Uutta piirrettyä pukkaa:
En tiedä, näitä animaatiovideoita on nyt nähty, välillä joku bändivideo olisi kivaa vaihtelua, mutta porukan kasaan haaliminen maailman eri kolkista on vaivalloista, ainakin näin poikkeusaikoina.
Aika hiljaista on alun jälkeen ollut uutukaisen kommentointi täällä, mutta Kasarien lapsien jaksossa Vesa Winnberg ja Panu "tuttu TV:stä" Markkanen pistivät levyn hienosti ja turhia kaunistelematta nippuun:
Listen to this episode from Kasarin Lapset -podcast on Spotify. Iron Maidenin uusi "Senjutsu"-albumi on täällä. Rautaneidon järjestyksessään 17. studioalbumi herättää yli 80 minuutin kestollaan kuitenkin runsaasti kysymyksiä bändin työtavoista sekä Kevin Shirleyn tuotannosta. Onko Iron...
open.spotify.com
Käänteleepä asiaa miten tahansa, niin Senjutsu ei ole vain minusta järin hyvä levy. Myönnetään, se on parempi kuin edeltäjänsä, mutta se ei ole vielä järin iso saavutus.
En ymmärrä, miksi progressiivisuudesta puhutaan tämän bändin yhteydessä, koska ne oikeasti edistykselliset hetket ovat todella harvassa. Tai jos sen ajattelee siinä mielessä, että Progen määritelmä musiikkina on 70-luvulla peräisin ja vanhoja kuvioita tässäkin kelaillaan, niin sitten kyllä. Nimibiisi on oikeasti ainoa, jossa on jotain normaalikaavasta poikkeavaa, muut pitkät biisit seilaavat hyvin tuttuja ja turvallisia latuja. Melkein tuntuu, että Steve Harris nykyään bändin heikoin lenkki - siitäkin huolimatta, että tiedän hyvin, että ilman miestä koko orkesteria ei olisi.
Neljästä Harris - eepoksesta kolme on levyn heikointa antia. Lost in a Lost Worldin upottaa aivan naurettava kertosäe, Death of the Celtsillä Steve melkein parodioi itseään lainailemalla vanhoja tekeleitään.. The Parchment on kuin The Apparition yhdeksän minuuttia pidempänä. En tajua, miksi se on pitänyt venyttää tuollaisiin mittoihin. Kun Steve ei kuitenkaan lyyrikkona mitään Desolation Row'ta tarjoile, niin kyllä tuon biisin heppoinen idea olisi käynyt lyhyemmässäkin ajassa selväksi.
Hell On Earthille annan synninpäästön. Ei sekään ole biisinä hirveän johdonmukainen kokonaisuus, mutta siinä on tarpeeksi hyviä hetkiä pitämään sen pinnalla.
Mietiskelin tuossa jossain vaiheessa, että mitkä ovat viimeisimmät kelvolliset biisit, jotka Harris on yksinään saanut aikaiseksi? Ehkä Blood Brothers ja Sign of the Cross? Eli heikosti on mennyt jo pidempään.
Muutenkin levystä jää jotenkin juosten kustu fiilis. Soundit on mitä sattuu, soitto on epätarkkaa. Eräältä toiselta foorumilta löytyi käyttäjän editoima versio, jossa biiseistä oli saksittu tyhjäkäyntiä pois. Jossain vaiheessa kuuntelin, että onpas editit menneet vähän suurpiirteisesti, mutta sitten kun kuuntelin alkuperäistä, niin tajusin, että ei siitä kohdasta ollut pätkitty lainkaan, vaan leikkaus/liimaus oli perseellään jo originaalituotoksessa. Jossain taidettiinkin mainostaa, että osa biiseistä on saksittu kasaan jälkikäteen.
Uusimpien tuotosten kohdalla bändi on jaksanut mainostaa spontaaniutta ja sitä, että ideat taltioidaan tuoreina, mutta eipä sitä kuulijana oikein osaa arvostaa, kun tuntuu, että asioita ei ole viitsitty tehdä huolella loppuun asti. Yksi harvoista asioista mihin on panostettu on Dickinsonin laulun tuplaukset ja stemmat.
Darkest Hour, Stratego ja Writing on the Wall ovat biiseinä hyviä. Ensin mainittu on ehkä tämän hetken suosikkini, kunhan siitä kertosäkeen oudon sointukäännöksen kanssa pääsi sinuiksi. Kahden jälkimmäisen osalta voi sanoa, että ainakin levyn ennakkomaistiatisten valinta onnistui hyvin. Jos sieltä olisi jotain Harris-tuotosta, Time Machinea tai Days of the Future Pastia tarjottu, niin eipä ne odotukset olisi lattian rajasta nousseet.
Tämä on nyt neljäs Maiden-levy putkeen, josta ei oikein jaksa edes sen ilmestyessä olla järin innostunut. Uutukaisen lomassa on tullut kahlattua tätä 2000-luvun tuotantoa läpi ja siinä missä A Matter of Life and Death ja The Final Frontier ovat tasapaksuja tuotoksia, niin Book of Souls ja tämä uutukainen ovat paikka paikoin jo niin kehnoja, että niiden kuunteleminen ottaa päähän. Kyllä nyt joku paskafiltteri pitäisi olla, ettei mitä tahansa pääse läpi. Kevin Shirleystä selvästikään ei ole siihen hommaan.
Levylle 2,5 tähteä + Harrisille muutama lampaanperse.
