Kun kerran muutkin ovat tänne omista palveluksistaan kirjoittaneet, ajattelin minäkin jotain raapustaa. Oma palveluksenihan keskeytyi 3 kuukauden jälkeen, mutta siinä ajassa ehti kyllä sattua ja tapahtua vaikka millä mitalla.
Kutsuntoihin lähtiessä asenteeni oli "mihin tahansa muualle paitsi Ivaloon". Esittely Ivalosta sai kuitenkin mieleni muutettua täydellisesti. Kaverin kanssa ruokajonossa päätimme lähteä Ivaloon II/14 ja löimme kättä päälle. Heti palvelusmääräyksen saatuani mietin mitä helvettiä olen mennyt tekemään. Intti ei kiinnostanut ollenkaan, ja silti päätin lähteä kovimpaan paikkaan, mitä lapissa oli tarjolla.
Heinäkuun 7. päivä alkoi matka kohti tuntematonta. Juna lähti viiden aikaan aamulla kohti Rovaniemeä. Fiilikset olivat erittäin haikeat, kun tiesi ettei kolmeen viikkoon tule näkemään tyttöystävää eikä muitakaan läheisiä. Junamatkan aikana en paljoa kaverini kanssa puhunut, mutta bussissa juttu alkoi luistamaan. 1,5h juna- ja 4 tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme Ivalon Rajajääkärikomppanian pihalle. Jono pystyyn ja alikersantit huusivat vieressä kurkut suorina katsoen meitä uusia mortteja halveksuen. Ensin täytettiin jotain lappuja, jonka jälkeen lähdettiin hakemaan varusteita kellarista. Täyden morttisäkin kantaminen kolmet portaat ylös oli täyttä helvettiä. Päästyäni vihdoin omaan tupaani menin istumaan paikalleni lukemaan Sotilaan käsikirjaa. Tunnelma oli jäätävä. Kukaan ei ruokailuun mennessä ollut puhunut sanaakaan toisilleen. Ruokalaan jonottaessa päästiin kokemaan ensimmäistä kertaa se kuuluisa Ivalon sisäkuri. "EI HÄRVÄTÄ" ja "EI PÄLYILLÄ"-huudot kuuluivat varmasti Ivalon keskustaan asti, enkä edes tuolloin ymmärtänyt mitä ne tarkoittivat. Ruokailun jälkeen aloimme tutustumaan tupakavereiden kanssa toisiimme samalla kun laitoimme tavaroita kaappeihin. Ensimmäisestä illasta on jäänyt pysyvästi mieleen ensimmäinen suihku. "Koska muoto on täytetty väärin, takaisin tupiin MARS!". "Koska muodossa härvättiin/pälyiltiin, takaisin tupiin MARS!". Tupa-suihku -väliä juostiin 15-20 minuuttia, jonka jälkeen n. 80 alokasta painui samaan aikaan 4 suihkua sisältäviin pesutiloihin, ja pesuaikaa oli 1 minuutti.
Ensimmäisenä aamuna heräsin hajonneena. Aikaa ei märehtemiseen jäänyt, kun 3 minuutin päästä heräämisestä olimme jo aamulenkillä. Toisena päivänä taisi olla myös ensimmäiset rättisulkeiset. 4 tuntia juoksemista tupa-suihku, tupa-ruokajono, tupa-sisäjärjestäytymistila, tupa-liikuntasali, tupa-ulkojärjestäytymistila välillä. Tavat ainakin painautuivat takaraivoon hyvin nopeasti. Aseet saatiin myös toisena päivänä ja niiden purkamista ja kokoamista opeteltiin myös aivan tarpeeksi. Ensimmäisen kerran vapaa-aikaa oli keskiviikkona, ruhtinaalliset 15 minuuttia. Vapaa-ajalla ei muutenkaan hirveästi mässäilty ensimmäisen kolmen viikon aikana. Täysipituista (19.00-20.30) vapaa-aikaa oli 1-2 kertaa ennen ensimmäisiä lomia.
Raskaimmat muistot ensimmäiseltä kolmelta viikolta?
-Ensimmäinen juoksu ampumaradalle. Matkan pituus vaivaiset 1km, joka tuntui kumpparit jalassa ja tst-varustus päällä vähintään maratonilta. Osa porukasta oksensi jo 100 metrin jälkeen aamupuurot tien reunaan.
-Nassejuoksu +35 helteessä ampumaradalle ja takaisin. Sadetakki ja -housut muun ulkovarustuksen päällä + happinaamari päässä. Raskain lyhytaikainen fyysinen suoritus jonka olen eläessäni tehnyt.
-1km tetsaus nassejuoksun jälkeisenä päivänä.
-Ensimmäinen yön yli-harjoitus kolmannella viikolla. Ensimmäisen kerran rinkka selässä. Vaikka olikin kevennetty tst-varustus, oli 15km marssi ja 5 tukikohdan perustaminen ja irtaantuminen käsittämättömän raskas kokemus.
Alokasajasta muita mieleenpainuvia kokemuksia olivat morttileiri, valamarssi ja taisteluampumaharjoitus.
Morttileiri 1 ja 2 olivat meillä putkeen, eli neljännellä viikolla oli jo ensimmäinen viikon metsäleiri. Mortti 1 oli oikeastaan pelkkää tukikohdan perustamista ja irtaantumista = paskaa. Mortti kakkoseen marssittiin n. 15km ensimmäistä kertaa täydellä tst-varustuksella rinkassa. Siellä harjoiteltiin lähinnä poteroiden kaivamista ja tiedusteluhommia. Alfa- ja Bravo-joukkueiden leirit olivat n. 5km päässä toisistaan, joten pääsimme harjoittelemaan tiedustelemista "vihollisen" alueella ja puolustautumaan taas "vihollisten" tiedustelijoilta. Tältä leiriltä jäi itselleni kaikkein eniten hyviä muistoja.
Valamarssi oli edessä kuudennella viikolla. Lähdimme illalla bussilla kohti Raja-Joosepin rajavartioasemaa, jonka lähimetsässä nukuimme yön. Aamulla 05.00 lähdimme marssimaan rajavyöhykettä pitkin kohti Anteria. Matka sinne oli 30km, jossa aikaa meidän tuvallamme kului n. 10 tuntia. Anteriin päästyämme kuului pahin asia jota olisi voinut siinä tilanteessa kuulla. Pakollinen 15km lisälenkki. Ei. Jumalauta. Olin astunut jonkun kiven päälle matkalla Anteriin ja jalkapöytä oli tästä syystä erittäin kipeä. Ei auttanut valittaminen, vaan matka kohti infernaalista vitutusta täytyi aloittaa. Puolivälissä alkoi satamaan vettä kaatamalla. Tuon loppumatkan vitutusta ei voi sanoin kuvailla. Kaikki se epätoivo, vitutus, hajotus, kipu oli aivan käsittämättömissä mittasuhteissa. Vihdoin n. klo 21 pääsimme lepäämään. Kaatosateessa. Litimärillä vaatteilla. Ei telttaa. Sellaista epätoivon tunnetta en ole koskaan ennen tuntenut enkä tule luultavasti koskaan tuntemaankaan. Jalkapöytäni oli tuossa vaiheessa jo niin kipeä, että aioin luovuttaa heti kun lähdemme marssimaan takaisin. Nukuimme n. 3 tuntia ja avatessani bivakin sade oli loppunut ja kipu hellittänyt. Näin ensimmäistä kertaa tuntikausiin valoa tunnelin päässä eikä luovuttaminen ollut enää mielessänikään. Matka takaisin kului hitaasti mutta varmasti. Kipu jalkapöydässä muuttui askel askeleelta pahemmaksi. Onneksi tupani kokelas tuli juttelemaan kanssani ja sai minut unohtamaan kivun. Noin 5 kilometriä ennen loppua oli vesistönylitys. Entisenä kilpauimarina tämä oli parasta mitä olisi voinut sillä hetkellä tapahtua ja uinnin piristämänä loppumatka meni suhteellisen helposti. Vihdoin ja viimein selvisimme paikalle, josta olimme marssimaan lähteneet n. 30 tuntia aikaisemmin. Fiilis oli sanoinkuvaamattoman huikea. Seuraavan viikon tosin jouduin kävelemään kepeillä jalkapöydän rasitusvamman takia.
Taisteluampumaharjoitus oli P-kauden viimeisellä viikolla. Siellä päästiin ampumaan kessillä ja konekiväärillä, heittämään oikea käsikranaatti, ampumaan taistelupareittain kovilla hyökätessä, juoksemaan napalmirataa ja muuta mukavaa. Harjoituksen jälkeen kerrottiin vuoden ja puolen vuoden miehet sekä uudet tuvat. Itse selvisin puolella vuodella, mutta tupa, tupakaverit sekä johtajat vaihtuivat kokonaan. Juuri kun vanhoista tupakavereista oli tullut erittäin hyviä ystäviä ja johtajistakin omalla tavallaan, kaikki vaihtuvat.
E-kaudella olisi edessä selviytymisleiri (4 päivää, 60-70km, ruokana 1 peruna ja 2 näkkäriä per päivä), perusharjoitus, rajajääkärin tutkinto ja taisteluampumaharjoitus 2. Selviytymisleiri taisi alkaa E-kauden toisen viikon alussa. Aamulla ennen lähtöä oli kuumetta 37.3, mutta eihän siitä vapautuksia heru. Leirille siis lähdettiin. Ensimmäisenä päivänä marssittiin täydellä tst-varustuksella 25km, ylitettiin vesistö sekä harjoiteltiin evakuoimista suolla rinkat selässä. Jollain ilveellä selvisin tästä päivästä, mutta toisena aamuna oli pakko keskeyttää. Kuume nousi yli 38 asteeseen, ja minut kuskattiin kasarmille vuodelepoon. Tästä alamäki alkoi virallisesti. Koska halusin päästä lomille, oli pakko huijata hoitajia, että kuume on laskenut. Koko lomat olin kuumeessa ja sunnuntaina kävin kotihoidon toiveessa lääkärissä. Kotihoitoa ei tippunut, mutta kuumeen lisäksi poskiontelotulehdus oli diagnoosina. Tämähän tiesi sitä, että koko seuraava viikko menee vempatessa. Antibioottikuuri ei tepsinyt eikä kuume laskenut seuraavalla viikolla. Lomille -> oireet helpotti. Lomilta pois -> oireet palasivat. Toinenkaan antibioottikuuri ei auttanut. Unettomuus alkoi vaivata kaikkien muiden vaivojen lisäksi, ja luovuttaminen alkoi hiipiä mieleen. Kävin lääkärille puhumassa E- ja B-papereista, ilman tulosta. Olin jo neljättä viikkoa putkeen vempassa, kun minulle varattiin aika poskiontelopunkteeraukseen. Punkteeraus auttoi, pariksi päiväksi. Mutta kun oireet alkoivat taas palaamaan ja tämän lisäksi silmätulehduksen oireita alkoi esiintymään, oli pakko tehdä jotain. 8.10. menin vääpelin luokse, ja sanoin vaihtavani sivariin. 3 tuntia myöhemmin olin jo Rajajääkärikomppanian porttien ulkopuolella matkalla kohti vapautta.
Siviilissä hoidin ensitöikseni opiskeluasiat kuntoon ja lääkärille allergiatesteihin. Lahjaksi Ivalo antoi minulle pahan pölyallergian, mutta C-papereita en saanut. Päätin vaihtaa sivarin takaisin intiksi, ja nyt olen lähtemässä II/15 Sodankylään hoitamaan jäljellejääneet 71 palveluspäivää loppuun.
Kaikesta huolimatta muistelen Ivaloa lämmöllä. Olisin todella halunnut suorittaa palvelukseni kunnialla loppuun siellä, mutta minkäs teet kun terveys ei kestä.
