Jatkoajan jatkotarina

[Captain Slow]

Heräsin onnekseni tästä painajaisesta. Sitten huomasinkin että olin munasillani Vaasa Arenan vaihtoaitiossa. Keskellä kesää. Eikä ole edes juhannus. Mitä vittua nyt taas. Vaimo ei tule tykkäämään tästä.

 

[Musta Nuoli]

Ilmeni kuitenkin, että maailman ydinpommitus hajalle kuten myös Vaasan Areenalle päätyminen oli tapahtunut vain Matrix-elokuvasta tutussa virtuaalimaailmassa, josta ihmiset heräsivät vain huomatakseen olleensa jo tovin horroksessa samaan aikaan kun robotit olivat eläneet ihmisten aivoenergialla. Pikaisen mätön jälkeen asiat palasivat taas kutakuinkin ennalleen, jonka jälkeen saatoin jatkaa elämääni ja eloani suht normaalisti. Havaitsin kuitenkin tietokonevirheen takia, että pankkitililleni oli ilmestynyt 66,6 miljoonan euron mukava potti, jonka päätin käyttää hetimiten naisiin, huumeisiin ja hevosraveihin, loput ajattelin tuhlata Bahamalla, jonne matkustinkin yksityiskoneellani. Matkalla sinne sattuikin hauska sattumus, nimittäin...

 

[Bunder]

Huomasin että hallussani oli huumeita, jotka olin varastanut vanhalta tuttavaltani. Tätä eivät diilerit sulattaneet ja minut kiinnitettiin saunan kiukaaseen, johon naapurin Reijo tuli heittämään löylyä, niin että nahka rätisee...

 

[Virveliä kainaloon]

Tää on nyt kolmas aloitus, vittu te ootte liian nopeita. Tätä en enää poista.

...johon muutti asumaan nuoripari Mirkku ja Mikko yhdessä koiransa kanssa. Koira karkasi jo ensimmäisenä yönä kun traumaattisen kuoleman kokeneena palasin kummittelemaan kotitalooni poltergeistina ja päätin tehdä nuoriparin elämästä helvettiä. Mokomat kuitenkin ottivat temppuiluni suttuiselle videonauhalle ja tekivät sillä ison tilin myymällä sen sellaisenaan Hollywood-tuotantoyhtiöiden levitettäväksi nimellä Paranormaali Aktiivisuus. Ei jäänyt minulle muuta vaihtoehtoa kuin kulkea kohti valoa, päätyä tuonpuoleiseen, syntyä uudelleen Suomeen, kasvaa aikuiseksi villin kuumaveriseksi nuorukaiseksi ja pyrkiä kohti tosi-tv-tähden uraa. Urani käynnistämiseksi päätin tempaista itseni lööppeihin ja...

...Vitun Urpoa turpaan. Väärennetyn viskin kaupittelijoita ei täällä päin katsella hyvällä. Kiikkuun on tapana vetää moiset. Pölynimurikauppiaan/viskinväärentäjän pahoinpitelyllä ei kuitenkaan pääse kuin Alibin lööppeihin, joten minun piti tehdä jotain suurempaa. Kulkiessani tehtaiden varjoissa kylmillä kujilla kirppikseltä löydetyt kolmeraitaiset Niken retkut ylläni ja varastetut tuliterät Bosen korvalappustereot korvillani, joista kuului nokialaiseni FM-radion kautta Radio Novan esittämää kotimaista wannabe- iskelmää, mieleeni juolahtivat Vitun Urpon sanat. "Spede elää."

Maistelin tuota sähkösanomatyylistä, varsin alkeellista, mutta silti niin latautunutta ja vavahduttavaa virkettä mieleni kielellä. Spede. Kyllä se Vitun spede tosiaan taitaa tietää. Olisihan se kova juttu, jos Speden löytäisin. Vitun Urpo oli päätynyt puhelimeni estolistalle, joten minun oli otettava yhteys johonkin muuhun Speden tuntevaan. Muistin nähneeni Jyrki Kataisen Speden peleissä. Ajattelin, että Jyrki tietää missä Spede on. Niinpä yhä pikkupöhnässä Urpon paskaviskin jäljiltä olleena otin yhteyden Brysseliin...

 

[Virveliä kainaloon]

Bunder nyt vittu loppui se päähenkilön tappaminen. E: Hymiö unohtui :D

Huomasin että hallussani oli huumeita, jotka olin varastanut vanhalta tuttavaltani. Tätä eivät diilerit sulattaneet ja minut kiinnitettiin saunan kiukaaseen, johon naapurin Reijo tuli heittämään löylyä, niin että nahka rätisee...

Viime hetkellä Spede tuli kuitenkin pelastamaan makkaramaisesti halkeilleen ihoni. Oloni oli kuin Sauna-Timolla maailmanmestaruuden jälkeen, onnellinen ja koomainen. Spede, ihka elävänä! Huumepäissäni tapoin Speden...

 

[Bunder]

Tämän jälkeen kaikki maailman ihmiset sidottiin kiinni seinään. Räsänen kielsi uudelleen syntymiset, unet, ja kaikki muutkin keinot jotka mahdollistavat uuden elämän. Sitten varastoista haettiin minigun, jolla kaikki ammuttiin, ja viimeinen henkiin jäänyt, eli ampuja jäi kahvikupillisen kanssa varmistamaan, ettei mitään uutta elämää, saada aikaan. Sitten hän sulatti itsensä uunissa...

 

[Captain Slow]

.. ei vittu mitä roskaa tämä tarina on! Tää toistaa itseään, ja päähenkilö kuolee kuin South Parkin Kenny konsanaan. Painuppa nyt vittuun täältä mun toimistosta aikaa hukkaamasta, sanoi kirjapainon toimitusjohtaja. (nimeä emme paljasta, mutta mainittakoot että hän on Albaniasta, ja hänellä on yhtä tuuhea takatukka kuin eräällä Pentti Matikaisella)

 

[Musta Nuoli]

Kirjapainon toimitusjohtajan kanssa keskusteltuani totesin, että keskustelu vastasi hyvinkin keskivertoa psykiatrin sohvalla istumista, ja tulin siihen tulokseen, että terapiaistunnossani märehtimäni oudot fantasiat uunissa sulamisesta ja maailman viimeisenä ihmisenä olemisesta olivat oidipaalis-anaalisretentiivistä roskaa, ja että todellisuudessa sekä minä että maailma jatkuivat ennallaan ja tulisivat jatkumaan, vaikka ties minkälaista suisidaalista fiktiopaskaa kirjoittaisin ja pohtisin. Vaikka jatkossa pohtisinkin minun, oman tarinani päähenkilön, kuolemaa ties millä keinolla ja metodilla, niin tosiasiassa tarinani jatkuisi siitä, mihin se ennen näitä pohdintoja jäi.

 

[Kari Tappio]

Päätin kuitenkin aloittaa kaiken alusta ja meninkin ensin parturiin. Minusta tuli kalju. Vaihdoin myös nimeni. Nyt se on Taisto. Sain töitä Postista ja ajankin nyt postiautoa ympäri Kouvolaa. Kouvolassa tosin haisee pieru, mutta se ei minua pahemmin haittaa. Olen tottunut pierun hajuun, kun mieheni Eimo vaan piereskelee kotona ja usein ollessamme sängyssä. Laittaa vielä päänkin peiton alle ja käskee haistelemaan.

Kerran tapahtui töitä tehdessä hassu juttu, kun menin kerrostaloon postia jakamaan niin rappukäytävällä odotti lauma naisia alasti. He hinkkasivat itseään minua vasten, mutta ei, alakerrassa ei tapahtunut mitään. Olenhan Eimon kanssa yhdessä enkä aio Eimoa pettää. Päätin kuitenkin yllättää naiset ja vetäisin housut pois jalasta ja heilutin helikopteria. Se heiluikin hienosti, mutta sitten yllätti hätä ja helikopteri kasteli kaikki. Naiset kirkaisivat ja juoksivat yläkerran asuntoon piiloon. Soittivat vielä työnantajallekin ja sain potkut. Eimo yritti lohduttaa, mutta se ei auttanut. Aloin ryyppäämään.

 

[Captain Slow]

Ryyppäsin pari viikkoa putkeen, ja sitten tajusin rahojen olevan loppu. Koska vihoviimeisen palkan maksaminen myöhästyi tietokonejärjestelmän ongelmien takia, rahani olivat aivan lopussa, ja loppujen lopuksi päädyin ostamaan läheisestä Lidlistä kaikista pahinta alkoholijuomaa ikinä.

Ykköskaljaa. Tinttasin tätä vetistä litkua edes pienimuotoisen humalatilan saamisen toivossa... Ei auttanut. Itseasiassa se vain pahensi oloani niin henkisesti kuin fyysisesti. Jääkaapissa oli vaan valo, ja lopulta menin dyykkaamaan roskiksista mikropitsaa ja muita - 30% alennustuotteita kuin eräs suomalainen youtubejulkkis konsanaan. Siinä vaiheessa tajusin kuinka perseelleni elämäni olin vetänyt kahden viikon aikana.

 

[Virveliä kainaloon]

Huoltsikalta pöllittyä aurinkoista La Sol-pulloa yhdessä kodittomien ystäväisteni kanssa nauttiessani päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni. Ryöstettyäni onnistuneesti Siwan kahdeksan kertaa (kaksi kertaa kassa oli tyhjä, joten näitä emme ymmärrettävästi tulkitse onnistumisiksi) minulla oli tarpeeksi rahaa muutamaan Sunny Car Centerin osakkeeseen. Armottomalla kusetuksella sain niiden avulla niistettyä taskuun 300 donitsia riihikuivaa, ja niillä sitten ostin jenkkiraudan, jolla kurvailin pois ankeasta ja paskaisesta Suomesta, jossa rumat ihmiset ujeltavat tuulipuvuissa silmälasit väärinpäin.

Ruotsin kuningaskuntaan päästyäni päätin ottaa paikallisemman nimen, sillä maassa maan tavalla. Mats-Jörgen Forsbergina kuljin kuin kuka tahansa ylvään skandinaavisen herrakansan edustaja. Pyramidihuijauksia siinä pyörittelin menemään. Tuli hankittua pari linnaa Briteistä, alppilukaali Sveitsistä ja muutama jahti Monacosta. Jenkkirautoja oli enemmän kuin Putinilla Ilta-Sanomien mukaan ovelinpia juonia. Eräänä kauniina päivänä päätin sitten perustaa oman valtion, ja ostin sitä varten muutaman tuhannen neliökilometrin tontin Kanadan asumatonta erämaata. Kaupunkien rakentamiseen tyhjästä ei ollut muuta ongelmaa, kuin virolaisten raksamiesten yllättävän pieni lukumäärä. Kun virolaiset loppuivat kesken, niin jouduin sitten palkkaamaan kiinalaisia. Näin ollen ihannevaltioonikin syntyi oma kouvolansa.

No, burn outhan tuosta kaikesta tuli, ja lopulta ratkesin ryyppäämään. Pyramidihuijauksestakin jäin kiinni, joten Interpolhan meikäläisen etsintäkuulutti. Eihän siinä sinänsä mitään ongelmaa, eihän valtionpäämiestä noin vain pidätetä. No, valitettavasti valtioni alueelta löytyi julmetut määrät öljyä. Äkkiäkös sitä oltiin demokratiaa lykkäämässä tänne ja valitettiin jostain helvetin ihmisoikeusrikkomuksista. Kun mies tuolla lailla nurkkaan ajetaan, niin pakkohan se on varustautua ydinasein. Sen jälkeen ovat pysyneet hiljaa.

Siinä kuitenkin viinan viedessä alkoi rahvas rähinöitsemään kaduilla. Päätin sitten...

 

[Barnes]

Mennä valtionpäämiehenä katsomaan juopon toikkarointia, ilman vartiointia. "Kato keisari!" huuhdahti tuo rahvas, Jackiksi itsensä esitellyt mies, joka tarjosi minulle, keisarilleen huikan pullosta, jossa oli selkeästikin Kossua, sitä ainutta asiaa, mikä oli Suomen agraarivaltiossa hyvää. Siinähän sitten juttelin Jackin kanssa sen mitä juttelin, itseasiassa tarjosinkin jopa suojatyötä valtion öljy-yhtiöstä, The Anti-socialist-Oil Companysta. Tottakai Jack otti homman vastaan, kun lupasin sille työsuhdeasunnon ja Skoda Octavian.

Raskaan työpäivän jälkeen päätin mennä yksityiskoneella Sveitsin Alpeille, jossa minun huvilani siis sijaitsi. Ensin kävin autotallissani, joka oikeastaan on entinen majatalo, johon vain rakennutin lisäsiiven G-Mersulleni. Mutta mikä tärkeintä, autotallissa majailevat minun Sveitsin jalkavaimoni; Nadezha, Angela sekä Sabrina. Ajattelinpa siinä sitten käydä heitä "tapaamassa", mutta kun menin sisälle, huomasin majatalon pitäjän eli tilanhoitajani olevan siinä Nadezhan, suosikkini, kanssa nukkumassa. Herätin parin ja latasin vanhan metsästyskiväärini...

 

[Captain Slow]

Ja lähdin kulkemaan hirvimettälle pitkin soita samalla kun jalkavaimot jäivät keittämään perunoita. Sain saaliiksi yhden uljaan 12-piikkisen, pari kettua ja Heikki Vihisen alästi. Sitten menin takaisin kotiin, rentoutuneena siitä etten joutunut kuuntelemaan tobleroonemaan muijien jäkätystä ja mäkätystä. Vaan mitäs sitten tapahtuikaan...

 

[FASlapsi]

Aloin yhtäkkiä syömään kakkaa! Pistelin kakkaa poskeeni oikein urakalla, työnsin sitä sieraimiini, kyynelkanaviinkin yritin valuttaa ripulia. Posket pullollaan purskuttelin menemään, olin onnellinen, kierin kakassa päivät pääskytysten ja söin sitä jatkuvalla syötöllä. Kakkaa, kakkaa, yks kakkaa, kaks kakkaa, muuta sitten ei tarvitakkaan, laulelin menemän ja haukkasin pökäleestä. Taloni oli nilkkoihin asti ulottuvan paskakerroksen peitossa, siellä sitten tanssahtelin Riverdancea ja välillä otin tauon, jonka aikana kurlasin ripulilla. Hieroin kakkaa naamaani, pesin sillä hiukseni, injektoin sitä suoniini. Olin yhtä kakan kanssa. Kakka oli minä. Söin itseäni. Ravitsin itseäni. Olin niin onnellinen, että juoksin takapihalla olevaan, kymmenen metriä syvään paskasammioon, sukelsin sen pohjalle ja vedin koko sammiollisen paskaa henkeeni. Siitä lähtien uloshengityksessäni oli aina enemmän kakkaa kuin hiilidioksidia. Puhelin soi. Siellä oli Barack Obama. "Onneksi olkoon, sinä olet Kakka!" hän sanoi ja sulki puhelimen. Katsoin itseäni peilistä. Toden totta, olen Kakka. Kakka kakka kakka. KAKKA! KAKKA!!! KAKKA!!!! KAKKAAAAAAAA!!!!!

 

[Kari Tappio]

Ja yhtäkkiä televisio aukesi ja sieltä tuli Ellan ja Aleksin - Kakkaa lumella. Kakkaa lumella, kakkaa lumella, kakkaa kakkaa kakkaa lumella! Minä aloin tanssimaan ja löin pääni kattotuulettimeen. Kakkaa levisi ympäri taloa. Ovesta sisään tuli kakkaasiivoojat, jotka siivosivat kakkaa kakalla. Kakkaa siellä ja kakkaa täällä, joka puolella kakkaa. Siivoojat lähti kakka-autolla kohti kakkatoimistoaan ja jäin yksinään hengaamaan olohuoneeseen. Istuin kakkatuolin päälle ja näin vieressä Aladdinin kakkalampun. Hieroin sitä kakkasilla käsillä ja sieltä tuli kakkahenki. Kakkahenki kysyi, että voinko täyttää kolme kakkatoivetta.

Ensimmäinen kakkatoive oli saada kaikki kakka pois. Näin tapahtui. Toinen kakkatoive oli saada todella iso käsi. Näin tapahtui. Kolmas kakkatoive oli saada todella iso molo ja sekin toteutui. Kakkalamppu hävisi kuin pieru Saharaan ja jäin ison käteni ja moloni kanssa sohvalle.

 

[Shard]

En kuitenkaan ehtinyt nauttimaan ison käden ja molon mahdollisesti suomista iloista, kun lakeijani syöksyi huoneeseeni matelemaan. Hän kertoi gruusialaisen maantierosvon Plekszy-Gladzin perustaneen vallankumouksellisen viiksistipuolueen, johon suurin osa rahvaasta oli liittynyt. Kommarit olivat miehittäneet ydinasevarikkoni ja tappaneet sen miehistön. Onneksi eivät osanneet käyttää niitä, mutta minun oli keksittävä ratkaisu vaikeaan tilanteeseen.

Omistin 75 prosenttia Anti-Socialist-Oil-companystä, ja valtio loput. Myin valtion osuuden rikkaille amerikkalaiskapistalisteille ja ostin uusilta ystäviltäni M1 Abrams -panssarivaunuja sekä aseistin jalkaväkeni M16-rynnäkkökivääreillä. Vassareitten valtava vyöry olisi mahdollista pysäyttää vain Thermopylain solassa 300 tankkini voimin. Valitettavasti saastaiset kommarit olivat kutsuneet ydinaseapua Pohjois-Koreasta ja aseiden piiput olivat jo suuntautuneet kohti solaa. Kuinka kävisi? Menettäisinkö valtioni? Toisaalta minulla olisi silti jättikäsi ja -molo...

 

[kahden suunnan sentteri]

En silti saa mielestäni Elmoa, en hänen pieruntuoksuista kaksiosaista yöpukuaan jonka lämpöön saisin toivottavasti taas kohta käpertyä, enkä hänen afroamerikkalaisesta tiimalasivartalostaan ärhäkän mutta luotettavan kierroskoneen tavoin herkästi pursuavaa maskuliinista voimaa jolla hän voisi minut syleilyynsä saattaa, ja joka hetkittäin saattaisi jopa pelottaa, mutta jota tiedän vapautettavan vain tarpeen mukaan kliinisen tarkasti annosteltuna.

Nyt ymmärrän, että kakkauni oli mieleni sopukoiden luoma Elmon yöpukuun linkittyvä metafora. Vanhan Suomen vallanneiden kommareiden katkaistua diplomaattiset suhteet hallitsemaani Kouvostoliittoon en kuitenkaan keksi keinoa jolla saisin kaipuuni tukahdettua. Se sentään on varmaa, ettei sveitsin huorista ole ratkaisuksi asiaan. Vaikka halusinkin vielä kokeilla, josko sittenkin, on valtaosa sisimmästäni alusta asti tiennyt Jumalan luoneen minusta tällaisen. Olen pakahtua, kunnes muistan kylmähuoneeseen ripustetun Vihisen...

 

[Kulttimörkö]

Ravistan päätäni. Mitä paskaa olenkaan kirjoitellut. Olenhan vain tavallinen räkänokka joka kirjoittaa tänne jatkoajan keskustelupalstalle enkä mikään kuvitteellisen kirjan päähenkilö.

 

[Barnes]

Koska tunnelma latistui kenraali Kulttimörön takia uhkaavaa vauhtia, päätin lähteä vartin kokoustauolle. Siinä mietin kuin Suuri sankari Adolf Hitler sitä, että onko minulla mitään saumaa kommarinatsiarmadaa vastaan. Edes ansiokas Mein Kampfin pikalukeminen ei parantanut taistelufiilistäni joten ilmoitin kokousväelle taukoni venyvän. Kun mitään toivoa ei ollut, tartuin punaiseen Lasol-pulloon, mutta se olikin odotettua väkevämpää, jonka takia sitten mätkähdinkin lattialle.

Herättyäni, olin selkeästikin vaipunut eräänlaiseen psykoosiin, jossa sain tilaisuuden miettiä elämääni. Eteeni ilmestyi Leijonapaita, jonka selässä luki; Jutila. Itse Timo Jutila sanoi minulle: NY RILLATAAN NIITÄ KOMMUNISTEJA! Siinä sitten kokosin armeijani suurhyökkäykseen aseenamme kaikkien aikojen kallein ydinpommi ja Timo Jutila...

 

[Ikävänkantaja]

Herättyäni, olin selkeästikin vaipunut eräänlaiseen psykoosiin, jossa sain tilaisuuden miettiä elämääni. Eteeni ilmestyi Leijonapaita, jonka selässä luki; Jutila. Itse Timo Jutila sanoi minulle: NY RILLATAAN NIITÄ KOMMUNISTEJA! Siinä sitten kokosin armeijani suurhyökkäykseen aseenamme kaikkien aikojen kallein ydinpommi ja Timo Jutila...

Sen jälkeen tähtilaiva Nostromon lokikirjassa ei ollut minkäänlaisia merkintöjä. Kapteenin oli täytynyt tulla hulluksi, päättelin, ja kirjasin asian lyhyesti toisiobotin lähimuistiin.

Aluksen henkilökunnasta emme olleet havainneet vielä jälkeäkään, mikä huolestutti minua hetki hetkeltä enemmän; oli ennenkuulumatonta, että malmilastissa ollut, modernein kryounistandardein ja plasmapulssiajurein varustettu rahtialus ajautuisi seitsemän valovuoden päähän lähtösatamastaan ilman miehistöään.

Samassa komentosillan hologramminäytölle ilmestyivät tutut kasvot...

 

[Virveliä kainaloon]

Samassa komentosillan hologramminäytölle ilmestyivät tutut kasvot...

Nuo kasvot tunnistaisin pahimmisakkin lasolihuuruissa. "Vitun Urpo!" huusin sekavin tuntein. Toisaalta pölynimurikauppias vitutti, mutta toisaalta olin iloinen nähdessäni vanhan ystävän. Urpo nauroi psykopaattisesti. Hän kertoi kaapanneensa aluksen miehistön supertehokkaaseen ja tuliterään Sonyn kaikenimuriin. Olin järkyttynyt siitä, kuinka Urpo oli päätynyt pimeälle puolelle. Hän kiristi minulta kakkalamppua, sillä hänkin halusi ison käden, ja pienemmän molon nauttiakseen pölynimuriensa iloista. Hän sanoi, että meillä on 55 tuntia aikaa toimittaa kakkalamppu hänelle, tai miehistö päätyy kakka-altaaseen, jossa soi Värttinän musiikkia ja sataa kusta.

Sanoin, ettemme neuvottele terroristien kanssa ja löin hologramminäytön kakaksi. Sen jälkeen pyysin kiinalaisapurini korjaamaan hologramminäytön, ottaakseni yhteyden pelastajaan, eli...

 

[Shard]

Nuo kasvot tunnistaisin pahimmisakkin lasolihuuruissa. "Vitun Urpo!" huusin sekavin tuntein. Toisaalta pölynimurikauppias vitutti, mutta toisaalta olin iloinen nähdessäni vanhan ystävän. Urpo nauroi psykopaattisesti. Hän kertoi kaapanneensa aluksen miehistön supertehokkaaseen ja tuliterään Sonyn kaikenimuriin. Olin järkyttynyt siitä, kuinka Urpo oli päätynyt pimeälle puolelle. Hän kiristi minulta kakkalamppua, sillä hänkin halusi ison käden, ja pienemmän molon nauttiakseen pölynimuriensa iloista. Hän sanoi, että meillä on 55 tuntia aikaa toimittaa kakkalamppu hänelle, tai miehistö päätyy kakka-altaaseen, jossa soi Värttinän musiikkia ja sataa kusta.

Sanoin, ettemme neuvottele terroristien kanssa ja löin hologramminäytön kakaksi. Sen jälkeen pyysin kiinalaisapurini korjaamaan hologramminäytön, ottaakseni yhteyden pelastajaan, eli...

Jackiin, tuohon entiseen laitapuolen kulkijaan jonka kohtalo olisi luultavasti ollut kuolla vallankumouksellisena mitättömyytenä ellen olisi laittanut häntä hallinnoimaan öljy-yhtiötäni. Hän oli saanut Yhdysvaltain armeijan avukseen, sillä jos kommunistit olisivat voittaneet, olisi öljyvarantoni kaatuneet suoraan heidän syliinsä. Myös jenkkien 25 prosenttia. Kumoukselliset oli lyöty armotta, ja Jack oli nopeasti pystyttänyt keskitysleirijärjestelmän luodakseen lopullisen ratkaisun kommunistiongelmaan.

Kiinalaisen korjattua näytön Jack nauroi päin hologramminaamaani. Saatuaan päänsä selvitettyä AA-hoidon sekä Jutin vetämän koulutuksen jälkeen hänestä oli tullut rikollinen nero, joka hallitsi sijaishallitsijanani. Oli hänen etujensa mukaista että ajelehtisin ympäri maailmankaikkeutta.

Lyötyäni näytön uudelleen kakaksi käskemättä korjata sitä eteemme ilmestyi valtava alus, joka muistutti imuria...

 

[Kari Tappio]

Se ei kuitenkaan ollut imuri vaan sössötinsössötin-laite, joka poisti kaiken. Ihan kaiken. Menin painamaan nappia kyljessä ja tuffeli puffeli puff. Kaikki myös katosi. Noin viiden minuutin päästä kaikki palasi takaisin. Mutta mikään ei ollut ennallaan. Olin Devante McNiggenig, asuin Helsingissä ja ajoin työkseni bussia. Kavereita minulla ei ole, eikä perhettä. Tulin Suomeen karkuun eskimoiden ja intiaanien sotaa. Siellä kalat ja kepit lenteli ja sekös oli pelottavaa. Päätin kuitenkin jättää työni ja aloin yksityisyrittäjäksi. Perustin firman nimeltä KFC (Kontula Fried Camel). Firmassa myytiin siis paistettua kamelia. Aluksi kaikki meni hyvin ja yritys menestyi, mutta...

 

[Virveliä kainaloon]

Se ei kuitenkaan ollut imuri vaan sössötinsössötin-laite, joka poisti kaiken. Ihan kaiken. Menin painamaan nappia kyljessä ja tuffeli puffeli puff. Kaikki myös katosi. Noin viiden minuutin päästä kaikki palasi takaisin. Mutta mikään ei ollut ennallaan. Olin Devante McNiggenig, asuin Helsingissä ja ajoin työkseni bussia. Kavereita minulla ei ole, eikä perhettä. Tulin Suomeen karkuun eskimoiden ja intiaanien sotaa. Siellä kalat ja kepit lenteli ja sekös oli pelottavaa. Päätin kuitenkin jättää työni ja aloin yksityisyrittäjäksi. Perustin firman nimeltä KFC (Kontula Fried Camel). Firmassa myytiin siis paistettua kamelia. Aluksi kaikki meni hyvin ja yritys menestyi, mutta...

valitettavasti Pohjois-Afrikassa syttynyt ydinsota tuhosi kamelit sukupuuttoon. Yritimme vielä pelastaa yrityksen myymällä itäisen maan perinneherkkua, preveleitä, mutta pian kävi ilmi, ettei uppopaistettu lehmänkieli sopinut itä-helsinkiläiseen monikulttuuriseen suuhun. KFC aiottiin ajaa konkurssiin, mutta eräänä tavallisen sumuisena maanantaiaamuna KFC:n lämpimän officen ovelle kurvasi 80-luvun Mersu, josta astui ulos viiksekäs, kuohkeatukkainen komistus. Tuossa miehessä oli jotain majesteettista, häntä voisi jopa pitää Suomen ainoana aatelisena. Tuo mies poimi saksalaisen laatuautonsa takakontista faksin, sekä salkullisen dollareita. Kaadoin viskitujaukset laseihin, sillä aikaa, kun hän asteli kohti ovea. Ajattelin, että seitinohuissa asioiminen sujuisi paremmin. Yllätyksekseni hän lykkäsi heti ovella käteeni setelisalkun, ja sanoi:"Ostan KFC:n, lähe meneen vielä kun voit!"

Tein työtä käskettyä. Sen jälkeen kävelin jenkkirautaliikkeeseen 300 tonnia salkussa, ja varastin jämäkän Buickin tavoilleni uskollisena. Rahat käytin kaulaketjuihin, sormuksiin, kelloihin ja vaatteisiin. Kurvailin Ruotsiin moikkaamaan sukulaisiani, jotka operoivat Malmöstä käsin. Vaihdoin nimekseni paikallisemmankaltaisen Jamal Bergqvistin. Sukulaisteni kanssa väärensimme itsellemme Mustat AmExit, joita Putin-sedälle vilauttamalla ostimme Venäjän Uralin itäpuoliset osat. Sen jälkeen tuhosimme ydinasein Venäjän länsiosat, jotka aktiivisuuden laskettua liitimme osaksi valtiotamme, joka tunnetaan nimellä Somalijä.

 

[Barnes]

Yllättävää kyllä, Putin-setä ei ollut edes vihainen, koska hänellä oli pakopaikka Ukrainan Donetskin Kansantasavallassa. Ikävä kyllä, NATO kolkutteli rakkaan valtioni rajaportteja, sillä nykyinen siirtomaani, Venäjä oli aloittanut lukuisia sotia, jotka minun tulisi päättää tai sitten käykin huonosti. No, en halunnut sotia ketään vastaan, joten annoin antautumiskäskyn kaikilla rintamilla, myös Karjalassa, jossa Suomi soti siirtomaatani vastaan.

Kaikki näytti menevän loistavasti, mutta sitten tuli tuhon päivä. Pari sukulaista saapui kyläilemään Eremitaasissa eli virka-asunnossani. Heillä oli vanha Mercedes-Benz W124 vuodelta 1988. Auto oli pahasti ruostunut, mistä päättelin Rainer-serkun saapuneen kylään. Rainer halusi vaihtaa koko valtioni ravihevoseen ja Mobil-moottoriöljyyn. Kieltäydyin ankarasti ja ehdin onnekseni painaa nappia, joka kutsuu vartijat paikalle. Mutta, vartijoilla oli juhlat, joissa tarjoiltiin pelkkää alkoholia, joten tiesin heidän viipyvän tavallista pitempään. Yritin tarjota Rainerille Jaroslavin kaupunkia, jonka mukana tulisi myös Petri Kontiola. Mutta Rainer oli ehdoton, hän halusi koko valtion. Lopulta, käskin häntä painumaan lähiöpubiinsa. Se oli virhe, koska Rainer suuttui verisesti, otti Mora-puukkonsa esiin ja iski sen minuun. Onneksi ehdin kilauttaa kaverilleni, joka ainakin toivottavasti tulisi apuun...