Jarno Pikkaraiselle kenkää!

  • 86 300
  • 586

Kenkää?

  • Kyllä

    Ääniä: 148 68,5%
  • Ei

    Ääniä: 68 31,5%

  • Äänestäjiä
    216

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikkaraista tuntuu vaan toistaiseksi vaivaavan sama, mikä Salmelaista, eli ”talks the talk, but doesn’t walk the walk”. Epäilemättä Pikkarainen haluaa tehdä oikeita asioita, joita tuossa listasit, mutta miten mahtaa olla osaamisen suhteen. Toistaiseksi näyttää varsin heikolta. Sama juttu on myös Salmelaisen kohdalla, eli eittämättä haluaa olla koviten työskentelevä UJ ja kartoittaa entisen pelaaja-agentin huolellisuudella koko ajan uusia pelureita, mutta vielä ei ole onnistunut rakentamaan yhtään ehjää kokonaisuutta.

Pikkaraisen kenkiminen tässä vaiheessa tuskin palvelisi ketään, mutta toisaalta on hyvä muistaa, että välillä lätkämaailmassa ja joukkueurheilussa tilanne saattaa ajautua niin pahaan takalukkoon, että jonkinlainen reagointi on välttmätön ja parempi vaihtoehto kuin se, että itsepintaisesti pidetään kiinni siitä ajatuksesta, että valmentajaa ei haluta potkia pihalle.

En ole periaatteellisista syistä eri mieltä kanssasi oikeastaan mistään. Mutta, kuten kirjoitin, kuulemani tiedot Pikkaraisesta eivät ole seuran sisältä tai Pikkaraiselta itseltään kuultuja asioita, vaan ihmisiltä, jotka tietävät asioista. Eikä kenelläkään ole nähdäkseni syytä myöskään valehdella. Voi toki olla, että Pikkarainen vetää jotain roolia ja oikeasti ei ymmärrä lätkästä mitään ja on vain olevinaan kiinnostunut ja leikkii ahkeraa. Kuulostaisi kyllä erikoiselta, jos tällaisesta olisi oikeasti kysymys. Mutta toki maailmassa ihan kaikki taitaa olla mahdollista. Helpottaisi meitä kaikkia, jos pääsisimme itse seuraamaan toisten elämää pidemmäksi aikaa ja näkisimme, onko jotain, mitä tehdään puhtaasti väärin.

Sama koskee Salmelaista. Itseäni ihmetyttää samat asiat kuin monia muitakin, eli esim. miksi joku osa-alue sakkaa aina myös joukkueen kasaamisessa? Ketä on kartoitettu ja miksi mennyt ohi? Ketkä sivuutettu kokonaan, vaikka ei todellakaan olisi kannattanut? Paljonko valmennus saa tosiasiassa vaikuttaa hankittaviin pelaajiin? Kuinka suurta roolia pelaajan agenttitoimisto näyttelee hankinnoissa? Ja onhan noita muitakin asioita, joita voimme vain arvailla.

Viimeisestä kappaleesta olen samaa mieltä. Mitään periaatteellisia päätöksiä, ettei enää ikinä kengitä ketään, ei voi tehdä. Mutta tekojen seuraukset pitää huomioida, niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Se, että HIFK on kenkinyt koutseja 2000-luvulla paljon, on seuralle rasite. Ensinnäkin se antaa seurasta tietynlaisen kuvan työnantajana ja työyhteisönä. Koutsien yhteisö on pieni ja suhteellisen tiivis, joten siellä äänen saavat myös valmentajat. Julkisuudessa ei puhuta siitä, mitä käytännössä tapahtuu, kun joukkueella on vaikeaa, mutta valmentajat puhuvat näistä asioista keskenään. Ja niiden valmentajien keskuudessa, joilla on muitakin vaihtoehtoja, eli ne HIFK:n näkökulmasta mielenkiintoisimmat koutsit, voivat ja antavatkin painoarvoa muiden kokemuksille. ”Miten seura toimisi minun kanssani vastaavassa tilanteessa? Miksi juuri minun kanssani seuralla kärsivällisyys riittäisi, kun ei se ole ennenkään riittänyt? Haluanko tällaista ylimääräistä painetta ristikseni ja miten se vaikuttaa omaan työsuoritukseeni?” Ja näissä lähihistoria ei varsinaisesti ole HIFK:n puolella. Siksi seuran teoilla on merkitystä.

Asiat ovat harvoin mustavalkoisia tai edes yksinkertaisia. Vaikka tekisit itse miten hyvin ja huolellisesti duunisi, mitään takeita lopputuloksesta ei ole, koska työn suorittajat vaikuttavat työn lopputulokseen ratkaisevan paljon. Ammatin hyviä ja huonoja puolia ja kaikki ymmärtävät sen. Ihmiset arvioivat työtäsi pintapuolisesti tietämättä todellisuudesta mitään. Raaka maailma ja musta ei liigakoutsiksi olisi. Helpompaa huudella himasta.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Amen.

Täytyisi aina muistaa, että kumartamalla johonkin, näyttää persettä toiselle. Normityöpaikassa tehdyt virheet käsitellään talon sisällä, ja jos ei ole rikoksiin syylistytty, niin yleensä jatketaan entiseen malliin, kunhan asia on puitu.

Urheiluviihteessä julkisuus tuo mukaan todella vahvan pelurin, jonka hallitseminen ei ole aivan yksinkertaista. Vaatii seuroilta oikeasti munaa tehdä järkevää pitkäjänteistä työtä, kun pahimmillaan fanit ja lööpit suoltaa kaikkea mahdollista paskaa niskaan, jonka todenperä on nolla. Silloin on seurankin helppo antaa periksi, ja tehdä helppoja ratkaisuja. Jos seuran tekemä ratkaisu menee vihkoon, niin miten fanit kantavat vastuunsa? Lööppirunkkarit ei sitä ainakaan tee.

Sosiaalinen media on päivän sana. Pitäisikö IFK:sta tehdä ympärivuotinen 24/7 BB-talo, jolloin ainakin kaikkein törkeimmiltä paskapuheilta saataisiin pohja pois, ja ehkä sillä tervehdytettyä joukkueen ympärillä käytävää keskustelua. IFK on ylivoimaisesti seuratuin ja puhutuin jengi Suomessa.
Peruspenan putkifirman työilmapiiri ei voi olla kyyninen, mustamaalaava, valehteleva, pahansuopa, ivallinen, rikkirepivä, juoruileva, todenvastainen, kateellinen ja inhoava. Tai - no voi, mutta sillon pena juottaa ihan yksin.
Olisiko kotisohvillakin hyvä miettiä, että millaista työilmapiiriä suosikkijoukkueensa pelaajille luo? Hiljan on tullut esiin tutkimuksia, joissa urheilijat ensimmäistä kertaa isosti avautuvat työnsä varjopuolista. Olisiko julkisuuden aiheuttama stressi syynä epäonnistumisiin:


Vai onko niin, että loukkisumat ei olekaan paskasta jäästä tai kirkkaista homeista lähtöisin, vaan liiallisesta julkisuudesta aiheutuneesta paineesta:


Olisiko himassakin hyvä muistaa, että huudellessa olisi joku tolkku hyvä olla mukana.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
@KampitusTodellinen turbulenssi päällä ja ainakin minun on hyvin vaikea nähdä nimenomaan Pikeä siihen syynä ellei nyt joku onnistu todistamaan, että se on nimenomaan Piken syy, että noita loukkaantumisia on niin perkeleen paljon.

Veikkaisin, että IFK:n fysiikkaharjoittelu ei ole tarpeeksi laadukasta tukien tuota Piken haluamaa lätkää. Ja tännehän tuotiin vasta pari vuotta sitten ekat F-valmentajat. Kangasalustahan hoiti tätä pestiä koutsidiilinsä ohessa? Jollain Tapparalla on esim. ollut monijäseninen tiimi jo vuosia mitä tulee voima- ja fysiikkaharjoituksiin. Tuskin on sattumaa, että jengi saikuttelee siellä lähinnä flunssan tai epäonnisten sattumien takia.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä Pikkaraisen IFK pesi totaalisesti kasvonsa Selinin lähdön jälkeen. Viime syksynä joukkue pelasi loistavaa lätkää, mutta pelit hävittiin. Pelsuille lahessa 3-0 laukauksin 35-62 ja HPK:lle kotona 2-4 laukauksin 77-25 Tän pelin laukaisikartta on hyvin mielenkiintoinen:


Okilaukauksiksi on kirjattu 33 ja torjutuiksi 38 Ja tässä on mielestäni viime syksyisen epäonnistumisen ydin. Lauottiin päin helvettiä tai logoa. Maalintekijöiltä puuttui se viimeinen tappajan tarkkuus, jolla se maali tehdään. Selänne on makaillut mahallaan pitkin jäitä ja vertaillut kulmien ja tyhjien eroja lavan ja silmän näkökulmasta. Pikkaraisen pelikirjalla mentiin aivan heittämällä laukaisupaikkoihin, mutta se tärkein, eli laukauksen laatu sakkasi pahasti. Laukaisuhetkellä peräisin pelaajan vastuuta, valmentaja on jo oman työnsä siihen tehnyt.

Eikö tätä tilastoharhaa ole purettu täällä atomeiksi jo kyllästymiseen asti?

Ja ei, en ala toteuttamaan jälleen sitä samaa ikiliikkujaa toteamalla mikä kaikki tuossa logiikassa on pielessä.
 
Viimeksi muokattu:
J

Just-Ice-Hockey

Pikkaraisen epäonnistumista - kyllä nyt voidaan puhua jo epäonnistumisesta - puolustellaan kovasti loukkaantumisilla. Ja varmasti niillä oma osansa kokonaisuudessa onkin. Niiden taakse ei toki voida mennä, koska valmennuksen ja seuran tehtävä on kaivaa syyt esille, miksi IFK poikkeaa tässä muista seuroista niin radikaalisti. Siltikin suurimmat alisuorittajat ovat ne pelaajat, jotka ovat saikuttaneet vähiten. Esimerkiksi mikään Motinin ja/tai Ahosen toiminnassa ei osoita, että he tietäisivät mitä heiltä kentällä odotetaan tai sitten valmennusjohto ihan oikeasti odottaa 10 metriä korkeita ripulikiekkoja omista. Niin tai näin, ei tämänkään yksityiskohta Pikkaraista imartele.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Eikö tätä tilastoharhaa ole purettu täällä atomeiksi jo kyllästymiseen asti?

Ja ei, en ala toteuttamaan jälleen sitä samaa ikiliikkujaa toteamalla mikä kaikki tuossa logiikassa on pielessä.

Asia korjattu.

" Kun tilasto ja tutkimus ei vastaa omia luuloja, kyseessä on tilastoharha."
Tuntematon

No näin se on nähtävä. Ei vittu mistään tule mitään. Kusikin on ihan selvää paskaa. Kaikki kusee, äh eiku... paskoo. Ei helvetti mitä touhua. Halli, jää, home, valmennus, fysio, putket, valot, talous, resurssit, markkina-alue, änäriäijät, tv-selostajat, tsirpukat, kattovaijerit, fanit, rummut, läpsyttimet, kaljan hinta, maskit, kaavotus, peliohjelma, SM-liiga, juntit, edarit, älykiekot, mainokset, kulkurajoitteet, fanikamavalikoima, suolapatsaat, porarit, jäähdytyskoneet, tilastoharhat...

Vittu mitä paskaa!
Heiiii täähän on kivaa...

Scouttaus, suojatyöpaikat, pelisysteemi, joukkueenrakentaminen, hiustyylit, napit, habitukset, kielitaito, työkieli, rosteri, palkat, peliajat, luottamuspula, suosikit, lellikit, vanhat velat, lipun hinnat, dinot, norsunluutornit, ylimielisyys, tussuus, tuhnuus, lepsuus, laiskuus....

Jatkakaa.
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Ei teitä kiinnostaisi vaihtaa valmentajia päittäin? Lappeenrannasta voisi saada yhden Lehterän. Olisi kokenut TV-kommentaattori ja kaikkea...
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kyllä munkin mielestä se viime syksyn Pikkaraisen peli oli upeaa katsottavaa. Fakta on, että ei voitettu vaikka pelejä hallittiin ja alkoi sellainen "epäonnistumisten sarja" ja sitten alkoikin loukit.

Keväällä oltiin 20 pelin ajan parhaimmillaan top-2 tai vähintään top-3 joukkue kuntopuntarissa. Vaikka oli loukkaantumisia päällä. Eli se Pikkaraisen peli alkoi löytää osoitettaan. Jälleen fakta.

Sitten tuli se HPK matsin jälkeinen ulospuhallus. Joukkuuelta katosi itseluottamus. Ei ollut ihan selkärankaa mihin nojata. Ei voi sanoa faktaksi, mutta tuntuu siltä.

Mutta se jolloin itse luovuin Pikkaraisen kohdalla oli tämä syksy. Joukkueella oli hurja jatkuvuus ja pitkä treenijakso. Nyt olisi pitänyt tulla siis harjoituskauteen ja ekoihin peleihin nojaten johonkin tuttuun. Pelaajien olisi pitänyt siis onnistua ja olla turvallisella pohjalla. Näin ei ollut. Samaa sekoilua kuin viime kevään loppupelit. Eli parhaimmillaan pelattiin mahtava erä ja tai sitten homma suli täysin.

Eli se mitä Pikkarainen oli rakentanut, ei enää ollut jotenkin olemassa. Jos oli, niin sitä ei oltu joko iskostettu tai se ei toimi. Kummassakin tapauksessa tuomio on selkeä: Ei jatkoon.

Musta ei ole ristiriidassa sanoa, etteikö se Pikkaraisen lätkä parhaimmillaan ollut aika saamarin aseistariisuvaa jopa huippujengien kohdalla ja samalla sanoa, että kokonaisuutena se oli huti.

Pikkarainen saattaa hyvinkin kasvaa huippukoutsiksi Pennasen tavoin. Vaikea vain nähdä sen tapahtuvan meidän kanssa.
 

Alanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång, alltid.
En jaksanut ihan kaikkia pitkiä tekstejä lukea, mutta tunnen urheilumaailmasta montakin tekijää, jotka ovat lajistaan huippukiinnostuneita, ahkeria, ja kaikkea muutakin, mutta eivät silti ole positiossaan kovin hyviä. Tunnen myös tekijöitä, jotka ovat melko vähän kiinnostuneita lajista, mutta ovat silti siinä helvetin hyviä.

Nämä ammattiurheilijan tekemät kardinaalimunauksilta näyttävät suoritukset johtuvat yleensä jostain muusta kuin itse suorituksesta. Tilanne voi olla sellainen, jossa ei voi suorittaa tiettyä asiaa, mutta kun kuitenkin on pakko yrittää, tulee lopputuloksesta jotain huvittavan näköistä.

Näkisin, että IFKnkin taidoiltaan hieman vajavaisten puolustajien olisi helpompi pelata, jos hyökkääjiltä tulisi edes jotain tukea pelin avaamiseen. Hyökkääjillä on selvästi koko ajan niin helvetin kiire pelin kääntämiseen, että pelistä ei meinaa tulla yhtään mitään. Joukkuepelit ovat mitä suurimmassa määrin ajoituspelejä. Pelinopeus tulee siitä, että pelaajat ovat oikeassa paikassa oikeen aikaan. Ei siitä, että peliä tehdään mahdollisimman nopeasti.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Pikkarainen saattaa hyvinkin kasvaa huippukoutsiksi Pennasen tavoin. Vaikea vain nähdä sen tapahtuvan meidän kanssa.

Kyllä mulla on sama tutina. Täällä taannoin naureskeltiin jonkun kommentaatorin heittoa siitä, että Pikkarainen on joskus vielä maajoukkuevalmentaja. Asia ei ole tietenkään juuri nyt ajankohtainen, mutta valmentajaopintoina tie voi hyvin olla sama Pennasen kanssa. Täällä valmentaminen on korkeakoulu ja painekattila, mitä oppia ei mistään muualta saa.

Onko yhdellekään valmentajalle täältä potkujen saaminen ollut mikään uran pysäyttäjä, vai ennemminkin urasteppi.
Valitettavasti.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni täällä on havaittavissa samaa kuin Turussa viime kaudella. Peliin ollaan niin kyllästyneitä että kuka tahansa kelpaa korvaajaksi kunhan Pikkaraisesta päästään eroon. Tämä kuvaa juuri sitä HIFK:in ongelmaa. Ollaan valmiita hetken päähänpistosta vaihamaan valmentajaa ja luullaan että tässä olisi taas avain onnee, mutta kun tällainen poukkoilu ei muuta yhtään mitään. On aivan sama mennä Pikkaraisella kun nostaa jotain apukoutseja siihen harjoittelemaan.

Mikäli halutaan jotakin muutosta tapahtuvan pitää olla pitkällä pläänillä kova tekijä, tällaista en välttämättä saada kesken kauden edes tulemaan sisään, sillä kovia nimiä ei tällaiset kiinnosta. Jukka Jalonen tähyää ulkomaille ja hänen pesti ei lopu vielä kevääseen, joten katseet tulisi kääntää Kari Jaloseen. Muitakin vaihtoehtoja varmasti on, mutta kaiken a ja o on että tarvitaan koko organisaatioon kantava auktoriteetti jolla on mandaatti uudistaa kaikki mitä tarpeelliseksi näkee. Tällainen kaveri kolmen vuoden sopparilla sisään.
Jep, ei siellä ole ensi kaudelle (tietojeni mukaan) vapaana uudeksi kelpaavista kuin:

- Kari Jalonen
- Ville Peltonen (varauksin, eli onko jo valmis)
- Toni Söderholm (Sma kuin Ville, eli kysymysmerkki tasoltaan)
- Ahokas, joka eittämättä on mielenkiintoinen tapaus, ja onkin jännä nähdä että jatkuuko suunta ylöspäin.
- Manner
- Virta (mahdollisesti, ja niinikään mielenkiintoinen tapaus)

Ja muita en edes miettisi, jos joku näistä olisi saatavissa. Näillä on eri syistä johtuenihan eri määrä uskottavuutta kuin vaikkapa Pikellä, ja nyttöjä urillaan siitä, että tulosta on tullut.
 

Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Noh. Eräs Bob ja Pasi tulevat ainakin nopeasti mieleen.

Pasi ja mm. Pennanen saivat kyllä sellaisen paskan käsiinsä liian aikaisessa uravaiheessa, että vähän sääliksikin kävi. Jack Adams- Bob oli kyllä sitten ihan eri tarinansa. Kibeltä tuli näin jälkikäteen kuultuna ihan hauskaa settiä Bobin ajoilta tuossa Liivikin Jargon-castissa. Kibe oli tullut kerran aamulla hallin parkkipaikalle ja nähnyt Tom Coolenin parkkeeravan omaa kiesiänsä ja jäänyt venaamaan Tomppaa josko siitä dallaisivat samaa matkaa hallille. Coolen oli jotenkin vaivaantuneena viittoillut, että "mene vaan, mä tulen perässä". Kibe oli jatkanut eteenpäin mutta siinä rampin kohdalla ihmetellyt ja vilkaissut taakseen nähdäkseen, kun Coolen avaa takapenkin ovet ja päävalmentaja tipahtaa sieltä asfaltille aivan tuhannen seipäissä.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun Pikkarainen aikoinaan valittiin HIFK:n päävalmentajaksi, selvittelin monestakin paikasta, millainen tyyppi on kysymyksessä. Pikkaraista koskeviin kysymyksiini sain vastauksiksi seuraavat mun kirjoissani positiivisiksi laskettavat asiat:
- intohimoinen ja ahkera lätkän suurkuluttaja, joka katsoo todella paljon pelejä, analysoi oman joukkueen ja vastustajien pelejä todella tarkasti, myös ns. pelikirjamielessä
- haluaa joukkueen pelaavan aktiivista lätkää
- omaa korkean vaatimustason ja vaatii paljon työtä
- on keskusteleva ja ihmisläheinen, panostaa myös ”ihmisyyteen” ja haluaa tuntea pelaajat myös henkilökohtaisesti
- osaa sytyttää joukkueen, erityisesti pleijareissa joukkueet ovat olleet usein parhaimmillaan
- haluaa kehittyä valmentajana mahdollisimman hyväksi eikä säästele työtunteja päästäkseen tavoitteisiinsa
- tekee duuninsa tosissaan
- aito maalainen
Vaikuttava lista, mutta uskoisin tuon koskevan jokaista tämän maan ns "huppuvalmentajaa" niinikään, mutta sillä erolla että tuosta listasta puuttuu näytöt, joiski en yhtä suonenvetoa mestikessä laske.
Ja tähän astiset näytöt jotenkin tukevat sitä, etät intohimosta huolimatta ei saa realisoitua osaamistaan, jos sitä kerran on.
Tästäkin huolimatta meinsi tämän kauden pikellä, koska korona ja persaukisuus, mutta huolimatta siitä miten kaudella käy, en jatkoa tarjoaisi, ja en vaikka loukkaantumisten taakse osin voidaan mennäkin.
En tiedä valmennuksen eri osien osuutta loukkantumisiin, enkä siihen enempää pureudu, sillä yhden miehen vika se ei ole, vaikka päävastuullinen onkin isossa kuvassa valmennuksen sisällöstä.

Vaan @Lätty-ylämummo :n ajatukset tänään tuosta IFK:n identiteetin häilyväisyydestä oli sen verran erinomaista pohdintaa, että olisi syytä miettiä kokonaisuutta isomminkin, ja tehdä tarvittavat muutokset henkilökunnassa, sekä suuntaviivoissa sen suhteen., että selkeä linja tekemiselle löytyisi.

Ja vaikka minä aina hutelenkin sen kehittyvän liiketoiminnankin perään, niin on Lätty kuitenkin oikeassa siinä -jonka olen aikanaan itsekin esiin tuonut- että kohtalaisen hyvään lentoon on toimari IFK:n talouden kuitenkin Penan jäljiltä saanut omalla kontaktiverkostollaankin. Toki on kiva jos toimintaa saadaan kehitettyä "isommaksi", mutta kyllä totisesti se identiteettikriisi on ensin selvitettävä, ja siellä on kyllä valitettavasti ison luudan käytävä, silllä jos tämä porukka olisi se visionääri sen suhteen, niin tästä ei nyt juurikaan keskusteltaisi. Itsekin pidän Törmästä viimeisenä sellaisena muutosvalmentajana, jonka työ valitettavasti jäi kesken,. Mutta en osaa arvioida että mitä Törmäsen keississä tapahtui että lähti kohti suota homma, mutta uskon että siinä oli osuutta sillä huiipumiesnybondasilla.

Pikeä ei siis enää jatkoon, mutta seuravaa valmentajaa varten pitää kyllä olla ihan selvä se, mitä hittoa IFK haluaa tuolla kentällä olla.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvää pohdintaa monelta. Mä voisin hyvinkin helposti muuttaa kantaani Pikkaraisesta, jos nyt olisi nähty kentällä se jengi, jolla on sopimukset olemassa ja jonka kanssa on kuvioita treenattu tai, jos Pike olisi viime kaudella saanut peluuttaa paperilla ollutta jengiä vaikkapa 25-30 peliä putkeen. Mieluiten pleijareissa, mutta runkosarjakin riittäisi. Voin myönnytyksenä antaa kaksi loukkaantumista ”molempiin” jengeihin. Ja jos peli näyttäisi siltä kuin se viime kaudella syvimmässä kuopassa näytti ja kuten viime kierroksilla on näyttänyt, mulle ei tuota vaikeuksia myöntää, että kyllä, minä olin väärässä, arvostelijat oikeassa. Koko ajan ja alusta asti. Mutta, koska tuollainen rinnakkaistodellisuus ei ole mahdollista, mun on mahdotonta sanoa Pikkaraista huonoksi valmentajaksi, jonka pelikirja on täyttä paskaa. Mun kompetenssi (tai edes pokka) ei riitä arvostelemaan olemassa olevien muuttujien valossa valmennusta kykenettömäksi ja huonoksi. Monella tuntuu riittävän, mutta mulla ei oikeasti riitä, joten siksi en sitä tee. Ja tämä ei tarkoita sitä, että mulle kelpaa mikä tahansa, en halua menestystä ja mielestäni kaikki on nyt hyvin. Ei tarkoita. Se, että moni kuvittelee olevansa hyvä jossain, muttei oikeasti ole, on normielämässä ihan peruskauraa, mutta ei eri alojen huipulla. Ja sitä liigavalmentajan ura on: Suomen huippu. Ei Pohjois-Korean tai edes Brasilian huippu, vaan Suomen huippu. Tsägällä voi päästä kerran johonkin pikkuseuraan, jos on kaikki tähdet kohdillaan. Mutta, jos et mitään osaa, mono heiluu eikä uutta mahdollisuutta enää välttämättä ikinä tule. Mäkin voin kotisohvalta huutaa Michelin-kokkia huonoksi ruoanlaittajaksi sen perusteella, etten itse pitänyt ruoasta, mutta ei se kyllä kokista huonoa tee. Olen myös hyvä syömään ja syön oikein mielelläni hyvää ruokaa, muttei sekään musta hyvää kokkia tee. Pullukan kylläkin :D.

Jotain Manneria tai Rautakorpea ei omissa seuroissaan voi verrata HIFK:hon ja Pikkaraiseen, sillä viime kausi oli edelleenkin ensimmäinen kokonainen päävalmentajakausi eikä monivuotista runkoa ja rutiinia ollut, joka hinkkaisi vanhasta muistista jo opittuja asioita huolimatta kokoonpanomuutoksista, kun alla on tuhansia toistoja. Vieläkään ei voi verrata, mutta nyt sentään olisi ollut oikeasti hyvät mahdollisuudet nähdä, miten joukkue suorittaa kentällä, kun ovat saaneet treenata yhdessä. Mutta eihän se nyt niin sitten taaskaan mennyt.

Mä toivon, että HIFK saa treenata nyt kunnolla, loukkaantumisilta vältytään jatkossa, joukkueessa on kaikesta huolimatta hyvä meininki ja usko itseen ja omaan tekemiseen ja ennen kaikkea sitä, että joukkueen peli paranee. Tätä ylimääräistä paskaa ei oikeasti kukaan tarvitse. (Eihän?)

Edit: Pikkarainen on valittu kahdesti Mestiksen vuoden valmentajaksi ja kaksi vertaa voittanut mestiksen mestaruuden, joten ehkä ei mistään suonenvedosta voi puhua.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eilen kävin valtavan vitutuksen kourissa antamassa puoltavan ääneni kenkimiselle. Tänään rauhoituttuani olen taas kallistumassa maltillisemmalle kannalle. Lähinnä siksi, että jossain vaiheessa, mieluiten jo 2017, olisi pitänyt valmentajapotkujen kierre päättää.

Mistään mitään tietämättä, fanin näkökulmasta, olisin antanut Törmäsen valmentaa sopimuskauden loppuun. Selinin palkkaaminen tuntui kummalliselta välimallin ratkaisulta, mitä se kaiketi olikin. Toki tuossa kai Salmelaisella oli taustalla suurempi visio Pikkaraisen ajamisesta päävalmentajaksi, mikä sitten ennen aikojaan toteutuikin. Myös Selinin potkut tuntuivat sangen turhilta aikanaan - muutama kuukausi jäljellä sopparia. No, loppukevät olisi voinut mennä huonomminkin.

Pikkaraisen kanssa kyntäminen tuntuu kuitenkin sen verran toivottomalta, varsinkin kun katsoo helmikuun lopusta jatkunutta putkea, etteivät potkut mikään vääryys olisi. Sitten taas koronan aiheuttama epävarmuus ja loukkaantumissuma ovat ihan hyviä syitä olla potkimatta. Tärkein syy olla puoltamatta erottamista on kuitenkin se, että IFK:n statusta työnantajana valmentajan näkökulmasta olisi syytä parantaa. En usko, että ainakaan pitkäaikaista menestystä muuten voi saavuttaa. Vaikka täällä eilen kenkää olinkin vaatimassa.

Kovin ristiriitaiset on ajatukset. Toivon todella, että tauon jälkeen peli paranisi nopeasti, muuten on vaikea nähdä Pikkaraisella olevan edellytyksiä jatkaa. Uutta valmentajaa en missään tapauksessa loppukaudeksi palkkaisi, vaan Kalto voisi hoitaa vetovastuun kauden loppuun asti, jos potkuihin päädyttäisiin.

Ensi kaudeksi sitten uusi valmennusryhmä sisältäen vanhasta Jan Lundellin. Ja jos uusi pätevä päävalmentaja katsoo Kari Kalton ja Joonas Tanskan parhaiksi adjutanteiksi, olkoon niin.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olen edelleen sitä mieltä, että valmennus on vain IFK:n ongelmien jäävuoren huippu ja huippua vaihtamalla yleensä siellä jäävuoren tyvipäässä olevat ongelmat eivät korjaannu ellei joku niitä rupea aktiivisesti korjaamaan.

En ymmärrä, miksi IFK:n on jatkuvasti resursseillaan tyydyttävä siihen, että heillä on päävalmentajana joku harjoittelemassa valmentamista. Eikö nyt viimein kannattaisi ottaa sinne sellainen valmentaja, jolle ensinnäkin on organisaatiolla kanttia antaa se työrauha riittävän pitkäksi aikaa ja viimein tehdä se päätös, millä linjalla IFK haluaa organisaatiotaan kehittää.

En anna esimerkiksi Tapparaa, koska oman suosikkiorganisaation arviointi on löyhää. Käytän siis esimerkkeinä kolmea organisaatiota: Lukko, Kärpät & KalPa. Mikä näitä organisaatioita yhdistää ja mikä niitä erottaa esimerkiksi IFK:sta?

Identiteetti. Lukossa on sekoiltu vuodesta toiseen milloin minkäkin asian kanssa. Sitten kolme kautta sitten sisään roudattiin urheilujohtajaksi henkilö, jolla oli selvä visio, millaista jääkiekkoa Lukko tulevaisuudessa pelaa ja mitä elementtejä siihen tarvitaan. Markkinoilta löytyi Pekka Virta, joka valmentaa juuri tällaista jääkiekkoa, jota urheilujohtaja haluaa nähdä Raumalla. Ja kyllä: siihen menee melkein neljä kautta aikaa. Nyt Pekka Virta vasta kahdella viimeisellä kaudella saanut sapluunan pelittämään ja urheilujohtaja löytänyt siihen sopivia palasia.

Kärpät - tunnistaako kukaan tämän marjamäkeläis-mannerlaisen jatkumon Pohjoisessa? Erittäin selvä identiteetti. Joukkueen pelin tunnistaa kaukaa ja siinä on monenlaista. Resurssit ovat kunnossa ja omavaraisuusaste on korkea. Pelaajia tulee ja menee, mutta niin vain Kärpät vain jatkaa siellä kärjessä kaudesta toiseen. Joskus tulee huono kausi, kun luullaan liikoja, mutta muutoin aivan helvetin tasaista menoa.

KalPa? Aivan helkutin pienet resurssit ja korona kurittaa pirusti. Siltikin tuolla materiaalilla voi huippukautena olla top 6 ja heikkonakin kautena top 10. Sääleistä melkein aina jatkoon. Ja jälleen kerran - mitä siellä on? IDENTITEETTI, PELI...

-------------------------------------

Tunnistan "the brand of IFK" kilometrien päästä. Se on vahva kuin mikä. Se on Suomen paras urheilubrandi ja kaikki sen tietää. En pidä IFK:sta, en kannusta IFK:ta, mutta se on kaunis ja sillä on historiaa. On syljettävän ja oksettavan välimaastossa, ettei tällainen organisaatio, jolla on se kaikki "know-how" pysty tai suostu etsimään itselleen pelillistä selkänojaa. Törmäsellä sellainen oli ja jos olisitte antaneet miehen tehdä työnsä loppuun niin voi olla, että se mestaruuskin olisi taas pilkistänyt jostakin kulman takaa. Tai sitten kun päätitte vaihtaa Seliniin, joka on hajuttomuudesta ja mauttomuudestaan huolimatta erittäin tarkka kontrollikiekon ystävä ja rakentaa pelinsä puolustuspelin päälle. Mutta kun edes hän ei saanut tehdä omaa projektiaan loppuun vaan laitettiin tilalle työharjoittelija tekemään taas jotain uutta projektia ja identiteettiä.

Koettakaa herätä ja keksiä, mistä IFK:n jääkiekossa on kysymys. On resurssit, on osaaminen, hankkikaa siihen sopiva urheilujohtaja ja antakaa hänen hankkia sellainen valmentaja, joka laittaa PROJEKTIN aikana (3-4v) IFK:n pelaamaan sitä kiekkoa. Se voi olla Jarno Pikkarainen, mutta nyt kannattaa todella herätä ja punnita pirun tarkkaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Edit: Pikkarainen on valittu kahdesti Mestiksen vuoden valmentajaksi ja kaksi vertaa voittanut mestiksen mestaruuden, joten ehkä ei mistään suonenvedosta voi puhua.

Tai ainakin hemmetin pitkä suonenveto:

2004–2005 Heinolan Kiekko Suomi-sarjan hopealle.
Samalla kaudella Suomen maajoukkue opiskelijoiden talvikisoista pronssi.
2005–2006 HeKi Suomi-sarjan mestaruuteen ja seuraavaksi kaudeksi Mestikseen.
2006-2008 apuvalmentaja Lukossa
2008-2009 Jokipoikien Mestis-joukkue runkosarjan voittoon ja Mestis-hopeaa.
2009-2010 Jokipojat Mestiksen-mestaruuteen.
2010-2011 Jukureissa Mestiksen runkosarjan voitto ja Mestis-hopeaan.
2011-2012 Jukurit runkosarjan voitto
2012-2013 Jukurit runkosarjan voitto ja Mestiksen-mestari. Mestiksen vuoden valmentaja.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Karri Kivi vapaana. Miltä kuulostaisi?

Eiliseltä leivältä. Jos on helvetin kova nälkä, niin menee sellasenaan, mutta mieluumin ensin mikroon nuortumaan, pikkasen uutta chilijuustoa ja pepperonia, niin ehkä siitä iltapalan saa, muttei vieläkkän mitään nälkää vie.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvää pohdintaa monelta. Mä voisin hyvinkin helposti muuttaa kantaani Pikkaraisesta, jos nyt olisi nähty kentällä se jengi, jolla on sopimukset olemassa ja jonka kanssa on kuvioita treenattu tai, jos Pike olisi viime kaudella saanut peluuttaa paperilla ollutta jengiä vaikkapa 25-30 peliä putkeen. Mieluiten pleijareissa, mutta runkosarjakin riittäisi. Voin myönnytyksenä antaa kaksi loukkaantumista ”molempiin” jengeihin. Ja jos peli näyttäisi siltä kuin se viime kaudella syvimmässä kuopassa näytti ja kuten viime kierroksilla on näyttänyt, mulle ei tuota vaikeuksia myöntää, että kyllä, minä olin väärässä, arvostelijat oikeassa. Koko ajan ja alusta asti. Mutta, koska tuollainen rinnakkaistodellisuus ei ole mahdollista, mun on mahdotonta sanoa Pikkaraista huonoksi valmentajaksi, jonka pelikirja on täyttä paskaa. Mun kompetenssi (tai edes pokka) ei riitä arvostelemaan olemassa olevien muuttujien valossa valmennusta kykenettömäksi ja huonoksi. Monella tuntuu riittävän, mutta mulla ei oikeasti riitä, joten siksi en sitä tee. Ja tämä ei tarkoita sitä, että mulle kelpaa mikä tahansa, en halua menestystä ja mielestäni kaikki on nyt hyvin. Ei tarkoita. Se, että moni kuvittelee olevansa hyvä jossain, muttei oikeasti ole, on normielämässä ihan peruskauraa, mutta ei eri alojen huipulla. Ja sitä liigavalmentajan ura on: Suomen huippu. Ei Pohjois-Korean tai edes Brasilian huippu, vaan Suomen huippu. Tsägällä voi päästä kerran johonkin pikkuseuraan, jos on kaikki tähdet kohdillaan. Mutta, jos et mitään osaa, mono heiluu eikä uutta mahdollisuutta enää välttämättä ikinä tule. Mäkin voin kotisohvalta huutaa Michelin-kokkia huonoksi ruoanlaittajaksi sen perusteella, etten itse pitänyt ruoasta, mutta ei se kyllä kokista huonoa tee. Olen myös hyvä syömään ja syön oikein mielelläni hyvää ruokaa, muttei sekään musta hyvää kokkia tee. Pullukan kylläkin :D.

Jotain Manneria tai Rautakorpea ei omissa seuroissaan voi verrata HIFK:hon ja Pikkaraiseen, sillä viime kausi oli edelleenkin ensimmäinen kokonainen päävalmentajakausi eikä monivuotista runkoa ja rutiinia ollut, joka hinkkaisi vanhasta muistista jo opittuja asioita huolimatta kokoonpanomuutoksista, kun alla on tuhansia toistoja. Vieläkään ei voi verrata, mutta nyt sentään olisi ollut oikeasti hyvät mahdollisuudet nähdä, miten joukkue suorittaa kentällä, kun ovat saaneet treenata yhdessä. Mutta eihän se nyt niin sitten taaskaan mennyt.

Mä toivon, että HIFK saa treenata nyt kunnolla, loukkaantumisilta vältytään jatkossa, joukkueessa on kaikesta huolimatta hyvä meininki ja usko itseen ja omaan tekemiseen ja ennen kaikkea sitä, että joukkueen peli paranee. Tätä ylimääräistä paskaa ei oikeasti kukaan tarvitse. (Eihän?)

Edit: Pikkarainen on valittu kahdesti Mestiksen vuoden valmentajaksi ja kaksi vertaa voittanut mestiksen mestaruuden, joten ehkä ei mistään suonenvedosta voi puhua.
Muuhun en puutu, koska hyvä kirjoitus, mutta onhan pikellä nyt kuitenkin loukkaantumisistakin huolimatta ollut käsissään koko ajan joukkue, jolla olisi pelitavan kunnossa ollessa, pitänyt piestä tämmöiset Jukurit yksitoista kertaa kymmenestä, joten kyllä mulla vahva fiilis on, että yksiläiden varassa on pitkälle menty, sillä kovin yhden taktiikan jutulta tää on tuntunut, enkä ole -siis minä, ja vain minä- nänhyt mitään pelien aikaisia taktisia älynväläyksiä pelein kääntämiseksi, mutta tosianakin voin olla liian kriittinen, enkä siis väitä ettetkö olisi oikeassa piken suhteen.

Epäily mulla kyllä on, vaan mielelläni olen väärässä. Mutta vähän sellainen fiilis on jäänyt, että pike piirtää taululle suoran viivan ja sanoo että tossa on taktiikka, ja jos vastustaja tekeekin mutkan, niin IFK vetää vaan sitä viivaa pitkin päätään pleksiin hakaten.

Se taas aiheuttaa sen, että yksilöiden noustessa esiin jossakin pelissä, voi peli näyttää ihan hiton kivalta, mutta seuraavalla kerralla ihan joltakin muulta. Miten mulle on myös tullut kuva, että pelien aikainen pelaajien opastuskin on vähän niin sun näin, mutta korjatkaa jos olen väärässä.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tai ainakin hemmetin pitkä suonenveto:

2004–2005 Heinolan Kiekko Suomi-sarjan hopealle.
Samalla kaudella Suomen maajoukkue opiskelijoiden talvikisoista pronssi.
2005–2006 HeKi Suomi-sarjan mestaruuteen ja seuraavaksi kaudeksi Mestikseen.
2006-2008 apuvalmentaja Lukossa
2008-2009 Jokipoikien Mestis-joukkue runkosarjan voittoon ja Mestis-hopeaa.
2009-2010 Jokipojat Mestiksen-mestaruuteen.
2010-2011 Jukureissa Mestiksen runkosarjan voitto ja Mestis-hopeaan.
2011-2012 Jukurit runkosarjan voitto
2012-2013 Jukurit runkosarjan voitto ja Mestiksen-mestari. Mestiksen vuoden valmentaja.
Olin väärässä tässä, ja tunnustan laiskuuteni. Pitkä oli suonenveto, vaika en suoraan uskallakaan tuosta vetää johtopäätöksiä liigan puolelle, niin on ihan vaikuttava lista.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mistään mitään tietämättä, fanin näkökulmasta, olisin antanut Törmäsen valmentaa sopimuskauden loppuun. Selinin palkkaaminen tuntui kummalliselta välimallin ratkaisulta, mitä se kaiketi olikin. Toki tuossa kai Salmelaisella oli taustalla suurempi visio Pikkaraisen ajamisesta päävalmentajaksi, mikä sitten ennen aikojaan toteutuikin. Myös Selinin potkut tuntuivat sangen turhilta aikanaan - muutama kuukausi jäljellä sopparia. No, loppukevät olisi voinut mennä huonomminkin.

Törmäselle potkut antoi Nybondas ja Selinin palkkasi myös Nybondas.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös