Tässä kun katselee Ulkolinjaa, niin on tuo Israelin sisäinen tilanne ilmeisesti aika raju. Maallistuneet juutalaiset, kansan enemmistö jotka pyörittävät taloutta on nykyisen hallituksen toimesta tuupattu syrjään ja ääriuskovaiset nationalistit pyrkivät muokkaamaan maan lakeja kohti uskontoon perustuvaa, vain ja ainoastaan juutalaisille kuuluvaa maata.
Liberaali toimittaja arvosteli rankasti Haredeja, jotka hänen mukaansa vaan pyytävät valtiolta rahaa elämäntapansa säilyttämiseksi kuitenkaan tekemättä itse juurikaan mitään oman rahoituksen eteen. Haluavat päästä kokonaan eroon asepalveluksesta, luoda omat koulunsa jossa opetetaan ainoastaan Tooraa ja luoda maahan käytännön, jossa muu maa mahdollistaisi heidän "ainoan oikean tapansa elää".
Maallistuneessa ja liberaalissa Tel Avivissa marssii puoli miljoonaa ihmistä joka kuukausi (vai oliko peräti joka viikko) demokratian puolesta.
Aikamoiseen solmuun Netanjahun konservatiivioikeisto uskonnollisine tukijoineen on maan saanut varsinkin korkeimpaan oikeuteen liittyvillä lakiehdotuksillaan.
Ulkolinjan dokumentti ei ole kovin onnistunut. Ainoastaan siitä pisteet, että nostettiin esiin Israelin yhteiskunnan suuri sisäinen repalaisuus. Mutta tuo repalaisuus koskee vain ns. normioloja. Israelissa suuri osa ihmisistä on halunnut unohtaa kaikki kasvavat ongelmat ja elää hyvin liberaalissa, länsimaisessa kuplassa. Hallituksen kikkailu haredien kanssa meni kuitenkin lopulta liian pitkälle. Tämä käynnisti mielenosoitukset, joissa on mukana ollut niin oikeiston kuin vasemmiston kannattajia. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, tämäkin dokumentin sanoma vanheni kuin maito pöydälle Hamsin iskun myötä. Se yhdisti israelilaiset, kuten aina ulkoinen uhka on yhdistänyt eripuraiset toimijat. Tämä näkyy esim. siinä, kuinka erilaiset israelilaiset palaavat maailmalta takaisin puolustamaan Israelia. Paitsi tietysti nämä haredit, jotka eivät kyllä saa sitä vähääkään sympatiaa, koska eivät ole valmiita puolustamaan Israelin valtiota.
Dokumentin suuri ongelma oli se, että siinä niputettiin yhteen toisilleen jopa täysin ristikkäisiä toimijoita. Äärinationalistit käyttävät uskonnollista retoriikkaa poliittisten etujen ajamiseksi, he eivät ole todellisia ääriuskovaisia ja heitä on vähän. Ns. ääriuskovaiset, eli haredit, etc, käyttävät nykyään äänioikeuttaan ajaakseen kirjaimellisia juutalaisten kirjoitusten tulkintaa arkipäivän yhteiskuntaan, mutta samalla vihaavat tätä sisonistista yhteiskuntaa, eivätkä suostu palvelemaan Israelin armeijassa, eivätkä oikein noudata edes poliisien määräyksiä. He odottavat Messiaan perustamaa Israelia, nykyinen Israel on rikos ja häväistys heidän silmissään. Periaatteessa pitäisi olla tässä ajassa hyviä palestiinalaisten kavereita, mutta palestiinalaiset eivät oikein tätä ymmärrä.
Haredit olivat Israelin itsenäistyessä hyvin pieni ryhmä, kuin reliikki menneisyydestä. Heille taattiin valtion puolesta tietyt taloudelliset edut. Suurin osa näistä "ääriuskovista" miehistä ei käy edes töissä, vaan suurperheet elävät valtion avustuksella, osa naisista käy (synnytysten) välissä töissä. Lähes kahdeksassa kymmenessä vuodessa heidän määränsä on räjähtänyt käsiin. Tavallisilla ns. sekulaareilla juutalaisilla alkaa kuppi mennä lopullisesti nurin haredien kanssa, koska nämä pyrkivät kontrolloimaan arkea ja käyvät veronmaksajille todella kalliiksi.
Itselleni pahinpia painajaisia on joutua Mea Shearimiin jumiin, kun haredeilla alkaa ns. keulia. Kymmen kertaa kymmenestä olisin ennemmin tunnelman kiristyessä (pahiten yleensä ramadanin viimeisenä perjantaina) Damascus Gatella tai Qalandiyan checkpointilla, kuin Mea Shearimissa haredien härdellin keskellä. Uskallan väittää, että jopa Israelin poliisissa on samat fiilikset. Turvallisuuspalvelussa työkentelevä kaverini on nuorena poliisina joutunut pahasti kivitetyksi, juuri Mea Shearimissa.
Näitä asioita ei tuossa dokumentissa osattu kovasti erotella. Se vaatisi vuosien asumista ja kulkemista aidosti silmät ja korvat auki. Siksi dokumentti antaa vääristyneen, yksipuolisen ja nyt jo vanhentuneen kuvan Israelista.
