ISIS – ääriliikkeistä vaarallisin?

  • 312 007
  • 1 830

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
YLE text:
Hollanti oli muuten jonkun tutkimuksen mukaan Euroopan ulkomaalaisvihamielisimpiä valtioita. ISIS-kotiutuksissa on muillakin mailla paljon mietittävää. Suomi on edelleen kovin neuvoton. Tosin, "kyllä aika hoitaa" voi olla hyvä taktiikka.
Monessakin mielessä. Ensinnäkin lapsista tulee pian aikuisia ainakin muslimistandardien mukaan. Kelpo ainesta sotilaaksi tai synnyttämiseen. Ja kun päässä ovat radikaalit aatteet, niin nämä lapset ovat suunnilleen yhtä haluttuja kuin ydinjätteet. Toisaalta, persujen orastava vaalimenestys taannee sen, että jos nykyinen hallitus ei tee mitään asialle, tuleva ei ole edes kiinnostunut asiasta.

Lapsien hakemisen pitäisi tapahtua nyt ja heti: mutta äidit pitäisi taas laittaa johonkin perusteelliseen aivopesuun, ennenkuin päästetään ihmisten ilmoille. Koska tämä ei ole mahdollista, on ehkä rafaelpaasiomainen hitaasti kiirehtiminen paikallaan.
 
Suomella on käsittääkseni se heikko puoli tässä asiassa (varmaan muillakin mailla samaa ongelmaa), että jos jotain tarvittavaa lainsäädäntöä näiden ihmisten rikosten käsittelyyn ei ole, ei tähän tilanteeseen auta lainsäädännön toteuttamiseenkaan. Ei voi ihmisiä kuitenkaan tuomita teoista muuten kuin tekojen aikana voimassa olevien lainsäädäntöjen puutteessa. Tällä tarkoitan nimen omaan niitä asioita, että kuinka rangaistavaa on terroristijärjestön tukeminen muuten kuin toiminnallisesti ja taloudellisesti. Luulisin, että noihin kahteen asiaan löytyisikin lainsäädäntöä.

Muihinkin asioihin ehkä löytyy, mutta todistustaakka on valtava ja toteennäyttäminen mahdotonta.

Saapa nähä saadaanko tänne äärisanoman levittäjiä vai jääkö tuonne alueelle potentiaalisia taistelijoita. Isossa kuvassa jälkimmäinen ei aiheuta hirveästi muutoksia vallitseviin olosuhteisiin, ensimmäisestä ei voi kuin arvailla miten vaikuttaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Viimeksi muokattu:

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Pyöveli joutuu nyt rautakauppaan hakemaan vahvempaa köyttä.
Juu, ja hirsipuun virkaa toimittanee joku Bronto Skyliftin järeemmästä päästä oleva raana.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Siinä on todellinen Suuri Johtaja.
Ja tätä Suurta johtajaa ei ihan pienet vastoinkäymiset liikauta. Ei paljon leiju Jabba pilvilinnoissakaan. Todellinen jalat tukevasti maassa -tyyppi.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Jos nuo suomalaisnaisterroristiit lapsineen haetaan Suomeen, niin miten todennäköisenä pidätte että nämä aviomiehet ja isät seuraavat pian perässä? Itse olen varma, että nämä tulee sitten myös, koska perheenyhdistäminen, lapsen oikeus isään, suomen kansalainen (vaimo), ihmisoikeudet. Kun vaan vankilasta pääsis.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Totta kai tulevat. Nämä ovat vaarassa joutua vankilaan tai tapettavaksi kotiseudullaan, joten tarvitsevat turvapaikan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos nuo suomalaisnaisterroristiit lapsineen haetaan Suomeen, niin miten todennäköisenä pidätte että nämä aviomiehet ja isät seuraavat pian perässä? Itse olen varma, että nämä tulee sitten myös, koska perheenyhdistäminen, lapsen oikeus isään, suomen kansalainen (vaimo), ihmisoikeudet. Kun vaan vankilasta pääsis.

Tämä on hyvä kysymys. Jos kurdien vankilassa istuvat eivät saa lopulta syytteitä ja tuomioita, he voivat hakea turvapaikkaa jostain maasta, minne pääsevät. Näiden todennäköisten terroristien osalta länsimaissa tiedetään, keitä he ovat, ja turvapaikkaa tuskin tulee tai perheenyhdistämistä.

Suurempi ongelma ovat ne turvapaikkaa hakevat, joiden oikeaa henkilöllisyyttä, kansallisuutta ja väkivaltahistoriaa ei tiedetä varmasti, mutta turvapaikka annetaan tai joudutaan myöntämään. Vuonna 2015 lähteestä riippuen 10-20 % turvapaikkaa hakevan henkilöllisyys tiedettiin. Vuonna 2018 luku oli lähteestä riippuen vasta luokkaa 40-50 %. Passeja on tuhottu tai hukattu tarkoituksella.
 
Stirner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Che Guevara
Tämä on hyvä kysymys. Jos kurdien vankilassa istuvat eivät saa lopulta syytteitä ja tuomioita, he voivat hakea turvapaikkaa jostain maasta, minne pääsevät. Näiden todennäköisten terroristien osalta länsimaissa tiedetään, keitä he ovat, ja turvapaikkaa tuskin tulee tai perheenyhdistämistä.

Mikä olisi syy evätä oikeudessa syyttömäksi todistetulta ihmiseltä esimerkiksi turvapaikka?
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä olisi syy evätä oikeudessa syyttömäksi todistetulta ihmiseltä esimerkiksi turvapaikka?
Turvapaikka myönnetään, jos sinulla on perustellusti aihetta pelätä tulevasi vainotuksi määrätyistä syistä, etkä voi turvautua oman maasi viranomaisten suojeluun. Tarkemmin migrin sivuilta: Millä perusteella turvapaikan voi saada?

Jos sinut on oikeudesssa todettu syyttömäksi johonkin, niin se on kyllä melkoisen vahva viite siitä, että edellä mainitut perusteet eivät täyty. Jokainen tapaus on tietysti yksilöllinen. Kun argumentti on vieläpä muotoiltu muotoon "tuskin tulee", niin aika vaikea tuosta kohdasta on eri mieltä olla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jos nuo suomalaisnaisterroristiit lapsineen haetaan Suomeen, niin miten todennäköisenä pidätte että nämä aviomiehet ja isät seuraavat pian perässä? Itse olen varma, että nämä tulee sitten myös, koska perheenyhdistäminen, lapsen oikeus isään, suomen kansalainen (vaimo), ihmisoikeudet. Kun vaan vankilasta pääsis.
Tämä kalifaatin suuri Nero (Portugalin kansalainen) ei taida kovin helposti päästä pois paikallisesta tyrmästä. Hänen ja suomalaisen "Helin" lapset puolestaan lienevät automaattisesti sekä Suomen että Portugalin kansalaisia. Heidän osaltaan voidaan miettiä, kumpi maa on parempi paikka lasten kasvaa ja kehittyä, kylmä rasistinen Suomi vai lämmin monikulttuurinen Portugali.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mikä olisi syy evätä oikeudessa syyttömäksi todistetulta ihmiseltä esimerkiksi turvapaikka?

Tuon lisäksi mitä @Anssi #5 kirjoitti keskeisin syy on se, että he ovat esimerkiksi Portugalin, Ruotsin, Saksan, Britannian tai jonkin muun länsimaan kansalaisia. Tarkkaa luku ei ole tiedossani, mutta yhdistelemällä erilaisia mediassa olleita artikkeleiden tietoja, 11 suomalaisen isis-äidin miehistä kuolleita on 5-8 ja ns. vierastaistelijoita 3-4 henkeä. Muiden länsimaiden vierastaistelijat tuskin saavat Suomesta turvapaikkaa.
 
Joo, jäin lähinnä miettimään kun tuo kuulosti vähän kaksi lakia tyyliseltä ratkaisulta, jossa oikeudessa syyttömäksi todistettu ihminen määriteltäisiin terroristiksi kuitenkin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Lainaus oheisesta Iltasanomien uutisesta.
"YK:n Syyria-tutkintakomissio vaati torstaina valtioita kotiuttamaan ainakin kansalaistensa alaikäiset lapset. Komission mukaan erityisesti henkilöpapereiden puute asettaa lapset 'erityisen vaaralliseen tilanteeseen'.
Tämä vaarantaa heidän oikeutensa kansalaisuuteen, hankaloittaa perheiden yhdistämisprosessia sekä asettaa heidät yhä enemmän alttiiksi hyväksikäytölle ja kaltoin kohtelulle, komission raportissa kerrottiin."

Näinköhän suomalaisetkin oikeusoppineet ja median wannabe-laintulkitsijat alkavat tajuta, miksi leiriläisten kotiuttaminen ilman yksityislentoja ja suomalaisia viranomaissaattajia ei käy käden käänteessä.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo

Haaviston mukaan Suomi ei sallisi omien kansalaistensa syyttämistä Koillis-Syyriassa, jos kuolemanrangaistus olisi kyseisessä oikeusprosessissa mahdollinen, vaan haluaa heidät siinä tapauksessa Suomen maaperälle ja tuomittaviksi suomalaisessa oikeusjärjestelmässä.
Minkähänlaisia käytännön keinoja Suomella Pekan mielestä olisi saada syytteeseen joutuvat Suomeen? Tai ehkä hän laskee, että kurdit luovuttavat kaikki ulkomaalaiset ISIS-vangit kotimaihinsa kunhan vain pyydetään.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@finnjewel pystyn hyvin kuvittelemaan Isis-kusipäiden tuomisen Suomeen, suomalaisen oikeuden eteen.

Maksaa noin miljardin tämä oikeudenkäyminen. Ja siltikin todisteiden hankkiminen on lähes mahdotonta ja tulkkauskin saattaa olla aina sinnepäin. Tai toisinkin päin, mutta kuka sen tietää, ei meillä osata maailmankielien murteita vielä tarpeeksi. Tulkkipalvelut joudutaan ostamaan joltain luotettavalta ihmiseltä.

Eli tuomio: vapautetaan, koska todisteet ovat riittämättömät.

Yhden ruandalaisen kansanmurhaajan oikeudenkäynti oli sittenkin varsin kuormittamaton eli edullinen oikeusprosessi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viime vuonna lähteistä riippuen al-Holissa noin 400-500 lasta kuoli ilmeisesti surkeiden ja epäterveellisten olosuhteiden ja huonon terveydenhoidon seurauksena. Heistä enemmistö oli alle 5-vuotiaita. Tämän vuoden määrä saattaa olla jopa moninkertainen, ellei ratkaisua saada aikaan. Kuolemantuomioita lapsille on jo asetettu näinkin. Ihan oikeusvaltioiden toimesta.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ilta-Sanomissa Jouko Juonala jatkaa kommentissaan ISIS-ongelman käsittelyssä kovin yleistä diibadaabaa; "epäilemättä kuitenkin toisaalta".
EU-mailla ei ole yhteistä politiikkaa jne. ja "Ongelmallista on tutkijoiden mukaan myös taistelukentiltä löytyvän todistusaineiston käyttämisessä syytteiden nostamiseen. Sitä ovat koonneet kurdien lisäksi pääasiassa Yhdysvaltain asevoimat ja tiedustelupalvelut. On vielä täysi arvoitus, mitä tämä aineisto on."

Onhan tämä ollut koko ajan selvää, että ainakin Suomessa demla-henkiset asianajajat saavat "todisteiden puuttuessa" helposti käyntiin vuosikausia kestävän ja miljoonia maksavan valitusrumban, mikäli edes oikeuteen asti päästään.
Sekin on selvää, että ISIS-porukka on vittumaista, mutta pelkkä vittumaisuus ei ole rikos, kuten hyvin tiedämme.

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
HS (Timo Peltonen) oli julkaissut arvostelun Netflixin ruotsalaisesta tv-sarjasta "Kalifaatti".
Yksi toimittajan ajatus pisti miettimään:

"Voiko jännityssarjan juoni nojata islamistien terrori-iskuun? Yhtäältä kyllä, koska näin kuvataan todellisuutta. Toisaalta ei, koska näin vahvistetaan ennakkoluuloja. Kiperä pulma."

Tarkoittaako Peltonen näin kirjoittaessaan, että islamistien terrori-iskuja ei saisi dokumentoida millään tavalla, koska se lisää ennakkoluuloja?
Vai pitäisikö ääri-islamistien terrori-iskuja dokumentoida siten, että yritetään ymmärtää ja löytää taustalta jotain humaaneja tarkoitusperiä?
 
rice cooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hippoksen Minardi, Suomi

Aika taattua, poliittista ja arvolatautunutta HS-journalismia lähes puhtaimmillaan. Sinällään erikoista pohdintaa nyt, kun ovathan islamilaiset terroristit olleet elokuvien ja sarjojen perusantia jo vuosikymmenien ajan. Toisekseen, mitä ennakkoluuloihin ja niiden vahvistamiseen tulee, niin kyllä totuus on tässä asiassa edelleen tarua ihmeellisempää. Itse veikkaan, että tässä on toimittelija vain luomassa hyvän ihmisen imagoa ja kiipeämässä uratikkailla kohti seuraavaa askelmaa. Jos tehtäisiin jännäsarja IRA:sta tai ETA:sta, niin vastaavaa dilemmaa tuskin "tarvittaisiin" vastuullisessa mediassa käsitellä.

Edit: virhe
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tarkoittaako Peltonen näin kirjoittaessaan, että islamistien terrori-iskuja ei saisi dokumentoida millään tavalla, koska se lisää ennakkoluuloja?
Vai pitäisikö ääri-islamistien terrori-iskuja dokumentoida siten, että yritetään ymmärtää ja löytää taustalta jotain humaaneja tarkoitusperiä?

Kysymys, "voiko jännitysarjan juoni nojata islamistien terrori-iskuun", on mielenkiintoinen. Esitän vastakysymyksen: onko jossain alusta, jonka jännityssarjoista yksikään ei nojaa osin tai kokonaan juoneltaan islamistien terrori-iskuihin? Amazon, Netflix, HBO...? Isoilla on jännityssarjoissa tavalla tai toisella juoni tai osa juonta islamistien terrori-iskun torjumisen, juonimisen, tekemisen yms varassa. Ei tietenkään jokaisessa sarjassa.

Entäs Peltosen vastaus: "yhtäältä kyllä, koska näin kuvataan todellisuutta. Toisaalta ei, koska näin vahvistetaan ennakkoluuloja".

Peltoselta täytyisi kysyä, onko hän tutustunut vaikkapa Homelandiin tai 24 tai Jack Ryan sarjoihin. Niissähän islamistit ovat vihollisia ja tavallinen kansa uhri kaikkialla. Muita vihollisia on USA:n hallinnossa, joista osa on moraalittomia, ahneita paskiaisia. Millaisia ajatuksia nämä Peltosessa herättäisivät?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös