Itsetunto-ongelmat

[rpeez]

Keltaisen Jaffan hyvä juttu on malliesimerkki, että epämukavuusalueelle menemisen teoria toimii. Pikku hiljaa kun tekee jotain mistä ei oikein pidä, se muuttuu tutuksi ja onkin yhtä äkkiä mukavaa koska sen asian osaa. Täten ihminen laajentaa osaamisaluettaan jne.

Olen funtsinut, että jos toimii päinvastoin tekemällä vain omalla mukavuusalueella olevia juttuja, mukavuusalue alkaa supistumaan ja lopulta päätyy omalle pehmeällle sohvalle josta ei viitsi ja osaa lähteä minnekään.

Salilla taas en jaksa enää treenata, kun tiedän, ettei niitä geenejä ole sen tekemiseen riittävästi. Moni treenaa koko ikänsä hullun lailla, eikä koskaan tule nostamaan 200 kiloa penkistä, koska ei ole lahjoja siihen touhuun. Ei ole minullakaan. Ne lahjat olisi kyllä näkynyt sen 3,5:n vuoden aikana, jos niitä olisi ollut.

Esim. nuo 4 asiaa ovat sellaisia, joita ei voi todellakaan pelkällä hyvällä tai täydellisellä itsetunnolla saavuttaa. Tarvitaan todella paljon muutakin. Enkä jaksa minkään puolittaisen jutun takia alkaa rehkimään. Mieluummin sitten luovutan ja myönnän että olen heikko ja huono tekemään näitä juttuja.

Anna hyvä mies armoa itsellesi. Ei tarvitse olla paras kaikessa, tärkeää on yrittää parhaansa. 200 kg:stä puolittainen juttu on 100 kg. Jo sillä pääsee todennäköisesti vahvimman 10% joukkoon jos kadulta otetaan otos.

Työelämässä ja missään muussakaan et tule pärjäämään, jos et yritä kunnolla.
Ei kaikki muutkaan ihmiset ole jormaolliloita vaikka tekevät parhaansa, mutta silti se riittää onnelliseen elämään ja kohtuulliseen pärjäämiseen. Uudet työtehtävät tuntuvat aluksi vaikeilta, mutta yleensä ne oppii kun vain sisulla yrittää.
Luovuttaminen on juuri menoa sille mukavuusalueelle ja sohvalle päätymistä.

Itsetunnossa on sellainen mukava juttu, että se paranee iän mukana lohdutuksena 15-20 vuotiaille, jotka sen kanssa painii. 30 vuotiaana tuntuu, että vain taivas on rajana. Siitä vanhempana sitten huomaa ettei se ihan niin menekään, mutta se sitten toinen tarina.

 

[-pasi-]

Kysymys onkin siitä, että haluan olla myös luonnostani parempi. Siis että myös ne synnynnäiset jutut ovat kunnossa. Kaikkea kun ei pelkällä harjoittelulla voi saavuttaa. Ajatelkaa vaikka Sidney Crosbya. Onko hän saavuttanut nuo kaikki asiat pelkällä hyvällä itsetunnolla? Voin lyödä vetoa, ettei ole. Paljon on täytynyt harjoitella, mutta paljon on myös synnynnäisiä juttuja. Tämä nyt vain esimerkkinä.

No tätä nyt taitaa ainakin olla täyttä pupua. Voisin melkein väittää jos vaikkapa Jesse Niinimäellä olisi edes lähellekkään samat harjoittelumotivaatiot kuin Crosbyn kaltaisilla pelaajilla niin pelaisi ihan eri sarjaa ja ihan eri tehoilla. Ihmisillä on toki lahjakkuutta, muttaa oikeasti jos elämässä meinaa jotain saada niin yleensä harjoittelumäärätkin parhaimilla urhoilijoilla on paljon enemmän kuin muila. Tarvitaan itseluottamusta ja motivaatiota.

Se mikä minua tässä itsellä ihmetyttää naisien kanssa kun kauniita naisia on välillä ihme pultsareiden ja ihan kadulta poimittujen jätkien seurassa ja jopa joitakin 40 kympisiä hyypiötä kadulta poimittuja on missitasoisien neitojen kanssa. Pääle sitten baarissa kun jotkut nörtit on kauniiden naisien kainalossa niin siinä melkein meinaa sitten tulla itsellä aina pupu pöksyyn ja jäädä ihmettelemään vähän omaa kohtaloa. Toki sitten on vastapainona ne salilla ikänsä viettäneet jätkät joiden ulkonäön kanssa on turha mennä tappelemaan.

Kaiken kaikkiaan olen tullut siihen johtopäätökseen ettei naisten ajatuksia pysty lukemaan. Ehkäpä parhain keino on olla naisten seurassa oma itsensä ja jutella ym.. jos sulkeutuu kotiin ja itseensä niin ei niitä koskaan tule saamaan. Toisaalta ymmärtäähän sen miten vaikea niitä on saada jos on kuten vaikkapa minä ja mählinyt koulussa olemalla se loukan hiljaisin eikä edes ole oikein kaveripiiriä jonka kautta niihin naisiin voisi tutustua kun ollut koulussa niin erilainen kun muut, kiusattu ja syrjäytynyt ym...

HIFK:n tapauksessa tuntuu, että se on enemmän itseluottamuksesta kiini kaikki asiat elämässä kuin mistään muusta seikasta. Kannattaa oikeasti vaikka harkita jotain puheterapiaa ym.. voi tehdä hyvää itseluottamukselle jos pääsee puhumaan. Ymmärrän että monelle se voi kuulostaa tyhmältä ja lapselliseltä, mutta joskus se voi oikeasti auttaa.

Hommista ei pääse etenpäin kuin yrittämällä ja yrittämällä. Naisasiossa toki vaikuttaa siis ulkoiset seikat ja muut, mutta niin paljon näkee kauniita naisia ihmeelisien tyyppien seurassa, ettei siinä ainakaan ulkonäöllä tai edes kaikilla muila avuilla tunnu olevan väliä. Tiedä sitten onko hepin koko vai mikä sitten joidenkin kohdalla.. :) Kannattaa vain yrittää. Tuntemattomia naisia nyt ainakin pystyy yrittää iskemään ja hyvällä tuurilla jotain voi syntyäkkin jos on kaveriporukoissa mählinyt jotenkin naisasiat..

Sinällään on lapsellista kyllä netissä avautua itsekin joistakin omista ongelmista, mutta tavallaan se myös helpottaa, tiedä sitten. Tosin itseni kohdalla on kyllä sekin, kun moni jopa tuntee mut IRL elämässä ainakin lätkän kautta niin ei tänne varmaan ihan synkimpiä salaisuuksia ja pettymyksiä viitsi kirjoittaa :)

 

[HIFK]

Tarkoitan sitä, että kuinka monesta henkilöstä maailmassa tulee Crosbyn tasoisia pelaajia, vaikka kuinka harjoittelisi ja vielä noin nuoressa iässä. Crosby dominoi NHL:ää jo 18-19 vuotiaana, siihen ei pysty kuin pelkästään ne, joilla sitä lahjakkuutta ja synnynnäisiä ominaisuuksia on. Pelkällä harjoittelulla ei vielä päästä kovinkaan pitkälle, jos ei ole lahjoja siihen touhuun. Miksi tuollaisia pelaajia ei sitten ole kovinkaan montaa missään? Jos kaikki harjoittelisivat samalla tavalla kuin Crosby, niin miksi näitä ei sitten tule esim. parikymmentä per kausi?

Varmasti joku tyhmä ja ruma tyyppi pystyy sen yhden vahinkonaisen saamaan, mutta sitten kun puhutaan siitä, että sellainen löytyisi kainalosta vaikka joka viikonloppu, niin silloin pitää jo jotain ollakkin. Eri asia on siis olla useiden laatunaisten kohdalla suosittu ja haluttu.

 

[Temptation]

Toi Crosby-esimerkki nyt ainakin oli täyttä paskaa, joka kumoaa sun sanas entisestään. Et selvästikään seuraa lätkää? Muuten olisit jo ajat sitten huomannut, ettei NHL ole vain syntymälahjakkuuksien täyttämää aluetta, vaan joukosta löytyy myös tavallisia kuolevaisia. Otetaan vaikkapa Datsyuk ja yleisesti puolet wingsin pelaajista. Tämän herran varausnumero oli yli 100, eikä mistään hyvästä pelaajasta todellakaan puhuttu. Ihan tavis siellä muiden joukossa, mutta treenaaminen siis alkoi ja se oli kovaa. Mitäs meillä on nyt käsillä? Änärin parhaimpia hyökkääjiä, ellei paras. Minä rankkaan hänet kaikkien yläpuolelle, koska hän yksinkertaisesti on velho, joka osaa kaiken. Kausi kaudelta dominoi ovelilla keksinnöillään taalakaukaloa, eikä kukaan voi häntä estää. Toinen loistoesimerkki on Zetterberg, jonka varausnumero oli vielä huonompi, muistaakseni jossain vähän yli 200 paikkeilla. Tämäkin herra parhaimpia hyökkääjiä koko änärissä. Rafalskilla ei sitten ole varausta ylipäätään että... TYÖNTEKO ON KAIKEN KESKIPISTE! Jos et tee vittuakaan niin mitä odotat?

 

[Ted Raikas]

Aivan. On maailmassa takuulla monia sinällään lahjakkaita ihmisiä, mutta joita vaivaa haluttomuus ja laiskuus, minkä takia heistä ei kuoriudu mitään merkittävää tekijää alallaan. Joku sinänsä vähemmän lahjakas, joka näkee vaivaa ja harjoittelee ahkerasti ja tunnollisesti voi saavuttaa paljon enemmän.

 

[Hanhi]

Aivan. On maailmassa takuulla monia sinällään lahjakkaita ihmisiä, mutta joita vaivaa haluttomuus ja laiskuus, minkä takia heistä ei kuoriudu mitään merkittävää tekijää alallaan. Joku sinänsä vähemmän lahjakas, joka näkee vaivaa ja harjoittelee ahkerasti ja tunnollisesti voi saavuttaa paljon enemmän.

Näinhän se on. Mitä tulee junnukiekkoon niin helppoahan se on lahjoillaan pärjätä teiniksi asti, olla vaikka tiiminsä paras pelaaja. Sitten käy niin, että kovaa treenaavat kaverit menee ohi ja lahjakkuus onkin vain keskinkertaisuus.

En ymmärrä ajatusta, miksi joka viikonloppu pitäisi olla uusia hyvännäköisiä akkoja kierroksessa. Hauskaahan tuo voi olla hetken, mutta en nää siinä mitään tavoiteltavaa. Vaikuttaisi, että HIFK haluaisi tätä kautta pönkittää omaa egoaan. Vääristynyt näkökulma kaikenkaikkiaan.

 

[-pasi-]

Niin hyvännäköisiä naisia on vain kourallinen. Tärkeintähän ei ole se ulkonäkö vaan se mikä on katsoja näkökulma asiaan. Rumakin nainen voi olla yllättävän kaunis kun katsoo oikeesta kuvakulmasta vai miten se nyt sanoisi.. jokatapauksessa jos ihmisiä mittaa ulkonäen tai muun seikan takia se on aika harhaan johtavaa.

Eri naiset tykkää erilaisista ihmisistä. Jotkut toki komeista, mutta jos on herkkyytä tai vaikkapa muuten vain kemiat osuu kohdilleen niin siinä jää muut seikat usein sivuseikoiksi. Uskoisin jokatapauksessa että vähän kaikessa asiossa puuttuu vain se tarvittava itseluottamus tällähetkellä HIFK:lta. Pitäisi luottaa vain enemän itseensä.

Jääkiekkoilijat on myös kyllä ihan hyvä esimerkki. Monet pelaajat ei ole lähellekkään lahjakkuutensa takia hyviä, mutta kovalla harjoittelulla, taistelutahdolla ja sopivalla tuurillakin heistä voi tulla hyviä, vaikka jumala ei olisikaan lahjoja suonut. Mitä tulee vielä vaikkapa siihen jalkapalloon niin tottakai jos olet vasta nyt aloittanut niin annat jo kaikenmaailman kyläsarjassakin pelaaviin etua, mutta jos otat homman tosissaan, harjoittelet ja teet homman kunnolla niin eihän sitä koskaan tiedä miten korkealle voi vielä yltää. Tuskin veikkausliigapelajaksi koskaan, mutta jonkinmoiseksi pelajaaksi kuitenkin vaikka oman kylän ikämiessarjan parhaimaksi maalintekijäksi jos ei muuta..

Toki tommoiset rauhanturvaajajutut voi harmittaa kun ei pääse, mutta taitaa vaatimukset olla niin kovia, että monia kovakuntoisia ja hyvin armeijassakin pärjänneitä jää nuolemaan nappeja.

Jokatapauksessa jos yrittää tarpeeksi niin joskus voi napata, olkoon kyseessä urheilu tai tavallisia asiota elämässä. Jos ei ekalla kerralla joku onnistu niin tehdään sitä niin kauan kun onnisuttaan ja jos ei onnistuta yritään jotain toista eikä luovuteta ennenkuin saa haluamansa.

 

[Koirapoika]

Kanna korteni kekoon tässä harjoittelussa, itsetunto-, nais-, painonnostoasioihin en sekaannu. Minäpä kun olen sitä mieltä että jokaisella on lahjansa johonkin, vaivana onkin se, että itse on selvitettävä ja keksittävä mikä se kullakin on. Ei kannata väittää ettet osaa mitään, näytät ainakin osaavan kirjoittaa melko hyvin. Itselläni on pientä lahjakkuutta taiteilun suuntaan, kynä ja sivellin pysyy jotenkin kädessä. En ole mahdottoman hyvä enkä odotakaan pääseväni Michelangelon, Da Vincin, Dürerin sun muiden mestareiden tasolle. Ihailen suuresti hienoja töitä vaan enpä menetä hermoja enkä lopeta harrastusta kun tajuan etten itse tuohon pysty. Olen tämän harrasteen lämmittänyt uudestaan viimeisen viiden vuoden sisällä, tänä aikana olen piirrellyt ja säästänyt täyteen piirrettyjä lehtiöitä. Nyt kun niitä lehtiöitä on selaillut, niistä on selvinnyt yksi juttu, arvannetko HIFK mikä se mahtaisi olla? Kehittyminen. Harjoittelu tuottaa tulosta, halusit uskoa sitä tai et, ei se salamana tapahdu. On täälläkin kynät lennellyt kun ei jälki mieltä miellytä, niistä virheistä ja kokeiluista on ammennettava oppia. Moni sen sanookin, Temptation, Ted Raikas ja -pasi- viimeisimpinä, treeniä, treeniä, treeniä, oli tavoite mikä tahansa.

 

[Keltainen Jaffa]

Keltaisen Jaffan teksti on erittäin hyvä juttu, kiitoksia siitä!!! Mutta kuitenkin enää tässä vaiheessa ei ole kyse pelkästä itsetunnosta, vaan monesta muustakin asiasta. Eli siitä, mihin oikeasti kykenee ja mihin oikeasti on mahdollisuuksia, vaikka itsetunto olisikin rajaton.

No sori. Ketjun otsikon "Itsetunto-ongelmat" perusteella kuvittelin, että sinun kohdallasi on kyse siitä eikä rumuudestasi, heikkoudestasi, huonoista geeneistäsi, synnynnäisestä luuserismistasi, kyttyrästä selässä yms.

Et siis nauti elämästäsi, mutta et halua tehdä mitään sen parantamiseksikaan. Jos kyse ei ole itsetunnosta, niin sitten kyseessä on se, että haluat olla marttyyri. Nautit ilmeisesti siitä, että sinulla menee huonosti, koska kuvittelet saavasi muilta huomiota ja sympatiapisteitä valituksellasi. Tunnen jo ennestään muutaman tällaisen tapauksen, kaikki vanhoja ja sairaita. Heistä ei pidetä, mutta ei sen takia, että he ovat vanhoja ja sairaita tai syntyneet luusereiksi, vaan sen takia, että he valittavat siitä tauotta. Jos olet tällainen marttyyri, kukaan ei voi täällä sinua auttaa.

Edellä olevasta huolimatta väitän, että kyse on kumminkin itsetunnostasi.

Ja huom! En yritä provoilla, vaan ihan oikeasti auttaa.

Sivuhuomautuksena: hyvällä itsetunnolla varustettu henkilö saattaa löytää kaunottaren, joka pitää myöskin ko. henkilön ulkomuodosta. Ja naimisiinhan (ja myös sänkyyn) pääsee yleensä vain yhden missin kanssa kerrallaan.

Sivuhuomautus 2. Kiitos kaikille kauniista sanoista avautumisestani.

 

[tant gredulin]

Tajusin parikymppisenä, että jokaisessa naisessa on kaunis kohta.

Helmi. Ja kun itse löytää oman 'kauniin kohtansa' sitä on helppo hioa - antaa sen loistaa! - olkoon kyseessä sitten nainen tai mies.

Nimimerkki HIFK käyttää kaiken energiansa omien heikkouksiensa kaivelemiseen, eikä suinkaan oman kauniin kohtansa a) löytämiseen tai b) sen hiomiseen. Hän 'rakastaa kärsimystään' eikä uskalla irrottautua siitä, koska muutos pelottaa. On helpompaa jäädä vääntelemään käsiään ja olla toimimatta... 'Parempi tuttu helvetti kuin vieras taivas'?

Kukaan tuskin voi sanoa, että näyttelijä Dennis Frantz olisi ulkoisesti vetävän näköinen ja hyväkroppainen jannu :) Miehestä kuitenkin hehkuu sellainen karisma, että tällaisen jo vähän maailmaa nähneenkin daamin polvet lyövät loukkua.

Nuoret ihmiset, etsikää itsestänne 'kaunis kohtanne' ja kehittäkää sitä!
t.Täti

 

[HIFK]

Tarkoitan sitä, että jos henkilöllä on oikeasti paljon lahjoja tehdä jotain ja treenaa koko ajan sen eteen, niin tulee olemaan parempi kuin ne, joilla on vain pelkkiä lahjoja tai jotka vain treenaavat.

Eli puhuitte pelkästään siitä, että harjoittelee. Mutta paremmaksi tulee jos on lahjoja siihen touhuun. Eihän Datsyuk ole noin hyvä pelkällä treenaamisella, vaikka varausvuoro olikin alhainen. Taustalla on myös paljon luontaista lahjakkuutta. Eli lahjakkuus plus harjoitteleminen on se mitä haen.

Ja tuossa saattaa lyötää kaunottaren on se ongelma, että saattaa löytää. Tietyille mieshenkilöille siinä ei ole mitään ongelmaa. He saavat niitä laatunaisia koko ajan. Se ei ole mikään saattaa löytää. Eli kuten aiemmin sanoin, niin sen yhden vahinkonaisen voi löytääkkin, mutta se todellinen naisten suosio vaatii jo todella paljon niitä luontaisia juttuja. Ulkonäköä, synnynnäistä älykkyyttä, karismaa, jne. Niitä vain ei voi treenamalla parantaa, koska ovat synnynnäisiä.

Se on myöskin totta, että paljon enemmän tekee mieli vain olla kateellinen muille ja surkutella omaa tilannetta kuin parantaa sitä. En vain jaksa yrittää, koska tiedän, että synnynnäisiä juttuja en voi parantaa. Tiedän, että ne naiset, joista olen kiinnostunut, saavat parempia miehiä kuin minä, joten miksi enää edes yrittää. Vaikka tuo Dennis Frantz ei olekkaan se komein mies, niin hänessä on kuitenkin synnynnäistä karismaa, jota ei voi parantaa mitenkään. Nimenomaan synnynnäistä.

Ja mitä sitten että vaatimukset ovat kovia? Sehän vain tarkoittaa, että olen juuri niin paska, etten pääse sinne. Siitä on kyse. Itselläni on paljon tavoitteita, mutta tiedän, etten kykene niitä saavuttamaan. Sen takia tunnenkin kokoaikaista kateutta niitä kohtaan, jotka siihen kykenevät.

Tällä hetkellä itselläni on omalla paikkakunnalla 4 sellaista naista, joista olen kiinnostunut. Mutta ongelma onkin siinä, että he eivät ole kiinnostuneita minusta. He etsivät niitä parempia miehiä, eli sellaisia, joita itse haluaisin nimenomaan olla. Mutta kun en ole, niin eipä huvita edes yrittää.

Tuossa jotkut ovat joskus ihmetelleet, että miksi en koskaan puhu mitään. Syy on hyvin yksinkertainen. Ei ole mitään asiaa, sanottavaa tai kommentoitavaa. Kun fiksummat ihmiset puhuvat, niin silloin kannattaa antaa heidän puhua, eikä häiritä millään tyhmillä paskapuheilla. Syy on hyvin yksinkertainen.

 

[Ted Raikas]

No voi nyt vittu... täällä Jatkoajassa monikaan varmasti ole mikään luonnonlahjakkuus millään alalla, silti ihan onnellista ja rikasta elämää viettää useimmat, uskon näin. Eikä voivottele sitä, että voi kun ei ole sattunut tulemaan geeneissä lahjakkuus asiaan X. Väitän hyvä HIFK, että sinulla on todellisuudentaju aika pahasti hukassa. Katselet liian useita ihmisiä liikaa ylöspäin ja näet, että ne on jotain hiton jumalolentoja. Tosiasiassa ollaan kaikki kuolevaisia ja monilla ei tosiaankaan ole mitään erityisen suuria syntymälahjoja. Ihmiset vaan tekee asioille silti jotain, kokeilee ja treenaa, tai ei mieti liikaa tuota samaa luuppiä, mitä itse tunnut pyörittelevän jatkuvalla syötöllä.

Niin, en nyt tosiaan ole itse mikään malliesimerkki mistään maailman itsevarmimmasta tyypistä, mutta sinuun peilaten tunnen olevani aika hyvässä kurssissa siitä huolimatta. Teen asioita mistä itse saan iloa ja nautintoa ja jos joku muu siinä sivussa saa fiiliksiä siitä mitä luon, niin kiva juttu. Se on bonusta. Se ei ole silti mikään itsetarkoituksellinen päämäärä. Tuntuu, että lähdet koko ajan liikkeelle väärästä suunnasta, eli yrität olla muiden silmissä hyväksyttävä ja upea tapaus, vaikka sinun pitäisi pyrkiä vaan hyväksymään itsesti ensin. Sitten tulee kaikki muu jos tulee.

Edelleen sanon, ettei tuo ole välttämättä helppoa, tai ettenkö itse olisi paininut noiden asioiden kanssa. Toisaalta, en niin uikuttavaan sävyyn tuo sitä asiaa esille jatkuvasti, vaan yritän tehdä oikeasti jotain.

Koirapoika tuolla edellä puhui helvetisti asiaa. Itseasiassa tuo viesti voisi olla melkein itseltäni. Vaikuttaisi, että kyseinen heppu on vähän itseni tyylinen, eli taiteellisesti tai "taiteellisesti" orientoitunut.

 

[-pasi-]

Itseä vähän ihmetyttää tuo HIFK:n asenne.

Meikäläinenkin koko elämän kiusattu koulussa. Olkoon kyseessä vaatteet, änkyttävä puhe, hieman outo kävelytyyli kun jalat menee jännästi ristiin ja muut syyt, tai se että olin luokkani hiljaisin.

Vaikka koko elämä on mennyt melkein kokoajan alaspäin ja varsinkin nuorena niin itse olen koittanut mennä kokoajan ylöspäin.

Tilanne helpottui kun peruskoulusta pääsi. Kävin ensin parantelemassa numeroita kymppiluokalla ja sielä kun tuli uusia naamoja niin itseluottamus nousi kun ei ollut kiusaajia. Siinä samalla vähän rohkenin jo puhumaan eikä esimerkiksi esitelmissä ja ryhmätöissä enää jännittänyt niin paljoa kuin ennen, vaikkakin edelleen meinaisi pyörtyä esitelmien aikana jos koulussa vielä olisin.

En ollut vieläkään äänekäs tai mitään ,mutta en sentään jokatilanteessa hiljaa "kun ei ollut muutakaan puhuttavaa". Koittaa sitten kysyä vaikka mitä on seuraavalla tunnilla tai jotain kommentia siitä miten tunti meni tai muuta.. ei tarvitse olla isokaan asia niin saa itseä vähän esille ettei jää niin syrjään. Itseasiassa puhuminen yleensä perustuu siihen, että kysellään niitä itsestään selvyyksiä jos ei muuta keksi ja siitä se lähtee. Olkoon aihe siis vaikka" mitä meillä on seuraavalla tunnilla" jos ei muuta keksi.

Ammattikoulussa hieman tilanne myös parani , ei edelleenkään ollut kiusaamista ja osasi kokoajan parantaa ja olla enemmän mukana touhuissa. Vaatetukseen ja muuhun käytti enemmän huomiota ja juuri siihen kommunikaatioon.

Olen tosin edelleen erittäin surkea vaikkapa naisten kanssa ja muuta, mutta kun on lopettanut monen asia murehtemisen niin pääsee elämässä etenpäin. Ennen itsellä oli tuon kävelytyylin kanssa eniten murheita, siihen tuli keskitettyä erittäin paljon ja kävely meni sitäkin hassummaksi aina mitä enemmän sitä ajatteli. Nykyään kun itseluottamus jotenkin huipussaan niin en ole edes muistanut ylä-asteen jälkeen, että kävelytyyli on erilainen kuin muilla, toki ehkä muut huomio sen edelleen, mutta kun ei itse mieti niin se ei tule enää pintaan enkä ole huomionut sitä enää moneen vuoteen.

Olen koulun jälkeen ollut nyt työttömänä kohta vuoden, osittain ihan omaakin syytä kun aktiivisesti ei ole etsinyt, mutta silti yritän pistää kokoajan elämääni uutta vaihdetta silmään ja saada rohkaisua juuri vaikkapa noihin naisasiohin. Salilla/uimassa käymisen myötä ehkä enemmän rohkaisua tuohon naisongelmaan onkin löytynyt ja myös pukeutumiseen enemmän keskittyneenä jotenkin omastakin mielestä saanut itseni näyttämään jopa ihan hyvännäköiseltä ja hieman semmoista kommenttia tullutkin vähän puolelta ja toisin, että asiota on muuttunut parempaan suuntaan.

Noh jokatapauksessa vaikka itsenikin on pakko tunnustaa, etten ole oikein hyvä missään asiassa, en osaa kieliä, kädentaidot on paskat ja juurikaan mitään en osaa, mutta jotain olen kokoajan yrittänyt kehittää ja löytää asiota jossa jotenkin edes pärjäisi ja varsinkin tehdä niitä asiota mitä itse haluaa / osaa.

Olenhan aina haaveilut rallikuskiksi tai formulakuskin paikasta tai olla rock tähti, mutta pakko olla tunnustaa tosiasiat ja ei minusta ole noihin. Sen takia yleensä ei kannata asettaa itselle tavoitteita lian korkealle ja varsinkaan semmoiseen johon ei ole edellytyksiä tai mahdollisuuksia, toki aina pitää yrittää kuten aikaisemmin on tullut esille.

 

[girlzilla]

Meillä ihmisillä tuntuu olevan sellainen inhottava tapa, että elämme usein "sitten kun"-periaatteella. Ikäänkuin jonkun (tai useammankin) asian muuttaminen elämässämme toisi meille yhtäkkiä uskomattoman onnen ja menestyksen tunteen. Itse huomaan usein voivottelevani sitä, että ai että jos olisi rahaa niin voisi tehdä sitä ja tätä ja tuota ja olisin varmasti paljon onnellisempi! Onni kuitenkin, kliseistä tai ei, lähtee aina ihmisestä itsestään. Ja HIFK siitä olen äärimmäisen eri mieltä, että "faktat on faktoja eikä niitä voi muuttaa". Kyllä asennoitumistaan voi muuttaa ja omaa ajatusmaailmaa voi ihan oikeasti treenata.

Ja pakko huomauttaa näin nuorena nättinä naisihmisenä, että enpä ole KOSKAAN pohtinut yhdenkään miehen kohdalla penkistänostotulosta, mahdollista rauhanturvaajataustaa ym. Päinvastoin, voisin hyvinkin seurustella fyysisesti ei-niin-hyvänäköisen miehen kanssa jos hänellä olisi hyvä huumori ja itseluottamusta. Ja tämä on pelkkä fakta.

 

[scholl]

Meillä ihmisillä tuntuu olevan sellainen inhottava tapa, että elämme usein "sitten kun"-periaatteella.

Tyypillisimpinähän tuo ilmenee niin, että moni sanoo, että tekee sitä ja sitä sitten kun jää eläkkeelle. No sitä ennen voi kuolla, loukkaantua, terveys voi mennä jne. Kyllä se kaikki kannattaa tehdä tänään ja nyt tai ainakin lähitulevaisuudessa.

Hyviä esimerkkejä ovat moottoripyörät ja avoautot. Osa puhuu niiden hankkimisesta koko ajan, eivätkä koskaan hanki. Kun ostin uuden prätkän niin yksi kaveri puhui usein siitä, että hänkin hankkii a-kortin ja kuinka hyvä juttu se on. Ei ole vieläkään hankkinut, vaikka siitä on nyt 9 vuotta aikaa. Sama juttu tapahtuu usein avoauton kanssa. Voi tulla ihan tuntemattomiakin tyyppejä tilittämään sitä, että hekin hankkivat sitten, kun elämäntilanne on oikea. En helvetti oikeasti tajua, miten se elämäntilanne voi olla muka väärä. Sehän on ilmasta kiinni, voiko ajaa katto auki, eikä mistään muusta. Miten sitä muka haluaisi ruskettua tai nauttia avoimesta katosta vasta sitten eläkkeellä. Jengi on oikeasti ihan kuutamolla. Nuorenahan se pitää nimenomaan pitää hauskaa, vanhempana voi sitten keskittyä tienaamaan vaikka rahaa tms.

Sama jengi sitten valittaa, jos joku toinen tekee jotain. Eli Jungner esim. ei ole oikeanlainen demari nyt, kun ajaa avoautolla. Sama juttu on muuten veneilyssä. Olin ite hiljattain veneilemässä Adrianmerella niin tuli esille sellainen pointti, että jotkut kuvittelee veneilyn olevan jotain näyttämisen halua muille. Jotenkin ihmeasenne joillakin. Kyllähän asioiden tekeminen pitää lähteä siitä, että tulee itselle jostain helvetin hyvä fiilis. Esim. jos ostan vaikka kruunun ja laitan sen päähäni viihteelle niin se pitää sitten tapahtua sen takia, että mulle tulee siitä hyvä fiilis, eikä siksi, että haluaisin näyttää muille, että mulla on kruunu päässä.

 

[Keltainen Jaffa]

Se on myöskin totta, että paljon enemmän tekee mieli vain olla kateellinen muille ja surkutella omaa tilannetta kuin parantaa sitä. En vain jaksa yrittää, koska tiedän, että synnynnäisiä juttuja en voi parantaa.

Päättelen niin, että ihan oikeasti haluat nostaa itsesi oman elämäsi marttyyriksi ja saat siitä masokistista nautintoa. Pidät itsetuntosi alhaisena, koska haluat sen olevan alhainen. Ei sinunkaltaistasi ihmistä voi kukaan auttaa, etkä saa ainakaan minulta säälin hiventäkään.

Sanon vielä viimeisen kerran ohjeeni: elämän ja itsetunnon parantaminen kannattaa riippumatta epärealistisista tavoitteista.

Varmasti saat vielä paljon ihmisiä (myös Jatkoajasta) kuuntelemaan valitustasi ja säälimään/raivoamaan sinulle surkeuttasi, mutta minä en siihen ala. Jos et halua apua, niin en tyrkytä sitä tämän enempää.

Edit. toinen korni elämänohjeeni voisi olla: älä ruoki masokistia.

 

[HIFK]

Tuossa tänään tuli taas huomattua, kuinka vaikeaa on uskaltaa puhua kenellekkään mitään. Eräs opettaja (johon olen ihastunut täysillä), tulee kadulla vastaan, ja oma tervehdys on luokkaa täysin naurettava. Kun ei uskalla enää edes moikata.

Todella vaikeaa uskaltaa sanoa kenellekkään mitään, olla missään saunaillassa mukana, jne.

Tuosta opettajastakin olen kiinnostunut siksi, että on aika nuoren oloinen, noin 35 vuotta ja fiksu ja menevä. Ei miestä tällä hetkellä. Ei tarvitsisi mitään epävarmoja nuoria katsella, kuten itse varmaankin olen.

Mutta miten tuosta nyt sitten saa mitään aikaiseksi?

 

[tutzba]

Mutta miten tuosta nyt sitten saa mitään aikaiseksi?

Hakeutumalla hoitoon.

 

[Nick Neim]

Mutta miten tuosta nyt sitten saa mitään aikaiseksi?

Lähetä sille kirjekuoressa vitonen. Tai no, tässä tapauksessa omena toiminee paremmin. Muista sitten kuoria ja paloitella ennen kuoreen laittoa.

Etkö sä nyt vittu tajua, ettei sulla välttämättä olisi asiat paremmin vaikka olisit paljon komeampi, paljon lihaksikkaampi, ja pääsisit rauhanturvaajaksi? Oikeasti, sun kirjotuksista huomaa sen, ettei kaikki voi olla kunnossa. Don't feed the troll jne.

Tee jotain itelles, olit trolli tai et.

 

[-pasi-]

Tuossakin pitäisi vain rohkaistua ja koittaa vain sanoa edes vaikka sen muutaman sanan joskus kyseiselle ihmiselle. Tosin en tiedä onko opettajat nyt se paras vaihtoehto alkaa iskemään naisia.. Vähän urbaanilegendoja taitaa olla opettajian ja oppilaiden suhteet ellei kyseessä ole joku entinen opettaja sitten..

Itsellä on vähän sama juttu ettei kadulla tutun tullessa oikein aina edes kättä saa ulos kun menee jumiin, mutta silti yritän kaikkeni tämän asian parantamiseksi ettei ihan tuppisuuksi aina mene vaikka luonto meinaakin antaa periksi. Varsinkin naispuolisiin ihmisiin yhteydenpito on jotenkin niin vaikea ettei siitä mitään meinaa tulla, silloin varsinkin tervehtemisessä jo menee jökkiin. Tuo tervehtemisen vaikeus on jotenkin luontaista ja vaikka haluaisi nostaa sitä kättä tai puhua jotain niin menee jökkiin ja sitten tilanne jo meneekin ohi kun ei saa kättä/suutaan auki ja kävelee ihmisen ohi..

En nyt sanoisi sairaudeksi jos jännittää eikä uskalla puhua kenelekkään. Tuo oikeastaan on vain sitä, että pitäisi itseä ottaa niskasta kiini muuloinkin kun esimerkiksi kun on kännissä tai edes silloin kun on kännissä niin silloin yrittää ottaa niskasta kiini ja mennä puhumaan niile naisille tai kavereille ym.. Itse olen hiljainen ja melko pelokaskin varsinkin silloin jos porukkaa on enemmän eikä ole hirveästi tuttuja, mutta koitan edes jotenkin.

Jostain kohti pitäisi vain saada elämään se punainen lanka. Vaikka onnistumisista työpaikalla tai muualla. Joitakin harrastuksia vaikka löytää tai jotain jota myöten ehkäpä uusia ihmisiä tapaa ja sitä myöten myös itseluottamusta.

Pelot pitäisi voittaa ja ne voittaa vain kohtaamalla sen pelon. Hyvä esimerkki juuri tuo Benji-hyppyn hyppääminen jos korkean paikan kammo ym... Pitää voittaa vain ongelma!

 

[alwahla]

Vähän urbaanilegendoja taitaa olla opettajian ja oppilaiden suhteet ellei kyseessä ole joku entinen opettaja sitten..

Ymmärtääkseni tämä tapaus HIFK on töissä koululla eikä oppilaana.

Alkaa loppua ideat kesken. Tällä en meinaa näitä omia itsetunto-ongelmiani vaan tämän ketjun suurta staraa. Tulee mieleen jonkun Levottomat-elokuvan slogan "kun mikään ei riitä".

 

[Ted Raikas]

Parempi olisi jos vaan kaikki yksituumin päättäisi olla kommentoimatta mitenkään HIFK:n viesteihin. Eiköhän kaikki sanottu ole sanottu ja tehty on tehty. Se on nyt vaan miehestä itsestään kiinni, miten sisäistää nuo sanotut asiat.

Luultavasti kyllästyy jauhamaan tuota samaa asiaa, jos kukaan ei millään lailla kiinnitä huomiota.

 

[CaptainSlow]

Nyt kun tuli tuosta morottamisesta puhetta, niin itsellänikin on nimenomaan ongelmia avata suuta ja tervehtiä. Yleensä se menee niin, että odotan, että toinen tervehtii ensin ja sitten jotenkin itsekin vapaudun, tervehdin takaisin ja jään juttelemaan. Jos taas toinen ei tervehtisi, niin todennäköisesti käveltäisiin vain toistemme ohi sanaakaan sanomatta.

-pasi-:lta myös mielestäni hyviä pointteja nuo, että pitäisi vain rohjeta avaamaan suuta porukassa. Olen itsekin suht. hiljainen, varsinkin jos on isommasta porukasta kyse. Tulee enemmänkin seurattua aina keskustelun etenemistä ja mietiskeltyä itsekseen asioita. Sitten huomaa, että on jonkun puoli tuntia istunut aivan hiljaa. Lätkäporukassa mulle monesti naureskellaan sen takia, että olen hiljaa ja sitten avaan suuni. Aivan sama oikeastaan mitä sanon, niin se on muka niin helvetin hauskaa ja itseäni ainakin välillä vituttaa se naureskelu kovastikin. Se ei ainakaan ruoki sitä itseluottamusta avata suutaan, vaikka ymmärrän toki etteivät ne jätkät tosissaan ole. Omien kavereiden kanssa tuleekin juteltua paljon avoimemmin.

 

[Temptation]

Ottakaa jätkät rennommin, ei tarvi jäädä juttelee. Reipas ja iloinen "moi" ja hymyä perään. Mä en jaksa jäädä ite koskaan juttelee kaikille tutuille, ihan kaveri pitäis olla :D. Mut useinmiten toinen osapuoli sitten alkaa höpöttää jotain tai minä ite keksin jotain hauskaa, niin siitähän alkaa se mahdollinen juttelu.

Ja hyvä tapa kiinnittää muijien huomio on olla oikeasti herrasmies. Näyttäs olevan kaikille vitun vaikeeta, mutta mut o siihe kasvatettu niin vaikuttaa jotenki luonnoliselta. Eli ovien availu, väistäminen jos tarvetta ym. pikkujuttuja. Nää ei omaa maailmaa kaada, mutta toiselle tulee hyvä mieli. Eikä tarvi alkaa heittää "TASA-ARVOA PERKELE, NAISET ON VAA IHMISIÄ". Ihan omalla päätöksellä mä noin teen :D

 

[HIFK]

Niin tarkoitin tuon opettajan kanssa, että mitä teen.

Kyllähän itsekin tuota ovien avaamista, sun muuta teen ja tervehdinkin lähes aina, mutta nuo eivät sitten koskaan vie sen pidemmälle. Kaikkihan tuota kuitenkin lähtökohtaisesti tekee.

Ts. millään ovien avaamisella ei minkäänlaisia suhteita luoda kenenkään kanssa. Enkä ole noilla kohteliaisuusjutuilla koskaan mitään erikoista huomiota saanut, näyttää enemmän joltain perseennuolennalta.

Futiksen lopetin tuossa äskettäin, muutamasta pelatusta pelistä sain aika lailla tarpeekseni. Ei riitä taso, niin paska pelaaja ihan muidenkin silmissä. Tuossa treeneissä yks kerta puhuttiin, niin eräs junnuja valmentanut kaveri sanoi, että siinä vaiheessa kun aletaan oikeasti pelaamaan, niin se on miesten peliä. Sen verran kovaa tullaan päälle. Kertoi esimerkin, että kun pallo on maalin edessä, niin kokematon pelaaja luulee tekevänsä maalin.

Todellisuudessa sieltä tulee vastustajan maalivahti täysiä päin, jyrää pelaajan ja pari tuntia kerätään pelaajan jäännöksiä kentältä. Ekassa pelissä itselleni kävi melkein samalla tavalla. Otin palloa ja vastustajan pelaaja juoksi päin ja suoraan selälleen, hyvä ettei takaraivo osunu lattiaan. Peukalo jäi pahasti alle.

Kerran aiemminkin lennelly ympäri kenttää, kun kovaa tullaan päin.

Taso vaan ei yksinkertaisesti riitä. Ja sen kehittymisvaiheen olen jo ohittanut. Kahdenkympin jälkeen kun aloittaa, niin on jäänyt jo todella pahasti jälkeen kaikesta kehityksestä, eli ei jatkoon.