Iron Maiden

  • 377 917
  • 2 069

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huikea perjantai-ilta tiedossa heinäkuun puolessa välissä Olympiastadionilla. Virallinen tiedote keikasta julkaistaneen vasta huomenna, mutta eiköhän Rautaneidon tiedot aika hyvin paikkaansa pidä, joten ketjun tästä aiheesta uskaltanee jo avata. Tässä vielä teksti tuolta Rautaneito-sivustolta:

Heinäkuussa 2008 Pohjoismaissa jyllää tornado nimeltä Iron Maiden. Parin viikon aikana Maiden keikkailee ainakin kuudesti Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa keräten yhteensä 250.000 kannattajaa katsomoihin laulamaan tarinoita muinaisista merimiehistä, lentäjä-ässistä ja faaraoista. Suomeen Iron Maidenin customoitu Boeing 757 (jota laulaja Bruce Dickinson muuten ohjailee ja toivottavasti selvin päin - toim.huom.) laskeutuu perjantaina 18.7.2008 ja konsertti järjestetään Helsingin Olympia Stadionilla. Maiden esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa näin isosssa paikassa.

Somewhere Back In Time 08 Skandinavian konserttipäivät ovat:

Keskiviikko 16.7.2008 Ruotsi, Tukholma, Stadion
Perjantai 18.7.2008 Suomi, Helsinki, Olympia Stadion
Tiistai 22.7.2008 Norja, Trondheim, Lerkendal Stadion
Torstai 24.7.2008 Norja, Oslo, Valle Hovin
Lauantai 26.7.2008 Ruotsi, Göteborg, Ullevi
Sunnuntai 27.7.2008 Tanska, Horsens, Godsbane Pladsen

Virallinen tiedote keikoista julkaistaan huomenna maanantaina Maidenin nettisivuilla ja ennakkomyynti keikoille on ainoastaan torstaina 8.11.2007 yhden päivän ajan viralliseen fan clubiin kuuluville kannattajille. Lippuja voi ostaa luottokortilla max 4 kpl per keikka per henkilö. Lippujen hinnoista ei ole vielä tietoa eikä sellainen sivuseikka edes ketään kiinnosta, jos niitä saa rahalla.

Lähde: EMA Telstar
 
Viimeksi muokattu:

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sadannen kerran samat pillifarkkuiset vanhat äijät vetää jotain Aces High'ta ja katsomo täynnä "Hevi on parasta" -paitoja. Kiinnostaako tää oikeasti enää ketään?
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Olympiastadion on yhdyssana.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sadannen kerran samat pillifarkkuiset vanhat äijät vetää jotain Aces High'ta ja katsomo täynnä "Hevi on parasta" -paitoja. Kiinnostaako tää oikeasti enää ketään?

Myydään varmasti päivässä, tai korkeintaan parissa, loppuun. Ei siihen kuitenkaan moni artisti kykene.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Kiinnostaako tää oikeasti enää ketään?

Itteeni kiinnostaa ainakin, sillä en ole ollut aikaisemmilla keikoilla. Milloin on ollut raha esteenä, milloinka joku kusipää ostanut minun lipun. Tällä kertaa pitää ängetä mukaan väkisin, ellei sitten se sama kusipää osta taas minun lippua, huuto.netin trokareilta en lippua törkyhintaan rupea kuitenkaan ostamaan.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Sadannen kerran samat pillifarkkuiset vanhat äijät vetää jotain Aces High'ta ja katsomo täynnä "Hevi on parasta" -paitoja. Kiinnostaako tää oikeasti enää ketään?

Niinpä.

Enään ei itseäni kiinnosta ainakaan, on loistava bändi mutta liika on liikaa.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Myydään varmasti päivässä, tai korkeintaan parissa, loppuun. Ei siihen kuitenkaan moni artisti kykene.
Vuosi sitten oli kolme konserttia ja n. 32 000 lippua tarjolla, joista kaksi konserttia Hartwall Areenalla. Ensimmäisenä päivänä Helsingin konsertteihin myytiin n. 17 000 lippua ja taisi mennä useampi kuukausi ennenkuin Hartwall Areenan konsertit loppuunmyytyjä. Lisäksi yllättävän moni kävi useammassa konsertissa. Nyt tarjolle tulee n. 46 000 lippua.
 

entti7

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Team Harrier
...jos "karitapio" kolahtaa ennemmin kuin kunnon rokki, niin siihen vaivaan lienee omat ketjut!

Maiden on kahdella viime kerralla ollut promokiertueella ja veivannut lähes täysin uusimman levyn matskua. Nyt olisi luvassa tajuntaa laajentava kokemus juuri Aces High, Running Free, Wasted Years -pohjalta. Tälle keikalle on pakko saada liput, vaikka sitten uhkailu/väkivalta -meinigillä.

Kannan ylpeänä Maidenin paitaa tulevana kesänä, sanoo sitten humppaveikot mitä tahansa! Asenne on vaan Rock!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kannan ylpeänä Maidenin paitaa tulevana kesänä, sanoo sitten humppaveikot mitä tahansa! Asenne on vaan Rock!
Eli jos ei pidä Maidenista, niin on samantien joku humppaveikko? En nyt ihan tajua.

Kaikki kunnia Iron Maidenille, mutta kyllä se kuuluu metallibändeissä siihen "juntti" kategoriaan kuitenkin, sen verran iso yleisö, että iso osa koostuu niistä paikallaan polkevista junteista, jotka ei juuri muuta kuuntelekaan.
 

Peoplez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kaikki kunnia Iron Maidenille, mutta kyllä se kuuluu metallibändeissä siihen "juntti" kategoriaan kuitenkin, sen verran iso yleisö, että iso osa koostuu niistä paikallaan polkevista junteista, jotka ei juuri muuta kuuntelekaan.

Eli jos bändi on suosittu, myynyt kymmeniä miljoonia levyjä se on silloin juntti-kategoriassa. Ok hyvä kun selvitit tuon asian meille tietämättömille. Pitääkin tästä lähtien kuunnella vain underground-musaa jos en halua olla juntti. Jos kuuntelemani bändi yhtäkkiä myykin 1000 levyä niin lopetan homman siihen, enhän halua olla juntti.

Sitä en vain itse tajua että jos joku bändi ei kiinnosta niin silti pitää avata se bändiä koskeva ketju ja jaksaa vielä raapustaa jotain ininää siihen ketjuun.

Mun mielestä Iron Maidenin heput saa jatkaa niin kauan homma pysyy tuolla tasolla. Uusimmat levyt on ollu hyviä ja live-esiintymisetkin ovat vallan mainioita.

En ole edes bändin fani.

EDIT typoja
 

Prt Sc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enään ei itseäni kiinnosta ainakaan, on loistava bändi mutta liika on liikaa.

Itseäni ei kiinnosta siksi, että kyseessä on ihan kamala orkesteri! Harrisin(?) "flätkyttävä" basso saa oikeen kiukkuseksi, kaikki kolme kitaristia yhtä mielikuvituksellisia kuin tony halme ja matti nykänen jotka möivät kultaa aikanaan (kertoo yleisesti suomalaisista jo paljon) ja laulu on samaa ulinaa vuodesta toiseen. Hirveetä sontaa jota ei voisi suositella edes pahimmalle vihamiehellenikään. Samaan kastiin europopin, klamydian ja jenkkien aarämpiin kanssa.

Onneksi suomessa käy myös oikeasti mielenkiintoisia bändejä.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Aika ot:ksi alkaa tämän ketjun anti mennä. Paskaakos kaikki muse tai killswitch fanit tulee tänne haukkumaan. Vähemmästäkin on Eddie repinyt päitä irti.

Huomennahan tuo päivä selviää virallisesti. Tottakai ollaan ensi kesänä stadikalla. Powerslave-lavasteet ja Rime livenä. whoaaah

Ensi kerralla kun joku avaa jonkun "mew kulttuuritalolla xx.xx.xxxx" ketjun niin tietääpä mihin mennä ilkkumaan.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
En ymmärrä mikä vittu siinä on, että tarvii tulla itkemään tämmöisiin ketjuihin, jos itse ketjun aihe ei edes kiinnosta. Se kuulostaa naurettavalta ja jotenkin katkeralta - joskaan en ymmärrä miksi esimerkiksi Iron Maidenille tarvitsisi olla jostain katkera.

Itseäni konsertti kyllä kiinnostaa. Saa nähdä tuleeko tällä kertaa hommattua liput.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ymmärrä mikä vittu siinä on, että tarvii tulla itkemään tämmöisiin ketjuihin, jos itse ketjun aihe ei edes kiinnosta..

Suomalainen luonne eli pitää tulla pätemään ja muistuttamaan ettei itse kuulu siihen junttisarjaan joka tästä pitää. Minulle ainakin yksi paskan maku minkä imagon saan tai poljenko paikallaan. Maiden on omasta mielestäni loistava bändi siinä missä rahiohead on suolihuuhteluun verrattavissa oleva nautinto. Silti en jaksaisi tuhlata aikaani mussuttaakseni radioheadia koskevassa ketjussa miten paska bändi se oikeasti on.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sitä en vain itse tajua että jos joku bändi ei kiinnosta niin silti pitää avata se bändiä koskeva ketju ja jaksaa vielä raapustaa jotain ininää siihen ketjuun.
En ole sanonut, etteikö IM kiinnostaisi. No, en ole sitä kauhean paljoa kuunnellut kyllä, mutta kyllä sitä hitosti paskempaakin maailmaan mahtuu. Ei tässä siitä ollut kyse.

Niin se nyt vaan tahtoo olla, että Maidenin tyyli on sellainen, että se puree ns. tuulipukukansaankin paremmin kuin joku vähän erikoisempi metalli. Sopivan kevyttä, ainakin nykymittapuulla, iskevää, laaja materiaali hittejä ja näin. Uskallan väittää, että hevijuntteja on iso kasa faneissa.

Se, onko se juntteus sitten paha asia, on ihan oma juttunsa. Kuuntelen varmaan itsekin paljon musiikkia, joka putoaa ns. junttiosastolle monen mielestä. Jokainen kuuntelee mitä haluaa, ei se silti peitä tietynlaisia tosiasioita.

Ei ollut tarkoitus osua arkaan paikkaan. =)

No, se siitä. Enjoy! Hienoa, että jokaiselle on saatavilla livekokemuksena mieleistään kamaa, se on aina joka tapauksessa tärkeintä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kyllähän tämä varhaisnuoruuden ykkösorkesteri on pakko vielä kerran mennä katsastamaan, etenkin kun tulevat uransa hienoimman aikakauden materiaalin kanssa keikalle. Ja mitä noihin junttivihjailuihin tulee niin, orkesterilla nyt vaan sattuu olemaan helvetin laaja fanipohja Suomessa, on ollut sitä varmaan alkuajoista asti, niin kyllä siihen faniryhmään mahtuu kaikenlaista viheltäjää jupista junttiin, pikkuskideistä vaariin. Mulle toi bändi ja etenkin ne vanhemmat levyt uppoaa ja meiksi nyt on koko ikänsä kuunnellut kaikkea äkkiväärää ja ei niin yleisöystävällistä musaa (mitä vittua se ikinä tarkoittaakaan), mutta piruako tässä puolustelemaan tän enempiä. Niitä kiinnostaa, keitä kiinnostaa. ;)
 

Erik Loka

Jäsen
Niin se nyt vaan tahtoo olla, että Maidenin tyyli on sellainen, että se puree ns. tuulipukukansaankin paremmin kuin joku vähän erikoisempi metalli. Sopivan kevyttä, ainakin nykymittapuulla, iskevää, laaja materiaali hittejä ja näin. Uskallan väittää, että hevijuntteja on iso kasa faneissa.

Näin sen näkisin suunnilleen itsekin. Maidenin musiikki on melko helppoa kuunneltavaa, eikä sitä tarvitse kelailla kymmeniä kertoja että aukeaa, kuten joidenkin artistien kohdalla.

Itse tulee Iron Maidenia kuunneltua silloin tällöin, aika harvoin, mutta silti luulisin meneväni paikan päälle. Kiinnostaa vaan nähdä livenä nämäkin.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Aika ot:ksi alkaa tämän ketjun anti mennä. Paskaakos kaikki muse tai killswitch fanit tulee tänne haukkumaan.
---klip---
Ensi kerralla kun joku avaa jonkun "mew kulttuuritalolla xx.xx.xxxx" ketjun niin tietääpä mihin mennä ilkkumaan.

Enpä usko että monella ainakaan pidempiaikaisella Killswitch fanilla on tarvetta avautua maidenista. Voihan toki olla että progehunttaajat ovat kyseisen pumpun juuri löytäneet eivätkä tajunneet sen olevan metalcorea eikä progea ja pyörivät palstalla haukkumassa muita pumppuja. Itselleni kelpaavat niin Killswitch kuin Maidenkin varsin hyvin. Hirveä briljeeramisen tarve näyttää porukalla olevan musiikkimakujensa suhteen. Maiden on yksinkertaista, omanlaistaan musiikkia ja hyvä että jaksavat edelleen vääntää. Osan porukan mielestä musiikki ei vain ole hyvää jos se ei ole "vaikeata", trendikästä ja helvetin hienoja detaljeja sisältävää. Ainakin sen pitää kaiketi olla androgyynintransmetroseksuaalin laulaamaa, siis sellaista josta et voi äänen kuultuasi olla varma onko kyseessä mies vai nainen ja laulajan nähtyäsi et edelleenkään voi olla varma asiasta.

Toki mielipiteensä saa ilmaista vapaasti mutta kumpi sitten loppupeleissä on juntimpaa digata Maidenistä vai lähteä likimain trollauslinjalle Maidenin keikasta kertovassa ketjussa? En minä ainakaan jaksa erikseen lähteä Von Hertzen Bros, Mew, White Stripes, CMX ym. ketjuihin lähteä julistamaan että kyseiset pumput ovat mielestäni silkkaa tekotaiteellista paskaa. Tai ylipäätään proge ketjussa laukomassa omia halventavia mielipiteitäni kyseisestä musiikkisuuntauksesta. En nyt enkä vastaisuudessakaan. Jos vaihtoehtoina on olla juntti tai joutua loppuiäkseen
kuuntelemaan pelkästään edellä mainittuja pumppuja palstaälykköjen valitsemien kuukauden levyjen säestämänä niin olen mieluummin sitten juntti.

Keikasta olen sitä mieltä että hienoa päästä katsastamaan Maiden stadionin kokoisella estradilla.

Ja mitä Ted Raikkaan Maidendiggari yleistykseen(junteista ja tuulipuvuista)tulee niin kuullostat juuri sellaiselta ihmiseltä joka valitsee kuuntelemansa musiikin joojoomiehenä sen trendikkyysaspektin ja musiikkipiirien antaman katu-uskottavuusarvion perusteella. Nyt sulla on varmaan kierrossa Porcupine Tree(älkää nyt lukeko että väittäisin huonoksi ->en väitä)?Vuosi sitten varmaan Opeth ja Van Hertzen Bros? Eihän siinä mitään jos tykkää moisesta. Ja tämä päätelmäosio oli ihan tasan yhtä älykästä palstantäytettä kuin "erikoisempi metalli" ja junttiyhteenvedot.

P.S Avenged Sevenfold saatta "tyylipoliiseiden" järkytykseksi muuttua kohta tuulipukuheviksi.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tässä kun muistelee Somewhere in time ja Seventh son of the seventh son- levyjä, niin ihmettelen kyllä että mistä se yksinkertaisuus niihin levyille tulee. Ei ne nyt ihan yy-kaa-koo-nee -rokkia ole. :D
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Niin se nyt vaan tahtoo olla, että Maidenin tyyli on sellainen, että se puree ns. tuulipukukansaankin paremmin kuin joku vähän erikoisempi metalli.

Tämä väite "erikoisemmasta metallista" on tavallaan hassu. Mikä on sitten erikoinen? Iron Maiden on yksi tämän tyylisuunnan luojista ja se, että nykyään on aivan perkeleesti bandejä, jotka soittavat saman tyylistä musiikkia ei ole Iron Maidenin vika, vaan oikeastaan ansio.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itselle Iron Maiden on maailman mahtavin bändi. Yleensäkin on loistava juttu, että nämä kaikki vanhat bändit, kuten Maiden, Priest, WASP, Scorpions, Metallica jne. jaksavat olla aktiivisia. Minulle kun nykymusiikki on pääasiassa pelkkää paskaa.

Ted Raikkaan kommenttiin "että iso osa koostuu niistä paikallaan polkevista junteista, jotka ei juuri muuta kuuntelekaan" vastaan, että olen tosiaankin juuri mainitsemasi paikallaan polkeva juntti. Koska nämä nykyajan kurabändit eivät pysty tarjoamaan parempaa.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja mitä Ted Raikkaan Maidendiggari yleistykseen(junteista ja tuulipuvuista)tulee niin kuullostat juuri sellaiselta ihmiseltä joka valitsee kuuntelemansa musiikin joojoomiehenä sen trendikkyysaspektin ja musiikkipiirien antaman katu-uskottavuusarvion perusteella.
No läpä läpä nyt. Älä käy hyvä mies ylikierroksilla, EN ole haukkunut Iron Maidenia, vai löydätkö näin tehneeni? Ok, se ei ole lempibändejäni missään nimessä, mutta ei kuitenkaan myöskään kuraosastoa, jota en koskaan kuuntelisi. Ei tarvitse tulla jauhamaan, miten merkittävä bändi se on, tiedän sen ihan itsekin. Sen verran musiikkimaailmaa seuraan kuitenkin.

Tartuin vaan tuohon, kun joku rupesi jauhamaan heti, että jos IM ei putoa, niin on joku "humppaveikko", eli käytännössä juntti joka ei ymmärrä hyvän päälle. Juntteja löytyy kyllä tämänkin bändin kuulijoissa riittämiin, näitä kasaritakatukkatyyppejä ja muita, ketkä kuuntelee hittibiisejä ja sitä rataa. Se, kuka jotain muuta väittää, on hukassa. Eikä se ole tietenkään niin, etteikö muunlaisetkin porukat pitäisi tästä bändistä, mutta tuota junttimenoa ei voi irroittaa tästä yhteydestä. Edelleen juntteudessa ei ole välttämättä mitään pahaa, kunhan siitä ei tee sellaista, että ei hyvällä asenteella itsessään sitä tiedosta, mutta teilaa muut sellaisiksi.

Mitä itseeni tulee, niin kuuntelen musiikkia, mikä kolahtaa. Kausittaista. Pakkosyöttäminen meikäläiselle on vaikeaa, sitäkin ovat monet yrittäneet, mutta millekään lähipiirille ei tarvia meikämandoliinon mitään todistella, tai sen takia kuunnella jotakin tiettyä. Löytyy tuttuja, joista osa on konemusahulluja, osa ihan armottomia metallisteja ja jotakin siltä väliltä. Itsekin miellän pitäväni musiikista aika laidasta laitaan nykyisin, joskus oli toisin.

Hauskaa, että syytit minua yleistämisestä ja nyt vetelet itse kaikenlaisia johtopäätöksiä siitä, millainen ihminen olen. Duh. =)

Tämä väite "erikoisemmasta metallista" on tavallaan hassu. Mikä on sitten erikoinen?
No, ok pikkuisen kehno sananvalinta, mutta ei tuo Iron Maiden nyt sieltä vaikeimmasta päästä metallimusiikkia todellakaan ole, mikä juuri selittää sen, että fanikuntaa löytyy monenlaisista ryhmistä. Kaikki ei ole juntteja, mutta sitä nyt ei jotkut fanaattiset hernenokat taida tälläkään palstalla ymmärtää, vaan lukevat mitä tahtovat rivien välistä ja rupeavat heittämään ihan millaisia kommentteja sattuu.

Nauttikaa vaan rauhassa bändistä, se lienee tärkeintä?
 
Viimeksi muokattu:

mazapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Noniin tulihan sitä infoa sieltä. Ehti jo pelätä että menee intin kanssa päällekäin, mutta tuon ei pitäisi. Kolmestihan tuo on jo nähty, mutta aivan varmasti jaksaa vielä yhden.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Hauskaa, että syytit minua yleistämisestä ja nyt vetelet itse kaikenlaisia johtopäätöksiä siitä, millainen ihminen olen. Duh. =)

Ja tämä hauskuus&nokkeluus ja yleistäminen eroavat siis millälailla siitä sinun tekemästäsi kastijaosta joka muistaakseni sisälsi seuraavat vaihtoehdot: a) diggaat Maidenia(tai muuten "helppoa" heviä) ja olet tuulipukuun pukeutuva juntti ja b)et diggaa Maidenia, et ole juntti?? että ihan vaan duh itsellesi.

Ja eihän niissä muutamassa viestissä(jotka aiheutit sankarillisesti puolustelemalla humppaveikkoja sydämesi pohjasta)ollut kyse siitä etteikö Maiden saisi olla ihmisen mielestä paska. Totta helvetissä jokainen saa olla mitä mieltä tahansa. Itsepähän leimasit kaikki Maidenistä pitävät junteiksi. Se haisee.

Ja ihan kuriositeettina mainitsen että lainaamasi entti7 ei kyllä missään kirjoittanut Maidenista pitämättömien olevan humppaveikkoja tai humppaveikkojen juntteja. Ilmoitti vain kantavansa maiden paitaansa ylpeänä sanoi "humppaveikot" siitä mitä tahansa. Mitä leimaavaa tai loukkaavaa tuossa on? Miten tuo leimasi kaikki Maidenista pitämättömät muka humppaveikoiksi?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä leimaavaa tai loukkaavaa tuossa on? Miten tuo leimasi kaikki Maidenista pitämättömät muka humppaveikoiksi?
En tiedä, mutta en kyllä leimannut itsekään kaikkia Maidenista pitäviä junteiksi, että kaada ihan itsellesi vaan. Lukihäiriöt taitaa olla yleisiä useammankin päätteen ääressä.

Jos nyt jätettäisiin tämä tyhjänpäiväinen kehän kiertäminen tähän. Ei ollut tarkoitus antaa ymmärtää, että tämä olisi mielestäni mikään paska bändikään. Niin ne asiat näköjään vaan lähtee käsistä. No, Jatkoaika on Jatkoaika.

Eli kommentoikaa yv:lla, jos on vielä asiaa. Annan itse ihmisten rauhassa fiilistellä tulevaa konserttia tässä ketjussa, varmasti hieno kokemus aikanaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös