Pyörällä ajo nyt sujuu, mutta nuo kaikki laskutoimituksen, päättelykyky varsinkin, tavaroiden jatkuva hukkaaminen ja asioiden unohtelu, liikunnalliset vaikeudet, siinä on ainakin muutamia sellaisia juttuja, jotka tuovat jatkuvia vaikeuksia.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että sulla on joku "elimellinen vamma"? Eli sun aivoissa on mahdollisesti jotain häikkää ja siksi tietyt asiat eivät onnistu. Shit happens ja monilla muillakin ihmisillä on tietynlaisia elämää rajoittavia tekijöitä, joille ei vain kertakaikkiaan mahda mitään. Niiden kanssa on opittava elämään. Ajattelepa vaikka Ruotsin kruununprinsessa Victoriaa, jolla on erittäin vaikea perinnöllinen lukihäiriö. Onko hän jäänyt voivottelemaan sitä? Juu, ei ole, koska mitä se hyödyttäisi. Hän on saanut apua ongelmaansa, mutta siitäkin huolimatta jotkut asiat eivät vain häneltä itseltään onnistu. Tai jos onnistuvatkin, ne vaativat huomattavia ponnisteluja. Tuleeko kenellekään mieleen sanoa häntä tyhmäksi näiden ominaisuuksiensa vuoksi? Tuskinpa.
Joskus voi olla niin, että äidin raskauden aikainen käyttäytyminen, sairauteen syödyt lääkkeet tms. aiheuttavat lapselle kehityshäiriöitä tai aivovaurioita. Eivät ne sen lapsen vika ole, vaikka hän joutuu niiden kanssa elämäänkin. Jotkut asiat tässä elämässä eivät vain ole itsestä kiinni. Mutta moni on ja niihin kannattaa keskittyäkin. Tiettyjä asioita ei vain voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisikin. Mitä väliä sillä on, jos et vaikka osaa ajaa kunnolla pyörää? Minä osaan, mutten juuri pyöräile. Ja pystyn ihan hyvin toimimaan arjessa ilman pyörääkin.
Mitä tulee tavaroiden unohtelemiseen, niin sehän on osin opittua ja mitä suuremmassa määrin itsestä johtuvaa toimintaa. Huolimattomuutta. Kerron esimerkin: Jos minun mieheni pää ei olisi kiinni hänen ruhossaan, hän luultavasti hukkaisi senkin. Hänen isänsä on samanlainen. Tavarat ovat jatkuvasti tilapäisesti hukassa ja asioita unohtuu. Hänen äitinsä on mestari etsimään ja löytämään appiukkoni kadonneita tavaroita. Vuosien saatossa myös minusta on tullut oiva salapoliisi, koska olen arjen sujuvuuden vuoksi mieheni tavaroita etsinyt. Tästä on seurannut se, että huolellisuuteen ei edes tarvitse kiinnittää paljonkaan huomiota, koska aina tulee joku, joka etsii ja löytää. Ja näin kierre on valmis. Ja molemmat näistä miehistä ovat menestyneitä uraihmisiä, perheenisiä ja omilla aloillaan tietyllä tavalla kunnioitettuja henkilöitä. Joutuvat luultavasti tiettyjen asioiden kanssa tekemään turhaakin työtä, koska ovat niin keskittyneitä moniin muihin asioihin, että "sivuseikat", kuten avaimet tai lompakko saattavat kiireessä unohtua kymmenenkin kertaa viikossa. Ja kun rouvatkin vielä omalla toiminnallaan edesauttavat tätä hukkaamisen kulttuuria, mikään ei muutu. Molemmat miehet nauravat ja vittuilevat toistensa hajamielisyydelle, vaikka ovat aivan samanlaisia urpoja.
Tee ulko-oveesi muistilista, mitä sulla pitää olla mukanasi, kun lähdet ovesta ulos. Kokeile taskut jne. ennen kuin laitat oven kiinni. Minimoi unohtamisen mahdollisuus. Siitäkin huolimatta joskus avaimet vain yksinkertaisesti unohtuu. Sellaista se on, vittumaista joskus. Muttei kuitenkaan mikään maailmanloppu.
Hae nyt hyvä HIFK ulkopuolista apua ongelmiisi ja epävarmuuksiisi. Ei siinä ole mitään noloa tai hävettävää. Siinä alkaa jo olla, jos ja kun jatkuvasti keksit itkun aihetta ja tekosyitä, miksi elämäsi on niin paskaa kuin se nyt sun mielestä näyttää olevan.