Pikkaraista tuntuu vaan toistaiseksi vaivaavan sama, mikä Salmelaista, eli ”talks the talk, but doesn’t walk the walk”. Epäilemättä Pikkarainen haluaa tehdä oikeita asioita, joita tuossa listasit, mutta miten mahtaa olla osaamisen suhteen. Toistaiseksi näyttää varsin heikolta. Sama juttu on myös Salmelaisen kohdalla, eli eittämättä haluaa olla koviten työskentelevä UJ ja kartoittaa entisen pelaaja-agentin huolellisuudella koko ajan uusia pelureita, mutta vielä ei ole onnistunut rakentamaan yhtään ehjää kokonaisuutta.
Pikkaraisen kenkiminen tässä vaiheessa tuskin palvelisi ketään, mutta toisaalta on hyvä muistaa, että välillä lätkämaailmassa ja joukkueurheilussa tilanne saattaa ajautua niin pahaan takalukkoon, että jonkinlainen reagointi on välttmätön ja parempi vaihtoehto kuin se, että itsepintaisesti pidetään kiinni siitä ajatuksesta, että valmentajaa ei haluta potkia pihalle.
En ole periaatteellisista syistä eri mieltä kanssasi oikeastaan mistään. Mutta, kuten kirjoitin, kuulemani tiedot Pikkaraisesta eivät ole seuran sisältä tai Pikkaraiselta itseltään kuultuja asioita, vaan ihmisiltä, jotka tietävät asioista. Eikä kenelläkään ole nähdäkseni syytä myöskään valehdella. Voi toki olla, että Pikkarainen vetää jotain roolia ja oikeasti ei ymmärrä lätkästä mitään ja on vain olevinaan kiinnostunut ja leikkii ahkeraa. Kuulostaisi kyllä erikoiselta, jos tällaisesta olisi oikeasti kysymys. Mutta toki maailmassa ihan kaikki taitaa olla mahdollista. Helpottaisi meitä kaikkia, jos pääsisimme itse seuraamaan toisten elämää pidemmäksi aikaa ja näkisimme, onko jotain, mitä tehdään puhtaasti väärin.
Sama koskee Salmelaista. Itseäni ihmetyttää samat asiat kuin monia muitakin, eli esim. miksi joku osa-alue sakkaa aina myös joukkueen kasaamisessa? Ketä on kartoitettu ja miksi mennyt ohi? Ketkä sivuutettu kokonaan, vaikka ei todellakaan olisi kannattanut? Paljonko valmennus saa tosiasiassa vaikuttaa hankittaviin pelaajiin? Kuinka suurta roolia pelaajan agenttitoimisto näyttelee hankinnoissa? Ja onhan noita muitakin asioita, joita voimme vain arvailla.
Viimeisestä kappaleesta olen samaa mieltä. Mitään periaatteellisia päätöksiä, ettei enää ikinä kengitä ketään, ei voi tehdä. Mutta tekojen seuraukset pitää huomioida, niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Se, että HIFK on kenkinyt koutseja 2000-luvulla paljon, on seuralle rasite. Ensinnäkin se antaa seurasta tietynlaisen kuvan työnantajana ja työyhteisönä. Koutsien yhteisö on pieni ja suhteellisen tiivis, joten siellä äänen saavat myös valmentajat. Julkisuudessa ei puhuta siitä, mitä käytännössä tapahtuu, kun joukkueella on vaikeaa, mutta valmentajat puhuvat näistä asioista keskenään. Ja niiden valmentajien keskuudessa, joilla on muitakin vaihtoehtoja, eli ne HIFK:n näkökulmasta mielenkiintoisimmat koutsit, voivat ja antavatkin painoarvoa muiden kokemuksille. ”Miten seura toimisi minun kanssani vastaavassa tilanteessa? Miksi juuri minun kanssani seuralla kärsivällisyys riittäisi, kun ei se ole ennenkään riittänyt? Haluanko tällaista ylimääräistä painetta ristikseni ja miten se vaikuttaa omaan työsuoritukseeni?” Ja näissä lähihistoria ei varsinaisesti ole HIFK:n puolella. Siksi seuran teoilla on merkitystä.
Asiat ovat harvoin mustavalkoisia tai edes yksinkertaisia. Vaikka tekisit itse miten hyvin ja huolellisesti duunisi, mitään takeita lopputuloksesta ei ole, koska työn suorittajat vaikuttavat työn lopputulokseen ratkaisevan paljon. Ammatin hyviä ja huonoja puolia ja kaikki ymmärtävät sen. Ihmiset arvioivat työtäsi pintapuolisesti tietämättä todellisuudesta mitään. Raaka maailma ja musta ei liigakoutsiksi olisi. Helpompaa huudella himasta.