Mainos

Iron Maiden

  • 431 996
  • 2 384

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Iron Maiden. Kaikkien aikojen suurin bändi omalla kohdalla. Kuunnellut vuodesta -96. Kaverilta sain X-Factorin ja Best Of The Beastin c-kasetilla. X-Factor kolahti itselle enemmän kuin mikään mitä aiemmin kuunnellut. Koulumatkoilla soi Blazen sulosoinnut Walkmanista joka päivä. Nopeasti tosin tuli myös tutustuttua Dickinsonin aikaiseen Maideniin, mutta Blazella on paikka meikäläisen sydämessä ja tästä johtuen X-Factor kuuluu omiin suosikkeihin ja on omilla listoilla ehdottomasti top5 levy Maidenin katalogissa.

Ensimmäinen konsertti sattui kohdalle vasta Dance Of Death kiertueella. Muistan että konsertissa itsellä oli uskomattoman huono olo, kuumetta päälle 39. Lumimyrsky sattui olemaan konsertin aikaan ja kotimatkalla Savoon oli lähellä että oltaisiin tehty tuttavuutta rekan kanssa mutta kuski sai viime metreillä auton takaisin hallintaan. Kyseinen ilta oli myös viimeinen ilta milloin näin sen hetkistä tyttöystävää, RIP. Konsertista itsestään ei ole juuri muistikuvia, päälimmäisenä mielessä konsertin jälkeinen korvien tinnitys.

Paras konsertti mitä itse todistanut osuu seuraavaan kesään Eddie Rips Of The World Tourille. Bändi oli timanttisessa iskussa ja settilista lähes täydellinen. Tähän konserttiin omalta osalta päättyi nuoruus ja jatkossa ei enää olla päästy samoihin fiiliksiin. Konsertin jälkeen tuli vietettyä yö helsingin rautatieasemalla kun viimeinen juna sivistyksen pariin (Savoon) oli jo lähtenyt tuossa vaiheessa. Kaverin kanssa sovittiin että toinen pysyy valveilla ja toinen voi yrittää nukkua, eipä tullut tosin nukuttua tuona yönä silmäystäkään.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Itse olen kuunnellut yhtä enimmissä määrin kahta ensimmäistä levyä ja olisi hienoa myös vaihtoehtona nähdä millaiseksi Maiden olisi tällä linjalla muodostunut. Toki kulta-ajat ovat kulta-aikoja, mutta onhan noissa aivan eri potku kuin vaikka nykyisissä auttamattoman liian pitkissä jollotusbiiseissä. Jopa seuraaja The Number of the Beast tuntuu näihin löysältä - ainakin näin jälkikäteen katsottuna.

7. The X Factor (1995)
Bändi kiersi promokiertueellaan pienen pieniä keikkapaikkoja varmasti antaakseen uudelle laulajalle pehmeämmän laskun. Levyn biisit kyllä toimisivat stadion-kokoluokan keikoillakin.
Tätä epäilen vahvasti, että tietoisesti valitsivat pieniä paikkoja. Bändi oli varmaan koko uransa aallonpohjassa kiinnostavuudeltaan ja epämuodikkuudellaan tuolloin. Joka taisi koskea vähän koko musiikkigenreä. Kulttuuritalo oli Helsingissäkin paikkana. Myös oma kiinnostus loppui oikeastaan kokonaan Baileyn ajaksi, mutta Brucen paluu herätti jälleen vanhat tunteet.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Iron Maiden oli semmoinen yhtye josta en joskus 12-15 vuotiaana tykännyt. Sitten joskus kun täytin 16 menin kirjastoon ja lainasin pari Maidenin levyä kun olisikohan Suosikissa ollut Maidenin tuotanto arvosteltu kokonaan. Mukaan tarttui Number of the Beast ja Powerslave. Vähän päädyin koukkuun ja 80-luvun tuotantoa tuli kahlattua läpi. Ei Maidenista mitään suurta suosikkia tullut mutta välillä kiva laittaa Maidenia soimaan ja fiilistellä.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Jollain tapaa symppaan Blazea. Oli joksenkin siistiä kun oli täyttänyt 18, ja freindeillä oli bändi jotka olivat Blazen lämppäreinä Helsingin keikalla. Siellä me juotiin kaljaa bäkkärillä oikein olan takaa kun Blaze luki nurkassa kirjaa, ja Blaze harvinaisen kauan kesti sitä meininkiä. Vasta lähempänä keikkaa hän ilmoitti, että josko nyt saisi rauhan(joka oli todellakin ymmärrettävää). Muutenkin todella asiallinen jäbä ja muistan yhä edelleen sen päivän kuin eilisen.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Spotifyista löytyy kotimainen Viikonloppusoturit -podcast joka käsittelee kahden tosifanin toimesta todella syvällisesti Iron Maidenia yhtyeenä, levyt ja niiden biisit ja tarinat, bändin jäsenet yms. Todella mielenkiintoista settiä, suosittelen tutustumaan. Oma nimimerkkini on vain sattumaa enkä ole podcastissa mukana kuin kuuntelijana.

 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Spotifyista löytyy kotimainen Viikonloppusoturit -podcast joka käsittelee kahden tosifanin toimesta todella syvällisesti Iron Maidenia yhtyeenä, levyt ja niiden biisit ja tarinat, bändin jäsenet yms. Todella mielenkiintoista settiä, suosittelen tutustumaan. Oma nimimerkkini on vain sattumaa enkä ole podcastissa mukana kuin kuuntelijana.

Kiitokset linkistä! Tuskinpa olisin muuta kautta törmännyt Viikonloppusotureihin. Kaikki tähän mennessä julkaistut jaksot olen jo kuunnellut, enkä turhaan. Todella hyvä meininki kundeilla, ja valtavasti itsellenikin uutta asiaa on tullut vastaan, vaikka aikamoinen Maiden-friikki olinkin aikoinaan enkä edelleenkään niin sanotusti sylje Maiden-lasiin.
 

SgtMarkov

Jäsen
Todella mielenkiintoista kuunneltavaa, erityisesti ne osat joissa avaavat biisien syntyhistoriaa ja merkitystä sanoitusten takana. Muutaman Maiden-biografiankin olen lukenut mutta silti tuolla on tullut vastaan faktoja ja myyttejä, jotka ovat "uutta" tietoa jopa tällaiselle +20 vuotta yhtyettä fanittaneelle.

Toivottavasti jossain kohtaa perkaavat auki vielä 2000-lukujen tuotokset, joiden lyriikoissa on paljon enemmän tulkinnanvaraa. Jos sieltä vaikka saisivat kaivettua esiin aivan toisenlaiset tarinat, joihin olen itse päätynyt pähkäillessäni kansilehtiin painettuja tekstejä!
 

hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Spotifyista löytyy kotimainen Viikonloppusoturit -podcast joka käsittelee kahden tosifanin toimesta todella syvällisesti Iron Maidenia yhtyeenä, levyt ja niiden biisit ja tarinat, bändin jäsenet yms. Todella mielenkiintoista settiä, suosittelen tutustumaan. Oma nimimerkkini on vain sattumaa enkä ole podcastissa mukana kuin kuuntelijana.

Tätähän täytyy kuunnella! Ketähän nämä tyypit podin taustalla ovat? Rautaneito-foorumilla tuli joskus 10-15 vuotta sitten pyörittyä ihan aktiivikäyttäjänä, kun oma Maiden-fanitus oli kovimmillaan. En muista ko. käyttäjän nimimerkkiä tai nimeäkään enää, mutta sieltä joku kaveri kirjoitti kirjankin muistaakseni Maidenin 1980-1985-vuosien levyistä (tämän piti alunperin olla jatkuva sarja, mutta loput osat jäivät kai tekemättä/julkaisematta) ja ainakin teini-ikäisenä tuo oli kiinnostavaa luettavaa, mutta nyt en piru vie löydä ko. teosta enää hyllystäni. Ei tainnut olla kyseessä kyllä kumpikaan näistä podcastin hepuista.

Iron Maiden oli ja on edelleen itselleni se suurin ja kaunein yhtye, joka sai 15-vuotiaan allekirjoittaneen kiinnostumaan musiikista enemmänkin. Sittemmin kuuntelu on jäänyt vähemmälle ja musamaku laajentunut paljon, mutta kaikkiin levyihinsä palaa edelleen tasaisin väliajoin ja onhan bändin diskografia aivan verraton. Fanitus kulminoitui vuonna 2012, kun bändi lähti viimein tuolle Seventh Son -aikakauden historiakiertueelle, mutta ilmoitti että vedetään tänä vuonna Amerikka ja Australia ja nähdään Eurooppa teidät sitten ensi vuonna. Siinä ei auttanut enää vuotta odotella, vaan pakkohan se oli jenkkeihin lähteä bändiltä neljä keikkaa katsomaan. New Yorkin, Philadelphian, Washington DC:n (keikkapaikka oli kyllä 40 minuutin ajomatkan päässä DC:stä Virginian puolella) ja New Jerseyn keikat näin ja aika uskomaton reissu tuo oli muutenkin. Moneen asiaan löytyi tuolloin vielä kokemattomalle parikymppiselle matkaajalle apua viralliselta fanifoorumilta tavoitetuilta paikallisilta faneilta. Muun muassa autokyydin DC:n keskustasta tuonne Virginian keikkapaikalle sain järkättyä sitä kautta, kun julkisilla sinne olisi tietysti jenkkien tyyliin ollut ihan mahdotonta päästä. Autokyydin järjestänyt tuolloin nelikymppinen Theresa oli pitkän linjan Maiden-fani ja sattui olemaan menossa myös seuraavalle New Jerseyn keikalle, jossa ystävällisesti piti meikäläiselle paikkaa jonossa, oma bussini DC:stä kun saapui New Jerseyyn vasta kolmelta iltapäivällä keikkapäivänä (muuten olisin varmasti ollut itsekin aamusta asti jonottamassa) - hieman tökeröä tietysti marssia nappaamaan eturivipaikka jonossa tuolla tavalla, mutta enemmän siellä fanit olivat ihmeissään Suomesta saakka keikkoja katsomaan tulleesta kaverista kuin pahoillaan siitä, että veisin kenenkään muun paikkaa.

Harmi, että kiertue oli tietysti kesällä niin ei tullut samalla nähtyä NHL-pelejä. Verizon Centerin fanimyymälästä kävin toki hakemassa Ovechkinin pelipaidan ja Capitals-lippiksen matkamuistoksi, ja New Jerseyn keikka oli Prudential Centerillä, mutta tuon lähemmäksi NHL:ää ei ko. reissulla päässyt.

Tuon jälkeen tulikin pitkä keikkatauko Maidenin osalta. 2018 kävin molemmat Suomen keikat katsomassa ja bändi oli, jos mahdollista, vielä kovemmassa terässä kuin kuusi vuotta aiemmin. Lavashow noilla Suomen keikoilla oli muuten härpäkkeineen varmaan suurin Maidenin ikinä pystyyn laittama ja settilistakin ihan timanttinen.

Jaahas, muisteluksi meni, vaikka piti vain kommentoida podcastia. Laitanpa saman tien pyörimään.

Edit: Eka jakso kohta takana ja hyvä tatsi tyypeillä tekemiseen. Mietin tosissani pari vuotta sitten erinäisiä podcast-ideoita, kun kiinnosti itsekin tekeminen, ja nyt on vähän kateellinen olo siitä, ettei tämä tullut mieleen. Pirun mielenkiintoista materiaalia ja tyypit ovat tehneet taustatyönsä kyllä loistavasti.

Em. Theresasta pitää vielä näin hokifoorumilla ollessa mainita, että hän oli Rangers-fani henkeen ja vereen ja sattui vielä vihaamaan Capitalsia sydämensä puolesta, jopa enemmän kuin lempijoukkueensa paikallisvastustajia. Kovasti muistan väitelleeni tyypin kanssa esimerkiksi Ovechkinin ansioista. Theresa sattui toki vihaamaan myös Crosbya, joten siitä ja Iron Maidenista löytyi meillä kuitenkin yhteinen sävel juttuihin. :D

Edit2: Niin, nuo jenkkien keikathan olivat vuonna 2012 eivätkä suinkaan vuonna 2010.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Joo positiivinen yllätys oli tämä podi. Odotin skeptisesti paljon kämäsempää tuotantoa. Toivottavasti perkaavat tulevaisuudessa myös Blazen aikaa ja 2000-lukua. En ole kyllä kaikkia ehtinyt vielä kuulemaan. Aliarvostetut biisit menossa ja vielä ei ole mainittu kuulijapalautteissakaan omia suosikkeja tähän kategoriaan.. No ok Duellists ja Back In The Village.

Muita

Strange World
The Assassin
Run Silent Run Deep
Childhood's End
X Factorilla on paljon.
Educated Fool
Dont Look To The Eyes Of..
Face In The Sand
Pilgrim. .. Matterillakin on kyllä paljon..
The Man Who Would Be King jne..
 
Viimeksi muokattu:

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Iso kiitos tuon podcastin julkituonnista, näin paljon aihetta kolunneena silti uusia juttuja tuli itsellenikin tietoon. Todella hienosti tehty!
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Kesällä 2022 uusi yritys ja Iron Maiden aloittaa euroopan kiertueen Hyvinkään Rockfesteiltä!



2022 LEGACY OF THE BEAST EUROPEAN DATES:

June 04 - Finland Hyvinkää Rockfest
June 11 - UK Donington Download Festival
June 13 - N.Ire Belfast Ormeau Park Belsonic Festival*
June 16 - Belgium, Dessel Graspop
June 18 - Denmark, Copenhagen, Copenhell
June 20 - Czech Republic Prague Sinobo Stadium (rescheduled from 15.06.2021)
June 23 - Norway Oslo Tons Of Rock
June 26 - France Paris La Defense Arena (rescheduled from 11.07.21)
June 27 - Netherlands Arnhem Gelredome (rescheduled from 10.07.21)*
June 30 - Switzerland Zurich Hallenstadion *

July 02 - Germany Cologne Rhein-Energie-Stadium (rescheduled from 08.07.21)
July 04 - Germany Berlin Waldbühne (rescheduled from 30.06.21)
July 07 - Italy Bologna Sonic Park (rescheduled from 24.06.21)
July 09 - Germany Stuttgart Cannstatter Wasen (rescheduled from Mercedes-Benz Arena 26.06.21)
July 10 - Austria Wiener Neustadt Stadium Open-Air (rescheduled from 16.06.21)
July 20 - Germany Bremen Bürgerweide (rescheduled from 13.06.21)
July 22 - Sweden Gothenburg Ullevi Stadium (rescheduled from 03.07.21)
July 24 - Poland Warsaw PGE Narodowy (rescheduled from 11.06.21)
July 26 - Germany Frankfurt Deutsche Bank Park (rescheduled from 06.07.21)*
July 29 - Spain Barcelona Olympic Stadium (rescheduled from 19.06.21)
July 31 - Portugal Lisbon Estadio Nacional (rescheduled from 21.06.21)
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kesällä 2022 uusi yritys ja Iron Maiden aloittaa euroopan kiertueen Hyvinkään Rockfesteiltä!



2022 LEGACY OF THE BEAST EUROPEAN DATES:

June 04 - Finland Hyvinkää Rockfest
June 11 - UK Donington Download Festival
June 13 - N.Ire Belfast Ormeau Park Belsonic Festival*
June 16 - Belgium, Dessel Graspop
June 18 - Denmark, Copenhagen, Copenhell
June 20 - Czech Republic Prague Sinobo Stadium (rescheduled from 15.06.2021)
June 23 - Norway Oslo Tons Of Rock
June 26 - France Paris La Defense Arena (rescheduled from 11.07.21)
June 27 - Netherlands Arnhem Gelredome (rescheduled from 10.07.21)*
June 30 - Switzerland Zurich Hallenstadion *

July 02 - Germany Cologne Rhein-Energie-Stadium (rescheduled from 08.07.21)
July 04 - Germany Berlin Waldbühne (rescheduled from 30.06.21)
July 07 - Italy Bologna Sonic Park (rescheduled from 24.06.21)
July 09 - Germany Stuttgart Cannstatter Wasen (rescheduled from Mercedes-Benz Arena 26.06.21)
July 10 - Austria Wiener Neustadt Stadium Open-Air (rescheduled from 16.06.21)
July 20 - Germany Bremen Bürgerweide (rescheduled from 13.06.21)
July 22 - Sweden Gothenburg Ullevi Stadium (rescheduled from 03.07.21)
July 24 - Poland Warsaw PGE Narodowy (rescheduled from 11.06.21)
July 26 - Germany Frankfurt Deutsche Bank Park (rescheduled from 06.07.21)*
July 29 - Spain Barcelona Olympic Stadium (rescheduled from 19.06.21)
July 31 - Portugal Lisbon Estadio Nacional (rescheduled from 21.06.21)

Eli uutta levyä ei julkaista vielä vuoteen kun samalla teemalla jatketaan. Vähän pettynyt että festarikeikka, mielummin oma keikka ja sisätiloissa. Kaipa tuonne tulee siitä huolimatta lähdettyä jos vaan myyvät yhden päivän lippuja jossain vaiheessa.
 

Randalf

Jäsen
15.7 taitaa kuulkaas jysähtää. Uutta singleä todennäköisesti, mahdollisesti kylkeen tiedote albumista, joskin julkaisu varmaan vasta tuonnempana.

Fanisalapoliisikaivelun tuloksia - ampukaa SIT-Eddien sädepistoolilla jos tämä menee päin helvettiä.

*2021 (/2022) kiertueen julisteesta löytyy Eddien oikealta puolelta seinästä teksti "WOTW" - Writing on the Wall. Alunperin tämä näytti merkityksettömältä yksityiskohdalta ja ylianalysoivien fanien kiusoittelulta, mutta mutta...

* Skunkworks-basisti Chris Dale vahvisti Facebook-ryhmässään aiemmin keväällä tavanneensa Brucen pubissa; Bruce oli kertonut, että albumi on valmiina (kuten ollutkin jo käytännössä tiedossa keväästä 2019 lähtien) ja heillä olisi upea video siihen liittyen

* Bruce spedeili eilen (vaiko toissapäivänä, no kuitenkin) mm. Brexit-asioiden kanssa Sky News -lähetyksessä ja lupailee jännittäviä uutisia. Kysyttäessä, mistä on kyse, Bruce sanoo "can't tell you, but it's right in front of you!" -> Brucella on lähetyksessä musta t-paita, jossa komeilee teksti Belshazzar's Feast.

Ohessa kuva:

Maidenhan esiintyy ensi vuonnakin Download-festareilla... katsokaas tuota paitaa:


Paidan printti löytyy myös mystisestä julisteesta, joka komeili mm. Rod Smallwoodin organisoiman Heavy Metal Truants -hyväntekeväisyyspyöräilyn pressijutuissa taustalla:
https://pbs.twimg.com/media/E4LgVkPWEActMNC.jpg (oikea reuna)

Julisteessa on päivämäärä 15/7 ja hämärä "numerosarja" IMXVII, eli IM 17. Seuraava albumihan olisi Maidenin 17. studioalbumi. Belshazzar's Feast/Belshazzarin juhla tunnetaan myös nimellä... niin, tarina seinäkirjoituksesta. Story of the Writing on the Wall.

*Twitteriin on ilmestynyt käyttäjä @bels_feast (https://twitter.com/bels_feast) - eli vähän kuin tuo Belshazzar's Feast.

Ko. Twitter-tili seuraa kuuttatoista tiliä seuraavassa järjestyksessä:

Maya archaeology (The Book of Souls)
International Space Station (The Final Frontier)
Life & Death Tattoos (AMOLAD)
Skeleton Dance Crew (Dance of Death)
Aldous Huxley (Brave New World)
VirtualReality Times (Virtual XI)
The X-Factor (The X-Factor)

ja niin edelleen...

15.7. Iron Maiden - Belshazzar's Feast. Single, video ja albumin julkaisupäivän julkistus?

Eiks nii?
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllä mulle ainakin uusi levy maistuisi oikein hyvin. Edellinenkin kiekko oli vielä hyvinkin mellevää soitantaa.
 

Randalf

Jäsen
Hauskoja lisähuomioita:

* 15.7 on kuuluisan taiteilijan, Rembrantin syntymäpäivä. Eräs tunnettu maalaus on nimeltään... niin, Belshazzar's Feast/Belsassarin pidot.
* Nicko McBrainin Rock'n Roll Ribs -ravintola postasi eilen somekanavilleen Florida 2016 -eventtipaidasta (linkki kuvaan) tutun grafiikan, mutta Eddien oikealle puolelle on lisätty tuo jo aiemmin eri yhteyksissä kummitellut Belshazzar's Feast -juliste ja WOTW-teksti. Noitahan ei tietenkään alkuperäisessä paitaprintissä ollut. Mainittu juliste on löytänyt tiensä myös Maiden-olutta panevan Robinson's Breweryn somejulkaisuihin ja niin edelleen...
* Maidenin sometilit ovat viljelleet tuota WOTW-alkukirjainyhdistelmää somekanavissa. Ennen Englanti-Saksa-matsia esimerkiksi "Walker on the wing", eilen "Working on the wires" ja viimeisin taitaa olla jälleen jalkapalloliitännäinen "(is there another) win on the way"

Ne, joita tällainen kiinnostelee yhtä paljon, tai edes melkein yhtä paljon kuin minua, niin näitä bongauksia ja hekumointia löytää kätevästi erään niin ikään kovan luokan fanin koostamana täältä:


Kyllähän nämä Belshazzarin pidot, Babylonin tornit ja tämmöset kuulostaa aika vahvasti Dickinson-liitänäisiltä jutuilta, joten liekö taas Brucen sooloprojektista pöllitty biisi Maiden-albumille? Ei olisi ihme, sillä miehen soololevyprojekti on ollut jo useamman vuoden mystisessä syväjäässä.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Eiköhän näitä vihjeitä aika riittävästi ole tullut. Tässä on vähän samaa kuin Benjamin Breegissä aikoinaan.

Brucen kannattaisi se soolo julkaista, ettei Steve aina nappaa sitä tykkibiisiä Maidenille. Ei sillä, että sekään mitenkään harmittaisi.
 

SgtMarkov

Jäsen
Iron Maidenia instagramissa seuraavat ovat varmaan huomanneet, että nyt siellä instastoryjen puolella on alettu käymään läpi tällaista biisi per levy-systeemiä kronologisessa järjestyksessä. Eilen olivat laittaneet Running Freen esikoislevyltään, tänään siellä on Purgatory Killers-kiekolta ja jos kaava pysyy sellaisenaan, niin loppuhuipennuksena lataavat varmaan maistiaisen tulevalta levyltään.
 

Randalf

Jäsen
Iron Maidenia instagramissa seuraavat ovat varmaan huomanneet, että nyt siellä instastoryjen puolella on alettu käymään läpi tällaista biisi per levy-systeemiä kronologisessa järjestyksessä. Eilen olivat laittaneet Running Freen esikoislevyltään, tänään siellä on Purgatory Killers-kiekolta ja jos kaava pysyy sellaisenaan, niin loppuhuipennuksena lataavat varmaan maistiaisen tulevalta levyltään.

Huomionarvoista myös, että Storyihin liitettyihin kansitaiteisiin oli tehty lisäyksiä.
* Debyytin kanteen lisättty tiiliseinään WOTW
* Killersiin samaten, tosin hyvin pienellä präntillä, ja talon katolle laitettu tosta pitkään kummitelleesta Belshazzar's Feast -julisteesta tuttu (Babylonin?) tornin siluetti.

Heh.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Spire

Jäsen
Writing on the Wall olisi kyllä tylsä nimi uutuusalbumille. Toki ihan sama jos sisältö on rautaa. Yhtyeen pitkän linjan fanina en odota yhtään vähempää.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Writing on the Wall olisi kyllä tylsä nimi uutuusalbumille. Toki ihan sama jos sisältö on rautaa. Yhtyeen pitkän linjan fanina en odota yhtään vähempää.
Ehkä se on kuitenkin eka sinkkubiisi ja albumi olisi Belshazzar's Feast
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ehkä se on kuitenkin eka sinkkubiisi ja albumi olisi Belshazzar's Feast
Olisi kyllä kaikkien aikojen paskin levyn nimi Maidenilta. Ylivoimaisesti. Ei kuulosta yhtän Maidenin levyltä. Eihän tuota nimeä voi edes lausua selvinpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös