Itsemurha

[peksa]

Jos puhutaan totta, minä itse en ohjannut itseäni hoitoon, eikä äiti tai kukaan muukaan läheisistä. Ei suoraa kautta edes isäni. Joku teistä palstalaisista oli ottanut yhteyttä Porin poliisilaitokseen, jossa oma isänikin työskentelee poliisina, ja hänelle oltiin ilmoitettu asiasta sieltä. En viitsinyt kiemurrella vähääkään alusta vaan tunnustin asian todeksi heti jahka hän otti sen puheeksi. En tiedä kuka teistä paikallaolijoista soitti, muttei tarvitse ilmoittautua ellei halua.

Eiköhän tämä kaveri todella tykkää jätkästä. Kävihän tuo itselläni mielessä myöskin kun olit kertonu että faijas on sillä alalla.

On mustakin pari kertaa oltu huolissaan mm omien facebook päivitysten osalta poliisin toimesta että onko mulla kaikki hyvin kun valojen sammumisesta puhuin.

@Punamusta kyllä niitä ihmisiä löytyy jotka välittää. Jotkut vähän liikaakin että menee hössötyksen raja yli.

Mutta olen ollut virkavallan kanssa tekemisissä jo ihan tarpeeks aiemmin muista syistä niin nyt en valitettavasti ollu syyllinen.

 

[Breeze Harbour]

Itsemurhayrityksen liian läheltä nähneenä totean vain, että tuo näkemys on terveen ihmisen näkökulma.

Näkemyksen tervejärkisyydestä voimme olla sopuisasti eri mieltä. Siitä voimme kuitenkin olla varmoja että ääni @opelix inkin kellossa muuttuisi siinä kohtaa kun pilkka sattuisi omaan nilkkaan.

 

[Pottakameli]

@Punamusta Hyvä että olet päässyt sisään!

Jotenkin hurjaa miten moni täällä On jossain vaiheessa pohtinut päivien päättämistä jollain tasolla. Syitä on monia, mutta lopputulema samankaltainen kuin muillakin.

Pääasia että löytynyt keinot jatkaa elämää ja mennä eteenpäin, kuten Jutila sanoo.

 

[kamik]

Näkemyksen tervejärkisyydestä voimme olla sopuisasti eri mieltä. Siitä voimme kuitenkin olla varmoja että ääni @opelix inkin kellossa muuttuisi siinä kohtaa kun pilkka sattuisi omaan nilkkaan.

Vähän huono muotoilu jäi näemmä. Terve ja rationaaliseen ajatteluun kykenevä nähnee asian siten, että kohdatessaan ylipääsemättömän ongelman henkilö hakee itse itselleen apua. Jos henkilö ei sellaiseen kykene, vaan ”pakenee” tilanteesta itsemurhan kautta ulos, sen voi ns. normaalijärkinen nähdä raukkamaisena pakenemisena. Se, onko koko termi raukkamainen sopiva, on eri asia. Syyllistävä sävy siinä nähdäkseni on, tuskin se on itsemurhaa hautonutta/yrittänyttä tukemassa...

 

[peksa]

Juuri näin. Raukkamaisin teko mitä voi tehdä. Surua lähimmille ja en tiedä ymmärtääkö tekijä edes sitä että ainutkertainen elämä on siinä eikä asiaa voi perua.

Omaa tekstiään voisi miettiä pari kertaa ennenkuin painaa vastaa nappia. Tämä on oiva esimerkki siitä että oma harkinta petti.

Joskus tilanne on sellainen ihmisellä että kun vaihtoehdot käy vähiin niin ei siinä silloin mieti mitä muut mahdollisesti on mieltä siitä.

Jos mä joskus itse päiväni päätän niin siinä vaiheessa oon oman elämäni kohdalla jo kaiken mahdollisen tehny ja siinä vaiheessa mulle on samantekevää mitä läheiset ajattelee koska silloin niistäkään ei ole apua ollut ja toivoa paremmasta ei ole. Jos mulla on paha olla niin ei mulla ensimmäisenä mielessä ole mitä muut ajattelee jos heitän lusikan ikkunasta.

 

[Hubacek]

@Punamusta hienoa näin "ulkopuolisenakin" että lähdit hoitoon. Toivottavasti myös vastaanotat avoimena sen avun. Tuttavaperheessä on sun ikäluokkaa oleva poika jolla on huume-/alkoholiongelma ja useamman kerran ainakin näytellyt halua itsariin. Sitä on useamman kerran viety Minnesota-hoitoon ja muihin vastaaviin mielenterveyshoitoihin, mutta aina se on parin päivän jälkeen lähtenyt lätkimään ja homma jatkuu. Sitä ei hoidot ja apu kiinnosta.

Kaikille muillekkin haluaisin sanoa et muistakaa että elämä taitaa loppuviimein olla aika paska. Minäkin oon onnellisesti naimisissa ja lapset tuovat iloa elämään, mutta siltihän tää elämä on pääasiassa tasaista puurtamista. Älkää olettako että elämän pitäisi olla pelkkää hymyä ja nautintoa. Ja vaikka tää loppu olikin mukamas negatiivinen, niin silti koen olevani onnellinen ja tyytyväinen elämääni ja nautin siitä täysillä.

 

[hablaa]

No niin. Kuraa odotetusti tuli näkemyksilleni ja jos joku kokee että lööperiä puhun niin siitä vain. Sitä varten on keskustelupalstat.

Ihan vain mietityttää, että kun omien sanojesi mukaan olet jonkin sortin pedagogi, niin jos oppilaasi kertoisi sinulle itsetuhoisista ajatuksista, olisiko vastauksesi "raukkamaisin teko mitä voi tehdä. Surua lähimmille ja en tiedä ymmärtääkö tekijä edes sitä että ainutkertainen elämä on siinä eikä asiaa voi perua"?

Ja tsemppiä @Punamusta lle. En voi sanoa, että paremmaksi elämä menee, koska eihän sitä kukaan tiedä; mutta olet nyt saanut jo ammattiapua, ja se on ehdottoman tärkeä ensiaskel. Ihmisiä jotka välittää sinusta löytyy sekä palstalta että sen ulkopuolelta, vaikkei siltä aina tuntuisi.

 

[MadSpade]

Kaikille muillekkin haluaisin sanoa et muistakaa että elämä taitaa loppuviimein olla aika paska. Minäkin oon onnellisesti naimisissa ja lapset tuovat iloa elämään, mutta siltihän tää elämä on pääasiassa tasaista puurtamista. Älkää olettako että elämän pitäisi olla pelkkää hymyä ja nautintoa. Ja vaikka tää loppu olikin mukamas negatiivinen, niin silti koen olevani onnellinen ja tyytyväinen elämääni ja nautin siitä täysillä.

Ilman paskaa emme olisi kykeneväisiä kokemaan onnellisuutta. Ilo ja suru, hyvä ja paha. Kulkevat käsi kädessä. Ei ole toista ilman toista.

 

[Czescku]

Sain puniksen äidiltä tämän kuvan oman faceni aikajanalle.

 

[Turha Kaukalo]

Ihan vain mietityttää, että kun omien sanojesi mukaan olet jonkin sortin pedagogi, niin jos oppilaasi kertoisi sinulle itsetuhoisista ajatuksista, olisiko vastauksesi "raukkamaisin teko mitä voi tehdä. Surua lähimmille ja en tiedä ymmärtääkö tekijä edes sitä että ainutkertainen elämä on siinä eikä asiaa voi perua"?

Mutta tuohan on tyypillinen pedagogin mielipide. "Ei sitä kukaan muukaan kurkkuun kaada", sanoi eräskin Jatkoajan pedagogi alkoholismista. No joo. Mutta näin.

Punamustalle tsemppiä ja eritoten rauhaa.

 

[K.A.H]

Kaikille muillekkin haluaisin sanoa et muistakaa että elämä taitaa loppuviimein olla aika paska. Minäkin oon onnellisesti naimisissa ja lapset tuovat iloa elämään, mutta siltihän tää elämä on pääasiassa tasaista puurtamista. Älkää olettako että elämän pitäisi olla pelkkää hymyä ja nautintoa. Ja vaikka tää loppu olikin mukamas negatiivinen, niin silti koen olevani onnellinen ja tyytyväinen elämääni ja nautin siitä täysillä.

Luulen, että kokeeko/näkeekö ihminen elämän kokonaisuutena katsoen positiivisena vai negatiivisena, riippuu paitsi elämässä tapahtuvista sattumuksista, myös persoonallisuudesta joka on osittain synnynnäinen asia.

Itselläni oli varsin rikkinäinen lapsuus, johon kuului esim. äidin alkoholismi ja kuolema, mutta olen kuitenkin aina kokenut, että elämässä on enemmän hyvää kuin pahaa. Osaan nähdä jokaisessa päivässä paljon hyviä asioita, vaikka tietenkään jokainen päivä ei ole hyvä kenelläkään. Minun puolisoni taas on tasapainoisesta ja "hyvästä" lapsuudestaan huolimatta kokenut nuorempana synkkiä masennusjaksoja, ja ollut itsemurhan partaalla. Siksipä luulen, että meihin jokaiseen iskostuu jo kohdussa se, näkeekö elämässä enimmäkseen valoa vai pimeyttä sen tuomista haasteista riippumatta. Toki jos jatkuvasti ketuttaa, niin siltikin kannattaa tehdä töitä sen eteen, että saisi selville onko joitakin ulkoisia seikkoja jotka sitä aiheuttavat. Mielen sopukoissa voi olla sellaisia mustia möykkyjä, joiden purkamiseen tarvitaan ammattilaisen apua kun omat keinot loppuvat kesken.

 

[Czescku]

Kaksi erittäin läheistä ystävääni tehnyt itsemurhan. Olivat vielä veljekset mutta onneksi sentään tapausten välissä oli 20v väliä etteivät ihan peräkkäin menneet. Nyt teen kaikkeni etten menetä kolmatta samasta syystä ja siksi @Punamusta n äiti on nyt facekaverini (ja punis tietää sen joten siksi voin kertoa kuten tuon aiemminkin pistämäni kuvan).

Ekan kaverin itsemurhan syy ei sinänsä ikinä selvinnyt. Meni vain junan alle kotimatkalla baarista 19-vuotiaana vuonna 1995. Toinen oli sentään diagnosoitu skitsofreenikko, joka vain päätti itse lopettaa lääkkeet ja ajoi rekkaa päin 2016. Oli toki kuulemma sekaisin aika kauan lääkityksen lopettamisen jälkeen ennen finaalia.

En tiedä kuka puniksen on "ilmiantanut" poliisilaitokselle, mutta erittäin suuri kiitos. Tehkää tämä myös kaikille muille, jotka täällä jotain vastaavaa kirjoittavat. Meillä on täällä vahva lätkäyhteisö. En minä päivystä täällä 24/7 eikä kukaan mukaan, mutta aina joku voi tehdä jotain. Ja kun pitää tehdä jotain niin älkää epäröikö vaan tehkää jotain ihmisen auttamiseksi. Emme halua menettää täältä ketään.

 

[hiitti]

Pakko sanoa että näiden omienkin ongelmien keskellä tämä ketju jollakin tapaa luo toivoa vaikka rankkoja juttuja onkin. Itsellä ainakin ajatukset virtaa ja tietyllä tapaa ymmärtää että ei tässä yksin olla. Pitkään tuli mietittyä ettei näistä jutuista edes kehtaa puhua.

Tsemppiä kaikille!

 

[Orvo Muusi]

Pakko sanoa että näiden omienkin ongelmien keskellä tämä ketju jollakin tapaa luo toivoa vaikka rankkoja juttuja onkin. Itsellä ainakin ajatukset virtaa ja tietyllä tapaa ymmärtää että ei tässä yksin olla. Pitkään tuli mietittyä ettei näistä jutuista edes kehtaa puhua.

Tsemppiä kaikille!

Kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen niin siksi monelle tällainen ketju on hyvinkin tarpeen.

 

[Orvo Muusi]

Voin allekirjoittaa. Minullekin on helpompaa kirjoittaa kuin jutella asioista.

Itse en ole ollut tällaisessa tilanteessa mutta olen ollut kuuntelemassa paria kaveria ja itelle on vähän hankala samastua toisen asemaan keskustelutilanteessa jos itsellä ei ole asiasta kokemusta. Varsinkin kun heidän tapansa kommunikoida olivat aivan erilaiset: toinen halusi keskustelua ja toiselle riitti että kuuntelin. Keskustelupalstalla voi myös se "kuunteleva" osapuoli vähän aikaa miettiä mitä vastaa.

 

[nummenkallio]

Punis, muista että me ollaan täällä ja jotkut meistä myös muilla välineillä tavoitettavissa. Kaikkea hyvää ja eteenpäinmenoa sinne. Kyllä asiat vielä parhain päin kääntyvät.

 

[kyyninen]

Joo, no vaikka itse tuli itsemurhasta kirjoiteltua epidemian alussa, niin en ollut lähelläkään todellisuudessa totetuttaa asiaa (eli en ollenkaan). Sellainen viikon mittainen stressireaktio (akuutti stressireaktio) siitä muodostui ja sillä se. Tosiaankin, pelkään enemmän kuolemaa, kuin ikäviä tuntemuksia, joten todellisuudessa en ole koskaan elämässäni tosissani asiaa edes harkinnut, muuten kuin puheissa/kirjoituksissa muutaman kerran.

 

[ValkMan]

Olen palannut Harjavallan hoitolasta kotiin juuri hetki sitten. Tarkoitus on ottaa mahdollisimman rennosti ja pitäytyä säännöllisessä arkirytmissä. Tällä pääsee alkuun. Itsetuhoisuus on toistaiseksi poissa ja olo kepeä, vallan erinomainen. Silmiin sattuu hieman liiallisesta ruutuajasta, mutta se on erittäin pieni ongelma. Vaara on ohi.

Kiitos kaikille tuesta ja toivotan teille hyvää alkavaa viikonloppua. Teissä on suurta voimaa. Kiitos Jatkoaika.

Valtteri, Pori

Kiitos itsellesi. Oli vain hyvä, että avauduit täällä Jatkoajassa tilanteestasi niin brutaalin avoimesti, että kenellekään ei tainnut jäädä epäselväksi, että missä tilanteessa olet. Me olemme täällä maailmassa esimerkiksi siksi, että välitämme toisistamme. Olet varmasti saanut paljon tukea tilanteessa, mistä meille kerroit. Tämä osoittaa sen, miten täällä välitetään toisista palstaveljistä.

Joka tapauksessa hyvää arkea tästä eteenpäin ja muista että me olemme myös yhä olemassa, jos jossain vaiheessa alkaa elämä ärsyttämään.

 

[TAM]

lisään vielä tämän korostuksen: masennus, jossain kielessä kai depis, on saatanan vittumainen juttu.
Sitä ei asianosainen huomaa, se pikkuhiljaa vain alkaa kutistaa ihmistä, lamauttaa lopuksi. Tautiparasiitti.

Tämä. Itse sen tajusin vasta jälkeenpäin että miten pikkuhiljaa tilanne meni huonompaan suuntaan. Ehkä vähän ihmettelin jossain kohtaa itseäni kun ei mikään tuntunut suuresti kiinnostavan tai ei oikein saanut mitään aikaiseksi. Mutta ne menivät sitten omassa ajattelussa "normaalin" väsymyksen piikkiin.

Omalla kohdallani onneksi kävi niin että kävimme silloisen vaimoni kanssa parisuhdeterapiassa ja siellä tämä terapeutti kysyi että olenko masentunut. Itseasiassa se oli vieläpä viimeinen tapaaminen terapiassa, koska juuri edellisenä iltana olimme päättäneet erota mutta halusimme vielä käydä kertaalleen keskustelemassa. Tässä keskustelussa sitten tuli jossain kohtaa esille jossain yhteydessä sellainen asia tai oma reagoimattomuuteni johonkin asiaan, että terapeutti alkoi epäillä masennusta. Varasin sitten välittömästi ajan lääkärille, jolloin keskivaikea depressioni diagnosoitiin.
Nyt tilanne on hyvä ja huomaan selvästi miten paljon energisempi, aloitekykyisempi ja parempivointinen olen kuin vielä tuolloin. Mutta tosiaan jälkeenpäin ajateltuna tuo tilanne eteni juuri @arvee mainitsemalla tavalla. Silleen hiipimällä ja pikkuhiljaa.

Jossain kohtaa mietin että jos tuo terapeutti ei tuolloin olisi asiaa nostanut esille, niin miten syvälle olisin päätynyt. Tuohon jo huonoon tilanteeseen kun olisi lyöty avioero vielä päälle, niin tiedä mihin sitä olisi päätynyt. Onneksi itselleni kävi näin ja on tässä matkan varrella myös oppinut itsestään aika paljon.
Ehdottomasti kannustan kaikkia menemään juttelemaan vaikka työterveyteen (jossa myös kävin sen lisäksi että kävin psykoterapeutilla) omasta voinnistaan jos yhtään epäilee ettei kaikki ole kunnossa. Ja samoin myös että kaikki katselisivat vähän läheistensä perään ja puuttuisivat asioihin jos tuntuu siltä että voisi olla tarvetta.

Ja paljon tsemppiä @Punamusta sekä muut jotka näiden asioiden kanssa painivat.

 

[Sämppäri]

Tää onkin jännä vaihde. Mä oon aivan saatanan allapäin oleva ihminen. Ajatellaan: moni ois luovuttanut jo aiemmin. Mulla on ollut 50k velkaa, siis turhaa velkaa. Pikavippejä sun muita. No mä sain ne maksettuu, mut jostain vanhoista sekoilusta tuli yhtäkkii 20k kirje. En valita. Oon ite hölmöillyt ja kannan vastuun sekä maksut.

No, miks oon allapäin? Mä en välitä rahasta. Vaikka on velkaa, teen hwlvetisti hyväntekeväisyyttä. Mun vuositulot on nettona vajaa 50k, mutta ei se on tehny mua yhtään onnelliseks, vaan vihaseks ja onnettomaks. Teen duunia, koska haluun rytmin elämään.

Miks kirjotan näitä tähän ketjuun? Oon miettinyt jo pitkän aikaa, että miks mä oon täällä, kun mä oon koko ajan surullinen. Juhlin, pidän hauskaa, mutta oon lopulta sisältä aivan onneton ihminen.

Vaikka mulle on annettu "ässäpari" elämässä käteen, niin en mä pysty käyttämään sitä oikeella tavalla.

Raha ei ruo onnea, kuuluu sanonta. Totta. Helpottaa tietynlaista elämää, nutta lopulta kun sä mietit yksin kännissä sohvalla, et onko tää sitä elämää mitä sä haluut elää, nii ei ainakaan mulle toimi.

Faija ja mutsi on delannu. Mun rakkaat ihanat ihmiset. Mä aina sanoin, jos mun kaikkea rakastava mutsi kuolee, niin jumalaa ei oo, ja musta kuolee osa. Sama faijan kanssa. Helvetin rakastavat vanhemmat, ja en olis voinu parempaa kasvatusta toivoa. Kiitos rakkaat, jos luette tätä ylhäältä.

Mä oon ite miettinyt, et miks mä taistelen joka päivä, ku oon lopulta onneton. No, onneks mulla on maailman paras avovaimo, joka ihanasti takastaa. That is the reason why i woke up. Mun rakas. Silti jostain vitun syystä mä haluan pimeään.

@Cobol vaikka ollaan eri mieltä asioista, nii sä oot helvetin viisas äijä. @Corr sama juttu.

Tää olkoon mun "testamentti"

 

[vitozzius]

Kyllä se siitä, kun viikonlopun rybytykset on tunteiltu ja koittaa paluu arkiseen aherrukseen. Tsemiä!

 

[teppana]

Täällä voidaan puhua masennuksen luonteesta niin paljon kuin huvittaa. Silti teko on mielestäni raukkamaisin mitä ihminen voi tehdä. Apua täytyy hakea jos päästä heittää.

Lisäisin vielä että jos joku on päättänyt päivänsä päättää niin siitä vaan. Shokeeraaminen voi olla se keino millä tämä suunnitelma voidaan peruuttaa. Yläasteella aikanaan yksi tyttö uhkasi tappaa itsensä ja oikein luokkaa siitä informoi. Lähetettiin tytölle partakoneenterä, ei tehnyt itselleen mitään. Tosi huonoa huumoriahan tuo oli.

Aika erikoinen lähestymistapa. Voidaan puhua masennuksesta niin paljon kuin huvittaa, mutta et aio siitä mitään oppia? Sama kuin sanoisi syöpäketjussa että voidaan kemoterapiasta ja muista hoidoista puhua niin paljon kuin huvittaa, mutta jos et jaksa taistella ja menet syöpään kuolemaan niin on kyllä raukkamaista.

 

[Pottakameli]

Jos vuositulot oli nykyisen reilun 30k sijaan vaikka edes 40k, niin elämä olisi todella paljon helpompaa. Nyt kuitenkin mennään pääsääntöisesti aivan kädestä suuhun ja huonoina kuukausina yksin ollessa tulee käytyä kaupassa todella vähän ja todella edullisesti, jotta pystyy sitten lapsilleen tarjoamaan jotain parempaa.

Ja sen kun tietää ettei palkka tule nousemaan näissä hommissa juuri yhtään pois lukien onnettomat kokemuslisät, jotka häviää yhden sähkölaskun mukana.

Mikäli Lasten toinen vanhempi joskus työllistyisi, niin elatusmaksut säästyisivät ja sitten rahat riittäisivät paljon paremmin. Vaikka tosiaan lapset ovat aikalailla puoliksi, niin silti sitä joutuu 300 eurolla maksumieheksi.

Olemme onneksi sopineet hieman pienemmän summan, koska todellisuudessa en saa kuukausittain niin paljoa rahaa, koska siihen keskiarvoon on laskettu myös lomarahat, jotka tosiaan saa heinäkuussa ja ne harvoin jaetaan koko vuodelle. Ilmeisesti pitäisi tehdä niin...

 

[K.A.H]

Raha ei onnea tuo, vaan lähinnä rauhoittaa mieltä kun sitä on tarpeeksi. Sen puute taas päinvastoin aiheuttaa stressiä. Ja luulen että ihmisen olisi hyvä selvittää oma arvomaailmansa, ja sitten pyrkiä elämään arvojensa mukaista elämää. Omia arvojaan vastaan eläminen on luullakseni yksi suurimmista syistä siihen, miksi masennus on nykyään suorastaan epidemia. Arvojen kanssa on helppoa eksyä harhapoluille, koska ympäröivä maailma yrittää istuttaa ihmistä tiettyyn muottiin, mikä ei jokaiselle sovi. Muistetaan myös, että juuri ne asiat ovat arvokkaimpia joita rahalla ei saa, kuten rakkaus.

 

[teppana]

Eikös se joku sanonta ollut että raha ei tee onnelliseksi, mutta mielummin itken Ferrarissa kuin bussissa.