Jatkoajan leffakerho

[Footless]

Ehdotelkaas joitain elokuvia mitkä voisivat olla katsomisen arvoisia. Omana henkilökohtaisena suosikkina on Gran Torino, joten sanotaan että en pistä vastaan jos vastaavanlaisia löytyisi, missä päähenkilönä joku vanha mutta persoonallinen ikäloppu tjsp. Kiitokset etukäteen!

In the Valley of Elah on hyvä, Tommy Lee Jones tutkii poikansa katoamista. Vähäeleinen, tyylikäs elokuva.

 

[pernaveikko]

No tuolla kuvauksella sulle sopisi ehdottomasti Michael Cainen loistavasti tähdittämä Harry Brown (2009), tarina vanhasta miehestä, joka vittuuntuu lähialueensa väkivaltaisiin nuorisorikollisiin ja päättää lähteä laittamaan nulikat kuriin ja herran nuhteeseen.

Kuulin tästä ensimmäistä kertaa ja koska Gran Torino on mitä mainioin, niin piti katsastaa. Juuri tälläisiä elokuvien pitää olla.

Seuraavaksi sitten Red mistä toki kuulen myös ensimmäistä kertaa nyt.

 

[pehtoori]

Ehdotelkaas joitain elokuvia mitkä voisivat olla katsomisen arvoisia. Omana henkilökohtaisena suosikkina on Gran Torino, joten sanotaan että en pistä vastaan jos vastaavanlaisia löytyisi, missä päähenkilönä joku vanha mutta persoonallinen ikäloppu tjsp. Kiitokset etukäteen!

Uudemmista tulee mieleen Bad Ass -IMDB. Ei nyt mikään Gran Torinon tasoinen, mutta kyllä mä jaksoin tuon hyvin ainakin katsoa.

 

[ms.qvist]

Onkin kulunut yllättävän pitkän aikaa siitä milloin viimeksi katsoin elokuvan, jostain syystä maailman melskeet ovat vaikuttaneet ajankäyttööni siten etten ole malttanut istua katsomaan leffoja. No nyt erhe tuli korjattua ja katsastin jo jokin aika sitten ostamani Jack Hill'in Spider babyn, elokuva tunnetaan myös nimellä the Maddest Story Ever.

Elokuva on tietyllä tavalla kiehtova tarina Merryen perheestä ja Brunosta - lasten kaitsijoista (oivallinen rooli Lon Chaney jr:ltä) ja perheen tuesta turvasta - ulkomaailman tunkeutuessa pahamaisten ihmisten muodossa heidän perheidylliinsä, joka nyt tavallaan on hyvin kaukana perheidyllistä ollen lähinnä degeroituneiden sukurutsaisten lasten perhe kaitsijanaan Bruno, johon yhteisöön kuuluvat kellarissa asuvat taantuneet sukulaiset.

Odotukset elokuvaan eivät todella hiukaisevan korkeat olleet vaikka toisaalta päättelin odotettavissa olevan varsin mielenkiintoisen ja kenties hiukan tavanomaisesta poikkeavan tarinan. Tässä suhteessa elokuva täytti odotukseni ja siihen Hillin oli onnistunut yhdistää makaabereja ottoja ja karmivan intohimoisia teemoja. Lapset olivat psykologisesti kiehtovia ja samalla ristiriitaisia hahmoja, vaikka "spider baby" Virgia olikin tietyssä keskiössä, minua lapsista kiehtoi enemmän Elizabeth (Beverly Washburn) ja hän oli sairaalla tavalla kiero ja manipuloiva ja ilmeikkäämpi. Hänestä sai sellaisen kuvan, että hän saattaisi istua ihan rauhassa pihanurmikolla ja nauttivansa eläinten kiduttamisesta - tai kenties hän kiduttaisi mielummin pahoja ihmisiä, sellaisia kuin mr. Schlocker. Sid Haig Ralph Merryenä oli outo ja jollain muotoa ahdistavan taantunut hahmo.

Isähahmona orkesteria toisinaan onnistuneesti ja toisinaan vähemmän onnistuneesti pyöritti Lon Chaney jr Brunona ja tähän maailmaan ihmiset ulkopuolelta brutaalilla tapaa tunkeutuivat - tosin kokien monelta osin hyvin epämiellyttävän lopun lasten ja taantuneiden sukulaisten kynsissä. Elokuva oli minusta toimiva paketti lähes loppuun saakka, jossa tasoa hiukan laski Hill'in alleviiva toteamus siitä, että tämä ei kenties olekaan tässä. Että Merryen suvun surullinen tarina jatkuu ihmisten ajatuksissa.

vlad.

 

[pettter]

Joo eilen katsoin telkusta sen Titanicin. Siis, sehän oli oikeasti ihan hyvä. Paljon vähemmän tunteiluakin kuin mitä mä kuvittelin. Jotenkin hassusti mä oon tähän päivään asti koittanut hieman vältellä ton Dicaprion leffoja, vaikka sitähän on tosi paljon kehuttu. Ja niitä leffojakin on tosi paljon kehuttu, mutta jotenkin ton nössön mukanaolo on tehnyt niistä vähemmän kiinnostavia. Silloin joskus nuorempana pikkusisko fanitti sitä, kuten siihen aikaan varmaan moni muukin tyttö. Romeo & Julia -leffan julistekin oli sillä seinällä jne. Silloin ei varmaan yksikään jätkä suostunut katsomaan noita leffoja.

 

[EndCircle]

Joo eilen katsoin telkusta sen Titanicin. Siis, sehän oli oikeasti ihan hyvä. Paljon vähemmän tunteiluakin kuin mitä mä kuvittelin. Jotenkin hassusti mä oon tähän päivään asti koittanut hieman vältellä ton Dicaprion leffoja, vaikka sitähän on tosi paljon kehuttu. Ja niitä leffojakin on tosi paljon kehuttu, mutta jotenkin ton nössön mukanaolo on tehnyt niistä vähemmän kiinnostavia. Silloin joskus nuorempana pikkusisko fanitti sitä, kuten siihen aikaan varmaan moni muukin tyttö. Romeo & Julia -leffan julistekin oli sillä seinällä jne. Silloin ei varmaan yksikään jätkä suostunut katsomaan noita leffoja.

Itellä oli joskus sama vika, mutta kyllä DiCaprion nössöys karisi The Departedin ja Veritimantin jälkeen komeesti. Body Of Lies -leffassa roolihahmo puhui sujuvaa arabiaa ja tämä (muun ohella) teki viimeistään selväksi minulle kuinka tykki näyttelijä DiCaprio oikeasti on. Ei voi kuin suositella noita toiminnantäyteisempiä leffoja, vaikka eivät välttämättä kirkkainta eliittiä olisikaan.

 

[Ted Raikas]

DiCaprio on tosiaan mennyt uransa suhteen sikäli hauskasti, että ihan nuorena kloppina teki todella syvällisiä draamarooleja huikealla intensiteetillä, kunnes muovautui 90-luvun lopuilla sellaiseksi pinnalliseksi teini-idoliksi. Sitä kesti jonkun aikaa, mutta näkisin, että jossain siinä Beachin ja Gangs of the New Yorkin tienoilla alkoi murtautuminen taas hiukan rosoisemmaksi näyttelijäksi ja vahvoihin ja moniulotteisiin rooleihin. Homma on tietysti syventynyt sitä mukaa kun DiCaprio on saanut ikää ja se lapsenpyöreys on kadonnut. Tietty poikamaisuus hänestä nyt tuskin koskaan katoaa, koska piirteet nyt vain on sellaiset, mutta sopivaa turpeutta ja parrankasvua on kuitenkin tullut, että voi ihan aikamiehen roolejakin hoitaa ja muuntautumiskyky hoitaa loput.

Eläytyjänä ihan omaa luokkaansa Hollywoodin nuoremman sukupolven puolella ja uskon vakaasti, että useita loistavia rooleja on vielä tulossa, koska Leo ei tunnu nykyään valitsevan ihan mitään tusinarooleja. Hänellä on varaa valita.

Kova CV jo nyt näyttelijänä. Arvostan suuresti.

 

[pettter]

Joo joskus pari viikkoa sitten täällä joku sanoi katsoneensa Titanicin ja muistan miettineeni että "vittu mikä nössö", ja nyt sit meitsi katsoi saman leffan ja kaiken huippuna tykkäsin siitä. Sen Avatar-leffan katsoin joskus viime syksynä ja siinä oli kanssa vähän sama juttu. Hömppääkin olen katsonut pari leffaa ja viime jouluna katselin jonkun aikaa sitä lasten Lumiukkoa. Näin ne asiat muuttuvat, huvittaa oikein. Sormusten herrasta en sentään tykkää. On jotenkin tosi vaikea kuvitella että kukaan sukulaismies esimerkiksi olisi katsonut niitä leffoja.

 

[EndCircle]

Joo joskus pari viikkoa sitten täällä joku sanoi katsoneensa Titanicin ja muistan miettineeni että "vittu mikä nössö", ja nyt sit meitsi katsoi saman leffan ja kaiken huippuna tykkäsin siitä. Sen Avatar-leffan katsoin joskus viime syksynä ja siinä oli kanssa vähän sama juttu. Hömppääkin olen katsonut pari leffaa ja viime jouluna katselin jonkun aikaa sitä lasten Lumiukkoa. Näin ne asiat muuttuvat, huvittaa oikein. Sormusten herrasta en sentään tykkää. On jotenkin tosi vaikea kuvitella että kukaan sukulaismies esimerkiksi olisi katsonut niitä leffoja.

Hassua, että mainitsit nuo Sormusten herra -leffat. Niitä leffoja olen itsekin tietoisesti kartellut viime vuodet kunnes tässä jokunen aika sitten ajattelin, että voisin ne katsoa. Tämä on vielä toistaiseksi jäänyt tekemättä, kun viimeksi vilkaisin niin ei Netflixistä näitä löytynyt.
Taru Sormusten herrasta -animaatioelokuvan olen pikkupoikana useampaankin otteeseen kyllä katsellut, mutta siitä ei ole mielessä muuta kuin jonkinlainen tumma tunnelma.

 

[ms.qvist]

William Friedkinin Killer Joe.

Tähän elokuvaan tartuin palstakollega Musta Nuolen kehoituksesta ja hetimmiten ensi alkuun on todettava, että Killer Joe on elokuva jonka onnistui pitää minut otteessaan koko kestonsa ajan ja siihen oli onnistuttu lataamaan yllätyksellisiä momentteja ja se ei ollut kaavoihin kangistunut ja perinteinen trilleri tai draama trilleri - kumpana sitä nyt haluaakaan pitää.

Elokuva on vuodelta 2011 enkä aiemmin ollut sitä nähnyt, kylläkin lukenut jonkin verran jo ennen saamiani suosituksia mutta tuolloin se oli jäänyt jostain syystä ostamatta - johtuiko kenties epävarmuudesta pääosaesittäjän suhteen. Matthew McConaugheyn mielsin vielä tuolloin kaikkiaan varsin suureksi turhakkeeksi ja näyttelijäksi jolta ei voi odottaa kovinkaan kummoista paneutumista rooliinsa - joka on ikiaikaisten b-luokan elokuvien, kuten Sahara, sankari ja täten minulle merkityksetön näyttelijänä ja kykynä. Onneksi hänen on onnistunut uudistaa itsensä täysin ja tässä viimeisimpinä aikoina olen tutustunut Killer Joen lisäksi Mudiin, jossa McConaughey teki todella hienon roolityön ja tietenkin odotan suurella mielenkiinnolla hetkeä jolloin posti tuo minulle Dallas Buyers Clubin, josta McConaughey palkittiin oscarilla.

Killer Joessa oli lukuisia tasapainoisia tai jopa hyviä roolitöitä - McConaughey parhaimpana niistä. Tietyllä tapaa hänen kasvojensa ja tekojensa välinen ristiriita toi vielä erityislaatuisen säväyksen elokuvaan, hän ulkoisesti muistuttaa siloiteltua poliisia mutta kaikki tämä siloiteltu kokonaisuus kätkee sisäänsä todella moniulotteisen ja kieroutuneen palkkamurhaajan - joka on valmis mihin tahansa. Elokuvaa katsoessa oli vaikea mieltää tosiasiaksi sitä, että olin vielä jokin aika sitten pitänyt häntä silmissäni turhakkeena jolla ei voi olla suuren suurta arvoa ja joka tuskin tulee nousemaan seuraavalle tasolle - tai kenties vieläkin korkeammalle, koska kyllähän hänen tasonnostonsa on todella reipas.

Mutta myös muut roolityöt olivat vakuuttavan tasapainoisia, esim. T. H. Church hiukan yksinkertaisena mutta tietyssä mielessä rehellisenä - joskin turmiolliseen tekoon solahtavana - perheenisänä oli kosketeltavissa oleva hahmo. Toisaalta Gina Ghersonin esiintyminen Sharlana oli - räväkkä - ja hänen ensimmäinen esiintymisensä tässä elokuvassa oli piristävä! Jotenkin reipasta ja kainostelematonta se matkailuvaunun oven avaaminen ja siitä etenevä kanssakäynti diileri poikapuolensa Chrishin (Emile Hirsch) kanssa.

Ja elokuvan eteneminen vääjäämättä kohden loppua oli tarkkaa ja rehellistä työtä ja loppu - no sekään ei ollut ihan tavanomainen vaan kainostelematon, brutaali ja tyly. Sharla sai ottaa suihinsa oikein kunnolla... Ja sitten kaiken viattomuuden ilmentymänä Juno Temple Dottiena ottaa ohjat käsiinsä ja ruudinsavu leviää "kotiin". Ja lopuksi - hämmästyttävän isällinen ja rakastava ilme Killer Joella ja sen myötä katsoja saa rakentaa haluamansa lopun elokuvalle. Minusta oli rohkaisevaa, että elokuva päättyi näin. Ettei sitä jatkettu yhdellä tai useammalla otolla ja pilattu sen tylyä kokonaisuutta.

vlad.

 

[ms.qvist]

Sean Durkin: Martha Marcy May Marlene.

Kyseessä on tasapainoinen psykologinen trilleri tai psykologinen draama, joka ei elokuvana kuitenkaan noussut huipulle saakka vaan nousi korkeintaan hiukan keskiarvoa paremmaksi, mutta positiivista elokuvassa oli muutama todella laadukas näyttelijätyö ja niiden tähden elokuvaa oli miellyttävä katsoa vaikka aihe elokuvassa oli ahdistuksentäyteinen - kuinka sirpaleina ihmismieli oli elämän jouduttua ristiriitaiseen vaiheeseen Marthan paettua parin vuoden jälkeen karismaattisen liikkeen alaisuudesta ja törmättyään maailmaan liikkeen ulkopuolella ja kuinka painajaiset kaikesta huolimatta seurasivat matkassa. Pelkkä pakeneminen ei riittänyt vaan kuten dvd-koten kannessa todetaan "voit karata, muttet koskaan päästä pakoon".

Martha karkasi mutta painajaisensa seurasi matkassa ja muassaan hän toi sen omassa mielessään sisarensa ja tämän avopuolison taloon. Ihmismielen kamppailua elokuvassa kuvattiin pääsääntöisesti hyvin ja se vaikutti uskottavalta kuvaukselta, mutta silti se pieni ripaus jäi minusta puuttumaan ja sen myötä ei noustu sitten ylemmälle tasolle. Mutta kaikkiaan Elizabeth Olsen mieleltään haavoittuneena Marthana teki hyvän ja tasapainoisen roolityön ja vastaavasti John Hawkes liikkeen karismaattisena johtajana Patrickina oli hyvä ja paikoin jopa hyytävän hyvä. Voi kuvitella hyvin, että tällaisen pienen suljetun yhteisön karismaattinen johtaja saa jäsenensä hyväksymään "puhdistusriitit" tms. ja elämään hyvinkin alistuvaa elämää, jossa johtaja on hetkittäin ankara mutta toisaalta sitten suojeleva ja tukea tarjoava, olkapää johon alistuvan jäsenen on lopulta helppoa painaa päänsä ja saada anteeksianto. Niin, tällaisia liikkeitä on maailma täynnänsä, joten sellaisiin liikkeisiin tutustumalla voi helposti tehdä laadukkaan pohjatyön ja saada rakennettua kantavan tarinan.

Hyviä ja uskottavia rooleja elokuvassa oli muitakin, kuten Maria Dizzia Katiena, eikä Hugh Dancy Tedinä huono ollut. Sarah Paulson Marthan siskona oli ok tasoa, ei kuitenkaan loistanut millään muotoa. Sen sijaan Christopher Abbott Maxina ei minua täysin vakuuttanut. Hän oli keskeisten roolien näyttelijöistä huonotasoisin.

vlad.

 

[ms.qvist]

En ole nähnyt kovinkaan montaa ranskalaisen François Truffaut'n elokuvaa, jostain syystä hän - aivan kuten moni muukin ranskalainen ohjaaja - on kuulunut kategoriaan mikä ei ole herättänyt kiinnostusta minussa. En tiedä mikä niissä ranskalaisissa on oikein vikana, erityisesti vuosikymmenet 50-luvulta 70-luvun puolelle. Mahtuu kyseiselle aikakaudella hyviäkin ranskalaisia elokuvia, mutta ovat selkeänä vähemmistönä, positiivisena yllätyksenä voisin mainita Jean-Luc Godard'in Week End'in eli Viikonlopun, kiehtovan kauhistuttavan draama-komedian.

Tulin nyt katsoneeksi François Truffaut'n ensimmäisen englanninkielisen ohjaustyön ja samalla hänen ensimmäisen värielokuvan Fahrenheit 451. Olen lukenut Ray Bradburyn hienon klassikkoromaanin pariin kertaan, ensimmäisen kerran joskus 80-luvun alkupuolella ja jo tuolloin se teki minuun syvän vaikutuksen, niinpä nyt oli kiehtovan mielenkiintoista nähdä Truffaut'n tulkinta kyseisestä elokuvasta ja hetimmiten näin alkuun on todettava, että tähän mennessä tämän vuoden puolella katsomistani elokuvista tämä Truffaut'n elokuva on ehdottomin mestariteos ja minua voimallisimmin koskettanut teos.

Niin en tiedä vointa, tai haluanko, tarkastella elokuvaa kovinkaan objektiivisesti, mutta elokuva - aivan kuten kirjakin - maalaili kuvan yhteiskunnasta jollainen olisi minulle todellinen kauhistus. Yhteiskunta jossa kirjat ja kirjallisuus ovat kiellettyjä tappaisi minut, kuristaisi minut, hyvin nopeasti sillä minulle kirjallisuus on kulttuuri ja taidemuodoista kuitenkin kenties se läheisin ja minua eniten koskettava ja minulle eniten voimallisia tunteita tarjoava. Bradbury teoksessaan maalasi kuvan yhteiskunnasta, jossa ihmiset turruttavat mielensä rauhoittavilla lääkkeillä ja mielen turruttavilla aivottomilla saippuaoopperoilla - jotenkin löydän yhtymäkohtia tähän aikaan vaikka kirjallisuutta ei olekaan kielletty, vaikka palomiehet eivät poltakaan kirjoja vaan edelleen sammuttavat tulipaloja. Mutta se kaikkialta esiin tunkeva aivoton viihde, ihmiset koukuttava tosi-tv on jotain sellaista, joka tuo väkisinkin mieleen kirjan ja elokuvan.

Elokuvan jatkuvalla syötöllä tulevat saippuaoopperat ja vuorovaikutteiset ohjelmat ovat kuin nykyisyyttä, tai Montag'in lukemat lehdet - joissa oli vain sekalaisia kuvia eikä lainkaan kirjoitusta, kuin sarjakuvia - jollaisia ne olivatkin - vailla puhekuplia ja hahmojen mieliin asetettuja ajatuksia ynnä sanoja. Kunnes Clarissan tapaaminen sai Montag'in miettimään asioita ja alkoi matka kirjojen maailmaan ja samalla vapautumiseen yhteiskunnan kahleista ja mielensä turruttamisesta. Matka joka vei lopulta elävien kirjojen pariin...

Bradburyn yhteiskunta on minulle kammotus, Truffaut'n kuvaus Bradburyn yhteiskunnasta piinaavan tarkkanäköinen. Ihmisten väliset jännitteet ovat voimakkaita ja pääasiassa ne purkautuvat psykologisesti ja tunnetasolla - ihmisiä ei saa eikä pidä tasapäistää. Ihmisyys on jotain enemmän, jotain paljon suurempaa - niinpä en voi kuin ihmetellä ihmisiä, jotka eivät halua tutustua tähän maailmaan vaan antavat aivottoman viihteen turruttaa mielensä. Onko se heistä elämää, elämisen arvoista elämää? Ilmeisesti koska sellaisen valitsevat - vai valitseeko se heidät...

Yhtäkaikki François Truffaut'n näkemys Ray Bradburyn teoksesta on mestariteos, aivan kuten Bradburyn visio minulle epäinhimillisestä tulevaisuudesta on piinaava mestariteos.

vlad.

 

[ms.qvist]

Kimberly Peircen näkemys Carriesta.

Tulipa sitten tapaturmaisesti katsottua tämä Peircen näkemys Stephen Kingin Carriesta, tapaturmaisesti siksi, koska en muistanut laisinkaan tilanneeni kyseistä elokuvaa mutta niinpä se vaan kolahti postiluukustani eilen (tai itse asiassa toissapäivänä).

Tietenkään ei pitäisi verrata Peircen näkemystä Brian De Palman näkemykseen samaisesta Stephen Kingin pienoisromaanista, mutta tietenkin sorruin tähän alokasmaiseen virheeseen muutaman kerran filmiä katsoessani. Peircen kannalta parasta olisi tietenkin ollut jos olisin kyennyt arvioimaan hänen näkemystään itsenäisenä teoksena vertaamatta sitä De Palman hienoon filmatisointiin, jonka muistin varsin hyvin, koska olen sen viimeksi tämän vuoden puolella nähnyt.

Peircen teos ei noussut sille tasolle jolle De Palman teos nousi, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Peircen näkemys olisi ollut huono tai jollain tapaa kömpelö. Itse asiassa siinäkin oli hyviä puolia kohtuullisesti, niin paljon, että nostivat myös tämän version elokuvallisesti genressään keskitason filmiksi ja tietyt kohtaukset olivat jopa keskitasoa parempia mutta toisaalta sovinnaisuuden nimissä osassa kohtauksista ote oli liian maltillinen. Pidin De Palman näkemystä Carrien menkkojen alkamisesta brutaalimpana ja raadollisempana, siinä erityisesti kokonaistilanne oli minusta ahdistavammin kuvattu - ja tietty kaikella tapaa kainostelematta. Tässä kohdin Peirce kenties on aikansa vanki eikä uskaltanut tehdä niin rohkeaa hyppyä pois katsojien mukavuusalueelta mihin 70-lukulainen Palma kykeni.

(Tarantinon Carrie olisi kenties kiehtova katselukokemus, mutta mihin sijoittaa tolkuton dialogiryöppy kun keskushahmo ei sellaisista pahemmin piittaisi).

Toisaalta Peircen teoksessa hyvää oli se, että rohkeasti siirryttiin tähän aikakauteen ja Carrie nolattiin täydellisesti tämän aikakauden "aseilla" - tietty konkreettinen merkitys oli sian verellä ja sen myötä suoritetulla kostolla ja nöyryyttämisellä kaiken kansan nähden päätöstanssiaisissa. Ja hyvää oli myös se, että paikoin elokuvan loppupuolella kohtaukset olivat paremmin verrattavissa kirjan tapahtumiin, joskaan Peircekään ei uskaltanut mennä niin pitkälle mihin King kirjassaan koston ulotti.

Näyttelijöistä Julianne Moore Carrien äitinä oli hyvä, paikoitellen jopa erinomainen, mutta hänestä ei kuitenkaan huokunut sellaista maanista uskonnollisuutta mitä Piper Laurien Margaret Whitestä huokui. Se oli todellakin käsinkosketeltavaa julistamista ja saarnaamista, siitä oli sympatiapisteiden hakeminen kaukana. Mutta kokonaisuutena Julianne Mooressa oli todella paljon oikeaa asennetta ja hän oli roolissaan hyvä.

Entäpä sitten Chloë Grace Moretz Carriena? Alkuun minun oli hiukan vaikea samaistua häneen, mutta tämä vaihe oli vain hetkenkiitävä ja sittemmin Chloë Grace Moretz saavutti hyvän tason ja hän kykeni uskottavasti näyttelemään herkkää ja alistettua ja kiusattua Carrieta. Vaikka hän oli liian hyvännäköinen ollakseen pullava Carrie, oli hänessä kuitenkin tiettyä yhtäläisyyttä kirjaan - ulkoisesti enemmän mitä langanlaihassa Spacekissa De Palman Carriessa. Ja Moretz oli minusta hyvä niin pitkään kuin pysyteltiin herkässä ja alistetussa Carriessa, mutta siinä vaiheessa kun kostonkierre alkoi, hän ei enää sykahdyttävimmillään ollut. Tässä roolissa Spacek pyyhki Moretzilla laittiaa, mutta toisaalta Spacekin roolityö tässä vaiheessa olikin minusta todella erinomainen ja hän teki Carriena työn, jollaista on todella vaikea ylittää.

Moore ja Moretz kannattelivat elokuvaa harteillaan, muut olivat kenties vieläkin enemmän statisteja mitä De Palman versiossa, jossa tosin Travolta veti hienon roolin Billy Nolanina. Eipä sillä, ei Alex Russellkaan Billy Nolanina aivan huono ollut - kenties jopa vittumaisempi mitä Travolta roolissaan.

vlad.

 

[godspeed]

Kun vlad kovasti tykkää näkemiään elokuvia analysoida ja vaikuttaa muutenkin persoonaltaan sellaiselta, joka haluaa niitä mieltymyksiensä puitteissa yrittää ymmärtää ja haluaa niihin tutustua taiteellisemmin eikä vain kertakäyttöviihdemmäisin ajatuksin, niin kiinnostaisi tietää oletko nähnyt kuinka paljon matskua esimerkiksi seuraavilta tunnetuilta ohjaajilta: Alejandro Jodorowsky, Sam Peckinpah, Kim Ki-Duk, Yasujiro Masumura, Ken Russell, Robert Bresson, Vittorio De Sica, Sion Sono, Luis Bunuel, Nicolas Roeg, Julio Medem, Peter Greenaway, Werner Herzog, Mario Bava, Yuen Woo Ping, John Huston, Michael Haneke, Lucio Fulci ja Michelangelo Antonioni.

Muistan kyllä lukeneeni jotain juttujasi vähän kultturellimpiin ilmiöihin liittyen aikaisemminkin, joskaan en ole aivan saletti joko jotain heidän töistään olet käsitellyt. Mutta kun tuolla Truffaut-tekstin ohessa vilahti myös ihan syystäkin solvatun Godardin yksi harvoista oikeasti ajatuskelpoisista elokuvista eli Weekend ja sitä kehuit, niin provosoiduin listaamaan. Mutta kuten todettua, muisti eivätkä meedion kyvyt pelaa sen puoleen mitä olet katsonut, eikä kaikkea näistä ole suomiteksteillä saatavissa.

EDIT: Michael Radfordin ohjaamaa 1984-leffaa voi suositella tuon Fahrenheitin jälkimainingeissa, orwellilaiset tietävät. Tietysti nämä suoraviivaiset totalitarismidystopiat voivat olla nykyään vähän tylsiä, mutta tämä oli oikein kiinnostavasti toteutettu. Varsinkin valmistumisajankohtaansa nähden. Taitaa löytyä jopa suomeksi tekstitetty dvd-julkaisu, ja jos en väärin muista niin viimeistään Netflixistä.

 

[ms.qvist]

Kun vlad kovasti tykkää näkemiään elokuvia analysoida ja vaikuttaa muutenkin persoonaltaan sellaiselta, joka haluaa niitä mieltymyksiensä puitteissa yrittää ymmärtää ja haluaa niihin tutustua taiteellisemmin eikä vain kertakäyttöviihdemmäisin ajatuksin, niin kiinnostaisi tietää oletko nähnyt kuinka paljon matskua esimerkiksi seuraavilta tunnetuilta ohjaajilta: Alejandro Jodorowsky, Sam Peckinpah, Kim Ki-Duk, Yasujiro Masumura, Ken Russell, Robert Bresson, Vittorio De Sica, Sion Sono, Luis Bunuel, Nicolas Roeg, Julio Medem, Peter Greenaway, Werner Herzog, Mario Bava, Yuen Woo Ping, John Huston, Michael Haneke, Lucio Fulci ja Michelangelo Antonioni.

Osa listaamistasi ohjaajista on minulle tietyssä mielessä kovinkin tuttuja vuosien tai jopa vuosikymmenten ajalta, toisaalta osaan olen tutustunut yksittäisten ohjausten myötä ja sitten jotkut ovat jostain järjettömästä syystä joutuneet bannilistalleni enkä ole oikein koskaan edes tuntenut halua tutustua heidän teoksiinsa - tällainen ohjaaja on Vittorio De Sica, jostain syystä hän ei herätä minussa intohimoa tai kiinnostusta vaan ennemminkin epäilyksenomaisen tunteen, mistä sitten johtuu etten ole liiemmin katsonut aiheelliseksi tutustua hänen tuotantoonsa. Puutteensa minullakin!

Luodaan nyt kuitenkin pikainen katsaus ohjaajiin jotka listaltasi ovat tavalla tai toisella tuttuja minulle.

Sam Peckinpahiin tutustuin ensimmäisen kerran joskus 80-luvun alussa ollessani ala-asteella ja kaverini kanssa katselimme jotain hänen leffaansa - taisipa kyseessä olla maineikas Hurja joukko, muistan vaan elävästi leffan alun skorppioni ja muurahaiskohtauksen. On pakko tunnustaa, että pidän väkivallasta elokuvissa niissä tapauksissa joissa se on perusteltua ja tietenkin toteuttamistavalla on myös vaikutusta siihen millainen suhde muodostuu minun ja elokuvassa esitetyn väkivallan välille ja yleisimmin Peckinpah on onnistunut luomaan elokuvissaan väkivallan siten, että se on iskenyt myös minuun.

Seuraavat Peckinpahin filmit ovat minulle tuttuja: Hurja joukko*, Balladi Cable Hoguesta*, Olkikoirat*, Pakotie, Pat Garrett ja Billy the Kid*, Tuokaa Alfredo Garcian pää*, Rautaristi* ja Raivopäät.

Pidän korealaisista elokuvista ja Kim Ki-duk on eräs suosikkejani sikäläisistä ohjaajista. Olen onnistunut näkemään useampiakin hänen ohjaamiaan elokuvia ja osa kokoelmaani kuuluvista hänen ohjaamista leffoista on vielä katsomatta. Mutta kokonaisuutena on sanottava, että tutkimusmatkani korealaisiin elokuviin on vasta aluillaan.

Seuraavat hänen elokuvansa ovat minulle tuttuja: the Isle - saari*, Parittaja*, Samaritan girl*, Address unknown*, Birdcage Inn*, Crocodile*.

Robert Bressonin tuotantoon en ole viimeisimmän vuosikymmenen aikana kovinkaan paljon tutustunut, mutta hänen ohjaustöistä jokunen on tuttu minullekin vuosikymmenten takaa, kuten Kuolemantuomittu on karannut.

Sion Sono on olettaen Shion Sono. Hän ei ole vielä tuttu ohjaajana minulle. Kokoelmistani löytyy hänen Cold fish*, jota en ole vielä ehtinyt katsoa, mutta joka vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta elokuvalta. Yksi katsottava elokuva voi johtaa toiseen ja niin on jälleen löydetty uusi kiehtovan kiintoisa ohjaaja. Filmografiansa vaikuttaa ainakin varsin mielenkiintoiselta.

Tuossa jokunen viikko sitten katsoin Luis Buñuelin kiehtovan kiintoisan lyhytfilmin Andalusialainen koira*, mutta muuten hän ei ole kovinkaan tuttu ohjaajana minulle.

Nicolas Roeg on minulle tutumpi ohjaajana ennemminkin vuosikymmenten takaa eli "kultaisella" 80-luvulla tuli katsottua enemmänkin hänen leffoja, mutta Kauhunkierre* on tullut nähtyä senkin jälkeen jonkun kerran. Tutumpi on myös David Bowien tähdittämä Mies toisesta maailmasta.

Klaus Kinski oli kiehtova persoona, häiriintynyt nero ja häneen tutustuessani eteen tuli entistä useammin nimi Werner Herzog - tämän häiriintyneen neron harvoja todellisia ystäviä (jos hänellä sellaisia edes oli) ja ymmärtäjiä. Kinskin myötä Herzog alkoi kiehtoa minua entistä enemmän, mutta en todellakaan voi sanoa tutustuneeni hänen tuotantoonsa kovinkaan hyvin.

Seuraavat Herzogin työt ovat minulle edes jollain tapaa tuttuja: Nosferatu - yön valtias*, 25. tunti: Klaus Kinski (dokumentti) ja Aguirre - Jumalan viha.

John Huston eli John Marcellus Huston on niitä ohjaajia joiden tuotantoa katselin enemmän lapsuudessani ja teini-iässä, sen jälkeen olen harvemmin hänen leffoja antaumuksella katsellut. En edes muista kuinka monta hänen ohjaamaa elokuvaa olen katsonut, mutta skaala on varsin laaja Maltan haukasta alkaen ja siitä kuljetaan Sierra Madren aarteen* kautta Moby Dick - valkoinen valas merelliseen seikkailuelokuvaan. Eikä myöskään pidä unohtaa Sopeutumattomia tai Afrikan kuningatarta.

Michael Hanekelta olen nähnyt vain muutamia elokuvia mutta ne ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen ja niinpä Haneke yhdistyy mielessäni laatuun ja todella loistavaan ohjaustyöhön. Hän kuuluu ehdottomasti tämän hetken suurimpien ohjaajien joukkoon - ei kahta sanaa.

Tuttuja elokuvia häneltä ovat: Funny Games (1997)*, Valkoinen nauha* ja Rakkaus*.

Tässäpä oikeastaan tärkeimmät listaamiltasi ohjaajilta, lista elokuvien osalta ei kuitenkaan ole täydellinen vaan pikaisen katsauksen tulos.

vlad

*: elokuva kuuluu kokoelmiini.

 

[Dee Snider]

Tuli joltain ilmaiskanavalta vahdattua viime yönä piitkästä aikaa huikea Cape Fear. Harvoin remaket ovat muuta kuin jonninjoutavaa kakkaa, mutta tämä on kyllä piristävä poikkeus. Martin Scorsesen upea ohjaustyö kunnioittaa vanhaa fiksusti ja kiristää ruuvia sopivasti.

Ja mikäs on kiristäessä, kun pääruuvin nimi on Robert DeNiro. Robert Mitchum teki aikanaan rajoja rikkoneen roolin psykopaatti Max Cadyna, johon aikalaisista pystyi oikeastaan vain Anthony Perkins Norman Batesina. DeNiro tekee laatutyötä, kuinkas muuten? En nyt yht´äkkiä muista yhtään paskaa roolisuoritusta herralta...

Muutenkin Cape Fear on täynnä loistavaa näyttelijäntyötä. Scorseselta oli mainio veto ottaa vanha taistelupari Mitchum ja Gregory Peck Duttonin ja Hellerin rooleihin. Kylmät väreet meni, kun Mitchum tuli kuviin ensimmäistä kertaa. Karisma, perkele! Joe Don Baker ja Fred Dalton Thompson ovat myös kovia karjuja. Juliette Lewis on myös Bowdenin tyttärenä helvetin hyvä ja tuo oman mausteensa elokuvaan. Ainoastaan Nick Nolte ei saa ihan kaikkea irti nössön lakimiesfaijan roolista, kun on kuitenkin mieltynyt ainakin minun aivopoimuihini kovanaamana.

Vaikka molemmat leffat ovat tavallaan sekä Mitchumin että DeNiron näytöstä, niin laadukas näyttelijätyö kautta linjan, nostaa nämä molemmat thrillereiden kärkeen. Kyllä nämä perhethrillerit ovat hyvin tehtynä aina piinattavaa katseltavaa, vaikka juoni pyörii aina lähes samalla kaavalla. Ja kyllä naisetkin ovat tällä psykopaattisaralla tehneet loistotyötä, kuka voisi unohtaa Glenn Closen tai Rebecca DeMornayn roolisuorituksia Vaarallinen Suhde ja Käsi, joka kehtoa keinuttaa pätkissä?

Mutta kyllä Cape Fear on meikäläisen suosikkiosaston tavaraa. Tai siis molemmat.

 

[fat of the land]

Katselin tuossa elokuvan Elämä Pelissä (Blind Side) 2009, joka on siis se leffa josta Sandra Bullock (noinko se kirjoitelaan?) sai Oscarin.

Olipa muuten yllättävän kiva hyvän tuulen elokuva luokkaa Koskemattomat. En nyt tiedä onko Sandran suoritus Oscarin arvoinen, mutta laadukas leffa hyvällä tarinalla on kyseessä ja suosittelen tätä kyllä kaikille.

 

[pernaveikko]

Miksi Stallonen uudehko nyrkkeilyhassuttelu Grudge Match ei ole saanut palstatilaa? Kunnolla vedetty komediaa mukaan ja elokuva on paljon parempi mitä voisi olettaa tarinan perusteella. Rockyn tuntevat löytävät myös viittauksia siihen.

Onneksi aina ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti.

 

[lake79]

Thor 2 - The dark world tuli katsastettua ja kyllähän tuo nyt oli kertakaikkisen loistava. Tom Huddlestone on vaan jäätävän huikea Lokina, eikä toki nyt Thorissakaan vikaa ole. Suosittelen.

Ei näihin supersankari-leffoihin vaan kyllästy ikinä. Odotan erittäin innoissani Avengers 2-leffaa ja kai tuo uusi versio Spider Manistakin pitäisi joskus katsoa, kehuttu kun on.

Sitten spoilertagia tähän:

Spoileri

Thor 3 siis tulossa, eikä haittaa yhtään. Mitä lue tarkoitti lopputekstien aikana tulleessa klipissä tuo "One down, five to go... " Beniciolta. Kieltämättä hieman yllätti nähdä mies tuossa cameossa. Lisäksi olipas shokki ettei Loki sitten kuollutkaan. Tosin kuulemma tuo valtaistuin-kohtaus oltiin kuvattu comeconin jälkeen, jossa fanit vaativat ettei Loki saa kuolla (Imdb:ssä jotain tälläistä luki). Odottelemme.

 

[Infamous]

Spoileri

Thor 3 siis tulossa, eikä haittaa yhtään. Mitä lue tarkoitti lopputekstien aikana tulleessa klipissä tuo "One down, five to go... " Beniciolta. Kieltämättä hieman yllätti nähdä mies tuossa cameossa. Lisäksi olipas shokki ettei Loki sitten kuollutkaan. Tosin kuulemma tuo valtaistuin-kohtaus oltiin kuvattu comeconin jälkeen, jossa fanit vaativat ettei Loki saa kuolla (Imdb:ssä jotain tälläistä luki). Odottelemme.

Spoileri

Anteeksi, mutta missä roolissa Benicio olikaan? Fraasit sekaisin kenties?

Thor II oli ihan oiva supersankariläpsyttely, kyllä näitä mielummin katselee kuin turpiinsa ottaa. Ns. aivot narikkaan - viihdettä.

 

[SamSpade]

Thor on mielestäni hiukan hmm, jäänyt vajavaiseksi. Potentiaalia olisi vain niin paljon enemmän. Antaisin ensimmäiselle 2,5 tähteä, toiselle 3 tähteä.
Pitäisi oikeastaan kohta ottaa maratoni ja katsella kaikki Marvel universumin leffan uudelleen.
X-Men omana kokonaisuutenaan, sekä spinoffit, ja sitten nämä Avengers, Captain America, Iron Man, Thor jotka nivoutuvat yhteen.

 

[Vintsukka]

Thor: The Dark World

Spoileri

Thor 3 siis tulossa, eikä haittaa yhtään. Mitä lue tarkoitti lopputekstien aikana tulleessa klipissä tuo "One down, five to go... " Beniciolta. Kieltämättä hieman yllätti nähdä mies tuossa cameossa. Lisäksi olipas shokki ettei Loki sitten kuollutkaan. Tosin kuulemma tuo valtaistuin-kohtaus oltiin kuvattu comeconin jälkeen, jossa fanit vaativat ettei Loki saa kuolla (Imdb:ssä jotain tälläistä luki). Odottelemme.

Spoileri

Benicion näyttelemä Collector eli Keräilijä viittasi kuuteen Ikuisuuskiveen eli Infinity Gemiin. Kaikkien kuuden kiven omistajasta tulee käytännössä katsoen kaikkivaltias. Samalla tuossa kohtauksessa paljastettiin, että elokuvien maailmassa sekä Kosminen Kuutio eli Tesserakti (nähty Kapussa ja Avengersissa) että tuo Thor kakkosessa nähty Aether ovat Ikuisuuskiviä, toisin kuin sarjakuvien puolella.

Collector nähdään elokuussa ilmestyvässä Guardians of the Galaxy-leffassa, jossa oletettavasti jahdataan taas ainakin yhtä Kiveä.

 

[lake79]

Nytpä on sitten Amazing Spider Man tullut nähtyä myös. Hyvähän tuo oli, joskin olisi varmasti toiminut paremmin IMaxina/3D:nä. Siltikin vähän puolittaisen "halpa"kopion maku tästä jäi verrattuna alkuperäiseen. Vähän semmonen pliisuhko kopio siitä vuoden 2002 leffasta, joka oli tehty puoliksi kiireisellä aikataululla.

Kakkosta odotellessa toki, mutta pidin alkuperäisestä itse enemmän hieman kyllä.

Ps. Hauskasti Stan Lee pukkaa itseään nyt jokaiseen näihin uusimpiin sankarileffoihin, ei sillä että se on vain ja ainoastaan hyvä asia...

 

[Vintsukka]

Ps. Hauskasti Stan Lee pukkaa itseään nyt jokaiseen näihin uusimpiin sankarileffoihin, ei sillä että se on vain ja ainoastaan hyvä asia...

Tuostahan on tullut jo elokuvantekijöille melkoinen vakiovitsi, taitaa Lee esiintyä kaikissa MCU-leffoissa, kuten myös kaikissa X-Meneissa ja Spider-Maneissa. Eli kaikissa elokuvissa, jotka perustuvat Leen luomiin/kirjoittamiin hahmoihin. Syksyllä tulevassa Guardians of the Galaxyssa Leetä ei kuulemma nähdä, miehellä kun ei ole mitään tekemistä siinä esiintyvien hahmojen kanssa.

EDIT: Ei olekaan näköjään kuin kahdessa X-Menissa. No kuitenkin.

 

[Dee Snider]

Taas mennään syksyllä The Expendablesin tahdissa:

The Expendables 3 (2014) Official Trailer [HD] - YouTube

Linkki Youtubeen.

Hyvältä shitiltä näyttää taas. Vaikka Willis ei ole mukana, niin casting on kyllä huikea, kuten odottaa sopikin.