Jantusen sopimus purettu

  • 122 300
  • 331

scholl

Jäsen
korkki kirjoitti:
Mua kiinnostaa vielä sellainen kysymys kuin MIKSI Kankaanperä veti Jantusta turpaan (jos edes veti). Ei kai kukaan ihan pelkästään sen takia toista lyö että toinen tulee kännissä reeneihin.
Täytyy muistaa se, että osa ihmisistä muuttuu rasittaviksi kun on tarpeeksi promilleja veressä. Osasta tulee jopa kaikille vittuilevia ja riitaahaastavia. Kyllä siinä joku voi känniläistä tirvaista.
korkki kirjoitti:
Olisi ehkä parasta että sekä työnantaja että -tekijä tulisivat tässä tilanteessa julkisuuteen niin saataisiin siivet poikki huhuilta (näinhän eräs toinen helsinkiläisseura tuli erään rikospoliisin pojan tapauksessa jokunen vuosi sitten).

Kun katsoo mediaa niin aika vähän asia on lehdistöä tai sähköistä mediaa toistaiseksi kiinnostanut. Jantunen ei tunnu olevan niin myyvä nimi suomalaisessa yhteiskunnassa tällä hetkellä, että tapauksesta niin suuret otsikot syntyisivät. Tosin nyt oli pyhä viikonloppu, joten iltapäivälehdet, seiskat ja muut kumppanit pääsevät vasta ensi viikolla näyttämään kyntensä.

Seuran kannalta asian julkistaminen voisi olla perustelumpaa, jos tilanne olisi sen kaltainen, mihin virkavalta on puuttunut. Nyt on vain heitetty mies hiuksista veetyylille, eikä seuralla välttämättä ole mitään intressiä asiaa enempää puida. Mielummin hankkivat positiivista julkisuutta uushankinnoilla tai voitoilla kuin vatvovat entisen pelaajansa edesottamuksia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
bozik kirjoitti:
Jos nimittäin työntekijä ja työnantaja yhdessä haluavat asioista tiedottaa, niin sille ei tietenkään ole estettä.

Lain mukaan työnantaja on salassapitovelvollinen näistä asioista. Jos työntekijä haluaa tiedottaa sopimuksen purkuun johtaneista syistä, hän voi sen vapaasti tehdä. Sen jälkeen työnantaja voi ainakin rajatusti ottaa kantaa asiaan julkisesti. Näinhän Jere teki itse eli astui julkisuuteen ja puhui ongelmistaan. Sen jälkeen työnantaja kommentoi asioita myös julkisesti.

Itse en toivo Jantusen puhuvan asioista julkisesti. Ei hänen tarvitse tyydyttää meidän tirkistelunhalua. Tämä on Jantusen yksityisasia eikä hän ole siitä tilivelvollinen kenellekään. Ne jotka täällä muuta väittävät keksimillään syillä, ovat pelkästään uteliaita ja haluavat osansa skandaalista.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joukkuepelaaja kirjoitti:
Tunnettu Sotilas tässä on sinun kirjoituksia ja minun kysymyksiä.
Minä en ole kirjoittanut sopimuksen purkamisesta mitään.

Tässä tapauksessa se vain alkoi häiritä harjoittelua ja pelaamista
- tiedätkö sinä todella, että asia oli noin vai luuletko sinä?

Eli kunto olisi pysynyt entisellään, harkat olisi maistunut ja pelit kulkeneet.
- tiedätkö sinä mikä oli hänen kuntonsa todella ja mikä sen olisi pitänyt olla
- tiedätkö sinä syyt ja seuraukset pelin kulkemiseen?
(huomioiden loukkaantuminen, jääharj.ja ottelumäärä)?
- tiedätkö sinä todella miten hänelle harkat maistuivat?

Ei täällä mun mielestä kukaan ole häntä tästä kaudesta syyttämässä.
- niin mutta häiritsi,ei entisellään, ei maistunut, ei kulkenut

En tiedä mitään noista. Mutta mikäli potkujen syy on ollut alkoholin käytöstä johtuva työkyvyttömyys, niin epäilemättä harkoista on silloin tullut lintsattua tai vaihtoehtoisesti harkoissa oltua kännissä. Mikäli juominen olisi tapahtunut päivänä jolloin ei ole reenejä tai peliä niin tuskin asiasta olisi tullut seuraamuksia.
 

joey77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HIFK
Herra ja jumala

Spekulointi asioilla on toki viehättävää ja mukavaa ajankulua, mutta kun päästään tasolle "Jarna tuli kännissä treeneihin, autolla ja helikopterilla vaarantaen näin koko pääkaupunkiseudun asujaimiston, koska kopterissa oli ydinkärki, ja sitten AA-kerhon rauhanturvaaja Kanki veti sitä turpaan apunaan hyvä ystävänsä Hämähäkkimies, niin sit tultiin tähän" -jota vielä ihan totena ja varmana faktana kerrotaan niin ihan oikeesti.

Musta tuntuu et Elvis soitti Jarnalle et nyt lähetään dokaa ja sit Jarna katos nyt Jimmy Hoffan kanssa Bermudan kolmioon.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
cobol kirjoitti:
Lain mukaan työnantaja on salassapitovelvollinen näistä asioista.
Rikkoi siis lakia kertoessaan sinulle. On ikävä että moisia lakeja särkeviä joikkueita pyörii SM-liigassa.

Tai sitten 'tarkkaan ottaen' sinulle ei olekaan kerrottu. Ja kyllä, olen pelkästään utelias. Eikö muka saisi olla?
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
cobol kirjoitti:
Itse en toivo Jantusen puhuvan asioista julkisesti. Ei hänen tarvitse tyydyttää meidän tirkistelunhalua. Tämä on Jantusen yksityisasia eikä hän ole siitä tilivelvollinen kenellekään.
Tietysti tämä on täysin Jarnan asia, eikä hänellä tietenkään ole mitään velvollisuuksia julkisuuden suhteen. Lähinnä sitä tässä vain hain, että usein nämä asiat saa parhaiten pois päiväjärjestyksestä avoimuudella. Asioiden paljastuminen pikku hiljaa vaan pitkittää prosessia.

Tämä osaltani tästä. Jarnalle tsemppiä jatkoon ja tästä eteenpäin mennään sitten ilman Jarnaa. Eihän tähän oikein huumori sovi, mutta onneksi meillä on muutakin puhuttavaa Jokereissa kuin Jantunen...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Twite kirjoitti:
Ja kyllä, olen pelkästään utelias. Eikö muka saisi olla?

Mun puolesta voi olla vaikka vinkuintiaani. Ei kiinnosta tippaakaan. Mutta se, että olet utelias ei velvoita Jantusta tyydyttämään uteliaisuuttasi.

Itse toivon ainoastaan sitä, että Jarna ottaa tapahtumat opiksi ja tekee riittävän muutoksen elämässään.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
korkki kirjoitti:
Mua kiinnostaa vielä sellainen kysymys kuin MIKSI Kankaanperä veti Jantusta turpaan (jos edes veti).

Eikös tuo asetelma ole muutenkin aika kaukana reilusta, vaikka Kanki ei nyt mikään Bob Propert olekaan niin silti aselmallisesti Kanki on Jarnaan nähden aika eri kovuusluokan kaveri joten ihan heti ensimmäiseksi en näkisi Kankea kouluttamassa Jantusta. Tosin sellaisen voisin kuvitella että Jarna on itseasiassa ottanut yhteen tai ainakin meinannut ottaa yhteen jonkun toisen meidän pelaajan kanssa ja siinä tilanteessa Kanki olisi isännän ottein tullut rauhoittamaan tilannetta. Mitään päähän lyönti kisaa tuskin on sentään saatu aikaan.

No oli nuo kurinpidolliset syyt mitkä tahansa niin joka tapuksessa uskon että taustalla on oikeasti isompia asioita kuin pikkasen darrassa harjoituksiin tuleminen ja jos koko muu joukkue on oikeasti myös ollut vaatimassa ettei Jarnan tekoa voida katsoa läpi sormien niin ei eiköhän siellä taustalla ole hieman isompaa soppaa.

Joka tapauksessa paska homma niin Jokereille kuin Jantuselle itselleenkin. Pelillisestä puolesta en ainakaan minä voi sanoa Jarnan suhteen olisi jouduttu pettymään, joten siltä osin ei ole mitään valittamista koko Jokeriajalta.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
cobol kirjoitti:
Mun puolesta voi olla vaikka vinkuintiaani. Ei kiinnosta tippaakaan. Mutta se, että olet utelias ei velvoita Jantusta tyydyttämään uteliaisuuttasi.
Ei tietenkään velvoitakaan. Minun motiivini tässä ketjussa on rehellisesti uteliaisuus. Ja uteliaisuus osittain siksi että riippuen siitä mikä potkujen syy on niin saattaisi kiinnostaa spekuloida Jantusen siirtymisellä toiseen joukkueeseen. Potkujen syy nimittäin vaikuttaa erittäin paljon siihen että tahtoisinko herran kannattamassani joukkueessa nähdä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
cobol kirjoitti:
Mun puolesta voi olla vaikka vinkuintiaani. Ei kiinnosta tippaakaan. Mutta se, että olet utelias ei velvoita Jantusta tyydyttämään uteliaisuuttasi.

.
Kerro nyt ihmeessä mistä sinä sait tietosi. Oletko organisaation jäsen, vai kerrotaanko sinulle luottamuksellisia tietoja ihan muuten vaan?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Twite kirjoitti:
Ei tietenkään velvoitakaan. Minun motiivini tässä ketjussa on rehellisesti uteliaisuus.

Hyvä että olet ainakin rehellinen.

Jantusen on ensin käytävä asiat itsensä ja läheistensä kanssa läpi. Ehkä sen jälkeen hän voi lausua niistä jotain. Itse en lausuisi. En varsinkaan iltapäivälehdille ja seiskalle.

Se mistä minä saan tietoni on tietysti minun asia.
 

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nuorempi Nelson kirjoitti:
Kerro nyt ihmeessä mistä sinä sait tietosi. Oletko organisaation jäsen, vai kerrotaanko sinulle luottamuksellisia tietoja ihan muuten vaan?
Pelaajillahan ei mitään vaitiolovelvollisuuksia ole siitä mitä treeneissä tapahtuu. Aika moni tältäkin palstalta tuntee joukkueen pelaajia.

Mä en tiedä mitä siellä on tapahtunut, mutta en varmasti juoruilisi täällä vaikka tietäisinkin. Turha syöttää torakoita.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Nyt ei ole pohjimmiltaan kyse Jokereista eikä ylipäänsä SM-liigasta.

Organisaatiot selviävät kyllä tästä eteenpäin. Mutta, miten selviää Jarna ja miten hän pystyy jatkamaan inhimillistä elämää perheen ja työn parissa?
Mikäli kyse on alkoholista ja sen aiheuttamasta häiriökäyttäytymisestä, on asia käytävä rehellisesti läpi. Pahinta silloin on ongelmaisen ymmärtäminen ja paapominen.
Jarnalle olisi parhaaksi, että hän selvittäisi asiansa ja hakisi itse apua ongelmaansa, jos sellainen on olemassa. Tiedetään, että hän on kärähtänyt aikaisemmin ratista. Jos hän on kerrankin sen jälkeen saapunut työmaalleen humalassa, niin asiassa ei ole enää mitään epäselvää.
Täällä on kirjoitettu, miten työelämässä menetellään. Tiedän kokemuksesta, että työntekijäjärjestöjen kanssa on sovittu menettelytavasta, kun työntekijä on humalatilassa töissä niin ero tulee välittömästi ja kertalaakista. Tämä menettelytapa on antanut hyvän selkätuen päihdeongelmaisille työntekijöille ja he ovat pystyneet ryhdistäytymään ongelmansa kanssa koskien työelämää. Työntekijällä tarkoitan kaikilla tasoilla työtä tekevää ihmistä.
Erilaisia hoitoonohjauksia on kokeiltu iät ajat, mutta valitettavasti lähes nollatuloksella.

Pelaajana Jarna on huipputaituri, joita ei nykyisillä systeemeillä enää näytä syntyvän. Sen takia toivon hänen jatkavan pelaajauraansa missä SM-liigaseurassa tahansa. Fiksuna kaverina Jarna ymmärtää kyllä ne äärimmäisen tiukat rajat, joiden sisällä hänen on tulevassa seurassa pysyttävä. Jarnan tuleva vierailu Hartwall-areenalla vetää katsomon täyteen ja kaikki saavat ihastella hänen virtuoosimaisia otteitaan. Hjallis ja Matti ovat tyytyväisiä Jarnan tuomiin kassatuloihin.
Mutta sen kirjoitan vielä, että älkää hyvät jääkiekkoihmiset ymmärtäkö ja hyväksykö kenenkään ongelmaisen päihdekäyttöä, jos haluatte häntä auttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Mielestäni on ihan oikein ettei ainakaan Jokerit kommentoi syitä sen tarkemmin, Jantusella on tietenkin oikeus asiasta puhua, jos haluaa. Sopimuksen purkamiselle on selkä syy kerrottu, that´s it. Mikäli tämä legendat turpaanvetämisistä ja pelaajakapinasta kasvavat liian suuriin mittakaavoihin, voisi tietenkin olla hyvä että asioita jonkin verran selvennettäisiin Jokereiden puoleltakin.

Tsemppiä Jarnalle ja perheellensä.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Yhdyn Siffan kirjoitukseen. Totuus on että ellei selviä rajoja aseteta ja selviä rangaistuksia jaeta sopimusten rikkomisesta niin molemmat osapuolet häviävät. Muut näkevät että täälläpä ei tarvitse tehdä niin kuin on sovittu, ja itse kohde ei ota itseään niskasta kiinni jos aina vaan ymmärretään. Eli jos Jarna on rikkonut selkeästi sovittuja asioita vastaan tarpeeksi monta kertaa niin pois vaan. Muut voivat minun puolestani ymmärtää ja paapoa, Jokereissa tällaista ei tarvita- eritoten ei rattijuoppoja kohtaan.

Mitä tulee tällaisen pelaajan tulevaisuuteen niin ihmettelen kovasti minkä takia muut joukkueet ovat heti kyselemässä että tulisitko meille? Jos "oikeassa" elämässä ihminen saa suorat potkut "kurinpidollisista syistä" ja on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta ynnä muusta niin ei kyllä jumankauta työnantajilta tule kyselyjä. Ettei vaan olisi niin että urheilumaailmassa on johtamisen kulttuuri ja osaaminen vähän hukassa?

Jarnan tulevaisuudelta pelaajana en odota juuri mitään. Mies täyttää 35 ensi kuussa, on ollut pitkiä jaksoja loukkaantuneena viimeiset vuodet ja on tänä vuonna ollut ihan paska. Loukkaantumiseen on nyt enää turha vedota, mies on pari kuukautta jo ollut mukana reeneissä ja otteluissa, sen olisi pitänyt riittää johonkin. Mutta kaikesta päätellen muut asiat ovat kiinnostaneet enemmän. Eli eivät ole mielestäni kovin hyvät nuo ennusmerkit.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
cobol kirjoitti:
Jantusen on ensin käytävä asiat itsensä ja läheistensä kanssa läpi. Ehkä sen jälkeen hän voi lausua niistä jotain. Itse en lausuisi. En varsinkaan iltapäivälehdille ja seiskalle.
Komppaan Twiteä. Totta hemmetissä asia kiinnostaa, etenkin jos haluaa spekuloida, että olisiko miehestä vahvistukseksi. Ja tottakai itseäni ja montaa muuta kiinnostaa muutenkin juttu, joka herättää tunteita suuntaan jos toiseenkin. Epätietoisuudessa ja todella epämääräisten huhujen kanssa spekulointi tietysti on monista meistä kiinnostavaa ajanvietettä. Sitäpaitsi tietyt palstaveliryhmittymäthän ovat käyneet varsin mittavaa keskustelua siitä mikä joukkue on mediaseksikäs ja mistä kirjoitetaan eniten tai mikä saa eniten näkyvyyttä mediassa yms. Tässähän sitä Jokerit saa näkyvyyttä, että esille vaan, jos sen mitenkään voi laittaa esille ja ainahan joku sen voi vuotaa. Asianomaisten yksityishenkilöiden kohdaltahan asiat on tietysti ilmeisesti ikäviä ja heitä käy sääliksi.

BTW, liittyykö tapaukseen kenties seksiä, kun seiskakin siitä voisi revitellä?
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
cobol kirjoitti:
Ei ole käyty. Yksi pieni ottelu tosin on käyty, mutta siinä ei ollut toinen heistä mukana. Enempää en asiasta voi todeta.

-Jahas, taas on joku jäänyt kiinni Hjalliksen muijan pöyhimisestä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Musta_Kyy kirjoitti:
Komppaan Twiteä. Totta hemmetissä asia kiinnostaa, etenkin jos haluaa spekuloida, että olisiko miehestä vahvistukseksi. Ja tottakai itseäni ja montaa muuta kiinnostaa muutenkin juttu, joka herättää tunteita suuntaan jos toiseenkin.

Otetaas kerran vielä kun ry:n miehet ovat tottuneet rikkomaan yhteisiä pelisääntöjä:

Suomessa työnantajan velvollisuuksista ja oikeuksista päätetään laissa. Lain mukaan työnantaja on vaitiolovelvollinen tässä asiassa ja voi ilmoittaa julkisuuteen ainoastaan tiedon sopimuksen purusta ja rajatusta pääsyystä. Mitään muuta työnantaja ei saa ilmoittaa.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Aake kirjoitti:
Mitä tulee tällaisen pelaajan tulevaisuuteen niin ihmettelen kovasti minkä takia muut joukkueet ovat heti kyselemässä että tulisitko meille? Jos "oikeassa" elämässä ihminen saa suorat potkut "kurinpidollisista syistä" ja on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta ynnä muusta niin ei kyllä jumankauta työnantajilta tule kyselyjä. Ettei vaan olisi niin että urheilumaailmassa on johtamisen kulttuuri ja osaaminen vähän hukassa?

QUOTE]

-Totuus on taruakin ihmeelisempää siviilielämässä. Itse muista eräänkin ylimmässä johdossa toimineen henkilön joka sai monoa perseen jäätyään kiinni varastettuaan pitkäjänteisesti yritykseltä. Eipä mennyt kauakaan kun tämä kaveri oli päässyt erääseen vaikusvaltaiseen yritykseen paikalle jossa toimi ns. pukki kaalimaanvartijana. Joten jos kaveri muutoin on ammattimies niin kyllä aina ammattimiehelle hommia löytyy, oli taustat melkein mitkä tahansa.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
cobol kirjoitti:
Otetaas kerran vielä kun ry:n miehet ovat tottuneet rikkomaan yhteisiä pelisääntöjä:

Suomessa työantajan velvollisuuksista ja oikeuksista päätetään laissa. Lain mukaan työnantaja on vaitiolovelvollinen tässä asiassa ja voi ilmoittaa julkisuuteen ainoastaan tiedon sopimuksen purusta ja rajatusta pääsyystä. Mitään muuta työnantaja ei saa ilmoittaa.
Niin, puhummeko samasta asiasta. Emme käsittääkseni kumpikaan vaatineet Jokereilta yhtään mitään selontekoa. Toivoimme vaan, että asiasta saisi jostakin lisää infoa. Minä toivoin, että joku vuotaisi potkuihin johtaneita tapahtumia lehdistöön ainakin jonkinmoisena versiona, sillä asianosaisia on ilmeisesti ollut paikalla paljon ns. poikainpainin tapahtumahetkellä.
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
cobol kirjoitti:
Mitään muuta työnantaja ei saa ilmoittaa.

Minusta ohittamasi Nuoremman Nelsonin kysymys oli mielenkiintoinen, eli miten sinulla sitten voi olla tiedossa tuo työnantajan virallinen kanta, jos et sitä nimenomaista organisaatiota edusta?

Sen ymmärrän, että olet pelaajien tai ehkä jopa asianosaisten kanssa jutellut ja kenties taltioinut ko. harkkojen tapahtumat nauha-arkistoosi jostain 102-katsomon pimennoista, mutta ei kai Virmanen ole (Jantusen lisäksi) sinunkin kanssa niin hyvää pataa, että uhmaisi tuollaisia esittämiäsi salassapitovelvollisuuksia kertomalla ulkopuoliselle (=Jatkoajan nimimerkki cobol) sitä virallista totuutta? Putkaanhan siitä voisi ilmeisesti joutua.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Musta_Kyy kirjoitti:
Niin, puhummeko samasta asiasta.

Toki puhutte. Twite totesi, että hän on asialla silkkaa uteliaisuuttaan. Sinä yrität naamioida sen. Mutta selvitelkää vaikka yv:nä.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Punalippu kirjoitti:
-Jahas, taas on joku jäänyt kiinni Hjalliksen muijan pöyhimisestä.

Hjalliksen tuntien tämän täytyy olla päinvastoin.


Mitä tulee tähän Jantusen tilanteeseen, niin eipä se ole ihme, että porukkaa kiinnostaa syyt. Uteliaisuus on yksi ihmisen perusvieteistä (liekkö tuo nyt oikein sanottu). Helppohan se on cobolin ja muiden ns. tietäjien jauhaa paskaa Jantusen yksityisyyden suojasta tms. kun he tietävät tapahtumienkulun, ainakin omien sanojensa mukaan (tämä ei merkkaa sitä etteikö he olisivat lakiteknisesti oikeassa).
Jarna tulee kaapista ulos tulevaisuudessa jos haluaa. Jos ei halua, niin sitten voimme pitää täällä esitettyjä skenaarijoita faktoina, koska muutakaan ei ole tarjolla.

Mielelläni olisin nähnyt Jarnan jatkossakin jokeripaidassa, mutta jos työntekiminen ei kiinnosta annetuilla ehdoilla, niin ei kyllä haittaa yhtään, että sopimus purettiin.
Se, että joillekkin pelaajille tarjotaan peleissä erityisvapauksia toteuttaa itseään ei merkkaa sitä, että näitä samoja erityisvapauksia pitää sallia muuten työnteon merkeissä, etenkään jos näistä ei ole mitään sopimusta olemassa.

Ja sääliä ei täältä kyllä heru, jos kyseessä on tosiaan alkoholin aiheuttama ongelma.
Ja ennen kun kukaan älypää tulee kertomaan, mietippä omaa juomistasi, niin olen juonut yhden oluen ja kirkkaita en ollenkaan viimeisen 2 vuoden aikana. Ei ole päässy tuo juominen työntekoa haittaamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös