Mainos

Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

  • 520 726
  • 5 207

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@Cobol Aika vähäiseksi näyttää kansainvälinen mainehaitta Suomelle jäänyt, mitä vielä kesällä oppositiosta varmaan pelättiin käännytyslain aiheuttavan.

Varmaan moni vasemmistoliberaali professori lienee paheksunut eduskunnan päätöstä, mutta eiköhän isossa kuvassa Suomi edelleen nähdä 100% oikeusvaltiona, yhtenä koko maailman vankimmista sellaisista.

Se porukka vasemmalta, joka hyökkäsi rajalakia ja hallitusta vastaan väittäen Suomen olevan Puolan ja Unkarin tiellä ja oikeusvaltion olevan ongelmissa, on nyt pääosin hiljaa. Osa varmasti on ymmärtänyt, että heitä vedätettiin ja he olivat Venäjän tavoitetta toteuttamassa.

Yksi syy ymmärtämiseen on mahdollisesti uuden komission tuki Suomelle. Komission puheenjohtaja von der Leyen on nostanut Suomen tilanteen EU:ssa useamman kerran esille ja todennut, että hänen mielestään Suomi on toiminut päättävästi ja onnistuneesti turvatessaan paitsi Suomen, myös EU:n itärajaa.

Eikä sekään ole vahinko, että yksi komission kuudesta varapuheenjohtajasta on Virkkunen ja hänen painavaan salkkuun kuuluu osin rajaturvallisuus EU:ssa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se porukka vasemmalta, joka hyökkäsi rajalakia ja hallitusta vastaan väittäen Suomen olevan Puolan ja Unkarin tiellä ja oikeusvaltion olevan ongelmissa, on nyt pääosin hiljaa. Osa varmasti on ymmärtänyt, että heitä vedätettiin ja he olivat Venäjän tavoitetta toteuttamassa.

Yksi syy ymmärtämiseen on mahdollisesti uuden komission tuki Suomelle. Komission puheenjohtaja von der Leyen on nostanut Suomen tilanteen EU:ssa useamman kerran esille ja todennut, että hänen mielestään Suomi on toiminut päättävästi ja onnistuneesti turvatessaan paitsi Suomen, myös EU:n itärajaa.
Juuri näin. Aika pieneksi jäi myös ruohonjuuritason kansalaisaktivismi hallituksen säätämää käännytyslakia vastaan. Somekanavilla toki huudeltiin, mutta mikäli oppositio olisi saanut vaikka sen 10 000 - 100 000 ihmistä marssimaan asian tiimoilta hallitusta vastaan, niin kenties jotain olisi tapahtunut.

Vihreiltä oli mielestäni virheratkaisu lähteä vastustamaan käännytyslakia. Puolue toki ei itsekään näytä oikein tietävän, mihin asemoitua oppositiossa, mutta maltillisen valtionhoitajapuolueen olisi voinut olettaa kykenevän tukea hallitusta vaikeassa asiassa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Viikonloppuna uutisissa haastateltiin jotain rajavartiolaitoksen kaveria, joka ehdotti että testimielessä voitaisiin yksi raja-asema aukaista. Heillä on kuulemma resurssit hoitaa ongelmatilanteet ja jos ei leikki onnistu, niin raja voidaan nopeasti sulkea. Tällä kuulemma heitettäisiin palloa Venäjän suuntaan haluavatko he yhden raja-aseman auki vai ei.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka sinänsä olisi mielenkiintoista tietää, usuttaisiko Venäjä taas kerran turvapaikanhakijoita rajalle nopealla aikataululla, mielestäni itärajaa ei silti tulisi avata hetkeksikään, ihan jo siitä syystä, että "rauhanomainenkin" rajaliikenne palvelee ennen kaikkea Venäjän etua. Rahaa suomenvenäläisiltä ja bensaturisteilta ja vaihdossa putinismia.
 
Ei varmaan ollut sitten ollut tämä herra, mutta rajavartiolaitoksen raja- ja meriosaston apulaisosastopäällikkö eversti Marko Turusta tosiaan haasteltiin YLE:llä viikonloppuna.

Hän totesi esimerkiksi, että "rajan avaamiseksi turvallisuustilanteen pitäisi muuttua paremmaksi. Tällä hetkellä ei ole mitään sellaista tietoa, joka olisi muuttamassa aiemmin valinnutta tilannetta... Rajanylityspaikkojen kiinnipitäminen on Suomessa valittu toimintalinjaksi. Sen voin todeta, että sulkeminen on vakauttanut tilanteen itärajalla".

Vaikka sinänsä olisi mielenkiintoista tietää, usuttaisiko Venäjä taas kerran turvapaikanhakijoita rajalle nopealla aikataululla, mielestäni itärajaa ei silti tulisi avata hetkeksikään, ihan jo siitä syystä, että "rauhanomainenkin" rajaliikenne palvelee ennen kaikkea Venäjän etua. Rahaa suomenvenäläisiltä ja bensaturisteilta ja vaihdossa putinismia.

Pääministeri Orpo otti samaan asiaan aiemmin kantaa. Takeet on saatava siitä, että venäläiset viranomaiset eivät kuskaa rajalle turvapaikanhakijoita/siirtolaisia, joilta puuttuvat rajan normaaliin ylittämiseen vaadittavat matkustusasiakirjat. Orpo totesi myös, että tämä on osasyy rajan kiinni pysymiselle.

Onko kyse siitä, että joku EU:n ymmärtämä syy pitää antaa vai siitä, että jos Venäjä tuon takeen täyttää, raja saattaa avautua?
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei varmaan ollut sitten ollut tämä herra, mutta rajavartiolaitoksen raja- ja meriosaston apulaisosastopäällikkö eversti Marko Turusta tosiaan haasteltiin YLE:llä viikonloppuna.

Piti oikein etsiä tämä juttu ja ei ollutkaan rajavartiolaitoksen henkilökuntaa vaan Rajatutkimuksen professori Jussi P. Laine Itä-Suomen yliopistosta. Uutisessa taidettiin näyttää raja-aluetta niin yhdistin asian rajavartiostoon...

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Piti oikein etsiä tämä juttu ja ei ollutkaan rajavartiolaitoksen henkilökuntaa vaan Rajatutkimuksen professori Jussi P. Laine Itä-Suomen yliopistosta.

Onneksi näin. Se nyt vielä puuttuisi, että rajavartiolaitoksessa olisi julkista erimielisyyttä valtioneuvoston kanssa. Ulkopoliittinen hapuilu on kiusallista, mutta että vielä rajaturvallisuudessakin...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onneksi näin. Se nyt vielä puuttuisi, että rajavartiolaitoksessa olisi julkista erimielisyyttä valtioneuvoston kanssa.

Ja vielä pienenä lisäpuolustuksena, söin samalla ja lähinnä kuuntelin lauantain YLE:n uutislähetystä
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kyse siitä, että joku EU:n ymmärtämä syy pitää antaa vai siitä, että jos Venäjä tuon takeen täyttää, raja saattaa avautua?
Toivottavasti Venäjän yleinen aggressio ja länsivihamielisyys riittäisi syyksi.

Voitto Venäjällehän itärajan avaaminen mielestäni olisi. Sotakassa alkaisi taas karttua suomalaisten ostosmatkailijoiden ja suomenvenäläisten kotiseutumatkailijoiden myötä ja kaiken kaikkiaan kiusallinen myös Suomelle. Olemme lännen etuvartio pahan valtakunnan naapurissa, raja yksinkertaisesti tulee pitää kiinni jo oman turvallisuutemme takia.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka käsitän hyvin, että rajasululle on oltava oikeusvaltiossa perusteet ja pykälät niiden tueksi, en sitten tiedä, käsittävätkö kaikki, että avoin itäraja olisi lähtökohtaisesti Suomelle ja koko Euroopalle negatiivinen asia, vaikka turvapaikanhakijoita Venäjä ei rajan yli ohjaisikaan.

Mikäli pyrkimyksenämme on eristää Venäjä omaan "erinomaisuuteensa", pitää kaikenlainen rajan yli tapahtuva kanssakäyminen minimoida ja suhteet pitää niin viileinä kuin mahdollista. Mikäli raja avattaisiin, tarkoittaisi se Venäjälle valuvaa länsivaluuttaa ja mitä oletettavimmin myös länsitavaraa. "Vaihdossa" Venäjän puolelta lähinnä z-propagandaa ja jos raja olisi auki, helpottaisi se myös desanttien tuloa maahan. Sitäkö haluamme?
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Se nyt vähän outoa tässä tilanteessa, että ne rajat kait auki muissa rajanaapureissa kuten ennenkin.. Että ehkä sinne sitä länsivaluuttaa kuitenkin valuu Suomesta huolimatta.

Mutta onneksi ei tarvitse itse päättää miten tuossa menetellään..
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Viikonloppuna uutisissa haastateltiin jotain rajavartiolaitoksen kaveria, joka ehdotti että testimielessä voitaisiin yksi raja-asema aukaista. Heillä on kuulemma resurssit hoitaa ongelmatilanteet ja jos ei leikki onnistu, niin raja voidaan nopeasti sulkea. Tällä kuulemma heitettäisiin palloa Venäjän suuntaan haluavatko he yhden raja-aseman auki vai ei.
Spoiler alert, eivät he halua. Siellä ovat välittömästi ihmisohjukset paikalla rajan ylitystä yrittämässä. Yksikin auki oleva raja-asema tarkoittaa sitä, että kolmen päivän sotilaallista erikoisoperaatiota pääsee mahdollisesti pakoon lintukoto Suomeen.

Harmi, että edes Suomen valtionjohdossa ei tunnuta tajuavan sitä, että mitä Venäjä haki sillä, kun se tykitti ihmisohjuksilla kaikki raja-asemat kiinni. Rajahan on ollut aivan rauhallinen nyt kun se on ollut kokonaan kiinni. Kerrankin löytyi Suomen ja Venäjän välinen yhteinen intressi eli täysin suljettu itäraja!
 
Kaiketihan venäläisillä on edelleenkin väylänsä pois maasta, vaikka Suomi oman itärajansa sulkikin. Kazakstaniin, Georgiaan jne. pääsee kaiteti edelleen ja sieltä eteenpäin.

Sikälihän toki mielenkiintoista, että vaikka itäraja onkin ollut suljettu kohta jo vuoden päivät, ei maahanmuutto Venäjältä Suomeen ole kuitenkaan loppunut, Migri on myöntänyt ensimmäisiä oleskelulupia venäläisille vuonna 2024 yli 1500. Tiedä sitten tämän muuttoliikkeen taustoista, sillä kyse on "perus"-oleskeluluvista, ei turvapaikoista.
 
Älkää katsoko mitä Venäjä sanoo vaan katsokaa mitä se tekee. Näinhän se sanonta menee. Auki oleva itäraja hyödyttäisi juurikin kuten sinäkin kirjoitat niin Venäjää aivan erityisesti jos kyse ei olisi tästä kun mitä minä tarkoitan. Voisivat saada haluamaansa tavaraa Suomen kautta. Ujutettua ei haluttua porukkaa Suomeen jne. Näyttävät silti olevan tyytyväisiä, kun itäraja on kokonaan kiinni.

Mistä muusta voi siis olla kyse? Suomi on erittäin houkutteleva vaihtoehto lähteä hakemaan turvapaikkaa. Läntinen hyvinvointivaltio joka ottaa kaikki vastaan pitkään turvapaikanhakuprosessiin ja vielä bonuksena päälle todella pitkä raja missä on sen koko matkalla rajanylityspisteitä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mistä muusta voi siis olla kyse? Suomi on erittäin houkutteleva vaihtoehto lähteä hakemaan turvapaikkaa. Läntinen hyvinvointivaltio joka ottaa kaikki vastaan pitkään turvapaikanhakuprosessiin ja vielä bonuksena päälle todella pitkä raja missä on sen koko matkalla rajanylityspisteitä.
Vaikka skenaariota tuhansista Venäjältä Suomeen ja Suomen kautta muualle länteen rajan yli pyrkivistä, siis venäläisistä, ei Venäjällä oleskelevista ulkomaalaisista onkin aika ajoin pyöritelty, itse olen tähän edelleen aika skeptinen. Ns. länsimielisille venäläisille ja maansa tilanteeseen muuten tyytymättömille on 1990-luvun alusta lähtien ollut tarjolla monia väyliä muuttaa ulkomaille ja monet tätä mahdollisuutta ovatkin käyttäneet hyödykseen, mutta suurimmat massat ovat edelleen pysyneet Venäjällä, myös helmikuussa 2024 alkaneen täysimittaisen sodan myötäkin.

Suomi + muut Pohjoismaat, Saksa, Ranska jne. toki tarjoavat keskimäärin merkittävästi korkeamman elintason, mitä Venäjä, mutta paljon pitänee tapahtua, että se kaikista tyypillisin Sergei tai Svetlana jättäisi maan taakseen.
 
Niin, mutta mikään ei osoita siihen suuntaan, että Venäjä haluaisi itärajan auki vaan aivan päin vastoin! Mikä on se syy sitten? Jos kuvittelet, että se on juuri Venäjä joka haluaa itärajan auki niin sitten meidän ei ainakaan ole syytä jatkaa tätä keskustelua...
 
Asia ei toki välttämättä ole nollasummapeli, mutta ainakin itse pystyn löytämään lukuisia syitä, miksi avoinna oleva itäraja olisi Venäjän kannalta edullinen asia, mitä olen tässä threadissa jo käynytkin läpi.

- Suomesta tuleva länsivaluutta ja mahdollinen salakuljettaminen.

- Ideologinen vaikuttaminen Venäjälle edelleen haluaviin suomalaisiin ja ennen kaikkea Suomen venäläistaustaisiin, joita Venäjän hallinto tuskin haluaa päästää liiaksi länsimaalaistumaan.

- Avoinna olevan rajan yli Venäjän on helpompi saada omia intressejään palvelevia henkilöitä Suomeen, mitä kiertotietä pitkin.

- Suhteiden lämpiäminen rajan yli tapahtuvan kulttuurivaihdon jne. en voi sanoa edistävän Suomen länsi-integraatiota, vaan se voi jopa viedä meitä takaisin kohti mennyttä ja "hyvien naapurisuhteiden" aikaa.

Tässä nyt muutamia mietteitä. Tokihan kuten sanottua, on olemassa ainakin teoreettinen mahdollisuus, että avoinna oleva itäraja saattaisi kiihdyttää venäläisten maastamuuttoa, mutta epäilen tätä suuresti. Mitään tällaista ei kaiketi ole ollut havaittavissa Viron edelleen avoinna olevilla rajanylityspaikoilla.

Tiedostan hyvin, että oma kantani on itärajaan ja naapurisuhteisiin Suomen ja Venäjän välillä on sieltä tiukimmasta päästä. Näen Suomen lännen etuvartiona ja sen, sekä myös historiamme takia Suomen tulisi harjoittaa niin tiukkaa Venäjä-politiikkaa, kuin mahdollista.
 
Kyllä kyllä täysin samaa mieltä, mutta näistä kaikista asioista huolimatta tunkiot haluavat, että itäraja on kokonaan kiinni. Suomi on lähinnä noita rajanylityspisteitä yrittänyt avata tai edes spekuloinut ajatuksella. Naapurilla ei näytä olevan minkäänlaista kiinnostusta tähän. Miksi näin? Laittakaapa nyt sitten kilpaileva teoria tiskiin...
 
Voihan toki olla, että suhteellisesti koko rajajupakka on Venäjälle ollut merkittävästi pienempi asia, mitä Suomelle, missä vajaan vuoden takainen hybridioperaatio, mikä lopulta päätyi koko itärajan sulkemiseen, sekä keväällä ja kesällä kuohuttanut käännytyslaki olivat isoja poliittisia kysymyksiä ja kansaa jakaneita dilemmoja.

En pääse Venäjän valtaapitävien pään sisälle, joten vaikeahan sitä on sanoa, mitä he juuri nyt haluavat tältä. Eripuraa suomalaisten itsensä välille jo saivat runsaasti.

Halusi Venäjä sitten loppujen lopuksi rajan auki tai kiinni, itse näen siitä koituvan yksinomaan vahinkoa Suomelle. On mielestäni intresseissämme, että suhteemme Venäjään viilenevät entisestään. Tällä en tarkoita konfliktia, vaan kenties sana etääntyä kuvaakin paremmin, mitä ajan takaa. Elämme uutta kylmän sodan aikaa, minkä vastakkaisilla puolilla olemme ja Suomen itäraja on koko läntisen maailman raja. Ei sen yli tule tapahtua yhteistyötä ja kanssakäymistä.

Kitkaahan nykytilanne on aiheuttanut. Joillain suomalaisilla kun ihan oikeasti on ollut läheinen suhde Venäjään ja esim. Venäjä-painotteisen Itä-Suomen koulun lakkauttamissuunnitelmat herättivät voimakasta vastustusta. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja mielestäni Venäjän vaikutusvallasta on meidän syytä pyristellä eroon.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viime vuonnahan rajanylityspaikan läheisyyteen tuotiin natolankaa. Olisihan moisilla esteillä ainakin symbolinen ja psykologinen vaikutus. Itäraja on kiinni ja pysyy. Itsehän olen sitä mieltä, että jahka Ukrainan sota loppuu, Venäjän eristämistä tulee lähtökohtaisesti jatkaa, vaikka Venäjälle näennäisesti sovinnollisempi hallinto nousisikin valtaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Voihan toki olla, että suhteellisesti koko rajajupakka on Venäjälle ollut merkittävästi pienempi asia, mitä Suomelle,
Olen lähes varma, että asia on näin. Perustelen kantaani maantieteellä. Meillä on naapurissa ylisuuri virtahepo, joka ei osaa käyttäytyä. Venäjällä taas on jossain luoteisrajalla pieni mutta kokoisekseen toki ärhäkkä naapurivaltio, joka aikanaan kuului reilut sata vuotta tsaarilliseen imperiumiin ja senkin jälkeen kumarsi, kun sitä käski, mutta joka ei kuitenkaan ole isossa kuvassa naapureista lähimainkaan merkittävin. Epäilemättä olisi Venäjän intressien mukaista, että suhteet Suomeenkin olisivat vuotta 2022 edeltävällä tasolla. Silti Venäjällä on tuhansia kilometrejä maarajaa, jonka kautta sinne ja sieltä virtaa valuuttaa ulos. Lisäksi Euroopassa on Unkarin kaltaisia maita - vai pitäisikö sanoa hyödyllisiä idiootteja? Venäjän kannalta on todennäköisesti huomattavasti helpompaa operoida sitä kautta kuin panna runsaasti paukkuja piskuisen Suomen kiusaamiseen, vaikka sen kanssa onkin runsaat tuhat kilometriä yhteistä rajaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sekin on mahdollista, että Venäjä ja FSB kyyditsivät sen muutama tuhatta viime vuoden lopulla itärajallemme, jotta saisivat rajan kiinni. Kevään ja kesän aikana olisi ollut kelien puolesta mahdollisuus myllyttää, mutta käytännössä yhtään mitään ei tapahtunut. Jää siis jäljelle kenties todennäköisin johtopäätös, että Suomi sulki rajansa turvallisuussyistä ja tämä oli Venäjän 2023 loppuvuoden performanssin tavoite.

Ymmärtääkseni Suomen kautta virtaa edelleen tavaraa Venäjälle (ja sieltä osa ainakin paperilla eteenpäin). Venäjältä virtaa Suomeen mm. ydinpolttoainetta kolmansiin maihin sekä Nornickelille nikkeliä tai sen johdannaisia. Ehkä tämä on, mitä Venäjä Suomen rajalta toivoo.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Junalla tulee Vainikkalan kautta käsittääkseni ammoniakkia Yaralle Siilinjärvelle ja Uuteenkaupunkiin ja vähäisempiä määriä Harjavaltaan (mutta meneekö Norilsk Nickelille vai kelle?) ja sitten ne nikkelit Harjavaltaan. Kotkaan lannoitteet ja Haminaan propaania (pitäisi mennä pakotteiden alle vuodenvaiheessako ja onko niiden tulo jo loppunut) ja mäntyöljyä. Ja Niiralan kautta muutama juna joskus lannoitteita siellä olevalle lannoitetehtaalle. Ja on tainnut niitä ydinpolttoaineita tulla joskus Vainikkalan kautta, eikö Loviisan ydinvoimala edelleen käytä, eikä kaikki mene kolmansiin maihin. (Viime kuussa junia Vainikkalasta eteenpäin 54kpl ja Niiralasta sinne tehtaalle 2kpl, =toki vähiten tähän mennessä)

Itse ihmetellyt kun Saimaan kanavasta ei kauheasti puhuttu. Joku uutinen, että sinne vuokra-alueelle ei kovaa innostusta työvoimalla mennä tekemään kunnostustöitä. Kanavastakin maksellaan Venäjälle jotain rahaa joka vuosi vaikkei liikennettä enää ole.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sekin on mahdollista, että Venäjä ja FSB kyyditsivät sen muutama tuhatta viime vuoden lopulla itärajallemme, jotta saisivat rajan kiinni. Kevään ja kesän aikana olisi ollut kelien puolesta mahdollisuus myllyttää, mutta käytännössä yhtään mitään ei tapahtunut. Jää siis jäljelle kenties todennäköisin johtopäätös, että Suomi sulki rajansa turvallisuussyistä ja tämä oli Venäjän 2023 loppuvuoden performanssin tavoite.
Kaiketihan ei suomalaisten bensarahoilla ja muilla rajan yli tehdyillä ostosmatkoilla ollut Venäjälle kovin iso merkitys, vaikka taloudellisissa haasteissa maa onkin. Pisara meressä. Itsehän olen kuitenkin nähnyt, että rajan yli tapahtuva henkilöliikenne on kuitenkin Venäjälle eduksi, kun sen voi sanoa hidastavan Suomen länsi-integraatiota ja suomenvenäläisten assimiloitumista länteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös