Oon samaa mieltä siitä, että No Prayer sisältää todella hyviä biisejä! Sanoisin levyn olevan loppujen lopuksi myös aika rakastettu, mutta karkeaa rankingia tehdessä se vain yksinkertaisesti jää monen kovemman, tai vähintäänkin eheämmän albumin varjoon; yksittäisiä biisejä tarkastellessa se kestää yllättävänkin hyvin vertailun moneen myöhempään levyyn, mutta esimerkiksi draamankaari ja sellainen albumin sisäinen dynamiikka on monella tuoreemmalla ehkä kuitenkin vahvempaa ja justiinsa nuo (tulkinnasta riippuen) 1-3 "jämäbiisiä" vähän rokottavat; uudemmat levyt on joo aika pökäleitä kestonsa puolesta, mutta biisit on itsessään kuitenkin minun mielestäni erittäin suurelta osin tosi eheitä ja mielenkiintoisia.
Nuo No Prayer on the Road -kiertueen livepätkät on muuten todella kovia! Mielestäni sellainen välillä esiin puskeva yleistys, että myöhäiskasarin Bruce olisi jotenkin ollut erityisen kova verrattuna näihin 90-luvun alkuvuosiin on ihan höpöhöpöä; Brucen lauluhan irtosi pääsääntöisesti todella hyvin näillä 90-luvun alun keikoilla ja kestävyys ja korkeammat äänet on ihan eri tasoa 80-luvun jälkipuoliskon äänensä grillaneen ja armottoman kiertämisen väsyttäneeseen Bruceen verrattuna. Brucen näihin päiviin asti aika hienosti säilyneen äänen kestävyyden ja teknisen osaamisen kannalta tuo taukovuosi 1989 ja soolovuodet teki varmaan todella hyvää... Esimerkiksi Hallowed be Thy Name ja The Trooper lähtivät parin vähän väsähtäneemmän kiertueen jälkeen ysärin alussa aika kirkkaasti ja No Prayerin biisitkin saa livenä ihan uutta ulottuvuutta. Jos 1990 Wembleyn keikan livepalat ei ole kaikille tuttuja, niin vahva kuuntelusuositus! Esimerkiksi No Prayer for the Dying lähtee todella komeasti ja potkua on huimasti enemmän kuin latosoundien latistamassa, sinänsä toki ihan hyvässä albumiversiossa.
