Mainos

Jarno Pikkarainen HIFK:n päävalmentajana

  • 403 966
  • 2 235

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Saarnaat siis sattumankaupasta ja yrität vedota tilastoihin. Eli kaikki hyvin, mutta harmi kun voittoja ei tule sattumankaupan vuoksi? Ymmärrän kyllä varsin hyvin tilastoja ja se tilasto mikä itselleni eniten merkitsee on sarjataulukko. Siinä joukkue ei kovin hyvin tällä hetkellä menesty ja silloin kun ottelu toisensa jälkeen tulee dunkkuun Pelicans-Lukko-Ässät-Jukurit -akselin joukkueilta, niin corsi-tilastolla voi pyyhkiä vaikkapa persettä.
Ei kaikki ole hyvin, koska emme voita tarpeeksi. Jos sarjataulukko riittää sinulle, niin ei siinä. Älä sitten väitä, etteikö oltaisi luotu paikkoja. Etenkin kun sen tueksi ei tule yhtään mitään muuta kuin "oletko katsonut matseja" -tason kommentteja.

Väität myös itsepintaisesti, että kyllä joukkueella on riittävästi maalipaikkoja. Ei mikään muu tilasto kuin tehtyjen maalien määrä korreloi lopulta oikeasti laadukkaiden maalipaikkojen määrän kanssa. Liian usein kun IFK pääsee laukomaan ns. ykkössektorista, se tapahtuu liian myöhään ja paineistettuna. Muuten kiekonhallinta on näyttäytynyt laidoissa pyörimisenä ja vastustajan maalivahdin näkökulmasta helpoista sektoreista laukomisena. Siitä toki annan krediittiä, että kiekkoa on pystytty hallitsemaan, mutta niin tällä hyökkäyskaluston taitomäärällä pitääkin pystyä. Olisi mielenkiintoista tietää mikä olisi joukkueen sijoitus jos Turunen olisi lähtenyt viime kauden päätteeksi NHL:ään.
Tuolle "myöhään ja paineisettuna" -kommentille ei tule mitään tukea tilastoista, joita väität ymmärtäväsi. Se on mutua – mutta toki ymmärrettävää, mikäli ainut tilasto jota seuraat on sarjataulukko. Esim. HPK:ta vastaan saatiin enemmän laukauksia paremmasta paikasta kuin HPK. Toinen esimerkki; vielä jokunen kierros sitten Jukurit kampesi kovia päänahkoja ja roikkui poffiviivan paremmalla puolella. Tuossa kohtaa sinun "tilastojasi" katsomalla olisi voitu siis päätellä, että Jukurit on tuleva mestari, valmennus riittää ja mitä kaikkea? Nyt kuitenkin tämä sama "tilasto" näytää Jukurien paikan ja valmentaja sai lähteä. Miksi? Hänhän oli nero vain muutama kierros sitten?

Ilman Turusta oltaisiin varmasti huomattavasti alempana taulukossa, näin uskon itsekin. Turunen on kuitenkin osa joukkuetta – emme tiedä mitä vaihtoehtoisessa todellisuudessa olisi tapahtunut.

Oletko katsunut tilastojen lisäksi myös otteluita?
Olen. Oletko katsonut otteluiden lisäksi tilastoja? Eiku ainii, tästä pystyy pakittamaan sillä "eiku kato sarjataulukkoa".

Siinä vaiheessa kun alkaa toisen kirjoittajan nimittely, niin ei pitäisi varmaan edes vastata mitään, mutta väännän vielä rautalangasta.
Missä näin pääsi käymään? Älä pliis lähde vääristelemään sanomaani. Lainaa se kohta tähän missä sinua nimittelin – väännä vaikka rautalangasta?

- Valmentaja ei osaa valmentaa kun ei luoda tarpeeksi maalintekopaikkoja 5vs5 -> Kyllä, juuri näin. Tai varmaan osaa valmentaa, mutta onko nyt nähty taso riittävä, jotta voitaisiin kamppailla uskottavasti mesataruudesta onkin sitten toinen asia.
Sitähän me emme vielä tiedä.

Tilastot osoittavat muuta ->
Se tärkein tilasto, eli tehtyjen maalien määrä suhteessa vastustajaan ei tätä osoita.
Tää on kyllä äärimmäistä yksinkertaistusta, eikä oikeen vastaa mihinkään mistä keskusteltiin.

- Valmentajan taktiikat on puupäälätkää
-> Kyllä tuota "sata lasissa"-karvaukseen pohjautuvaa ja tulosta tuottamatonta tsemppikiekkoa voi sellaiseksikin kutsua.
Väitän, että esim. Ismo Lehkonen ymmärtää minua enemmän jääkiekosta. Jos itsetuntosi kestää, suosittelen katsomaan ihan vaan vaikka tuon HPK-pelin kommentit.

- Valmentaja luonut puitteet, jossa pelaajat saavat hyvin paikkoja 5vs5-pelissä -
> Tämä ei mielestäni edelleenkään pidä paikkaansa.
No kokeile vaikka tästä: Linkki vie Liigan COR%-tilastoon.

- "Valmentajan pitää valmentaa silleen, et niinku noustaan sarjataulukossa"
-> Aamen. Valmennusjohdolle maksetaan palkkaa tulosvastuullisen roolin mukaisesti ja se tarkoittaa sitä, että heidän tehtävänsä on luoda sellaiset roolitukset ja pelisapluuna, jolla voitetaan otteluita siten, että se näkyy tavoiteltuna sijoituksena sarjataulukossa. En hetkeäkään usko, että tavoite on ollut sääliviivan tuntumassa. Jos pudotuspeleihin lähdetään taas sääleistä, niin eihän siinä paljon kiekonhallintatilastot ja laukaisukartat lämmitä.
Kyllä koko joukkue on epäonnistunut, jos sääleistä lähdetään liikkelle. Väitän, että kaikki alle top-3 on massiivinen pettymys.

Nyt uidaan todella syvissä vesissä jos kannattajien pitäisi lähteä määrittämään taktisia nyansseja, joita noudattamalla tulosta alkaa syntymään.
Eikös me tässä nyt haeta nimenomaan sitä, että olisi jotain sisältöä näissä valmennusta arvostelevissa kommenteissa. On todella helpoo huudella näitä "valmentaja ei osaa valmentaa", jos ei pysty tuomaan siihen mitään ympärille. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Pikkarainen on ollut päävalmentajavastuussa kohta vuoden ja tänä aikana IFK on pelannut kourallisen ehjiä 60-minuuttisia. On jokseenkin turhauttavaa, jos pitää kaivamalla kaivaa sarjataulukon ulkopuolelta tilastoja, joilla yrittää osoittaa valmennusjohdon onnistumista siitäkin huolimatta, että sääliviivan alapuolelle on matkaa 2 pistettä. Ihmeen koville tuntuu ottavan, että jotkut kehtaavat vaatia keskinkertaisen tekemisen sijaan kärkibudjetin sekä käytössä olevan pelaajamateriaalin edellyttämää urheilullistakin menestystä.
Kyllä minäkin vaadin menestymistä ja lähes jokaisesta kotimatsista vituttaa lähteä himaan. Vaadimme siis samaa asiaa, en vaan lähesty vallitsevaa tilannetta noin yksinkertaistetusta asettelusta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kun tätä parin nimimerkin jatkuvaa oma agendaa tukevilla tilastoilla höystettyä IFKn ja Pikkaraisen valkopesua seuraa sivusta niin tulee mieleen väkisin tämä vuosi sitten julkaistu propagandaministeri Linnavallin ja sen jonkun tietokonenörtin "Kauden paskin ottelustudio", jossa vastattiin kannattajien aiheellisiin kysymyksiin vastaamatta mitään ja samalla omaa nokkeluutta piilovittuilemalla korostaen.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ei kaikki ole hyvin, koska emme voita tarpeeksi. Jos sarjataulukko riittää sinulle, niin ei siinä. Älä sitten väitä, etteikö oltaisi luotu paikkoja. Etenkin kun sen tueksi ei tule yhtään mitään muuta kuin "oletko katsonut matseja" -tason kommentteja.?

Tuolle "myöhään ja paineisettuna" -kommentille ei tule mitään tukea tilastoista, joita väität ymmärtäväsi. Se on mutua – mutta toki ymmärrettävää, mikäli ainut tilasto jota seuraat on sarjataulukko. Esim. HPK:ta vastaan saatiin enemmän laukauksia paremmasta paikasta kuin HPK. Toinen esimerkki; vielä jokunen kierros sitten Jukurit kampesi kovia päänahkoja ja roikkui poffiviivan paremmalla puolella. Tuossa kohtaa sinun "tilastojasi" katsomalla olisi voitu siis päätellä, että Jukurit on tuleva mestari, valmennus riittää ja mitä kaikkea? Nyt kuitenkin tämä sama "tilasto" näytää Jukurien paikan ja valmentaja sai lähteä. Miksi? Hänhän oli nero vain muutama kierros sitten?

Niin, kyllä minä omat näköhavaintoni nostan vaikkapa corsi%:n edelle eikä laukaisukartatkaan kerro sitä, että kuinka paineistettuna ja mistä asennosta laukaus on lähtenyt tai onko yksittäinen tilanne luotu esimerkiksi siten, että vastustajan maalivahti on ajautunut poikittaisliikkeeseen. Kirjoitustasi leimaa se, että tunnut arvostavan tilastot kovin korkealle, mutta vähättelet sarjataulukkoa jatkuvasti, vaikka kyseinen tilastonhan pitäisi olla tärkein mittari sille kuinka joukkue on onnistunut tavoitteessaan, eli otteluiden voittamisessa.

Jukureita en kai ole missään vaiheessa kehunut ja ounastellut tulevaksi mestariksi, joten en ihan ymmärrä mitä kyseisellä esimerkilläsi haet.

Ilman Turusta oltaisiin varmasti huomattavasti alempana taulukossa, näin uskon itsekin. Turunen on kuitenkin osa joukkuetta – emme tiedä mitä vaihtoehtoisessa todellisuudessa olisi tapahtunut.

Tämän esimerkin tarkoitus oli lähinnä korostaa sitä kuinka paljon joukkue on ollut huikean yksilötaidon varassa kuluvalla kaudella. Otan esimerkiksi erinäisten nelosketju-kyhäelmien surkean tason; kun ei ole yksilötaitoetua eikä pelitapaa mihin nojata, niin tulos on nähdyn kaltainen.

Olen. Oletko katsonut otteluiden lisäksi tilastoja? Eiku ainii, tästä pystyy pakittamaan sillä "eiku kato sarjataulukkoa".

Itsehän ohitat jatkuvasti tilastoista tärkeimmän ja "pakitat" siihen kuinka uskomattoman hienosti joukkue menestyy corsi-taulukossa.

Missä näin pääsi käymään? Älä pliis lähde vääristelemään sanomaani. Lainaa se kohta tähän missä sinua nimittelin – väännä vaikka rautalangasta?

Pahoittelut, jos kuvittelin virheellisesti (?), että viittasit minuun lauseella: "Ja näin päästään taas puupäälätkästä puupääjuttuihin".

Tää on kyllä äärimmäistä yksinkertaistusta, eikä oikeen vastaa mihinkään mistä keskusteltiin.

Väitätkö siis, että jokin muu tilasto kuin tehtyjen maalien määrä korreloi paremmin laadukkaiden maalipaikkojen kanssa?

Väitän, että esim. Ismo Lehkonen ymmärtää minua enemmän jääkiekosta. Jos itsetuntosi kestää, suosittelen katsomaan ihan vaan vaikka tuon HPK-pelin kommentit.

Aivan taatusti ymmärtää. Ismohan on ihan fiksu mies, supliikki kaveri ja hyvä kommentaattori. Pitää varmaan kelailla nuo kommentit.

Tuo tilastohan kertoo juurikin hyökkäyspelaamisen tehottomuudesta. Tietänet myös, että Corsi-tilastoon ja sen tulkintaan liittyy lukuisia ongelmia, josta nyt vaikkapa tässä jutussa kommentteja: NHL-joukkueita rakennetaan Corsi-tilastoin, supertähtien silmissä täysi vitsi - "Mikä Corsi edes on?" | NHL Suomi

Case Panthers osoittaa aika hyvin sen mitä voi pahimmillaan seurata jos tilastoista lähdetään tekemään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Paljon puhuva kommentti on myös tämä:

Vaikka pelaajia ei siis Corsi-tilasto juurikaan kiinnosta, Chicago Blackhawksin supertähti Patrick Kane heittää ilmoille melkoisen väitteen.

– Minä uskon, että on olemassa joitain kavereita, jotka vain heittävät kiekon maalia kohti, koska he tietävät sen olevan tilasto.

Tuo kommentti lähinnä alleviivaa sitä, kuinka ko. tilasto ei oikeasti kerro laadukkaiden maalipaikkojen määrästä yhtään mitään. Jos mainitsemasi Ika Lehkonen tietää lätkästä jotain, niin väitän, että niin tietää myöskin NHL:ssä uraa tekevät huippupelaajat.

Palataan asiaan kun tuo IFK:n huikea menestyminen COR%-saralla konkretisoituu myös tähän tilastoon: Joukkuetilastot | Runkosarja 2019-2020 | Tilastot | Liiga

Kyllä koko joukkue on epäonnistunut, jos sääleistä lähdetään liikkelle. Väitän, että kaikki alle top-3 on massiivinen pettymys.

Tästä olen täysin samaa mieltä.

Eikös me tässä nyt haeta nimenomaan sitä, että olisi jotain sisältöä näissä valmennusta arvostelevissa kommenteissa. On todella helpoo huudella näitä "valmentaja ei osaa valmentaa", jos ei pysty tuomaan siihen mitään ympärille. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Kyllä minäkin vaadin menestymistä ja lähes jokaisesta kotimatsista vituttaa lähteä himaan. Vaadimme siis samaa asiaa, en vaan lähesty vallitsevaa tilannetta noin yksinkertaistetusta asettelusta.

Niin. Minä olen sitä mieltä, että valmennusjohto ei ole onnistunut, koska joukkue ei menesty. Pelaajamateriaalista sen ei pitäisi ainakaan jäädä kiinni. Sitä en sitten osaa sanoa, että onko asian kiistäminen vetoamalla sattumankauppaan ja Corsi-tilastoihin sen suurempaa viisautta.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kun tätä parin nimimerkin jatkuvaa oma agendaa tukevilla tilastoilla höystettyä IFKn ja Pikkaraisen valkopesua seuraa sivusta niin tulee mieleen väkisin tämä vuosi sitten julkaistu propagandaministeri Linnavallin ja sen jonkun tietokonenörtin "Kauden paskin ottelustudio", jossa vastattiin kannattajien aiheellisiin kysymyksiin vastaamatta mitään ja samalla omaa nokkeluutta piilovittuilemalla korostaen.

Tämä. Yksi vastenmielisimmistä tempauksista koko seuran lähihistoriassa. Menee ihan samaan kategoriaan niiden radioon soitettujen kännipuheluiden kanssa. "Mut hei, eipähän oltu viimeisiäkään!".
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Kun tätä parin nimimerkin jatkuvaa oma agendaa tukevilla tilastoilla höystettyä IFKn ja Pikkaraisen valkopesua seuraa sivusta niin tulee mieleen väkisin tämä vuosi sitten julkaistu propagandaministeri Linnavallin ja sen jonkun tietokonenörtin "Kauden paskin ottelustudio", jossa vastattiin kannattajien aiheellisiin kysymyksiin vastaamatta mitään ja samalla omaa nokkeluutta piilovittuilemalla korostaen.
Vai että valkopesua ja omaa agendaa. Tässä ikäänkuin tuodaan kiertäen esille, että "pari nimimerkkiä" olisi kaikkia muita vastaan ja ihan vaan vittuillakseen yrittää avata tilastoja kaikkitietäville.

Väkisin tulee mieleen, että mitä asiaa tämä muiden nimimerkkien meininki ajaa?
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkäpä joku kaunis päivä liigassa jaetaan mestaruudet näiden "edistyneiden" tilastojen pohjalta. Toistaiseksi siellä kuitenkin vielä pitää voittaa pelejä, tehdä niitä maaleja ihan oikeasti eikä vain odottamana, sekä sijoittua vieläpä sarjataulukossakin.
Yksinkertainen tilasto keskinkertaisuudelle löytyy siis oikein hyvin siitä sarjataulukosta kuin myös pelien seuraamisesta sen suhteen, kuinka usien se lamppu siellä vastustajan malin takana vilkkuu oikeasti.
Jos se -kuten IFK:n tapauksessa usein asian laita on- vilkkuu yhtä usein tai useammin sen oman maalin takana, niin menee huonosti tai vähintäänkin keskinkertaisesti. Sam aon asia, jos joukkue aina löytää itsenäsä sijalta "muut".

Mulle kävisi siis oikein hyvin vaikkapa sellainen tilasto, jossa IFK on maalintekosektorissa vain sen 5 kertaa pelissä, mutta tekee aina maalin, ja toisaalta vastustaja on vaikkapa 5471 kertaa maalintekosektorissa ja ei tee yhtään. Ikinä. Siinä olisikin pureskelemista tilastonikkareille, kun odottmam maalien ja voittojen suhteen olisi jotakuinkin pyöreä nolla, mutta iana voitettaisiin.

Kiva kuitenkin että joskus tulevaisuudessa -jos IFK saa pidettyä kiinni näistä tilastoistaan- IFK on mestari liki joka kauden päätteeksi.

On toki kivaa, että tilastoja riittää kaikille koluttavaksi, sillä erilaisia harrastuksia on hyvä olla, ja miksi ei tilastojen analysointi voisi olla yksi sellainen.

No joo. Myönnän toki että tilastoinnist aon monelle tapaa hyvinkin paljon hyötyä oikein käytettynä, mutta siihen hirttäytyminen fanina on ihan tuhraa, koska sarjataulukko tehtyine ja päästettyine maaleineen ja saavutettuinen pisteineen sekä sijoituksinee on riittävän kaiken kertovaa siitä missä mennään. Ja erityisesti kun tämä yhdistetään omin silmin nähtävään peliin.

Jos kuitenkin tilastot tuovat toisille lohtua, niin ei siin ämitään väärää ole, mutta lienee aika turhaa jankata niistä kun se todellisuus iskee vasten kasvoja pelien lopputuloksissa. Ja ihan, sanoi ne tilastot sitten mitä tahansa. Ei kaikkia faneja kiinnosta oliko IFK:lla jokin tilasto parempi, koska sen on ihan merkityksetöntä jos peli kuitenkin hävittiin kun sillä odottamalla ei saa piru vi yhtään pistettä.

Sallitakoon siis myös tämä aivan omin pikku tihrusilmin tillitelty analysointi IFK:n menosta, vaikka sitä ei tilastot tukisikaan.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Niin, kyllä minä omat näköhavaintoni nostan vaikkapa corsi%:n edelle eikä laukaisukartatkaan kerro sitä, että kuinka paineistettuna ja mistä asennosta laukaus on lähtenyt tai onko yksittäinen tilanne luotu esimerkiksi siten, että vastustajan maalivahti on ajautunut poikittaisliikkeeseen. Kirjoitustasi leimaa se, että tunnut arvostavan tilastot kovin korkealle, mutta vähättelet sarjataulukkoa jatkuvasti, vaikka kyseinen tilastonhan pitäisi olla tärkein mittari sille kuinka joukkue on onnistunut tavoitteessaan, eli otteluiden voittamisessa.
Sarjataulukko kertoo sen hetkisen tilanteen; tavoitteena on kannu, joten kunhan ollaan poffeissa voi tavoite täyttyä. Vaikka voitettaisiin runkosarja, voi tavoite silti jäädä saavuttamatta – kuten ehkä muistat? Mielelläni näkisin IFK:n selkeässä sarjan johdossa. Heti kauden alusta. Loppuun asti ja aina mestaruuteen. Tavoitteiden täyttymiseksi pitää osata kuitenkin nähdä pelin taakse. Oivan lisän tähän tuo tilastot.

Jukureita en kai ole missään vaiheessa kehunut ja ounastellut tulevaksi mestariksi, joten en ihan ymmärrä mitä kyseisellä esimerkilläsi haet.
Otin Jukurit sarjataulukkoesimerkiksi.

Tämän esimerkin tarkoitus oli lähinnä korostaa sitä kuinka paljon joukkue on ollut huikean yksilötaidon varassa kuluvalla kaudella. Otan esimerkiksi erinäisten nelosketju-kyhäelmien surkean tason; kun ei ole yksilötaitoetua eikä pelitapaa mihin nojata, niin tulos on nähdyn kaltainen.
Kokoonpanot on eläneet sen verran, että nelosessa on tainnut pyöriä useampikin ukko. Samoin kuin melkein kaikissa muissakin kentissä.

Itsehän ohitat jatkuvasti tilastoista tärkeimmän ja "pakitat" siihen kuinka uskomattoman hienosti joukkue menestyy corsi-taulukossa.
Ei, vaan avaan omia näkemyksiäni tilastojen kautta. En mutun, kuten sinä.

Pahoittelut, jos kuvittelin virheellisesti (?), että viittasit minuun lauseella: "Ja näin päästään taas puupäälätkästä puupääjuttuihin".
Fiksuiltakin ihmisiltä pääsee näppikselle välillä puupääjuttuja. Anteeksipyyntösi hyväksytty.

Väitätkö siis, että jokin muu tilasto kuin tehtyjen maalien määrä korreloi paremmin laadukkaiden maalipaikkojen kanssa?
Eihän tehtyjen maalien määrä kerro mitään siitä mistä ne on tehty?

Pelaaja laukoo toisesta päästä kenttää kaksi kertaa ja toinen menee sisään. --> korreloiko laadukkaiden maalipaikkojen kanssa? Ja joo, kyllä nuo tasoittuu varmasti pitkässä juoksussa. Mutta teoriasi mukaan JYP olisi tämän kauden "laadukkaiden maalipaikkojen" voittaja. Voidaanko siis päätellä, että JYP (128 maalia) on päässyt laadukkaammille paikoille kuin Tappara (120 maalia)?

Aivan taatusti ymmärtää. Ismohan on ihan fiksu mies, supliikki kaveri ja hyvä kommentaattori. Pitää varmaan kelailla nuo kommentit.
Kannattaa. Ismolta tullut jo kahdesti lyhyen ajan sisään hyvää IFK:n pelitavan avaavaa settiä. Toisen niistä tänne jo tiivistelinkin.

Tuo tilastohan kertoo juurikin hyökkäyspelaamisen tehottomuudesta. Tietänet myös, että Corsi-tilastoon ja sen tulkintaan liittyy lukuisia ongelmia, josta nyt vaikkapa tässä jutussa kommentteja: NHL-joukkueita rakennetaan Corsi-tilastoin, supertähtien silmissä täysi vitsi - "Mikä Corsi edes on?" | NHL Suomi

Case Panthers osoittaa aika hyvin sen mitä voi pahimmillaan seurata jos tilastoista lähdetään tekemään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Paljon puhuva kommentti on myös tämä:

Vaikka pelaajia ei siis Corsi-tilasto juurikaan kiinnosta, Chicago Blackhawksin supertähti Patrick Kane heittää ilmoille melkoisen väitteen.

– Minä uskon, että on olemassa joitain kavereita, jotka vain heittävät kiekon maalia kohti, koska he tietävät sen olevan tilasto.

Tuo kommentti lähinnä alleviivaa sitä, kuinka ko. tilasto ei oikeasti kerro laadukkaiden maalipaikkojen määrästä yhtään mitään. Jos mainitsemasi Ika Lehkonen tietää lätkästä jotain, niin väitän, että niin tietää myöskin NHL:ssä uraa tekevät huippupelaajat.

Palataan asiaan kun tuo IFK:n huikea menestyminen COR%-saralla konkretisoituu myös tähän tilastoon: Joukkuetilastot | Runkosarja 2019-2020 | Tilastot | Liiga
Kertoo hyökkäyspelaamisen tehottomuudesta, KYLLÄ! Ollaan oltu paikoilla, muttei isketty sisään.

Ei pelaajia tarvitse tilastot kiinnostaa, paitsi Hirsoa syötöt. Eikä mitkään tilastot autuaaksi tee kentällä. Otin niitä mukaan argumentointiini. Olen hyvinkin tietoinen siitä, että edistyneisiin tilastoihin liittyy omat kommervenkkinsä. Valmentajien tulee kuitenkin olla kartalla noista jutuista. Samoin kuin UJ:n. Komppaan Salmelaista: kyllä se vituttaa, jos hävitään, mutta pitää pystyä näkemään myös tuloksen taakse.

Niin. Minä olen sitä mieltä, että valmennusjohto ei ole onnistunut, koska joukkue ei menesty. Pelaajamateriaalista sen ei pitäisi ainakaan jäädä kiinni. Sitä en sitten osaa sanoa, että onko asian kiistäminen vetoamalla sattumankauppaan ja Corsi-tilastoihin sen suurempaa viisautta.
Niin. Minä olen sitä mieltä, että on helppo heitellä "valmentaja on paska" -kommentteja. Pikkarainen ei toistaiseksi ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta en yksinomaan syytä yhtä miestä tästä. Mikäli asiasta on epäselvyyttä, niin suosittelen palaamaan ensimmäiseen viestiin jota lainasit.

Summa Summarum; olemme samaa mieltä siitä, että IFK ei ole tehnyt tarpeeksi maaleja. Sinun mielestäsi vika on valmentajassa, minun mielestäni ongelma on monisyinen.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Niin se verran sanon näihin tilastoihin, niin kuin muutama muukin, mitä HELVETTIÄ ne tilastot merkitsee kun turpaan tulee kuitenkin?
Ihan vitun sama ollaanko jonkun tilaston/tilastojen kärjessä toukokuussa kun joku muu jengi nostelee kannua?
Totuus, fakta, tosiasia (ei kiitos mitään tietosanakirjan väittämiä) ollaan kuudensia.
Ja ei fakta, tosiasia tai totuus. Sen ylemmäs ei näillä otteilla nousta.
Kiitos uhg olen puhunut.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ehkäpä joku kaunis päivä liigassa jaetaan mestaruudet näiden "edistyneiden" tilastojen pohjalta. Toistaiseksi siellä kuitenkin vielä pitää voittaa pelejä, tehdä niitä maaleja ihan oikeasti eikä vain odottamana, sekä sijoittua vieläpä sarjataulukossakin.
Yksinkertainen tilasto keskinkertaisuudelle löytyy siis oikein hyvin siitä sarjataulukosta kuin myös pelien seuraamisesta sen suhteen, kuinka usien se lamppu siellä vastustajan malin takana vilkkuu oikeasti.
Jos se -kuten IFK:n tapauksessa usein asian laita on- vilkkuu yhtä usein tai useammin sen oman maalin takana, niin menee huonosti tai vähintäänkin keskinkertaisesti. Sam aon asia, jos joukkue aina löytää itsenäsä sijalta "muut".

Mulle kävisi siis oikein hyvin vaikkapa sellainen tilasto, jossa IFK on maalintekosektorissa vain sen 5 kertaa pelissä, mutta tekee aina maalin, ja toisaalta vastustaja on vaikkapa 5471 kertaa maalintekosektorissa ja ei tee yhtään. Ikinä. Siinä olisikin pureskelemista tilastonikkareille, kun odottmam maalien ja voittojen suhteen olisi jotakuinkin pyöreä nolla, mutta iana voitettaisiin.

Kiva kuitenkin että joskus tulevaisuudessa -jos IFK saa pidettyä kiinni näistä tilastoistaan- IFK on mestari liki joka kauden päätteeksi.

On toki kivaa, että tilastoja riittää kaikille koluttavaksi, sillä erilaisia harrastuksia on hyvä olla, ja miksi ei tilastojen analysointi voisi olla yksi sellainen.

No joo. Myönnän toki että tilastoinnist aon monelle tapaa hyvinkin paljon hyötyä oikein käytettynä, mutta siihen hirttäytyminen fanina on ihan tuhraa, koska sarjataulukko tehtyine ja päästettyine maaleineen ja saavutettuinen pisteineen sekä sijoituksinee on riittävän kaiken kertovaa siitä missä mennään. Ja erityisesti kun tämä yhdistetään omin silmin nähtävään peliin.

Jos kuitenkin tilastot tuovat toisille lohtua, niin ei siin ämitään väärää ole, mutta lienee aika turhaa jankata niistä kun se todellisuus iskee vasten kasvoja pelien lopputuloksissa. Ja ihan, sanoi ne tilastot sitten mitä tahansa. Ei kaikkia faneja kiinnosta oliko IFK:lla jokin tilasto parempi, koska sen on ihan merkityksetöntä jos peli kuitenkin hävittiin kun sillä odottamalla ei saa piru vi yhtään pistettä.

Sallitakoon siis myös tämä aivan omin pikku tihrusilmin tillitelty analysointi IFK:n menosta, vaikka sitä ei tilastot tukisikaan.

Kirjoittelu tässä osiossa on jakautunut aika selvästi posi- ja nega-puoliin. Vastakkainasettelu on ollut erittäin jyrkkää posi-puolen nähdessä IFK:n pelissä paljon hyvääkin tappioista huolimatta. Nega-puoli on taas nähnyt pelkät tappiot. Nega-puolen näkemykset ovat olleet tappioluvuissa ja 'kaikkihan näkee ton paskan' - perusteluissa, mutta posi-puoli on koittanut perustella näkemyksiään erilaisin tilastoin, koska pelkkä juupas-eipäs-haista vittu, ei anna kenellekään yhtään mitään. Täällä on parjattu paljon esimerkiksi pakkien kyvyttömyyttä avata peliä, mutta ei se kiekko ihan itsekseen sinne vastustajan päätyyn päädy. Ja siellä vastustajan päädyssä se enimmäkseen on pyörinyt. Tilastot tukee tätä tosiasiaa, mutta nega-puolen mielestä pakit on kädettömiä paskoja, sillä siisti. Tilastoja voidaan käyttää monella tapaa väärin, mutta mun nähdäkseni siihen ei ole täällä syyllistytty. Näkemyksiä on tuettu monella eri tilastolla, jotka kaikki ovat olleet tukemassa posi-puolen näkemyksiä. Kyllä nega-puolenkin kyky käyttää noita tilastoja on ihan yhtä hyvä, mutta IFK:n peliä dissaavia tilastoja on nyt tällä hetkellä erittäin vaikea löytää.

Lätkää voi seurata toki pelkän sarjataulukon tukemana. Ei sitä kukaan kiellä. Mutta jos tappion seurauksena tulee tänne julistamaan Pikelle kenkää, 'koska hävittiin' niin silloin täytyy olla valmis ottamaan vastaan myös eriäviä mielipiteitä. Kaikkien mielestä pelkkä tappio ei ole riittävä syy Piken kenkimiselle, koska pelissä nähdään selviä elementtejä siitä, että parempaa on luvassa. Koska mestaruus jaetaan vasta kevään päätteeksi, niin posi-puoli ei näe tällä hetkellä kenkimiselle tarvetta.

Jokainen näkee itse pelin eri tavalla. Toisen selvä paitsio on kolmannen pysäytyskuvassa 3 senttiä sisallä, eli se ei ole silloin paitsio. Toinen ei usko, joten kolmas laittaa still-kuvan perusteeksi. Ja toinen ei usko vielä sittenkään...
 
Hyvä vastaus, sekä ihan valideja pointteja ja siltikin edelleen se IFK:n kausi on keskinkertaisuuden (totutusti) sävyttämä. Tosin tilastollisesti parempi, mutta yhtä kaikki edelleen (juuri nyt) keskinkertainen. Ymmärrän kuitenkin molempia puolia tässä asiassa.

En ole ollut antamassa kenkää -ainakaan vielä- mutta nostin kyllä esiin sen seikan, että kauden jälkeen on tilannetta - saavutettua tulosta vasten toki- analysoitava, ja se ei voi tapahtua pelkkien tilastojen perusteella, sillä jälleen tulee kuitenkin vaihtuvuutta joukkueeseeen, joten valmentajan epäkiitollinen - tosin se josta kuitnekin maksetaan- tehtävä on kuitenkin siinä tuloksenteossa ja ihan jokikinen kausi. Välikausia ei nyt vaan voida lähtökohtana tuntea, vaikka sellainen joskun kohdalle osuisikin.

Tilastot todella tukevat näkemystä sellaisesta edellisiä kausia "paremmasta" IFK:sta, mutta edelleenkään en itse noista tilastoista löydä muuta kun että alueella ollaan oltu ja laukaistu on. Siitä ei näy kuitenkaan vastustajan pelaaminen vaikkapa tuon vedon hetkellä tai ylipäätään.

Aikanaan valmennusta "harrastaneena" sain kyllä nähdä oin pikku silmin sen, miten eri lailla vastustajat pelasivat tilanteet joissa olimme ns "sektorissa", ja vastaavasti sen, miten itse pelasimme tilanteet. Siksi on merkitävää myös se, mitä omat silmät kertovat vaikkapa siitä maali-/voitto-odottamasta, vaikka tilastojen mukaan ne olivatkin hyvin lähellä ja todennäköisiä.

Näen siis, että vastustajan tavalla pelata pelinsä tuossa tilanteessa on suuri merkitys, joka ei välttämättä tilastosta selviä, ellei siinä tilastossa näy että seisoiko vastustaja tuolloin päällään, millä nopeudella liikkui, miten ohjasi sektorissa olevan pelaajaan toimia tai esti mahdolliset syöttölinjat tai pelattiin maalinedusta, saati oliko maalivahti vasen vai oikeakätinen tahi vastustaja vatsavaivainen.

Jokaisesta tilanteesta pitäisi siis hyvin monen eri tilaston sekä vieläpä videokuvan kanssa erikseen analysoida se, että oliko tilanne yhtäläinen vastustajan vastaavan tilanteen kanssa ja oliko maaliodottama oikeasti samaa luokkaa vai jotakin ihan muuta.

Jos nyt kuitnekin oletetaan että ne olisivat jostakin syystä hyvin identtisiä ja IFK:lla on enemmän tilanteita, niin toki tilasto silloin sanoo että IFK:n maaliodottama olisi isompi. Miksi se ei toteudu, johtuu vastustajan pelaamisesta tilanteessa ja vice versa toisessa päässä.

Tämä taas paljastaa että meillä voisi sitten olla vaikkapa maalivahtiongelma ja vastustajilla taas ei. Tämä siis yksinkertaistettuna jos kaikki pelaavta tilanteet yhtälaisesti muutoin.

Siksi mikään tilasto yksinään ei kerro vielä mitään, kuin korkeintaan suuntaa antavasti, ja sen tueksi pelin lopputuloksen suhteen pitää olla niin paljon muutakin dataa, ettei se äkkiseltään kerro siis juuri yhtään mitään todellisuudesta kentällä. Vaikkapa siitä rusketusraidasta siellä pöksyissä. En siis menisi lisäämään sitä omaan CV:hen, että ei me mitään voitettu mutta meillä oli tosi hyvä Corsi, joten väärin hävittiin.

Tästäkään huolimatta en väheksy tuota dataa ja se itseasiassa on varmastikin hyvin mielenkiintoista ja siellä on eittämättä osa-alueita joista ihan takuulla on hyötyä. mm loukkaantumisten suhteen ja ennen kaikkea niiden ehkäisemiseksi on tänä päivänä saatavissa hitokseen dataa jolla ohjata mm. henkilökohtaista harjoittelua sellaiseksi että tuo riski merkittävästi pienenee. Ilmeisestikään IFK ei tällaista analyysia käytä koska siellä maataan keskimääräistä enemmän sairastuvalla.

No niin tai näin. en väheksy sitä, en vaadi kenkää, mutta en takuulla myöskään hirttäydy tilastodataan joka siis on aina vailinnaista ellei siinä näy ihan jokainen pelin nyanssi, sijoittuminen, nopeus ym ym.

Edit.
Yritin korjailla virheitä pois, ettei eräältä herralta mene yöunet niiden vuoksi kun jää niitä taas pyörittelemään vastauksissaan. Pahoittelenkin (jälleen) sanasokeuttani.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
. Kaikkien mielestä pelkkä tappio ei ole riittävä syy Piken kenkimiselle, koska pelissä nähdään selviä elementtejä siitä, että parempaa on luvassa. Koska mestaruus jaetaan vasta kevään päätteeksi, niin posi-puoli ei näe tällä hetkellä kenkimiselle tarvetta.
En ole haluamassa potkuja Pikkaraiselle koska se on tämän kauden osalta myöhässä mutta väite että parempaa on luvassa tai ollaan menty eteenpäin on täyttää skeidaa. Pelitapa ei ole millään tavalla mennyt eteenpäin. Kuten aiemmin kirjoitin niin se että maalivahdit ovat pääseet edes kohtuulliselle tasolle alkukaudesta on taannut pisteitä sen verran että ollaan juuri kuuden joukossa. Mikään oleellinen kentällä ei kerro että parempaa olisi luvassa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ostan perustelusi sinun omaan näkemykseesi. Se on sinun mielipiteesi omaan johtopäätökseesi, ja minulla ei ole mitään sitä vastaan. Päin vastoin - kunnioitan sitä, että sinulla on itsellesi pureksittu mielipide, jolla perustelet näkemystäsi pelkkää - kaikki on paskaa väitteen sijasta.

Tilanne muuttuu sitten, jos olet tuolla mielipiteellä vaatimassa Pikelle kenkää. Silloin haluan puolustaa omaa näkemystäni, tilastoilla tai ilman. Tavoite ei ole todistella itseäni paremmaksi sen enempää ihmisenä, jääkiekontuntijana, kuin faninakaan, vaan tarkoitusperä on puolustaa Pikeä siksi, että koen sen seuran eduksi pidemmässä juoksussa, sekä nyt tässä akuutissa tilanteessa.

Rauhaa&hyvää lätkää!
 
Suosikkijoukkue
IFK
En ole haluamassa potkuja Pikkaraiselle koska se on tämän kauden osalta myöhässä mutta väite että parempaa on luvassa tai ollaan menty eteenpäin on täyttää skeidaa. Pelitapa ei ole millään tavalla mennyt eteenpäin. Kuten aiemmin kirjoitin niin se että maalivahdit ovat pääseet edes kohtuulliselle tasolle alkukaudesta on taannut pisteitä sen verran että ollaan juuri kuuden joukossa. Mikään oleellinen kentällä ei kerro että parempaa olisi luvassa.

Kyllä, seison hyvin vankasti näkemykseni takana, että parempaa on luvassa. Toukokuu näyttää, olinko oikeassa.
Mutta tuolle sinun väitteellesi kaipaan hieman perusteita; miksi näkemykseni on täyttä skeidaa?
 
4

444

Vai että valkopesua ja omaa agendaa. Tässä ikäänkuin tuodaan kiertäen esille, että "pari nimimerkkiä" olisi kaikkia muita vastaan ja ihan vaan vittuillakseen yrittää avata tilastoja kaikkitietäville.

Väkisin tulee mieleen, että mitä asiaa tämä muiden nimimerkkien meininki ajaa?
Avata tilastoja? Tää sun ja Lätyn tapa toimia on pikemminkin tilastojen perseraiskaamista. Toinen vetelee mitä hyvänsä tilastoja stetsonista perustellen jotain aivan muuta kuin mitä ko. tilastolla mitataan ja toinen noh... aika samaa tasoa. Corsi on hyvä apuväline moneen asiaan, mutta se EI tilastoi laadukkaita maalipaikkoja. Maalipaikan laadukkuus näkyy ainoastaan silmällä, sillä yksikään tilasto ei ole niin kehittynyt, että ottaisi huomioon kaikki laukaisuhetken olosuhteet. Esim. edellä mainitut laukaisuasento, paineistus, maalivahdin sijainti yms. Näitä ei näytä myöskään laukaisukartta, joka kertoo - yllättäen - vain sen paikan josta laukaus lähti.

On aivan totta, että IFK pitää paljon kiekkoa hyökkäysalueella ja laukoo paljon, mutta aivan yhtä totta on se, että IFK tekee surullisen vähän maaleja. Tehdyissä maaleissa ollaan sijalla 8. Matkaa kärkipaikalle on enemmän kuin jumboksi, 28 vs. 26 maalia. 36 ottelua on riittävän laaja otanta osoittamaan, että puhutaan jo vähän enemmästä kuin pelkästä sattumasta. Yksittäisissä peleissä yksittäiset tilanteet menevät sattuman piikkiin, suuressa mittakaavassa sattuman merkitys pienenee.
Siinä vaiheessa kun alkaa toisen kirjoittajan nimittely, niin ei pitäisi varmaan edes vastata mitään, mutta väännän vielä rautalangasta.
Eikä suinkaan ole ensimmäinen eikä takuulla viimeinen kerta, kun tätä tapahtuu ko. kirjoittajan toimesta.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Sarjataulukko kertoo sen hetkisen tilanteen; tavoitteena on kannu, joten kunhan ollaan poffeissa voi tavoite täyttyä. Vaikka voitettaisiin runkosarja, voi tavoite silti jäädä saavuttamatta – kuten ehkä muistat? Mielelläni näkisin IFK:n selkeässä sarjan johdossa. Heti kauden alusta. Loppuun asti ja aina mestaruuteen. Tavoitteiden täyttymiseksi pitää osata kuitenkin nähdä pelin taakse. Oivan lisän tähän tuo tilastot.

Otin Jukurit sarjataulukkoesimerkiksi.

Tekisi mieli tässä vaiheessa kaivaa se "mielelläni yllättyisin positiivisesti"-kortti esiin, mutta eihän tähän mennessä nähty kokonaisuus ole varsinaisesti varsinaisesti antanut aihetta odottaa, että IFK taistelisi tosissaan mestaruudesta kuluvalla kaudella. Kärppiä vastaan on toki pelattu hyvin, siitä annan posia nyt ja annoin myös "reaaliajassa" otteluiden jälkeen.

Kokoonpanot on eläneet sen verran, että nelosessa on tainnut pyöriä useampikin ukko. Samoin kuin melkein kaikissa muissakin kentissä.

Minkä takia ne ovat eläneet? Ei poissaoloja ole tällä kaudella ollut sitä yhtä flunssajaksoa lukuunottamatta merkittävästi enemmän kuin muillakaan. Lisäksi nythän joukkueessa on leveyttä ja laatua lähes ennätysmäärä, jonka pitäisi kaiketi helpottaa eikä suinkaan hankaloittaa roolittamista. Aika kehnona selityksenä pitäisin myös sitä, että kokoonpanoon on "jouduttu ottamaan" Leskisen ja Keräsen tasoisia pelaajia kesken kauden.

Ei, vaan avaan omia näkemyksiäni tilastojen kautta. En mutun, kuten sinä.

Eikö sarjataulukko tai maalisarake ole tilasto? Yhtä suurta mutuilua on yrittää perustella laadukkaiden maalipaikkojen määrää corsi-tilastoilla.

Eihän tehtyjen maalien määrä kerro mitään siitä mistä ne on tehty?

Pelaaja laukoo toisesta päästä kenttää kaksi kertaa ja toinen menee sisään. --> korreloiko laadukkaiden maalipaikkojen kanssa? Ja joo, kyllä nuo tasoittuu varmasti pitkässä juoksussa. Mutta teoriasi mukaan JYP olisi tämän kauden "laadukkaiden maalipaikkojen" voittaja. Voidaanko siis päätellä, että JYP (128 maalia) on päässyt laadukkaammille paikoille kuin Tappara (120 maalia)?

Kysyin: "väitätkö siis, että jokin muu tilasto kuin tehtyjen maalien määrä korreloi paremmin laadukkaiden maalipaikkojen kanssa?". Jos mielestäsi vastaus on kyllä, niin kuulisin mielelläni, että mikä tuo tilasto on.

JYP:n maalitilasto kertoo siitä, että se on tehnyt eniten maaleja Liigassa kuluvalla kaudella. Tästä voidaan päätellä, että laadukkaita maalipaikkoja on siunaantunut niin paljon, että käytettävissä olevan pelaajamateriaali huomioiden ne ovat mahdollistaneet piikkipaikan kyseisessä vertailussa. Paremmin tuo indikoi laadukkaiden maalipaikkojen vertailuun kuin joku hemmetin corsi%.

Kertoo hyökkäyspelaamisen tehottomuudesta, KYLLÄ! Ollaan oltu paikoilla, muttei isketty sisään.

Ei pelaajia tarvitse tilastot kiinnostaa, paitsi Hirsoa syötöt. Eikä mitkään tilastot autuaaksi tee kentällä. Otin niitä mukaan argumentointiini. Olen hyvinkin tietoinen siitä, että edistyneisiin tilastoihin liittyy omat kommervenkkinsä. Valmentajien tulee kuitenkin olla kartalla noista jutuista. Samoin kuin UJ:n. Komppaan Salmelaista: kyllä se vituttaa, jos hävitään, mutta pitää pystyä näkemään myös tuloksen taakse.

Ok. Mielestäni paikoilla ei ole oltu riittävästi. Mistä tuo mielestäsi sitten johtuu, että "paikoilla ollaan oltu, muttei isketty sisään"? Joukkueestahan löytyy aivan käsittämätön määrä ratkaisupotentiaalia, taitoa, mahdollisuuksia erilaisiin variaatioihin sekä lähes vuoren kokoinen kasa tehtyjä pisteitä menneiltä kausilta. Tuskin siitäkään, että IFK:n pelaajat yksi toisensa jälkeen ovat sattumalta unohtaneet kuinka tehdään tulosta? Jos kyse on vääristä roolituksista, niin katseeni kääntyy valmennusjohtoon. Jos syyt ovat rentouden puutetta aiheuttavassa ilmapiirissä, niin katseeni kääntyy osin siinäkin tapauksessa valmennusjohtoon. Jos kyse on siitä, että vastustajan maalivahti pelaa aina sattumalta juuri IFK:ta vastaan elämänsä parhaan ottelun, niin palaan siihen lähtökysymykseen, että ovatko nuo maalipaikat edes olleet riittävän laadukkaita.

Niin. Minä olen sitä mieltä, että on helppo heitellä "valmentaja on paska" -kommentteja. Pikkarainen ei toistaiseksi ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta en yksinomaan syytä yhtä miestä tästä. Mikäli asiasta on epäselvyyttä, niin suosittelen palaamaan ensimmäiseen viestiin jota lainasit.

Summa Summarum; olemme samaa mieltä siitä, että IFK ei ole tehnyt tarpeeksi maaleja. Sinun mielestäsi vika on valmentajassa, minun mielestäni ongelma on monisyinen.

Korjaan pari asiaa yhteenvedostasi. En puhu pelkästään tehdyistä maaleista vaan voitetuista otteluista, eikä vika varmaankaan ole yksin Pikkaraisessa vaan koko valmennusjohdossa. Pisteitä on lahjoitettu myös epävarman puolustuspelaamisen sekä maalivahtien satunnaisten hörppyjen vuoksi. Tässä alkaa kuitenkin olla vähitellen 40 ottelun otanta kuluvaa kautta kasassa, joten kyllä se iso kuva voidaan melko hyvin muodostaa menemättä yksittäisiin tilanteisiin. Valmennusjohdolla on tulosvastuu ja silloin kun joukkue alisuorittaa käytössä oleva pelaajamateriaali huomioiden, niin vaikea sitä vastuuta on kenellekään muullekaan sysätä.

Korostan myös, että en ole vaatimassa potkuja kenellekään, mutta kyllä tästä pitää parantaa aivan helvetisti jos joukkue meinaa uskottavasti tapella kannusta vielä kuluvalla kaudella.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK, Musan Salama, Ulvilan Pesä-veikot, Arsenal
Pekka Kaukalolle muistutuksena, ettei totuus unohdu, että HPK on nyt kahden pisteen päässä, samoin Lukko.
Sen sijaan Ilves ja JYP ovat 7 pistettä edelle IFK:ta.

Tämän hetkisellä tilanteella ollaan siis lähempänä kohdata puolivälierissä alkuun JYP vieraissa tai pahimmillaan aloittaa sääliplayoffit kotona, jossa kahden KENTIES voiton jälkeen vastaan tulee heti puolivälierissä Tappara tai jopa Kärpät vieraissa.

Jokainen voi miettiä lähdetäänkö noihin sarjoihin kuinka takamatkalta ja/vai halutaanko nyt tehdä muutoksia...kello tikittää.

Ilves-pelistä odotan Pikkaraisen vihdoin kääntävän tämän laivan tai sitten voimme pikkuhiljaa sanoa tervetulleeksi jälleen säälipleijarit Stadiin, jos ei valmennuksessa mikään muutu.

Valinta on vapaa.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kerro nyt ihmeessä meille muillekin, mikä on se sinun peräänkuuluttamasi maaginen "sapluuna" joka tuottaisi enemmän maalipaikkoja?

Vastaan vaikkei multa kysytty, tai oikeastaan just siks. Sellainen sapluuna joka mahdollistaisi enemmän suorahyökkäyksiä. Eli ei niin usein lähdettäisi aloittamaan sitä hyökkäyspeliä vastustajan kulmasta, ja tuota ennen ne dumpatut kulmakiekot pitäisi vielä voittaa. En tiedä mikä on totuus, mutta mutulla sanoisin että 5vs5-pelissä yli puolet maaleista tulee suorahyökkäyksistä, ja alle puolet niistä kun on luotu hyökkäystilanne vastustajan alueelle. Ei siis IFK:ta koskien, vaan yleisesti. IFK:han ei suorahyökkäysmaaleja juuri tee, koska IFK pyrkii avauspelillä nimenomaan siihen kulmaralliin. Joskus vastustaja saattaa avata pakkaa ja hyökkääjät haistelee hyvin, ja päästään ylivoimahyökkäykseen tai jopa läpiajoon.

Niin tai näin, tässä yksi asia joka on osunut sokeisiin silmiini. Tykkään suorahyökkäyksistä ja ylivoimista, koska 5vs5 hyökkääminen on ihan perseestä. Yleensä vaatii todella monta voitettua kaksinkamppailua ja onnistunutta yksilösuoritusta että päästään edes maalipaikalle, ja vielä maalipaikallakin on usein joku pakki virvelöimässä ja häiritsemässä laukausta. Suorahyökkäyksissä vauhti, tila ja etu taas on hyökkääjällä.

Träppiä vastaan nuo suorahyökkäykset ei tietenkään onnistu, ja sitä träppiä aika moni vastustaja meille hieroo naamaan. Sitä vastaan IFK ei ole vielä 30 pelin jälkeenkään onnistunut keksimään järkevää sapluunaa. Pelicansia vastaan vedettiin pari erää hurlmuheitä, ja silti onnistuttiin häviämään helvetisti paremmalla rosterilla.

IFK:n Corsi % 5vs5 on liigan toiseksi paras. IFK:n laukaisuprosentti 5vs5 on liigan häntäpäätä.

Tästä kun ottaa pois 4.sektorin vedot ja pakkien viivapieraisut, niin miltähän tilasto näyttää? Telian vetokarttoja kun tuijottaa pelin aikana, niin aika pirun iso osa meidän laukauksista tulee sieltä viivalta, ja näistä ei lätkässä tehdä älyttömästi maaleja. Corsi ei ikävä kyllä kerro maalipaikoista yhtään mitään. Ellei sitten usko siihen, että jokainen laukaus on maalipaikka. Korkeintaankin se voi kertoa pelin hallinnasta, ja siinäkin erot pitää olla tuntuvia. Ne joukkueet joiden peli perustuu ''kiekon toimitukseen maalille'', saavat puhallettua ilmaa corsitilastoonsa.

Sektoroitu corsi on asia erikseen, mutta sitä ei Liigasta löydy. Telian graafeissa on pyörinyt laukaisutilastot sektoreittain, mutta niissä on ainoastaan kolme syvyyssektoria, joka ei ole ihan optimaalinen tapa mitata. Ainoa mikä niistä on tullut selväksi, on että IFK laukoo hemmetisti viivasta. Sen on varmaan jokainen nähnyt ihan omilla silmilläänkin. Kärjistetysti sanottuna tuolla pakistolla ei pitäisi ollenkaan vedellä viivasta, kun huomioi vielä että hyökkäyskalusto on taitoa pullollaan.
 
Viimeksi muokattu:

Alanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång, alltid.
@Warrington kirjoittaa asiaa.

Jos IFK tekee nyt 1-2 maalia ylivoimalla, 1 maalin pitkästä hyökkäyksestä (=2-3 maalia/peli), ja 0 suorista hyökkäyksistä / nopeista käännöistä, tuosta puuttuu se 2-3 maalia / peli, jotka tulevat nimenomaan suorista hyökkäyksistä. Tämä tietenkin kärjistetysti.

Oman kokemukseni mukaan jääkiekossa on paras mahdollisuus tehdä maali, kun peli kääntyy nopeasti, eikä vastustajan koko viisikko ole pelin alla puolustamassa, kuten usein pitkissä hyökkäyksissä. Väitän myös, että näin tehdään ihan oikeasti eniten maaleja. Faktaa en tiedä.

En tiedä miten noita maalipaikkoja tilastoidaan siltä kannalta, että onko pisteen kaarelta tullut laukaus saman arvoinen maalipaikka, jos se on ammuttu pitkän hyökkäyksen jälkeen kahta pakkia vastaan, vai nopeasta hyökkäyksestä suoraan syötöstä. Selvä ero niissä kuitenkin on.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
En tiedä miten noita maalipaikkoja tilastoidaan siltä kannalta, että onko pisteen kaarelta tullut laukaus saman arvoinen maalipaikka, jos se on ammuttu pitkän hyökkäyksen jälkeen kahta pakkia vastaan, vai nopeasta hyökkäyksestä suoraan syötöstä. Selvä ero niissä kuitenkin on.

Siinäpä se. Eihän näitä tilastoida ainakaan Suomessa. Laukaisukartasta voit päätellä tasan sen, että mistä paikasta laukaus on lähtenyt. Sitä se ei kerro, että kuinka painestetussa asemassa laukova pelaaja on tai kuinka tilanne on ylipäinsäkään pelattu ja kuinka vastustajan maalivahti sekä kenttäpelaajat ovat kentällä sijoittuneet. On aivan helvetin suuri ero laukoa B-pisteeltä nopeasta poikittaissyötöstä kuin kulmaväännön päätteeksi, jossa kaksi vastustajan pelaajaa roikkuu ihollasi ja maalivahti on ehtinyt rauhassa sijoittua kiekon sekä maalin väliin. Vielä vähemmän laadukkaista maalintekopaikoista kertoo corsi-tilasto, jota on mahdollista "kaunistella" pelkästään roiskimalla kiekkoa viivalta sokkona maalille.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Niin se verran sanon näihin tilastoihin, niin kuin muutama muukin, mitä HELVETTIÄ ne tilastot merkitsee kun turpaan tulee kuitenkin?
Ihan vitun sama ollaanko jonkun tilaston/tilastojen kärjessä toukokuussa kun joku muu jengi nostelee kannua?
Totuus, fakta, tosiasia (ei kiitos mitään tietosanakirjan väittämiä) ollaan kuudensia.
Ja ei fakta, tosiasia tai totuus. Sen ylemmäs ei näillä otteilla nousta.
Kiitos uhg olen puhunut.

Tilastot on yksi tärkeimistä työkaluista korjattaessa rikkinäisestä ehjää. Olipa kyseessä lätkä, bienes tai mukuloiden kasvatus, niin aina ensin täytyy olla työkalu, jolla verrataan omaa sen hetkistä suorittamista ideaaliin. Tilastot on siinä työssä lähes korvaamattomia, ja siksi niitä käytetään niin paljon.
 
Jos niitä osataan lukea. Toiset osaa toiset ei.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tilastot on yksi tärkeimistä työkaluista korjattaessa rikkinäisestä ehjää. Olipa kyseessä lätkä, bienes tai mukuloiden kasvatus, niin aina ensin täytyy olla työkalu, jolla verrataan omaa sen hetkistä suorittamista ideaaliin. Tilastot on siinä työssä lähes korvaamattomia, ja siksi niitä käytetään niin paljon.

Siellä on NHL puolella joukkueilla palkattu erikseen henkilöitä, joillain jopa useampia analysoimaan dataa. Tämä esimerkkinä, että maailma muuttuu.

IFK saama data ei myöskään ole liigan laukaisukarttojen tai Telian sektori karttojen varassa.

Terveiset Pohjois-Koreasta.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tilastot on yksi tärkeimistä työkaluista korjattaessa rikkinäisestä ehjää. Olipa kyseessä lätkä, bienes tai mukuloiden kasvatus, niin aina ensin täytyy olla työkalu, jolla verrataan omaa sen hetkistä suorittamista ideaaliin. Tilastot on siinä työssä lähes korvaamattomia, ja siksi niitä käytetään niin paljon.
Tilastojen vaan pitäisi olla sitten sellaisia että ne kertovat asian hiukan syvemmin kuin että vetoja lähti ja tosta noin ne meni.
Muuten en kiistä näkemystäsi lainkaan, mutta myös se mikä on silmin nähtävissä tai jonka voi lukea sieltä tulostaululta ja sarjataulukosta on oleellista tätä kokonaisuutta fanina arvioidessa.

Kautta on nyt kohta juuri takana se 2/3 runkosarjasta, niin siellähän voisi jo valmennus tehdä syväluotausta tilastoista, kuin myös siitä videokuvasta, että miksi ei kiekko mene maaliin ja korjata sen mikä on rikki. Vai tarvitseeko siihen vielä kauden kaksi ja jälleen pariinkin kertaan vaihtuneen joukkueen?

Ne tilastot joista täällä nyt jankataan ovat edelleenkin hyvin hyvin selkeästi alasammutut niiden sisällön suhteen, mutta oletettavaa on että IFK:n valmentajilla on käytössään paremmin asiaa syväluotaavemmat tilastot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös