään tahansa niin pääsi heti sisään ilman aivojakin.. X D

editaatio: mieli herkistyy tietysti muistellessa vanhoja alan klassikoita kuten teksasin moottorisahamurhaajaa ja muita pikku kakkosen tuotteita miun nuoruudessa!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kyllä siinä Leftoversissa minun mielestä täysin selvästi tajuaa, miksi muut ihmiset ovat heille vihaisia.. Sarja haluaa pitää katsojansa pienen epätietoisuuden ja salaperäisen sumuverhon takana, mutta ei sarja noin epäselvä ole, kuin se näyttää Savon Detroitille olevan. Tosin en ymmärrä, miksi sitä väkisin yrität katsoa, jos pidät yksinkertaisesta tappoviihteestä. Mutta se siitä, kun topiccikin on väärä.

Katselin viikonloppuna Gravityn ja Rushin ja pidin molemmista todella paljon. Gravity pitää otteessaan, vaikka periaatteessa siinä tapahtuu hirveän vähän. Ehkä se on se täydellinen yksinäisyys. Rush on kenties paras kilpa-auto elokuva, jonka olen koskaan katsonut
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Kiitokset edellisille avuista! Nuo moottorisahamurhaajat ynnämuut nyt oli hiukan pelkistettyä huumoria, tuo leftoversi on vaan kesken sarjan mukaanhypättynä hiukan vaikea saada kiinni kun on tullut sieltä täältä töllättyä eli olisi pitänyt katsoa alusta asti. Täytyypä tutustua tuohon linkkiin ja kaivella lisää ! : D
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eilen tuli telkkarista legendaarinen elokuva Apollo 13. On kyllä todella jännä ja mukaansa tempaava pätkä, kyllähän tuon jaksaa aina muutaman vuoden välein katsella.

Ilmeisesti Expendables 2 oli tullut samaan aikaan joltain toiselta kanavalta. Liekö ihmettely-ketjun kamaa, mutta vähän kyllä hämmästelen, että miksi joku mieluummin sitä on katsonut...
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
... Gravity pitää otteessaan, vaikka periaatteessa siinä tapahtuu hirveän vähän....

...mutta ei kuitenkaan ole yhtä jännä kuin Apollo 13, jonka tapahtumia sai myös oikeassa elämässä jännittää. Siis ne, jotka silloin olivat jo syntyneet.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pari kehuttua filmiä tuli katsottua.

Snowpiercer oli lähtokohdiltaan kiinnostava allegoriana yhteiskunnasta mikrokoossa. Dystopia-genressä voi syntyä silkkaa skeidaa tai sitten jotain loistavaa. Tämä jäi aika tasan siihen väliin. Ainekset oli hyvät ja kerrontakin paikoittain toimi, mutta jotenkin sitä soppaa ei saatu sekoitettua kohdilleen. Ehkä oli haukattu vähän liiankin iso kakku. Ei oikein tiedetty, tehtäisiinkö scifiä, toimintaa, jännäriä, psykologista draamaa vai ekokatastrofileffaa, joten kaikkea roiskittiin mukaan ja kokonaisuus jäi liian hajanaiseksi.

No, eipä Fifth Elementkään ollut Luce Bessonin eka Hollywood-leffa ja Terry Gilliamillakin oli melkoisesti enemmän kokemuksen tuomaa näkemystä 12 Monkeys leffaa tehdessään.

Toinen oli sitten Oscar-menestys The Wolf of Wall Street. Ihan hyvä oli sekin, mutta en nyt tuota sanoisi miksikään elokuvahistorian merkkipaaluksi. Vaikka oli pitkä kuin nälkävuosi, niin ei kuitenkaan pitkästyttänyt missään vaiheessa. Tosin jotenkin tuntui koko ajan siltä, että jotain olennaista jätetään kertomatta ja sen sijaan samansisältöisiä kohtauksia olisi liikaa. Kaipa tuo oli ihan harkittu juttu, mutta ei vaan oikein itseäni miellyttänyt. DiCaprio ja Jonah Hill eivät ole kuuluneet koskaan lempinäyttelijöihini, mutta onnistuivat kyllä eläytymään vastenmielisiin rooleihinsa kunnolla ja muutama kohtaus sai nauramaan tosissaan.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
David Fincher: Zodiac.

Ryhtyessäni katsomaan elokuvaa odotukseni olivat kohtuullisen korkealla, toisaalta ilmassa oli myös pientoista epävarmuutta sen suhteen millaisena elokuva avautuu minulle ja täyttääkö se kaikkia odotuksia - ostin leffan ennemminkin suositusten perusteella kuin oman todella aktiivisen tutustumisen kautta. Mutta toisaalta koska kyseessä sarjamurhaaja-tarina (todelliseen sarjamurhaajaan perustuen) elokuvan aihepiiri oli täten sellainen joka minua kiinnostaa ja uskoin elokuvassa liikuttavan syvällisemmälläkin tasolla ja käsiteltävän teemaa useammasta näkökulmasta ja näyttelijöiden muotoutuvan todellisiksi käsin kosketeltaviksi ihmisiksi jollaisten työskentelyn seuraaminen antaa katsojalle suuren suuren nautinnon.

On sanottava näin alkuun, että leffa ei aivan täysin täyttänyt tarpeitani - se ei saavuttanut tasoa jolle oletin sen pääsevän, mutta edellinen ei tarkoita sitä, että leffa olisi ollut keskikertainen tai huono, ei, kokonaisuudessaan elokuva oli oikein toimiva ja oikealla tavalla syvällinen ja siihen oli saatu koottua toimivia elementtejä joiden kautta elokuvan syys kasvoi entisestään, mutta näistä kaikista asioista huolimatta elokuvaan ei saatu rakennettua aivan samanmoista jännitettä tai useita eri tasoja millaiseen saavutukseen Fincher kykeni loisteliaassa elokuvassaan - sarjamurhaajatarina tässäkin tapauksessa kyseessä - Sevenissä (Seitsemän) tai sitten hiukan poikkeavassa psykologisessa tutkielmassa - voimakaseleisessä draamatrillerillä (tai trillerissä) Fight Club. Mutta kyseiset kaksi elokuvaa ovatkin todella loistavia genreissään ja niihin vertaaminen on kunniaksi mille tahansa elokuvalle, joten kun Zodiac ei näiden leffojen tasolle noussut ei se todellakaan tarkoita, että kyseessä olisi huono teos - kyseessä on hyvä elokuva kiehtovasta aiheesta (ja minua kun sarjamurhaajat kaikella tapaa kiehtovat on jokainen elokuva jossa heidän tekojaan tavalla tai toisella syvällisemmin kuvataan ja pohditaan katsomisen arvoinen nautinto).

Zodiacin näyttelijätyö on tasaista, on vaikea sanoa oliko siinä ainoatakaan todellista huippua - toisaalta siinä ei ollut ainoatakaan epäonnistumista vaan jokainen - pienikin rooli - oli hyvin suoritettu ja uskottavan oloinen kokonaisuutena. Gyllenhaal oli hyvä mutta ei erinomainen, toisaalta Robert Downey Jr. oli minusta oivallinen (Sean) Paul Averyna ja hänessä oli eniten samaistumisenkohteita, jollei lukuun lasketa John Carroll Lynchia epäilty Arthur Leigh Allenina - joka jollain kierolla tapaa oli samaistuttava hahmo ja tavanomaisuudessaan kiehtova osa elokuvaa. Mutta oliko hän Zodiac - vai oliko joku muu näiden ratkaisemattomien murhien taustalla...

Kaikkiaan oikein kelvollinen elokuva ja ehdottomasti - osin kriittisestä arviostani huolimatta - katsomisen arvoinen leffa kuuluisasta sarjamurhaajatapauksesta.

***

Tässä ohimennen on hyvä sivuta erästä aihetta - nimittäin dubbausta.

Venäjällä käydessäni sain karmaisevan todistuksen siitä mitä tapahtuu jos/kun dubbaus suoritetaan täydellisen surkealla - suorastaan ala-arvoisella tapaa - ei riitä, että dubatut elokuvat tai sarjat ovat surkeasti dubattuja mutta dubbauksen myötä olennainen hohto elokuvista katoaa kun dubbaajat ovat lähinnä puhuvia päitä jotka ilmeettömästi (ja eleettömästi) dubbaavat elokuvat ja sarjat latistaen niiden tunnelman täysin. Surkeimmillaan sarjan/elokuvan dubbaajina toimi muutama monotonisesti puhuva näyttelijä ja nainen saattoi antaa äänensä miehelle - mikä sinänsä ei ole huono asia jos dubbaus on suoritettu oivallisesti, mutta kun äänenä on ilmeetön ja kimeähkö nainen miehellä (ääni ei vieläpä muistuta tippaakaan alkuperäistä näyttelijää) on katselukokemus kieltämättä suunnatonta myötähäpeää nostattava.

Tavallaan surullisen kohtalon koki myös joku venäläinen sotaleffa, jossa saksalaissotilaiden saksankielienpuhe oli dubattu päälle venäjäksi ja täysin unohdettiin aksentti tms. jolloin saksalaissotilaat dubattuina puhuivat puhdasta venäjää (mutta suun liikkeistä tms. näki, että alun perin näyttelijät olivat puhuneet saksaa).

Onneksi Suomessa ei dubata muuta kuin lastenleffoja ja niissäkin suurelta osin jälki on hyvää tai jopa loistavaa - joskin itse katson piirretyt tms. alkuperäiskielellä ja tekstityksen kanssa, koska haluan kuulla alkuperäiskielen artikuloinnin ja ilmeikkyyden.

vlad.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
No tuli nyt vihdoin katsottua kaikki Saw - sarjan seitsemän osaa. Ykkösen olin katsonut jo vuosia sitten. Mikä onkin leffana aivan loistava. Hyvä juoni ja yllätykselliset flippaukset.

Olisi oikeastaan voinut nuo kaikki loput osat jättää tekemättä. Mutta toisaalta kun nyt jaksoin katsoa ne kaikki, niin eivät kai ne aivan susipaskoja olleet. Mutta kun melko nopealla aikataululla noita katsoi, tuli vähän puudutusfiilis ja usean osan lopussa hiukan hohhoijaaolo. Aivan kuin leffan jännä ratkaisumelodia ja hehkutus kliimaksin hetkellä olisi tuotannon mukaan niin siistiä, mutta katsojalle (no, ainakin minulle) tuli välillä miltei myötähäpeän fiilis.

Kaitpa noita katseli, kun aina jännäsi, että mitä uusia vimpaimia olivat keksineet viattomien ihmisparkojen pään menoksi. No nythän siitä vissiin tehdään vielä yksi jakso lisää. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onkohan kukaan koskaan käynyt katsomassa noita kaikkia leffateatterissa. Sen verta tyyristä hupia se on nykyään, että ei noihin niin paljon rahaa kuitenkaan haaskaisi. Jos tuotanto olisi ollut vähänkin laaduttomampaa, olisi voinut ajatella, että nuo ovat kyllä ihan puhtaita telkkarileffoja jenkkien kaapeliin.

No, ykkösosa on silti tyylikkäimpiä pätkiä lajissaan.
 

Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
No tuli nyt vihdoin katsottua kaikki Saw - sarjan seitsemän osaa. Ykkösen olin katsonut jo vuosia sitten. Mikä onkin leffana aivan loistava. Hyvä juoni ja yllätykselliset flippaukset.

Olisi oikeastaan voinut nuo kaikki loput osat jättää tekemättä. Mutta toisaalta kun nyt jaksoin katsoa ne kaikki, niin eivät kai ne aivan susipaskoja olleet. Mutta kun melko nopealla aikataululla noita katsoi, tuli vähän puudutusfiilis ja usean osan lopussa hiukan hohhoijaaolo. Aivan kuin leffan jännä ratkaisumelodia ja hehkutus kliimaksin hetkellä olisi tuotannon mukaan niin siistiä, mutta katsojalle (no, ainakin minulle) tuli välillä miltei myötähäpeän fiilis.

Kaitpa noita katseli, kun aina jännäsi, että mitä uusia vimpaimia olivat keksineet viattomien ihmisparkojen pään menoksi. No nythän siitä vissiin tehdään vielä yksi jakso lisää. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onkohan kukaan koskaan käynyt katsomassa noita kaikkia leffateatterissa. Sen verta tyyristä hupia se on nykyään, että ei noihin niin paljon rahaa kuitenkaan haaskaisi. Jos tuotanto olisi ollut vähänkin laaduttomampaa, olisi voinut ajatella, että nuo ovat kyllä ihan puhtaita telkkarileffoja jenkkien kaapeliin.

No, ykkösosa on silti tyylikkäimpiä pätkiä lajissaan.

Osat 3-7 tuli katsottua teatterissa, aiemmat kotona. Ensimmäistä katsoessani olin vartti ennen loppua täysin varma siitä mitä leffassa tulisi tapahtumaan. Noh, olin väärässä... Tuohon aikaan en ollut vastaavaa nähnyt, joten voisin kuvitella vaikutuksen olleen samankaltainen kuin mikä esimerkiksi Elävien Kuolleiden Yöllä aikanaan sen nähneisiin teineihin. Sanoisin, että tuonkin elokuvasarjan ongelma on se, ettei mitään uutta lähdetty tekemään, vaan samalla (tuottoisalla) linjalla ja pienellä faceliftillä vedettiin vuosittain rahat pois a la EA Sports. Osat 2-4 ovat mielestäni vielä täysin perusteltavissa olevia leffoja, mutta 5. ja 6. olivat täysin yhdentekeviä muutamia hienoja kohtauksia (kuten 5:n loppukohtaus) lukuunottamatta. Viimeisin olikin sitten täysin tulipalojen sammuttelua, jotta tarina saataisiin loppumaan juuri niin kuin katsojat halusivat.

Mutta tosiaan, viime yönä näin ensimmäisen kerran tuossa edellä mainitsemani George A. Romeron klassikon Elävien Kuolleiden Yön. Sanon suoraan, että en suuremmin välitä vanhoista leffoista muutamia poikkeuksia (Linnut, Psyko) lukuunottamatta. Tämä kuitenkin toimii hienosti tälläkin vuosituhannella. Eihän tuota nyt varsinaisesti pelottavaksi voi enää sanoa kun zombit toimivat nykymaailman näkökulmasta katsottuna täysin kaikkien kliseiden mukaisesti ja taistelut ovat...krhm...60-luvulta. Mutta juuri katsomalla mitä kaikkea uutta kyseinen leffa toi mainstream-elokuvateollisuuteen, voi tätä arvostaa sen ansaitsemalla tavalla. Teemalta tuli muuten juuri ennen kyseistä elokuvaa dokumentti siitä (Elävien kuolleiden synty), ja tuossa hienosti spoilattiin lopetus. Muuten olisin varmaan ollut siitäkin aivan pähkinöinä. Onko väärin olla hieman närkästynyt Ylelle melkein 50 vuotta vanhan leffan lopetuksen spoilaamisesta?
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Tässä nyt on pieni vanhain leffain buumi ollut päällä. Ennen minua jotenkin ärsytti kauheasti vanhojen elokuvien näyttelemisen taso, sekä ohjaus ja leikkaus, mutta jotenkin niitä on toisaalta oppinut omassa komeudessaan arvostamaan ja ehkä kaikkein tärkeimpänä olen oppinut arvostamaan tarinankerrontaa. Eilen katsoin "Dr. Strangelove - How I learned to stop worrying and love the bomb" (1964) ja olihan tuo varsin viihdyttävä elokuva. Toki loppu oli jotenkin kuivahko mielestäni.

Katsoin eilen parikymmentä minuuttia myös Citizen Kanea, mutta myöhäisellä alkoi silmäluomet painamaan ja pitänee kohta tihrustella loppuun. Myös Chaplinin The Great Dictator alkoi kiinnostaa kuuluisan puheosuutensa vuoksi ja siksi ehkäpä vanhemmista leffoista yleensäkin kiinnostuin. Sen puheen nähtyäni ymmärsin, että ehkäpä vanhoissa leffoissa juurikin sisällöllisesti on vielä paljon annettavaa.

Onko suosituksia? Tietysti jotkut loistavat dekkarileffat voisi kanssa toimia.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olen nähnyt joskus 90-luvulla Scorsesen Cape Fearin "taivaskanavalta" ja aikoinaan olen myös nähnyt J. Lee Thompsonin samannimisen filmatisoinnin, mutta en enää muista kuinka yhteen Scorsesen myöhemmin filmaama versio käy Thompsonin ensiohjauksen kanssa - muistaakseni kulkevat hyvin pitkälti samoja polkuja myöten ts. ovat hyvinkin yhteneväisiä, mutta todella tarkkaa muistikuvaa minulla ei ole, koska Thompsoninkin filmin olen nähnyt joskus 90-luvun alkupuolella ja muistaakseni vieläpä siten, että ensimmäiset kymmenet minuutit "missasin".

Tavallaan oli mielenkiintoista palata Scorsesen version pariin lähes parin vuosikymmenen paussin jälkeen, jonkin moiset muistikuvat olivat tallella - erityisesti painottuen De Niron maanisen loistavaan roolisuoritukseen, mutta Nolten roolityö oli jo painunut kaikella tapaa hämäryyteen aivan kuten on käynyt Jessica langen roolityönkin kohdalla - ehkäpä hatarimmat muistikuvat olivat jäljellä Juliette Lewisin roolityöstä ja nyt uudelleen katsonnan myötä ne palailivat mieleeni ja oikeastaan hämmästyin kuinka hienosti Lewis oman leiviskänsä hoiti kyseisessä elokuvassa. Hänessä oli todellakin sitä teini-ikäisen neitokaisen ujoutta ja hämmennystä ja ihmetystä muassa, erityisesti tämä nousi esille "teatterikohtauksessa" ja siinä hänen kainosteleva kiemurtelu, hapuileva olemus "opettajansa" (Max Cady) edessä oli todella silminnähden nautinnolta katsottavaa, mutta samalla jollain tapaa ahdistavaa ja syvältä kouraisevaa - kohtaus ahdisti enemmän mitä monen kauhuelokuvan huomattavasti brutaalimmat kohtaukset joissa pedofiili/raiskaaja tms. juttelee uhrinsa kanssa tai tirkistelee uhriaan - tässä kohtauksessa De Niron ja Lewisin kohtaaminen olis todella voimakas ja vaikka sen sisikunnassaan tiesi ettei Niro Max Cadynä koulualueella teatterissa Lewisille hentoisena Daniellena tee mitään, mutta silti munaskuita myöten oli voimakas tunne siitä, että Danielle - tietämättä kuka "opettajansa" on - on tekemisissä ihmisen kanssa joka pystyy mihin tahansa ja joka halutessaan voi satuttaa toista mitä julmimmalla tavalla. Ja kohtauksen voima oli juuri se, että vaikka tiesi ettei mitään tapahdu, se epävarmuus ja symboliikka nostatti kuitenkin tunteita katsojassa (tai ainakin minussa). Kyseinen kohtaus oli (on) minusta eräs koko elokuvan voimakkaimpia ja symbolisimpia että raadollisimpia - jopa lopun maaninuus häviää minusta tälle kohtaukselle, koska tässä jännite on voimakkaasti pinnan alla ja epävarmuus tuottaa ahdistavan tuntemuksen, ja vastaavaa epävarmuutta leffan lopussa ei ollut - tuolloin tiesi mihin liikkeet vievät, mitä tulee käymään. Tai vähintäänkin se oli aavistettavissa ja luettavissa "käsikirjoituksesta".

Ja ehkäpä elokuvan loppu oli sitten pienoinen pettymys minulle, se oli voimakasta ja äärimmilleen vietyä näyttelijätyötä, siinä kaikella brutaalilla maanisuudella Max Cady kävi perheen kimppuun ja kenties se oli liian pitkälle vietyä - taistelu veneessä olisi saanut minusta olla hiukan lyhyempi ja siihen päälle sitten vihmovassa sateessa käyty taisto isän ja raiskaajan välillä joella ja lopulta Max Cadyn hukkuminen julmalla tavalla omaa kammottavaa saarnaansa samalla huutaen myrkyyn - sellaisen lopun minä olisin halunnut pitkitetyn venetaistelun sijaan.

En nyt ryhdy sen syvällisemmin pohtimaan tekojen oikeutusta. Ymmärrän oikein hyvin Cadyn tuohtumuksen ja halun kostolle - kenties itsekin niin toimisin jos olisin kostonhaluinen ja kokenut toisen pettäneen työssään minut ja minulla olisi ollut aikaa hautoa kostoa toistakymmentä vuotta. Persoonana ajoittain maanisella vimmalla etenevä Cady oli kiehtova ja De Niro roolissaan oivallinen. Ja onhan se pakko tunnustaa, että hän oli elokuvan loistavasti palava kynttilä ja moottori! Seuraavaksi pitänee yrittää haalia käsiini Thompsonin filmatisointi, josko netistä löytyisi...

vlad.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Battleship. On muuten paskin elokuva vuosikymmeniin.

Komppaan. Huono leffa ja törkeää Rihannan väärinkäyttöä, vaatteet päällä koko ajan.

Olikohan tämä tehty ihan tosissaan? Jos ei, niin ei onnistunut kyllä satiirinikaan (vrt. Starship Troopers, joka muuttui kököstä vähemmän kököksi, kun sen sattui näkemään toisen kerran).
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Huomenna olisi tarkoitus mennä katsomaan Fury Järvenpään Studio 123:een. Onko joku Jatkoaikalainen käynyt jo katsomassa ko. pätkän? Entä muut JAn WoT-pelaajat, onko tarkoitus mennä katsomaan tätä tankkipläjäys?

http://www.imdb.com/title/tt2713180/

-Tinke

Eilen illalla olin katsomassa. Nautin kovasti näistä upeasti tehdyistä panssaritaistelu-kohtauksista. En viitsi mitään spoilata, mutta sen sanon yleisesti ottaen, että tässä leffassa ei turhia lätistä mitään isänmaallisia juttuja tai käydä läpi jengin perhetaustoja, vaan kuvataan sodan raakuutta ja sen vaikutusta ihmisen psyykkeeseen.

Minulle jäi elokuvasta sellainen aika hieno ja traaginenkin mielikuva, että vaikka useimmat sotilaista olivat olleet selvästi liian kauan sodassa ja hirveä tärinä ja psykoosi päällä 24/7, niin siitä huolimatta inhimillisyyden pilkahdus oli välillä nähtävissä, asia joka pistää mietteliääksi.

No, ehkä yksi irtohuomio

...Saksan sotakoneen - en natsien ja hirmutekojen, vaan puhtaasti Wehrmahchtin taitojen - ihailijana jäi kyllä hivenen mieleen epäilys siitä, että harjaantuneet ja fanaattiset SS-miehet tuskin olisivat ihan noin suuria ongelmia kokeneet yhden panssarivaunun tuhoamisessa...Tosin sitten taas leffan paras osa oli minusta äärimmäisen kuumottava Tiger-kuvaus, missä osaava saksalaismiehistö laittoi leffan sankarit koville, ylivertaisella menopelillään.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Jake Gyllenhaalin pääosittama "Enemy" on lupaavasta ideasta huolimattaa silkkaa ajanhukkaa. Taiteellinen ote tekee siitä vielä ahdistavamman tylsän.

Gyllenhaal kuulemma itse luonnehti näin: “En ole varma, voiko sitä kutsua edes elokuvaksi… Tietyllä tavalla sitä voisi kutsua kokemukseksi”.
Hyvin sanottu. Kokemus se on peräsuolentähystyskin.
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Huomenna olisi tarkoitus mennä katsomaan Fury Järvenpään Studio 123:een. Onko joku Jatkoaikalainen käynyt jo katsomassa ko. pätkän? Entä muut JAn WoT-pelaajat, onko tarkoitus mennä katsomaan tätä tankkipläjäys?

http://www.imdb.com/title/tt2713180/

-Tinke

Eilen kävin tuon katsomassa. Todella hienosti tehty leffa, mutta ainakin allekirjoittanut kyllästyi jo ennen loppua. Sodan raadollisuutta oli kuvattu välillä ihan hyvin, mutta lopun "kliimaksi" rupesi jälleen kerran vituttamaan. Brad Pitt ja muut hemmot vetivät roolinsa ihan hyvin ja äänimaisema oli upea, silti pettymys minulle.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kävin viikonloppuna katsomassa hehkutetun Gone Girlin. Täytyy sanoa (kirjaa en ole lukenut), että oli hyvä elokuva. Tunteet vaihtelivat laidasta laitaan eri roolihahmoihin suhtautumisen osalta ja "realistisuudessaan" melkoisen ahdistava elokuva.

Elokuva on hyvin uskollinen kirjalle (suomennettuna "Kiltti tyttö"), jopa vähän turhankin uskollinen. Tosin se ei ole mikään ihme, koska kirjan kirjoittaja Gillian Flynn on tehnyt myös filmin käsikirjoituksen. Ei ilmeisesti ole viitsinut/halunnut lähteä muokkaamaan omaa kirjaansa.

Näyttelijätyö on Gone girlissä kautta linjan laadukasta, mutta silti nostaisin naispääosassa olevan Rosamund Piken muiden yläpuolelle. Ehkei suorituksella ihan Oscaria voiteta, mutta Oscar-ehdokkuus voi hyvinkin napsahtaa kohdalle.

Gone girlin lisäksi viikonloppuna tuli katsottua Dan Gilroyn ohjaama ja käsikirjoittama Nightcrawler. Jos Gone girlissäkin oli hyviä näyttelijäsuorituksia, niin ne olivat ihan paperia Nightcrawlerissa miespääosan vetäneeseen Jake Gyllenhaaliin verrattuna. En ole kaverista aikaisemmin juurikaan pitänyt, mutta tässä leffassa Gyllenhaal tekee nappisuorituksen - on sitä huonommillakin vedoilla miespääosan Oscar napattu.

Jännitys/trilleri -luokkaan Nightcrawler on luokiteltu, mutta en oikein tiedä onko se ihan oikea määritelmä. Toimiva käsikirjoitus, johon on sekoitettu hiukan jännitystä, yhteiskunta- ja mediakritiikkiä, höystetty Gyllenhaalin helvetin hyvällä roolisuorituksella ja tulokseksi saatu keskimääräistä parempi elokuvapläjäys. Puhtaan toiminnan ystäville ei voi suositella, eikä toimi, jos haluaa nähdä vilahtelevia tissejä, mutta hyvistä draamaelokuvista pitäville vahvasti suositeltava.

Jos jotakin negatiivista Nightcrawlerista pitää hakea, niin ohjaaja Gilroyn vaimon Rene Russon valinta naispääosaan ei ole oikein onnistunut veto. Ei se nyt ihan yhtä paha näyte nepotismista ole kuin Sofia Coppolan valinta Kummisetä kolmoseen, mutta paremminkin olisi voinut mennä.
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Tänään tuli katsottua Elokuvat nimeltään Lincoln Lawyer-Oikeuden palvelija, sekä The Call. Katsoin eilen The Machinist leffan ensimmäistä kertaa elämässä, koska oli jostain syystä vaan jäänyt katsomatta. Alun pienen pientä tylsyyttä lukuunottamatta leffa oli kehutunlainen ja piti hyvin otteessaan loppuun asti. Siitä innostuneena etsin Brad Anderssonin muita elokuvia, ja vastaan tuli tämä The Call-leffa jossa panttivankitilannetta kuvataan yllättäen hätäkeskusvirkailijan kannalta. Suosittelen Trillereitten ystäville.
Lincoln Lawyer pomppasi sitten jostain esiin, ja oli myös erittäin kiinnostava ja jännittävä lakimies/oikeustrilleri, joka todisti, että Matthew McCoanughey osaa näytellä. En nyt tähän hätään muista noita linkityskikkailuja, jokainen joka kiinnostui osaa varmaan tarvittavat tiedot etsiä Googlen kautta.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Interstellarin kävin eilen katsomassa. Nolan on tehnyt niin järkyttävän kovaa jälkeä aiemmin, että odotukset olivat kovat. Ja kun kyseessä oli sci-fi / avaruus-aiheinen leffa, niin odotukset olivat vielä kovemmat. Pidin itseni tarkoituksella pimennossa kaikesta elokuvaan liittyvästä ennakkotiedosta ja tiesin ainoastaan aihepiirin ja parit päänäyttelijät - jotka ovat jokaisessa Nolanin leffassa aina parasta A-luokkaa.

Kylläpä maistui. Pitkiähän nuo Nolanin elokuvat tuppaavat olemaan, mutta aika ei kyllä käy pitkäksi niitä katsoessa (tai miten sen tämän tuotoksen kohdalla ottaisi, har har). Visuaalisesti ei nyt ihan Gravityn tasolle päästy, mutta todella upeaa jälkeä kuitenkin ja avaruudesta kiinnostuneen makunystyröitä hiveltiin tietyllä kuvastolla. Juoni eteni Inceptionin tyyliin hieman normaalista poikkeavia ja monitahoisempia reittejä. Pariin otteeseen tuli jo mieleen, että nyt taitaa olla loppuvaiheet menossa, mutta eipä sittenkään. Kovan luokan näyttelijöitä putkahteli esiin aina välillä. Monesta en edes tiennyt / muistanut, että ovat tässä elokuvassa mukana.

Veikkaisin, että tämän leffan kohdalla valitellaan vähän samoista aiheista kuin Inceptionissa. Joistain elokuva tuntunee varmaan liian venytetyltä ja tarkoituksella liian monimutkaiseksi tehdyltä. Minä annoin aikanaan Inceptionille arvosanaksi 9. Katselin sen viime viikolla ja mielipide ei ole vaihtunut. Interstellar oli itseasiassa parempi. Päätin repäistä ja annoin ainakin tässä vaiheessa arvosanaksi 10.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös