Itsetunto-ongelmat

[HIFK]

Siis eihän tuota kiusaamista enää tapahdu, vaan se tapahtui ylä-asteella, ammattikoulussa opiskellessa ja armeijassa. Ja tuo inttikaveri kuuluu juuri niihin kiusaajiin nimenomaan. Mutta kun oikeasti ajattelee, niin kuinkahan moni noistakin dissaajista on ihan oikeasti väärässä? Monet inttikaverit jaksoivat aina tehdä pilkkaa siitä, kun kaikki tavarat olivat jatkuvasti hukassa. Lippaat, vaatteet, ihan kaikki. Kun en vain osannut (enkä osaa edelleenkään) huolehtia omista tavaroistani. Eli jos on noinkin idiootti, niin en yhtään ihmettelekkään, että porukka nauraa ja tekee pilkkaa. Samaten kun ei älynnyt jotain yksinkertaisia juttuja tai osannut tehdä jotain, niin en sitäkään ihmettele yhtään. Perusasioita.

Samaten opiskellessa, kun en osannut perusasioita tietokoneista, niin en sitäkään ihmette lainkaan, että oli jatkuvan pilkan kohteena.

Vähän sama kuin tuo avainten unohtaminen. Monta kertaa puolentoista vuoden aikana unohtanut avaimet ja sitten tulee jonkun verran noottia isännöitsijältä. Vaikka se ei todellakaan tunnu hyvältä, niin kuitenkin täysin samaa mieltä olen isännöitsijän kanssa. Ei ole ihan normaalia tuollainen. Tai tavaroiden hukkaaminen intissä. Täysin samaa mieltä olin kaikkien kanssa, että pahoja puutteita on lähes joka asiassa. Siitä vain ei voi olla eri mieltä.

Tai kun joku kysyy, että eksä vittu osaa edes tietokonetta käynnistää, vitun tollo, niin ihan oikeassahan tuo on. Ei siitä voi olla eri mieltä. Tuollaiset asiat pitäisi jo osata. Töissäkin esim. naisihmiset nauroivat salaa sille, kun jatkuvasti laskin väärin perusmääriä. Esim. vaikka 42 plus 50 olisi saattanut olla lasku. Ja tuollaiset tyri jatkuvasti. Siis lähes koko ajan oli laskut päin vittua ja niitä sitten jouduttiin korjailemaan. Homma olikin siinä, että kukaan muu ei laskenut väärin. Joskus joku laski väärin, mutta olikin yksittäinen kerta.

Eihän siinä, jos muutkin olisivat laskeneet koko ajan väärin, mutta kun niin ei ollut. Eihän tuolla töissä kukaan kiusannut, mutta naurun alaiseksi joutui koko ajan, kun tyri asioita.

En tiedä kuinka paljon kukin on missään salilla käynyt, mutta itse sen 3,5 vuotta olen käynyt ja penkkitulos 70 kiloa. Tuostakin on saanut kuulla moneen kertaan. Että treenaa tosissaan ja tulokset on tuota luokkaa. Mutta oikeassahan he ovat. Paska tulos, paska ja osaamaton tyyppi. Karu fakta.

Eli ihan samahan on, käykö joku salilla vai ei, onko kiusaaja vai ei. Ts. en oikein ymmärtänyt tätä salijuttua tässä?

 

[Ted Raikas]

Mutta kun oikeasti ajattelee, niin kuinkahan moni noistakin dissaajista on ihan oikeasti väärässä? Monet inttikaverit jaksoivat aina tehdä pilkkaa siitä, kun kaikki tavarat olivat jatkuvasti hukassa. Lippaat, vaatteet, ihan kaikki. Kun en vain osannut (enkä osaa edelleenkään) huolehtia omista tavaroistani. Eli jos on noinkin idiootti, niin en yhtään ihmettelekkään, että porukka nauraa ja tekee pilkkaa. Samaten kun ei älynnyt jotain yksinkertaisia juttuja tai osannut tehdä jotain, niin en sitäkään ihmettele yhtään. Perusasioita.

Kiusaaminen ja kiusaajat eivät ole koskaan oikeassa. Piste. Mielestäni systemaattinen kiusaaminen kertoo jotain varsin ikävää ihmisestä. Mm. siitä, että tunneäly ei ole kovinkaan kehittynyt ja myös toisaalta, omaa itsetuntoa pitää pönkittää heikomman kustannuksella. Voidaan siis miettiä, onko se ihminen todella niin täydellinen ja omanarvonsa tunteva, kun pitää, vieläpä porukalla motittaa jotakuta. Ihan sama, vaikka se toinen olisi hukassa. Vaihtoehtona voisi olla esim. auttaminen ja tsemppaaminen. Mielestäni siinä mitataan ihmisyyttä, miten suhtautuu avuttomampaan ja heikompaan. Omat lahjat kun voisi todellakin valjastaa jeesaamiseen sen sijaan, että nälvii ja sortaa.

Sille voi olla monia syitä, miksi joku on hidas ja taitamaton. Ne syyt voi todellakin olla itsestään riippumattomia, fysiologisia tai psyykkisiä. Itseasiassa väitän, että pääasiassa syyt löytyy sieltä.

Mielestäni kiusaamista ei tule hyväksyä, eikä niitä syitä miksi olet joutunut kiusatuksia. Et ole tehnyt MITÄÄN miksi ansaitsisit huonoa kohtelua. Ehkä voisin ymmärtää jos suhtautuisi muihin ylimielisesti ja vähättelevästi, eikä ole yhtään tipan vertaa yhteistyöhalukkuutta. Tällöin voi tajuta, että joillain menee hermot ja tulee kuittailua. Taas jos yrität parhaasi ja kykysi ei riitä, niin on kyllä silkkaa kohtuuttomuutta ruveta porukalla musertamaan sellaista ihmistä.

Nämä on näitä asioita joita en voi vaan tajuta ja hyväksyä millään. Älä sinäkään hyväksy, tai ajattele, että olet jotenkin ansainnut tuon kaiken paskan. Luovu siitä kelasta! Itsekin olen tehnyt työtä tuon kanssa, kun olen monena hetkenä miettinyt, että ehkä olen vaan niin paska ihminen, että ansaitsen sen kaiken huonon. Se on aivan helvetin vaarallista ajattelua ja johtaa tosi ikäviin lopputuloksiin. Taistele sitä vastaan. Niin teen minäkin, vaikka ei aina meinaa jaksaakaan...

 

[Vuokralainen]

Viimeinen viesti itseltäni HIFK:lle.

Kävin tänään viimeksi terapiassa ja kyllä se on sellainen paikka missä itsetuntoa yritetään saada nousuun ja etsitään ja korostotetaan niitä hyviä puolia joita sinussa varmastikin on. Ulkonäkösi ei siellä parane, mutta itsetunnon kasvaminen tekee sinusta itsevarmemman ja silloin siihen ulkonäköösi ei kiinnitä niin paljoa huomiota vaan itsevarmuuteesi. Tällä hetkellä olet mielestäsi maailman rumin ja tyhmin ihminen ja tuohon ajatustapaan pitää saada muutos. Muuta keinoa ei ole.

Jos et sinä sitä usko, että terapiasta olisi sinulle apua niin luokittelen sinut jo toivottonaksi tapaukseksi ja nostan kädet pystyyn osaltasi.

 

[HIFK]

En mielestäni ole maailman tyhmin tai rumin ihminen, en todellakaan. Olen vain sanonut, että olen ruma ja tyhmä sekä ympäristön että itseni mielestä.

Eihän kiusaaminen ja nälviminen koskaan hyväksyttävää ole, mutta kyse on kuitenkin asioista, joista olen itse aivan samaa mieltä. Esim. tuo tavaroiden hukkaaminen. Jos ei kykene pitämään tavaroistaan huolta, niin sietääkin saada sitten sitä kuittailua osakseen. Tai ei osaa laskea peruslaskuja. Sama homma. Tavallaan ei kykene sopeutumaan siihen ympäristöön, niin sitten saa ollakkin.

Itseäni ei tässä vaiheessa kiinnosta hyvä puolet yhtään, vaan nuo huonot pitäisi korjata ehdottomasti ensin. Jos itselläni on näin pahoja puutteita, niin ihan sama itselleni, millaiset ne hyvät puolet ovat.

Eli terapia ei ole se paikka mikä ratkaisee. Itseluottamuksen nostaminen ei kiinnosta, jos on näin paljon kaikkea muita juttuja. Tällä hetkellä en esim. ole millään lailla sellaisessa tilanteessa, että parisuhteeseen edes kykenisin. Aivan kuten temptation tuossa aiemmin jo kertoi, että rauhanturvajutuista on ihan turha haaveilla, kun intti on mennyt päin persettä ja muutenkin kaikenlaisia puutteita. Sen olen tiennyt jo intin alusta asti, että mahdollisuuksia ei ole.

Tiedän myös senkin, että itsestäni ei tule esim. inttikaverin kaltaista naistenmiestä. Sen vain yksinkertaisesti tiedän. Jos nyt koskaan yhtään mitään saan naisrintamalla aikaan. Realistisesti kun ajattelee, niin mistään seurustelusuhteesta ei tulisi yhtään mitään.

Eli olkoon tämäkin sitten viimeinen viesti tähän ketjuun. Oikeastaan jokaisen jutun (naisasiat, rauhanturvajutut, punttisalitouhut, yms.) ensimmäisissä viesteissä on ollut aina se homman ydin. Toisilla naisia riittää, toisilla ei, toiset pääsevät rt-hommiin, toisten ei kannata edes haaveilla ja toisilla sitä luontaista voimaa on, toisilla ei. Olisi vain pitänyt uskoa. Mutta kun ei.

Eli omalta kohdaltani tämän keskustelun voi lopettaa tähän, nuo haaveet eivät ikinä omalla kohdallani tule toteutumaan, se on jo selviö.

Lisätään vielä se, että jos tuolla terapiassa sitten sitä itseluottamusta saisi parannettua, niin tilannehan olisi sitten se, että edelleen kertoisin ja tekisin niitä tyhmiä juttuja, joutuisin ihan yhtä lailla niihin noloihin tilanteisiin, olisin saamatta niitä naisia, jne. Erona vain sitten olisi se, että en välittäisi siitä. Niin kuin moni täällä on jo sanonut. Eli tuo olisi ainakin itselleni vielä pahempi tilanne. Olisin tyhmä, unohtelisin asioita, luulisin vitsejä tosiasioiksi, laskisin jatkuvasti väärin, jne. enkä edes välittäisi siitä. Kuulostaa erittäin huonolta.

Nimenomaan nyt kun ymmärtää sen ihmisten reaktion näihin juttuihin ja oikeasti välittää siitä. Aika moni alkaisi karttamaan itseäni vieläkin enemmän kun huomaisivat, että onko toi ihan täys juntti pelle. Ei edes itse huomaa sitä. Nyt kun tajuaa nuo ongelmat, niin osaa kiinnittää niihin huomiota.

Eli silloin kun en itse näitä juttuja huomannut, tai en kiinnittänyt niihin juuri mitään huomiota, niin silloin sitä paskaa tulikin niskaan ihan huolella muilta ihmisiltä. Nyt tässä puolen vuoden aikana, kun on tajunnut nuo jutut, niin osaa ehkä hieman välttää niitä ja se tyhmyys ei tule niin selkeästi esiin.

Monta kertaa tullut nähtyä henkilöitä, jotka on täysin pönttöjä ääliöitä, mutta eivät itse kiinnitä siihen mitään huomiota tai heitä ei muka kiinnosta muiden ihmisten jutut heitä kohtaan. Hehän nimenomaan sitä paskaa sitten niskaan saavatkin. Eli hyvää itseluottamusta tässä kaikista vähiten kaipaan.

 

[Puoliveltto]

Ja pientä statistiikkaa tästä ketjusta...

Kuka on lähettänyt viestejä?

Yhteensä viestejä: 229

Käyttäjänimi Viestejä

HIFK 55
CaptainSlow 12
alwahla 11
Temptation 11
anatsu 10
TQoFE 8
Käyttäjänimetön7
Ted Raikas 6
..
..
..

​

Jos joku haluaa yrittää auttaa nimim. HIFK:ta, parempi lopettaa vastausten & neuvojen antaminen. Mitään niistä HIFK ei onkeensa ota, mutta kun hänelle koko ajan täällä vastataan, hän erehtyy vielä luulemaan että täältä se ratkaisu löytyy.

Näin ollen mitään oikeasti hyödyllistä hän ei tietystikään tee, mutta kaikki muut saavat ihmetellä, mistä näitä jo tuhanteen kertaan luettuja viestejä oikein tulee.

 

[Ötökkä]

Mulla ainakin on todella huono itsetunto. Oikeastaan koko peruskoulun ja lukion olin sellanen "hylkiö", niin edelleen olen aina jotenkin hämmentynyt jos joku mulle sanoo jotain muuta kun "mene vittuun siitä saatanan ruma typerys"... Tyhmäähän se on edelleen noita vanhoja juttuja miettiä, mutta jos ihmiset osais käyttäytyä niin kuin on järkevää, ei kenelläkään olis mitään olgelmia.

Edelleen tulee usein sellainen vainohrahainen olo, että kaikki tuijaa ja nauraa ja sit tahtoisin vaan vajota maan alle ja kadota kotiin peiton alle viikoksi enkä nähdä yhtäkään ihmistä. Oon myös tosi huono näyttämään/puhumaan negatiivistista tunteista. Jotenkin sen peruskoulun aikana vaan kovetti itsensä, niin ettei ne kusipäät huomais miten pahalta tuntui - se on nyt sit edelleen päällä, vaikka tuostakin on jo vuosia aikaa.

Sen verran vielä, että ärsyttää kun ihmiset ei ota tosissaan jos "vain" puhun asioistani. Kai porukka sit ajattelee, että nainen itkee jos sen on paha olla. Aina tulee vaan kommentit "No se on ohi nyt" tai muita typeriä latteuksia, jotka ei auta paskaakaan ku tiedän ne jutut jo valmiiksi. No - ehkä alan drama queeniksi niin edes joku saattais joskus ehkä ottaa tosissaan.

 

[CaptainSlow]

Sen verran vielä, että ärsyttää kun ihmiset ei ota tosissaan jos "vain" puhun asioistani. Kai porukka sit ajattelee, että nainen itkee jos sen on paha olla. Aina tulee vaan kommentit "No se on ohi nyt" tai muita typeriä latteuksia, jotka ei auta paskaakaan ku tiedän ne jutut jo valmiiksi. No - ehkä alan drama queeniksi niin edes joku saattais joskus ehkä ottaa tosissaan.

Niin ja kaiken lisäksi tuo "se on ohi nyt" ei pidä ollenkaan paikkaansa! Kaikkia kiusaamiset ja muut vaikuttavat kyllä varmasti itsetuntoon aika rankasti vielä vuosia ja ehkä vuosikymmeniäkin myöhemmin. Mua kiusattiin joskus ala- ja yläaste aikoina ylipainon takia jonkin verran ja vieläkin tietyt asiat tuntuvat itseltä hieman hankalilta, vaikka en olekaan enää ollenkaan ylipainoinen. Peilistäkin itsensä saattaa nähdä ajoittain "vitun rumana läskinä", mutta sitten kun osaa ajatella asioita oikealta kantilta ja nähdä kaikki ne positiiviset piirteet, joita itsestään löytää, niin eipä tunnukaan enää miltään.

Se on kyllä myös totta, että tuollaiset aivan mitään sanomattomat kommentit eivät auta yhtään mitään. Pitäisi löytää joku sellainen joka oikeasti ymmärtäisi sitä tilannetta jollain tavalla.

 

[alwahla]

Jos nyt tässä kerran pitää avautua traumaattisista ja itsetunnon tuhonneista tapauksista omassa nuoruudessa, niin ilman muuta heitän oman korteni kekoon.

Muinoin 90-luvun lopulla Hyrylässä oltiin liikuntatunnilla hiihtämässä liikuntakeskuksessa. Opettaja (tyypillinen natsi) oli päättänyt ottaa videokameran mukaan, jotta hän voi nauhoittaa meidän kaikkien hiihtosuoritukset ja kertoa, missä tehtiin väärin ja mikä meni oikein.

Ennen kuin menen omaan suoritukseeni on pakko mainita, että olen helvetin jäykkä enkä pidä ollenkaan hiihtämisestä ja vielä vähemmän luistelemisesta.

Olimme siis siinä ampumaradan vieressä ja jokaisen oppilaan piti hiihtää semmoinen 100 metriä vapaalla hiihtotavalla. Kun minun vuoroni tuli (kuuluin aina lukioon asti syrjittyihin ja päähänpotkittuihin), kuulin takaatani hiukkasen tirskahtelua, mutta hammasta purren lähdin sitten hiihtämään. Tiesin jo silloin, että tämä oli paska juttu, mutta en silti jättänyt hommaa kesken. Opettaja hoputti ja minä yritin kompuroida eteenpäin, kunnes lopulta pääsin maikan eteen. Sitten hän käski palata muun porukan luo.
Tuntia myöhemmin olimme sitten takaisin koulussa purkamassa tätä oppimateriaalia. Luokallani oli tuolloin noin 30 oppilasta ja minun nauhani oli siinä puolivälin tienoilla.

Ensimmäiseksi opettaja näytti meille kaikille minun hiihtosuoritukseni kolmeen kertaan peräjälkeen. Sitten hän hidasti nopeuden noin kymmenesosaan alkuperäisestä ja rupesi sitten kertomaan mitä virheitä tein tuolla matkalla. Kuuntelin erittäin loukattuna tätä esitystä, jota kesti 20 minuuttia. Tuona aikana nauhaa pyöritettiin yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes lopulta osasin sen ulkoa.
Myöskin luisteluni sai kyseiseltä maikalta haukut ja hän yritti uhkailemalla parantaa sitä, mutta sekään ei auttanut.

Tuon tapahtuman jälkeen olen kammonnut todella paljon julkisia urheilusuorituksia. Minulla ei vaan ole itsevarmuutta, jos ympärillä on yhtään katsojia.
Tämän huomasin viimeksi Gran Canarialla muutama vuosi sitten, kun pääsin pelaamaan itsensä Jose Maria Olazabalin kanssa yhden reiän. Paikalla oli pari tv-toimittajaa sekä 10 muuta häiskää. Tiesin jo tiiauspaikalle astuessani, että tämä reikä menisi päin helvettiä. Ja niinhän se meni.

 

[Ötökkä]

Se on kyllä myös totta, että tuollaiset aivan mitään sanomattomat kommentit eivät auta yhtään mitään. Pitäisi löytää joku sellainen joka oikeasti ymmärtäisi sitä tilannetta jollain tavalla.

Pahinta on se, että edes lääkäri ei tosissaan ottanut. Sano vaan "voi voi" ja tarjos jotain helvetin pillereitä, kun kerroin noista ongelimista ja huonosta itsetunnosta. Tuskinpa itsetuntoa jollain pillereillä korjataan.

Mutta onneksi asiat on vähän paremmin nyt kuin vielä pari kuukautta sitten. Itse oli pakko tehdä eräänlainen elämänmuutos ja vaan uskaltautua tutustua ihmisiin. Helppoa se ei kyllä ollut - en yhtään ihmettele, ettei kaikilla siihen voimia ole.

Itsetunto on varmasti koko elämän aika huonolla pohjalla, kun koko se aika kun se kehittyi, tuli pelkkää paskaa niskaan. Sopii vaan toivoa, että jossain vaiheessa niiden juttujen kanssa oppisi elämään. Yksi ulkomaalainen kaveri sano mulle kerran että "You can never forget it, you just have to learn to live with it"... Se on ehkä sit se juttu, mitä pitäis tehdä ;)

 

[Ötökkä]

Tuon tapahtuman jälkeen olen kammonnut todella paljon julkisia urheilusuorituksia. Minulla ei vaan ole itsevarmuutta, jos ympärillä on yhtään katsojia.

Se on kumma miten joku yks juttu voi syöpyä mieleen niin vahvasti. Mullakin on muutama about 15-vuotta vanha juttu, joiden miettiminen saa edelleenkin musta esiin sen pikkusen tytön joka istuu yksin nurkassa ja yrittää piiloutua kaikilta, vaikka oikeasti olen todella sosiaalinen ihminen.

 

[BOL]

Kaikille, joille on syöpynyt mieliin joku ikävä tilanne menneisyydestä tai useampikin, suosittelen asian kohtaamista ammattilaisen avulla. Se ei paljon lohduta, että ymmärtää liikkamaikan olleen totaalinen kusipää ja sadistinen luonne, jos asia edelleenkin vaivaa vuosien jälkeen ja vaikuttaa vielä nykypäivänäkin. Tällaisissa tapauksissa tarvitaan luultavasti ulkopuolista apua, jotta asia saadaan oikeisiin mittasuhteisiin ja voidaan jättää oikeasti taakse.

Omasta elämästäni sanon sen verran, että mulla on yksi erittäin paljon elämääni ja ratkaisuihini vaikuttanut ja jollain tasolla edelleenkin vaikuttava asia. Olen asian kohdannut ja kyllästymiseen asti keskustellut siitä. En tosin ammattilaisen kanssa, joka jälkikäteen ajateltuna on ehkä pienoinen virhe. Mutta olen saanut sanottua mieltäni kalvaneet asiat ulos, vieläpä kyseiselle henkilölle. Eli tullut sinuiksi asian kanssa. Edelleen olen surullinen asiasta ja yhä edelleen tapahtunut vaikuttaa elämääni ajoittain paljonkin.

Viime aikoina asia on pyörinyt ajatuksissani paljonkin. Olen saanut kuulla asioita, joita en olisi halunnut, saati tarvinnut. Tuntuu, että aloitan taas alusta. Tosin juuri nyt elämässäni on meneillään paljon muutakin suurta ja monella tavalla itsevarmuuteni ei muutenkaan ole normaalilla tasollaan. Eli on mahdollista, että jollakin tavalla ylireagoin kuulemaani, koska ymmärrän oikein hyvinkin, ettei sillä oikeasti ole mitään merkitystä, eikä se muuta lopulta mitään. Mutta kun on muutenkin vähän alavireinen, sitä tuppaa takertumaan kaikkiin mahdollisiin asioihin.

Olen miettinyt, että menisin ammattiauttajan luokse käymään läpi kokemuksiani. Suurin este tällä hetkellä on se, että muu elämäntilanteeni on sellainen, etten yksinkertaisesti voi mennä juuri nyt palasiksi. Ja kun normaali arki menee kuitenkin suurimmaksi osaksi ilman asian suurempaa ajattelemista, nyt on pakko vain jaksaa näin. Tiedän, että kirjoittamani on "hieman" ristiriitaista, mutta elämä on.

Suosittelen kaikille, että kohtaisivat asiat ennen kuin on liian myöhäistä tai aivan viimeinen pakko. Esim. mulla perhe on yksi suurimmista "esteistä" tällä hetkellä, jotta tonkisin menneisyyden haamut ja laittaisin ojennukseen. Asia olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo ennen lapsia, koska en todellakaan halua, että lapset joutuvat kärsimään. Oma "traumani" on onneksi sellainen, ettei se välttämättä näy kenellekään muulle kuin itselleni. Ja koska mulla on paha tapa ylianalysoida asioida, voin tiukan paikan tullen lohduttautua sillä :).

 

[kissankarva]

Voi elämän kevät. Harkitsin kauan, kirjoitanko mitään, mutta selailtuani nimimerkki HIFK:n kuukausikaupalla jatkunutta vuodatusta ja samojen asioiden jankkaamista (inttikaveri-rauhanturvaaja-olen rumatyhmänössö), vastaan nyt sitten jotain.

Mene lääkäriin. Jo se, että vatvot pakonomaisesti kirjoituksissasi kuukaudesta toiseen samaa asiaa, antaa sen kuvan että olet niin pahasti jumittunut samoihin negatiivisiin ajatuksiin, että tarvit apua niistä irti pääsemiseen. Se, miksi olet niin jumissa, on sitten taas lääkärin / psykologin / tmv ammattilaisen asia selvittää. Ihan näin yleisellä tasolla puhuen, syitä voi olla monia: sekä mielenterveysongelmia (masennus, pakko-oireet, persoonallisuushäiriö jne) että ihan puhtaasti neurologisia, eli aivoissa voi olla jokin "poikkeavuus" joka saa sinut toimimaan "poikkeavalla" tavalla.
Ei. En ole diagnosoimassa sinua täällä, siihen ei pätevyys riitä eikä se ole virtuaalimaailmassa mahdollista. Enkä väitä että sinulla välttämättä olisi mitään yllämainittua. Yritän vain sanoa, että hae itsellesi apua, ei se ainakaan tilannetta pahenna. Sinulla on oikeus saada selville, johtuvatko ongelmasi jostain, mitä voidaan lääkityksellä / terapialla yms hoidolla lievittää, ja sinulla on oikeus sitä apua saada. Tarkoitukseni ei myöskään ole loukata sinua, vaan yritän nyt tässä sanoa samaa kuin moni muukin, hanki apua. Terveydenhuollon ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus, asioitasi ei levitellä ympäri kyliä.

Jos olet trolli, samat sanat.

 

[No.Motion*]

Nimimerkin HIFK tilanteeseen sopinee seuraava kuvaus:

"Once you have identified with some form of negativity, you do not want to let go, and on a deeply unconscious level, you do not want positive change. It would threaten your identity as a depressed, angry, or hard-done-by person. You will then ignore, deny or sabotage the positive in your life. This is a common phenomenon. It is also insane."

Ei me voida sua auttaa, sä voit auttaa vaan ittees.

 

[Jeepeli]

Nimimerkin HIFK tilanteeseen sopinee seuraava kuvaus:

"Once you have identified with some form of negativity, you do not want to let go, and on a deeply unconscious level, you do not want positive change. It would threaten your identity as a depressed, angry, or hard-done-by person. You will then ignore, deny or sabotage the positive in your life. This is a common phenomenon. It is also insane."

Ei me voida sua auttaa, sä voit auttaa vaan ittees.

Luulen, ettei HIFK osaa englantia, koska on niin tyhmä. Ja ruma.

Kyllähän tuo taitaa noin mennä. Eron jälkeen kaikki oli paskaa ja itsetunto aivan nollilla. Sitten kun olin sen pohjani löytänyt, päätin, siis PÄÄTIN, että vittu tästähän selvitään. Vituttaa ja tuntuu pahalle mutta ei maailma lopu. Ihan tietoisesti aloitin ajattelemaan positiivisemmin, vaikka väkisin. Kummallista oli huomata, että sehän saakeli toimi, itellä oli parempi mieli ja ihmiset ympärillä ottivat enemmän kontaktia. Se taas toimi itsetuntoa kohottavasti. Mulla on aina ollut ehkä liiankin kova itsetunto ja kun se meni miinukselle, oli tilanne vaikea käsitellä. Itsensä kyseenalaistaminen kuitenkin teki minulle varmaan hyvää, tunnen itseni mielestäni nyt paremmin. Joo, olen edelleen se ulkomaalaisen näköinen iso ja läski jätkä, jolla on hampaat kuin jääkiekkoilijalla mutta osaan taas elää sen kanssa, laskea leikkiäkin noista asioista ilman, että sisällä tuntuu pahalle.

 

[Jomppa_Koo]

Onko mitään hyviä neuvoja syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisyyn? Kiitos jo etukäteen.

Jos nyt kuolisin, niin ei se montaa ihmistä hetkauttaisi. Siis tarkoitan nyt kavereita, enkä perheenjäseniä. Hyvä että edes itseäni hetkauttaa. Netissä roikun kaikki päivät, on siinä ihmisellä elämä. Ei uskalla tehdä asioita, vaikka on parin viikon kuluttua parikymppinen. Oikeastaan vain yksi hyvä kaveri, jolle tekstailen ja jonka kanssa olen käynyt lätkää pelaamassa. En minä ymmärrä enää, että miksi minulla on facebookissa yli sata kaveria, mutta juttelen sielläkin vain muutamalle ihmiselle silloin tällöin. Ihmetyttää kyllä, että miksi ne minua pitää siellä kaverilistoillaan. Etenkin kaikki muijat, jotka minulla on siellä kavereina. Miksihän? En keksi hyvää selitystä. Hienoa lähteä inttiin heinäkuussa, kun elämäni ennen sitä on tällaista paskaa.

 

[alwahla]

En oikein tiedä, sillä olen ollut kohtalaisen pahasti syrjäytynyt yli 10 vuoden ajan.

Facebookissa minulla on vain 28 kaveria, mutta en siltä osin tunne epäonnistuneeni ihmisenä. Miksi niitä pitäisi olla yli 500? Juttu lentää kyllä naisten kanssa sekä netissä että toisinaan myös livenä, mutta silti olen ollut aina sinkku. Olen varmaan sitoutumiskammoinen, vaikka en menisi tästäkään takuuseen.

Vaikea sanoa enempää kaveriasioista, koska viimeisin kaverisuhde päättyi noin 6 vuotta sitten. Tekstailen ja soittelen ainoastaan pomolle ja äidille.

En pahemmin juo (maksimissaan kahdeksan lasia viiniä vuodessa), en ole koskaan polttanut enkä käynyt naisissakaan. Haaveissani ei kuitenkaan ole mikään sellainen fantasia, jota en tule koskaan saavuttamaan, vaan toivon olevani vain onnellinen ja varakas muutaman vuoden sisällä.

 

[Vuokralainen]

Hienoa lähteä inttiin heinäkuussa, kun elämäni ennen sitä on tällaista paskaa.

Vaikea tuohon kai on mitään yleistä ohjetta antaa. Itselläkin on hiukan näitä syrjäytymisen merkkejä ilmassa johtuen masennuksestani, mutta siihen olen hakenut apua.

Voi jopa tuo intti tehdä sinulle hyvää ja voit saada sieltä hyviäkin ystäviä, vaikka se armeija varmasti aluksi suunnattomasti vituttaakin, mutta saat hetkeksi etäisyyttä tähän kaikkeen muuhun. Mistä sitä tietää, vaikka se olisi sinulle juuri se oikea paikka ja löytäisit itsesi vaikkapa töissä armeijasta.

Edit. Kaksikymppinen on lähes lapsi vielä, joten sinulla on aikaa vielä vaikka mihin.

 

[HIFK]

Tuossa on nyt moneen kertaan elämän aikana huomannut, kun puhutaan itsetunnosta, niin hyvä itsetunto löytyy juuri niiltä henkilöiltä, jotka oikeasti osaavat jotain. ovat jotain, jne. Toisin sanoen ovat jotain tässä maailmassa.

Osaavat pelata hyvin jalkapalloa, ovat komeita ja fiksuja, ja pärjäävät sen takia työelämässä, opiskeluelämässä, naisasioissa, jne. Tai ovat miehisiä miehiä, eivätkä mitään vässyköitä ja pärjäävät sen takia esim. rauhanturvatehtävissä.

Sitten yleensä ne, keillä oikeasti on huono itsetunto, ovat juurikin niitä, jotka eivät kovin fiksuja ole, eikä ulkonäköäkään ole, eivät osaa paljoa mitään, jne. Keillä ei ole selkeitä vahvuusalueita, eivät ole saaneet mitään kehumista keneltäkään, kun ei ole ollut mitään mistä kehua.

Joku on päässyt hyviin kaveripiireihin hyvien urheilusuoritusten perusteella, joku on päässyt naisten suosioon. Joku pärjää hyvin koulussa, koska omistaa älykkyyttä ja kykyä oppia. Joku ei edes lue koskaan kokeisiin ja saa pelkkiä kymppejä. Tunnen tällaisen henkilön, ketä ei ikinä lukenut kokeisiin ja keskiarvo oli ysin päättötodistuksessa 9,5. Itsellä päälle 7. Kertoo jotain tasosta.

Ne keillä on jotain kykyjä, lahjakkuutta, osaamista, niitä on kehuttu. Keillä ei niitä ole ollut, ei ole kehuttu. Vaikuttaa itsetuntoon.

Itsellä ei mitään liikunnallista lahjakkuutta, ei miehisiä geenejä paljon mitään, ei älykkyyttä, ei mitään missä olisin koskaan saanut vähääkään kehuja. Heikot karsiutuu elämän tiellä, niinhän se menee.

Monta kertaa viime aikoina olen vain itkenyt iltaisin omaa surkeutta. Ymmärrän sen, että kun ei mitään tuollaisia vahvuuksia ole, niin eipä niitä enää tule olemaankaan. Niin paljon jaetaan jo syntymässä. Niin paljon niitä edellytyksiä jaetaan jo syntymässä, että monta kertaa mietin, kannattaako edes yrittää. Siitä omasta nössöydestä kun ei voikkaan päästä kokonaan eroon. Ulkonäkö jo kertoo sen, että ei mistään miehisestä ja lujasta miehestä ole todellakaan kyse. Se heijastaa niin paljon.

Koululla huomaa todellakin sen, että ne ketkä ovat jo luonnostaan vahvoja, osaavia, jne. pärjäävät. Joilla on edellytyksiä. Jo ala-asteella heikot karsiutuvat kovalla kädellä. Ne jotka joutuvat tukiopetukseen jatkuvasti, jotka ovat mukautetussa opetuksessa, lintsaavat liikuntatunnit, kun jäävät muiden jalkoihin, jne. Heillä ei ole synnynnäisiä edellytyksiä pärjätä. Itse kuuluin suurimmilta osin tuohon ryhmään.

Ei vain edes huvittaisi enää yrittää. Tietää kuitenkin kuinka ne asiat ovat. Ei ole edellytyksiä sellaiseen elämään, kuin haluaa.

Ja kyllähän tässä viime kuukausina on halunnut vain tuoda muille esiin omaa surkeuttaan. Kun sitä ei uskalla/viitsi kertoa kenellekkään kasvokkain, on helppo täällä sitä purkaa. Pahoitteluni siis aiemmista jutuista.

 

[alwahla]

Tuossa on nyt moneen kertaan elämän aikana huomannut, kun puhutaan itsetunnosta, niin hyvä itsetunto löytyy juuri niiltä henkilöiltä, jotka oikeasti osaavat jotain. ovat jotain, jne. Toisin sanoen ovat jotain tässä maailmassa.

Osaavat pelata hyvin jalkapalloa, ovat komeita ja fiksuja, ja pärjäävät sen takia työelämässä, opiskeluelämässä, naisasioissa, jne. Tai ovat miehisiä miehiä, eivätkä mitään vässyköitä ja pärjäävät sen takia esim. rauhanturvatehtävissä.

Tunnen erään suomalaisen kirjailijan, joka kuuluu Arto Paasilinnan posseen. Tämä mies ei ole mitenkään erikoisen komea ja kaiken lisäksi hänellä on polion aiheuttama vamma jalassa, mutta tästäkin huolimatta hän on kaatanut todella monta naista elämänsä aikana. Syy tähän on hänen erinomaisen hyvä itsetuntonsa, jonka ansiosta hänen onnistuu koko ajan löytämään itselleen uusia ja nuorempia naisia. Pitäisiköhän sinun jutella hänen kanssaan?

 

[HIFK]

Tunnen erään suomalaisen kirjailijan, joka kuuluu Arto Paasilinnan posseen. Tämä mies ei ole mitenkään erikoisen komea ja kaiken lisäksi hänellä on polion aiheuttama vamma jalassa, mutta tästäkin huolimatta hän on kaatanut todella monta naista elämänsä aikana. Syy tähän on hänen erinomaisen hyvä itsetuntonsa, jonka ansiosta hänen onnistuu koko ajan löytämään itselleen uusia ja nuorempia naisia. Pitäisiköhän sinun jutella hänen kanssaan?

Niin, kirjailijan. Aika paljon johtuu tuosta fiksuudesta, yleensä Arto Paasilinnan tyyliset kirjailijat eivät sieltä tyhmimmästä päästä ole. Varmasti tietää asioista enemmän kuin tavalliset pulliaiset yhteensä.

Ja tuossa onkin hänen vahvuutensa. Fiksuus ja älykkyys, joka vetoaa naisiin. Itse kun taas olen edelleen se tukioppilas. Niin mistään älykkyydestä ja fiksuudesta on ihan turha puhua, kun sellaisia ei itsellä ole.

 

[alwahla]

Niin, kirjailijan. Aika paljon johtuu tuosta fiksuudesta, yleensä Arto Paasilinnan tyyliset kirjailijat eivät sieltä tyhmimmästä päästä ole. Varmasti tietää asioista enemmän kuin tavalliset pulliaiset yhteensä.

Ja tuossa onkin hänen vahvuutensa. Fiksuus ja älykkyys, joka vetoaa naisiin. Itse kun taas olen edelleen se tukioppilas. Niin mistään älykkyydestä ja fiksuudesta on ihan turha puhua, kun sellaisia ei itsellä ole.

Tämä kyseinen kaveri ei ole suorittanut lukiota eikä hän osaa myöskään englantia. Ruotsissakin ollessaan hän käyttää pelkästään suomea. Naisille lirkuttelun hän kyllä osaa todella hyvin.

 

[CaptainSlow]

Sille sun itsetunnolle olisi paljon asioita tehtävissä, jos vaan viitsisit. Ei se niin mene, että olet tarkoitettu säälittäväksi luuseriksi lopuksi iäksesi. Otat itseäsi munista kiinni ja menet sinne terapiaan. Tai kerro edes kavereillesi joistain noista ongelmistasi. Minä ainakin saan sitä kautta monesti aivan uudenlaisia näkökulmia asioihin. Jos et pysty muka edes kavereillesi puhumaan tuosta, niin kannattaa miettiä, että millaisia ne sun kaverit sitten oikein ovat. Ei oikein edes kiinnosta antaa näitä neuvoja enää, kun mikään ei tunnu kelpaavan.

 

[Muhkea]

Ja tuossa onkin hänen vahvuutensa. Fiksuus ja älykkyys, joka vetoaa naisiin.

Vitut. Siinä pitää olla se itsetunto. Olen saanut ala-asteella historiasta stipendin, sittemmin vain kiitettäviä. Olen saanut ysejä ja kymppejä enkusta läpi lukion. Olen saanut pitkästä matikasta lukiossa kiitettäviä. Siihen päälle lähes kaikki muutkin lukuaineet, ja voin kertoa, että hyviä numeroita löytyy. Kaikki lukematta käytännössä kertaakaan kokeeseen ja tekemättä kertaakaan läksyjä. En ole kai erityisen ruma enkä ainakaan läski. Silti ihmiset eivät huomioi minua. Se on se hyvä itsetunto, joka näkyy ja joka huomioidaan - ei fiksuus tai älykkyys.

Tosin täytyy myöntää, että minua ei edes kiinnosta rypeä huomiossa. Totta kai mieluummin olisin henkilö, joka on hyvä sosiaalisissa tilanteissa, mutta toisin kuin HIFK, en aseta mitään ylitsepääsemättömiä tavoitteita. Paras tavoite on onnellisuus, mihin näillä näkymin on jyrkkä ylämäki kiivettävänä, mutta siihen silti aion pyrkiä.

 

[HIFK]

Vitut. Siinä pitää olla se itsetunto. Olen saanut ala-asteella historiasta stipendin, sittemmin vain kiitettäviä. Olen saanut ysejä ja kymppejä enkusta läpi lukion. Olen saanut pitkästä matikasta lukiossa kiitettäviä. Siihen päälle lähes kaikki muutkin lukuaineet, ja voin kertoa, että hyviä numeroita löytyy. Kaikki lukematta käytännössä kertaakaan kokeeseen ja tekemättä kertaakaan läksyjä. En ole kai erityisen ruma enkä ainakaan läski. Silti ihmiset eivät huomioi minua. Se on se hyvä itsetunto, joka näkyy ja joka huomioidaan - ei fiksuus tai älykkyys.

Totta kai poikkeuksia on, en sitä kiistä. Tässä nyt tarkoitin sellaista yleistä juttua.

Facebookissa kerran kerroin noista naisongelmista, mutta hän on samanlainen nynny luuseri kuin itsekkin. Ei mitään saa aikaan naisrintamalla. Luonne kun on jo sellainen nyhverömäinen.

Mutta olennaisin kysymys onkin se, että mihinkä asti se riittää? Se, että nyt vaikka pyrkisi kaikin keinoin muuttumaan nyhveröstä miehiseksi ja lujaksi mieheksi? Monikaan ei ota oikeasti huomioon sitä, että geenit ja synnynnäiset ominaisuudet määräävät paljon. Eli vaikka yrittäisin hamaan tappiin asti, niin ei tarkoita sitä, että se lopputulos olisi lähelläkään sitä, mitä yrittää.

Ulkonäkö ja se synnynnäinen miehisyys, sitä ei voi enää tässä asiassa parantaa. Senpä takia toiset ovat miehisemmän oloisia ja näköisiä jo luonnostaan. Sitä haluan. Vaikka olisi hyvä itsetunto, niin se ei vaikuta synnynnäisiin juttuihin mitenkään. Joillain miehillä on lähes naismainen ääni, parrankasvua ei ollenkaan, jne. Toisilla se sitten on päinvastoin. Eikä se tarkoita sitä, että kun menen terapiaan, muuttuisin henkilöksi, joka kykenisi toimimaan johtajana esim. rauhnaturvatehtävissä. Katsokaa vaikka se dokumenttielokuva. Joukkueenjohtajalla on niin paljon synnynnäisiä ominaisuuksia, että ei itseni auta tehdä enää mitään. Ja senpä ei huvittaisi mitään yrittääkkään. Homma tyssää juuri noihin synnynnäisiin juttuihin.

Eli mieluummin olen tekemättä mitään näiden asioiden eteen kuin saan aikaan jotain.

 

[Vuokralainen]

Eli mieluummin olen tekemättä mitään näiden asioiden eteen kuin saan aikaan jotain.

Olen jo aiemmin sanonut, että olen aika kyrpiintynyt sinuun, kun et osaa ottaa vastaan mitään neuvoja.
Vannoin jo joskus olla vastaamatta sinulle mitään. Nyt pienessä sievässä perun päätökseni.

Tärkeintä ei ole se miltä sinä tai inttikaverisi näytätte eikä se miltä sinä haluat näyttää, vaan se, että opit hyväksymään sen mitä sinä olet ja olemaan se ylpeästi!
Äläkä vastaa tähän, mutkun olen ruma ja tyhmä jne...
Mene nyt sinne terapiaan. Ole se mitä olet ja ole ylpeä siitä, että osaat ainakin kirjoittaa helvetin hyvin.