Itsetunto-ongelmat

[Flip#51]

Naisasiat-ketjun ironisesti täyttyessä sivu sivulta viesteistä, jotka käsittelevät lähinnä tietyn nimimerkin naisasioiden puutetta, koen tarpeelliseksi perustaa tällaisen ketjun.

En oikeasti jaksa sen kummemmin alustaa tätä ketjua, koska lienee aika selvää, miksi haluan pistää tämän pystyyn. Voin kuitenkin sanoa, että täällä on sopivaa käsitellä aiheita, kuten "miksi inttikaverini saa kaikki naiset", "miksi vanhempanikin kuittailevat älykkyydestäni" tai "kuinka avaan suuni futistreeneissä". Sana on vapaa!

 

[scholl]

En ole kurssiakaan psykologiaa koskaan opiskellut, joten joudun heittämään mututuntumalla, mutta minulla sellainen käsitys, että meidän pitäisi erottaa tässä yhteydessä itsetunto ja itseluottamus. Melkein voisi nostaa kädet pystyyn, jos jollain on huono itsetunto. Millä sitä muka kohennetaan. Sen sijaan jokaisella voi olla joskus jossain tilanteessa huono itseluottamus ja sitä voi kohentaa esimerkiksi harjoittelemalla niitä tilanteita.

 

[HIFK]

En ole kurssiakaan psykologiaa koskaan opiskellut, joten joudun heittämään mututuntumalla, mutta minulla sellainen käsitys, että meidän pitäisi erottaa tässä yhteydessä itsetunto ja itseluottamus. Melkein voisi nostaa kädet pystyyn, jos jollain on huono itsetunto. Millä sitä muka kohennetaan. Sen sijaan jokaisella voi olla joskus jossain tilanteessa huono itseluottamus ja sitä voi kohentaa esimerkiksi harjoittelemalla niitä tilanteita.

Pakkohan olisi melkein harjoitellakin noita juttuja, mutta ongelma onkin siinä, että niin monta kertaa sitä sanoo jotain tyhmää tai sitten ei tajua jotain täysin yksinkertaista asiaa. Ja tekee itsestään tyhmän. Ja sitä vain en halua.

Monet vanhat opettajat olivat alkuun todella innostuneita kun tulin koululle töihin. Enää eivät niinkään. Monta kertaa moni opettaja on avannut keskustelun, mutta kun siinä tilanteessa ei vain uskalla sanoa muuta kuin "joo, aivan, niinpä," jne. Monta mielenkiintoista keskustelua olen kuullut joihin olen halunnut ottaa osaa, mutta ei vain halua näyttää omaa tyhmyyttään enempää.

Ei kukaan enää avaa keskustelua kanssani, kun ajattelevat että en kuitenkaan puhu. Uusi äidinkielen opettajakaan, joka on todella puhelias tapaus, ei enää oikein jaksa edes moikata. Ennen puheli ja kyseli kaikenlaista. Hyvä kun itse uskaltaa ottaa katsekontaktia. Katselee vain tyhmän näköisenä, kun hänkin jotain juttelee.

Ei vain millään uskalla olla oma itsensä, kun aina ennenkin on tullut vaikka kuinka ja paljon sanomista.

Varmasti monet opettajat luulevat, että en pidä heistä lainkaan, kun en mitään koskaan kommentoi tai keneltäkään kysy mitään. Niinhän se vain ei ole millään muotoa. Suuren osan olen tuntenut sen 3 vuotta, mitä itsekin olin silloin koulussa. Harva opettaja enää tuon alkuhässäkän jälkeen jaksaa edes kysyä mitään. Kun en ole juuri mihinkään paljoa vastannut.

 

[ditrim]

Nyyh. No ei vaan. Rupea nauramaan kaikkien jutuille niin sitten he voivat tuntea olonsa hauskoiksi. Siitä sitten se henkinen yliote siirtyykin vähitellen sinulle, kun he rupeavat miettimään "Olenko minä nyt oikeasti hauska tuon kaverin mielestä?" Hymyile. Naura. Polta pilveä. Keinoja on monia.

 

[Flip#51]

En ole kurssiakaan psykologiaa koskaan opiskellut, joten joudun heittämään mututuntumalla, mutta minulla sellainen käsitys, että meidän pitäisi erottaa tässä yhteydessä itsetunto ja itseluottamus. Melkein voisi nostaa kädet pystyyn, jos jollain on huono itsetunto. Millä sitä muka kohennetaan. Sen sijaan jokaisella voi olla joskus jossain tilanteessa huono itseluottamus ja sitä voi kohentaa esimerkiksi harjoittelemalla niitä tilanteita.

Läheisiä käsitteitähän nuo ovat ja kulkevat usein käsi kädessä, enkä osaa itsekään tehä eroa niiden välille muuten kuin mutuilemalla. Koen sen sillä tavalla, että itsetunto on kokonaisvaltaisempi asia kuin itseluottamus, se ikään kuin suojaa taustalla silloin kun itseluottamus on alhaalla. Itseluottamuksen taso heittelee tekemisestä ja tilanteesta riippuen, mutta vahva itsetunto toimii kivijalkana eikä anna huonosti menneiden tilanteiden jättää naarmuja ihmiseen. Liiat epäonnistumiset tai huonosti menneet tilanteet ja itseluottamuksen puutteet monilla osa-alueilla kuitenkin johtavat sitten pikkuhiljaa myös itsetunnon romuttumiseen. Esimerkiksi nimimerkki HIFK:n tapauksessa itseluottamus niin monen asian suhteen on hukassa, että itsetuntokin alkaa rakoilla pahasti. Siksi tarvitaan eri osa-alueilla onnistumisia, jotka ruokkivat itseluottamusta ja sitä kautta kenties parantavat itsetuntoakin, jolloin kokonaisfiilis omasta elämästä ja tekemisistä paranee.

Jukka Hentusella on varmasti maalinteon suhteen aika paska itseluottamus tällä hetkellä, mutta olettaen hänen itsetuntonsa olevan kondiksessa, muut elämän osa-alueet eivät kärsi miehen epäonnistumisista kaukalossa, vaan hän voi olla hyvinkin onnellinen. En miestä tunne, joten tilanne on täyttä spekulointia, mutta toimikoon esimerkkinä.

 

[Espen]

Kyse on monesti elämän "varmistelusta". Ei uskalleta mennä epämukavuusalueelle. Sama kuin jääkiekossa. Ensimmäisenä kulmaan meno saattaa pelottaa, mutta kun sen tekee satoja kertoja huomaa tulevansa sieltä voittajana.

Mene epämukavuusalueelle. Jos mokaat esiintyessäsi luennolla käännä tilanne huumoriksi. Mitä hävittävää sinulla on? Iske nainen selvinpäin. Jos ei onnistu, olet ainakin yrittänyt. Pakit ovat pahinta mitä saat, mutta olet taas yhtä kokemusta rikkaampi ja kokeneempi.

Traagisinta elämässä ei ole kuin kuoleminen, jonka kaikki kuitenkin joskus tekevät. Sillä aikaa kannattaa nauttia. Tällä hetkellä meidän ei tarvitse käyttää aikaamme jokapäiväiseen hengissä säilymiseen, vaan meillä on kaikki työkalut tehdä elämästämme sellaista kuin haluamme.

Elämäsi sankari ja syyllinen katsoo peilistä.

 

[HIFK]

No sitä, että joutuu jatkuvasti vaikeuksiin oman tyhmyytensä kanssa, ei oikein voi kääntää enää huumoriksi. Tai sitä, että ei omista juurikaan kavereita. Ne vain eivät ole mitään jokapäiväisen elämän juttuja ja ongelmia.

Tässä tapauksessa voi sanoa, että kun satoja kertoja menee sinne kulmaan painimaan niin satoja kertoja sitä myöskin sitten häviää sen väännön.

Iske nainen selvinpäin? Kun se vain olisikin niin helppoa. Toisille varmasti onkin, itselle taas ei. Toiset eivät saa kuin naisia, toiset muuta kuin pakkeja. Siinäkin aika iso ero. Yrittää voi aina, onnistua ei läheskään aina.

Toisilla on niitä työkaluja, toisilla ei. Sen ainakin olen oppinut, että kaikilla tässä maailmassa ei ole samoja mahdollisuuksia läheskään. Tuollainen saattaa toimia sellaisena lohdutuksena, mutta todellisuudessa tuo ei pidä millään paikkaansa.

Eli toisille se vain on helpompaa kuin toisille. Ihan kuin tässä olisi kyse jostain itse keksimästä tilanteesta.

 

[Ted Raikas]

Espeniltä ihan päteviä neuvoja, mutta se ei välttämättä toimi kaikilla. Etenkään niillä, jotka on olleet romuna pitkään - kenties koko elämänsä.

Silloin se "asioihin ryhtyminen" ja "itseänsä niskasta kii ottaminen" ei noin vaan onnistu. Ihminen tarvitsee silloin läheisten ja ammattiauttajien apua päästäkseen siihen vaiheeseen, jolloin voi noita kulmaan menemisiä voi ehkä ruveta suorittamaankin. Sitä ennen se voi vaan pahentaa tilaa, jos ei ole yhtään kykeneväinen ottamaan vastaan kovaa kritiikkiä ja myllytystä.

Itsetunnon korjaaminen on todella vaikea prosessi, jos se on käytännössä täysin hajalla tai se ei ole kunnolla rakentunut nuoruusiällä. Ikävä kyllä uskon, että harvalla sellaisella ihmisellä se elämän aikana kasvaa ja eheytyy täysin koskaan. Tietyt asiat seuraa kohdusta hautaan ja sen kanssa pitää vaan osata elää. Myös hiukan miettiä, millaiseen porukkaan yrittää integroitua ja millaisia ystäviä haluaa pitää ympärillään. Luultavasti muutamakin läheisempi kaveri ja ystävä on silloin parempi vaihtoehto, kuin pyrkimys hankkia joku laaja tuttavapiiri. Varsinkin jos kyky käsitellä tunteita ei suju isommissa porukoissa, joissa lähes väistämättä on sitten kaikennäköisiä persoonia, joista monet ei osaa ehkä ottaa toisen tunnetilan heikkouksia huomioon. Eikä sitä voida vaatiakaan heiltä, koska kaikki eivät sitä ymmärrä, eikä ole aikaakaan ymmärtää.

Eli kyllä heikolla itsetunnolla voi selviytyä, mutta vaikeaa se on ja sisältää aika lailla nousuja ja laskuja. Parisuhdekin voi onnistua, mutta tietysti niidenkin pysyvyys voi olla niin ja näin. Riippuu ehkä hiukan tuuristakin, millaisen ihmisen löytää ja kuinka hyvin voi omista tunne-elämänsä vaikeuksista ja sosiaalisista pulmista puhua ja miten hyvin se toinen tajuaa asian. Helposti voisi ajatella, että ehkä parhaiten voi onnistua, jos molemmat on joutuneet painimaan elämänsä aikana samantapaisten ongelmien kanssa. Sitä tavallaan tajuaa mitä toinen käy läpi. Varjopuolena tietysti sitten taas se, että määrätyillä hetkillä toisesta ei ole ehkä apua ja turvaa jos hän on myös rikki eikä ole voimavaroja. Myös huonot olot ja tuntemukset voi ruokkia toisiaan.

Terveempi ihminen voisi ehkä jaksaa kannatella toista useammin, mutta se on sitten hiukan eri juttu haluaako tämä sitä lopulta. Jonkun aikaa ehkä joo, mutta luultavasti sellainen ihminen haluaisi pitkässä juoksussa "terveemmän" suhteen, missä ei tarvitse kokea olevansa toisen huoltaja ja toisen oikkujen armoilla.

Heikolla itsetunnolla ei siis voi luvata välttämättä helppoja ja pitkäkestoisia ihmissuhteita, läheisiä sellaisia varsinkaan. Kaikki on toki aina mahdollista jos tapaa erikoislaatuisen ihmisen, mutta paljon on itse tehtävä töitä itsensä eteen joka tapauksessa. Varmasti koko elämänsä.

Puhun nyt siis tässä paljolti omasta näkövinkkelistäni ja omiin kokemuksiin pohjautuen. Itsetunto-ongelmien kanssa painineen ja edelleen painivan ihmisen äänellä.

 

[Eino_Mies]

Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa mennä lähimpään kirjastoon ja tutustua teokseen Hyvä itsetunto. Kirjoittanut psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. (Linkki WSOY:n sivulle).

 

[tant gredulin]

Ei kukaan enää avaa keskustelua kanssani, kun ajattelevat että en kuitenkaan puhu.

Tässä sinulle ykköskohde muutokseen. Ihmiset pitävät sellaisista ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita heistä :)

Ohjeet:
Kun joku avaa keskustelun, voit poimia avauksesta yhden sanan ja toistaa sen kysyvällä äänensävyllä. Esim: Olipa eilen hauska ohjelma tv:ssä. Lauseessa on monta sanaa, joista voit valita. Jos sanot 'eilen?' se antaa ymmärtää, että juuri eilen et ehkä katsonut telkkaa. Jos sanot 'hauska?' se antaa ymmärtää että mahdollisesti kyseenalaistat hauskuuden tai allekirjoitat sen, riippuen äänensävystäsi. Samalla katsot silmiin ja hymyilet, jolloin toinen jatkaa keskustelua ja voit poimia jälleen uuden sanan uudesta lauseesta. Vähitellen voit edetä nyökyttelyyn tai kauhisteluun tai jopa kahden sanan referointiin!

Tällä metodilla sain ranskaa puhuvat kollegani kuvittelemaan, että puhun itsekin ranskaa sujuvasti :)

 

[Ioota Rhoo]

Hmm. Minusta tuntuu, että tässä sotketaan nyt kaksi käsitettä toisiinsa. Se on aika yleistä, joten ymmärrettävää, mutta jotta näistä asioista voidaan keskustella, olisi hyvä määritellä termit.

Itsetunto = minäkäsitys tai ”itsensä tunteminen” Kyse on tietotaidosta. Itse asiassa yksi tärkeimpiä työkaluja, joita ihmisille jaetaan selviytymistä varten. Kuten älykkyytä sitä ei kuitenkaan jaeta kaikilla saman kokoisella kauhalla. Itsetunto kehittyy aivan pienestä vauvasta lähtien ja sitä on hyvin vaikea muuttaa aikuisena. Itsetunto täytyy ”älytä” sitä ei voi harjoitella tai opiskella. Huono itsetunto yhdistyy heikkoon sosiaalisen tietotaitoon ja psyykkisiin häiriöihin tai sairauksiin.

Henkilö, jolla on vahva itsetunto määrittelee ”minuutensa”, itsenäisesti omista lähtökohdista. Huonolla itsetunnolla varustettu henkilö tarvitsee ulkopuolista palautetta tunteakseen oman arvonsa ja pystyäkseen ”käsittämään” kuka on.

Itsevarmuus = ”Varmuus omasta tekemisestä” kyse on rohkeudesta tai tarkemmin sanottuna epäröinnin puuttumisesta. Henkilö, joka on itsevarma ei joko usko, että voi epäonnistua tai ei välitä epäonnistumisista.

Hyvin usein ihminen voi olla itsevarma, vaikka omaakin huonon itsetunnon tai ehkä tarkemmin sanottuna juuri siksi. (Äskettäin taas alkaneet Idols-ohjelmat ovat hyvä esimerkki tästä).

Ja päinvastoin hyvän itsetunnon omaava ihminen on itse asiassa hyvinkin usein tilanteessa, jossa ei tunne itseään itsevarmaksi.

Hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen itsevarmuus saa ja kuulukin heittelehtiä. Ero tulee siitä miten käsittelee tilanteita, joissa tuntee itsensä epävarmaksi ja minkälainen vaikutus niillä on itsetuntoon.

Jos omaa hyvän itsetunnon on helppo hankkia lisää itsevarmuutta. Täytyy vain antaa itselleen luvan epäonnistua ja heittäytyä rohkeammin tilanteisiin. Jokainen epäonnistuminen ja jokainen onnistuminen kasvattaa itsevarmuutta.

Jos omaa huonon itsetunnon, saattaa itsevarmuus olla katos jo valmiiksi tai sitten se on pohjamudissa. Tätä ei aidosti voi muuttaa ennen kuin tajuaa itsetunnon merkityksen ja kehitä oikea minäkuvaa.

 

[HIFK]

Tässä sinulle ykköskohde muutokseen. Ihmiset pitävät sellaisista ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita heistä :)

Ohjeet:
Kun joku avaa keskustelun, voit poimia avauksesta yhden sanan ja toistaa sen kysyvällä äänensävyllä. Esim: Olipa eilen hauska ohjelma tv:ssä. Lauseessa on monta sanaa, joista voit valita. Jos sanot 'eilen?' se antaa ymmärtää, että juuri eilen et ehkä katsonut telkkaa. Jos sanot 'hauska?' se antaa ymmärtää että mahdollisesti kyseenalaistat hauskuuden tai allekirjoitat sen, riippuen äänensävystäsi. Samalla katsot silmiin ja hymyilet, jolloin toinen jatkaa keskustelua ja voit poimia jälleen uuden sanan uudesta lauseesta. Vähitellen voit edetä nyökyttelyyn tai kauhisteluun tai jopa kahden sanan referointiin!

Tällä metodilla sain ranskaa puhuvat kollegani kuvittelemaan, että puhun itsekin ranskaa sujuvasti :)

Tuota en olekkaan ikinä tullut ajatelleeksi vaikka toki tuota tulee tehtyä aika useinkin.

Totta kai olen kiinnostunut kaikista opettajista (ja tietyllä tavalla myös oppilaista, niiden kanssahan se työ kuluu), mutta kun ongelmani onkin juuri se, etten uskalla/oikein haluakkaan kommentoida jotain juttua tai aloittaa keskustelua kenenkään kanssa, koska itsellä vain on äärettömän pitkä lista kaikista tyhmyyksistä, joita olen tehnyt tai sanonut. Täysin huomaamatta tulee sanottua jotain. Kuten tuo 4x2 on 6. Melkein 15 minuuttia tuli mietittyä, että miksi oppikirja antaa vastaukseksi 8. Opettajan neuvoa tarvittiin tuollaisen asian selvittämiseen.

Ihan sama, sanooko opettaja minua tyhmäksi vai ei, tuollaisen jutun jälkeen tuskin kovin fiksuna pitää. Virheitä sattuu ja kokeneemmilta täytyy kysyä neuvoja, mutta ei tällaisissa asioissa.

Ihan sama vaikka kyseessä olisi ketä hyvänsä, ei edes oikeastaan halua tällaisena henkilönä enää suutaan avata. Muutoin tekisi mieleni kommentoida vaikka mitä. Olympiastadikan ottelua, Facebookkia, hiihtämistä, jne. Mutta kun tuollaisissakin asioissa on joutunut lukuisiin häpeällisiin tilanteisiin. Ei vain enää halua.

 

[BitterX]

Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa mennä lähimpään kirjastoon ja tutustua teokseen Hyvä itsetunto. Kirjoittanut psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. (Linkki WSOY:n sivulle).

Noniin nimimerkki HIFK. Olisiko aika toteuttaa edes tämä hyvä neuvo? Lienee sinunkin mielestä toteutuskelpoinen.

Kirjastontädille ei tarvitse sanoa mitään, jos pelkää mokaavansa itsensä tämän edessä. Itseasiassa kirjastossa puhuminen ei ole edes suotavaa.

Sen sijaan nimim. ditrimin neuvoa pilven polttamisesta en suosittele toteutettavan varsinkaan, jos työpaikkasi on yläasteen koulu :)

EDIT: Nimimerkki HIFK:lla on ammattikorkeakoulututkinto (näin olen käsittänyt), mutta laskutoimitus 4x2 tuottaa suuria vaikeuksia -> Välitön Trollhättan-alarm?

 

[Nick Neim]

Ihan sama, sanooko opettaja minua tyhmäksi vai ei, tuollaisen jutun jälkeen tuskin kovin fiksuna pitää. Virheitä sattuu ja kokeneemmilta täytyy kysyä neuvoja, mutta ei tällaisissa asioissa.

Siis onko se nyt ihan sama vai ei? Alun perusteella kyllä, loppua kohden lukiessa en ole enään varma.

Mulla on suhteellisen laaja tuttavapiiri, ja olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin. Nykyään tulee asuttua Suomen mittakaavassa suht suuressa kaupungissa, ja kavereita joihin tulee pidettyä yhteyttä löytyy kummaltakin paikkakunnalta. Sekaan mahtuu monenlaista henkilöä, jotkut tyhmempiä, toiset hauskempia ja kolmannet hiljaisempia kuin toiset. Silti ollaan kavereita, ei mikään näistä ominaisuuksista ole kaveruuden "tappajia", jos kemiat muuten natsaa. Ja kyllä, sekaan mahtuu todella tyhmää porukkaa, ja joidenkin kanssa kuulee välillä omat ajatuksetkin. Mun mielestä silti mukavia tyyppejä, osittain voi johtua luonteestani, tulen kaikkien kanssa suht helposti toimeen.

Puheistasi saa sen kuvan, että olet ala-asteella luokassa neuvomassa oppilaita? Vai oletko jonkun yksittäisen henkilön erityisavustaja? Ei sinnekään kai ketään täysin idioottia oteta, oothan pakosti ainakin jotain oikein tehnyt? Sun on vaan nyt oikeesti lakattava liikaa miettimästä mitä teet, varsinkin jos kirjoittamasi jutut on totta. Entä sitten jos vastaat väärin? Vastaat vaan, sehän on sunkin mukaan ihan sama mitä muut siitä ajattelee.

Ja ei, en pidä itseäni mitenkään komeana, ja nykyään pelastusrengaskin kuuluu lisävarusteisiin. Siltikään en koe sosiaalisia tilanteita mitenkään mahdottomina, jos vaan olet oma itsesi ja hyväksyt sen mikä olet.

P.S. Mitä tarkemmin ajattelen tota sun tarinaasi, susta tulee mieleen eräs pienemmän paikkakunnan kaveri. Hän pitää itseään yksinkertaisena - ja onkin hieman sitä. Eikä ole ulkonäöltäänkään mikään Brad Pitt. Silti silläkin äijällä on kavereita, naispuolisiakin. En nyt ymmärrä miksei niitä voisi olla sullakin?

 

[ms.qvist]

Ihan sama vaikka kyseessä olisi ketä hyvänsä, ei edes oikeastaan halua tällaisena henkilönä enää suutaan avata. Muutoin tekisi mieleni kommentoida vaikka mitä. Olympiastadikan ottelua, Facebookkia, hiihtämistä, jne. Mutta kun tuollaisissakin asioissa on joutunut lukuisiin häpeällisiin tilanteisiin. Ei vain enää halua.

Minulla on ollut ja on osin edelleenkin huono itsetunto, en myöskään ollut nuorempana kovinkaan itsevarma - ennemminkin hyvin epävarma ja se sai minut jopa paniikinomaisesti tarkkailemaan itseäni ja näkemään kaikessa tekemisessäni negaatioita ja pidin itseäni kenties tyhmempänä kuin olinkaan, yleisesti kaikella mahdollisella tasolla huonompa kuin todellisuudessa taisin ollakaan.

Minun oli todella vaikea saada sanaa suustani, olin vuosia kiusattu, mikä teki minusta entistäkin epävarmemman ja kyvyttömämmän käsittelemään itseäni ja omaa persoonaani - oli suorastaan mahdotonta löytää niitä hyviä puolia minusta.

En tiedä mikä minusta olisi tullut, jollen olisi mennyt Postille töihin. Alkuun se tuntui helvetilliseltä paikalta työskennellä. Kielenkäyttö oli karskia, ihmisille saatettiin olla tylyjä, toisinaan vittuiltiin suoraan tai välillisesti. En uskonut kestäväni siellä vuottakaan, ensimmäiset kuukaudet olivat todella vaikeita - itseasiassa varmasti lähes koko ensimmäinen vuosi oli todella vaikea ja ahdistava - pelottavakin.

Lopulta päätin, että tämä ei voi jatkua näin. En selviä jos en opettele löytämään itsestäni (persoonastani) vahvuuksia ja hiljalleen niitä alkoikin löytyä. Aloin oppia puolustamaan itseäni (sanallisesti siis), keskustelemaan erilaisista asioista, olemaan tiukka ja määrätietoinen. Tämä ei tietenkään tapahtunut hetkessä mutta parissa kolmessa vuodessa opin löytämään niitä vahvuuksia ja kehittämään ensin niitä ja sitten myöhemmin ryhdyin vahvistamaan niitä asioita joissa olin heikko (olen kenties edelleenkin).

En edelleenkään ole täydellinen mutta olen enemmän sinut itseni kanssa. Tiedän missä olen hyvä, tiedän missä on kehittämisen varaa - kuten ihmissuhteiden rakentamisessa, mutta olen jotakuinkin sinut itseni kanssa ja huomannut, että määrätietoisella työllä, ulkopuoliseen apuun turvautumalla, lukemisella, harjoittelemiselle - jopa sinne kulmiin menemisellä - voi saada paljon aikaan. Ei hetkessä mutta parissa kolmessa vuodessa kuitenkin. Se epävarma vlad on aikalailla menneitä menneisyyttä. Tulevaisuus vaikuttaa hyvältä, jopa nautinnolliselta ja jos hyvin käy saan vuoden kuluttua tehdä työtä, mitä pidän tärkeänä.

Olet minua paljon (?) nuorempi, joten älä hätäile turhaan. Pari kolme vuotta elämästä ei ole hukkaan heitettyä aikaa jos käytät sen tehokkaasti oman minuutesi vahvistamiseen ja tarvittaessa vaikkapa terapian avulla - se voi olla hyvä keino sinulle, olen itsekin siitä saanut apua - joskin välillisesti.

Tsemppiä!

vlad.

 

[magnum37]

Kuulun myös itsetunnottomien kerhoon sikäli, että ainakin sitä tervettä itseluottamusta tässä opetellaan vielä 34 vuoden iässä (että ilmeisesti viimeistään nyt kaikki Jatkoajan naispuoliset kirjoittajat voivat lisätä minut ignore-listalle, hehe). Hyvä että tällainenkin ketju nyt avattiin. Voisin kuvitella että minulla on tänne enemmänkin rustattavaa, mutta osui nyt vielä sen verran arkaan paikkaan, ettei nyt tämän syvempiä.

Sanoisin kuitenkin omasta kokemuksestani, että henkilö jolla on 10 nallekarkkia, ei useinkaan ymmärrä henkilöä jolla on vain yksi nallekarkki.

 

[Mr.Fox]

En tiedä mikä minusta olisi tullut, jollen olisi mennyt Postille töihin. Alkuun se tuntui helvetilliseltä paikalta työskennellä. Kielenkäyttö oli karskia, ihmisille saatettiin olla tylyjä, toisinaan vittuiltiin suoraan tai välillisesti. En uskonut kestäväni siellä vuottakaan, ensimmäiset kuukaudet olivat todella vaikeita - itseasiassa varmasti lähes koko ensimmäinen vuosi oli todella vaikea ja ahdistava - pelottavakin.

Lopulta päätin, että tämä ei voi jatkua näin. En selviä jos en opettele löytämään itsestäni (persoonastani) vahvuuksia ja hiljalleen niitä alkoikin löytyä. Aloin oppia puolustamaan itseäni (sanallisesti siis), keskustelemaan erilaisista asioista, olemaan tiukka ja määrätietoinen. Tämä ei tietenkään tapahtunut hetkessä mutta parissa kolmessa vuodessa opin löytämään niitä vahvuuksia ja kehittämään ensin niitä ja sitten myöhemmin ryhdyin vahvistamaan niitä asioita joissa olin heikko (olen kenties edelleenkin).

En edelleenkään ole täydellinen mutta olen enemmän sinut itseni kanssa. Tiedän missä olen hyvä, tiedän missä on kehittämisen varaa - kuten ihmissuhteiden rakentamisessa, mutta olen jotakuinkin sinut itseni kanssa ja huomannut, että määrätietoisella työllä, ulkopuoliseen apuun turvautumalla, lukemisella, harjoittelemiselle - jopa sinne kulmiin menemisellä - voi saada paljon aikaan. Ei hetkessä mutta parissa kolmessa vuodessa kuitenkin. Se epävarma vlad on aikalailla menneitä menneisyyttä. Tulevaisuus vaikuttaa hyvältä, jopa nautinnolliselta ja jos hyvin käy saan vuoden kuluttua tehdä työtä, mitä pidän tärkeänä.

Luultavasti olen täysin väärä henkilö kirjoittamaan yhtään mitään tähän ketjuun. Tuo lainaamani pätkä on kuitenkin niin hienoa tekstiä, että ajattelin itsekin hämmentää soppaa muutamalla sanalla.

Muutamia hienoja ohjeita, joita olen kuullut vuosien varrella tai sitten saanut itse oppia kantapään kautta. Esimerkit vladin viestistä.

1. Opettele nauramaan itsellesi!
- "En edelleenkään ole täydellinen mutta olen enemmän sinut itseni kanssa."

2. Ole ylpeä siitä mitä teet!
- "- - - saan vuoden kuluttua tehdä työtä, mitä pidän tärkeänä."

3. Ole ylpeä itsestäsi/osaamisestasi/siitä mitä omistat!
- "Tiedän missä olen hyvä, tiedän missä on kehittämisen varaa - kuten ihmissuhteiden rakentamisessa - - -"

4. Kokemus tuo varmuutta!
- "Tämä ei tietenkään tapahtunut hetkessä mutta parissa kolmessa vuodessa opin löytämään niitä vahvuuksia - - -"

5. Asiat eivät ole koskaan niin huonosti, etteikö niitä voisi vielä alkoholilla pahentaa!
- lienee tarpeetonta selvittää sen enempää...

Niin typerältä kuin se ehkä kuulostaakin, niin mielestäni Juhani Tammisen kirjoista saa kyllä hemmetin hyviä elämänohjeita. Tai no mitä voi odottaa kirjoista, joiden kirjoittaja painaa kaupungissa kuin kaupungissa berberin liepeet liehuen pari metriä kaikkien muiden yläpuolella...

 

[Jerry100]

Kyse on monesti elämän "varmistelusta". Ei uskalleta mennä epämukavuusalueelle. Sama kuin jääkiekossa. Ensimmäisenä kulmaan meno saattaa pelottaa, mutta kun sen tekee satoja kertoja huomaa tulevansa sieltä voittajana.

Mene epämukavuusalueelle.
Elämäsi sankari ja syyllinen katsoo peilistä.

Espeniltä loistava totuus. Siitähän tässä kaikessa on kyse. oletko omalla mukavuusalueella vaiko kiusaamisalueella.
Mukavuus alueella on toki kiva olla eikä tarvitse tehdä muutakuin välttämätön mutta silti menettelee. Mutta epämukavuusalueella tehdään ne suuret onnistumiset, ne asiat jotka tekee yksilöstä voittajan toisen silmissä. Ja tätäkautta nousee itseluottamus ja itsetuntokin (kehtaisin väittää).

 

[HIFK]

Tarkoitin siis sitä, että on ihan sama, sanooko opettaja minua tyhmäksi vai ei. Tarkoitin sitä, että pitääkö hän minua tyhmänä vai ei. Ei siis ole väliä, sanooko kukaan minua tyhmäksi, oleellista on vain se, pidetäänkö minua tyhmänä vai fiksuna.

Tuo kouluavustajajuttu on pelkästään työvoimatoimiston järjestämä työelämävalmennus, eli mitään väliä ei ollut, kuinka hyvä todistus, tms. on. Siitä ei siis makseta palkkaa. Rehtori vain kysyi, olenko ollut jatko-opiskelemassa. Ei edes kysynyt mitään todistusta. 5 paikkaa tarvitaan, ja olin ainoa hakija. Eli eipä mitään vaatimuksia ollut.

Ylä-asteella olen "töissä" mutta niissäkin kirjoissa sitten on tehtäviä laidasta laitaan. Välillä on erityisluokan oppilaita, joiden kirjoissa on tehtäviä tyyliin 1+1.

Tuo että on ammattikoulutodistus, ei tarkoita sitä, että oikeasti osaisi mitään. Enhän minäkään osaa edes kunnolla perusasioita tietotekniikasta, vaikka tutkinto onkin. Koulusta pääsi läpi ilman että edes teki mitään. Itse en ole koskaan osannut mitään tietokoneisiin liittyviä juttuja. En osaa edes tulostinta käyttää. Netissä osaan surffata, siinä se.

Matematiikka oli vitonen, äidinkieli 6. Kumpikaan ei ollut siis edes keskitasoa. Ja juuri äidinkielen tunnilla tuli nimenomaan ongelmia tänään. En saanut edes konetta päälle ja lisäksi ontui kuvan kopioiminen tekstiasiakirjaan. Voi tuntua trollilta, mutta sitten tuntuu. Tuo on vain tilanne tällä hetkellä.

Ja kuten sanottua, on ihan erilaista olla täällä JA:ssa kuin muualla elämässä, missä pitäisi sitten oikeasti tietää ja osata jotain.

Kokemus on ainakin itselleni nyt tuonut sen varmuuden, että tuskin tuossa työssä jatkan enää ensi viikolla, kun sopimuskin loppuu tähän viikkoon. Joku voi sanoa, että tuo luovuttamista, mutta näkeehän sen jo nyt, että ihan omaa alaa tuo ei ole. Tulosvastuuta on kuitenkin. Jos tuollaisissa asioissa vielä voi tehdä itsensä tyhmäksi, niin kuinka tyhmäksi sitä tekee vielä myöhemmin? Jos aina on samat ongelmat.

On ihan erilaista vain olla tällainen henkilö. Ne, ketkä eivät ole, eivät siitä mitään ymmärräkkään. Joillekkin voi vain olla mahdotonta käsittää, että tällaisissakin asioissa voi olla mahdollista tyriä. Niin se nyt vain on.

 

[CaptainSlow]

Tarkoitin siis sitä, että on ihan sama, sanooko opettaja minua tyhmäksi vai ei. Tarkoitin sitä, että pitääkö hän minua tyhmänä vai ei. Ei siis ole väliä, sanooko kukaan minua tyhmäksi, oleellista on vain se, pidetäänkö minua tyhmänä vai fiksuna.

Eli siis ajattelet kaikkien pitävän sinua tyhmänä automaattisesti, vaikka he eivät sitä millään tavalla osoittaisikaan? Sairasta! Ihan oikeasti nyt sinne psykologin juttusille ja äkkiä. Ei nuo ongelmat selviä sillä, että tällä kitiset viikosta toiseen valittamassa, kun et saa konetta päälle koulussa ja tulostintakaan et osaa käyttää.

Tuskinpa täällä kukaan muukaan on täydellinen. Minäkään en tiedä yhtään mitään tekniikasta ja autoista tai vastaavista, eivätkä ne mua voisi oikeastaan vähempää kiinnostaakkaan. En kuitenkaan pidä itseäni sen takia ollenkaan tyhmänä, vaikka en varmaan osaisikaan rakennella tai korjailla yhtään mitään saati käyttää kunnolla tietokonetta. Aina voi kysyä apua muilta, jos jotain ei osaa tehdä. Et ole sen huonompi tai heikompi ihminen, vaikka kysyisit joltain vaikka että viitsitkö näyttää miten tää tulostin toimii.

 

[scholl]

Tarkoitin siis sitä, että on ihan sama, sanooko opettaja minua tyhmäksi vai ei. Tarkoitin sitä, että pitääkö hän minua tyhmänä vai ei. Ei siis ole väliä, sanooko kukaan minua tyhmäksi, oleellista on vain se, pidetäänkö minua tyhmänä vai fiksuna.

Mitä väliä sillä on pidetäänkö vai eikö.

Olen täysin samaa mieltä kuin Espen. On hyvä mennä epämukavuusalueelle. Ihmisen toimintaan vaikuttaa pelko ja kuvitelmat, joilla ei ole todellisuuspohjaa kuten tuo HIFK:n kuvitelma siitä, että hän on tyhmä. Hän on todennäköisesti jälkikäteen arvioinut jotkut tilanteet väärin ja hänelle on tullut sitä kautta väärä kuvitelma.

Olin aikanaan Himasta kuuntelemassa yliopiston juhlasalissa ja hän sanoi: "rohkeaksi voi tulla tekemällä rohkeampia asioita." Kyseessä on vähän sama juttu kuin salilla käyminen eli treeni auttaa. Se luottamus ja rohkeus tulee siis sitä kautta, kun oppii uskaltamaan toimia pelosta huolimatta. Kun ottaa riskin niin välillä epäonnistuu tai mokaa, mutta välillä onnistuu. Himanen otti esille munaukseneston strategian, joka on yleistä. Käytetään aika epäonnistumisen minimoimiseen, eikä onnistumisen maksimointiin. Hän sanoi, että kritiikinkin pitäisi olla virkistävää ja mokauksistakin tulisi nauttia. Hän lisäsi, ettei se toki aina häneltäkään onnistu, vaan täällä on vallitsevana sellainen "moitteettoman oleskelun kulttuuri", jota hänkin huomaa harjoittavansa. Kun hän menee esim. Hakaniemen Sokokselle niin hän pelkää, ettei osaa lausua moitteettomasti jonkun erikoisen juuston nimeä, joten hän saattaa tilata jotain muuta, kun pelkää sitä tilannetta tai jos vuoronumero menee ohi niin hän ei hihkaise mitään, vaan lähtee pois ja ajattelee, ettei olisikaan halunnut ostaa juustoa.

Himasella oli paljon hauskoja esimerkkejä. Olen samaa mieltä kuin hän, että monet ihmiset pääasiassa haluavat auttaa toisiaan menemään pidemmälle. Eli jos voit auttaa toista niin hänkin haluaa auttaa sinua. Minulla oli eilen yksi tapaaminen, jossa tämä tuli hyvin esille. Eräs henkilö otti yhteyttä, että hänen pitäisi saada yksi asia aikaiseksi. Se olisi yleisesti hyödyllinen myös minulle ja itse olin siinä alassa asiantuntija, joten kuvio oli selvä. Minun intressieni mukaista oli se, että hän saa sen tehdyksi niin hyvin kuin mahdollista ja koska hänen intressiensä mukaista oli saada se tehdyksi mahdollisimman hyvin ja nopeasti niin hänkin oli sitten valmis tekemään sen minua tyydyttävällä tavalla. Toki on tilanteita, joissa ihmiset tahtovat, että sulla menee huonosti tai haluavat tehdä asiat sinulle vahingollisella tavalla, mutta tosiaan lähtökohtaisesti se ei näin ole. Otan esille yhden Himasen esimerkin, jota hän kuvailee lauseelle: "koska minäkin kärsin niin sinunkin tulee kärsiä." Hän oli mennyt Kalliossa safkalle paikkaan, jonka nimi oli Kallion Grilli. Siellä hän oli kysynyt saako ruokalistan niin tyyppi oli vastannut: "ootsä tullut tänne vittuilemaan vai otatko tuopin?" Paljastui, ettei paikassa ollut mitään safkaa, muuta kuin joku nakkipaketti ja senkin Himanen olisi joutunut lämmittämään mikrossa itse. Silti paikan nimi oli Grilli. Tuollaisia tilanteita itsellenikin sattuu usein. Sitä tiedustelee jotain ihan viattomasti ja saa vittuilua takaisin, mutta ei niissä kannata omaa itsetuntoa horjuttaa, koska se oli se toinen, mr. mulkku, joka kärsii ja yrittää tartuttaa omaa kärsimystään. Toki tuleehan sitä välillä vittuiltua takaisinkin, mutta ei se omaan itseluottamukseen tai -tuntoon saa mitään vaikuttaa.

Toki on totta mitä Vlad. sanoo, että siihen itseensä tutustumiseen voi mennä hirveästi aikaa ja se ei ole välttämättä kivaa aikaa, mutta siihen kannattaa ryhtyä. Se kannattaa ja kannattaa elää. Siis oikeasti elää, uhohtaa pelot ja tehdä rohkeita asioita epämukavuusalueella. Opetelkaa vaikka joku "vittu, mulla on pokkaa" -mantra, jota luette aamulla peilin edessä, jos ei muu auta.

 

[halogeeni]

Toiset eivät saa kuin naisia, toiset muuta kuin pakkeja. Siinäkin aika iso ero. Yrittää voi aina, onnistua ei läheskään aina.

Toisilla on niitä työkaluja, toisilla ei. Sen ainakin olen oppinut, että kaikilla tässä maailmassa ei ole samoja mahdollisuuksia läheskään.

Oletko koskaan ajatellut, että siinäkin saattaa olla taustalla heikko itsetunto, olettaen nyt vaikka tällä ihailemallasi inttikaverilla että jatkuvasti pitää saada niitä yhdenillanjuttuja vaikka saattaisi olla onnellisempi jos pyrkisi rakentamaan vakaan suhteen yhden ihmisen kanssa. Kyllä se minusta on jonkinlainen epävarmuuden merkki jos noilla naisvalloituksilla pitää vielä yrittää päteä, toki aika nuori olet vielä en tiedä ajatteletko noin. Ja tuohon "yrittää voi aina, onnistua ei", luuletko ettei seurustelevista miehistä kukaan olisi koskaan saanut pakkeja aiemmassa elämässään?

Ja tuo mitä sanoit ettei kaikilla ole läheskään samoja mahdollisuuksia tässä maailmassa pätee monessakin asiassa. Aika monet korteista jaetaan jo syntymägeeneissä, joillakin voi olla elämän mahdollisuuksia tai vaikka ammattihaaveita poissulkeva sairaus jo syntymästä asti. Ja harvasta tulee "teemuselänne" hyvässäkään valmennuksessa vaikka lapsuuden NHL-unelmia meistä varmasti monikin on elänyt.

 

[Torsti]

Iske nainen selvinpäin. Jos ei onnistu, olet ainakin yrittänyt. Pakit ovat pahinta mitä saat, mutta olet taas yhtä kokemusta rikkaampi ja kokeneempi.

Naisia kohtaan ujona ihmisenä tämä tuo kyllä suuret kiksit. Enkä nyt siis tarkoita, että pelkästään se onnistuminen. Muistan tapauksen, kun olin kavereiden kanssa baarissa selvinpäin (tainnut olla ainoa kerta kun minä ollut selvinpäin baarissa muiden dokatessa). Kaverit jäivät katsomaan monttu auki, kun ilmoitin, että käyn iskemässä baarin upeimman ilmestyksen. Pelattiin aivan eri sarjassa, toinen NHL:ssä ja toinen harrastetta. Pakit tuli, ei kuitenkaan rumia sellaisia, mutta loppuillan hymyilytti vain se oma uskallus. Ja tuon kun tekee tarpeeksi usein, niin kyllä se joskus onnistuu, voittihan Suomikin MM-kultaa lätkässä?

 

[HIFK]

Jos minulle on koko elämän ajan tullut palautetta siitä että olen tyhmä, niin silloin nimenomaan olen. Työelämä, opiskeluelämä, inttielämä, jne. Kaikista on tullut niin paljon negatiivista palautetta. Kuten olen sanonut, sitä ei vain moni ihminen (juuri kukaan) täälläkään tajua.

En todellakaan halua henkilö, josta ihmiset saavat tyhmän vaikutelman. On eri asia pyytää apua tietyissä asioissa, kuin olla koko ajan jäljessä lähes kaikessa.

Olen vain moneen kertaan sanonut, että en vain itse ole keksinyt, että olen tyhmä tai ruma. Kun ympäristöltä vain on tullut jatkuvalla syötöllä tuollaista palautetta. Sitäkään ei kukaan täällä usko tai noteeraa. Niin se vain on.

Onneksi sitten itse tiedän, miten asiat ovat. Ja itse olen kokenut sen, miten itseeni suhtaudutaan. Sitä ei voi kukaan kiistää.

Kyse kun vain ei ole mistään yksittäisestä tilanteesta. Päiväkoti, ala- ja yläaste, opiskeluelämä, inttielämä, työelämä, jne. Miksi minua on koko elämäni ajan joka paikassa sanottu tyhmäksi tai rumaksi? Miksi minä olen saanut tuollaista palautetta elämäni aikana lähes jatkuvasti?

Kuten olen aiemmin sanonut, vasta viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut miettimään tekemisiäni ja sanomisiani ja koko tilannettani. Miksi lasken, että 2x4 on 6 ja kysyn opettajalta neuvoa tuollaisessa. Miksi en saa tietokonetta päälle, vaikka olen opiskellut alaa 3 vuotta. Miksi faijani on käskenyt monta kertaa käyttämään päätäni enemmän. Miksi olen saanut erittäin huonojakin arvosanoja. Miksi minulla oli pitkän aikaa henk. koht. koulunkäyntiavustaja. Miksi edellisellä työpaikallani jouduin jatkuvasti naurun tai hilpeilyn aiheeksi kun tein jotain tyhmää.

Monta kertaa olen huomannut sen, että uskon jotain ihan tyhmiä juttuja, jotka ovat vitseiksi tarkoitettu. Muut sitten nauravat, että se on vain vitsi. Miksi minulle itselle käy niin jatkuvasti, enemmän kuin muille. Miksi tein edellisessä työpaikassa jatkuvasti virheitä työpisteellä, johon minut oli koulutettu. Kun muut tekivät vähemmän. Jatkuvia leimausvirheitä, laskuvirheitä, jne lähes joka viikko. Miksi työssäoppimispaikassani työnantaja kertoi suoraan, että "ethän sä osaa edes lukea etkä laskea". Noin hän vain sanoi, ihan suoraan. Ja tuo on ihan totta. Minulle on ihan tarpeeksi se, että joku on edes tuollaista mieltä.

Miksi minulle sattuu jatkuvalla syötöllä virheitä perusasioissa. Miksi koulussa opettaja käski minun koetilanteessa käyttää oppikirjaa apuna, että saisin parempia numeroita. Opettaja käski minun tehdä kokeen erillisessä huoneessa ja käyttää kirjaa apuna. Muut eivät saaneet. Miksi pääsin vasta 4:llä kerralla inssistä läpi. Ensimmäinen kerta oli sellainen, että se peruttiin, kun ajo-opettaja oli sitä mieltä, että en ole sinne vielä valmis. En osaa edelleenkään käyttää kytkintä ja auto tökkää lähes aina, kun yritän lähteä liikkeelle. Miksi olin ala-asteen uimakoulussa viimeinen, joka oppi vähänkään uimaan.

Oikeastaan tähän voisi lopettaa tämän keskustelun. Joka ei noita usko, niin ei usko. Totta ne vain ovat.

Ja tuossa on vain ihan muutama maininta. Jokainen voi sitten miettiä, että mitä muita asioita voi olla. Tarpeen vaatiessa voin kyllä mainita vaikka kymmeniä muita vastaavia juttuja.

 

[anatsu]

Monta kertaa olen huomannut sen, että uskon jotain ihan tyhmiä juttuja, jotka ovat vitseiksi tarkoitettu. Muut sitten nauravat, että se on vain vitsi. Miksi minulle itselle käy niin jatkuvasti, enemmän kuin muille. Miksi tein edellisessä työpaikassa jatkuvasti virheitä työpisteellä, johon minut oli koulutettu. Kun muut tekivät vähemmän. Jatkuvia leimausvirheitä, laskuvirheitä, jne lähes joka viikko. Miksi työssäoppimispaikassani työnantaja kertoi suoraan, että "ethän sä osaa edes lukea etkä laskea". Noin hän vain sanoi, ihan suoraan. Ja tuo on ihan totta. Minulle on ihan tarpeeksi se, että joku on edes tuollaista mieltä.

Miksi minulle sattuu jatkuvalla syötöllä virheitä perusasioissa. Miksi koulussa opettaja käski minun koetilanteessa käyttää oppikirjaa apuna, että saisin parempia numeroita. Opettaja käski minun tehdä kokeen erillisessä huoneessa ja käyttää kirjaa apuna. Muut eivät saaneet. Miksi pääsin vasta 4:llä kerralla inssistä läpi. Ensimmäinen kerta oli sellainen, että se peruttiin, kun ajo-opettaja oli sitä mieltä, että en ole sinne vielä valmis. En osaa edelleenkään käyttää kytkintä ja auto tökkää lähes aina, kun yritän lähteä liikkeelle. Miksi olin ala-asteen uimakoulussa viimeinen, joka oppi vähänkään uimaan.

Miksi helvetissä sinä vertaat itseäsi aina muihin? Ei kukaan muu ole sinä kuin sinä itse. Varsinkin opiskelussa ei kannata itseään verrata muihin. Niitä asioita ei kukaan muu opi sinun puolestasi ja se on yksi ja sama oppiiko saman yhdessä vai vaikka viidessä vuodessa. Minä olen oppinut lukemaan neljä vuotiaana, olen ollut aina luokkani parhaita oppilaita, jos halutaan nyt verrata. Mutta en minä ole ikinä miettinyt muiden opiskeluita. En oikeastaan paljoa kavereiden kanssa puhu opiskelusta, jos he eivät sitä itse ota esiin. Olen ymmärtänyt, että opiskelen vain itseäni varten. Elän vain itseäni varten, en muiden. Enkä ole narsisti. Minulla on vain vahva itsetunto ja itseluottamus, kun tästä nyt keskustellaan.

Etsi niitä hyviä puolia itsestäsi. Katso vaikka peiliin ja mieti kuka sieltä katsoo takaisin. Halautko olla se joka sieltä katsoo, vai jotain muuta? Haluatko tehdä asialle jotain? Ei kukaan muu voi sinun puolestasi vahvistaa sinun itsetuntoa kuin sinä itse. Neuvoja kyllä saa, mutta työ siihen on itse tehtävä. Ensimmäinen askel on se, että yrittää löytää omat vahvuudet ja alkaa elämään niitä kautta. Mutta on hyvä tiedostaa myös omat heikkoudet, se on vahvan itsetunnon merkki. Tsemppiä vain kaikille, jotka painii näiden ongelmien kanssa. Muistakaa, että kaikilla on aina vaikeata, mutta kyllä elämä loppupeleissä on aika "siisti" juttu.

Olen muuten Mr. Foxin kanssa samaa mieltä. Tamin kirjoissa on aika hyviä ohjeita elämään.