Mainos

Inttiin lähdössä?

  • 1 240 643
  • 3 632

Nick Neim

Jäsen
Ja se kolme viikkoa kineksessä, moniko nykyisistä 6 kuukauden alokkaista on ensimmäiset 3 viikkoa kineksessä? 0%.
Vaikka provoaminen joskus toimiikin hyvänä tehokeinona, on tämänkaltainen valehtelu suorastaan typerää. Ilmeisesti järkeä et edes sillä 12 kuukauden koulutuksella saanut, joten ihan hyvä jos puolustusvoimat ovat lyhentäneet palvelusaikansa 6 kuukauteen. Merkittävää hyötyä siltä 6 kuukauden ylimääräiseltä jaksolta ei näemmä saa.

E: HELITR:n alokkaista mun saapumiserässä karkeasti arvioiden 60% oli kiinni kaksi ensimmäistä viikonloppua. Ja se siis suklaatehtaalla, joksi HELITRiä Parolassa kutsuttiin. Intistä aikaa pari vuotta.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Vaikka provoaminen joskus toimiikin hyvänä tehokeinona, on tämänkaltainen valehtelu suorastaan typerää. Ilmeisesti järkeä et edes sillä 12 kuukauden koulutuksella saanut, joten ihan hyvä jos puolustusvoimat ovat lyhentäneet palvelusaikansa 6 kuukauteen. Merkittävää hyötyä siltä 6 kuukauden ylimääräiseltä jaksolta ei näemmä saa.
Hyvin sanottu. Muutenkin hämmentävää että asepalveluksen arvoa kohottaa jollakin tavalla se, miten monta viikonloppua alokkaat joutuvat olemaan ilman lomia. Ei helvetti. Nykyään on onneksi saatu hilattua meininkiä vähän enemmän siihen suuntaan, että pyritään antamaan jokaiselle asevelvolliselle mahdollisimman pätevä sotilaskoulutus ilman turhia traumoja ja kiusaamista. Ensimmäisen viikonlopun kiinniolon voi nyt vielä katsoa palvelevan asepalvelukseen sopeutumista, mutta tämän jälkeen syiksi (omassa päässäni) kelpaavat vain suuremmat harjoituskokonaisuudet/leirit ja päivystysvuorot.
 

Janippa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Itselläni oli vaihtoehdot aikanaan AUKin jälkeen jäädä joko sotilaspoliisi-komppaniaan, eli joka kolmas viikonloppu kiinni, tai mennä alokaskouluttajaksi ja sitäkautta jalkaväkikouluttajaksi moottoripuolen jääkäreille. Taidan olla tissiposki kun valitsin tuon alokaskouluttajan tien, missä olin sen kolme kertaa kiinni viimeisen puolen vuoden aikana, kun osa omista AUK-kavereista oli 8-9 viikonloppua kiinni samassa ajassa. Ymmärrän sotilaspoliisien kinekset, täytyyhän jonkun vahtia aluetta ja portteja, mutta minkätakia sen virka-apuosaston ja sotilaspoliisien lisäksi siellä pitäisi kenenkään olla ylimääräisiä viikonloppuja kasarmilla. Suuret harjoitukset ovat täysin eri asia ja ne ymmärrän. Eipä siellä viikonloppuisin juuri skappareita näkynyt, joten jossei päivystysnakkia osunut kinekselle, niin aika meni nukkumiseen, teeveen tuijottamiseen sekä syömiseen. Ketä hyödyttää pitää tuollaisia sotilaita makaamassa kasarmilla? Vastaan itselleni, ei ketään. Vittuilumielessäkin tuo on aivan turhaa.
 

JeiJeieL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes
^Voi toki olla että nykyään intissä päästään liian helpolla? Onhan se jo aika helvetin selvää pelkästään 6 kuukauden peruskoulutuksella ja kaikki viikonloput vapaina? Tyhmäkin sen jo tajuaa ja tiedän, ettet ole tyhmä (toivottavasti). Ja se kolme viikkoa kineksessä, moniko nykyisistä 6 kuukauden alokkaista on ensimmäiset 3 viikkoa kineksessä? 0%.

Harmi vain, ettet tajunnut minun perimmäistä tarkoitusta. Ja sinun sotilaskoulutuksesi? Kerro ihmeessä. Itse olen elänyt/asunut 0 vuotiaasta saakka isäni mukana, joka oli rajavartija lapissa.

Ivalossa oltiin 3vk gineksessä kaksi kertaa putkeen heti alussa. Sen jälkeen oli toki enemmän lomia.
 

Sanberry

Jäsen
Kiitokset @Jaws :ille kattavasta raportista. Näitä on aina hauska lukea/kuunnella.
Itselläni on tätä viestiä kirjoitettaessa vielä ruhtinaalliset 15 aamua jäljellä ennenkuin palvelukseen astun.

Virtuaalinen yläfemma kaikille, jotka ovat 5. päivä palvelukseen astumassa. Kyllä mekin kotiudumme joskus. Kai. Ehkä.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitokset @Jaws :ille kattavasta raportista. Näitä on aina hauska lukea/kuunnella.
Itselläni on tätä viestiä kirjoitettaessa vielä ruhtinaalliset 15 aamua jäljellä ennenkuin palvelukseen astun.

Virtuaalinen yläfemma kaikille, jotka ovat 5. päivä palvelukseen astumassa. Kyllä mekin kotiudumme joskus. Kai. Ehkä.

Täältä virtuaalinen yläfemma takaisin, koska 05.01.2015 olen palvelukseen astumassa. Syksy on mennyt todella nopeasti ja 15 päivää menee vielä nopeammin. Kaveri, joka meni jo kesällä armeijan harmaisiin on viimeisen kuukauden ajan jaksanut muistutella, että x määrä päiviä niin saan tulla ylistämään uutta alikersanttia. Tällä hetkellä toiveissa olisi vuoden palvelus, mutta parin viikon gineksessä olon jälkeen mieli on varmaan jo muuttunut.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Virtuaalinen yläfemma kaikille, jotka ovat 5. päivä palvelukseen astumassa. Kyllä mekin kotiudumme joskus. Kai. Ehkä.
Täältä virtuaalinen yläfemma takaisin, koska 05.01.2015 olen palvelukseen astumassa...

Ettekös te ole juuri sitä ikäluokkaa, ettette kotiudu koskaan ;)

No juu, ei muuta kuin tsemppiä vaan, hienoa aikaa edessä, vaikka aluksi saattaa jännittääkin.
 

Sanberry

Jäsen
Ettekös te ole juuri sitä ikäluokkaa, ettette kotiudu koskaan ;)
Ihankuin olisin kuullut tuon aikaisemminkin....
Perinteet kunniaan!
Ja kiitoksia. Avoimin mielin olen palvelukseen astumassa. Jollei muuta niin ainakin kokemusta rikkaampana.
Jääkäriksi olen hakeutumassa, mutta jos alkaa vaikuttaa että vuoden palvelus on todennäköisempi kuin 5 ja puoli kuukautta niin AUK saattaa kutsua....
Mutta kuten @Kendo26 sanoi niin mieli saattaa muuttua kovinkin ripeästi....
 

BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Huhhuh. Tulihan nostalginen fiilis tuosta Jawsin inttikokemuksesta ja varsinkin alokasajasta. Hienosti oli tiivistettynä tuo alun hämmennys ja p-kauden touhut. Muistuu selkeästi mieleen heinäkuu 2012, kun astuin palvelukseen. Tulin frendin kyydillä portille, josta siirryttiin autoilla kohti Upinniemen varuskunta-aluetta.

Siirryttiin varusvarastolle, jossa kuljimme linjastoa pitkin ja kaikki tavarat piti tunkea vauhtisäkkiin. Vauhtisäkki tuntui silloin järkyttävän painavalta ja se piti kantaa pasiin, joka vei säkit komppanialle, johon kävelimme varusvarastolta.

Komppanialla jonotin alakerran ovella, jossa piti ensimmäistä kertaa tehdä ilmoitus asennossa palvelukseen astumisesta. Ei sitä olisi arvannut, kuinka monesti ilmoitus pitää tehdä loppupalveluksen aikana. Tämän jälkeen kannoin vauhtisäkin portaita ylös ja menin päivystäjän pöydän luokse. Päivystäjä kertoi mieleen painuneet sanat: Alokas BLEGI kuulut 3 joukkueen 5 Tupaan. Siitä sitten otin taas vauhtisäkin kantoon ja pääsin lopulta tupaani.

Tunnelma tuvassa oli erittäin vaivaantunut. 12 jätkää yritti laittaa tavaroita kaappiin paperille tulostetun ohjeen perusteella, vaikkei kellään ollut tietoa, minkään kassi vihreän ulkonäöstä muun, kuin värin perusteella. Ilta menikin kaappia järjestäessä ja tuli siinä pari sanaa vaihdettua tupalaisten kanssa. Aika huikeaa miettiä, kuinka monesta tupalaisesta tuli hyviä kavereita verrattuna siihen, kuinka vaivaantunutta meno oli ensimmäisinä päivinä, kun 12 jätkää yrittää pysyä poissa toistensa tieltä.

Uni ei tullut millään ensimmäisenä yönä, kun mietin ainoastaan tulevaa päivää. Ei siinä palveluksen alussa osannut edes ajatella tulevaa palvelusta kokonaisuutena vaan korkeintaan tulevan viikon tapahtumia.

Parhaimmin intistä jäi mieleen ensimmäinen ja viimeinen aamu. Olihan se aikamoista herätä ensimmäisenä aamuna muutaman tunnin yöunien jälkeen 06 päivystäjän huutoon KOMPPANIASSA HERÄTYS!. Tämän jälkeen ovet avattiin, valot laitettiin päälle ja alikersantit huusivat, jos joku jäi sänkyyn makaamaan. Ensimmäisenä aamuna kaikki näyttivät melko hermostuneilta, joten heräämisongelmaa ei ollut, kuten myöhemmin palveluksen aikana.

Palveluksen alku oli omalla kohdalla melkoisen hermostuttava kokemus, mutta hermostuneisuus katosi nopeasti, kun pääsi sisälle intin toimintaan, jossa ei varsinkaan aluksi tuntunut olevan mitään järkeä. Siihen pitää vain tottua. Ei inttiä kannata juurikaan jännittää, sillä siellä on runsaasti nuoria samassa tilanteessa ja monet hajottavat tilanteet pystyy hoitamaan naureskellen tupakavereiden kanssa.

2/12 255 Matruusi kuittaa. Niin ja pitäähän tähän loppuun todeta, että 1/15 ei kotiudu koskaan :).
 

Eksotikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Laine & Aho
14 päivää, 2 viikkoa. Sitten on Eksotikin aika lähteä kohti Kainuun prikaatia. Tuli luettua tuo Jawsin stoori ja täytyy myöntää että tähän asti ei oo jännittäny vielä yhtään, mutta nyt jännittää aivan helvetisti. Fyysinen kunto on suoraan sanottuna päin persettä, unirytmi on mallia 4-5 aamulla nukkumaan ja silmät aukeaa seuraavan kerran vasta kahden ja neljän välissä päivällä. Näillä eväillä ei odoteta tammikuuta kovin innokaasti. Pitää varmaan nää viimeset 2 viikkoa käydä väh. 10km lenkillä joka päivä, että edes jotenki pärjää. Sekin vielä harmittaa, kun avovaimo täyttää 17.1 20v ja se jää kokematta. Onhan se kuitenkin taas uudella numerolla alkava ikä.

Onko täällä muita 1/15 palvelukseen astuvia menossa Kainuuseen?
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
On näitä aina vaan yhtä hauska lukea. Ihan alkuun Eksotikille, että ihan turhaan murehdit. Hengiltä siellä ei juoksuteta ketään ja ainakin ennen (helvetin kauan sitten) esim. marsseille lähdettäessa esimies oikein erikseen ilmoitti, että olemme velvollisia ilmoittamaan mahdollisista rintakivuista ja muista vastaavista. Joka ikisessä erässä on ukkoja fyysiseltä kunnoltaan aivan laidasta laitaan. Tuskin olet se rapakuntoisin. Alokasajan jälkeen ne harjoitteet, jotka tuntuivat vievän äärirajoille menevät kuin itsestään.

Tuosta gonahtamisesta. Palvelin itse linnakkeella, jossa kuri oli loppuun asti aika kovaa. Viimeiset puolivuotta muuten lomat meni allekirjoittaneella yksi yhteen. Eli kaksi viikkoa kiinni poikeuksetta (johtui kyllä hommistani, joten ei koskenut kuin kahta miestä koko linnakkeella). Viimeisessä iltavahvarissa tapahtui sitten Ubergonahdus. Tiedettiin kyllä, että vahvuuslaskentaa oli valvomassa linnakkeen vittumaisin skappari, joka oli jo etukäteen varoittanut ettei mitään ylilyöntejä sallita. Kulit odottivat salissa runkkupuvut päällä asennossa meitä vanhoja paikalle. Ensimmäisten joukossa paikalle tuli Sinner valkoiset sukat Smurffien lahkeiden päällä, HIFK:n pelipaita päällä ja karvalakki päässä... Ennen kuin punanaamainen Sotilasmestari ehti alkaa karjumaan takaa tuli toinen kaveri, jolla oli päällään vain nahkainen kalukukkaro ja kloorilasit. Tässä vaiheessa ei pitänyt enää pokka edes Sotilasmestarilla :D Kyllähän me tietysti saatiin vielä juosta ympäri kasarmia ja vaihtaa oikeat vermeet päälle. Sotilasmestarikin jousti sen verran, että antoi meidän huutaa nimemme kuultuamme sen "paikalla!" sijaan "VIIMEISTÄ KERTAA!!". Aamulla pamahti heti Klamydian Mä lähden himaan soimaan ja siitä alkoi puhdas euforia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Gonahtaminenkin on oma taiteenlajinsa. Perseillä saa ja pitää niin paljon kuin ehtii, kiinni ei vaan kannata jäädä. Näin omana vinkkinä muistuttaisin ainakin siitä, että jos aiotte käydä PV:n ajoneuvolla oluella palveluksen aikana, niin pysäköikää se vähän etäälle eikä suoraan baarin eteen. Pahimpien tilanteiden varalta kannattaa aina valmistella jokin hyvä selitys ja omata sen verran kiveksiä, että pystyy tarvittaessa satuilemaan tiukassa katsekontaktissa. Itse vältin esitutkinnat ja pekkaset osaksi älyllä, osaksi onnella ja osaksi röyhkeydellä. Monien parhaat inttijutut liittyvät usein taisteluharjoituksiin, itselle yksi ikimuistoisia hetkiä oli se, kun ajoin kasarmille sisään lomapuvun takissa, uimashortseissa ja släbäreissä viedäkseni viikonloppupäivystäjälle kassillisen kaljaa.
 

JeiJeieL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes
Kun kerran muutkin ovat tänne omista palveluksistaan kirjoittaneet, ajattelin minäkin jotain raapustaa. Oma palveluksenihan keskeytyi 3 kuukauden jälkeen, mutta siinä ajassa ehti kyllä sattua ja tapahtua vaikka millä mitalla.

Kutsuntoihin lähtiessä asenteeni oli "mihin tahansa muualle paitsi Ivaloon". Esittely Ivalosta sai kuitenkin mieleni muutettua täydellisesti. Kaverin kanssa ruokajonossa päätimme lähteä Ivaloon II/14 ja löimme kättä päälle. Heti palvelusmääräyksen saatuani mietin mitä helvettiä olen mennyt tekemään. Intti ei kiinnostanut ollenkaan, ja silti päätin lähteä kovimpaan paikkaan, mitä lapissa oli tarjolla.

Heinäkuun 7. päivä alkoi matka kohti tuntematonta. Juna lähti viiden aikaan aamulla kohti Rovaniemeä. Fiilikset olivat erittäin haikeat, kun tiesi ettei kolmeen viikkoon tule näkemään tyttöystävää eikä muitakaan läheisiä. Junamatkan aikana en paljoa kaverini kanssa puhunut, mutta bussissa juttu alkoi luistamaan. 1,5h juna- ja 4 tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme Ivalon Rajajääkärikomppanian pihalle. Jono pystyyn ja alikersantit huusivat vieressä kurkut suorina katsoen meitä uusia mortteja halveksuen. Ensin täytettiin jotain lappuja, jonka jälkeen lähdettiin hakemaan varusteita kellarista. Täyden morttisäkin kantaminen kolmet portaat ylös oli täyttä helvettiä. Päästyäni vihdoin omaan tupaani menin istumaan paikalleni lukemaan Sotilaan käsikirjaa. Tunnelma oli jäätävä. Kukaan ei ruokailuun mennessä ollut puhunut sanaakaan toisilleen. Ruokalaan jonottaessa päästiin kokemaan ensimmäistä kertaa se kuuluisa Ivalon sisäkuri. "EI HÄRVÄTÄ" ja "EI PÄLYILLÄ"-huudot kuuluivat varmasti Ivalon keskustaan asti, enkä edes tuolloin ymmärtänyt mitä ne tarkoittivat. Ruokailun jälkeen aloimme tutustumaan tupakavereiden kanssa toisiimme samalla kun laitoimme tavaroita kaappeihin. Ensimmäisestä illasta on jäänyt pysyvästi mieleen ensimmäinen suihku. "Koska muoto on täytetty väärin, takaisin tupiin MARS!". "Koska muodossa härvättiin/pälyiltiin, takaisin tupiin MARS!". Tupa-suihku -väliä juostiin 15-20 minuuttia, jonka jälkeen n. 80 alokasta painui samaan aikaan 4 suihkua sisältäviin pesutiloihin, ja pesuaikaa oli 1 minuutti.

Ensimmäisenä aamuna heräsin hajonneena. Aikaa ei märehtemiseen jäänyt, kun 3 minuutin päästä heräämisestä olimme jo aamulenkillä. Toisena päivänä taisi olla myös ensimmäiset rättisulkeiset. 4 tuntia juoksemista tupa-suihku, tupa-ruokajono, tupa-sisäjärjestäytymistila, tupa-liikuntasali, tupa-ulkojärjestäytymistila välillä. Tavat ainakin painautuivat takaraivoon hyvin nopeasti. Aseet saatiin myös toisena päivänä ja niiden purkamista ja kokoamista opeteltiin myös aivan tarpeeksi. Ensimmäisen kerran vapaa-aikaa oli keskiviikkona, ruhtinaalliset 15 minuuttia. Vapaa-ajalla ei muutenkaan hirveästi mässäilty ensimmäisen kolmen viikon aikana. Täysipituista (19.00-20.30) vapaa-aikaa oli 1-2 kertaa ennen ensimmäisiä lomia.

Raskaimmat muistot ensimmäiseltä kolmelta viikolta?

-Ensimmäinen juoksu ampumaradalle. Matkan pituus vaivaiset 1km, joka tuntui kumpparit jalassa ja tst-varustus päällä vähintään maratonilta. Osa porukasta oksensi jo 100 metrin jälkeen aamupuurot tien reunaan.
-Nassejuoksu +35 helteessä ampumaradalle ja takaisin. Sadetakki ja -housut muun ulkovarustuksen päällä + happinaamari päässä. Raskain lyhytaikainen fyysinen suoritus jonka olen eläessäni tehnyt.
-1km tetsaus nassejuoksun jälkeisenä päivänä.
-Ensimmäinen yön yli-harjoitus kolmannella viikolla. Ensimmäisen kerran rinkka selässä. Vaikka olikin kevennetty tst-varustus, oli 15km marssi ja 5 tukikohdan perustaminen ja irtaantuminen käsittämättömän raskas kokemus.

Alokasajasta muita mieleenpainuvia kokemuksia olivat morttileiri, valamarssi ja taisteluampumaharjoitus.

Morttileiri 1 ja 2 olivat meillä putkeen, eli neljännellä viikolla oli jo ensimmäinen viikon metsäleiri. Mortti 1 oli oikeastaan pelkkää tukikohdan perustamista ja irtaantumista = paskaa. Mortti kakkoseen marssittiin n. 15km ensimmäistä kertaa täydellä tst-varustuksella rinkassa. Siellä harjoiteltiin lähinnä poteroiden kaivamista ja tiedusteluhommia. Alfa- ja Bravo-joukkueiden leirit olivat n. 5km päässä toisistaan, joten pääsimme harjoittelemaan tiedustelemista "vihollisen" alueella ja puolustautumaan taas "vihollisten" tiedustelijoilta. Tältä leiriltä jäi itselleni kaikkein eniten hyviä muistoja.

Valamarssi oli edessä kuudennella viikolla. Lähdimme illalla bussilla kohti Raja-Joosepin rajavartioasemaa, jonka lähimetsässä nukuimme yön. Aamulla 05.00 lähdimme marssimaan rajavyöhykettä pitkin kohti Anteria. Matka sinne oli 30km, jossa aikaa meidän tuvallamme kului n. 10 tuntia. Anteriin päästyämme kuului pahin asia jota olisi voinut siinä tilanteessa kuulla. Pakollinen 15km lisälenkki. Ei. Jumalauta. Olin astunut jonkun kiven päälle matkalla Anteriin ja jalkapöytä oli tästä syystä erittäin kipeä. Ei auttanut valittaminen, vaan matka kohti infernaalista vitutusta täytyi aloittaa. Puolivälissä alkoi satamaan vettä kaatamalla. Tuon loppumatkan vitutusta ei voi sanoin kuvailla. Kaikki se epätoivo, vitutus, hajotus, kipu oli aivan käsittämättömissä mittasuhteissa. Vihdoin n. klo 21 pääsimme lepäämään. Kaatosateessa. Litimärillä vaatteilla. Ei telttaa. Sellaista epätoivon tunnetta en ole koskaan ennen tuntenut enkä tule luultavasti koskaan tuntemaankaan. Jalkapöytäni oli tuossa vaiheessa jo niin kipeä, että aioin luovuttaa heti kun lähdemme marssimaan takaisin. Nukuimme n. 3 tuntia ja avatessani bivakin sade oli loppunut ja kipu hellittänyt. Näin ensimmäistä kertaa tuntikausiin valoa tunnelin päässä eikä luovuttaminen ollut enää mielessänikään. Matka takaisin kului hitaasti mutta varmasti. Kipu jalkapöydässä muuttui askel askeleelta pahemmaksi. Onneksi tupani kokelas tuli juttelemaan kanssani ja sai minut unohtamaan kivun. Noin 5 kilometriä ennen loppua oli vesistönylitys. Entisenä kilpauimarina tämä oli parasta mitä olisi voinut sillä hetkellä tapahtua ja uinnin piristämänä loppumatka meni suhteellisen helposti. Vihdoin ja viimein selvisimme paikalle, josta olimme marssimaan lähteneet n. 30 tuntia aikaisemmin. Fiilis oli sanoinkuvaamattoman huikea. Seuraavan viikon tosin jouduin kävelemään kepeillä jalkapöydän rasitusvamman takia.

Taisteluampumaharjoitus oli P-kauden viimeisellä viikolla. Siellä päästiin ampumaan kessillä ja konekiväärillä, heittämään oikea käsikranaatti, ampumaan taistelupareittain kovilla hyökätessä, juoksemaan napalmirataa ja muuta mukavaa. Harjoituksen jälkeen kerrottiin vuoden ja puolen vuoden miehet sekä uudet tuvat. Itse selvisin puolella vuodella, mutta tupa, tupakaverit sekä johtajat vaihtuivat kokonaan. Juuri kun vanhoista tupakavereista oli tullut erittäin hyviä ystäviä ja johtajistakin omalla tavallaan, kaikki vaihtuvat.

E-kaudella olisi edessä selviytymisleiri (4 päivää, 60-70km, ruokana 1 peruna ja 2 näkkäriä per päivä), perusharjoitus, rajajääkärin tutkinto ja taisteluampumaharjoitus 2. Selviytymisleiri taisi alkaa E-kauden toisen viikon alussa. Aamulla ennen lähtöä oli kuumetta 37.3, mutta eihän siitä vapautuksia heru. Leirille siis lähdettiin. Ensimmäisenä päivänä marssittiin täydellä tst-varustuksella 25km, ylitettiin vesistö sekä harjoiteltiin evakuoimista suolla rinkat selässä. Jollain ilveellä selvisin tästä päivästä, mutta toisena aamuna oli pakko keskeyttää. Kuume nousi yli 38 asteeseen, ja minut kuskattiin kasarmille vuodelepoon. Tästä alamäki alkoi virallisesti. Koska halusin päästä lomille, oli pakko huijata hoitajia, että kuume on laskenut. Koko lomat olin kuumeessa ja sunnuntaina kävin kotihoidon toiveessa lääkärissä. Kotihoitoa ei tippunut, mutta kuumeen lisäksi poskiontelotulehdus oli diagnoosina. Tämähän tiesi sitä, että koko seuraava viikko menee vempatessa. Antibioottikuuri ei tepsinyt eikä kuume laskenut seuraavalla viikolla. Lomille -> oireet helpotti. Lomilta pois -> oireet palasivat. Toinenkaan antibioottikuuri ei auttanut. Unettomuus alkoi vaivata kaikkien muiden vaivojen lisäksi, ja luovuttaminen alkoi hiipiä mieleen. Kävin lääkärille puhumassa E- ja B-papereista, ilman tulosta. Olin jo neljättä viikkoa putkeen vempassa, kun minulle varattiin aika poskiontelopunkteeraukseen. Punkteeraus auttoi, pariksi päiväksi. Mutta kun oireet alkoivat taas palaamaan ja tämän lisäksi silmätulehduksen oireita alkoi esiintymään, oli pakko tehdä jotain. 8.10. menin vääpelin luokse, ja sanoin vaihtavani sivariin. 3 tuntia myöhemmin olin jo Rajajääkärikomppanian porttien ulkopuolella matkalla kohti vapautta.

Siviilissä hoidin ensitöikseni opiskeluasiat kuntoon ja lääkärille allergiatesteihin. Lahjaksi Ivalo antoi minulle pahan pölyallergian, mutta C-papereita en saanut. Päätin vaihtaa sivarin takaisin intiksi, ja nyt olen lähtemässä II/15 Sodankylään hoitamaan jäljellejääneet 71 palveluspäivää loppuun.

Kaikesta huolimatta muistelen Ivaloa lämmöllä. Olisin todella halunnut suorittaa palvelukseni kunnialla loppuun siellä, mutta minkäs teet kun terveys ei kestä.
 

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
Viime hetkellä sain lykkäystä, eli inttiin lähtö maanantaina on peruttu!
 

Sanberry

Jäsen
11 tuntia
660 minuuttia
n. 39 600 sekuntia.
Tuon verran on suurinpiirtein vielä aikaa siihen kun kävelen Porin Prikaatin porttien sisäpuolelle.

Kiitos @BLEGI @Jaws @JeiJeieL ja monet muut inttikertomuksistanne. Niitä oli hauska lukea.
Nyt pää tyynyyn ja koitetaan saada viimeisenä siviiliyönä edes vähän unta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
..koko kertomus..

Mielenkiintoinen stoori, oli ihan kiva lukea.

Älä nyt pahastu, mutta yhtä asiaa jäin miettimään: kerrot yhdessä kohtaa olevasti entinen kilpauimari, mutta sitten kuitenkin tunnut aika raskaasti kirjoittavan jostain lyhyistä nassemarsseista jne...?

En siis todellakaan halua mitään kettuilla, jäin vaan miettimään, että eikös uimareillakin yleensä ole aika hyvät pohjat alla ja kunto kohdillaan, ettei ihan parin kilsan pätkästä vielä ala pulssi nousemaan...(?)

ps. miten ne sun jäljellä olevat päivät? Ei kai sun tarvitse silloin normaalina palvelukseenastumispäivänä vielä mennä paikalle? Meinaan aika hukkaan menee tuosta osa, jos ne aloittaa kanssasi uudestaan morttiajan pompotuksen...meillä oli aikanaan tuollainen kaveri, joka aiemmin oli keskeyttänyt sairauden takia, niin tuli vasta aukkiin takaisin, kun sinne asti oli vetänyt silloin ekalla kerralla.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Älä nyt pahastu, mutta yhtä asiaa jäin miettimään: kerrot yhdessä kohtaa olevasti entinen kilpauimari, mutta sitten kuitenkin tunnut aika raskaasti kirjoittavan jostain lyhyistä nassemarsseista jne...?

En siis todellakaan halua mitään kettuilla, jäin vaan miettimään, että eikös uimareillakin yleensä ole aika hyvät pohjat alla ja kunto kohdillaan, ettei ihan parin kilsan pätkästä vielä ala pulssi nousemaan...(?)

Ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että pahinta tuossa nasse päässä juoksussa on se, että ei yksinkertaisesti saa henkeä. Samanlaista, jos joutuu hengityssuojainta päässä pitämään työskennellessä; Ei sekään suorituksena niin raskasta ole, vaan aivan puhki on päivän päätteeksi kun ei vaan saa happea.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
@MustatKortit

Meillä oli johtajaporukassa yksi kisatasolla uintia harrastava kaveri, joka pääsi Cooperin testissä ~ 2500 metriä. Uintitehot\kestävyys eivät välttämättä siirry jalan suoritettavaan urheiluun noin vain.
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joukkueen kapteeni
Tsemppiä kaikille jotka aloittivat velvollisuutensa suorittamisen, ei se nyt niin kauhea paikka ole Jos täällä on Karjalan Prikaatin 2PionKiin joutuneita, olisi mukava kuulla onko meininki muuttunut yhtään parin vuoden takaisesta toimintatavasta.

Aamuja!
 

Altec

Jäsen
Tsemppiä kaikille jotka aloittivat velvollisuutensa suorittamisen, ei se nyt niin kauhea paikka ole Jos täällä on Karjalan Prikaatin 2PionKiin joutuneita, olisi mukava kuulla onko meininki muuttunut yhtään parin vuoden takaisesta toimintatavasta.

Aamuja!
Itse olin saapumiserässä 1/13 P-kauden 2.IT:ssä, mutta E- ja J-kauden 2.PionKissa. Muutos oli, miten sen nyt sanoisi, äärimäinen. Aamupalalle mentiin ehkä kerran kahdessa viikossa normiaikaan, muuten etuaamupaloja toisen perään. Luppoaikaa ei ollut tai, jos oli niin sitten siivottiin miinahallia tai pihalla olevia varastoja, vaikka ne olisi juuri edellisenä päivänä siivottu.

Erityismaininta siitä kuinka iltavapaita odottavat saadaan viittuuntaman myös kyseille yksikölle. Se tunne, kun 17.45 kajahtaa kuulutus, että kaikki miinahalliin ja välineiden laskentaan (Teltat, lapiot, sahat jne...). Sulkeisia oli lähes viikottain aivan loppuun asti, erityisesti kapteeni Kolarin pitämät sulkeiset olivat jotain kokemisen arvoista näin jälkeen ajateltuna. Taaksepoistuttamista ja järjestetäytymistä pääasiassa, vaikka sulkeisten aiheen piti olla aivan joku muu.

Kapteeni Kolarin huoneessa vierailu oli myös yksi kuumottavimmista paikoista lyhyeen elämääni. Se olo, kun kajahtaa; "Pioneeri Altec, kapteenin huoneeseen!". Oli jännä kakka lähellä. Onneksi yksiköstäni löyty myös mukavia skappareita, kun heihin osasi suhtautua oikein ja tehdä niin kuin asiat sanotaan. Omalle joukkueelle kävi tässä suhteessa hyvä tuuri, toisella joukkueella skapparit olivat huomattavan perseestä ja sinne olisi hajonnut vielä enemmän.

Onneksi tuo kaikki on ohi.

(Olitkohan samaan aikaan?)
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joukkueen kapteeni
Itse olin saapumiserässä 1/13 P-kauden 2.IT:ssä, mutta E- ja J-kauden 2.PionKissa. Muutos oli, miten sen nyt sanoisi, äärimäinen. Aamupalalle mentiin ehkä kerran kahdessa viikossa normiaikaan, muuten etuaamupaloja toisen perään. Luppoaikaa ei ollut tai, jos oli niin sitten siivottiin miinahallia tai pihalla olevia varastoja, vaikka ne olisi juuri edellisenä päivänä siivottu.

Erityismaininta siitä kuinka iltavapaita odottavat saadaan viittuuntaman myös kyseille yksikölle. Se tunne, kun 17.45 kajahtaa kuulutus, että kaikki miinahalliin ja välineiden laskentaan (Teltat, lapiot, sahat jne...). Sulkeisia oli lähes viikottain aivan loppuun asti, erityisesti kapteeni Kolarin pitämät sulkeiset olivat jotain kokemisen arvoista näin jälkeen ajateltuna. Taaksepoistuttamista ja järjestetäytymistä pääasiassa, vaikka sulkeisten aiheen piti olla aivan joku muu.

Kapteeni Kolarin huoneessa vierailu oli myös yksi kuumottavimmista paikoista lyhyeen elämääni. Se olo, kun kajahtaa; "Pioneeri Altec, kapteenin huoneeseen!". Oli jännä kakka lähellä. Onneksi yksiköstäni löyty myös mukavia skappareita, kun heihin osasi suhtautua oikein ja tehdä niin kuin asiat sanotaan. Omalle joukkueelle kävi tässä suhteessa hyvä tuuri, toisella joukkueella skapparit olivat huomattavan perseestä ja sinne olisi hajonnut vielä enemmän.

Onneksi tuo kaikki on ohi.

(Olitkohan samaan aikaan?)
Kyllä oltiin, kesäkuussa 2013 kotiuduin 165 palvelleena! Laitahan vaikka privalla että missä joukkueessa vietit aikasi!
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Tsemppiä tasapuolisesti kaikille intin aloittaneille. Jos täällä on Niinisaloon lähteneitä, niin mieluusti annan vinkkejä ja otan kuulumisia vastaan.

Terveisin Niinisalon saapumiserästä 2/14 joulukuussa kotiutunut.
 

JeiJeieL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes
Mielenkiintoinen stoori, oli ihan kiva lukea.

Älä nyt pahastu, mutta yhtä asiaa jäin miettimään: kerrot yhdessä kohtaa olevasti entinen kilpauimari, mutta sitten kuitenkin tunnut aika raskaasti kirjoittavan jostain lyhyistä nassemarsseista jne...?

En siis todellakaan halua mitään kettuilla, jäin vaan miettimään, että eikös uimareillakin yleensä ole aika hyvät pohjat alla ja kunto kohdillaan, ettei ihan parin kilsan pätkästä vielä ala pulssi nousemaan...(?)

ps. miten ne sun jäljellä olevat päivät? Ei kai sun tarvitse silloin normaalina palvelukseenastumispäivänä vielä mennä paikalle? Meinaan aika hukkaan menee tuosta osa, jos ne aloittaa kanssasi uudestaan morttiajan pompotuksen...meillä oli aikanaan tuollainen kaveri, joka aiemmin oli keskeyttänyt sairauden takia, niin tuli vasta aukkiin takaisin, kun sinne asti oli vetänyt silloin ekalla kerralla.

Ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että pahinta tuossa nasse päässä juoksussa on se, että ei yksinkertaisesti saa henkeä. Samanlaista, jos joutuu hengityssuojainta päässä pitämään työskennellessä; Ei sekään suorituksena niin raskasta ole, vaan aivan puhki on päivän päätteeksi kun ei vaan saa happea.

Juurikin tuo hapettomuus lisättynä koko kesän kovimpiin helteisiin teki siitä niin pahan kuin se oli. Toki uimarina tavalliseen tallaajaan verrattuna ilman happea oleminen on helpompaa. Hyvän uintikunnon omaavalla ei ole välttämättä hyvää juoksukuntoa, vesi on kuitenkin elementtinä täysin erilainen. Itse esimerkiksi pääsen Cooperissa vain 2650m.

Sodankylään lähden 27.8. jatkamaan, eli E-kauden alusta liityn remmiin mukaan 71 päiväksi.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Varsin siedettävää ollut toistaiseksi eikä tällä hetkellä hajota oikeastaan lainkaan. Lähdin Vekaralle sillä mielellä, että heitän aivot narikkaan enkä kyseenalaista PV:n toimintaa edes omissa ajatuksissa ja tähän asti tämä asennoituminen on onnistunut suorastaan loistavasti, hetkittäiset vitutukset ovat johtuneet lähinnä kiireestä, kylmyydestä ja omasta osaamattomuudesta eri harjoitteissa eikä jäpittämisestä, siirtymisistä ynm. "talon tavoista". Alikit ovat rentoja, skapparit vaikuttavat inhimillisiltä ja tupakavereidenkin kanssa tulee vähän nihkeän alun jälkeen koko ajan paremmin juttuun. Aamulla on päässyt sängystä verrattaen helposti ylös, ruuan laatu on yllättänyt positiivisesti ja yksikkökin on paremmassa kunnossa kuin osasin odottaa. Silti vain pakolliset puoli vuotta on suunnitelmissa viettää valtion täyshoidossa ja eiköhän joku 165 vrk:n miehistöhomma myöskin irtoa, kun kaikki vähänkin sotilaallisemmat toimet ovat tähän asti menneet suhteellisen heikosti.

Ensi viikosta tulee rankahko, metsään mennään ensimmäistä kertaa peräti pariksi päiväksi ja lomille pääsee vasta lauantaina. Onneksi teltassa pitäisi olla lämmintä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös